A/N: Laitankin jatkoa jo nyt, koska en malta odottaa jatko-osan lisäämistä tänne (: Lisäksi kommentteja on taas tullut lyhyessä ajassa mukavasti, suurkiitos jälleen lukijoilleni. Tätä ficiä on ollut todella kiva kirjoittaa ja tästä on tullut minulle todella rakas sekä inspiroiva projekti. Toivottavasti te innostutte myös jatko-osasta, jonka nimi on
Tylypahkan poikakoulu.
Chelsey: kiitos paljon kehuista (:
Anturajalka93: tuo valokuvaus virke ei varsinaisesti ole sen valokuvaajan näkökulmasta, halusin vain tuollaisen vähän irrallisemman lopun. Toki olisin voinut jotain Rosen ajatuksista vielä lisätä siihen, mutta niistä lisää tässä vikassa luvussa!
Swizzy: ihan positiivista, että rehtori ei ole 100 % Lambert-kopio, se olisi jo liikaa! Sitä paitsi en lukeudu Adam-faneihin, joten puhtaasta vahingossa kyse tämän mielikuvan synnyttämisessä : D Pelottavan monelle tullut tästä lopusta mieleen Twilight O_o Ugh. No, kai se on kestettävä, kun ficissä on mukana ihmissusi ja puraisu.
twisted-myy: minun mittapuullani tässä oli jo melko paljon actionia, mutta toisaalta, siihenkin oppii sitten kokemuksen karttuessa. Ei, tästä ei nyt tullut Tylypahkan taistelu II. Ehkä jatko-osassa sitten (;
Rentun ruusunen: Hyvä, että Brina jakaa mielipiteitä, ei kaikkien ole pakko tykätä hänestä.
Crithach: suunnittelin tai ainakin halusin kirjoittaa pidemmän lopun, mutta jotenkin tuntui, että en halua lähteä venyttelemään tarinaa. Halusin sen suudelman lavalle, hinnalla millä hyvänsä - oli kyse sitten Jonin ruumiista tai ei x)
The Mind: No hyvä että sille toiselle osalle luvassa edes joku lukija. Suudelmasta en sano tässä mitään, you´ll see.
No niin, viimeinen luku! Tätä ei ole vielä betattu, sitten kun betaajani ehtii niin muokkaan sen version tänne. Kiitos vielä kerran lukijoille, että olette vaivautuneet tänne asti lukemaan Joulunäytelmän paluun! (: Kommentoida saa vieläkin ja se onkin erittäin toivottavaa.
- Röhkö
– Kahdestoista luku –
Jalot suvut kohtaavat
Joulunäytelmää seuraava päivä oli melko kaoottinen: Tylypahkan henkilökunta, oppilaat ja heidän vanhempansa olivat järkyttyneitä, mutta ennen kaikkea jokainen paloi halusta kuulla vastauksia. Vastauksia kysymyksiin, joita kuultiin joka puolella linnaa. Kuka oli sytyttänyt tulipalon? Oliko kukaan kuollut? Miksi joulunäytelmä oli keskeytetty?
Päivän Profeetassa komeili neljän sivun juttu (jälleen) pieleen menneestä joulunäytelmästä. Lannistunut Pendragon oli antanut hyvin lyhytsanaisen haastattelun. Uutisen lopussa oli pieni kuva likaisesta ja nuutuneen näköisestä Rosesta, jolla oli pöllämystynyt ilme kasvoillaan.
"Ettäs kehtaavat", Rose tiuskaisi ja nakkasi lehden maahan.
"Ainakin pääsit lehteen", Albus huomautti, "etkös sinä halunnut julkisuutta?"
Rose tuhahti.
Hän makasi sairaalasiiven vuoteessa, johon hänet oli edellisiltana pakotettu lepäämään. Matami Hafword oli ottanut häneltä verikokeen ja todennut, että Rosen veri oli puhdasta.
Sen sijaan viereisessä sängyssä istuva Scorpius tulisi loppuelämänsä ajan olemaan osittain ihmissusi. Hän oli saanut vastamyrkkyä, joka oli tehnyt hänen kasvoistaan hieman inhimillisemmät kuin myrkyn nielemisen jälkeen, mutta Scorpiuksen silmiin oli jäänyt outo kellertävä vivahde.
