Nimi: Laavalasisydän
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Star Trek: Deep Space Nine
Genre: Sanoisiko tätä nyt draamaksi. Yhdessä osassa.
Ikäraja: S
Paritus: Elim Garak/Julian Bashir
Vastuuvapaus: Paramount edelleen omistaa ihan kaiken, minä en saa rahaa tai muutakaan hyötyä huvikseni kirjoittelusta.
A/N: No, ehkä kovin moni ei ole edelleenkään kovin tuttu DS9:sin kanssa, mutta kirjoitinpa tämän nyt silti, Garak/Bashir nyt kun sattuu olemaan suosikkitrekkiparituksiani. Ehdottomasti se ainoa ja oikea OTP DS9:stä. Ja sen varmasti jokainen sarjaa seurannut honaa että miksi.
Laavalasisydän
Oi, toki manipuloinnin pettämätön jalo taito on esisijaisen tärkeä työssään tunnolliselle vakoojalle, muttei taidosta haittaa räätälillekään ole. Voi kuinka tietäisittekin! Kaupankäynnin edistämiseksi on äärimmäisen tärkeää osata vähintäänkin makean mielistelyn alkeet, mutta todellinen liikevaihdon ammattilainen ei koskaan päästä asiakasta ostamaan jotain käsittämättömän mautonta. Siksei räätälille ollenkaan ole pahasta osata muutamakin vanhan tiedusteluagentin temppu.
Ymmärrettävästi ostaja on viime kädessä aina käsityöläisen kädenjäljen kävelevä mainos. Ei ole ollenkaan suotavaa kannustaa vanhoja seniilejä rouvia, saati huikentelevaisia nuoria neitejä sulaan tyylittömyyteen - ellei sitten tyystin halua luopua hyvästä maineestaan. Mikä tietysti ei välttämättä huolestuta joka kaduntallaajaa, mutta työhönsä intohimolla suhtautuva ammattilainen, kuten herra Garak, ottaa maineensa hyvin vakavasti. Vaikkei tietysti aina totuudenmukaisesti, sopii lisätä.
Niin, ja pitää vielä oikaista, ettei herroittelu ole ollenkaan tarpeellista.
”Yksinkertaisesti tavallinen Garak riittää”, sanoisi Garak itse ja hymyilisi käsittämättömän ystävällisesti.
”Ah, mutta ystävällisyys se juuri on kaiken alku! Mikään ei ole niin tylsää kuin turha tylyys, etkö olekin samaa mieltä?”
Ja miellyttävälle henkilölle tulee ihan huomaamatta lipsautettua monia mielenkiintoisia asioita, eikö? Ha-ha, mutta tähän ei tarvinne kuvitella Garakin vastausta, mitä luultavammin hän väistäisi kysymyksen liukkaan lipevästi ilmeenkään värähtämättä. Tosin cardassialaisen käärmemäisiä kasvonpiirteitä ei tottumaton ihminen helposti lukisikaan, ja bajorilaisilla on tapana tulkita viattomimmatkin eleet rykäisyksi vasten kasvoja.
Luonnollisesti moni bajorilainen on toki cardassialaisista vain yhtä mieltä, historian tuntien se heille suotakoon, mutta Vaatetusliike Garak on ensimmäiseksi ja viimeiseksi äärimmäisen fiini pieni liike Deep Space 9:n avaruusasemalla. Bajorilaisilla on tietysti kaikki oikeus epäillä entisen alistavan hallinnon edustajaa keskuudessaan milloin mistäkin pahuudesta, mutta kukaan ei voinut kiistää etteikö Garak olisi ollut ensiluokkainen, mitä vaatetukseen tulee. Hänen käsissään syntyvät vaivatta niin kaikkein kauneimmat iltapuvut kuin kirkonmiesten kaavut kultakirjailuineen, eikä yksinkertaisesti kukaan Garakin pettämättömän tyylitajun valvomana ostanut vaatekaappiinsa esteettisiä vahinkoja.
Eikä Garak ainakaan itse pitänyt tätä puolta lahjakkuudestaan ja tarkkaavaisuudestaan ollenkaan vähäisenä. Käytti lahjojaan sitten tähän tai johonkin sanomattomaan, tärkeintä oli kuitenkin loputon tahdikkuus. Gara tietysti itse kaiketi kieltäisi koskaan olleen tekemisissä minkään hämäräperäisen kanssa. ”Yksinkertainen ja tavallinen”, näin toistaakseni.
