A/N: tästä tuli "vähän" pitempi luku kun oli tarkoitus, voi olla vähän turhankin pitkä
. Jotkut ajatuksista eivät ole kursiivilla, toivottavasti ei häiritse pahasti
2. Luku Ehkä jopa kavereita?Tiffany heräsi hätkähtäen.
Hyvä, kello on vasta puoli seitsemän ja on lauantai, vielä voi nukkua pari tuntia. Toisaalta, voisi nousta pakkaamaan, lähdemmehän huomenna kotiin, Tiffany mietti. Hän yritti nousta sängystä hiljaa, muttei onnistunut, koska törmäsi Sophien auki jättämään pöydän laatikkoon. Laatikko sisältöineen putosi lattialle säikäyttäen sikeästi nukkuneen Sophien.
”Mitä? Kuka uskaltaa murtautua tänne?” Sophie kiljaisi tarttuen lähimpään kättä pitempään esineeseen, joka sattui olemaan tytön taikasauva, ja huitoi sillä ympäriinsä pimeässä.
Tiffany väisti epämääräisen värisen valosuihkun.
”Rauhoitu Soph, minä se vain olen. Törmäsin pöydän laatikkoon”, Tiffany kuiskasi vastaukseksi pimeydestä.
”Ai..” Enempää ei enää kuulunut, joten tyttö oli nukahtanut uudelleen.
Tiffany puki farkut ja t-paidan päälleen, sitaisi hiuksensa poninhännälle ja lähti aamupalalle Suureen Saliin.
Matkalla Saliin Remus ja Peter lyöttäytyivät hänen seuraansa. Tiffany katsoi poikia epäillen, mutta muuttui kuitenkin ystävälliseksi, koska pojat olivat ystävällisiä ja juttelivat tälle.
He juttelivat kaikesta maan ja taivaan välillä, oikeastaan pojat juttelivat ja Tiffany kuunteli vieressä, koska ei oikein tiennyt mitä pitäisi sanoa. Remus selitti viime muodonmuutostunnilla käsitellystä asiasta, animaageista, ja näytti myös tietävän paljon. Hän lupasi lainata erästä animaagiudesta kertovaa kirjaansa Tiffanylle, jos tämä vain muistuttaisi.
Yhtäkkiä Remus huomasi Peterin kadonneen. Tiffanykaan ei ollut huomannut mitään, koska oli keskittynyt kuuntelemaan Remuksen puhetta. Tyttö kun oli lähettänyt ministeriöön kirjeen, jossa kyseli, olisiko mahdollista opiskella animaagiksi näin nuorena. Vastausta ei ollut kuitenkaan vielä kuulunut. He etsivät Peteriä väkijoukosta, ja lopulta Tiffany huomasi Peterin vuotta nuoremman Rohkelikko tytön seurassa. Remus mutisi jotain käsittämätöntä.
”Anteeksi, voisitko toistaa?” Tiffany naurahti, koska ei ollut ymmärtänyt mitään.
”Sanoin, että olin oikeassa.”
Tiffany katsoi toista vähän kysyvänä, toinen suupieli koholla, pienesti hymyillen.
Remus hämääntyi hetkeksi, hän tajusi vasta nyt olevansa kahdestaan kauniin tytön kanssa, ilman minkäänlaista hermostuneisuutta.
Ajatuksilleen naurahtaen hän vastasi: ”Jonkun aikaa sitten Peter selitti etsineensä jota kuta aamiaisella, mutten kysellyt häneltä enempää, koska kukaan muu ei kuullut sitä. Arvelin, että hänellä saattaisi olla joku, josta ei ole kertonut kellekään, joten olin oikeassa. Tämä on jo aika historiallista, Peterillä on tyttöystävä, siis ennen Jamesia ja Siriusta.”
”Oletko varma?” Tiffany ihmetteli.
”No, ei meillä muilla näytä ketään pyörivän lähettyvillä, joten ei meillä tyttöystäviä taida olla”, Remus pelleili.
”Voi tonttu”, Tiffany huudahti tökäten samalla Remusta kylkeen. Tyttö kuitenkin lopetti utelemisen, koska ei näyttänyt saavan viisasta vastausta. Remus on ihan mukava poika. Hän ei kuitenkaan puhunut itsestään mitään mainitessaan tyttöystävät. Onkohan hänellä joku? Jostain syytä Tiffany ei pitänyt ajatuksesta.