Matami Hafword oli varoittanut, että täysikuun aikaan oli odotettavissa melkein mitä tahansa: joko Scorpius muuttuisi sudeksi tai sitten hän vain kokisi outoa halua juoksennella ympäri nummia.
"Bill-setä ei muutu hirviöksi", Rose oli yrittänyt lohduttaa.
Scorpius hypisteli peittoaan eikä vastannut mitään. Varmasti häntä pelotti, mitä oli luvassa.
Heidän ympärillään istuivat Hugo ja Rosen serkut. Vanhemmat olivat jo lähteneet takaisin Lontooseen, koska lapset olivat kieltäytyneet yhteisestä automatkasta. He kaikki lähtisivät joululomalle yhdessä Tylypahkan pikajunalla illalla.
Scorpius oli joutunut huutamaan vanhemmilleen, jotta nämä jättäisivät hänet rauhaan. Rose kuitenkin näki, että he välittivät toisistaan syvästi.
"Minä lupaan mennä teidän kanssanne Pyhään Mungoon lomalla", Scorpius oli vakuuttanut, "minä pärjään kyllä yhden junamatkan ajan ilman teitä."
Draco Malfoy oli näyttänyt huolestuneelta.
"Herra Malfoy", James oli tullut väliin, "minä autan häntä, jos ongelmia ilmenee."
Draco oli näyttänyt hieman hämmentyneeltä, mutta lopulta hän oli kätellyt Jamesia ja poistunut ujon oloisen vaimonsa kanssa linnasta.
Rosesta tuntui pahalta: hänestä tuntui, että hänen olisi pitänyt sanoa jotain Scorpiuksen vanhemmille. Hänen takiaan heidän poikansa joutui kärsimään. Rose ei ollut kuitenkaan uskaltanut avata suutaan.
"Anna olla", Scorpius oli tuhahtanut, kun Rose pyysi häneltä anteeksi varmasti sadannen kerran.
"Minä tein sen omasta halustani", Scorpius mutisi ja nieli lääkkeensä.
Sanat eivät helpottaneet Rosen oloa yhtään.
"Uskomatonta", Scorpius jatkoi hieman kuuluvammin, "minun isäni luotti Joniin. Se petturi oli kertonut isälle, että Tylypahkassa juonittelee joku. Hän sai isän kääntymään teitä vastaan. Kykyjenetsijä oli vain Jonin aloittama huhu, jotta mahdollisimman moni haluaisi näytelmään."
Rose katseli myrtyneesti käsiään. Jonin täytyi olla sisimmässään todella kiero, jotta hän saattoi keksiä sellaisen suunnitelman keskelle joulua. Onneksi se idiootti oli haavoittunut sekä palanut pahasti. Hänet vietäisiin pian Azkabaniin, jossa hän viettäisi toivottavasti loppuelämänsä. Ikävä kyllä raketit eivät olleet tarpeeksi väkeviä tappamaan häntä...
Scorpius katsoi heitä kaikkia arvioiden. Tarkemmin katsottuna hän näytti hieman laihtuneen, varsinkin kasvoista. Piirteistä oli tullut teräviä.
"Olette onnekkaita, kun teillä on toisenne täällä", Scorpius huokaisi.
Rosesta oli yllättävää kuulla hänen äänessään sellaista kunnioitusta. Muut olivat liian ujoja tai hämmentyneitä sanoakseen mitään, mutta James ja Dominique hymyilivät kannustavasti Scorpiukselle.
"Kuule, sinä olet tervetullut meidän sakkiin koska vain", James hymähti ja istui Scorpiuksen sängylle. Dominique pörrötti Scorpiuksen vaaleita hiuksia leikkisästi, mikä sai Scorpiuksen punastumaan ja näyttämään hieman terveemmältä. Rose nappasi kiukkuisesti yöpöydältään Jonin kaikkarin, jolla tämä oli kuvannut katastrofaalisen näytelmän. Toki muut saivat lohduttaa Scorpiusta niin paljon kuin sielu sieti, mutta Roselle poika äksyili.
Rose pyöritteli kaikkarin nappeja, mutta kuunteli silti muiden keskustelua:
"Minun taikavoimani ovat palanneet", Dominique kertoi iloisesti. "Kaadoin sen typerän hajuveden viemäriin!"
