Kirjoittaja: Smarou
Beta: Amorito
Ikäraja: K-11
Paritus: Remus/Sirius (Sirius/James)
Genre: Angst, romance, slash, one-shot, song-fic
Vastuunvapaus: Minä en omista Remusta, Siriusta tai Jamesia, he ovat Rowlingin.
Summary: “Minä lopetin elämisen, kun sinä kuolit.”
A/N: Tämänkin julkaisuun on mennyt tuhottoman kauan aikaa, vaikka valmistuikin nopeasti. Yritän tällä innostaa itseäni taas kirjoittamaan ja ylipäätään pyörimään finissä. Ficin kantava biisi on Aiden:in Here Lies the Waste, jonka kuuntelua suosittelen ennen lukemista, jotta sävy ja tunnelma pääsevät esille. // MUOKS. Suosittelin, kunnes sitä ilmeisesti ei enää pysty mistään kuuntelemaan. Toki sanoissakin on sävyä ja tunnelmaa.
Kommentteja arvostan, vaikka vaan ruosteen poistamiseen. Kurr.
*
Mitä meistä on jäljellä
Kaikesta huolimatta rakastin sinua aina. En uskaltanut sanoa sitä ääneen, mutta luotin siihen, että tiesit jo. Sinä olit jotain mitä en uskonut saavani, uskonut koskaan ansaitsevani. Ja silti sinä olit siinä, pidit minut koossa kun olin hajota palasiksi. Sanoin, että pidit minut järjissäni, mutta taisin olla kanssasi enemmän sekaisin kuin koskaan. Ja viimeistään veit järkeni mennessäsi.
Katkeruus polttaa sisälläni, sinun takiasi, itseni takia. Me rakastimme toisiamme monta vuotta, ja sen olisi pitänyt olla tarpeeksi. Mutta sinä halusit jotain todellista, käsin kosketeltavaa ja siihen minä en riittänyt. Valehtelet jos väität, ettet olisi osannut lukea minua tai tunteitani, ettet muka tiennyt. Milloin ennenkään olimme tarvinneet sanoja ymmärtääksemme toisiamme? Meillä oli valamme.
Minä vihaan sinua, koska et luottanut rakkauteeni. Väitit, että ajoin sinut pois. En uskonut, että pystyisit vihaamaan minua. Minä annoin sinulle kaiken, itsestäni ja kaikesta mihin minulla oli valtaa. Annoin sinulle luvan kaikkeen. Vaimoon ja lapseenkin, vaikka olisit tyytynyt ainoastaan minuun. Niin paljon minä sinua rakastin, mutta sinä et nähnyt sitä.
En voi puhua rakkaudestani ilman vihaa. Enkä voi puhua vihastani puhumatta rakkaudesta.
Mitä minun pitäisi tehdä kun olet poissa? Onko minun tarkoitus jatkaa elämistä, miten luulet sen onnistuvan? Kun sinua ei ole, en jaksa olla mitään, millään ei ole mitään virkaa, kukaan ei ole sinä. Kukaan ei voi antaa minulle sitä mitä sinä olit. Itseni olen antanut sinulle, ja sinä veit sen mennessäsi. Olen kuin kuori joka kaikuu tyhjyyttään, vain haamu siitä mitä kanssasi olin. Mitä minulla olisi enää kellekään annettavana? Riepotan kehoani mukanani ja toivon elämäni pian loppuvan. En edes yritä esittää, ettei kaikki olisi tässä. En vain jaksa.
Sillä joskushan sen on pakko loppua?
Hate me, does it feel good?
Take me understood
from this awful life I despise, throw me out in disguise
But I'll wait, I'll fucking wait for you
Sirius on taas juonut.
Hän tulee yhteiseen kotiimme myöhään ja haiskahtaa voimakkaasti viinalle. Kysyn missä hän on ollut, ja hän vastaa: “Kuolemassa.” Hänen katseensa harhailee, ja hän näyttää siltä kuin ei muistaisi mitä tuli tekemään. Riisun sateen kasteleman takin, ripustan sen naulakkoon ja kumarrun poistamaan häneltä kenkiä.
Sirius ei vastustele kun talutan hänet eteisestä. “Menetkö suihkuun?” kysyn, ja saan uneliaan murahduksen vastaukseksi. Minun tekee pahaa nähdä Sirius tällaisena. Se pahenee hänen juodessaan. Kuin maailma hänen ympäriltään häviäisi kokonaan, kuin hän käpertyisi sikiöasentoon itsensä sisälle.
