Author: Sole
Fandom: Varjojen kaupungit, kappas
Genre: Romance, Angst, Drama
Rating: K-11
Pairing: Alec/Magnus
Disclaimer: Varjojen kaupungit kuuluu Cassie Clarelle
Summary: Niin paljon kuin hän tahtookin jakaa tulevaisuutensa sinisilmäisen varjometsästäjäpoikansa kanssa, hän ei tahdo heidän jäävän maailmaan kahdestaan.
Tämä ei ole songfic, mutta suosittelen kuuntelemaan lukiessa Lady Gagan Marry the Nightia, sen pohjalta sain ideantähän ficciin.
Varjometsästäjänkokoinen pimeä puoli
Magnus istuu ultramariininsinisellä sohvallaan ja odottaa. Hänen pitkät jalkansa ovat ristissä ja ne on kuin verhoiltu mustalla nahalla. Hänellä on päällään tiukka hopeanhohtoinen paita ja sen päälle hän on napittanut liivin, joka pysyisi kaikkine vetoketjuineen ja neppareineen kiinni ilman rinnustan napitustakin. Mutta Magnus pitää liivin napeista, ne ovat isoja ja pyöreitä ja välkkyvät hopeisina hänen rintakehänsä kohoillessa hengityksen tahdissa. Ne ovat kuin rivi täysikuita, ja mahtuuhan hänen mieleensä hieman kuuhulluuttakin. Hän raottaa huuliaan ja puhaltaa ilmaan henkäyksen taikuutta. Täytyyhän sitä velhon jotenkin itseään viihdyttää. Hän nostaa kätensä kasvojensa eteen ja heilauttaa niitä edestakaisin. Hänen sormistaan on näkyvissä vain puolet, toiset puolikkaat ovat piilossa nahkaisissa kynsikkäissä. Hän puristaa silmänsä kiinni ja pusertaa kätensä nyrkkiin. Kun hän raottaa silmiään ja hellittää otteensa ilmasta, se ritisee ja syttyy tuleen. Siniset liekit nousevat nuolemaan hänen sormiaan, ja hän hymyilee itsekseen. Sinisestä on tullut hänen uusi lempivärinsä. Siksi hänestä onkin niin ihanaa, että tuli, jonka hän voi koskettamalla sytyttää puhalluksestaan, on sinistä.
Kun Magnuksen sormenpäillä kytee enää vaaleansinisiä kipinöitä, jotka heijastuvat liivin napeista teräväpiirteisiksi valoläikiksi sohvalle, hän tumppaa ne hiuksiinsa. Hänen sormenpäänsä tuntuvat yhtä lämpimiltä. Hän puhaltelee niitä kuin kakunkynttilöitä, kunnes ne jäähtyvät normaalin lämpöisiksi. Magnus ojentaa jalkansa suoriksi ja valahtaa sohvalle makaamaan jalat taittuen polvitaipeista sen käsinojan yli. Hän heiluttelee niitä kuin kävellen tyhjän päällä ja sulkee silmänsä uudestaan tällä kertaa niitä avaamatta. Hän kuvittelee mielessään, miltä näyttäisi Alecin silmissä. Kapeat kasvot ja nenä, kullanvihreät silmät, joiden pupillit ovat kapeat kuin kissalla, ja joita kirtävät hopeanväriset rajaukset. Ripset, joiden kärjet kimaltavat himmeästi. Hymyilevä kirkkaanpunainen suu, jonka ääriviivat ovat aavistuksen tummemmat kuin huulten väritetty sisäosa. Tummat hiukset, jotka ovat pystyssä sivuun vedettyä otsatukkaa lukuunottamatta. Laiha ja venynyt vartalo, joka näyttää silti sopusuhtaiselta. Pitkät raajat, jotka hän tahtoo kietoa Alecin ympärille tästä koskaan irti päästämättä. Toisella kädellään hän kohottaisi Alecin kasvoja ja toiselle vetäisi ne lähemmäs omiaan painaen punaisten huultensa jäljen tämän huulille. Omistusoikeutensa.