Rose pyöräytti silmiään. Ei kirottua hajuvettä heitetä
viemäriin, mistä se saattaisi levitä muualle linnaan. Kohta he kaikki menettäisivät taikavoimansa, koska Mini oli niin hölmö.
"Mutta yhden asian minä haluaisin tietää", Albus sanoi hetken kuluttua. "Scorpius, minä epäilin sinun juonittelevan jotain, koska hiiviskelit usein Tylypahkan tiluksilla."
Scorpius katsoi häntä hymyillen lyhyesti. Kaventuneita pupilleja ei voinut olla katsomatta. Oikeastaan uudet silmät olivat todella kiehtovat, jopa kauniit.
"Minä kävin Tylypahkan hautausmaalla", Scorpius selitti. "Välillä vein kukkia sodassa kuolleiden haudoille, toisinaan vain vaelsin siellä selvittämässä ajatuksiani."
Dominique henkäisi ihaillen. Rose ei osannut kuin mulkoilla serkkuaan, vaikka hänenkin mielestään Scorpiuksen käytös kuulosti suloiselta.
Hetken päästä Matami Hafword tuli huoneestaan ja ilmoitti, että Rose ja Scorpius voisivat lähteä pakkaamaan tavaroitaan ja valmistautumaan joululomaan. Hän antoi Scorpiukselle pullollisen sudenmyrkkyjuomaa. Tulevaisuudessa sitä pitäisi ostaa Viistokujalta, eikä lääke ollut halvimmasta päästä.
"Juna lähtee kahden tunnin päästä", Louis huomautti, kun he astuivat ulos sairaalasiivestä, "minun pitää mennä vielä silittämään kauluspaitani!"
Katsellessaan Louisin juoksua Rose tajusi, että hän oli koko syksyn kiirehtinyt kohti jotain, joka oli nyt ohitse. Vaikka joulunäytelmä oli mennyt lievästi sanottua mönkään eikä Rosesta ollut tullut vanhempiensa kaltaista sankaria, hänellä ei ollut tyhjä tai mitätön olo. Päinvastoin: Rosesta tuntui, että hän oli viimein saanut kokea sykäyksen, seikkailun, josta riittäisi ammennettavaa loppuiäksi.
Tylypahka oli hiljainen. Lähestyvän joulun tunnelman saattoi aistia koristeiden lisäksi ihmisten ilmeistä ja puheista. Rose muisti äkkiä, että hän ei ollut ehtinyt suoda ajatustakaan joululahjoille. No, hän ehtisi vielä vierailemaan Viistokujalla ennen aattoa.
Kun Rose vähän ajan kuluttua käveli muiden mukana kohti helakan punaista Tylypahkan pikajunaa, hän mietti, miten onnekas olikaan. Scorpius oli oikeassa: Rosella oli paljon läheisiä Tylypahkassa. Hänellä oli ystäviä, jotka jakoivat samoja geenejä. Sen lisäksi hänellä oli oma sankarinsa, joka oli iskenyt Jonia miekalla.
Rose vilkaisi vaivihkaa Scorpiusta, joka käveli edempänä Jamesin kanssa. Brina käveli Jamesin toisella puolella ja piteli tätä kädestä.
"Ällöttävää", Albus tokaisi matalalla äänellä Rosen vierestä.
"Joo, tosi ällöttävää", Rose vastasi päätään nyökytellen.
He saapuivat laiturille ja kapusivat matkatavaroiden kanssa sisälle junaan, joka oli tavallista tyhjempi. Moni oli lähtenyt lomalle vanhempiensa kanssa edellisiltana näytelmän jälkeen.
Albus, James, Brina, Scorpius, Louis ja Dominique istuivat Rosen kanssa samaan vaunuosastoon. Oli outoa, että Scorpius oli siellä heidän kanssaan, istumassa Rosea vastapäätä. Ihme, että hän ei etsinyt muita luihuisia. Tosin Smithin kaksoset olivat lähteneet jo edellisenä päivänä kotiin vanhempiensa kyydillä.