Vilkaistessaan kelloa, Tiffany päättää palata takaisin makuusaliin. Hän oli syönyt aamiaista jo pari tuntia Remuksen, Peterin ja tämän tyttöystävän seurassa, joka siis varmistui tyttöystäväksi Tiffanyn kysyttyä asiaa. He ovat olleet yhdessä vasta viikon ajan, mutta Peterille sekin on jo saavutus, siitäkin syystä, että tämä on onnistunut pimittämään tiedon muilta kelmeiltä. Noustessaan ylös Tiffany katsahti Remusta silmiin ja näki niissä jotain erikoista, kenties surua? Se kuitenkin meni nopeasti ohi pojan suun vääntyessä hymyyn ja tämän sanoessa hyvästelyt Tiffanylle. Tiffanykin hyvästeli pöydässä olijat ja hyppeli iloisesti Salista ulos ja portaisiin. Remus jäi tuijottamaan tytön perään kunnes Peter tökkäsi tätä tietäväinen ilme kasvoillaan. Remus ihmetteli toisen ilmettä, muttei tehnyt asiasta sen suurempaa numeroa. Huomenna lähdetään taas kotiin. Mitähän tekemistä keksin koko kesäksi? James ja Sirius lupasivat ottaa minut luokseen täydenkuun aikaan, se taitaankin olla koko kesän kohokohta, Remus ajatteli katkerasti.
Päästessään makuusalin ovelle ja aukaistessaan sen Tiffany kuuli ensimmäisenä Sophien äänen. Unikeot ovat siis heränneet, Tiffany ajatteli naureskellen. Lily ja Sophie voisivat nukkua vaikka maailman tappiin, jos kukaan ei herättäisi. Okei, ainakin paljon pitempään kuin minä, nimittäin yhdeksän jälkeen on pakko nousta ylös. Toiset nousevat viimeistään yhdeltätoista.
”Liilyyyy! Oletko nähnyt sukkaaniii?”
”Soph, luuletko, että pidän kaikista tavaroistasi huolta?” Lily nauroi. ”Hetkinen, puhuitko sukasta? Mitä yhdellä sukalla, voit ostaa Lontoosta paljon lisää sukkia.”
”Mutta se oli lempisukkani”, Sophie vastasi surullisena.
”Normaalit ihmiset käyttävät kahta sukkaa yhtä aikaa”, Tiffany huikkasi väliin ovelta.
”Käyttävät vai? Ai joo, eri jaloissa. Luulin, että samassa jalassa. Mutta se toinen katosi jo viime viikolla. Ja mistäs sinä tulet? Luulin, että nukut vielä.” Sophie näytti viimeisen lauseensa kohdalla miettiväiseltä,
eihän Tiffany koskaan nuku pitkään.”Ja halusit säilyttää toisen? Välillä en ymmärrä logiikkaasi. Ja tulen syömästä, koska heräsin ennen teitä”, Tiffany totesi nauraen. ”Tai no herätin vahingossa myös sinut, mutta nukahdit saman tien uudelleen, enkä enää viitsinyt herättää sinua. Pudotin sen avonaisen laatikon lattialle.”
”Sen takia se laatikko siis oli maassa. Lily pelotteli, että Sirius olisi käynyt täällä yöllä ja tullut samalla pudottaneeksi laatikon alas ”, Sophie mutisi ryömiessään sängyn alla.
”Se olisi aivan hyvin voinut olla totta, ei Mustasta koskaan tiedä”, Lily puolustautui.
Tytöt pakkailivat vaatteitaan ja tavaroitaan matkalaukkuihinsa. Oikeastaan he etsivät Sophien vaatteita ja tavaroita, koska tämä oli hukannut vaatteitaan sellaisiinkin paikkoihin, mistä niitä ei olettaisi löytyvän. Yhdet farkut olivat Lilyn vaatekaapin päällä, ne olivat lentäneet sinne viime joululomalla, koska Sirius oli sanonut Sophien takapuolen näyttävän isolta niissä, eikä kukaan ollut viitsinyt hakea niitä pois sieltä. Erikoisin paikka oli ehdottomasti topilla, joka oli jostain syystä joutunut kattolampun sisälle, kukaan ei tiedä miten. Selvisi syy siihenkin, miksi huoneessa oli ollut viime kuukaudet niin pimeää.