Magnus havahtuu mietteistään ovisummerin soidessa. Hän räväyttää silmänsä auki ja niiden pupillit kapenevat entisestään valon tarratessa niihin ja puristaessa niitä pienemmiksi. Hän heilauttaa jalkansa pois käsinojalta ja painaa paljaat jalkapohjansa vasten lattiaa. Hänen askelensa tuntuvat tahmeilta hänen marssiessaan eteiseen ja pujotellessaan kenkämeren poikki ovelle. Hän nostaa ovisilmän metallisen silmälapun ja katsoo sen lasisen linssin läpi Alecin kasvoja. Hän hymyilee ja avaa oven varjometsästäjälle, joka näyttää hyvin hurjalta ja varjoja metsästävältä pesussa haalistuneessa villapaidassaan, polvistaan puhki olevissa farkuissa ja punaisissa kumisaappaissa. Aamulla on satanut ja Brooklynin kadut ovat märät. Alecin saappaat ovat nilkkaa myöten vesipisaroiden täplittämät, tämän on täytynyt kahlata lätäköissä, joita kerääntyy aina sateella jalkakäytävän kohtiin, joissa asvaltti on painunut lommoille. Magnus kiertää kätensä Alecin vyötäisille, mutta tämä äännähtää tukahtuneesti ja työntää hänet sisälle eteiseen ennen kuin suostuu suudeltavaksi. Ei julkisilla paikoilla, Magnus muistuttaa itseään, mutta unohtaa sen heti uudestaan Alecin painaessa kämmenensä hänen lapaluilleen ja suudellessa hänen suupieltään.
”Olet myöhässä”, Magnus huomauttaa hymyillen Alecin punaisiksi värjäytyneille huulille. Ne tuovat hauskan kontrastin tämän kalpeisiin kasvoihin, joiden ainoat väripilkut ovat tämän kaksi sinistä silmää. Alecin hiukset ovat sateen kihartamat ja valahtaneet tämän otsalle. Hän kohottaa toista kättään työntääkseen ne tämän korvan taakse, mutta Alec tarttuu siihen ja kietoo sormensa hänen ranteensa ympärille. Ne ovat kuin puolikas käsirauta ja estävät häntä koskettamasta tämän kasvoja tai mitään muutakaan.
”Äiti käveli vastaan rappusissa ja kysyi, minne olen menossa”, Alec selittää, ”sanoin sille meneväni hölkkäämään, mutta sitten minun piti selittää, miksi minulla on jalassa farkut eikä verkkareita.” Magnuksen hymy levenee hänen muistaessaan, miltä Alec näyttää verkkareissa ja hihattomassa paidassa. Silloin tämän solisluiden kaaret näkyvät painaumina kalpealla iholla. Hän on sanomaisillaan, ettei häntä olisi haitannut, vaikka Alec olisi pukeutunut rooliasuun näyttelemisen sijasta, mutta jättää sen kuitenkin sanomatta. Hän tietää, ettei Alec tahtoisi valehdella menemisistään vanhemmilleen. Eikä mistään muustakaan.
”Minusta sinä olisit näyttänyt hyvältä verkkareissakin”, Magnus tyytyy tokaisemaan ja Alec pakottaa huulilleen pienen hymyn. Se ei ylety aivan tämän silmiin saakka, mutta saa silti Magnuksen tuntemaan itsensä iloisemmaksi kuin silloin, kun Alec mutristaa alahuultaan vaivautumatta edes yrittämään hymyillä. Hän yrittää liikuttaa kättään, mutta Alec ei irrota otettaan hänen ranteestaan, vaan pitelee kiinni vielä entistäkin tiukemmin. Hän irvistää tälle ja pyyhkii mustat suortuvat tämän silmiltä vapaalla kädellään. Alecilla on niin kiire pidellä kiinni hänen vyötäisistään, ettei tämä ehdi estää häntä.
Alecin hymy sytyttää tämän silmät, ja ne alkavat loistaa kuin kaksi led-lamppua. Magnuksen irvistyskin muuttuu hymyksi. Hän kumartuu painamaan huulensa Alecin huulille pidellen tämän päätä paikoillaan painaen kätensä tämän niskan taakse. Hänen sormensa sotketuvat Alecin hiuksiin, ja hänen huulensa ovat kuin liimautuneet Alecin suulle. Hän on odottanut tätä hetkeä niin kauan. Ainakin kaksi päivää. Siksi hän tahtoo pitää Alecin mahdollisimman lähellä itseään, koskettaa tämän vartaloa muistaakseen miltä se tuntuu, kun yrittää illalla kuvitella tämän vierelleen nukkumaan. Hän tahtoo pidellä tätä sylissään ja hengittää tämän tuoksua niin kauan kerrallaan kuin mahdollista. Heidän hetkensä ovat niin lyhyitä, ohikiitäviä. He tapaavat silloin, kun Magnus ei ole töissä, eikä Alecilla ole yhtäkään varjoa metsästettävänä. He tapaavat aina Magnuksen asunnossa. Joskus heidän tapaamisensa ovat lyhyitä, silloin tällöin Alec jää yöksi. Heillä ei ole koskaan tarpeeksi aikaa, sillä kumpikaan heistä ei tahdo jäädä kiinni suhteesta, jota ei ole olemassa kenellekään muulle kuin heille kahdelle ja Alecin pikkusiskolle.
