Paring: Draco/Hermione
Rating: K-11
Genre: romance, fluffy
Beta: Ei
Summary: Vuodet kuluvat, ja ihmiset muuttuvat, mutta lumiukot pysyvät samana
A/N: Ajattelin taas tehdä tuon 3 kertaa kun-haasteen, ja tuo ”Kolme lumiukkoa” pisti silmään. Sopii hyvin tähän talviseen sunnuntai-iltapäivään.
***
Ensimmäinen lumiukko; vuonna 1997
Hermione nauroi. Tuuli pöllytti lumihiutaleita hänen jalkojensa ympärillä, ruskeat kiharat heilahtelivat olkapäillä valkoisen myssyn alla. Ruskeat silmät sädehtivät. Draco Malfoy katseli tyttöä hymyillen. Hermione oli niin kaunis. Ruskeilla hiuksilla oli hiutaleita, jotka kimaltelivat kuin valkeat timantit. Posket punoittivat pakkasesta. Tylypahkan pihamaa oli valkeanaan lumesta. Ja oppilaat ottivat siitä ilon irti. Kauempana puiden katveessa Seamus ja Dean viskelivät toisiaan lumipalloilla. Poikien naurua kantautui hänen korviinsa.
”Draco! Älä uneksi!”
Jokin mätkähti hänen mahaansa, ja Draco hätkähti. Hän katsahti muka uhkaavasti Hermioneen, joka virnisteli vähän matkan päässä, tumput lumisina.
”Heititkö sinä minua juuri lumipallolla?” Draco kysyi silmät pilkehtien. Hän otti askelen lähemmäs.
”Mitä? Minäkö? En tietenkään. Se oli varmaankin Dean. Tai Seamus”, Hermione arveli. Draco ei laskenut silmäänsä irti hänestä. Pojan kujeileva katse sai Hermionen hihittämään.
”Tai sitten se oli Harry. Katso nyt, poika kävelee tuolla vähän syyllisen näköisenä…”
”Just joo. Ginnyn kanssa. Varmasti he viskelisivätkin meitä lumipalloilla”, Draco naljaili. Hän seisahtui aivan Hermionen eteen ja katsoi tyttöä silmiin. Hermione hymyili viattomana.
”Se taisi tipahtaa taivaalta.
”Se olit sinä.”
”Enhän!”
”Yritit kiinnittää huomioni, kun en auttanut sinua lumiukon tekemisissä.”
”No, ehkä…”
”Olen pahoillani. Ajattelin vain, miten kaunis sinä olet tänään”, Draco kuiskasi. Hermionen silmät hehkuivat ja tyttö otti askelen häntä kohti. He seisoivat ihan kiinni toisissaan. Draco kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja veti itseään vasten. Huulet löysivät toisensa.
”Tehdäänkö me tämä lumiukko valmiiksi? Siltä puuttuu vielä pää”, Hermione kysyi hieman hengästyneenä. Draco virnisti ja kohensi villamyssynsä asentoa.
”Parasta ehkä olisi. Jos me jätämme sen päättömänä tänne, se voi alkaa kummitella”, Draco tuumasi. Hermione nauroi taas. Draco hymyili ja vinkkasi hänelle silmää.
”No, niin, neiti Granger. Aletaan sitten hommiin”, Draco sanoi ja kauhaisi lunta maasta. Hermione katseli häntä hymy suupielissään ja ryhtyi rakentamaan lumiukkoa yhdessä Dracon kanssa.
Toinen lumiukko; vuonna 2000
Hermione kiljaisi, kun jäinen lumipallo osui häntä selkään. Hän pyörähti ympäri ja yritti etsiä syyllistä. Ron, Harry ja Draco seisoivat viattoman näköisinä jonkin matkan päässä hänestä. Ginny istui lumisessa maassa ja rakenteli pieniä palloja, joista taiteli pientä lumilinnaa.
”Kuka se oli?” Hermione huudahti. Ei vastausta. Miehet näyttivät tulleen täysin kuuroiksi.