Mutta kattia kanssa.
”Kovin vihamielinen asenne näennäisesti puolueettomalta kertojalta”, sanoisi Garak varmasti taas tässä kohtaa. On tosin totta, että epämääräiset vihjailut Garakin salaperäisestä historiasta ovat epäreiluja. Vaan paljonko hyötyy suorista väittämistä, kun mies itse ei suostu varmistamaan tai kieltämään mitään. Yksinkertaisesti Garak on aseman valtaväestön silmissä epäilty, suorastaan vihattu. Olisi väärin väittää, etteikö muka syytä ollut olemassakaan, mutta Garak ei koskaan antanut ennakkokäsitysten vaikuttaa hienotunteisuuteensa.
Oli olento sitten kuka hyvänsä, bajorilainen, ihminen, trilli, ferengi, Garakin ensisijainen tehtävä oli kaikin tavoin miellyttää. Toisinaan se vaati äärimmäistä diplomatiaa, eritoten jos kyseessä on kyseenalaisen tyylitajun omaava nuorehko morsian seurueineen, mutta Garakilla oli, kuten cardassialaisilla säännönmukaisesti, pettämätön kauneudentaju ja tarkka silmä yksityiskohdille. Tämä oli Garakin suhteen ehkä ainoa asia josta sopii olla vain yhtä mieltä.
Nyt Garak ehkä kiittäisi kohteliaisuudesta.
”Arvaat oikein, kultaseni.”
Tähän mennessä hän on onnistunut vakuuttamaan asiakkaan kuin asiakkaan puolellensa.
”Olen ollut kovin onnekas.”
Tämä ei tosin tarkoitat sitä, että hän olisi sietänyt aivan mitä tahansa, aivan keneltä tahansa.
Ensinnäkin, kenelläkään ei ollut asiaa tahallisesti solvata Garakia hänen omassa liikkeessään.
”Jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä, mutta niin kauan kun nimeni seisoo liikkeen kyltissä, ei vihamielisillä sieluilla ole asiaa haastaa riitaa omalla työpaikallani. Se ei ole minusta paljoakaan pyydetty ottaen lukuun kuinka paljon halveksuntaa nielen mielihyvin.”
Pakko olla samaa mieltä. Garak ei tässä suhteessa pyydä liikaa. Toki moni suhtautuu häneen vallan ymmärrettävistä syistä pahasti minne ikinä hän meneekin. Aikuiset mulkoilevat ja jupisevat selän takana, lapset sylkevät mennessään kengille. Silti kaikelle on aikansa ja paikkansa. On henkilö kuka hyvänsä – tai on henkilö joskus ollut kuka sitten on ollutkin – ketään ei sovi kohdella törkeästi.
”Kovin kiltisti sanottu. Oikein”, myöntäisi Garak oli tarkoitus sitten kehua tai ei. Vaan tosiasia on, ettei yhdenkään bajorilaisen suinkaan ole pakko asioida hänen liikkeessään. Turistivirrasta on yllin kyllin ylläpitämään pientä liikettä, joten Garakin ei missään nimessä tarvitse nöyristellä kohteliaisuudestaan huolimatta. Kunniaa ei ehkä Garakilla ollut, mutta se maine, se maine...
”Voi, saat minut kuulostamaan jotenkin niin luutuneelta. Pahoittelen stereotypiaa, mutta kuvauksesi minusta muistuttaa enemmän klingonia kuin cardassialaista... mutta annan pikkuseikkojen olla. Myönnän olevani pikkumainen itseeni liitettävien mielikuvien suhteen. En toki loukkaannu valheista, niitä levitän itsekin minkä vain ikinä ehdin. Mikään ei ole niin virkistävää kuin seurata itseensä liittyvien juorujen evolutiivista kiertokulkua, mutta tämä tarina keskittyy kovin vähän vaatettajan ammattiini, joka, jos nyt itse saan kehua, on kuitenkin se mielenkiintoisin puoleni.”
Hmm, ehkä tosiaan on aihetta tarttua asiaan. Ainakin sitä myöten kuin liukkaaseen cardassialaiseen voi tarttua...
”Oi, olipa kovin likainen mielikuva!”
Niin siis, toinen maineeseen kiinteästi kuuluva , paljon pienempi periaatteen kysymys koskee räätälintyötä itsessään. Garak ei missään nimessä suostunut kustannusten alentamiseksi käyttämään luomuksissaan palaakaan keinotekoisia, täysin syntetisoituja materiaaleja.