”Miksi minun pitäisi käyttää verkkareita, ethän sinäkään koskaan käytä”, Alec sanoo Magnuksen ohjatessa tämän kädestä pitäen olohuoneeseen. Magnus istuttaa Alecin ultramariininsiniselle sohvalle ja istuu kahareisin tämän syliin, vaikka hänen jalkansa jäävät riippumaan puoliksi sohvanreunan yli. Ne ovat liian pitkät, mutta minkäs sille mahtaa, kun niitä ei voi poikkikaan leikata, hän kun ei ole mikään paperinukke. Taittaa ne sen sijaan voi, ja niin hän tekeekin heti saadessaan tilaisuuden painaa Alecin selälleen sohvalle ja kontata tämän päälle. Alec äännähtää vastalauseeksi, mutta ainakin Magnuksen jalatkin mahtuvat sohvalle, eivätkä jää paitsi läheisyydestä. Myös ne osaavat olla silloin tällöin todella läheisyydenkipeät, etenkin kun on kyse Alecin käsistä.
”Pitäisikö minun?” Magnus kysyy painaen huulensa Alecin korvan alle, missä iho on ohutta ja kosketusherkkää. Hänen suudelmansa saa Alecin kiemurtelemaan. Hän pujottaa kätensä Alecin villapaidan helman alle ja vetää sen tämän pään yli ja pudottaa lattialle sohvan viereen. Alec makaa hänen allaan päällään hihaton aluspaita, jonka kangas on lähes läpinäkyvää. Magnus kuljettaa käsiään pitkin Alecin vatsaa tunnustellen tämän vartalon ääriviivoja. Alecin koskettaminen on melkein kuin hän koskettaisi itseään, niin tiukasti heistä on tullut yksi henkilö niiden neljän kuukauden aikana, joiden ajan he ovat seurustelleet muiden selän takana. Sillä Isabelle on ainoa, joka on kääntynyt ympäri rivissä ja katsonut heitä. Todella nähnyt heidät.
”Ei”, Alec sanoo Magnuksen kumartuessa koskettamaan huulillaan tämän solisluita, jotka pistävät esiin tämän aluspaidan kaula-aukosta. Alecin kädet kiertyvät hänen lanteilleen ja vetävät häntä alemmas, kiinni tämän vartaloon. Alec kohottaa kasvojaan ja yrittää suudella häntä, mutta hän naurahtaa pehmeästi ja irrottaa huulensa tämän kaulakuopasta. Alec räpäyttää silmiään ja raottaa suutaan esittääkseen vastalauseensa. Magnus nostaa sormensa huulilleen aivan kuin Alec teki silloin, kun Isabelle näki heidän suutelevan eteisessä Jacen toipilasaikana. Kieltää tätä sanomasta sanaakaan. Eikä Alec sano, kuten ei Isabellekaan sanonut.
Magnus huokaisee itsekseen ja silittää mietiskellen Alecin poskea. Alec hänen allaan pyristelee irti koukusta, johon on tarttunut kiinni sekä ylä- että alahuulestaan. Irti hänestä. Magnuksen sormet koskettava yhä uudelleen samaa kohtaa Alecin ihosta, ja tämä nytkähtää haaleanlämpöisen kipinän pudotessa poskelleen. Magnus vetää kätensä pois ja laskee sen Alecin vyötärölle. Hän painaa suudelman Alecin suulle ja saa koukun tämän huulissa takertumaan kiinni entistä tiukemmin. Magnus tuntee koukun lävistävän omat huulensa, mutta hän ei välitä. Hän on jo niin tiukasti kiinni Alecissa, ettei enää voisi repiä itseään irti tästä repimättä huultaan ja särkemättä sydäntään. Ja Alecin sydäntä siinä sivussa. Hän irrottaa suunsa varovaisesti Alecin huulilta, mutta tämä kiertää kätensä hänen niskansa taa ja vetää hänen kasvonsa takaisin omiensa tasalle. He makaavat sylikkäin sohvalla ja suutelevat niiden neljänkymmenekahdeksan tunnin edestä, joina eivät ole voineet edes puhua puhelimessa. Puhelimessa ei voi suudella, vain puhua, sillä puhelimen suuteleminen on vain huulien pusertamista vasten muovipintaa. Ja siltä se tuntuukin. Suudelmankorvikkeelta. Eivätkä muovihuulet maistu samalta kuin oikeat.
