Joulunäytelmän paluu (K-11, het, 3rd generation) VALMIS!

[Swizzy]

Hyvä luku! Mä luulen, ettei Scorpius ole syyllinen Rosen linkkuveitsen varastamiseen. Mutta tuo repliikkien muuntelu oli takuuvarma kosto naurusumutteesta, arvelin niin siinä kohtaa kun maintiin että Scorpius virnisti jonkun Rosen vuorosanan jälkeen.
Yksi virhe löysi silmäni:

Ei ollut ihme, että Louis muisti tuollaisen yksityiskohdan, koska ainut käytännöllinen asia josta hän tuntui pitävän, oli taikaeläintenhoito.

taikaelänten hoito

Kiitos ja jatkoa!

♥

Swizzy

[Crithach]

Sanoin jo kotona, että idea on hyvä. Ei olisi itselle tullut mieleenkään kirjoittaa fikkiä siitä epäonnistuneesta joulunäytelmästä..
Mahtavaa luonnehdintaa! Sä olet tosi hyvä luomaan hahmoja ja esittämään tunteita uskottavasti. Rosen luonne on makee blendi Ronista ja Hermuonnista ja voisi hyvinkin kuvitella Rosen olevan juuri tuollainen. Siitä mikä Scorpiusta liikuttaa on vielä vähän hankala saada kiinni, mutta jatkossa varmaan selviää hänestä lisää. Olisi myös ehkä kiva saada luku Scorin POVista? (..Vaikka sanoitkin kyllä jo, että olet suunnitellut luvut valmiiksi.) Muutkin hahmot toimivat ja sopivat juuri tähän tarinaan tosi hyvin. Tykkäsin Seamuksen tytöstä, ja vaikka ensin olinkin vähän häkeltynyt ajatuksesta, että Fleurin ja Billin toinen tyttö on täysi kana-aivo, se sopi. (On muuten myös jotenkin häkellyttävää huomata miten selkeästi sut tunnistaa sun kirjotuksista. Ei pelkästään tyylistä vaan myös sisällöstä ) En yleensä lue fikkejä suomeksi, mutta tätä tekstiä on kyllä mukava lukea.

[Röhkö]

A/N: Puolessa välissä tarinaa! Kiitos taas kommenteista! (:
Swizzy: hmm. Ainakin ´eläintenhoito´ on yhdyssana.
Crithach: Pelottavaa, että mut tunnistaa tästä :'D Scorin POVista en luultavasti kirjoita, jääköön vähän salaperäisemmäksi hahmoksi kuin Rose. Hyvä jos olen onnistunu luomaan hyvät hahmot - mutta eivät ne vielä sentään vedä vertoja Gleen kastille

– Kuudes luku –
Kuvattua

Lokakuun lopussa pelattiin ensimmäinen tupien välinen huispausottelu, Rohkelikko vastaan Luihuinen. Pelipäivän aamu oli sen syksyn kurjin: lumottu katto paljasti aamiaisella, että pelaajat joutuisivat taistelemaan toisiaan vastaan ukkosmyrskyssä.

  Rose suostui katsomoon vain, koska Al pelaisi ensimmäistä kertaa etsijänä. Rose oli luvannut ottaa kaikkarin mukaan ja kuvata pelin. Hän toivoi, että Rohkelikon joukkue rökittäisi Luihuiset oikein kunnolla: Scorpius oli vastapuolen jahtaaja.

Rose voiteli juuri paahtoleipäänsä, kun Professori McGarmiwa käveli heidän luokseen tuiman näköisenä.
  "Finnigan, sinä pääset pelaamaan jahtaajan paikkaa", Professori ilmoitti. Hän oli pukeutunut skottiruutuiseen punaiseen kaapuun, jossa oli kultainen kaulus.
Brinan silmät laajenivat innostuksesta. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin päässyt oikeaan otteluun pelaamaan.
  "Roxanne Weasley on sairaalasiivessä", McGarmiwa sanoi kireästi. "Hän valitteli kipeää mahaa."

Brina hihkaisi riemusta, kun McGarmiwa oli palannut opettajien pöytään.
  "Onneksi olkoon, että Roxanne haluaa varmasti surmata sinut", Rose huomautti. "Hän on treenannut koko kesän."
Mutta Albus onnitteli Brinaa ja alkoi heti kertoa pelitaktiikasta. Pian James saapui heidän luokseen kapteeninmerkki kiillotettuna. Hän näytti todella myrtyneeltä, kun hän kaiveli taskujaan.
  "Minun onnensieppini on kadonnut", hän jupisi. "Sen takia Roxanne sairastui ja sää on yhtä ruma kuin Muriel-tädin muotokuva."
Rose tuhahti.
  "Brina on ihan yhtä hyvä kuin Roxanne."

Itse asiassa hän ei tiennyt tuon taivaallista siitä, kuka oli hyvä huispauksessa, mutta hän halusi kannustaa parasta ystäväänsä. Brina hymyili hänelle pöydän toiselta puolelta.   

  Kun pelaajat lähtivät pukuhuoneelle, Rose jäi pöytään suunnittelemaan itsekseen seuraavaa siirtoaan omassa taistelussaan.
  Viimeksi eilen Rose oli löytänyt linnan seiniltä julisteita, joissa oli hänen kuvansa ja teksti: VARO VIHAISTA NOITAA.
Kuvan alapuolella oli Zebadiah Smithin haastattelu siitä, kuinka hän oli nähnyt Rosen hyökkäävän "nimeltä mainitsemattoman ystävänsä" kimppuun.
Rose pureskeli murojaan. Hän joutui kostamaan Malfoylle yksin, koska Albus ja Brina olivat jostain syystä päättäneet jäädä heidän kamppailunsa ulkopuolelle. Ikävä kyllä Malfoylla oli yhteistyöhaluisia liittolaisia, jotka osoittelivat Rosea käytävillä ja huutelivat hänen peräänsä hävyttömyyksiä.
  Itse asiassa Scorpius oli suuttunut myös Dominiquelle, koska tämän antamat hiukset eivät olleet toimineet hänen haluamallaan tavalla. Luultavasti Scorpius ei vain osannut käyttää niitä oikein, koska Rose oli hiusten avulla saanut Upean monesta taikajuomastaan Professori Imeililtä.