Riisun hänen märät vaatteensa, eikä hän varmaan edes tiedosta sitä. Ohjaan miehen suihkun alle, eikä mitään tapahdu. Vesi valuu pitkin hänen vartaloaan, mutta Sirius ei liiku.
Kysyn mikä hätänä, enkä saa vastausta. Kosketan Siriuksen hartiaa, ja hän vavahtaa poissaolevasti. Astun suihkuun jotta näkisin hänen kasvonsa. Hiukset ovat liimautuneet hänen otsalleen ja silmät tuijottavat sokeina kaakeloitua seinää. Kutsun häntä nimellä enkä vieläkään saa mitään reaktiota. Vesi tekee polkuja hänen kasvoillaan, mutta hän ei edes räpäytä silmiään. Alan hätääntyä, kutsun Siriusta ja ravistan häntä olkapäästä. Hätääntyneet kyyneleet polttavat silmiäni ja kuiskaan hänen nimensä luovuttaneena.
Nyt hän säpsähtää kääntäen päänsä suuntaani ja näyttää hämmästyneeltä. “James?” hän kuiskaa epäuskoisena. “Ei. Remus”, vastaan hänen ihmettelevällä katseelleen.
“Miksi olet märkä?” Sirius kysyy huomattuaan kastuneet vaatteeni.
Kysymys on niin yksinkertainen, etten tiedä mitä vastata. Ainakin hän palasi todellisuuteen kysyäkseen. Tyydyn tiivistämään kaikki syyt ja seuraukset siihen missä ne yhdistyvät.
“Koska rakastan sinua”, vastaan helpottuneet kyyneleet valuen kuumina ja katkerina poskillani.
Here lies the waste
I will suffer, I will suffer for this taste and not forgiving
Sirius on taas ollut monta päivää poissa.
Olen huolesta sekaisin. En pysty keskittymään mihinkään, kävelen asuntoa edestakaisin ja järjestelen paikkoja ikkunoista vilkuillen. Pian teen taas lenkin lähikorttelissa ja siristän silmiäni nähdäkseni mustiin ojiin. Lähetän pöllöjä kaikille tutuillemme ja kysyn ovatko he nähneet Siriusta. Kukaan ei ole vastannut myöntävästi. Käyn kaikki Siriukset kantabaarit läpi, mutta häntä ei ole näkynyt sielläkään.
Tätä saattaa jatkua vielä monta päivää. Teen samat kierrokset joka päivä, kunnes hän palaa kotiin itsesäälissä rypien. Ja kun hän lopulta tulee, hän on likainen, nälkäinen ja todennäköisesti humalassa. Aina minä otan hänet vastaan, riisun, pesen ja ruokin. Ja hän sanoo, etten ole James.
Peittelen Siriuksen sänkyyn ja nielen kyyneliäni. Hän tärisee selkä minuun päin, eikä halua pitää ääntä. Kosketan hänen selkäänsä ja vakuutan kaiken olevan hyvin. Sirius etsii peiton alla käteni ja vetää sen kylkensä ylitse. Suljen hänet syliini ja pidän kiinni kunnes tärinä aamuyöllä lakkaa.
Yön pimeimpänä hetkenä mietin miksi olen siinä, enkä anna itseni itkeä. Olen vuodattanut jo liikaa kyyneliä tämän suhteen takia.
“Mikset vain jätä minua?” Sirius kysyy, ja hänen äänensä on katkeruudesta kipeä.
“Koska rakastan sinua”, sanon, ja toivon sen merkitsevän jotain.
Fuck you and your love
So fake and out of touch
Can you kill me quick? Close my eyes, throw me out with no surprise
But I'll wait, I'll fucking wait for you
Sirius on taas herännyt yöllä itkien Jamesia.
Tyynnyttelen häntä, ja yritän saada hänet rauhoittumaan. Sirius kertoo, että hänellä oli suhde Jamesin kanssa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Yritän kuunnella rauhallisesti, vaikka minuun sattuu. Sirius kertoo miten paljon rakasti Jamesia, miten James rakasti häntä. Millaista Jamesia oli suudella, miltä Jamesin huulet tuntuivat hänen ihollaan, miltä James kuulosti heidän rakastellessaan. Ja miten helvetin hyvin James osasikaan vetää käteen.
Eikä tämä ole ensimmäinen kerta.
Olen tukehtua mustasukkaisuuteeni, kun Sirius puhuu vuosia sitten kuolleesta poikaystävästään. Ihmisestä, jota minunkin pitäisi ystävänä rakastaa ja jonka muistoa minun pitäisi kunnioittaa. Väkisin tunnen itseni häpäistyksi, riittämättömäksi ja käytetyksi. Miten voin kilpailla Jamesin kanssa?