”Voitko jäädä yöksi?” Magnus kysyy käpertyessään Alecin kylkeen niin pieneksi kuin mahdollista. Alecin käsivarret ovat hänen ympärillään, ja hän puolestaan halaa tämän kaulaa. Alecin vartalo hänen vieressään tuntuu tutulta ja hän tuntee tämän hitaat sydämenlyönnit tämän aluspaidan kankaan läpi. Hän nostaa vasemman jalkansa Alecin vyötärön ympärille ja saattaa melkein kuulla sen huokaisevan tyytyväisenä. Vihdoinkin hänen jalkansakin saavat kaipaamaansa läheisyyttä.
”Joo voin jos sanon, että hölkkäsin farkut jalassa maratonin”, Alec vastaa. Tämän sanat kuulostavat tukahtuneilta mumistuina vasten Magnuksen paidan rinnustaa. ”Eivätkä ne aina edes huomaa, jos en tule kotiin ollenkaan. Kun ne ovat aamulla lähteneet töihin, ei kukaan ole kyselemässä, miksi minulla on samat vaatteet kuin edellisenä päivänä.” Magnus tietää Alecin puhuvan ennemminkin itselleen kuin hänelle. Tämä tarvitsee itseltään luvan, että voi jäädä yöksi. Ja sitä varten tämän täytyy puhua ensin itsensä ympäri.
”Paitsi ehkä Jace”, Alec lisää hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Se on kotona, ellei ole jossain Claryn kanssa. Se tahtoo aina tietää, missä minä olen ollut ja miksi tulen kotiin vasta puoliltapäivin.” Alecin kädet Magnuksen vyötäisillä alkavat piirtää hänen selälleen ympäröitä. Ensin hänen paitansa selkämystä koskettavat tämän kämmenet, mutta lopulta ympyröille jäävät pelkät sormenpäillä luonnostellut ääriviivat.
”Voit sanoa sille, että pakotin sinut katsomaan Citty Citty Bang Bangin, jos se heittäytyy hankalaksi”, Magnus huomauttaa hymyillen, ”en pistä sitä pahakseni.” Hän nostaa kätensä Alecin hiuksiin ja kampaa niitä sormillaan. ”Minulla ja lastenvangitsijalla on nimittäin enemmänkin yhteistä kuin pukeutumistyyli.”
Alec katselee häntä silmät suurina ja sinisinä. ”Mitä?”
”Lasten vangitseminen”, Magnus vastaa hymyillen. Hän painaa hymynsä Alecin huulille, ja pian tämänkin suupielet kääntyvät ylössuin.
Ulkopuoliset voisivat kuvitella, että he pitävät suhteensa salassa Alecin vanhempien takia. Siksi, ettei Alec tahdo kertoa perheelleen olevansa rakastunut velhoon. Miespuoliseen velhoon. Ja vieläpä itseensä Brooklynin päävelhoon, joka tunnetaan varjometsästäjäpiireissä lähinnä transvestiittinä. Mutta se ei ole koko totuus. Ensinnäkään hän ei käytä naisten vaatteita (paisti joskus), ja toisekseen Alec ei ole ainoa, jolle heidän seurustelunsa tuottaa päänvaivaa, eivätkä varjometsästäjät ainoita, joilta heidän suhteensa on pidettävä piilossa. Se ei kestä nähdä päivänvaloa myöskään alamaailmassa. Sillä alamaailmalaiset vihaavat varjometsästäjiä yhtä lailla kuin nämä heitä. Ja Magnus on yksi alamaailmalaisista, eikä hän tahdo näiden kyseenalaistavan hänen suhdettaan varjometästäjäpoikaan, joka on toisissa asioissa liian sinisilmäinen, toisilta taas sulkee silmänsä. Hän on puoliksi demoni, ja varjometsästäjät metsästävät demoneita. Vähempikin tekisi seurustelusta vaikeaa. Varjometsästäjät eivät luota alamaailmalaisiin, eivätkö alamaailmalaiset varjometsästäjiin. Varjometsästäjät ovat heidän yläpuolellaan, ja he tahtoisivat kääntää valtasuhteet toisin päin. Ottaa päätäntävallan varjometsästäjiltä omiin käsiinsä.