Lopulta Rose lähti muiden kanssa ulos sateeseen ja kohti huispauskenttää. Hän avasi punaisen sateenvarjonsa ja yritti olla sohimatta sillä muita, kun hän valui punakultaisen massan mukana katsomoon. Päästyään hyvälle paikalle Rose otti Jonin kaikkarin käteensä.
  "Missä Finnigan on?" hänen viereensä istunut Hetty kysyi. Hän oli pukeutunut tilanteeseen ja säähän nähden melko virallisesti: hänellä oli laivastonsininen jakkupuku ja vekkihame. Lisäksi Hettyllä oli punakultainen hiuspanta. 
Rose sääti kaikkarin vipuja ja vastasi:
  "Brina pääsi pelaamaan jahtaajaksi varapaikalta, koska Roxanne on kipeä."
Hetty aukoi suutaan hämmästyneenä ja muistutti hieman kalaa kuivalla maalla.
  "Onko Brina siis nyt pukukopissa Jamesin kanssa?"
Rose sai kaikkarin säädöt kohdilleen ja katseli sen läpi vastapäiseen katsomoon. Näky ei sateen takia ollut kovin selkeä.
  "Niin kai", hän vastasi ja kuuli Hettyn marmattavan jotain hyvin hiljaa. Sitten Rose keskittyi tarkkailemaan katsojia. Hän äkkäsi Scorpiuksen isän, Draco Malfoyn. Harvoin kenenkään vanhemmat viitsivät tulla katsomaan matseja. Ilmeisesti vanhempi Malfoy ei voinut vastustaa tilaisuutta nähdä poikansa leveilyä koko koulun edessä.
  "Hyvää päivää, arvoisat Tylypahkan oppilaat ja opettajat sekä muut katsojat!" kuulutti melutusloitsulla vahvistettu Channing Rinteen ääni.
Rose etsi hänet kaikkarillaan näköpiiriinsä. Channing oli pukeutunut puolueettomasti mustavalkoiseen juhlakaapuun. Miksi kaikki olivat laittautuneet niin hyvin? Rosen mielestä huispausmatsi ei ollut mikään arvokas tapahtuma.
  "Tervetuloa lukuvuoden ensimmäiseen huispausotteluun!" Channing toivotti. "Tänään vastakkain pelaavat valpas Rohkelikko ja säälimätön Luihuinen."
Yleisö hurrasi. Rose tyytyi kuuntelemaan Channingia ja mietti harmistuneena, miksi tämä ei ollut hakeutunut Ron Weasleyn rooliin näytelmään. Channingin ääni oli pehmeä mutta kantava.
  Seuraavaksi esiteltiin pelaajat. Rose taputti kohteliaasti, varsinkin sukulaistensa kohdalla, vaikka se olikin hankalaa sateenvarjo kädessä. Hän yhtyi muihin rohkelikkoihin, kun nämä buuasivat luihuisille. Kun hän näki Scorpiuksen, joka oli värjännyt hiuksensa jälleen punaisiksi, hän huusi sellaisia kirosanoja, että lähellä istuvat ekaluokkalaiset siirtyivät kauemmas.
  "Tuomarimme herra Gabriel viheltää pelin alkaneeksi!" Channing mylvi.
Rose painoi kaikkarin nauhoitusnappulaa ja yritti kohdistaa kuvan kaatoon. Oli todella vaikeaa yrittää saada kaikki tilanteet talteen, varsinkin myrskysäässä. Ukkonen jyrähteli ja salamat valaisivat taivaan aina silloin tällöin.
 Välillä Rose kuvasi Albuksen surmansilmukoita, mutta hän ei ehtinyt nähdä ensimmäistä maalia, jonka James teki. Sade piiskasi Rosen sateenvarjoa niin lujaa, että oli vaikeaa yrittää pysyä kärryillä pelistä.
Rohkelikot mylvivät ja Channing kuulutti:
  "Rohkelikon kapteeni James Potter avaa pistetilin 10-0!"
Ilmeisesti ei haitannut, vaikka onnensieppi oli kadonnut ja sade kasteli pelaajat: rohkelikot tekivät vielä monta näyttävää maalia, kunnes Scorpius sai viskattua kaadon keskimmäisen vanteen läpi. Luihuiset hurrasivat samalla, kun ukkonen jyrisi mahtavasti. Scorpius lensi kunniakierroksen ja pöyhötti hiuksiaan Rohkelikon päädyssä näyttävästi.
  "Scorpius Malfoy haastaa Rohkelikon Weasley-rintaman", Channing kuulutti.
Rosea ärsytti, että Scorpius oli värjännyt hiuksensa punaisiksi. Hän solvasi aivan selvästi suoraan Rosea, ei ketään muuta. Tämä peli ei ollut vain Rohkelikko vastaan Luihuinen. Se oli Scorpiuksen keino näyttää, että hän oli jossain asiassa Rosea paljon parempi. 
   "Voi ei", Hetty vinkaisi. "Albukseen osui ryhmy!"
Yleisöstä kuului kohinaa. Rose etsi nopeasti litimärän Albuksen näköpiiriinsä: hän piteli kättään tuskaisen näköisenä, ja kaapu oli veressä.
  "SIEPPI ON FRANK LEWISILLÄ!" Channing huusi juuri silloin. "LUIHUINEN VOITTAA PISTEIN 160-60!"
Rose tunsi olonsa pettyneeksi, vaikka hän ei huispauksesta niin kovasti välittänytkään. Toivottavasti Albus oli kunnossa. Ryhmyt olivat Rosen mielestä typerin keksintö maan päällä, koska ne olivat hengenvaarallisia. 
No, ainakin peli oli ollut niin lyhyt, että hän ei ollut ehtinyt kyllästyä. Olisi ollut tosin mukavaa nähdä, jos joku olisi iskenyt ryhmyn mieluummin Scorpiusta kuin Albusta kohti.
  Luihuiset hurrasivat ja taputtivat käsiään, kun heidän pelaajansa lensivät yhtenä kasana märkään maahan. Tuomari Gabriel auttoi kalpean Albuksen pois kentältä ja luultavasti sairaalasiipeen.
Rose huomasi Jamesin ja Brinan kiistelevän äänekkäästi jostain, kun he laskeutuivat maahan. Rose näki parhaaksi kiiruhtaa heidän väliinsä, ennen kuin Brina sytyttäisi mitään, kuten Jamesia, tuleen. Ikävä kyllä Hetty seurasi hänen kintereillään, luultavasti siksi, että hän oli ällöttävän utelias ja työnsi nokkansa joka paikkaan. 
  "...ollut minun syyni, koska se köntys taklasi minut!" Brina huusi parhaillaan.
James heilautti kättään vähättelevästi.
  "Juuri siksi kenen tahansa olisi pitänyt ehtiä näkemään Bosley ajoissa!" James huusi takaisin.
Brina haroi tuulen tuivertamat hiukset pois silmiltään. Hän näytti todella vihaiselta, mikä oli harvinaista.
  "Itse mokasit toisen syötön!" Brina syytti.
  "Mutta James teki ensimmäisen maalin", Hetty kiiruhti huomauttamaan ja hymyili Jamesille typerästi. Brina mulkaisi häntä.
  "Ikävä kyllä tässä pelissä siitä ei saa lisäpisteitä."
Rose huomasi Luihuisten pelaajien naureskelevan heille. Hän yritti hyssytellä riitapukareita, turhaan. Samalla hän huomasi sateen lakanneen.
  "Sinun pitäisi kunnioittaa kapteenia", Hetty tiuskaisi.
Brina naurahti kimakasti.
  "Vaikka Juniori on kapteeni, ei se oikeuta häntä huutamaan minulle turhaan."
James mulkoili häntä.
  "Onneksi sinä olet vain varapelaaja. Äläkä kutsu minua tuolla nimellä", hän tiuskaisi ja marssi sitten pukuhuoneeseen. Hetty kipitti ovelle odottamaan.

Brina paiskasi luutansa maahan ja karjaisi turhautuneena.
  "Älä huoli, Finnigan", huudahti Scorpius voitonriemuisesti, "ei sinun kannata surra sitä, että et pääse enää pelaamaan luuserijoukkueessa!"
Rose loi häneen inhoavan katseen, kun luihuiset nauroivat.
  "Anna olla, Malfoy", hän sanoi varoittavasti.
Luihuiset nauraa räkättivät entistä kovempaa. Sitten Scorpius laittoi nopeasti käden suunsa eteen.
  "Hups. Minä en uskalla enää nauraa sinun edessäsi. Taidat saada siitä jotain outoa mielihyvää."
Hänen kaverinsa nauroivat lisää. Rose asteli kipakasti heidän eteensä ja osoitti Scorpiusta sormellaan.
  "Minä kuvasin koko ottelun kaikkarilla. Kohta kaikki saavat tietää, miten likaista peliä te oikein pelaatte!" hän kähisi.
Scorpius pudisti päätään.   
  "Ei sillä ole mitään merkitystä enää. Ottelu on vihelletty päättyneeksi. Aika pelottavaa, että sinä kuvaat meitä."

Rose risti kätensä. Hän inhosi huispausta. Hän inhosi Scorpius Malfoyta. Sitten hänen katseensa osui kosteaa nurmikkoon ja hän näki jotain omituista mutta tuttua: kastuneen värillisen valokuvan, jossa oli joukko ihmisiä. Hän kumartui nostamaan sen.
Kuva oli otettu viime kesänä Arthur Weasleyn syntymäpäivillä. Siinä olivat Rose ja hänen lähimmät sukulaisensa kokoontuneena kameran eteen. He kaikki hymyilivät.
  "Se on minun."
Rose kohotti kulmiaan ja katsoi Scorpiusta, joka oli tunnustanut pudottaneensa kuvan.
  "Miksi sinulla on kuva minun perheestäni?" Rose tiukkasi.
Scorpius imeskeli huuliaan mietteliäästi.
  "Minä... minä halusin ottaa mallia sinun isästäsi, näytelmää varten."
Rose puristi taikasauvaansa.
  "Mistä sinä sait tämän? Sinä olet siis joka tapauksessa varas?" hän sylkäisi.
Scorpius pudisti taas punaista päätään.
  "James Potter antoi sen."
Hän riuhtaisi perhekuvan Rosen kädestä ja riensi ystäviensä perässä pukukoppiin. Brina kiroili itsekseen, mutta Rose oli liian häkeltynyt sanoakseen mitään.

Illalla Rohkelikon oleskeluhuoneessa vallitsi ankea tunnelma. James käänsi paikkoja nurin ja huusi viattomille sivustakatsojille, kun hän yritti löytää kultaisen sieppinsä. Albus mökötti nojatuolissa, oikea käsi tiukasti paketoituna siteisiin.
Brina oli marssinut suoraan tyttöjen makuusaliin vilkaisemattakaan muihin, kun he olivat Rosen kanssa palanneet kentältä. Rose halusi antaa hänen rauhoittua itsekseen, joten hän oli jäänyt oleskeluhuoneeseen kertaamaan vuorosanojaan.

Mini yritti vilpittömästi auttaa Jamesia siepin etsinnässä, mutta hänen kutsuloitsunsa onnistui surkeasti: siepin sijaan hän taikoi muutaman taulun seinältä maahan.
  "Miten tuo on edes mahdollista?" Rose ihmetteli.
Nolostunut Mini ripusti äkäiset muotokuvat takaisin paikoilleen.
  "Taidan olla liian väsynyt", Mini huokaisi ja sitoi hiuksensa poninhännälle. "Pippa valvotti minua koko yön."
Rose kohotti kulmiaan.
  "Minun pöllöni", Mini tarkensi, "se, jonka ostin Malfoylta."
Rosen mieliala laski entisestään. Hän ei halunnut puhua siitä kiusankappaleesta enää. Oli omituista ja kiusallista, että Scorpiuksella oli hänen kuvansa. Tai siis kuva, jossa oli hänen koko perheensä. Jos Scorpius todella oli innostunut näytelmästä niin paljon, miksi hän ei etsinyt Ronald Weasleyn kuvaa esimerkiksi vanhasta sanomalehdestä?
James istui häneen viereensä myrtyneen näköisenä. Rose päätti kokeilla kepillä jäätä.
  "Miksi sinä annoit Malfoylle valokuvan vaarin synttäreistä?" hän kysyi varovaisesti. Hän ei halunnut suututtaa Jamesia yhtään enempää, koska Rose halusi vastauksia.
James tuijotti takkaan ilmeettömästi. Hän näytti jotenkin vanhemmalta kuin yleensä, kun tulen liekit loivat varjoja hänen kasvoilleen. 
  "Mitä väliä sillä on? Me hävisimme", James mutisi.
Rose esti tuhahduksen vaivoin.
  "Minusta hän ei tee sillä mitään. Se ei kuulu hänelle!"
James katseli poissaolevasti makuusaliin vievään portaikkoon.
  "Scorpius Malfoy ei ole niin typerä kuin luulet. Hän on itse asiassa ihan mukavaa seuraa välillä", James sanoi seesteisesti. Rose tyrmistyi.
  "Mukavaa seuraa?" hän toisti epäuskoisena.
James nousi nojatuolista ja venytteli raukeasti. Hetty kipitti hänen luokseen ja kuiskutti jotain Jamesin korvaan. Rosen teki mieli harjoitella näyttelemistä ja esittää oksentavansa.
  "Kuule", James sanoi Roselle yllättävän rauhallisesti siihen nähden, että hän oli hetki sitten raivonnut kuin villieläin, "minun isäni on aina halunnut, että ystävystyisin niiden kanssa, joita ensisilmäyksellä halveksun."
Sitten hän työnsi Hettyn karskisti sivuun ja lähti nukkumaan.
  "Hän on niin syvällinen", Hetty henkäisi ja valui vapaalle tuolille.
Rose hieroi väsyneesti otsaansa. Hän oli miettinyt jo tarpeeksi sitä, mitä hänen vanhempansa häneltä odottivat. Hänen oli aika löytää oma tiensä, eikä se todellakaan tarkoittanut, että hän ryhtyisi kaveeraamaan Scorpius Malfoyn kanssa.