”Se oli Draco”, Ginny paljasti virne kasvoillaan. Kyseinen mies mulkaisi Ginnya happamasti.
”En ollut. Se oli Potter.”
”Enpäs!” Harry näytti kauhistuneelta. Ron virnisti.
”Malfoy se oli.”
”Enkä!”
”Kaksi yhtä vastaan…”
”Turha teidän on kinastella. Se oli Draco. Taisit kostaa sen, kun kolme vuotta sitten viskasin sinua lumipallolla Tylypahkan pihamaalla. Muistatko? Rakensimme silloinkin lumiukkoa yhdessä”, Hermione sanoi lempeästi. Muistot tulivat hänen mieleensä. Kaukaiset muistot Tylypahkan ajoilta. Oliko siitä jo kolme vuotta? Olivatko he olleet yhdessä kolme kokonaista vuotta? Se tuntui ihan uskomattomalta. Hermione muisti vielä kuin eilisen päivän, miten he olivat päätyneet seurustelemaan keskenään. Hän hymyili, kun ajatukset palasivat siihen myrskyisään päivään…
”Grangerko se täällä nyyhkyttää?”
Ääni säikäytti hänet. Hermione ponkaisi nopeasti kauemmas tyttöjen vessan lavuaarin luota ja katsoi silmät kauhusta selällään Draco Malfoyta. Pojan koleanharmaissa silmissä oli tutkimaton katse. Hermione tiesi näyttävältä kamalalta. Hänen silmänsä olivat punaiset ja posket raidalliset itkemisestä. Hän ei tiennyt, kauanko oli nyyhkyttänyt vessassa. Aika tuntui merkityksettömältä käsitteeltä juuri nyt.
”Mitä sinä teet tyttöjen vessassa?” Hermione nikotteli.
”Aah, onko tämä tyttöjen vessa? Taisin erehtyä ovesta”, Draco vitsaili. Hän sai esiin toivomansa hymyntapaisen. Tyttö itki yhä; äänettömät kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin.
”Poikien vessa ei ole edes tällä suunnalla.”
”Hitsit, olen pahasti eksyksissä”, Draco näytti kauhistuneelta. Hermione hihitti. Hän ei voinut muuta. Dracon vastaukset olivat niin omituisia. Poika virnisti laiskasti.
”Mene pois”, Hermione kuiskasi taas vakavoituen. Draco pudisti päätään.
”En ennen kuin kerrot, miksi sinä täällä itket yksinäsi.”
”Se ei kuulu sinulle, Malfoy”, Hermione sanoi terävämmin kuin oli aikonut. Hän veti syvään henkeä ja yritti ryhdistäytyä. Petolliset kyyneleet eivät kuitenkaan tyrehtyneet. Tuska oli liian tuore. Draco katsoi häneen silmät sirrillään.
”Anna, kun minä arvaan. Sinä itket täällä Weasleyn takia.”
”En!”
”Minä näin äsken, kuinka Weasley jutteli sen Lovekivan kanssa. He ovat nyt sitten yhdessä, vai mitä?” Draco kysyi. Hänen äänensä kuulosti niin lempeältä, että Hermionen kyyneleet yltyivät.
”En… en minä tiedä… ovat kai”, Hermione änkytti ja hautasi kasvot käsiinsä. Draco seisoi hetken paikoillaan. Sitten Hermione kuuli askeleet, jotka lähestyivät häntä. Ja pian poika kosketti hänen hartiaansa. Hermione kohotti kasvonsa häneen. Dracon sydäntä puristi, kun hän katseli tytön tuskaisia kasvoja.
”Et olisi halunnut erota”, Draco totesi. Hermione huokaisi.
”En minä tiedä enää mistään mitään, Draco”, tyttö kuiskasi. Draco sävähti kuullessaan hänen sanovansa hänen nimensä ääneen. Kuinka monta kertaa hän olikaan toivonut sitä?
”Ehkä osa minusta halusikin. Emme ehtineet seurustella kuin muutaman kuukauden, mutta sinä aikana tajusin, että meidät on tarkoitettu yhteen vain ystävinä. Ja että ystävyys on kallisarvoisempaa kuin toisen menettäminen. Päätimme siis erota. Mutta siitä huolimatta minusta tuntuu pahalta”, Hermione kuiskasi. Draco nyökkäsi.
