Ficin nimi: Kaksi ikivanhaa Tuijaa
Kirjoittaja: RoastedGarlic
Fandom: Twilight
Ikäraja: K-11 (kielenkäytöstä ja sen sellaisesta)
Hahmot: kaksi ikivanhaa Tuijaa + hääväkeä
Genre: humour
Disclaimer: Meyerillä oli häät ja kaksi tuijaa, minulla on hänen häänsä ja kaksi Tuijaa. Enkä luonnollisestikaan tee tällä rahaa.
Summary: Tanssilava oli pystytetty nurmikolle kahden ikivanhan Tuijan väliin. Tuijilla riittää juttua.
A/N: Minä, joka en pidä Twilightista, luin Aamunkoin vain saadakseni tietää, mistä on kyse. No, häissä sitten oli kaksi kertaa mainittu ”kaksi ikivanhaa tuijaa”, ja minun mielenihän lähti pohtimaan, miten olisi käynyt, jos tuija olisikin ollut Tuija. Että mitä nämä Tuijat olisivatkaan puuhailleet. Tässäpä siis teille ficci, joka liittyy fandomiinsa vain kaukaisesti. Toisen Tuijan murre ei yritä olla mitään tiettyä, se on vaan yhdistelmä siitä miten kuvittelen vanhojen ihmisten puhuvan, ja toinen on meitä keskisuomalaisia eli puhuu kunnolla (haha). Kertokaa rehellisesti mitä pidätte tästä ficistä, en ota sitä turhan vakavasti
Antakaa tälle kuitenkin mahdollisuus, olen sentään huumorin hopeapikaristi.
Kaksi ikivanhaa TuijaaJuhlapaikka oli hurmaavan kaunis: pimeyden keskellä kimmeltelevä katos suojasi tanssilavalla pyörähteleviä vieraita. Vampyyrien, ihmisten ja ihmissusien rykelmillä kai oli toistensa sietämisessä riittävästi tekemistä, sillä kukaan ei tuntunut huomaavan kahta ikivanhaa Tuijaa, jotka istuskelivat penkeillä katoksen molemmin puolin kuin vartiossa.
Vasemmanpuolinen Tuija, nimittäin Tuija B., oli vähintään 90-vuotias ja hieman kärttyinen. Hänen kasvonsa olivat yhtä isoa rypistynyttä kurttua, ja hänen nivelensä olivat niin puhkikuluneet, ettei hän olisi voinut nousta aurinkotuolistaan, vaikka olisi halunnutkin. Hän hymähteli itsekseen, kun Seth Clearwater ja hänen äitinsä onnittelivat hääparia.
”Kamalaa paskaa”, Tuija B. tuhahti, mutta ihmissudet eivät edes kääntyneet katsomaan.
Toisella puolella katosta istui Tuija C., joka oli juuri palannut metsässä, jonne hän oli käynyt virtsaamassa, kun ei viitsinyt häiritä juhlijoita käyttämällä heidän toalettitilojaan. Tuija C. nytkäytti niskaansa niin, että siitä kuului ilkeä rusahdus, ja huusi sitten vastauksen toiselle Tuijalle:
”Niin, en mie ainakaan ymmärrä, notta mikä siinä o että entisien heilojen koko suvut kutsutahan kattoon kui naimisii männöön.”
”Mitä?” Tuija B. huusi, sillä heidän välissään DJ oli nostanut volyymiä ja heidän oli vaikea kommunikoida juhlahumun yli.
Tuija C. huokaisi ja karjui sitten toisinnon edellisestä repliikistään viskinpolttamalla äänellään, joka sortui puolivälissä lausetta.
Tuija B. ei näyttänyt oikeastaan häiriintyvän, vaikkei saanutkaan selvää. Hän tuijotteli reuman ryhmyttämiä käsiään ja niiden pinnan sinisiä verisuonia ja mutisi itsekseen jotain siihen suuntaan, että hänen nuoruudessaan morsiamet olivat sentään kauniita ja sulhaset eläviä.
Tuija C. kaivoi runsaalla povellaan lepäävästä povitaskusta tupakkapakan ja alkoi kääriä tärisevin sormin. Jostain syystä toimitus kävi hitaammin kuin hänen aloittaessaan tupakanpolttoa nuorena likkana vuonna 1903. Lopulta hän kuitenkin veti ensimmäiset henkoset keuhkoihinsa, yskäisi ja huokaisi nautinnollisesti. Hän jätti tupakan roikkumaan suunsa vasemmalle puolelle, hengitti oikealla ja kääri näin vapaaksi jääneillä käsillään jo seuraavaa sätkää.
Musiikki hiljeni juuri sen verran, että keskustelu mahdollistui jälleen.
”Kyllä minä olin morsiamena kauniimpi kuin tuo Bella tuossa. Minulla oli vähän samankaltainen mekko, paitsi siveellisempi. Kyllä panen vaikka pääni pantiksi, että esiaviollista haureuttahan nuo ovat harjoittaneet. Se on sitä nykyaikaa, että ei tarvitse leikkiä turhan päiten neitsytmorsianta kun kaikki tietävät kuitenkin ettet ole. Silloin kun minä olin nuori niin auta armias jos olisi puku paljastanut että koko kesähän me Williamin kanssa ryhvellettiin ullakolla”, Tuija B. muisteli.
”No siullaha olikii het elokuussa maha nii pystys notta kaikha myö tierettii, notta mikä olt homman nimi! Ha!” Tuija C. oli vähällä tukehtua yskänpuuskaansa.
”Oli, oli, mutta sanopa millä olisin Williamia vastustanut, oli sillä kuule semmoiset lihakset ja kaikki että kun paidan otti pois niin minulta polvet pettivät alta. Nykyäänhän nuo polvet ovat heikot jo muutenkin. Sanopa, Tuija ystäväiseni, kenenkäs näistä juhlijoista veisit petiin?”
