Title; Klassikko
Author; insatiable
Rating; K-11
Genre; Romance/Fluffy
Pairing; James/Sirius
A/N; Jostain mielen perukoilta tuli fiilis kirjoittaa tällaista. Ei ehkä niin ystävänpäiväinen, mutta siinä se kulkee sivussa vierellä. Toivon, että pidätte!
Disclaimer; The whole world of Harry Potter is created by J.K. Rowling and all I can do is to enjoy and play with her creations. I do not get paid or any kind of other refunds of my game with these best characters in the world.
Haasteet; FF100; 026. Toverit, Slash10; James/Sirius, One-True Something; One-Shot, Ystävänpäivähaaste II
Klassikko
Sinä ystävänpäivän iltana minä katsoin televisiosta jästielokuvaa
Kuolleiden runoilijoiden seura. Istuin vieressäsi sohvalla, sinä nojautuneena kylkeeni. Sinä rapsutit reittäni vaivihkaa ja täysin viattomasti. Minä olin upottanut sormeni sinun paksuihin hiuksiisi ja pyörittelin niihin pieniä takkuja, joista omauttaisit myöhemmin. Toisen käteni sormilla silittelin huuliani. Ikkunan takana oli pimeää ja osittainen kuvajainen meistä kahdesta heijastui ikkunasta.
Elokuvan edetessä ajatukseni alkoivat laukata ja tulin entistä tietoisemmaksi siitä, että olit vieressäni. Samalla hetkellä aloin tajuta elämän lyhyyden. Se ei johtunut minkään sortin rakkaushömpötyksistä eikä sinun antamastasi maailman suloisimmasta ystävänpäiväkortista. En myöskään juuri silloin tajunnut, että rakkautemme tulisi joskus päättymään, niin kuin sillä on tapana tehdä. Ei. Elokuva oli se, mikä osoitti sen. Nimittäin mitä pidemmälle se eteni, sitä tylsemmäksi se kävi. Aloin vähitellen tajuata, että se oli suurinta ajanhukkaa, jota olin elämässäni kohdannut.
Joten siis, siinä minä vietin ystävänpäivää kumppanini ja maailman tylsimmän elokuvan seurassa. Ja silloin se iski minuun. Nousin sohvalta ja katsoin sinua pitkään. Sinä pysäytit elokuvan sen tähän mennessä tylsimmän kohdan keskellä ja kysyit
mitä nyt. Mietin hetken aikaa vastaustani tuijottaen vain sinua hiljaa.
"Tämä elokuva on ihan vitun tylsä", vastasin lopulta hyvin hitaasti.
"Täh?"
"Siinä ei ole mitään järkeä."
Korjasit asentoasi sohvalla ja naurahdit nopeasti. "James-rakas, mitä sinä oikein selität?"
Levitin käsiäni ja pyöritin päätäni. "Yksinkertaisesti sitä, etten tahdo tuhlata aikaan tähän soopaan. Tuntuu kuin odottaisin omaa kuolemaani", sanoin nyt jo hiukan huvittuneena. "Olen pian itsekin yksi kuollut runoilija sen todellisessa merkityksessä."
"Haista paska, tämä on hyvä!" huudahdit naama virneessä ja nousit sinäkin seisomaan. Otit kiinni kädestäni ja vedit minut luoksesi. "Klassikko oikeastaan, jästimaailmassa, joten tämä on pakko katsoa edes kerran."
Mutristin huuliani ja katsoin sinua vaativasti. "Ihan oikeasti, en tahdo", marisin ja koetin kuitenkin vältellä hunajaista katsettasi, joka oli liian suloinen vastustettavaksi.
Hymyilit ja painoit suudelman huulilleni. "Jos jaksat katsoa tämän, lupaan täyttää tylsyyden jättämän aukon illassasi", kuiskasit korvaani ja tietoisuus siitä, kuinka lähellä kaulaani huulesi olivat, sai minut värähtämään. Käytit heikon hetkeni hyväksesi ja työnsit minut takaisin sohvalle ja kaaduit viereeni. Laitoit elokuvan takaisin päälle ja tunsin syvän helpotuksen huokauksesi rintakehääni vasten.
Istuin hetken paikoillani kiltisti, kuten kunnon poikaystävän kuuluikin, mutta tulin jälleen levottomaksi lähes saman tien. "Mmm, ei", ynähdin aivan liian lyhyen odotuksen jälkeen. Nappasin kaukosäätimen polveltasi ja napsautin elokuvan pois päältä.
"James!"
Tukin huulesi etusormellani. "Anturajalka-kulta. Tämä elokuva on tähän mennessä opettanut minulle vain sen, että elämä on liian lyhyt hukattavaksi", kuiskasin rauhallisesti ja työsin sinut selällesi asettuen itse yläpuolellesi. "Ja ainakaan
minä en tahdo hukata hetkeäkään, jona voisin tehdä kanssasi jotain paljon mielekkäämpää."
Tartuin niskastasi ja suutelin sinua intohimoisesti. Sitten nostin kysyvän katseeni silmiisi.
Naurahdit antautuneesti ja kohautit harteitasi.
"Hyvä on, voitit. Tule tänne ja näytä, mikä on tämän päivän
todellinen klassikko."
Yöllä, rentoutuneena ja tyyväisenä sekä raukeana, sinä kainalossani, kuiskasin hiljaa pimeään huoneilmaan kiitoksen tälle maailman tylsimmälle mestariteokselle. Olihan se kuitenkin tietämättään aiheuttamalla syylliayyden tunteella, pakottanut Siriuksen myöntymään kaikkiin ehdotuksiini. Ei hän voinut muuta, koska muuten olisin mutristellut huuliani koko loppuillan. Eikä hän tahtonut sen olevan niin, olihan kuitenkin ystävänpäivä.
Siksi minä häntä niin rakastinkin; vaikka olinkin hänelle nykyään kumppani, ei hän koskaan unohtanut minun olevan myös hänen paras ystävänsä.
*