Magnus ei koskaan puhu Alecille siitä. Hän antaa pojan kuvitella, että antaa hyvää hyvyyttään tämän valehdella vanhemmilleen siviilisäädystään, vaikka todellisuudessa hän pelkää heidän seurustelunsa paljastumista melkein enemmän kuin Alec itse. Alec saattaa menettää luottamuksensa, hän saattaa menettää työnsä. Alecin merkit saatetaan pestä pois ja tämän iho huuhtoa kalpeaksi ja alastomaksi, valkeiden arpien kirjomaksi, Magnus saatetaan heittää taikavoimineen alamaailmasta. Minne hän silloin menisi? Hän ei kuulu ihmisten maailmaan, hän ei ole syntynyt varjometsästäjäksi. Hänellä ei olisi paikkaa, johon mennä, aivan kuin ei Alecillakaan. Ja niin paljon kuin hän tahtookin jakaa tulevaisuutensa sinisilmäisen varjometsästäjäpoikansa kanssa, hän ei tahdo heidän jäävän maailmaan kahdestaan. Hän ei tahdo lunastaa heidän suhteensa julkistamalla heille lasikattoista palaa maailmasta, kuin lumisadepalloa, joka on kuin yksi iso ikkuna muuhun maailmaan, mutta josta ei voi paeta. Hän ei tahdo maksaa koko elämäänsä Alecista. Kaikkea sitä, mitä hän on ja voisi olla. Hnen ei pitäisi joutua maksamaan Alecista kuin sydämensä. Ei muuta.
Alec suutelee häntä pahaa aavistamattomasti ja kietoo kätensä hänen ympärilleen vielä entistäkin tiukemmin. Vaikka he puhuvat usein siitä, ettei Alec tahdo vanhempiensa huomaavan, kenen luona hän viettää päivänsä ja osan öistään, Magnus ei koskaan sano sen olevan heidän yhteinen salaisuutensa. Salaisuus, jonka hän tahtookin pitää piilossa muilta. Piilottaa Alecin. ”Minä en ole mikään lapsi”, Alec sanoo ilme vakavana, mutta Magnus tietää, että tätä naurattaa. Hän kuljettaa mietteliäänä etusormeaan pitkin tämän selkärankaa. Ennen hän ei nähnyt Alecin nauravan juuri koskaan. Hän tietää opettaneensa tämän nauramaan. Miltä nauraminen tuntuu ja mitä se tarkoittaa.
”Kahdeksantoistavuotias on minulle lapsi”, hän toteaa, mutta hymyilee Alecin kieräyttäessä hänet selälleen sohvalle ja kiivetessään hänen päälleen. Alecin kädet painuvat sohvaan hänen molemmille puolilleen ja tämän kumartuu hipaisemaan huulillaan hänen huuliaan. Magnuksen hymy levenee. Aleckin osaa olla romanttinen niin tahtoessaan.
”Minä olen melkein yhdeksäntoista”, Alec sanoo ja siirtää huulensa Magnuksen kaulalle. Magnus kallistaa päätään taaksepäin ja antaa tämän koskettaa huulillaan hänen kaulansa ihoa joka kohdasta. Alecin huulet hänen ihollaan ovat niin kuumat, että saavat hänet vuorostaan kiemurtelemaan. Alecin suudelmat tuntuvat kuumemilta kuin hänen sormenpäänsä syttyessään ilmiliekkeihin.
”Hienoa, meillä onkin siis ikäeroa seitsemänsadan ja kahdeksankymmenkahden vuoden sijasta vain seitsemänsataa ja kahdeksankymmentäyksi vuotta!” Magnus sanoo, ja virnistää kissansilmiään siristäen. Ne kapenevat viiruiksi Alecin huulien koskettaessa ihoa hänen leukansa alla. Hän raottaa suutaan saadakseen henkeä, mutta Alec sulkee sen huulillaan ja suutelee häntä niin pitkään, että hän näkee tähtiä.
Kun Alecin huulet viimein lipsahtavat hänen huuliltaan poskelle, Magnus vetää keuhkonsa niin täyteen ilmaa, että pelkää niiden puhkeavan. ”Sovitaan, että yrität seuraavallakin kerralla tukehduttaa minut mielummin noin kun tyynyllä”, hän sanoo, ”Siinä tapauksessa voimme keskustella työnimikkeeni muuttamisesta lastenkaappaajasta aikuistenkaappaajaksi.”
Alec on hänen aikuinen pikkupoikansa, joka ei tiedä olevansa hänen tärkein salaisuutensa, hänen varjometsästäjänkokoinen pimeä puolensa.