Päivällä Sophie ja Lily olisivat olleet valmiita menemään syömään, mutta Tiffany ei ollut vielä valmis, koska oli metsästänyt Sophien kanssa tämän vaatteita sinä aikana kun Lily oli pakannut.
”Ai niin, odottakaa hetki, käyn katsomassa löytäisinkö Remuksen jostain”, Tiffany huikkasi kesken vaatteiden penkomisen.
”Tuota, Fanny. Missä välissä olet alkanut kutsua Lupinia Remukseksi ja miksi ihmeessä haluat etsiä hänet?” Sophie kysyi virnistellen. ”Et olisi sattumalta unohtanut kertoa jotain?”
”Itse asiassa olen-”, Tiffany sanoi hitaasti kiertäen ensimmäisen kysymyksen. Sophie ei ollut pysyä housuissaan.
”Peterillä on tyttöystävä.” Tiffany lopetti.
Sophien ilme valahti. Tämä luuli ilmeisesti kuulevansa jotain aivan muuta.
”Siis Piskuilanilla?” Sophie varmisti. Tiffany nyökkäsi vastaukseksi.
”Voi hyvä luoja. Tytön täytyy olla järkensä menettänyt”, Sophie parahti.
”Soph, Peterkin on hyvä tyyppi. Usko pois vaan. Ja sinun, Lily, pitäisi myös uskoa”, Tiffany vakuutti tyttöjen katsoessa tätä kummallisesti.
”Ymmärrän yskän, se taitaa olla vähän liikaa vaadittu teiltä.”
Sophie ja Lily nyökyttelivät.
”Ja Sophie, sinunhan piti tulla kelmien kanssa toimeen? Itse asiassa voisitkin lähteä etsimään Remusta puolestani, koska olet palveluksen velkaa”, Tiffany totesi.
Sophie selitti tulevansa toimeen näiden kanssa, muttei uskonut kenenkään voivan seurustella Peterin kanssa, poika oli aivan liian hiljainen siihen. Jos Sophien kannalta katsoo, niin tuo on totta, koska tyttö tarvitsisi poikaystävän, joka osaa sanoa asiansa, koska Sophie on aika temperamenttinen. Pitkän selityksen jälkeen tyttö kuitenkin nousi ylös ja lähti etsimään Remusta.
Heti, kun Sophie oli astunut makuusalin ovesta ulos, kuului tytön huuto: ”SIRIUS MUSTA!”
Lily ja Tiffany katsoivat kysyvästi toisiaan ja sanattomasta sopimuksesta lähtivät katsomaan, mitä oleskeluhuoneessa oikein tapahtuu.
Oleskeluhuoneessa kelmit olivat vallanneet takan edustan, Remus makoili sohvalla, James lattialla, Peter ja tämän tyttöystävä, Lucy Moroney, valtasi kumpikin yhden tuolin. Sirius pomppi ympäri makuusalia ilman paitaa, vaaleanpunaiset bokserit ja tohvelit jalassa, ja tarkemmin katsottuna tällä roikkui Sophien sukat korvissaan. Siis korvissaan? Kuka järkevä ihminen pitää sukkia korvissaan? Sophie pinkoi kasvot ja hiukset punaisena Siriuksen perässä. Muut nauroivat kaksikolle. Alle kolmasluokkalaiset katsoivat touhua hieman peloissaan.
Sirius otti vauhtia ja ponnisti Peterin tuolin yli, ottaen selkänojasta vauhtia. Peter säikähti ja nojasi taaksepäin, jolloin tuoli kaatui. Sophie törmäsi kaatuneeseen tuoliin ja kaatui Peterin päälle. Sitten näkyi vain kasa sätkiviä jalkoja ja naurava Sirius. James ja Remus repesivät räkäiseen nauruun, kun Sophie pomppasi vihaisena pystyyn ja hyökkäsi Siriuksen päällä. Sirius ei ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin huomasi olevansa selällään maassa Sophien istuessa tämän mahan päällä. Tässä vaiheessa Remus huomautti pienemmille pois menemisen olevan ehkä parempi vaihtoehto. Nämä lähtivät kiireen vilkkaa makuusaleihinsa.
”Sirius Musta. Miksi sinulla oli minun sukkani KORVISSASI? Ja mistä edes sait ne?” Sophie sihisi kovaan ääneen, jotta kaikki huoneessa olijat varmasti kuulisivat.