Eikä Sirius näe kuinka minuun sattuu. Tai pahempaa; ei ehkä välitä. Enkä minä sano mitään, jottei hän vihaisi minua. Kaikesta huolimatta tämän lähemmäs en Siriusta pääse. Kai se on tyhjää parempi? Niin hyvässä kuin pahassakin.
Nousen sängystä ja päästyäni olohuoneen sohvalle painan kasvoni käsiini. En tiedä tekisikö mieleni huutaa ja hajottaa paikkoja, vai itkeä sisuskaluni ulos. Ennen kuin teen tietoista päätöstä, alan vavista. En hallitse kyyneleitäni ja itken tukahdutetuin vingahduksin. Haukon henkeä vaikeasti ja vaikerran epäreilua osaani elämässä.
Sirius tulee luokseni ja ottaa minut syliinsä. “Miksi itket?” hän kysyy suu hiuksiini painettuna.
Menee kauan ennen kuin pystyn vastaamaan, koska ääneni hyppii lohduttoman kohtaukseni jäljiltä.
“Koska rakastan sinua”, saan viimein änkytettyä.
Here lies the waste
I will suffer, I will suffer for this taste and not forgiving
Sirius on taas yrittänyt tappaa itsensä.
Puristan häntä lujaa lähelleni enkä voi hillitä kyyneleitäni. Sirius haukkuu itseään, kiroaa heikkoutensa ja ulkopuolisen joka ehti väliin. Tärisen hiljaista itkuani ja kuuntelen turtana hänen katkeraa puhettaan. Enkä voi mitään. En jaksa enää vaatia selityksiä, en jaksa enää huutaa hänelle ja puolustaa oikeuksiani tai itsekunnioitustani. En kai hänestä ole sen arvoinen.
Sirius irrottaa minut ja sanoo peseytyvänsä, syövänsä jotain. Kuin olisi täysin normaali päivä. En kykene seuraamaan häntä, istun eteisen lattialla johon hän minut jätti. Epäusko on turruttanut minut lähes täysin. Ajatukseni pyörivät yksitoikkoisina päässäni.
Miten näin on taas käynyt, miksi hän tekee näin? Miksen minä riitä? Jos vain osaisin päästää irti…
En tiedä kauanko olen siinä istunut, kun Sirius tulee taakseni ja silittää hiuksiani. Hän nostaa minut ylös ja kietoo kätensä ympärilleni. En pysty sanomaan mitään kun hän ohjaa minut nukkumaan. Valvon edelleen kun Sirius nukahtaa vierelleni, käsi rintakehälläni.
En ole edes sulkenut silmiäni, kun pehmeät muminat rikkovat hiljaisuutta tunteja myöhemmin. Sirius mutisee unissaan, säpsähtelee tiedostamattomana ja hakeutuu lähemmäs. Luulen hänen heränneen.
“Rakas”, hän kuiskaa, enkä tiedä sanooko hän sen minulle.
Sirius kuljettaa kättään vatsalleni ja hymisee unisella äänellä. Hänen paksu hengityksensä kiipeää kasvoilleni kun hän etsii huuliani. Inhoan, kun Sirius tekee näin. Kun en voi luottaa hänen haluavan minut. Vihaan itseäni, kun kerta toisensa jälkeen uskottelen itselleni jotain muuta. Leikin, että tämän kerran hän ei kuvittele Jamesia tilalleni.
Ja minä rakastelen Siriusta niin hellästi ja rakastavasti kuin osaan. Saan hänet huokaamaan kuumaa ilmaa kasvoilleni, tarttumaan hiuksiini. Hetken ajan hän on käsissäni lämmin ja suloinen. Kuin hän kerrankin näkisi itsessään ja elämässään jotain kaunista. Kuin hänen elämänsä olisi elämisen arvoista edes hetken aikaa.
Enkä ole koskaan tuntenut itseäni yhtä alhaiseksi.
Tunnen itseni hyväksikäyttäjäksi. Tiedän, ettei Sirius minua halua, vaikka vapaaehtoisesti tässä onkin. Vaikka hän kerrasta toiseen suostuttelee minut tähän, hakee läheisyyttäni ja pyytää pitämään hyvänä. Rikos itseäni vastaan on vielä suurempi, kuin mitä Siriukselle voin koskaan tehdä. Olen myynyt itsekunnioitukseni ollakseni hänen kanssaan. Häpeä on suurempi kuin saamani mielihyvä.
Valvon edelleen katsellen kattoa, kun Sirius painaa selkänsä kylkeeni ja kiertää kätensä polviensa ympäri. Hän tietää saman kuin minä. Tunnen vapinan kyljessäni ja kuuntelen kuinka hiljaiset nyyhkäisyt yhtyvät sen rytmiin. Jokin synkkä osa minusta on tyytyväinen, kun en ole ainoa jolla on paha olo.