”Nyt sinä olet siis vapaa.”
”Niin”, Hermione huokaisi. Se tuntui oudolta. Olla vapaa. Yksin.
”Oletko ajatellut, että… voisit lähteä treffeille minun kanssani?” Draco kysyi varovaisesti. Hiljaisuus. Draco kohotti kasvonsa tyttöön ja kohtasi järkyttyneen ilmeen. Voi ei! Se ei tiennyt hyvää. Draco puraisi huultaan ja manasi typerää suutaan. Olisipa hän ollut hiljaa!
”Sinun kanssasiko?” Hermione kuiskasi ihmeissään.
”Niin tuota… joo.”
”Miksi?”
”En itsekään tiedä sitä. Olen varmaan seonnut”, Draco murahti. Hermione kohotti kulmaansa.
”No, hyvä on! Minä olen ihastunut sinuun. Hyvin vähäsen.”
”Koska? Miten?” Hermione ihmetteli silmät suurina. Tämä tuli niin äkkiä. Vielä äsken hän oli kuvitellut jäävänsä yksin. Ja nyt Draco… tämä oli varmaankin unta.
”Silloin, kun sinä ja Weasley aloitte seurustella. Minä tulin mustasukkaiseksi.”
”Ihanko totta?” Hermione hämmästeli.
”Älä katso minua koko ajan kuin vähä-älyistä! Etkö sinä ole ihastunut minuun yhtään?”
”Hmmm… en tiedä”, Hermione änkytti. Draco huokaisi.
”No, se asia korjaantuu varmaankin pian. Meidän täytyy mennä ensin treffeille. Sitten voit sanoa, oletko ihastunut minuun vai et…”
Hermione virnisti palatessaan takaisin nykypäivään, takaisin vuoteen 2000, missä hän ja Draco asuivat yhdessä Tylyahosta ostamassaan talossa. Vuoteen 2000, missä hän ja Draco olivat jo naimisissa keskenään. Se tuntui taianomaiselta sadulta.
”Kuulehan, rouva Malfoy. Nyt sinun ajatuksesi laukkaavat täysin muualla kuin lumiukossa. Emme saa sitä koskaan valmiiksi, jos haaveilemme omiamme”, Draco sanoi aivan läheltä ja Hermione hätkähti. Hän nauroi ja pudisti päätään.
”Olet oikeassa. Ei olisi kivaa, jos päätön lumiukko alkaisi kummitella meidän pihamaallamme”, Hermione vitsaili. Draco virnisti ja puristi hänen kättään. He katsoivat toisiaan pitkään. Vuodet olivat olleet täynnä rakkautta ja naurua. Ystäviä ja onnea. Ilman Dracoa Hermionen elämä olisi ollut tyhjää. Varsinkin, kun Harrylla oli Ginny, ja Ronilla Luna.
”Minulla on sinulle muuten yllätys”, Hermione kuiskasi. Dracon silmissä välähti.
”Liittyykö siihen iso sänky ja paljastavia alusvaatteita?” mies kiusoitteli. Hermione hihitti.
”Ehkä. Mutta myös jotain muuta. Jotain, mistä sinä ehkä pidät vielä enemmän…”
”Hmm… en osaa kuvitella pitäväni jostain muusta…” Draco hämmästeli. Hermionen silmät hehkuivat. Tästä yllätyksestä Draco kyllä pitäisi. Haaveellinen ilme kasvoillaan Hermione vei kätensä vatsalleen. Siellä kasvoi uusi elämä. Uusi ihme, joka syntyisi yhdeksän kuukautta myöhemmin. Hän oli varma, että Draco ilahtuisi uutisesta. Olivathan he yrittäneet lasta jo kauan.
Kolmas lumiukko; Vuonna 2003
”Äitii! Isi kiusaa!”