”Hyi olkoon, en missään nimessä! Andorialainen silkki oli andorialaista silkkiä ja Betazedin tumma puuvilla oli aitoa Betazedin puuvillaa”, ja tästä tosiasiasta Garak oli erityisen ylpeä. Vaikka olihan se niinkin, että yksittäisen vaatekappaleen hinta näin saattoi nousta latinumissa arvoon arvaamattomaan. Vaan näin Garak saattoi antaa myös täyden takuun vaatteelle kuin vaatteelle, ja huolellisessa käytössä kaikkein hienostuneimmankaan iltapuvun saumat eivät varmasti anna periksi vuosienkaan jälkeen.
Tätä Garak tarkoittaa puhuessaan maineestaan. Ihmismäisillä standardeilla katsottuna ehkä kovin pintapuolinen käsitys itsensä arvostuksesta, mutta mitä ihmiset ylipäätänsä ymmärtävät cardassialaisista, varsinkaan näinä päivinä kun työ ja sen pikkutarkka täydellisyys ei merkitse ihmisille yksin juuri mitään.
Tosin, periaatteistaan huolimatta, hyvä kaupantekijä osaa myös tarpeen tullen tinkiä mieltymyksistään. Taitava myyjä ei totisesti koskaan tuputa mielipiteitään asiakkaalle väkisin - salaisuus on tarkkaavaisessa johdattelussa. Aina ei voi saada tahtoaan lävitse jokaista yksityiskohtaa myöten.
”Valitettavasti”, sanoisi Garak ja puistelisi päätään.
Puistelun syynä siviilien makumieltymysten kanssa painimisen lisäksi asemalla oli niin bajorilaisia ja federaatioaisia upseereja varsin suuri joukko, joiden käsittämättömän rumia univormuja Garak jokseenkin myöntyi kaventamaan ja muuntelemaan vartalotyyppien mukaan – niin kauan kuin hänen ei tarvinnut kyllästyttää itseään ompelemalla virka-asuja kaavoista alkaen. Sellaiselle työsaralle ei ole alkua tai loppua, jos on niin tyhmä että aloittaa. Garak mieluummin toteutti itseään kauniiden siviiliasujen parissa, kuin robottimaisesti toisintaen yhtä ja samaa uudestaan ja uudestaan.
Ei ei, univormut saa ommella joku aivan toinen monotoniseen sarjatyöhön tottunut tylsimys, Garakin työn ydin oli ainutkertaisuus.
”Vallan punastun moisesta makeilusta. Mukavia nämä ihmiset tarinoita kertoessaan, poliittisen korrektisti kehutaan kun tulee aihetta. Puisevaa, mutta sanottakoon, että nautin tästä tarinanpoikasesta huomattavasti enemmän kuin suurkirjallisuudestanne. Ainakin kuivakkuus ehkäisee mukavasti niin sanotusta klassisesta proosastanne tutun rakkauteen keskittyvän diletanttiuden tehokkaasti.”
Ainutkertaisuudesta jos jatketaan, niin Garak oli viimeisimmän kauden ajan työstänyt jotain aivan erityisen uniikkia. Johtoajatuksen hän oli saanut oikein tumman, poltetun umbran värisestä sametista täydet kaksi Bajorin kuunkiertoa aikaisemmin, mutta kauden vaihtuessa suunnittelu oli jäänyt kesken, sillä myynti kasvaa eksponentiaalisesti uusien katalogien saapuessa asemalle.
Totta puhuen Garakilla ei ollut pienintäkään aavistusta siitä kuka tai mikä taho jossakin päin suurta universumia päätti muodin virtauksista, mutta kausia tuli ja meni täysin galaksin aikarakenteista piittaamatta ja niitä oli vain seurattava ja poimittava mielenkiintoiset piirteet talteen.
Jos suoraa sanotaan, Garak ei olisi ollut ollenkaan ihmeissään jos universumilla olisi vaikka oma muotia säätelevä jumalansa tai muutama. Tai ehkä ateistina erikoinen fysiikanlaki tulisi kysymykseen paremmin.
”Vai olen minä nykyisin ateisti, mielenkiintoista... tosin ehkei se ole erikoinen päätelmä ottaen huomioon ettemme me cardassialaiset ole kovin välittäneet esiaikaisista uskonnoistamme vuosisatoihin.”
