Kuhmu
Ikäraja: K-11
Paritus: Lavender/Luna
Genre: Romance, angst
Lukijalle: Kertojana on Luna, ja oikolukijana turkinpippuri.
Silloinkin satoi.
Niin, että lokakuun tummuus laimeni pehmeäksi harmaudeksi. Joku laveerasi taivaan sinisellä; metsän yllä oli surullista violettia, mutta järven pintaan heijastuva taivas oli melkein väritön. Minä laskin mielessäni ikkunaan putoilevia pisaroita. Kolmekymmentä, yksi, kaksi ja kolme.
Neljäkymmentä.
Se syksy oli vetinen, ja Lavenderin iho lämmin ja kuulas. Hänen rintansa tuntuivat pehmoisilta kämmenissäni. Salaa toivoin meille suloisen arjen: keltaiset verhot keittiön ikkunaan, raitoja pöytäliinaan ja teepannun, joka viheltäisi veden kiehuessa. Se polttaisi vähän sormenpäitäni, kun tarjoaisin Lavenderille teetä aamiaisella. Jukurttipurkeissa nuokkuisi tuoretta basilikaa.
Kuitenkin Lavender säpsähti, kun painoin sormeni hellästi lantion maidonvalkealle iholle. Ajatuksissani otteeni teepannusta lipesi. Kun suutelin häntä, tiesin, että hän tahtoi mennä pois. Lavender katsoi vaitonaisena ikkunan takana aukeavaa lokakuuta. Hän ei laskenut sadetta, vaan sekunteja, välteli katsettani. Hiukset takkuisina, hänen alastomuuttaan suojaten.
Lavenderin posket punersivat suloisesti, ja hänen nenänsä hieman rypistyi niiskuttaessa.
”Kun joku voi tulla”, hän kuiskasi, enkä minä aivan tohtinut kertoa, että hän tiesi oven olevan lukossa. Hymyilin vinosti vastaukseksi – silitin Lavenderin maantienharmaita hiuksia, ja päätin olla syömättä basilikaa enää ikinä.
”Muista, että et saa puhua meistä kenellekään”, Lavender pyysi minua vannomaan kuudennen kerran sen illan aikana, ja me suutelimme taas, vaikka hän ei oikeasti halunnut. Painoin kasvoni Lavenderin kaulaa vasten ja toivoin, että hengitykseni polttaisi hänen paljaita solisluitaan.
”Muistan”, minä vastasin.
”Koska sinä olet ehkä omituinen, mutta minä en ole.”
”Niin”, hymähdin.
(Teevesi valui matolle, ja teki kuhmuja puiseen lattiaan.)