“Miksen vain kuole?” Sirius kuiskaa ilmaan.
Riistän mitään näkemättömän katseeni katosta ja käännyn kyljelleni. Painan kasvoni Siriuksen hiuksiin ja kuiskaan aivan hiljaa, kuin syytöksen; “Koska rakastan sinua.”
Hate me, does it feel good?
Take me understood
from this awful life I despise, throw me out with no surprise
But I'll wait, I'll fucking wait for you
Sirius on taas itkenyt.
Tulen kotiin ja löydän hänet olohuoneesta silmät turvonneina. Hän ei ensin sano mitään, vaan tuijottaa minua syyttävästi. Minua väsyttää, ja tiedän katseeni olevan alistunut. Tiedän, etten riitä, etten ole James, etten voi koskaan olla James, eikä Sirius voi koskaan rakastaa minua kuten Jamesia. Vastaan hänen syytöksiinsä puisella äänellä myötäillen.
En tiedä miksi Jamesin piti kuolla, selitän Siriukselle jälleen. En tiedä miksei hän koskaan sanonut Jamesille rakastavansa tätä. En tiedä miten hänen pitäisi elää ilman Jamesia, en tiedä mikä korvaisi Jamesin.
En tiedä mitä minun pitäisi muka tehdä. Mitä Sirius odottaa minun sanovan? Mitä ihmettä voisin sanoa, mitä en ole jo sanonut? Minä en voi korjata häntä, olen niin monta kertaa turhaan yrittänyt. Enkä jaksa enää.
Sirius huutaa minulle, kuin kaikki olisi minun syytäni. Ja minä annan hänen huutaa.
Hän syyttää itseään Jamesin kuolemasta, ja minä vakuutan, ettei se ollut hänen syytään. Hän syyttää itseään, ettei koskaan kertonut Jamesille, mitä tunsi, ja minä vakuutan Jamesin tietäneen silti. Hän syyttää itseään siitä, että tahtomattaan ajoi Jamesin läheltään, ja minä vakuutan hänen ajatelleen Jamesin parasta.
Hän syyttää Jamesia siitä, että hänellä on niin paha olla. Ja vaikka hänen pitäisi päästää irti, en sano sitä ääneen.
Lopulta Sirius lopettaa huutamisensa. Katkeruus on muuttunut taas itsesääliksi ja hän kietoo kätensä jalkojensa ympäri kääntäen minulle selkänsä. Hän puhuu kuinka haluaisi vain kuolla, enkä silti kurota kättäni hänen olalleen.
“Miten sinä jaksat elää?” hän kysyy olkansa takaa.
Katselen hänen kutistunutta hahmoaan. Vertaan kuvaa kouluvuosieni muistoihin. Sohvalla istuva mies on kaukana siitä nuorukaisesta johon aikoinani rakastuin. Kaukana on se ilkikurisen itsevarma hymy, horjumaton itsetunto ja usko maailmaan. Huokaisen palatessani tähän hetkeen.
“Minä lopetin elämisen, kun sinä kuolit.”
Sirius naurahtaa synkästi, muttei käännä päätään. Ei edes hämmenny. “En ole vielä onnistunut moisessa.”
Tunnen kuinka muistoni Sirius Mustasta lipuu kauemmas. Koko ajan todellisemmaksi muuttuu tämä tumma haamu, Jamesin Sirius.
“Mielestäni onnistuit siinä jo kauan sitten. Sen jälkeen yritin vain rakastaa sinua.”
“Miten jaksat sitä?”
On minun vuoroni naurahtaa tummasti.
“En jaksakaan. En jaksa enää rakastaa sinua.”
“Mikset sitten lähde? Mikset jätä minua?”
Hänen sanoistaan ei voi kuulla mitään tunteita. Olemme molemmat turtia, loppuun kaluttuja ja tyhjiä. Elämämme ovat pudonneet radoiltaan jo kauan sitten. Siriuksen tähti on sammunut, ja minä olen sitä kiertävä kuollut planeetta.
Näiden vuosien jälkeen en enää tiedä, mitä eroa on vihalla ja rakkaudella. Kaiken tämän jälkeen ne ovat sulautuneet yhdeksi tunteeksi, joka syö meidät elävältä.
“Sinun pitäisi tietää miksi.”
Meillä on vielä monta onnetonta vuotta edessämme.
Here lies the waste
I will suffer, I will suffer for this taste and not forgiving you
Here Lies The Waste - Aiden