[Swizzy]

Hyvä luku taas. Tästä paistoi kilometrin päähän se että Rose (tällä hetkellä) vihaa Scorpiusta, ja onnistuít hyvin kuvaamaan sen. Luonnollisen kuuloinen huispausottelu, kirjoitettu juuri niin kuin sen arvaisi menevänkin. Erityisesti mua ihastuttaa tuo Weasleyrintama. Toivottavasti Rose lämpenee pian Scorpiukselle.
(ja sori lyhyehköstä kommentista, yritän ensi kerralla pitempää)
♥
Swizzy

// Niin joo ja eläintenhoito kyllä on yhdyssana, mutta taikaeläinten hoito ei vaan oo. En nyt kyllä ehdi kirjasta tarkistaa, mutta mä olen vähintään 99% varma tästä.

[Elyon]

Uusi lukija ilmoittautuu! Mahtavaa tekstiä ja mun uus lempiparitus =))

[Ledi]

Hui, kuinka olenkin voinut hypätä tämän yli? Joo, pidän Rose/Scorpiuksesta melkein yhtä paljon kuin Lily/Jamesista ja Sirius/Remuksesta. Muutenkin 3. sukupolvi on melkein yhtä hyvä kuin kelmisukupolvi. Molemmat ovat yhtä hyviä hyvin kirjoitettuina.
 
Kuten oli tämäkin. Siis hyvin kirjoitettu. Ja hyvä muutenkin. Käh, en osaa kirjoittaa kauheasti mitään. Scorpius on nam. Aivan ihanasti olet luonut koko hahmon taustat ja kaikki. Se on niin sulonen, kun se on niin kylmä ja sillen. Joo, en osaa selittää, älä välitä. Vaikka Rose/Scorp onkin kulutettu, niin tuo sinun näytelmähommelisi tekee tästä vähän erilaisen. Minusta Scorp tykkää jo nyt Rosesta, olihan sillä kaikki valokuvat ja hakihan se Ronin osaankin. Vai olikohan tuo täysin toiveajattelua... 
 
Myös Rose oli ihana. Hänessä oli niin paljon Hermionea ja hän oli juuri niin näsäviisas kaikkitietäjä, että joskus alkoi ärsyttääkkin. Aikas ennakkoluuloinen, kun epäilee heti Scorpiakin siitä linkkaristaan. Minusta tuntuu, että joku suunnilleen James on vain lainannut sitä, ja unohtanut palauttaa...
 
Josta päästäänkin Jamesiin. Aivan ihana hahmo, todella kelmimäinen. Ihanan itsevarma ja välinpitämätön koulusta (ainakin sellainen fiilis tänne välittyi). James on mukava hahmo muutenkin, koska se on hirveän tyytymätön esim. siihen näkymättömyysviittaansa ja haluaa Albuksen Kelmien kartan... Vaikka tosiasiassa viittahan on arvokkaampi... Mutta joo.
 
Tässä käsittelin nyt vain muutaman mielestäni tärkeimmän hahmon mielipiteet. Kokonaisuudessaan ficci on hyvä, ja täältä löytyy mukavia sukulaissuhteita ja tuttuja sukunimiä Pottereista...    Cecilia Dursley säikäytti. Mahtoi Dudley saada jonkin hirveän sätkyn, kun oma tytär sai kirjeen...    Mutta yksi virhe löytyi:
 

hänen isoveljensä Fred aikoi jatkaa isänsä jalan jäljissä.

Tuosta väli pois, eli jalanjäljissä. Ja tuohan on luvusta 4... 
 
Kiitoksia tästä, ja jatkoa odottelen... 
 
Ledi

[Aavis]

Tunnen olleeni ihan kehno lukija ku en ole edes saanut luettua uusinta lukua ennen tätä, saati sitten kommentoinut vähään aikaan... Ja siltikin olen täällä vielä! Häpeämätöntä x))

Kommentoimattomuus ei kuitenkaan johdu siitä, että nämä uudemmat luvut olisivat jotenkin huonompia. Viidennessä luvussa tuntui olevan vähän seikkailun hakemisen makua, tuntui jotenkin siltä kuin nämä lapsukaiset väkipakolla yrittäisivät olla yhtä muistettavia kuin vanhempansa (muistelisin muuten, että Siriuksen veitsi olisi sulanut Salaperäisyyksien osastolla o.O mutta mitäpä siitä, sopi tähän kohtaan hyvin). Tykkään siitä, miten hyvin olet jatkanut tutulla tyylillä ja silti teet tästä tietyllä tapaa omanlaisesi. Albus oli jännä toveri kostoretkelle ja kyseinen kohtaus piristävän toiminnallinen - olkoonkin, että Rosea tuli tässä vähän surku tai ainakin koin myötähäpeää hänen erehdystensä takia. Tyttö yllätti tässä luvussa positiivisesti, sillä hän onkin pippurisempi kuin olin kuvitellut, eikä yhtä moitteeton pikkupimu kuin äitinsä.

"Minun tekee mieli jäätelöä", hän kuiskasi kuuluvasti ja läimäytti käden suulleen.

Okei, pakko myöntää että nauroin pitkästä aikaa ääneen. xD Muutenkin tässä ficissä huumori tuntuu kivan nokkelalta, vaikkakin samalla sopii hahmojen suuhun eikä ainakaan musta ole vaikuttanut lainkaan pakotetulta. Näytelmäharjoitukset ts. Rosen ja Scorryn kohtaamiset ylipäätään ovat kyllä odottamisen arvoisia ja siksi onkin niin kivaa, miten keskeisessä osassa tarinan kannalta ne vaikuttavat olevan. Myös miespääosan esittäjän eroavaisuus Harryn Malfoy-kokemuksista on positiivinen asia ja hahmo tuntuu uskottavalta.

Kuudennessa luvussa tuli hyvin esille ne pienet muutokset, joita Tylypahka on vuosikymmenien aikana saanut kokea. Esim. Harryn aikana muistaakseni V.I.P. arvosanat otettiin kai käyttöön vasta viidentenä vuonna. Tuo kuitenkin arkista vakuuttavuutta, että nykyisellään testeistä yms saa arvion myös kirjaimena. Ja lisäksi yllätyin positiivisesti, ettei  sankari olekaan etsijä kuten niin monesti tunnutaan ajattelevan, vaan hänellä on omat lahjakkuutensa. (Imho etsijän toimi ei ole koskaan ollut mitenkään erityisen 'hot' joten jee! xD)

olen ihan paras kommentoimaan eiku. kiitän & odotan jatkoa kasvavalla mielenkiinnolla!
~ads~

[Röhkö]

A/N: Tervehdys kaikille lukijoille! :> Anteeksi, että viime kerrasta on liian pitkä aika!
Swizzy: kiitos yhdyssanatarkkuudesta ja kommentista muutenkin!
Elyon: Tervetuloa lukemaan!
Ledi: heh, jälleen joku bongannut yhdys_sana virheen Ihanaa, että pidät hahmoista! Niitä on ollut välillä vaikea pitää koossa, Weasley-Potterit kun ovat niin nopeita lisääntymään
Admila!: nyt kun sanot, niin Sirren veitsi taisi tosiaan sulaa siellä. No, tässä ficissä se nyt kuitenkin on mukana. Pitää minun vielä kertoa, mikä veitsen kohtalo todella on tässä.
Lukemisen iloa teille kaikilla jatkossakin! Tämä seuraava luku jäi vähän tyngäksi ja välijutuksi, mutta se oli kiva kirjoittaa :>