Niin, siis, ilmeisesti cardassialaisilla on vielä näinä päivinä pienet lahkonsa... tai ainakin oli ennen kuin armeija otti ylivallan kulttuurista ja elämänmenosta Cardassia Primella. Kaipa Garak voisi kuulua johonkin uskonnolliseen ryhmittymään, eihän uskonasioista koskaan tarkalleen tiedä. Jotenkin se ei kuitenkaan sovi kuvaan miehestä, jolle mielikuvitus ja luovuus työssään on niin äärettömän tärkeää. Tietty yhtäläisyys cardassialaisten ja ihmisten välillä katsos on, että sokea usko ei useinkaan käy yksiin uteliaisuuden ja rajattoman kokeilunhalun kanssa.
Sitä paitsi, Garakin selässä kulki kylmät väreet pelkkiin muotioikkuihin alistumisesta. Käsittämättömissäkin leikkauksissa ja konsepteissa oli aina jotain mikä kiihotti hänen mielikuvitustaan.
Monesta tällaisen triviaalitiedon kuuleminen on varmasti hupsua, ajatellen ettei Garak missään nimessä ollut vain räätäli. Ei tietenkään.
”Taasko palaat oletettuun vakoojanhistoriaani? Kierrät pahasti kehää jo tässä vaiheessa. Se että Cardassia on aikanaan raiskannut Bajoria minkä on vain sotimiseltaan ehtinyt ei tarkoita, että siihen tarvitsee juuri nyt keskittyä kaikin voimin.”
Enkä nyt siihen palaakaan! Huomautan vain, ettei Garak näyttäytynyt mitenkään hyvässä valossa ollessaan ehdottoman patrioottinen ja lojaali Cardassialle näinä aikoina, henkilökohtaisista mielipiteistään piittaamatta.
Sitä paitsi on sinällään sääli, että näin vihamielisessä ympäristössä Garakin täysin taipumaton rakkaus Cardassiaan esti paljastamasta joitakin noista salatuista aatteista joita hänellä eittämättä oli, sillä ne olisivat hyvinkin saattaneet muutta monen halveksivan bajorilaisen asenteet myönteisemmiksi.
Jos Garakin arvot vain mitenkään joustaisivat, voisi hän puolustaa itseään yleisiä syytöksiä vastaan ja suoda itselleen edes jonkinlaisen rauhan Deep Space 9:llä, josta oli tullut hänen vankilansa rakkaan Cardassian käännettyään hänelle selkänsä. Muttei hän tietenkään voinut. Cardassialle hän oli petturi – mutta koti on jokaiselle rakas. Eikä hän ollut sitten niin missään nimessä valmis vahingoittamaan edes välillisesti kotiaan.
Oli Garak oikeasti sitten petturi tai ei, hän ehdottomasti on maanpakolainen lainsuojaton, joka omalla kotikamarallaan ammuttaisiin kyselemättä.
”Ampuminen on kovin yksinkertaista. Jos se on piinaajastani Gul Dukatista kiinni, niin kohtaloni olisi lähempänä nälkäisille ratsastuskoirille syöttämistä. Mutta jatkathan, pyydän.”
Silti Garak ei vaan voi pettää itseään ja kansaansa oman etunsa tähden. On totta, että hänellä oli ollut aikanaan suuri osa Bajorin miehityksessä ja että hän oli julma, raaka ratas suorastaan hirviömäisessä koneistossa, mutta toisessa vaakakupissa olisi ollut jotain painavampaa, jotain puhdistavaa ja hyvää. Näinä päivinä vain ei tunnu olevan sallittua puhua mistäkään hyvästä yhdistettynä cardassilaisiin.
Garak on Cardassialle maanpetturi, Bajorille sotarikollinen ja Federaatiolle epäilyttävä, silmälläpidettävä turvallisuusriski. Ainoa mikä toi oikeasti iloa oli hänen työnsä räätälinä. Syy joka nostatti hymyn tuhkanharmaille huulilleen oli yhä uusien leninkien luonnostelu elegantein viivoin ja värein. Mikään muu ei enää sytyttänyt hänen jäisen sinisiä silmiään kuin sakset tuolla tumman umbraisella sametilla.
”Ah! Kuinka monta virkettä onkin valunut hukkaan kun ajan olisi voinut hyvin kuluttaa sametin parissa. Se totisesti on komea kangas, kalliskin.”
Pakko myöntää ajatusten harhailleen jo ovin pitkään. Mutta pidempään on Garak raastanut vain kankaita, neulaa ja saksia, ei vaatteet kantajaa, kuka sitten lieneekään.
