Title: Maailman kauneimpia helmiä
Author: senna
Beta: noup
Genre: dramaromance
Rating: K11
Pairing: OFC(Davina)/Bellatrix
Disclaimer: Bella sekä tämä maailma kuuluu Rowlingille, mutta Ina on minun.
Quote:
Suljin silmäni, levitin käsiäni ja pyörähdin ympäri kerran, kaksi, kolme.A/N: Tämän ficin myötä tahdon toivottaa oikein hyvää ystävänpäivää ja omistankin tämän kolmelle itselleni erittäin tärkeälle ihmiselle – tämä on teidän,
Lumille,
Beatrice ja
Natural. Kiitos, että olette olemassa ♥
Ficci on spinoff jatkoficilleni
Minne tuuli kuljettaa (K-11), joten lukemista varmaankin helpottaa, jos etukäteen tietää jotakin tuosta ficistä. Lisäksi tämä menee FF50:een sanalla 034. Lumi.
Maailman kauneimpia helmiäAuringonsäteet pilvettömältä taivaalta saivat lumen kimaltelemaan helmiä. Helmiä, joita ei voinut poimia, mutta joiden tiesi silti olevan olemassa. Minäkin tiesin, mutta tiesin jotain muutakin, jotain, mitä kukaan muu ei tiennyt. Tiesin niiden olevan maailmankaikkeuden kauneimpia helmiä, jopa kauniimpia kuin mihin olin kotonani tottunut. Täällä kaikki oli niin kaunista.
Otin pehmeää puuterilunta käsiini ja heitin sen kaiken niin korkealle kuin vain pystyin. Lumi lensi, peitti hetkeksi auringon ja väreili sitten hiljakseen päälleni. Suljin silmäni, levitin käsiäni ja pyörähdin ympäri kerran, kaksi, kolme. Olisin pyörähtänyt vielä neljännenkin kerran, ellei joku olisi pysäyttänyt minua kietomalla takaapäin käsiään ympärilleni.
Avasin silmäni ja kallistin päätäni, jotta saatoin nähdä takanani seisovan henkilön. Kuten olin arvellutkin, Bellatrix oli siinä ja piti minusta tiukasti kiinni, ettei hiukan horjuva tasapainoni vain pettäisi. Eikä se pettänytkään. Katsoin tyttöä hymyillen.
”Hyvää ystävänpäivää, Bella,” sanoin hiljaa.
”Hyvää ystävänpäivää, Ina”, Bellatrix hymyili.
Bellatrixin käsi eksyi poskelleni, huulet painuivat omiani vasten. Välittömästi vetäydyin kuitenkin pari askelta kauemmas ja tuijotin tyttöä järkyttyneenä. Bellatrixin tummat kulmat kohosivat aavistuksen verran.
”Mitä nyt?” Bellatrix kysyi.
”Jotta mitäkö nyt?” puuskahdin. ”Me olemme keskellä katua, keskellä Tylyahon kylää, hullu. Ja sinä kysyt, että mitä nyt.”
”Eihän täällä ole ketään”, Bellatrix sanoi kohauttaen olkiaan lähinnä välinpitämättömänä.
”Niinhän sinä luulet”, tokaisin. ”Ja vaikkei olisikaan niin kuka tahansa voisi missä vain vaiheessa ilmestyä näkyviin. Minä taidan lähteä takaisin koululle.”
Käännähdin kannoillani ja lähdin kävelemään katua pitkin. Lumi narskui kenkieni alla, aurinko piti taivaan kirkkaansinisenä, mutta jossakin horisontissa saatoin jo nähdä, jos tarkasti katsoin, tummempia pilviä, jotka kielivät mahdollisesti vaanivasta lumimyrskystä. Hymähdin hiljaa itsekseni. Jotenkin olin niin tottunut siihen kaikkeen. Samanlaista kuin kotona, mutta kuitenkin niin erilaista. Tyyntä myrskyn edellä.
Siinä samassa lumipallo viuhahti korvani ohitse ja putosi maahan muutamaa metriä edelleni. Jähmetyin paikoilleni ja ravistelin hämmentyneenä päätäni. Eihän paikalla ollut ketään, joka -
Seuraava lumipallo iski minua keskelle selkää. Pyörähdin ympäri ja näin Bellatrixin virnistelevän minulle hieman kauempana.
”Bella!” kiljahdin.
”Etkä muuten varmasti mene takaisin koululle”, Bellatrix totesi.
”Ai en vai?” kysyin. ”Kuka kieltää?”
”Minä”, Bellatrix sanoi.
”Kuka sinä olet minua kieltämään?” kysyin ivallisesti hymyillen. ”Niin, et kukaan, sillä minä teen juuri niin kuin itse tahdon. Ja jos minä tahdon mennä koululle niin silloinhan minä myöskin menen.”
”No mene sitten”, Bellatrix sanoi loukkaantuneena. ”En minä nyt sinun seurassasi olisi edes tahtonut tänään olla. Menen katsomaan, josko löytäisin jonkun, jolle seurani kelpaisi. Sinulle kun ei näytä kelpaavan. Ehkä jostakin löytyisi joku yksinäinen miehenalku...”
Bellatrix käänsi vuorostaan minulle selkänsä ja lähti kävelemään eteenpäin. Katsoin häntä hetken aikaa täysin vaiti, kumarruin sitten ottamaan maasta lunta käsiini ja pyörittelin siitä pallon. Heitin pallon kohden Bellatrixia, ja se iskeytyikin suoraan tytön takaraivoon. Hän pyörähti välittömästi ympäri.
”Davina Christianna Lovett!” Bellatrix kiljahti. ”Nyt sinä kuolet!”
Säntäsin pakoon, kun Bellatrix lähti lähestymään minua. Käännyttyäni hieman syrjässä olevalle kujalle jäin kuitenkin kiinni. Bellatrix painoi minua vasten seinää koko vartalollaan ja toi kasvonsa aivan likelle omiani.
”Sinä heitit ensin, joten sinulla ei myöskään ole minkäänlaista oikeutta syyttää minua yhtikäs mistään”, totesin nopsaan.
”Ei olekaan”, Bellatrix myönsi ja suuteli minua kevyesti. Tönäisin hänet välittömästi kuitenkin kauemmas ja pakenin vielä syrjemmälle. Kun Bellatrix ilmestyi kulman takaa näkyviini, tartuin häntä olkapäistä ja painoin puolestaan vasten seinään.
”Arvaa mitä?” kysyin.
”No?” Bellatrix epäili.
”Sinä olet hullu”, totesin.
”Kiitos samoin”, Bellatrix nauroi.
”Ja arvaa mitä muuta?” kysyin.
”No mitä sitten?” Bellatrix kysyi.
”Minä tykkään aivan mahdottoman paljon sinun hulluudestasi”, sanoin ja painoin huuleni hänen huulilleen. Käteni kietoutuivat tytön vyötäisille, tämän omat kädet tunsin kaulallani. Vartalot painautuivat toisiaan vasten, paksut talvikaavut lämmittivät kirpeässä pakkasilmassa, joka nipisteli ilkeästi poskia. Eikä sillä hetkellä mikään voinut tulla välillemme, kukaan ei voinut keskeyttää hetken ainutlaatuisuutta.