Hermione kohotti katseensa lumiukosta, jota oli tekemässä. Hän taputteli sen suurta lumista vatsaa ja yritti tasata möykkyjä. Hän kuuli pienen poikansa iloista naurua eikä ottanut tämän sanoja todesta. Draco ei koskaan kiusannut ketään tahallaan.
”Käske isin lopettaa”, Hermione sanoi nauraen. Draco yritti antaa heidän kolmevuotiaalle pojalleen Caselle lumipesua. Pojan kasvot olivat lumesta märät, mutta hän nauroi katketakseen.
”Isi ei usko!”
”Isiä pitää kurittaa”, Hermione sanoi vakavana ja kauhoi maasta lunta. Case hihitti ja katseli kiinnostuneena, miten Hermione pyöritti pallon isoksi ja viskasi sen kohti Dracoa. Mies osasi kuitenkin väistää ja virnisteli kujeellisesti.
”Huono tähtäys, etkö parempaan pysty?” Draco virnuili.
”Se oli hieno heitto, äiti. Älä usko isiä”, Case vakuutti vakavana. Koleanharmaat silmät katsoivat häneen pyöreistä kasvoista. Hermione nauroi ja asteli heitä kohti.
”Hienoa, että pidit siitä”, Hermione sanoi ja kaappasi poikansa syliinsä. Case hihkui riemusta, kun Hermione pyöritti häntä ympäri… ja ympäri. Se oli Casen lempipuuhaa.
”Äiti, sinua alkaa huimata.”
”Vain vähän”, Hermione huohotti ja lysähti lumeen istumaan. Case kömpi hänen syliinsä ja katsahti Dracoon.
”Tule sinäkin istumaan tähän”, Case pyysi ja taputti tyhjää tilaa heidän vieressään. Draco virnisti ja istahti lumelle heidän viereensä. Päivä oli pimenemässä. Lumihiutaleet leijailivat jo ennestään valkeaan maahan ja harmaa taivas esti tähtien loiston. Mutta ilta oli kaunis.
”Koska Harry, Ginny ja kaksoset tulevat taas meille?” Case kysyi unisena.
”Ylihuomenna. He tulevat lauantaipäivälliselle niin kuin aina. Ja Ron, Luna ja Anton tulevat myös”, Hermione kertoi hymyillen ja sipaisi poikansa platinanvaaleaa päätä. Hän oli kuin Draco pienoiskoossa. Draco katseli heitä hymyillen. Miehen silmissä oli rakkautta.
”Kaksoset ovat hurjan pieniä. Toivottavasti James ei taas yritä rikkoa minun luutaani”, Case mutisi.
”Parasta pistää luuta piiloon. Eivät kaksoset ymmärrä vielä, mihin ei saa koskea ja mihin ei. He ovat vasta puolitoistavuotiaita.”
”Mutta hirveän älykkäitä”, Case tuhahti.
”Totta”, Hermione hymähti.
”Mollyn ulottuvilta täytyy kerätä pois kaikki pienet esineet tai hän syö ne”, Draco hekotti.
”Pelottavaa. En haluaisi, että kukaan tukehtuu meidän päivällisellämme.”
”Isi, kerro taas se tarina, kun sinä kuulit, että äiti odottaa minua”, Case pyysi. Draco virnisti.
”Olet kuullut sen jo miljoona kertaa!”
”Mutta sinun reaktiosi oli niin hauska!”
”Kuulehan nuori mies…”
”Kerro nyt”, Case aneli. Draco huokaisi ja katsahti Hermionen nauraviin silmiin. Lopulta hän huokaisi ja palasi muistoissaan kolme vuotta taaksepäin…
”Mikä se sinun yllätyksesi oli?” Draco kuiskasi Harryn ja muiden lähdettyä pimeään iltaan. Hermione kääntyi katsomaan häntä takkatulen kelmeässä valossa. Huoneessa oli ihanan lämmin.
”Mmm… sinun on parasta istuutua”, Hermione ehdotti. Draco siristi silmiään.
”Minä seison mieluummin. Jos se on kerta yllätys, se ei voi olla kovin paha.”