”Sitä en tiedä miksi ne korviini päätyivät, ilmeisesti rakas Kuutamo taikoi ne sinne. Mutta keräsin ne talteen oleskeluhuoneen lattialta, koska luultavasti kotitonttu oli ne siihen unohtanut. En voinut tietää niiden olevan sinun, kullannuppuni”, Sirius vastasi enkelimäisesti.
Sophien epäuskova katse kävi sohvalla makaavassa, virnistelevässä Remuksessa, kunnes jäi tuijottamaan silmiään uskomatta Siriusta.
”Sophie älä usko Siriusta, hän puhuu kaikille naisille, ja näköjään myös Kuutamolle, noin”, James huudahti takan äärestä nauraen.
”James! On siinäkin kaveri. Tuo olisi mennyt täydestä ilman sinua”, Sirius huudahti takaisin, välittämättä lainkaan Sophiesta, joka kuuli loistavasti kaiken istuessaan edelleen Siriuksen mahan päällä.
”Mikäli oikein ymmärsin, sanot kaikille naisille kantavasi heidän sukkiansa korvissasi, joten, anteeksi vain, et ole minun tyyppiäni, koska en oikein pidä sukista korvissa. Kiitos ja näkemiin, rakkaani”, Sophie vastasi samalla mitalla, ottaen sukkansa Siriukselta ja jättäen tämän hölmistyneenä selälleen lattialle. Tytön poistuessa, tämän hiukset muuttuivat taas normaalin violeteiksi.
Syntyi hämmentynyt hiljaisuus, jonka rikkoi ensin makuusalin oven kolahdus, sitten Tiffany, joka kysyi Remukselta animaagi-kirjasta. Josta Sirius taas sai lisää vettä myllyynsä, ja päätti vakaasti Tiffanyn ja Remuksen olevan pari. Lopulta, saadessaan tarpeeksi, Remus heitti Siriusta tällä kyseisellä kirjalla.
”Miksi kaikilla vaikuttaa olevan jotain minua vastaan tänään?” Sirius ihmetteli.
”Ei minulla ole. Olet edelleen sama rakas Anturajalka, joka olet aina ollutkin, kunhan et vain selitä järjettömiä”, Remus säteili.
”Oi kiitos, kultani.”
Lily ja Tiffany vaihtoivat kummastuneet katseet ja kohauttivat hartioitaan.
”He ovat vain hyviä ystäviä, eivät sen kummempaa”, James huikkasi ängetessään sohvalle Siriuksen viereen, johon tämä oli juuri istuutunut.
Tytöt eivät uskoneet. Tiffany kävi hakemassa kirjan Remukselta, ja sitten he palasivat takaisin makuusaliin hakemaan Sophien syömään.
Heidän yllätyksekseen Salissa ei ollut paljoa porukkaa. Rohkelikon pöydässä oli vain muutama ensi- ja toisluokkalainen. Tytöt istuivat vastakkain pöytään ja alkoivat jutella lomasuunnitelmistaan. He asuisivat kaikki koko kesäloman Tiffanyn luona. Lily ja Sophie saisivat myös auttaa muuttamisessa, koska se on vielä kesken. Tiffany oli anonut luvan olla yhden viikonlopun pois koulusta, ja käynyt valitsemassa itselleen suurimman huoneen, johon muuttaisi parin päivän päästä lopullisesti.
Suurimman osan kesästä talo olisi kokonaan heidän, koska Tiffanylla ei ole sisaruksia ja tytön vanhemmat olisivat töissä.
”Oi olisipa jo huominen, haluan nähdä uuden kotinne”, Lily touhotti hirveällä vauhdilla Tiffanylle. ”Muutamme sinut oikein nopeasti huoneeseesi, ja sitten pääsemme tutkimaan ympäri- ÄÄÄÄÄÄÄÄK! Kelmit tulevat, mennään.”
”Lily. Rauhoitu. Emme ole menossa vielä yhtään mihinkään. Etkö näe, minulla on salaatti kesken?” Tiffany vastasi rauhallisesti.
”Sinä ja sinun salaattisi. Sophie, mennään”, Lily vinkaisi.
”Kuulostaa hyvältä idealta aamuisen jälkeen, mutta mieluummin kuitenkin syön loppuun.”
Lilyn ei auttanut muu kuin istua paikallaan ja odottaa ystäviään. Peter ja Lucy kävelivät käsi kädessä pöytään, jääden kuitenkin melko kauas, heidän takanaan Remus, James ja Sirius kävelivät rinnakkain, päät melkein toisiinsa kolisten. He näyttivät suunnittelevan jotain.
