Nimi: Sisarrakkautta
Kirjoittaja: Minä, Bels
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Fantasy
Muuta: Käsittelen tässä tekstissä keskeneräisen fantasiakirjani haltiasiskosten, Aravelin ja Lafiannan, välistä suhdetta. Jälkimmäisellä heistä on huomionhakuinen persoonallisuushäiriö, jonka johdosta tämä ficci osallistuukin Persoonallisuushäiriöhaasteeseen.
1. osa
”Kiitos Lafianna”, totesin epävarmasti tarkastellen sisareni minulle taiteilemaa kampausta peilistä,
”huolimatta siitä, että makuni on yksinkertaisempi, on minun myönnettävä, että olet taitava näissä. Mutta eipä tuo ole ihme, kun olet tukkasi kimpussa auringon ensisäteistä siihen hetkeen, kun se on kaikkein korkeimmalla.”
”olemme ylhäisiä naisia, Aravel, emmekä voi näyttää ihan miltä sattuu. Sinun olisi ehkä hyvä joskus ajatella sitä. Katsoitko itseäsi peilistä ollenkaan sen jälkeen kun tulit palatsista eilen? Et ollut mitenkään hehkeimmilläsi.”
”Suuret kiitokset, rakas sisko. Hiukseni eivät aina voi olla kauniit, sillä minä toisinaan teenkin jotain, enkä vain istu patsaana palatsissa”, tiuskaisin.
”Niinhän sinä tunnut tekevän. Toisinaan mietin, että mitä te aina Alecinkin kanssa oikein mahdattekaan tehdä, kun tulet hänen luotaan varsin nääntyneen näköisenä kotiin”, Lafianna naurahti pilkallisesti.
”Olet kamala. Alec on minulle kuin pikkuveli”, totesin puistatuksen vallassa. Kuinka sisareni saattoikaan esittää niin vastenmielisen kommentin, vaikka tiesi varsin hyvin, kuinka veljellisiä tunteeni serkkuani kohtaan olivat?
”Hän on myös tuleva kuninkaamme. Oletko sattunut miettimään sitä?” Lafianna hymähti merkitsevästi.
”Maeron, toisitko kamomillaöljyn?” Sisar vielä kehotti joutilaana seisovaa miespalvelijaa.
”Tietenkin, neiti” tämä vastasi tarjoten Lafiannalle tämän pyytämää epämääräisen näköistä pulloa.
”Vieläkö sinä laitat tukkaani jotain? Näytän pian aivan naurettavalta”, ähkäisin.
”Näytätte oikein kauniilta aina, neiti Aravel, älkää siitä huolehtiko”, Maeron kiirehti sanomaan.
Loin miehelle kiitollisen hymyn, johon tämä vastasi ujon yllättyneesti. Lafianna sen sijaan näytti nyrpeältä saamani kehun johdosta, enkä voinut kuin ihmetellä miksi. Eivät minun saamani kehut olleet häneltä pois. Kyllä hänen täytyi itsekin tietää näyttävänsä upealta ja tuhannesti näyttävämmältä kuin minä hopeajoutsenen sulilla koristellussa, vartalonmyötäisessä puvussaan, ja loisteliaissa kuukivikoruissaan. Hänen kasvonsakin olivat taitavasti maalattu sinertävillä sävyillä ja hiukset kiilsivät valkoisina kuin platina. Kuinka hän siis jaksoi katkeroitua yhdestä typerästä minun saamastani kehusta? Enhän minä kuitenkaan vähäisine koruineni ja vaatimattomampine asuineni ollut edes verrattavissa hänen loistoonsa.
”Voi Maeron, sinä sen sanoit, olen täysin sisareni varjossa, täysi mitättömyys hänen rinnallaan”, Lafianna huudahti kaikesta huolimatta heittäytyen dramaattisesti sängylle. Vaikka sisareni käytös oli säälittävää, oli myönnettävä, että hän osasi asiansa. Tuskainen ilme hänen vitivalkoisilla kasvoillaan olisi riittänyt sulattamaan kylmimmänkin sydämen.
”Käsititte aivan väärin, neiti, te olette myöskin erittäin häikäisevä”, miespalvelija pyrki kiireesti korjaamaan.
”Älä valehtele minulle, Maeron, kyllä minä huomaan sinun yrittävän vain lohduttaa minua sanoillasi”, sisareni parkaisi, enkä voinut kuin paheksua tyttöä, kun tämä ei mitenkään pyrkinyt peittämään avonaisen pääntien ja sen hetkisen asennon seurauksena paljastuneita rintojaan.
Ne eivät jääneet selvästikään huomaamatta myöskään Maeronilta, joka näytti toisaalta hyvin kiusaantuneelta, toisaalta täysin hurmioituneelta edessään avautuvastaan näystä. Ihmettelin suuresti, kuinka Lafianna kehtasikin tehdä yhdestä typerästä kehusta mokoman tragedian, jossa kaunis sankaritar riutuu kuoliaaksi muka sydämettömän miehen julmuudesta. Vihasin tapaa, jolla sisareni sai aivan viattomat ihmiset tuntemaan itsensä väärintekijöiksi ja sen myötä tekemään aivan turhia palveluksia hänelle.
”Lafianna, älä viitsi –”
”Voi sentään, pääni on räjähtää”, tyttö voihkaisi keskeyttäen vastalauseeni.
”Oletteko varma, ettette kaipaa kylmää käärettä otsallenne, neiti?” miespalvelija varmisti sisareltani.
”Kyllä, sen minä juuri tarvitsen, haepa sellainen minulle ja pyydä samalla äiti tänne! Voi, kipuni ovat niin kauheat!” sisar huudahti ja niinpä hänen sanojensa johdosta Maeron kiiruhti oviaukosta ulos, epäilemättä pitäen kunnia-asianaan etsiä apua riutuvalle prinsessalle.