Asioihin oli tullut kuitenkin pieni, mutta merkittävä muutos. Vain yksi uusi asia josta Garak ammensi voimaa nousta aamuisin ylös ajatukset pullollaan uusia ideoita tätä nimenomaista asua varten. Garak nimittäin suunnitteli samettiunelmaansa jollekin.
”Voi ei. Ei, ei, ei. Heti kun pääsen kehumasta ettei tässä tarinassa ole kyse pinnallisista rakkaussatuiluista suistuu juoni ihmisille niin tyypilliseen kaavaan! Yhdeksänkymmentä prosenttia kaikesta taiteesta, kirjallisuudesta ja musiikista pyhitetty jollekin niin - ”
Niin! Entä sitten jos se on höperöä, höperö se on Garakin. Höperö on hän jota pelätään, jota on syytä pelätä, hän joka on koko elämänsä valmistautunut Cardassian ja itse Enabran Tainin raudanlujassa kurissa julmuuteen ja tehokkuuteen. Tähän asti Garak oli uskonut olevansa kuin kuumassa paineessa syntynyttä mustaa laavalasia, joka jo nuorena on muokattu terävään ja pysyvään muotoon. Mutta ehkä se kaikki oli sittenkin toisin. Joku on sulattanut laavalasisydämen, ja sille taikurille Garak ompeli pukua tuosta sametista.
Eikä aivan mille tahansa olennolle, vaan kaikista maailman olevaisista juuri ihmiselle! Ihmiselle! Kuka olisi kymmenen vuotta takaperin voinut aavistaakaan silloin niin tavattoman tunteettomaksi haukutun cardassialaisen ihastuvan niin syvästi juuri ihmiseen?
Cardassilaisen silmin ihmiset olivat käsittämätöntä joukkoa, sekalaista ja epäyhtenäistä. Kovin erinäköisiäkin toisistaan, erikokoisia, näköisiä ja värisiä. Oli suorastaan ihme, että niin epätasainen, läpikotaisin kummallinen sakki ylipäätänsä saa aikaan yhtikäs mitään merkille pantavaa. Kaiken järjen mukaan ihmisten ei pitäisi kyetä minkäänlaiseen järjestelmälliseen yhteistyöhön luodakseen uutta teknologiaa ja tietoa, joilla tutkia avaruuden kirjaamattomia kolkkia.
Ihmiset ensinnäkin kategorisesti kunnioittavat toisiaan varsin vähän. Yhden yksilön prioriteetit saattoivat erota dramaattisesti toisesta. Leijonanosa ei välittänyt johtajista tai yhteisöistä itseään enempää ja varsin pieni osa todella puhalsi yhteiseen hiileen asioiden edistämiseksi.
Cardassilaiset taas olivat aina aikojen alusta asti uskoneet tiukasti toisiinsa ja luomiinsa siteisiin, eivätkä hevin luopuneet perheistään tai arvoistaan. Yhteisön hylkääminen oli kuolemaakin vakavampaa – ja yhteisöstä eristäminen ei ollut cardassialaiselle elämää ollenkaan, se pitää muistaa. Siksi Garakin kärsimä karkotus oli cardassialaisella mittapuulla katsottuna kuolemaakin julmempi rangaistus, vaikka hänellä suhteellisen turvattu koti olikin Deep Space 9:llä. Tai ehkä turvasatama olisi oikeampi määritelmä, vaikkei kukaan tietysti halua tulla syljetyksi.
Hah, ja ihmiset ne lisääntyvätkin kuin tuhoeläimet. Ihmisillä tosissaan oli takana vuosisatojen käsittämätön toistensa teurastaminen, cardassialaiset eivät koskaan ole murhauttaneet omaa lajiaan sellaisella tehokkuudella ja mielettömyydellä kuin ihmiset pahimmillaan. Toki cardassilaiset olivat kenen tahansa silmissä julmia, epäreilujakin. Mutta heillä oli tiukat sääntönsä ja koodistonsa, oma moraalinsa. Ihmiset ovat vähän sitä tänään, toista huomenna... ja cardassialaisia haukuttiin epäluotettaviksi! Pyh, ihmisiltä se selkäranka puuttuu jos keiltä. Toki he olivat oppineet ja kasvaneet aikojen saatossa, jopa siihen pisteeseen asti, että ovat saaneet joukon muita rotuja, eritoten vulkanuslaiset ja andorrialaiset käännytettyä omituiseen moraalinsa vääristymään, mutta vääristymäksi sitä pitää kutsua. Mitä takeita on siitä ettei joku uusi aate pyyhkäise yli ihmiskunnan ja romuta sitä vähää mitä jonkun Federaation sisällä on vaivoin saatu räävittyä kasaan?
