Nimi: Siipien kätköissä
Ikäraja: K-11
Paritus: Joonatan(minä)/"sinä"
Genre: Angst, drama deathfic
Yhteenveto: Hyvästi, Joonatan.Varoitukset: Viiltelyä, ahdistusta, sivumaininta itsemurhasta
A/N: Valvo hieman liian kauan ja saa tällainen idea päähäsi. Toivottavasti tykkäätte ja kommentit olisi kivoja
Osallistuu Originaali 10 sanalla 10. Kevyt
Näen arvet käsivarsissasi, näen uudet, näen vanhat. Haluan suudella ne pois, puhdistaa ja huolehtia. Mikä sinulla on? Yrität hymyillä ja heittää vitsiä, mutta minä näen lävitsesi. Revin hihan ylös ja tuijotan uutta jälkeä, uusia jälkiä.
"Millä tällä kertaa?" kysyn raivon partaalla, itken suolaa hänen helmenvalkealle iholleen. En voi auttaa viiltelyysi, se on osa sinua ja sinä päätät, haluatko lopettaa. Kerran revin veitsen käsistäsi, lukitsin laatikot ja heitin roskiin kaiken, minkä saatoin. En vain osaa enää lopettaa, kun kerran sen tein.
Silloin sinä katsoit minua kuin vihaisit minua enemmän kuin koskaan. Hyökkäsit ja kuristit mustelmat kaulalleni. Sitten itkit, lysähdit päälleni, ja minäkin itkin. Itkettiin siinä, yhdessä, käytiin läpi se kaikki paska, minkä joku on heittänyt niskaasi. Sinä iltana suutelin ensi kerran tuskasi pois, sinä iltana muutit minut varastoksesi, sinä iltana kiedoin siipeni suojaksesi.
***
"Irti!" huudat. Minun kasvoilla leikkivät veripisarat. Pidän rannettasi puristusotteessa, lukittuna selkäsi taakse. Yrität potkia minua irti, lyödä peilin hajalle, kääntyä ja purra, kaiken minkä keksit. Mutta en luovuta, en menettäisi sinua, en omiin käsiini. Kiedon valkean, elämännesteeseen värjäytyvän puristussiteen käteesi, sihisen ja luovutat. Lysähdät vasten kaakeleita, itket, potkit ja sätkit, muttet pistä enää vastaan.
"Minä vihaan sinua... minä niin vihaan..." uliset, minä lasken irti ja lysähdän pöntön kannelle.
"Milloin tajuat, ettei tuo ole pakotie?" kysyin tuhannennen kerran. Hiljaa nouset ja lysähdät syliini kyynelpisarat silmistäsi putoillen. Sinä kiedot kätesi ympärilleni, painat pääsi olkakuoppaan.
"Vihaan... vihaan.."
***
Tuijotin lumenvalkeaa arkkua, kun se laskettiin pimeyteen. Hitaasti, vakaasti, lohduttomasti. Pienet hautajaiset, minun tytölleni! Vanhempasi, sisaresi, minä. Ei ketään muuta, ei huolehtijoita tai ystäviä. Kaiken sen paskan aiheuttaja ei ole täällä, onneksi. Jos olisi, vetäisin häntä turpaan niin, ettei nenää enää ikinä saataisi paikoilleen.
Lohduttavat sanat kulkevat ohi korvieni, kiittelen kaikkia ja sanon tulevani perässä. Sinä olet siinä, takanani. Nyt voit laskea siipesi minun suojakseni, eikä minun tarvitse enää kietoa omiani sinun ympärillesi. Valkeat, puhtaat siivet kietoutuvat iholleni. Sivelen niitä hiljaa ja rutistan viestiäsi taskunpohjalla.
Hyvästi, Joonatan.