”Onko sinun aivan pakko järjestää mokoma kohtaus noin turhasta asiasta? ” kivahdin palvelijan poistuttua.
”Älä viitsi, Aravel, minulla on hirvittävät kivut”, Lafianna voihkaisi.
”Tuo ei tehoa minuun. Turha edes yrittää. Sinulla ei ole mitään hätää ja tiedät sen varsin hyvin itsekin”, tuhahdin.
”Kuinka sinä voit olla noin julma? Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni sinulta moista, kylmää kohtelua? En voi mitään sille, että nämä kivut ottavat minusta vallan. Tiedät itsekin, että saan toistuvasti näitä kohtauksia. Odottaisin sisareltani edes hieman myötätuntoa!”
”Kohtauksia ja kohtauksia, kaikilla on toisinaan pääsärkyjä, sisko hyvä, eikä siinä ole mitään vakavaa tai erikoislaatuista. –”
”Mitä täällä tapahtuu? Maeron kertoi minulle, että Lafiannalla on jokin hätänä”, äitimme hätäili juostessaan huoneeseen.
”Ei kerrassaan mikään, Lafianna vain jälleen leikkii traagista sanka-”
”Voi äiti, minulla on jälleen aivan kauhistuttavat kivut ja Aravelkin vain ilkeilee minulle kuin olisin tehnyt hänelle jotain! Minulla on niin hirveä olo, en kestä olla!” sisareni huudahti päälleni.
”Voi kultaseni, Maeronilla on sinulle kylmä kääre, jos se helpottaisi oloasi”, äiti totesi kääntyen sitten minun puoleeni. Osasin odottaa moitteita, sillä äiti oli aivan yhtä sokeita sisareni käytökselle kuin Maeronkin. Onneksi isä ei sentään ollut yhtä hyväuskoinen.
”Miksi sinun täytyy rasittaa sisartasi ilkeilyllä, Aravel? Tiedät kyllä, että hänellä on hyvin herkkä sielu, joka ei siedä pahoja sanoja etenkään rakkailta perheenjäseniltä.”
”Hän ei ole herkkä, hän on vain draamanhakuinen, sanot mitä sanot”, totesin viileästi.
”Nyt sinä olet epäreilu –”
”Äiti! Tule tänne vierelleni! En jaksa näitä kamalia kipuja yksin. Voi, miten minä ikinä selviän näistä!” Lafianna keskeytti.
”Voi kultaseni, oletpa sinä huonossa kunnossa. Pitäisiköhän sinun vain levätä tämä ilta ja unohtaa tanssiaiset kokonaan? Tuleehan niitä uusia.”
Lafianna näytti tyrmistyneeltä. Hän näytti unohtaneen tanssiaiset kokonaan enkä voinut täysin estää vahingoniloisten tuntemuksieni näkymistä päälle päin. Äiti ei onneksi pannut tätä merkille, mutta sisareni kyllä huomasi pienen hymynpoikasen huulillani ja näytti suorastastaan kiehuvan raivosta. En voi kieltää, etteikö se olisi aivan oikein hänelle.
”Voi äiti, kyllä minä olen niihin mennessä kunnossa, odotahan vain. Ehkä minä arvioin tilani hieman väärin. Olen oikeastaan jo aivan kunnossa” Lafianna yritti vakuutella pompaten istumaan.
”Kultaseni, tiedän, että haluaisit kovasti mukaan, mutta tuollaisen kohtauksen jälkeen en voi mitenkään päästää sinua. Ties vaikka sairastuisit pahemmin.”
”Äiti sinä et voi tehdä tätä minulle! Siellä on koko yhteisömme ylimystö, en minä mitenkään voi jäädä pois! Nämä ovat ehkäpä vuoden tärkeimmät tanssiaiset, minunhan pitää pian löytää kumppanikin itselleni –”
”Älä huolehdi, rakas, sinähän olet vielä nuori. Sinulla on vielä monia hyviä vuosia ja sinun kauneudellasi saisit miehen niiden jälkeenkin. Voit aivan hyvin jäädä lepäämään. Turhaan suret”, äiti yritti lohdutella ja näin, miten hänen vakuuttelunsa saivat Lafiannan ainoastaan raivostumaan pahemmin.
”Aravelkin menee sinne! Se ei ole reilua! Minä olen ainut, joka jää pois, ja minkä takia: jo aikoja sitten ohitse menneen vaivaisen pahoinvoinnin! Tämä on niin julmaa ja turhaa! Äiti rakas, et voi tehdä näin!”
”Kultaseni, minun on pysyttävä päätöksessäni. Sinä et voi lähteä tänään minnekään, olen pahoillani”, äiti huokaisi raskaasti.
Lafianna käänsi selkänsä meille ja puhkesi katkeraan itkuun, enkä tiennyt olisinko ratkennut vahingonilosta vai voinut pahoin hänen säälittävyydestään johdosta. En saattanut ymmärtää, kuinka joku saattoi käyttäytyä sisareni tavoin. Tyttö oli kuin pieni lapsi, jonka omat tarpeet olivat tärkein prioriteetti ja hänen pieninkin kipunsa maailmaa järisyttävä. Äskettäin mieleni oli tehnyt jäädä ilkkumaan Lafiannan typerää erehdystä, mutta nyt minua kuvotti hänen säälittävät manipuloimisyrityksensä niin suunnattomasti, etten voinut jäädä katsomaan mokomaa näytelmää enää yhtään pidemmäksi aikaa. Ehkä saisin illalla tyydytykseni, kun tanssisin Yhteisöin komeimpien miesten keräten näiltä kaikki ne kohteliaisuudet, jotka Lafianna olisi minulta muuten varastanut.