”Sirius, sitähän sinä et tee. Vaikka emme ole tällä hetkellä ongelmissa McGarmiwan kanssa, en haluakaan ongelmia. Sitä paitsi, sen jälkeen Lily ei edes vilkaisisi minuun päin”, James totesi vakavana.
”Mutta, jos minä vien Ruikulin bokserit McGarmiwan toimistoon, ei Lily sinua epäile. Eikä hän sinua kyllä pahemmin katsele, vaikket mitään tekisikään.”
”Ei kukaan sinne toimistoon vain kävele sisään”, Remus huomautti. ”Miksi ette vaikka lennätä niitä sinne?”
”Hienoa, Kuutamo, loistavaa!”
”Otit vastuun itsellesi, sitä on tosiystävyys.”
”Omasta mielestäni en kyllä missään vaiheessa sanonut olevani edes mukana tässä. Enkä todellakaan aio lennättää Kalkaroksen boksereita McGarmiwan toimistoon, joten olette omillanne.”
”No pahus. Sirius, kumpi meistä lennättää asioita paremmin?”
”Testataan. Näetkö Sophien ja Lilyn juomalasit? Se, kumpi osuu lasilla paremmin Ruikulin päähän, voittaa”, Sirius tuumasi innoissaan.
”Sovittu, Kuutamo tuomaroi.”
Pojat menivät istumaan viattoman näköisesti kauas tytöistä. James keskittyi ankarasti ja lausui loitsun, saaden Lilyn lasin leijumaan. Lasin ollessa lähellä Kalkaroksen likaisia hiuksia, Sirius revähti raikuvaan nauruun Jamesin korvan juuressa. James oletettavasti säikähti, pudotti lasin lattialle Kalkaroksen taakse, ja kääntyi tuijottamaan Siriusta murhaavasti.
”Kiitoksia paljon, rakas Anturajalka.”
”Ole hyvä vain”, Sirius vastasi tyytyväisenä itseensä. ”Lilysi kun oli niin hauskan näköinen pällistellessään puuttuvaa lasiaan.”
Jamesinkin suu levisi virneeseen tämän katsoessa Lilyyn päin. Tytön katse seikkaili ympäri pöytää etsien kadonnutta lasia. James unohtui katselemaan Lilyä typerä virne kasvoillaan. Voi, kunpa tyttö tajuaisi kuinka rakastankaan häntä.
”AAAaargh!”
Huuto havahdutti Jamesin. Poika pälyili ympärilleen rekisteröiden Siriuksen leveän virnistyksen ja Kalkaroksen tavallista likaisemman näköiset hiukset.
”Senkin kelmi! Huijasit minua”, James huudahti Siriukselle.
”Itsehän jäit tuijottamaan Lilyä, en käskenyt tehdä niin. Sitä paitsi Kuutamo antoi minulle luvan koittaa onneani”, Sirius puolustautui. James käänsi katseensa toiseen poikaan, ja tämä nyökkäsi virnistellen.
”Sitä se ihastuminen teettää”, Remus totesi. ”Tuo ei ollut läheskään ensimmäinen kerta, kun suljet korvasi meiltä tuijottaaksesi Lilyä.”
”Ja sinä sanot rakkauden tuskiani ihastumiseksi, kuinka epäreilu maailma voikaan olla”, James parahti teatraalisesti, virnistäen kuitenkin perään. Tämä aiheutti naurukohtauksen pojissa, kunnes Remus tokaisi vähän rauhoituttuaan: ”Sirius siis toteuttaa operaatio Kalkaroksen bokserit McGarmiwan toimistoon.”
”Juuri näin, vielä tänä iltana. Olkoon se viimeinen pila tänä lukuvuotena”, Sirius julisti.
Pöydän toisessa päässä Sophie ja Lily edelleen ihmettelivät kadonneita lasejaan. Sophie epäili kelmejä, Lily syytti näitä lasien katoamisesta, ja Tiffany oli varma siitä, koska oli erehtynyt katsomaan kelmeihin päin juuri, kun Sophien lasi lähti leijumaan. Tyttö ei kuitenkaan kertonut siitä muille, koska ei halunnut pilata viimeisen päivän tunnelmaa riitoihin.
Illalla kelmit suuntasivat koulun maille, ja löysivät Kalkaroksen nojailemasta yksin koulun seinään. James tyrkkäsi Siriuksen kohti tätä.