Rose päätti, että hän ei enää lajittelisi ihmisiä tiettyihin kategorioihin tuvan perusteella. Harry-setä oli kertonut, että hän oli melkein aikoinaan päätynyt Luihuiseen, vaikka Luihuisen tupa oli Rosen mielestä kaikkea muuta kuin sedän paikka.
No, Scorpius oli oiva esimerkki siitä, että luihuiset olivat kunnollisia ihmisiä. He eivät olleet vain juonittelevia laiskimuksia, vaan... omalla tavallaan ihan mielenkiintoisia ja rohkeita.
Juna vihelsi ja lähti matkaan. Väsynyt Rose sulki silmänsä ja antoi sumean unen vallata mielensä.
Parin tunnin päästä vaunun liukuovi avautui ja Rose heräsi säpsähtäen. Jästiasuun pukeutunut Channing astui sisään ja katsoi heitä hieman vaivautuneen näköisenä. Hän näytti pienessä vaunussa entistä rotevammalta, varsinkin, koska hänellä ei ollut väljää koulukaapua yllään.
Lisäksi Channingia näytti hämmentävän, että Scorpius istui Rosen ja muiden kanssa sulassa sovussa.
"Malfoy, hyvä että olet kunnossa!" Channing sanoi reippaasti. "Minulla olisi vähän asiaa..."
Channing näytti odottavalta, mutta Scorpius sanoi:
"Voit sanoa sen kaikkien kuullen. He ovat minun ystäviäni."
Channing kohotti paksuja kulmiaan.
"Öh, no, sitä vain, että minä haluan rahani takaisin", hän töksäytti.
Kaikkien päät kääntyivät uteliaasti Channingista Scorpiukseen ja takaisin. James taputti olematonta tilaa vieressään ja sanoi hyväntuulisesti:
"Channing, istu alas äläkä törötä siinä! Matkaa on vielä monta tuntia jäljellä."
Mutta Channing pudisti päätään.
"Minulla on paikka valvojaoppilaiden vaunussa, missä sinunkin pitäisi olla, James."
James virnisti ja laittoi kätensä Brinan olalle.
"Anteeksi, täällä on velvollisuuksia hoidettavana", James pahoitteli.
Channing käänsi taas kulmikkaan päänsä Scorpiukseen.
"Muutitko sinä mielesi?" Scorpius kysyi kovaa. Hän näytti hieman närkästyneeltä. "Saanko minä sittenkin suudella Rosea?"
Rose älähti yllättyneesti ja katsoi poikia hämillään. Channing näytti hapanta naamaa ja ojensi kätensä eteensä.
"Ne viisi kaljuunaa, kiitos."
Scorpius huokaisi ja kaivoi rahat taskustaan.
"En suosittelisi, että suutelet tuota", Channing huikkasi Roselle vielä ennen lähtöään. "Näyttää siltä, että hän saattaa purra ja levittää sinuun myrkkyään."
Channing pamautti liukuoven kiinni perässään.
"Idiootti!" Rose huusi perään.
"Sori, hän on vähän tahditon", James sanoi nolona.
Rose mulkaisi häntä ja sitten Scorpiusta.
"Mitä tuo oli olevinaan?"
Scorpius mutristi huuliaan.
"Hän taisi juuri loukata minua ihmissusisolvauksella. Ensimmäinen laatuaan, mahdankohan minä olla keväällä kovinkin koulukiusattu", hän sanoi kepeästi.
Rose katsoi häntä odottavasti.
"Äh, Channing maksoi minulle, jotta en suutelisi sinua joulunäytelmässä", Scorpius selitti viimein.
Rose vilkaisi yllättyneesti ovelle. Oliko suosittu ja terävä-älyinen Channing oikeasti ollut niin ihastunut häneen? Kuvitella. Eikä Rose enää piitannut siitä pojasta rahtuakaan. Mutta Scorpius oli kuitenkin ottanut rahat...
"Minä palautin rahat, kuten näit", Scorpius huomautti, aivan kuin olisi lukenut Rosen ajatukset. "Mutta en usko, että Tylypahkassa järjestetään joulunäytelmää tämän jälkeen. Sääli."
Scorpius virnisti. Rose punastui.
"Sinä olet hölmö", Rose takelteli. Hänen suutaan kuivasi yhtäkkiä.