Ihmisten liitosta ei ole kivijalaksi millekään pysyvälle. Mutta miksi he silti ovat niin kauniita? Miten Garak ei voi irrottaa silmiään jostain niin upeasta kuin puolitoista vuosikymmentä häntä nuoremmasta pojasta, jonka perään kääntyi moni muukin pää?
”Hm-hm, onko kovin korrektia puhua Federaation syvänavaruuden aseman johtavasta ylilääkäristä 'poikana'?” Garak varmasti huomauttaisi, ja syystä. Tohtori Julian Bashir ei ole niin kokematon nuorukainen kuin antaa ymmärtää. Esitti hän sitten kuinka naiivia tahansa,, kyllä hän tunsi nuolevat katseen selässään kulkiessaan läpi promenadin lounasaikaan. Dabo-tytöt olivat kilpasilla söpön lääkärin sydämestä, eikä Bashir jättänyt tilaisuuksia käyttämättä.
Mutta kuten ihmiset yleensäkin, tohtori Julian Bashir on kieltämättä hiukan liian savettunut ennakkokäsityksiin itsestään ja taipumuksistaan.
”Te ihmiset tosissanne olette kummallisia. Kulutatte niin jumalattomasti aikaa todistamalla toisillenne miten rakkaus kaataa kaikki raja-aidat järkevyydestä ja velvollisuuksista huolimatta, ja silti tahdotte takertua sellaisiin pikku asioihin kuin sukupuoleen. Kovin kapeakatseista rodulta, joka väittää rakkauden olevan kaikkia fysiikanlakeja tärkeämpää...”
Ennen kuin tohtori Bashir oli saapunut Deep Space 9:lle Garak oli todellakin ehkä elänyt niin yksinkertaisesti ja tavallisesti kuin taisi ja väitti, mutta se oli kaikki muuttunut. Hän oli pannut uuden lääkärin merkille jo kauan ennen ensiesittäytymistään, joka oli pelottanut kokemattoman nuoren miehen täysin pois tolaltaan. Kaikeksi onneksi tohtori Bashir paljastui pian eksentriseksi vaarantavoittelijaksi. Kovin lyhytnäköistä sekaantua Garakiin kaikista cardassialaisista... mutta hullunrohkeus on kieltämättä niin äärettömän viehättävä ominaisuus.
Bashir taas varmasti muistaisi huomauttaa, ettei suinkaan ollut varomaton saati tyhmä ja Garak varmasti puoltaisi. Mutta Bashir oli kuitenkin eittämättä, no, nuori, ja vaikkei sitä vielä tiennyt, niin myös kovin rakastunut.
Ja Garak oli se ammattitaitoinen räätäli, keskustelun mestari, hienotunteinen manipulaattori, eikä maailmassa ollut mitään mikä olisi pakottanut häntä perääntymään nyt kun hänen sydämensä oli kaikesta huolimatta sulanut hunajankultaisen miehen suklaanappisilmiin. Kaikki tuo cardassilaisen vankka päättäväisyys nyt kohdistettuna samettiin, se on lahjaksi.
”Enemmänkin pyydykseksi, mutta sanavalinta se tuokin. Ja kuten sanottua, univormut eivät todellakaan hivele silmää.”
Eikä tohtori Bashirin tietenkään sovi esiintyä yhtään vähemmin kuin upeana päivänä jolloin Garakin harmaat huulet tulevat varastamaan suudelman itselleen ja lausumaan siten julki kaiken mikä julistaa pitää.
Eikä Garak kovasti välitä totuudesta tai sokeasta luottamuksesta, ainakaan samalla tavalla miten ihmiset määrittelevät suhteensa. Mutta on se sen arviosta nähdä Julian Subatoi Bashir edes kerran niin komeana kuin poltettu umbra vain sallii. On siis Garakin aika saksia, jos lempeä hän rintaansa halajaa, eikö totta?
”Hmph. Ihmismäiseen tapaan kovin sentimentaalinen tarina, pettymys ehkä. Mutta kovin suloinen, sen myönnän”, sanoisi kai Garak, jos todella olisi nähnyt vaivaa kommentoidakseen näin tyhjänpäiväistä tarinaa.
FIN