– Seitsemäs luku –
Ensilumi

Rose katsoi vastanäyttelijäänsä silmissään mitä syvin inho. Hän oli tietämättään puristanut molemmat kätensä tiukasti nyrkkiin.
  Rose oli äärettömän tietoinen likaisista ja hapsottavista hiuksistaan, joita hän ei ollut ehtinyt pestä pariin päivään koulu- ja näytelmäkiireiden vuoksi. Sen sijaan Scorpiuksen vaaleat hiukset kiilsivät luokan kirkkaassa valaistuksessa täydellisinä kuin aamun kajo tai jokin muu yhtä runollinen näky. Rose päätti siinä samassa, että hän ei vielä sinäkään iltana pesisi hiuksiaan, ihan vain periaatteesta.
  Neville rykäisi kuuluvasti, jolloin sekä Rose että Scorpius hätkähtivät. He olivat jo tovin olleet täysin vaiti.
  "Yksi pieni pusu", Neville sanoi hämillään. "Tiedän, että se ei ole kovin, tuota, helppoa, mutta Pendragon haluaa näytelmän herättävän tunteita."
Rose pudisti päätään.
  "Me teemme sen yleisön edessä. Se saa luvan riittää."
Scorpiuksen ilme oli kireä. Luultavasti hän vain tyrkkäisi Rosen suudelmakohtauksen koittaessa kauemmas ja poistuisi lavalta, tai niin Rose ainakin kuvitteli.
Häntä harmitti: hän olisi halunnut näyttää, miten ammattitaitoinen näyttelijä itse oli. Hän inhosi Scorpius Malfoyta, mutta silti Rose olisi ollut valmis tekemään tämän kanssa jotain, mitä ei ollut ikinä ennen tehnyt kenenkään muun pojan kanssa... Ihan vain, koska Rose halusi miellyttää rehtoria.
  Neville huokaisi ja vilkaisi muistiinpanojaan. Sitten hän alkoi ohjeistaa Brinaa musiikin valinnassa.
He olivat nelistään muodonmuutosluokassa harjoittelemassa kohtausta, jossa Rosen oli määrä tuhota Puuskupuhin kuppi. Brina ei vilkaissutkaan Scorpiusta: hän oli edelleen katkera huispaustappiosta.
  Rose vilkaisi ulos ikkunasta. Talven ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat rauhallisesti maahan. Joulunäytelmän ensi-ilta lähestyi kovaa kyytiä. Rose ei osannut sanoa, oliko hän siitä iloinen vai ahdistunut: hän odotti innolla suurta hetkeään, ja hän osasi jo kaikki vuorosanat.
Mutta Rose ei missään nimessä ollut valmis suutelemaan Scorpiusta.
  "Eiköhän tämä riitä tältä erää", Neville sanoi lopulta ja hieroi otsaansa.  Muodonmuutosluokassa oli vierähtänyt melkein pari tuntia.
Rose pakkasi tavaransa nopeasti. Hän oli jäljessä omasta aikataulustaan muutaman esseen suhteen, joten hän halusi takaisin Rohkelikkotorniin mahdollisimman nopeasti.
  "Onneksi tämä pelleily näyttää hyvältä päättötodituksessa", Brina huokaisi, kun he nousivat portaita ylös rättiväsyneinä.
  "Olen päättänyt hakea Tylypahkan jälkeen Irvetan vartijakoulutukseen", Brina jatkoi ja kuulosti todella päättäväiseltä. Rose ei ollut aikaisemmin kuullut ystävänsä jatkosuunnitelmista koulun jälkeen.
  "Joudut työskentelemään maahisten kanssa", Rose huomautti.
Brina kohautti olkiaan.
  "Maahiset ovat taatusti parempaa seuraa kuin moni velho tässä koulussa."
Rose ei viitsinyt kysyä, kuka Brinan mieltä sillä hetkellä pänni. Hän tiesi, että Brinasta tulisi loistava vartija: tämä rakasti maanläheistä työtä eikä pelännyt mahdollisia loukkaantumisia. Sitä paitsi Brina oli roteva tyttö, ja varsinkin viime aikoina hän oli alkanut kuntoilla ahkerasti ja treenata lentämistä. Rose uumoili, että Brina haaveili pääsevänsä vielä huispausjoukkueeseen todistamaan kykynsä tappion jälkeen.

He saapuivat oleskeluhuoneeseen. Moni rohkelikko oli syventynyt läksyjen pariin, mutta Albus istui tutulla paikallaan nuhjuisessa nojatuolissa ja piteli kädessään kelmien karttaa. Hänen otsansa oli mietteliäästi rypyssä, joten Rosen oli pakko udella:
  "Näkyykö jotain mielenkiintoista?"
Albus hätkähti ja veti kartan nopeasti itseään vasten.
  "Ai sinä vain – " hän huojentui nähdessään Rosen ja Brinan. Kelmien kartta ei ollut sellainen esine, jota Albus mieluusti esitteli muille. Nyt hän kuitenkin ojensi rakkaan perintönsä Roselle.
  "Osaatko selittää, mitä James tekee Luihuisten oleskeluhuoneessa?" Albus kysyi tuimasti.
Rose vilkaisi karttaa: totta, hänen serkkunsa oli sen mukaan tyrmien lähellä, Luihuisten oleskeluhuoneessa. Hänen vierellään luki muutaman luihuisen nimi, muun muassa Scorpiuksen.
  "Jonkun on täytynyt vapaaehtoisesti päästää James tuonne", Brina huomautti, kun hän oli vilkaissut karttaa Rosen olan yli.
Rose ei ymmärtänyt, mitä James oikein puuhasi. Toki hän oli Scorpiuksen kanssa hyvää pataa, tai ainakin jonkin asteinen tuttava, mutta toisten tupien oleskeluhuoneeseen meneminen oli todella epätavallista.
  "Miten harjoituksissa meni?" Albus kysyi lopulta ja taitteli kartan kaapunsa taskuun. Rose valui istumaan hänen viereensä lattialle, kun Brina valtasi vapaan nojatuolin. Hän oli leikellyt itse hiuksiaan edellisenä iltana: uusi kampaus oli melko räväkkä, todella lyhyt toiselta sivulta.
   "Rose ei vieläkään saanut ensisuudelmaansa", Brina vastasi tyynesti.
Rose nakkasi sohvatyynyn ystäväänsä päin ja tuhahti, mutta samalla hänen vatsassaan muljahti: ikävä totuus oli, että näillä näkymin hän todella tulisi saamaan ensisuudelmansa Scorpius Malfoylta.
Rose halusi vaihtaa puheenaihetta:
  "Tietääköhän Hetty, mitä James puuhaa luihuisten kanssa?"
He vilkaisivat Hettyä, joka istui malttillisesti ikkunan ääressä kirjoittamassa pitkää esseetä.
  "Tuskinpa", Albus vastasi, "James ja Hetty eivät vaikuta kovin... puheliaalta parilta."
Brina pyöräytti silmiään.
   "Minua ei oikeastaan kiinnosta, mitä James teki mistäkin syystä", Brina sanoi halveksuen ja hypisteli silmille valuvia hiussuortuviaan. "Mutta se minua kiinnostaa, että Rose pitää saada harjoittelemaan suutelemista."
Rose mulkaisi ystäväänsä jälleen.
   "Ihan totta", Brina sanoi naama peruslukemilla, "minun hienot erikoistehosteeni menevät hukkaan, jos ujostelevat näyttelijät karkaavat lavalta kesken näytöksen."
Rose huokaisi raskaasti. Hän ajatteli, että hänen pitäisi nopeasti löytää joku kiva poika, jonka kanssa voisi harjoitella suutelemista. Yhtäkkiä Channing Rinteen kulmikkaat kasvot ilmestyivät jostain Rosen mieleen ja hän tunsi poskiaan kuumottavan. Channing oli häntä vuotta vanhempi eikä varmasti ollut koskaan edes huomannut Rosen olemassaoloa.
  "Ehkä minut ja Scorpius pitää komentaa sen kohtauksen ajaksi", Rose ehdotti. 
  "Ei hassumpi idea", Brina myötäili huvittuneesti.
Albus näytti siltä, että puheenaihe ei häntä erityisesti kiehtonut. Hän kaivoi laukustaan paksun kirjan ja alkoi selailla sitä välinpitämättömästi.
  Rose venytteli ja päätti siirtyä kirjoittamaan esseetään rauhalliseen makuusaliin.
Salissa ei onneksi ollut muita. Muutaman rivin maa-artisokasta kirjoitettuaan Rose huomasi kuitenkin taas ajattelevansa suudelmakohtausta: tällä kertaa Rose kuvitteli Scorpiuksen tilalle Channingin, joka hymyili hänelle. Se oli todella omituista: Rose ei ollut koskaan aikaisemmin ihastunut. Häntä jännitti, kun hän mietti, millaista todella olisi hengailla Channingin kanssa esimerkiksi Tylyahossa. Ehkä Rose joskus uskaltaisi kysyä Korpinkynnen huispauskapteenia kylään kanssaan...
   "ROSE!"