”Kah, Tuijaseni, kyl mie väittäsin jotta tuo nuor sulhaspoeka on aiva liian hintelää ja heiveröönen, ei siitä minnuu rakastelemaan olis ei varmastikkahan! Taitaapi mennä ääni jonku tuollasen rusehtavamman suuntahan, mitä noit ny on, tuo millä on lyhyt tukka ja lihaksikkahat rantehet! En mie noiden pojjankloppien nimmii tierä, mut jos ny todenmukasest ajatellahan ni ei taira olla ko tuo pyörillä kulkeva Billy jonka saisin kiinni ennen ko se lähtis karkuhun!”
”Kelpaisihan tuo Charliekin ainakin minulle!”
”No se, kyl o yksinäisen näkönee. Lährepä sitä koettelloo, miul ko on tää tupakki kesken ni en millähän viittis tästä nousta.”
”Sinä kelmi, kyllähän tiedät etten minä tästä nouse ellei joku nosta.”
”Tuoha nostais, kantais kuule kammarin puolelle ja voin kyl siulle kertoo mit siel tehtäisii! Se riisuis ton siu lycrase kukkamekkos kuule näppäräst ja vähä kurittais sun luisevaa kroppahas – kato ny ne riisuu sukkanauhoo!”
”Ei minun nuoruudessani hampailla riisuttu mitään julkisella paikalla. Se oli papin aamen ja kakkukahvien kautta uuteen kotiin. Ei jääty julkisille paikoille rivostelemaan – ”
”- ko oli kiire päästä sinne kotihi naimahan.”
”Niin.” Tuija B. hyrskähti ja tuoli tärähti hieman hänen lähinnä nahasta koostuvan vartalonsa alla.
”Siin nuo ny valssailee ja suuteloo, turhan päite sanon mie.”
”Apuva! Ne tulevat tännepäin!”
”Elä väistä.”
”En! Pidän paikkani!”
”Son oikein Tuija, son oikein!”
Tuijat katsoivat hievahtamatta, kuinka Bella ja Edward kulkivat Tuija B:n ohi, varjoihin.
”Kato! Kato sinne!” Tuija C. rääkyi, kun puskista astui hurjan pitkä ja uskomattoman lihaksikkaan ja komean oloinen teinipoika.
”Kyllä minä katson koko sydämeni kyllyydestä, vaikka vähän kyllä pumpusta ottaa, en kiellä”, Tuija B. huokaisi ja katsoi Jacobia kiihkeämmin kuin koskaan nuorena Williamia.
”Kyl o epäreiluu! Epäreiluu! Siul o muija kuule jo tuo valitsemas hintelä herra, ootte mennynnä naimisii tänää, ja iha on turha yrittää toist vikitellä, kyl jätät nyt kuule meil Tuijil ees tuon! Täs istutahan vanhoilla päivillämme ja sittekkö pitäis viel kahtella ko nuor ja kaunis pyörittää miest toisensa jälkehen!”
”Kehtaa vielä itkeäkin!”
”Ei mitää häpyvä!”
”Jos tästä pääsisin ylös niin nousisin kyllä ja menisin ja veisin kotiin tuollaisen komistuksen, sano minun sanoneen, Tuija.”
”Mie uskon, Tuija, mie uskon. Mut ikivanhoiha myö ollahan. Tuo vois ol meirä lastenlastenlapsi.”
”Saattaa ollakin, en minä niitä kaikkia muista.”
”Totta turiset. Kato ny niil o jotai kahinaa!”
Tuija B. piti katseensa tiukasti tapahtumien keskipisteessä, mutta Tuija C., joka tunsi olevansa kykeneväinen liikkumaan, nousi tuolistaan ja kävi hakemassa heille molemmille mustaa kahvia ja kaksi sokeripalaa per nenä. Tuija B. kiitti, muttei irrottanut silmiään edes ryystämisen ajaksi, ja kun sitten susia ilmestyi näkyviin, hän hieman värähti. Tuija C. huuteli kähisiviä kannustushuutojaan, kuten ”tapa se, sie kommee nuor miäs”.
Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja Tuijat olivat yhtä mieltä siitä, että kyseiset juhlat olivat harvinaisen pitkäveteiset. Pari palasi tanssilattialle. Tuija C. sytytti uuden tupakan.
”No, ehkä minä kuitenkin voisin toivoa heille kaikkea hyvää loppuelämään. Minkäs sille voivat, että juhlansa olivat surkeat.”
”No mie en ainakaa toivo muut ko pahaa sellasille, joitten juhlist ei löyvä ees yht hoitoo. Ei miul silmäruoka riitä ko mie tahron seksiä.”
”Hyi sinua, Tuija, vanha nymfomaani.” Mutta Tuija B. ei voinut olla hymyilemättä toruessaan ystävätärtään.
”Hyi ihtees. Tierän kyl et ajattelet sieki näi.”
”Liian hyvin minut tunnet.”
”Sadas vuores oppii.”
”Eli kaikkea pahaa toivotamme näille kahdelle loppuelämään?”
”Kyl maar. Ja toivotahan myös notta saavat hankalija lapsija –”
”- ja riitelevät usein –”
”- ja morsijamel roikkuvat tisselöiset ko täyttää neljäkymment –”
”- kaikkea paskaa elämään noille kahdelle, ovat sen verran tylsämielisiä.”
”Kyl sie oot Tuija vaa sellane naine jolla o sanat kohrillaa.”
Ja Tuija C.:n hinkuva nauru kiiri varjoisaan metsään, ja lohdullisen pian juhlat olivat ohi.