iipimoi, Kiitos kaunis
Feliicia, Ei tullu niin nopeasti, mutta kiitos kommentistasi!
Mokkula, Meinasi jo tyssätä kesken, mutta otin itseäni niskasta kiinni ja sain kirjoitettua tämän toisen luvun huimat kaksi viimestä lausetta
Kiitos kommentista!
Jahma, Mitäää?! Et ole lukenut/nähnyt Nälkäpeliä? Mikä virhe! Toivottavasti olet kerennyt lukea/katsoa tähän mennessä, muuten sivistyksestäsi puuttuu iso aukko eikun
Ehkä mä vaan kiitän suakin kommentista ja olen ihan hiljaa
Marry^, Kiitos!
Kuolotar, Kiitos sinullekin
hermione_cullen, Jatkoa on juu tulossa, olepa hyvä ja kiitos kommentistasi!
Flipres, Jatkoa tulee nyt, kiitos kommentistasi sinulle myös!
Huhuh, mistä teitä lukijoita&kommentoijia oikein tulee? Älkääkä vastatko, et saunalahdelta tietysti tai en enää laita yhtäkään lukua tähän (mun uhkaukset on aina hiiirrrrrrrrrrrrvvvveeen pelottavia eikö?
). Mutta kiitos ihan älyttömän paljon jokaiselle kommentoijalle ja jokaiselle lukijalle ja ANTEEKSI, että tämä on kestänyt!!! Tänään sain tosiaan inspiraation kirjoittaa jokaiseen myöhästyneeseen tai ainakin melkein jokaiseen, ficciin uusi luku ja sen takia tämäkin tulee nyt tänne. Olkaa hyvät ja anteeksi vielä kerran.
Luku 2,
Draco PoV Heräsin säpsähtäen. Missä olin? Jossain joka liikkui... Aivan, junassa. Matkalla Capitoliin. Matkalla kuolemaan. Nousin ylös ja puin päälleni samat vaatteet, jotka minulla oli ollut edellisenä päivänä, harmaa paita ja mustat collegehousut.
Kävelin hitaasti kohti ruokailuvaunua. Huokaisin syvään, ennen kuin aukaisin oven ja astuin sisään. Se Kalkaroksen penikka istui pikkusiskoani Dianaa vastapäätä. Mikä Harry, Harold tai joku sellainen se hänen nimensä oli...
Ravistin päätäni. Uskomatonta. Minä, Draco Malfoy, ajattelin tällaisia yhdentekeviä asioita, kun minun pitäisi suunnitella Nälkäpeliä ja sisareni pelastamista. Sillä halusin, että Diana oli se, joka palasi kotiin. Vaikka minä itse joutuisin tappamaan kaikki muut.
”No, mikä on suunnitelma?” kysyin istuutuessani pöytään. Ohjaajamme oli nimeltään Jonya Joshua. Oli siinäkin tyttöä nimellä siunattu, tuumin. Hän ei ollut kuin muutaman vuoden minua ja Kalkarosta vanhempi. Hienoa. Olinkin aina halunnut päästä Nälkäpeliin kokemattoman ohjaajan ja idiootin kanssa.
”Mikä suunnitelma?” Kalkaros kysyi tuhahtaen. ”Emme me voi nyt ruveta suunnittelemaan! Minusta meidän täytyisi katsoa millaisia vastustajat ovat, ennen kuin suunnittelemme yhtään mitään”, hän jatkoi. Se nilkki. Ei suostunut millään yhteistyöhön.
”Oho, Kalkaroksella on järkeäkin”, sanoin ivallisesti.
”Pää kiinni, Malfoy. Jos tappelu ei olisi kielletty tai en olisi luvannut isälle että pidän huolen sisarestasi kuolisitte molemmat tässä ja nyt”, Kalkaros sanoi.
”Mitä? Sinä et kyllä koske sormen päälläsikään siskooni!” sanoin. ”Ihan voit huolehtia omista asioistasi – jos pysyt hengissä!” jatkoin.
”Draco, Diana tarvitsee kaiken mahdollisen suojelun, jotta edes hän voi palata elossa kotiin”, Kalkaros sanoi.