"Miksi?" Scorpius kysyi hämillään ja tarttui varoittamatta Rosen käteen. He istuivat ikkunapaikoilla, vastapäätä toisiaan, ja metsäiset maisemat vilkkuivat ohi.
"Ensinnäkin sinä halusit esittää minun isääni näytelmässä, eli olet todella outo", Rose aloitti. "Sinä ryhdyit minun sijastani ihmissudeksi. Et ehkä saa koskaan töitä -"
Scorpius hiljensi hänet laittamalla käden Rosen suun eteen.
"Me emme elä enää kivikaudella", Scorpius huomautti. "Saihan Jonkin töitä Tylypahkasta."
He tuijottivat toisiaan hetken hiljaa, kunnes Brina rykäisi kuuluvasti. Scorpius ja Rose hätkähtivät kauemmas toisistaan ja muistivat, että vaunuosastossa oli muitakin.
Ennen kuin juna saapui Lontooseen, kaikki lähtivät etsimään kavereitaan ja hyvästelemään heitä. Louis käänteli päätään pitkään pienen taskupeilin edessä. Hän asetti vielä uudet vihreälasiset silmälasit nenälleen ennen kuin kiiruhti pois vaunuosastosta.
"Louis Arturuksella on varmasti tyttöystävä", James tokaisi ja matki serkkunsa keimailua kuvitellun peilin edessä.
Jostain syystä Brina näytti hieman nololta.
"Sinä tiedät jotain", Rose sanoi epäilevästi ystävälleen silmät viiruina.
Brina väänteli käsiään ja vilkaisi nopeasti käytävälle.
"Louis tapailee Hank McBluewateria", Brina paljasti.
James älähti yllättyneesti, mutta alkujärkytyksestä toivuttuaan hän tokaisi:
"Niin no, sehän on aika... hienoa ja itsestään selvää."
Rose ajatteli Louisin hienoja vaatteita, hyviä käytöstapoja ja ranskalaista puhetta. Kyllä, Louis ja rikas ja ylikohtelias Hank sopisivat hyvin yhteen.
Brina venytteli raukeasti ja vilkaisi kujeilevasti Jamesia.
"Minusta tuntuu, että ihmiset eivät ole vielä saaneet tarpeekseen räjähdyksistä", Brina sanoi virnuillen ja nousi kaivelemaan matkalaukkuaan. Hän otti sieltä käsiinsä muutaman Weasleyn Welhowitsien raketin ja käveli käytävälle. Siellä hän sytytti raketit ja antoi ilotulitteiden täyttää junan käytävät.
James suuteli Brinaa hellästi. Rose tunsi olonsa hieman kiusaantuneeksi heidän lähellään. Niskuroivasta serkkupojasta ja pessimistisestä Brinasta oli kuoriutunut kypsän oloinen parivaljakko, jonka saattoi kuvitella avioituvan ja perustavan joskus perheen. Tosin, rakettien viskominen junassa ei ollut kovin aikuismaista.
Pamahdusten saattelemana juna saapui Lontooseen King´s Crossin asemalle ja pysähtyi kirskuen. Rosen valtasi lämmin tunne. Hän pääsisi pian kotiin ja voisi yrittää unohtaa ikävät tapahtumat.
Pasityyhtynen näytti äreältä, kun Rose otti sen häkin tavarahyllyltä. Scorpiuksen kolme pöllöä (hän ei ollut saanut kaikkia poikasia vielä kaupaksi) olivat häirinneet sitä matkan aikana.
"Mitä sinä ajattelit tehdä lomalla?" Rose kysyi, kun he olivat jääneet Scorpiuksen kanssa kahden vaunuosastoon kokoamaan matkatavaroitaan.
Scorpius kohautti olkiaan.
"No, kuten tiedät, ainakin muutama sairaalavierailu tiedossa."
Rose tunsi myötätuntoa ja edelleen häpeää.
"Jos tarvitset tukea, niin voit toki kirjoittaa minulle", hän sanoi arasti. "Minulla ei oikeastaan ole lomalla muuta kuin aikaa. Lähinnä aion olla sukulaisten kanssa, niin kuin aina, meidän suvussa ollaan tosi tiiviisti yhteyksissä. Ukki varmaan pukeutuu vieläkin joulupukiksi, vaikka Percyn lapset ovat jo melkein tylypahkalaisia..."