Kova huuto sai Rosen avaamaan silmänsä ja heräämään unesta. Hän ei ollut voinut nukkua pitkään siinä työpöydän ääressä: makuusalin sängyt olivat edelleen tyhjät ja pedatut. Kalpea Brina oli tarranut Rosea olkapäästä.
  "Oljo Toinen ilmestyi äsken oleskeluhuoneeseen", Brina sopersi. "Se toi viestin sinun äidiltäsi."
Rose säikähti Brinan huolestunutta ilmettä, ja mikä epätavallista, Rose saattoi jopa erottaa kyynelten alkuja ystävänsä sinivihreissä silmissä. Se enteili pahaa.
   "Onko jotain tapahtunut?"
Brina tarttui häntä kädestä.
  "Sinun Arthur-vaarisi on saanut sairaskohtauksen. Hän on tällä hetkellä Pyhässä Mungossa."
Rose kavahti seisomaan. Siitä oli todella pitkä aika, kun hän oli viimeksi nähnyt vaarin. Silloin tämä oli ollut elämänsä kunnossa. Ei Arthur voinut vielä lähteä tästä maailmasta, koska hän oli niin nuori, ehkä 100-vuotta tai jotain sinnepäin. Ja Rose halusi, että vaari pääsisi joulunäytelmän ensi-iltaan, niin typerältä kuin ajatus sinä hetkenä tuntuikin...
  "Oljo sanoi, että teidän pitää pysyä Tylypahkassa viikonloppuun asti. Arthurin tila on kuulemma vakaa, eikä hänen luokseen kannata päästää vielä liikaa vierailijoita", Brina kertoi.
Vakaa tila? Mutta miksi Brina sitten näytti niin oudolta ja melkein itkuiselta?
   "Mutta – mutta – millainen sairaskohtaus se oikein oli?" Rose kysyi turtana. Hänen sisintään kylmäsi.
Brina kohautti olkiaan ja hieroi silmiään ohimennen.
  "Luultavasti jonkinlainen sydämen rytmihäiriö", Brina vastasi hiljaa. "Oljo ei oikein osannut ilmaista itseään. Te saatte kuulemma tietää lisää myöhemmin. Kaikki järjestyy kyllä, älä huoli."
Sitten Brina halasi häntä lohduttavasti. Rosea ei itkettänyt ainakaan vielä, koska jostain syystä hän uskoi vahvasti, että vaari selviäisi. Mutta miksi Brina, joka yleensä oli vankka kuin muuri, näytti äsken niin surulliselta? Ja halaus oli tavallista voimakkaampi... Aivan kuin Brina olisi salannut häneltä jotain.
   Rose päätti mennä takaisin oleskeluhuoneeseen varmistamaan, että Albuksella oli kaikki hyvin. Vaari oli heille molemmille todella rakas.
Rose sai kuitenkin todeta, että Albus ei vaikuttanut kovin surulliselta tai lohduttomalta: sen sijaan Alin vihainen huuto kantautui hänen korviinsa jo kierreportaissa.
   "...AJATTELET VAIN ITSEÄSI, SENKIN KUSIPÄÄ!"
Rose oli harvoin kuullut Albuksen raivoavan sillä tavalla. Hän näki, että serkun vihan kohteena oli James, joka huusi takaisin pikkuveljelleen:
  "Minulla oli tapaaminen, okei? Ei minun tarvitse kertoa sinulle kaikkea elämästäni."
Albus paukautti nyrkkinsä sohvapöytään.
  "Ei nyt ole kyse siitä! Mitä vaari sanoisi, jos kuulisi sinun touhuistasi?"
Hämmentynyt Rose asteli lähemmäs varovaisesti. Hän huomasi Brinan seuraavan takanaan.
  "Minun touhuni eivät kuulu sinulle mitenkään, ja pidä vaari erossa tästä!" James mylvi.
Brina työntyi Rosen ohi niin kovaa, että Rose horjahti.
  "Voisitteko antaa olla? Täällä on muitakin ihmisiä, jotka haluaisivat opiskella", Brina ehdotti vihaisesti. Sitten hän meni Hettyn luokse, joka istui kyyryssä Jamesin takana. Rose huomasi vasta silloin, että Hetty näytti todella surkealta ja itkuiselta: Hettyn äsken niin siistit meikit olivat valuneet ympäri kasvoja.
  "Vaari on sairaalassa", Rose totesi pää pyörällä. "Hänen tilansa on vakaa, eikö niin? Miksi te kaikki riehutte tuolla tavalla?"
   Albus mulkoili isoveljeään, joka mulkoili takaisin.
"James vain, tuota, erosi juuri Hettystä", Brina selitti heidän puolestaan. "Todella tyylittömästi, mutta erosi kuitenkin. Hän muun muassa haukkui minua pojaksi, kun huomautin, että pettäminen on rumaa."
   Rose avasi suunsa hämmentyneenä. Heidän vaarinsa oli sairaalassa, ja James puolusteli itseään?
  "Minä olin tapaamassa erästä tyttöä äsken", James selitti ykskantaan. "Olen pahoillani vaarin vuoksi, tietysti."
Sitten hän marssi makuusaleille. 
   Rose katsoi äimistyneesti Albusta, joka kihisi edelleen kiukusta.
"Ei hän voi käyttäytyä noin", Albus selitti. "Minä kysyin, mitä hän teki Luihuisten oleskeluhuoneessa, ja hän kailotti Hettyn kuullen, että hän oli pyytämässä toista tyttöä ulos. Hän sanoi sen todella kopeasti, vaikka oli juuri kuullut, mikä vaarin tilanne on!"
Hetty nyyhkäisi kuuluvasti.
  "Tiedän, tiedän", Brina lohdutti ja vilkaisi Rosea nopeasti, "James Potter Juniorille pitää kostaa."
 Rose imeskeli huultaan ja katsoi ulos. Jossain tuolla kaukana asui ihmisiä, jotka elivät normaalia ja huoletonta elämää sekä nauttivat ensilumen mukanaan tuomasta odotuksen tunteesta.

*

AN2: seuraava, kahdeksas luku, on jo valmis (ja parempi kuin tämä seiska omasta mielestäni!), ja postaan sen tänne parin viikon sisällä. Ensin haluaisin vähän kommenttia näistä edellisistä :>

[Ledi]

Oii, ihanaa! Kiiitos tästä! Pelastit mun hammasleikkauksen kipeyttämän päiväni! (Ja nyt mulla on sentinsyvynen kuoppa kitalaessa, että nice, operoitiin kulmahammas takasin paikalleen...) 
 
Joo. Älä odota mitään hohdokasta, mulla on jätskiä siellä kuopassa ja se ei tunnu kivalta, mutta kommenttiin: luku oli ihana, James on iiiiiihana <3 Ja Scorp, oh, me loves Scorpius <3 Joo. Awww, Scorpin ja Rosen tuleva suudelma, ahhh <3 Ja sit kun ne menee yhteen, jee! Joo. Jostain syystä James on ihana, vaikka vähän mulkero kusipää tässä luvussa. Ja pistä Arthur kuoleen ja sit Scorp lohduttaan Rosee ja nam. (Mähän varotin!)
 
Joo. Rakentava? (Se on ihan varmasti jotain ruokaa, ah ruokaa, en oo syöny tänää muuta ku jätskiä, nälkä!) Joo. Juu. Jaa. Jee. Niin, ja jatkoo! Ja muista, mähän varotin sekavasta mielentilasta! 
 
Ledi, joka luultavasti häpeää kommenttiaan pahasti joskus hamassa tulevaisuudessa, kun lääkkeet lakkaa vaikuttamasta.

[Swizzy]

Mun kaikensorttinen järkevä palaute on rentouttavalla viikonloppulomalla maapallon toisella puolella, joten turha odottaa multakaan mitään älyllistä.

Tykkäsin, hieno luku. Odotan tietty innolla tota Rosen ja Scorpuksen suudelmaa ja komppaan Lediä. Hienoa tekstiä edelleen, etenee sujuvasti ja vähän kaikkea sopivasti. Toivottavasti Arthur pärjää.

Jatkoa!

♥

Swizzy

[Röhkö]

A/N: Postaankin jo tämän kasiluvun tänne, koska en malta säilytellä sitä vain koneellani (: Kiitos jälleen kommenteista!
Ledi: Auts, toivottavasti olet jo toipunut hammasleikkauksesta! Kommenttisi oli hauska, piristi päivää kyllä, turhaan häpeilet!
Swizzy: heh, hyvä jos tässä on vähän kaikkea sopivasti eikä vähän kaikkea sekavasti!
Ja tässä sitten seuraava luku, joka aloittaa niin sanotun loppuhuipennus kvartetin: viimeiset luvut ovat aika tapahtumantäyteisiä, joten pidän niistä erityisen paljon siihen nähden, että olen itse kirjoittanut ne Toivottavasti tekin tykkäätte!
Tässä muuten piirroksiani muutamista hahmoista (:

– Kahdeksas luku –
Hädässä sukulainen tunnetaan

Synkän ja riitaisan illan jälkeisenä aamuna Rose sai äidiltään pitkän kirjeen, josta selvisi tarkemmin Weasleyn vaarin tila: Arthur oli kuulemma jo melko hyvässä kunnossa ja puhui vilkkaasti uudesta pistorasianäyttelystä. Vaaria pidettäisiin Pyhässä Mungossa vielä pari päivää tarkkailtavana. Hänelle oli määrätty loppu iäkseen päivittäinen lääkitys, mutta äkillinen sairaskohtaus ei ollut vahingoittanut hänen aivojaan vakavasti.

  Hermione Weasleyn mielestä lastenlasten ei kannattanut jättää opintojaan rästiin ja lähteä Lontooseen, vaan he näkisivät vaarin vasta joulunäytelmän ensi-illassa muutaman viikon kuluttua. Molly-mummi tuki ajatusta; luultavasti siksi, että mummi ei halunnut päästää jästitiedosta innostunutta Lilyä tuomaan vaarille sairaalaan vessaharjaa tai muuta omituista jästitavaraa. Arthurin pitäisi mummin mielestä saada levätä rauhassa.

     Toki Victoire oli käynyt katsomassa vaaria ja ottanut tästä todisteeksi muutaman valokuvan, jotta Rose ja muut vakuuttuisivat siitä, että vanhemmat eivät vähätelleet Arthurin sairauskohtausta. Lisäksi Fred junior ja Percy-setä lapsineen olivat vierailleet sairaalassa.