”Minä toivon, ettei se ole paha”, Hermione naurahti. Draco huokaisi kärsimättömänä.
”No, kerro jo”, Draco hoputti. Hermione veti syvään henkeä. Miksi hänen sydämensä hakkasi niin julmetun lujaa, vaikka hänen piti olla niin varma siitä, että Draco ilahtuisi yllätyksestä? Mutta mitä jos mies olikin muuttanut mielensä eikä haluaisikaan lapsia…?
”Minä olen raskaana”, Hermione pamautti ennen kuin ehtisi perua sen, että kertoisi uutisesta tänä iltana. Draco kalpeni – ja hänen silmänsä pyörähtivät päässä. Ensimmäistä kertaa elämässään Draco Malfoy pyörtyi.
”Draco!” Hermione kiljaisi ja ryntäsi lattialla makaavan miehen luokse. Onneksi Draco alkoi saman tien virota. Mies tuijotti häneen hämmentynyt ilme kasvoillaan.
”Saammeko me lapsen?” Draco kähähti. Hermione katsoi häneen varoen.
”Miten sen nyt ottaa… jos et halua sitä…”
”Hermione!”
”Saamme”, Hermione hengähti nopeasti. Draco nousi varoen istumaan ja katsoi häneen.
”Uskomatonta! Vauva…”, Draco hämmästeli. Hermione näytti huolestuneelta.
”Oletko… oletko sinä iloinen?”
”Että olenko? Minähän olen sekaisin! En ole koskaan elämässäni pyörtynyt… tämä on ihan mahtavaa”, Draco hehkutti ja kaappasi hänet rusentavaan syleilyyn. He kaatuivat nauraen lattialle ja Hermione katsoi miestään silmiin. Hänen silmissään kimaltelivat kyyneleet.
”Haluat siis tämän lapsen?”
”Ehdottomasti. Ja haluan sinut. Nyt heti.”
”… ja sitten te teitte sen…” Case lopetti.
”Case Malfoy! Mistä sinä puhut?” Hermione kauhistui.
”No, kun isi sanoi, että te…”
”Isi on puhunut omiaan”, Hermione sanoi kauhuissaan ja katsahti Dracon syylliseen katseeseen. Case hihitti ja painoi vaalean päänsä Hermionen takkia vasten.
”En minä tiedä, mitä te teitte, mutta isi sanoi vain, että teitte sen”, Case selvensi. Hermione huokaisi helpottuneena. Kolmivuotiaalle ei todellakaan auttanut vielä kertoa, mitä se tarkoitti. Hermione piteli nuokkuvaa poikaansa rintaansa vasten ja katsoi Dracoa silmiin. Hänellä oli taas uutisia. Hyviä uutisia. Oli kuitenkin parasta kertoa se nyt, ettei Draco taas pyörtyisi.
”Kuulehan… haluan kertoa sinulle jotakin”, Hermione hymyili. Dracon silmät välkehtelivät.
”Oletko sinä taas raskaana?” Draco kysyi. Hermione hämmentyi.
”Mistä arvasit?”
”Tuosta ilmeestäsi. Sinulla oli samanlainen ilme kuin viimeksi”, Draco kuiskasi käheästi. Hän kumartui suutelemaan Hermionea. He saisivat taas toisen lapsen. Ehkä pienen tytön…
”Saanko minä siskon?” Case kysyi unisena.
”Tai veljen”, Hermione täydensi. Case haukotteli.
”Kiva. Minä olenkin halunnut jo kauan siskoa tai veljeä”, poika mutisi. Hermione nauroi. Jo kauan. Poikahan oli vasta kolmivuotias. Hän puristi poikansa syliinsä tiukemmin ja kietoi käsivartensa Dracon hartioiden ympärille. Siinä he istuivat katselemassa, miten lumihiutaleet leijailivat taivaalta maata kohti. Onnellisempaa hetkeä Hermione ei olisi voinut toivoakaan.
Ja heidän takanaan lumiukko katseli heitä mustilla kivisilmillään, leveä hymy lumisilla kasvoillaan.
Fin.