Rose sulki suunsa ja tunsi olonsa hölmöksi, koska eihän Scorpius ollut edes kysynyt
hänen joululomasuunnitelmistaan.
He kävelivät yhdessä pois junasta ja auttoivat toistensa matkalaukut väkeä pursuavalle laiturille. Pakkanen sai posket kirvelemään.
"Olisi mukavaa, jos kirjoittaisit", Scorpius sanoi kovaa metelin yli.
Rose hymyili.
"Kiitos, että pelastit henkeni", Rose sanoi vielä kerran.
Scorpius huokaisi. Tuuli tuiversi hänen hiuksensa pois kasvoilta.
"Sovitaan, että minä tein sen ihan vain leikkiäkseni sankaria", hän letkautti. "Sinä jäit minulle velkaa, joten minun ei tarvitse enää pelätä sinun odottamattomia hyökkäyksiäsi."
Rose kallisti päätään. Scorpius oli yllättävän söpö, nyt kun häntä katsoi tarkemmin.
"En minä hyökännyt sinun kimppuusi kuin kerran naurusumutteen kera, ja sekin oli erehdys. Mutta totta, minun pitää joskus maksaa sinulle velka takaisin", Rose huomautti.
Scorpius virnisti, laittoi kädet taskuihinsa ja käveli hitaasti Rosen ympäri. Samalla hän katsoi Rosea alta kulmien melko salaperäisesti.
"Mitä sinä katsot?" Rose kysyi ihmeissään, mutta hymyili silti seuratessaan Scorpiusta katseellaan.
"Olen kuullut, että näin ihmissudet tekevät ennen hyökkäämistä", Scorpius sanoi salamyhkäisesti.
Rose katsoi häntä kuin vinksahtanutta. Ehkä myrkky oli vaurioittanut pojan aivoja jotenkin.
"Toivottavasti minä en joudu ihan hirveään pulaan, jotta sinun on helppo pelastaa minun henkeni", Scorpius sanoi ja pysähtyi Rosen kasvojen eteen.
"Millaiseen hirveään pulaan sinä muka joutuisit?" Rose hämmästeli.
"No, toivottavasti sinun isäsi ei ihan heti halua tappaa minua - "
Scorpius nojautui lähemmäs ja suuteli Rosea suulle. Rose yllättyi, mutta vastasi suudelmaan. Scorpius kietoi kätensä hänen selkäänsä. Tuntui, kuin he olisivat hetkeksi palanneet taas joulunäytelmän lavalle ja todistivat kaikille, että he osasivat kuin osasivatkin ilmaista tunteitaan. Rose huusi mielessään riemusta ja kuvitteli, että katsojat taputtivat heille.
"Tule käymään meillä jouluna", Rose henkäisi, kun he irrottautuivat toisistaan.
Scorpius hymyili, mutta ei ehtinyt vastata, koska silloin Rosen olalle laskeutui käsi.
"Rose Jane Weasley", Ron Weasleyn ääni kajautti pahaa enteilevästi hänen takaansa, "sinua odottaakin tänä vuonna vähän erilainen joulu."
Rose kääntyi ja näki isänsä pingoittuneen hymyn, joka ei tiennyt hyvää. Hänen takanaan seisoivat myös äiti sekä Bill-setä, joka halasi parhaillaan Miniä.
"Isä, sinä oletkin jo tavannut Scorpiuksen", Rose esitteli hermostuneesti.
Miksi isän oli pitänyt nähdä hänen ensisuudelmansa? Miksi? "Scorpius pelasti minun henkeni", Rose jatkoi puolustelevalla äänensävyllä, kun Hermione Weasley tuli halaamaan häntä, vaikka he olivat juuri edellisenä päivänä nähneet. Äidillä ei ilmeisesti ollut mitään Scorpiusta vastaan, koska hän hymyili tälle suopeasti.
Ron nyökkäsi jonnekin kauemmas.
"Hänen isänsä odottaa tuolla vähän matkan päässä", Ron sanoi ja hymyili hieman lämpimämmin. Sitten hän yllättäen kätteli Scorpiusta.