   Rose halusi kuitenkin ilahduttaa vaaria, joten hän oli ehdottanut, että he Tylypahkassa opiskelevat sukulaislapset askartelisivat vaarille yhdessä kortin. Max Thomas oli lupautunut auttamaan heitä piirtämään lentokoneen, kun hän oli nähnyt sivusta Rosen piirtämän "lentokoneen".
   "Minusta vierailu olisi ollut paljon parempi ajatus", James jupisi kirjoitettuaan oman nimensä kortin alalaitaan. Hän oli ollut todella äksy ja hieman ylimielinen koko aamupäivän, eikä hän vilkaissutkaan Albusta, joka sen sijaan loi todella pahansuopia silmäyksiä isoveljeensä silloin tällöin. He näyttivät pitävän mykkäkoulua keskenään, mutta suostuivat kuitenkin saman pöydän ääreen vaarin vuoksi.
   Rose, Albus, James, Hugo, Mini, Louis ja Lily olivat kokoontuneet kirjastoon kyhäämään parane pian -korttia ja lohduttamaan toisiaan. Varsinkin nuorimmat Lily ja Hugo olivat todella järkyttyneitä, joten ehkä juuri siksi James ja Albus eivät viitsineet piikitellä toisiaan.
   James vaikutti todella kylmänviileältä eikä hän ollut oma vitsaileva itsensä. Rose oli pannut merkille, että Jamesin silmänaluset olivat tummat; ehkä James oli valvonut yön miettien tyhmiä loukkauksiaan muita kohtaan.
   Rose oli saanut Alin kautta selville, miksi Brina oli näyttänyt niin itkuiselta edellisiltana: kun Brina oli puolustanut Hettyä, James oli solvannut Brinaa muun muassa irlantilaiseksi pojaksi, jota James ei koskaan hyväksyisi huispausjoukkueeseensa, koska Brina vain sytyttäisi koko kentän tuleen.    Tosin oli outoa, että Brina antoi loukkausten vaikuttaa itseensä niin vahvasti. Mutta, kuten heillä kaikilla, Brinallakin oli tunteet.
   Rose ei keksinyt mitään hyvää syytä, miksi James oli ollut viime aikoina niin töykeä. No, tietysti huispaus herätti ihmisissä (varsinkin nuorissa) outoa käytöstä, mutta luudilla lentäminen oli kuitenkin harrastus, jota sekä James että Brina rakastivat. Oli ironista, että monille tärkeä asia loi oppilaiden välille kitkaa eikä suinkaan yhdistänyt heitä.
   Urheilu oli typerää Rosen mielestä.
   "Roxanne on taas sairaalasiivessä. Meidän pitää hakea hänenkin allekirjoituksensa tähän", Louis muistutti ja kurtisti kulmiaan. Rose huomasi, että hän oli nyppinyt kulmakarvansa ja häpeili omia liian tuuheita kulmiaan. Louis oli ikäänsä nähden aina todella siisti ja asiallinen, ilman että hän näytti liian sliipatulta.
   "Hän on kärsinyt kovista mahakivuista viimeaikoina", Louis jatkoi.
   Rose läikytti mustetta pöydälle, kun Mini henkäisi teatraalisesti:
"Serkkutyttö on tietenkin raskaana!"
  Myös Lily parahti hämmästyksestä, mutta Rose järkeili näreissään:
"Tuo on aika kaukaa haettua. Mahakivut voivat johtua mistä vain."
Mutta Mini hymyili typerästi ja sanoi:
  "Meidän suvussamme on todennäköisempää, että kyseessä on vauva eikä mikään pöpö."
Max Thomas nauroi äänekkäästi, mutta Louis tuhahti siskolleen ranskaksi:
   "Dinde!"
Kun sisarukset riitelivät leikkisästi niin, että kukaan muu ei ymmärtänyt sanoista hölkäsen pöläystä, Max sai kortin viimeisteltyä ja laulamaan Arthurin lempisikermää (Selestina Taigoria). Vaari ilahtuisi varmasti, Rose tuumi hyvillään. Hän oli huolehtinut, että hänen oma nimensä oli ensimmäisenä kortissa, koska se oli ollut hänen ideansa.
   "Joulunäytelmän harjoitukset alkavat kohta!" Hugo huomautti innoissaan ja ponkaisi seisomaan. "Minä pääsen taas leijumaan."
Rosen vatsassa muljahti ikävästi ja hän toivoi, että voisi mennä Roxannen seuraksi sairaalasiipeen. Harjoituksista oli alkanut tulla yhä epämiellyttävämpiä sitä mukaa, mitä lähempänä Joulunäytelmä häämötti.
  Oikeastaan Hugo taisi siinä seurueessa olla ainoa, joka todella näytti vielä innostuvan harjoituksista. Albus ei tietenkään ilahtunut, että hän joutuisi jälleen palaamaan oleskeluhuoneeseen yksin.
  James näytti todella synkältä, kun hän tajusi joutuvansa esiintymään Hettyn kanssa. Vaikka ajatus ministeriön auroriharjoittelijaksi pääsystä kutkutti edelleen Jamesin mieltä, tämä ei olisi millään viitsinyt lähteä harjoituksiin.
   "Se on sinun oma vikasi", Rose muistutti, "olisit voinut olla eilen paljon hienotunteisempi Hettyä kohtaan."
James hieroi päätään, kun he kävelivät kahdestaan edeltä muodonmuutosluokkaa kohti. Muut menivät tervehtimään nopeasti Roxannea.
   "Ehkä minun pitäisi pyytää anteeksi", James mutisi. Hän laittoi kädet kaapunsa taskuihin eikä katsonut Rosea silmiin.
   "EHKÄ?" Rose huudahti. "Sinun pitää pyytää anteeksi, myös muilta kuin Hettyltä. Hän on kana, mutta Brina on sentään yksi parhaimmista tyypeistä koko Tylypahkassa!"
James katsoi tiukasti eteensä eikä vastannut, mikä ärsytti Rosea entisestään.
   "Ja mitä se soopa oli, että sinä olit eilen tapaamassa jotain tyttöä Luihuisten oleskeluhuoneessa?" Rose kysyi mahdollisimman maltillisesti. Hän halusi serkultaan vastauksia, eikä jaksanut riidellä. "Minä näin kelmien kartasta, että sinä seisoit Scorpius Malfoyn vieressä."
James pöyhi mustia hiuksiaan.
   "Okei, valehtelin. Halusin vain päästä eroon Hettystä."
Rose tuhahti kuuluvasti. Hän paheksui Jamesin käytöstä ja ihmetteli, miten tuollainen idiootti saattoi olla sukua Harry-sedälle.
  "Albus on ihastunut Hettyyn", James sanoi seesteisesti, kun he ohittivat lauman kotitontun poikasia.
Rose älähti tahtomattaan omituisesti ja sulki sitten suunsa: totta, Albus oli käyttäytynyt viimeaikoina hieman vaisusti ja suuttunut todella Jamesille edellisiltana. Tosin Rose oli kuvitellut, että Albuksen vihoittelu johtui joulunäytelmästä ja siitä, että James esitti heidän isäänsä.
  Mutta väittikö James, että hän oli toiminut jalosti loukatessaan Hettyä? Ja sitä paitsi, Hetty oli kana: eivät kaikki Potterit voineet sellaiseen snobiin tosikkoon sortua. Rose päätti kuitenkin olla vaiti, koska hän ei halunnut puhua Albuksen tunteista Jamesin kanssa. Oikeastaan Rose ei halunnut puhua tunteista lainkaan.

He saapuivat muodonmuutosluokkaan, jossa itsekseen höpöttävä Neville kirjoitti liitutaululle muistiinpanoja. Sitten Rose kuuli rykäisyn ja huomasi yllätyksekseen, että huoneen perällä seisoi myös rehtori Pendragon pikimustassa kaavussa. Rehtorilla oli tummien hiusten päällä silinterihattu ja käsissään paksu vanha kirja, jota hän luki monokkelin avulla.
   "Kas, päivää, neiti Weasley ja herra Potter!" rehtori sanoi ilahtuneesti, vaikka ei ollut vilkaissutkaan heihin päin.
Rose vilkaisi hämmentyneenä Jamesia, joka kohautti olkiaan laiskasti.
  "Tulin seuraamaan sivusta harjoituksia", Pendragon sanoi vakaasti, asetti monokkelin taskuunsa ja sulki paksun kirjan. Viimein hän katsoi heitä ja hymyili.
  "Professori Longbottom on kertonut, että kaikki on hyvällä mallilla. Minäkin voin todeta, että olen hionut kuorosta erinomaisen. Joulunäytelmästä tulee upea!"

Rose nyökkäsi hermostuneesti. Rehtorin läsnäolo ei varmasti parantaisi hänen suoritustaan.
  Pian muut saapuivat luokkaan. Jälleen punatukkainen Scorpius irvisti Roselle rumasti, kun heidän katseensa kohtasivat.
 Näyttelijät asettuivat aloituspaikoilleen, osa seinän viereen odottamaan vuoroaan. Tänään harjoituksiin eivät osallistuneet Brina tai muut avustajat, joten luokassa oli mukavan paljon tilaa.
  Pendragon taputti innoissaan käsiään.
"No niin, aloitetaanpa sitten", Neville sanoi hieman epäröiden. Myös hän taisi hieman kiusaantua rehtorin läsnäolosta.
  Louis ja Hugo leijuivat hetken kuluttua ilmassa, mutta ilman lohikäärmeasua, joten he eivät vielä voineet kannatella Jamesia, Rosea ja Scorpiusta. Neville taikoi heidät maahan, minkä jälkeen James astui askeleen eteenpäin ja sanoi kuuluvasti:
   "Minä aion tuhota pahan pimeyden lordin, Voldemortin!"
Hetty naurahti pilkallisesti sivusta. Muuten ensimmäinen näytös sujui ongelmitta: Scorpius ei edes kampannut Rosea lattialle tai lausunut vuorosanojaan synkän aneemisesti.
  "Se oli varmasti paras suoritus tähän mennessä, loistavaa!" Neville kehui.
Rose hymyili säteilevästi ja vilkaisi rehtoria. Tämä hieroi mietteliäästi paksua partaansa. Silinteri loi hänen kasvoilleen hieman pelottavan varjon.