”Taidat olla oikeassa”, myönsin lopulta. En halunnut myöntää olevani samaa mieltä Kalkaroksen kanssa, mutta oli sentään kyse Dianasta. Diana oli minun ainoa perheeni. Isä ja äiti eivät edes käyneet hyvästelemässä meitä ja kadehdin hieman Kalkarosta, sillä vaikka hän oli melko köyhä, hänen isänsä ainakin näytti aidosti välittävänsä.
”Niin, mikä stragedia? Otammeko me liittolaisia? Sullaudumme ammattilaisiin? Kiinnitämme itseemme vähiten huomiota?” heitin ehdotuksen toisensa jälkeen. Jonya Joshua katseli meitä kaikkia kolmea päästä varpaisiin.
”Kertokaa teidän vahvuuksenne”, hän sanoi.
”Diana osaa houkutella ihmisiä luokseen”, sanoin heti. ”Hän osaa myös parantaa kohtalaisen hyvin ja käyttää jousta.”
”Mutta en pidä jousen käyttämisestä. Draco sen sijaan hallitsee miekan ja jousen”, Diana sanoi ja hymyili minulle pöydän yli. ”Harry on ehkä paras jousiampuja ja hän osaa parantaakin minua paremmin. Hänen äitinsä oli parantajana”, Diana kohotti olkapäitään ja Kalkaros näytti yhtä hämmästyneeltä, kuin minä tunsin olevani. Miksi ihmeessä Diana kehui tuota limanuljaskaa? Mistä ihmeestä hän tiesi tuosta pojasta sellaisia asioita, joita minäkään en tiennyt?
”Hienoa. Teillä on siis hyvä kolmikko. Katsotaan, ketkä voisivat tulla teidän liittolaisiksenne, mutta en suosittele teitä ottamaan liian montaa. Joka tapauksessa ensimmäisessä verilöylyssä te pakenette suoraan metsikköön, ette jää norkkoilemaan minnekään. Otatte sen, mitä otatte ja lähdette. Pysytte yhdessä, piiloudutte ja pysytte muutenkin kaukana kaikesta verilöylyistä sun muista vastaavista”, Jonya kertoi meille. ”Nälkäpelissä eläminen on vähän niin kuin eläisi retkellä monta päivää paitsi että siellä kuolee ihmisiä. Mutta niin kauan kun te pysytte poissa hankaluuksista ja verilöylyistä, te pysytte myös hengissä.”
Minä sulattelin kuulemaani enkä ollut yhtään tyytyväinen. Olisin halunnut heti tappaa kaikki ja viedä Dianan kotiin. Antaisimmeko me muka sen kaiken tapahtua ympärillämme tekemättä yhtään mitään? Emme todellakaan. Minä en ainakaan. Kalkaroksesta en mene niin takuuseen.
”Eli me emme osallistu mihinkään, vaan piiloudumme, kuin pelkurit? Vyöhykkeen 12 tribuutit ovat kautta aikojen olleet sellaisia eikä kukaan sinua ja muutamaa lukuunottamatta ole selvinnyt hengissä asti. Ja ne jotka ovat selvinneet ovat menettäneet henkensä muutaman vuoden päästä”, sanoin.
”Luuletko, että Nälkäpelin jälkeen elämäsi palaa todellakin ennalleen?” Kalkaros tuhahti sanoilleni. ”Ei se palaa, jos tulet selviämään hengissä, sinä näet ikuisesti painajasia näistä tulevista kauhun hetkistä areenalla, näet ikuisesti, joka ikinen yö, kuinka ystävät, läheiset ja vihollisesi kuolevat traagisesti silmiesi edessä. Etkä pysty pakenemaan sitä, et vaikka kuinka yrität”, hän jatkoi nousten samalla ylös aamiaspöydästä.
Minä jäin tuijottamaan hänen peräänsä. Mistä hän muka tiesi mitään? Hänhän oli alkukertalainen, ihan niin kuin minäkin. Ei hän voinut tietää yhtään sen enempää kuin minäkään.
Jostain syystä Diana tuijotti minua murhaavasti, nousi ja lähti Kalkaroksen perään.
Enkä voinut käsittää, mitä sanoin tai tein väärin.