"Kuule poika, olen pahoillani siitä, mitä jouduit kokemaan", Ron sanoi hänelle epätyypillisen vakavana. "Noin nuorelle tuollainen on rankka kokemus, jota ei toivoisi kenellekään."
Isä raapi päätään, sillä hän ei ilmesesti keksinyt enempää lohduttavia sanoja. Isä oli aina ollut huono sellaisessa.
"Olet toki tervetullut käymään meillä lomalla. Tarjoamme kiitokseksi tyttäremme pelastamisesta päivällisen", Hermione sanoi sydämellisesti.
"Niin, olet tervetullut
sitten kun Rosiekin on kotona", Ron täydensi omituisesti. Pingoittunut hymy oli palannut hänen pisamaisille kasvoilleen.
Scorpius näytti hämmentyneeltä ja hieman punertavalta, mutta hän kiitti kutsusta.
"Miten niin
sitten kun Rosekin on kotona?" Rose tarttui isänsä sanoihin. Hän ei ymmärtänyt, mistä tämä oikein höpisi. Hän oli tulossa kotiin nyt, koko loman ajaksi.
"Hyvää joulua teille, sir", Scorpius sanoi katsoen Rosen isää. "Samoin teille, rouva Weasley."
Ron nyökkäsi Scorpiukselle, ja tämä hymyili pikaisesti Hugolle ja Roselle. Sitten Scorpius käveli isänsä luokse. Rose näki, että Malfoyt halasivat.
"Isä, mitä sinä tarkoitit kun sanoit, että Scorpius voi tulla meille sitten, kun minä olen kotona? Minähän olen koko loman kotona. Vai ollaanko me Kotikolossa joulupäivän lisäksi kauemmin?" Rose ihmetteli taas, kun he lähtivät yhdessä kohti autoa. Hän olisi halunnut vielä sanoa jotain Scorpiukselle, mutta sen pitäisi odottaa pöllöpostiin. Ronald Weasleyllä tuntui olevan melkoinen hoppu Saukkonummelle.
Rosen äiti käveli Hugon kanssa taaempana ja väitteli siitä, saisiko Hugo joululahjaksi lohikäärmeliskon. Voi kunpa Rosenkin suurin murhe olisi nyt ollut jokin typerä lahja.
Isä avasi Fordin autonovet sähköavaimella ja kapusi autonrattiin. Rose istui itsepäisesti pelkääjänpaikalle, mutta isä ei vastannut hänen uteluihinsa.
"Kultaseni", Rosen äiti sanoi hetken kuluttua, kun he olivat päässeet moottoritielle, "sinä käännyit väärästä liittymästä."
Isä ajoi määrätietoisen näköisenä kohti etelää.
"Isä, mihin me mennään?" Hugo kysyi takapenkiltä. "Minulla on nälkä."
Ron ei vastannut, vaan keskittyi liikenteeseen.
"Hugo, sinulla on aina nälkä", Rose huomautti piikikkäästi, koska häntä ärsytti.
Isä murahti sen merkiksi, että sisarukset eivät saisi riidellä.
"Ron, et voi olla tosissasi", Rosen äiti voihkaisi, kun he pääsivät maaseudulle. Rose tunnisti paikan ja hänen vatsassaan muljahti.
"Onko hän vielä
elossa?" Rose ihmetteli. "Me ei olla käyty täällä varmaan kolmeen vuoteen."
Isä painoi kaasua ja auto kiisi lumista tietä pitkin kohti pientä maataloa.
"Minä tulen hakemaan sinut muutaman päivän päästä", isä ilmoitti, kun hän oli pysäyttänyt auton Muriel-tädin pihaan. "Täti varmasti saa sinut ymmärtämään, ettei ole sopivaa 14-vuotiaalle, tuota, keskittyä muuhun kuin kouluun!"
Ford täyttyi vastalauseista, Pasityyhtysen rääkynästä ja huudosta, joka kantautui jopa Muriel-tädin puolikuuroihin korviin. Joulunäytelmä on ilmeisesti palannut minun pihalleni, täti ajatteli kiiruhdettuaan vanhoilla jaloillaan terassille juuri parahiksi katsomaan, kuinka Arthur Weasleyn nuorin poika yritti kiskoa puoliveristä tytärtään ulos jästien peltiromusta.
Hyvää joulua!