  Tuli toisen näytöksen vuoro, jota varten Neville ojensi Roselle hirnyrkkiä esittävän puisen kupin, joka oli maalattu kultaiseksi.
 Oli todella odottamatonta, että kerrankin Scorpius katsoi Rosea suoraan silmiin puhuessaan vakuuttavalla äänellä:
  "Sinun täytyy tehdä se."
Rose pudisti päätään.
  "Hermione, sinun täytyy tuhota hirnyrkki."
Sitten Scorpius Malfoy tarttui varoittamatta Rosen oikeaan käteen molemmilla käsillään. Liike sai Rosen hätkähtämään ja unohtamaan seuraavat sanansa hetkeksi. Hän änkytti ja tuijotti vastanäyttelijäänsä hämmästyneesti. Scorpiuksen otsa oli lievästi rypyssä, mutta hän ei näyttänyt pitävän todella vastenmielisenä sitä faktaa, että hän kosketti Rosea. Hänellä oli todella pitkät ja vaaleat silmäripset, Rose huomasi.
  "Miksi minun?" Rose sai vihdoin kysyttyä.
  "Minä tuhosin jo omani", Scorpius vastasi kovaa ja katsoi edelleen Rosea tiiviisti, niin tiiviisti, että olisi voinut melkein kuvitella, että Scorpius oli todella tuhonnut hirnyrkin.
  "Minun tekee mieli juoda tuosta kupista", Rose kuiskasi kuuluvasti. Tässä kohtaa olisi ollut loogista irrottaa ote Scorpiuksen käsistä ja kohottaa kuppi kasvojen eteen, mutta Rose ei tehnyt niin.
Scorpius esitti hämmästynyttä ja älähti:
  "Täh?"
Rose toisti:
  "Minä haluan juoda Puuskupuhin kupista."
Hän oli todella tietoinen lämpimistä käsistä, jotka puristivat hänen omaansa.
  "Älä", Scorpius kielsi. "Iske siihen basiliskin hampaalla."
Lopulta Rose vetäisi kätensä vapaaksi, käänsi katseensa pois Scorpiuksesta ja esitti tuhoavansa Puuskupuhin kupin.

Sitten James näytteli diadeemi-kohtauksen, joka sujui hyvin, vaikka Hetty edelleen naurahtelikin  pilkallisesti.
  "Enää on jäljellä käärme", Scorpius lausui, kun he kolme hengittivät raskaasti vaikuttaakseen uskottavilta.
James hieroi otsansa salama-arpea tuskaisen näköisenä ja sanoi irvistäen:
  "Hän on Rääkyvässä röttelössä. Minä tunnen hänen läsnäolonsa."
Yhtäkkiä luokkahuone tuntui Rosen mielestä todella ahtaalta ja kuumalta. Suudelmakohtaus olisi seuraavana. Hän tunsi ihmisten tuijotuksen itsessään ja mietti, mitä Channing mahtoi sillä hetkellä ajatella hänestä.
  "Mutta entäs kaikki muut?" Scorpius kysyi hämmästyttävän huolestuneen kuuloisena. "Me ei voida jättää kotitonttuja tänne kuolemaan."

   Rose muisti turhankin hyvin, mitä rehtori oli kirjoittanut näytelmän tähän kohtaan: Ron ja Hermione suutelevat.
  Rose vilkaisi nopeasti rehtoria, joka katseli heitä todella intensiivisesti. Huone tuntui sillä hetkellä liian hiljaiselta ja... odottavalta. Scorpius seisoi liian lähellä.

  Vasta ensi-illassa, Rose muistutti itseään. Minä suutelen häntä vasta oikeassa joulunäytelmässä.
"Hei, meillä on tässä sota kesken", James huomautti hymyillen ja Rose huojentui. He jatkaisivat eteenpäin –
Rehtori rykäisi kuuluvasti ja nousi seisomaan, mikä sai Rosen voihkaisemaan hiljaa mielessään. Ei, älkää pakottako minua siihen vielä. En halua suudella poikaa ensimmäisen kerran elämässäni kaikkien näiden ihmisten edessä.
  Mutta juuri silloin Hugo nojasi vahingossa lavasteeksi tarkoitettuun tekopuuhun, joka kaatui rymisten lattialle. Scorpius väisti sen nipin napin.
  "Senkin idiootti höröhammas!" Scorpius tiuskaisi. Samalla hänen hiustensa väri muuttui takaisin vaaleaksi; Malfoy oli taas oma inhottava itsensä.
Hugo näytti säikähtäneeltä ja loukkaantuneelta.
  "Älä hauku häntä!" Rose ärähti. 
Scorpius mulkaisi häntä, kun Neville taikoi lavasteen takaisin paikoilleen.
  "Sinä olet tekopyhä", Scorpius syytti. "Itselläsi oli isot etuhampaat vielä viime vuonna. Taisit ottaa ohjeistani vaarin ja hankkiutua eroon niistä? Silti sinulle on okei, että veljelläsi on edelleen nuo taltat!"
Rosen sisuksissa kuohahti viha.
   "Minä en tee mitään sinun käskystäsi!" hän huusi. "Sinä haukut muita, jotta näyttäisit itse paremmalta, vaikka et ole!"
Scorpius astui uhkaavasti häntä kohti, mutta silloin rehtori Pendragon mylväisi:
  "Mainiota!"
Rose säpsähti ja katsoi äimistyneesti Pendragonia, joka seisoi melkein heidän vieressään. Rehtori läimäytti kätensä sekä Rosen että Scorpiuksen olalle.
  "Teidän sisuksissanne velloo kipakoita tunteita! Kun opitte kanavoimaan ne, teistä tulee todella oivallisia esiintyjiä", Pendragon hehkutti. "Jälki-istuntoa, molemmille, mutta älkää toki vaimentako tuota tunteiden paloa! Ja se jälki-istunto on tarkoitettu näytelmän työstämiseen."
  Rosen kurkkuun nousi pala. Hän ei ollut varma, oliko häntä juuri kehuttu, mutta ainakin hän oli saanut jälki-istuntoa ensimmäisen kerran elämässään. Se ei ollut reilua.
   "Jatketaan", Pendragon kehotti ja siirtyi takaisin istumaan myhäillen itsekseen.
Neville katseli hämmentyneenä papereitaan ja sanoi:
  "Eli kolmas näytös siis!"

Harjoitusten jälkeen Rose päätti kiittää pikkuveljeään siitä, että tämä oli pelastanut hänet suudelmakohtaukselta.
   "Älä välitä Malfoysta", Rose lohdutti, kun he kävelivät yhdessä päivälliselle. "Hän on vain kateellinen sinulle. Mieti nyt, hän esittää meidän isää näytelmässä! Varmasti hän haluaisi, että hänenkin isänsä olisi kuuluisa."
Hugo kohautti vaisusti olkiaan.
   "Äiti lupasi käsitellä sinun hampaasi ensi kesänä", Rose muistutti.
Hugo hymyili vaisusti, paljastamatta kohuttuja hampaitaan.
  "Melko hyvät treenit tänään, vai mitä? Ei nähty kuin yksi riita."
James oli saavuttanut heidät, Channing vierellään.
  Rose ei vastannut mitään. Harjoitukset olivat kyllä sujuneet moitteettomasti lukuun ottamatta pientä välikohtausta, mutta Rosella ei ollut mukava olo. Häntä ahdisti, mutta hän ei keksinyt siihen kunnollista syytä. Totta, hän pelkäsi suutelemista ja hän oli saanut jälki-istuntoa, mutta hän pärjäsi edelleen hyvin opinnoissa.
   Aivan kuin jokin Rosen sisuksissa olisi halunnut sanoa, että hänen pitäisi vetäytyä joulunäytelmästä niin pian kuin mahdollista.
   "Minulla on vielä huispausharjoitukset", James sanoi väsähtäneesti. "Yritän samalla pyytää Alilta anteeksi."
Rose oli serkun sanoista hyvillään. Hänellä oli tarpeeksi huolia ilman sukulaistensa riitelyäkin. Rose vilkaisi nopeasti Channingia ja yllättyi, kun tämä hymyili hänelle. Rosen poskia kuumotti, mutta hän yritti hymyillä takaisin. Ehkä hän ei ollut tänään nolannut itseään täysin.
Suuri sali oli täynnä, mutta Rose onnistui löytämään Brinan kiljuvien ekaluokkalaisten lomasta.
   "Kuoliko kukaan harjoituksissa? Malfoy? James?" Brina kysyi toiveikkaasti.
Rose pyöräytti silmiään ja lappasi lautaselleen kasan lihapullia ja perunamuusia.
  "Onneksi en siis vaivautunut paikalle", Brina hymähti ja vilkaisi äksysti Jamesia, joka istui muutaman metrin päähän heistä.
  "Hän kuulosti siltä, että hän haluaa pyytää anteeksi käytöstään", Rose kertoi matalalla äänellä nielaistuaan ensimmäisen haarukallisen.
Brina tuhahti.
   "Totta kai", hän naurahti hiljaa. "Hän haluaa, että kaikki pitävät hänestä."
Rose tyytyi kohauttamaan olkiaan suu täynnä ruokaa.
   "Oli miten oli", Brina jatkoi kuuluvammin, "minä sain täydet pisteet pimeyden voimilta suojautumisen esseestäni. Tänään on loistava päivä."
Rose pysytteli vaiti. Hän oli saanut vain odotukset ylittävän samasta tehtävästä. Ehkä joulunäytelmä vaikutti sittenkin hänen suorituksiinsa heikentävästi.
   "Jon on tämän koulun paras opettaja", Brina sanoi kovaa ja nojasi kyynärpäällä pöytään. "Eikä hän ole hullumman näköinen."
Rose oli nielaista lihapullan väärään kurkkuun. Hän ei ikinä ollut kuullut Brinan puhuvan kenestäkään pojasta tai miehestä sellaiseen sävyyn. Itse asiassa Brina harvoin edes kehui ketään.
   "Mutta hän on vanha!" Rose huomautti.
Brina kohotti kulmiaan.
   "Ainakin hänellä on käytöstapoja."
Rose mietti, mahtaisiko Jon antaa hänen uusia esseensä näkymättömistä suojaloitsuista. Roselle ei riittänyt, että hän ylitti odotukset.