”Tarvitsemme sinua yhdessä jutussa”, Sirius totesi.
”Teidän mukaanne en ole lähdössä vaikka mikä olisi”, Kalkaros totesi kylmästi.
”Sitten ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin toteuttaa suunnitelmamme tässä”, Sirius virnisti.
Sirius otti sauvansa taskustansa ja lausui loitsun, jonka tarkoitus oli saada toisen pojan alushousut lennähtämään pois tämän jaloista. Taika ei kuitenkaan aivan onnistunut, koska bokserit tulivat näkyville, mutta kylläkin farkkujen päälle. James tirskahti.
”Noh, mikäs nyt meni vikaan? Tässä tilanteessa joudut tulemaan mukaamme”, Sirius totesi hiukan ihmetellen. Poika lausui toisen loitsun saaden Kalkaroksen leijailemaan.
”Sirius, muista sitten, etten ollut mukana tässä”, Remus totesi virnistellen taempaa, koska tajusi mitä Sirius seuraavaksi aikoi.
Sirius ei vastannut vaan lähti kävelemään ja lennättämään Kalkarosta McGarmiwan ikkunan alle toivoen, että tämä olisi paikalla. Kalkaros huuteli yläilmoista jotakin käsittämätöntä, todella vihaiselta kuulostaen.
Päästessään perille, Sirius törmäytti Kalkaroksen ikkunaan. Hetken kuluttua ikkuna aukesi ja sieltä pilkisti McGarmiwan todella yllättyneen näköinen pää. Sirius lennätti Kalkaroksen sisään ja James alkoi taputtaa iloisesti.
”Sirius Musta, James Potter ja Remus Lupin välittömästi tänne!” McGarmiwa huusi. Vasta nyt kelmit huomasivat Peterin puuttuvan joukosta.
”Olemme jo tulossa Minerva-täti”, Sirius hihkaisi vastaukseksi.
McGarmiwa puisti toivottomana päätään Siriukselle.
Koputtaessaan ovelle Siriuksella oli kaksi nyrpeän näköistä kaveria vieressään.
”Sirius Musta. Enkö sanonut, etten halua mitään, MITÄÄN, ongelmia?” James ärähti.
”Sarvihaara rakas, rauhoitu. Puhun meidät pois pulasta”, Sirius lupasi.
”Syytäkin olisi, ei hirveästi huvittaisi viimeisenä päivänä joutua jälki-istuntoon”, Remus sanoi hiljaa, ihmetellen Jamesia. Oliko poika todellakin aikuistunut vai oliko tämä vain ohimenevä mielenhäiriö?
McGarmiwa avasi oven ja päästi pojat sisään.
”Musta, miksi herra Kalkaros istuu tällä hetkellä toimistossani alushousut farkkujensa päällä?” McGarmiwa kysyi ehkä aavistuksen huvittuneella äänellä.
Tästä tulee helppoa, Sirius ajatteli.
”Yritin ilahduttaa sinua vain kauniilla vaaleanpunaisilla boksereilla, mutta taika ei ilmeisesti onnistunut.”
”Ilmeisesti. Haluaisin olla teille ankara-”
”Oi kiitos Minerva-täti”, Sirius hihkaisi, Remuksen ja Jamesin virnuillessa taempana.
”Mutta koska herra Kalkarokselle ei tapahtunut mitään pahaa, ja on viimeinen päivä, niin en tällä kertaa anna teille jälki-istuntoa. Äläkä kutsu minua Minerva-tädiksi, se saa oloni tuntumaan kovin vanhalta”, McGarmiwa lopetti.
Kelmit hymyilivät ja Kalkaros näytti happamalta, häntä ei taaskaan kuunneltu.
”Koettakaa päästä junaan ilman enempiä kommelluksia”, McGarmiwa huikkasi vielä perään poikien poistuessa.
Oven sulkeutuessa Sirius huudahti: ”Sanoinhan puhuvani meidän pulasta!”
”Ei tuossa kyllä paljoa puhumista kaivattu”, Remus tokaisi naurahtaen.
Oven toisella puolella Minerva McGarmiwa hymyili itsekseen ja ajatteli:
Voi noita pojan koltiaisia, vuoden kuluttua hekin jättävät tämän koulun ja aloittavat uuden sivun elämässään. Toivottavasti elämästä ei tule hirveän tylsää heidän lähdettyään.