Illalla Rose jäi oleskeluhuoneeseen odottamaan, että rohkelikkojen huispausharjoitukset päättyisivät. Rose halusi puhua Albuksen kanssa kahden, koska he eivät olleet keskustelleet pitkään aikaan kunnolla yhdessä.
   Brina oli itsepäisesti halunnut mennä seuraamaan huispausharjoituksia. Luultavasti hän halusi vain ärsyttää Jamesia läsnäolollaan.
   Takassa loimusi mukavasti lämmittävä tuli. Rose toivoi, että hänellä olisi ollut hormipulveria, jonka avulla hän olisi voinut matkustaa katsomaan vaaria. Lisäksi Rose halusi kysyä äidiltään neuvoja kasvokkain, koska Hermione Weasleyllä oli aina hyviä ohjeita opiskeluja koskien. Channingin kaltaisista pojista äiti ei varmasti tiennyt mitään, koska isä oli äidin ensimmäinen poikaystävä.
  Rose keskittyi jälleen loitsukirjaansa, mutta tekstin seuraaminen ei tuntunut yhtä kodikkaalta kuin ennen. Rose tarttui taikasauvaansa ja päätti harjoitella taikoja käytännössä.
  Aika kului ja Rose kyllästyi täydellisiin loitsuihinsa. Hän valui nojatuoliin ja antoi ajatustensa harhailla jälleen kerran joulunäytelmään. Mitä jos Rose vain kiroaisi Scorpiuksen niin pahasti, että Channing Rinteen pitäisi asettua hänen tilalleen Ron Weasleyn rooliin? Tosin, syvällä sisimmässään Rosen oli myönnettävä itselleen, että Scorpius oli Channingia parempi näyttelijä. Channing oli liittynyt näytelmään pitääkseen hauskaa. Mutta miksi Scorpius oli halunnut esittää Ronald Weasleytä? Hän oli jopa halunnut valokuvan Ronista.
   Rose vilkaisi kelloa. Huispausharjoitusten olisi pitänyt jo päättyä. Kohta olisi jo niin myöhä, että Rosen pitäisi siirtää keskustelutuokiotaan Albuksen kanssa: Rose ei koskaan nukkunut kuutta tuntia vähempää.
   Rose mietti parhaita ystäviään, Alia ja Brinaa. He puhuivat harvoin tunteista. Mitä jos joku heistä kolmesta alkaisi seurustella? Rose ei voinut kuvitella, että Hetty liittyisi heidän tiiviiseen joukkoonsa. Rose ei halunnut eikä uskonut, että Hetty oppisi koskaan tuntemaan Alia niin kuin hän.
   Rosesta tuntui, että hän ei halunnut vanheta. Olisi niin paljon helpompaa pysytellä Weasley-Potter -suvun nuorena jäsenenä, jonka piti keskittyä vain koulunkäyntiin. Joka päivä Rosen viidestoista syntymäpäivä lähestyi. Hän tiesi, että James oli saanut ensisuudelmansa sen ikäisenä. Harry-setä ja hänen vanhempansa olivat taistelleet taikaministeriössä kuolonsyöjiä vastaan viidennen kouluvuoden päätteeksi.
   Lopulta Rose luovutti ja lähti suosiolla nukkumaan. Ulkona oli pilkkopimeää; kuu oli piiloutunut pilvien taakse. Marraskuu oli vaihtumassa joulukuuksi.
   Ei sellaisessa hämärässä valaistuksessa voinut enää lentää, joten joukkueen oli täytynyt jäädä pukuhuoneeseen hiomaan uusia strategioita. Olkoot, Rose ajatteli. Hän ehtisi hyvästelemään lapsuutensa myöhemminkin.

Rose näki painajaista, jossa hänen Arthur-vaarinsa kuristui sähköjohtoon. Aamulla Rose heräsi hikisenä ja voipuneena. Hän yllättyi nähdessään, että Brina ei ollut omassa sängyssään: se oli siististi pedattu, kuten illalla. Muut tytöt nukkuivat edelleen.
   Oli niin aikaista, että unikeko Brina ei ollut voinut lähteä minnekään Rosen huomaamatta. Hänen oli täytynyt viettää yönsä muualla, mutta missä?
  Hämmentynyt Rose puki koulupuvun ylleen ja letitti pörröiset hiuksensa niskaan. Loitsutunti alkaisi vasta kahden tunnin päästä, joten hänellä olisi hyvin aikaa syödä aamiaista ja selvittää Brinan olinpaikka. Ehkä Brina oli nukahtanut huispauskentän katsomoon tai mennyt kirjastoon tuskailemaan esseen parissa.
  Oleskeluhuone oli hiljainen; muutama vanhempi oppilas hyödynsi aamun rauhaa ja työskenteli pöydän ääressä.
  Rose nautti aamun sarastuksesta, joka tervehti häntä käytävien ikkunoista. Oli ihan mukavaa olla välillä yksin ajatustensa kanssa. Rose ei enää tuntenut oloaan yhtä ahdistuneeksi kuin edellisenä päivänä. Hän ehtisi vielä hyvin kerrata kutsuloitsun perusteet aamupuuronsa äärellä. Ehkä hän voisi mennä luokkaan harjoittelemaan etukäteen – tömps.
Joku törmäsi häneen suoraan sivulta. Rose horjahti mutta onnistui säilyttämään tasapainonsa.
   "Anteeksi!"
Rose hieroi kylkeään ja näki Scorpiuksen kalpeat kasvot.
   "Katsoisit joskus eteesi niin huomaisit, että maailmassa on muitakin ihmisiä kuin sinä!" Rose tiuskaisi. Hänen raukea mielialansa oli hetkessä kadonnut. Jotenkin Scorpius onnistui viime aikoina pilaamaan hänen jokaisen päivänsä jollain konstilla.
   "Ihan totta, minä olin ihan ajatuksissani", Scorpius sanoi vilpittömän kuuloisena ja nosti kätensä pystyyn. "En yleensä ole hereillä tähän aikaan, joten tarkkaavaisuuteni ei ole kohdillaan."
Rose kohotti kulmiaan. Eikö Malfoy todella haastanut riitaa tai vain tyytynyt pakenemaan paikalta tyypilliseen tapaansa?
   "No", Rose tokaisi ja kohotti leukaansa, "yritä olla vähän varovaisempi."
Tilanne oli kaikin puolin outo: käytävällä ei ollut muita eikä Scorpius näyttänyt siltä, että haluaisi vaihteeksi sylkeä Rosen kasvoille. Sen sijaan Malfoy hieroi niskaansa hieman harmistuneen näköisenä ja haukotteli. Tarkemmin katsottuna hän näytti todella väsyneeltä, eivätkä hänen hiuksensa olleet yhtä hyvässä ojennuksessa kuten yleensä.
   "Tuota", Scorpius aloitti hitaasti, "sinä et ole tainnut vielä kuulla uutisia."
Rose oikoi laukkuaan näreissään. Niinpä tietysti, Ötökkäpoika halusi taas vain leuhkia sillä, että tiesi tuoreimmat juorut ennen häntä. 
   "Minä olen vasta menossa aamiaiselle lukemaan Päivän Profeetan", Rose vastasi puolustellen.
Scorpius pudisti päätään.
  "Tätä sinä et saa tietää sanomalehdestä", hän vakuutti. "En usko, että Profeetta on kiinnostunut siitä, että joulunäytelmän pääosan esittäjä vaihtuu."
Sanat tavoittivat Rosen aivot hitaasti.
   "Siis mitä, eikö James esitä Harrya?" Rose kysyi hitaasti.
Scorpius pudisti taas päätään.
   "Hän loukkaantui eilen huispausharjoituksissa vakavasti. Albus tulee hänen tilalleen näyttelemään Harry Potteria."

Rose aukaisi suunsa vaistomaisesti, mutta ei osannut sanoa mitään, koska hän oli niin järkyttynyt kuulemastaan. Eivät huispausharjoituksissa tapahtuneet loukkaantumiset yleensä olleet kovin vakavia; Matami Hawford osasi korjata murtumat ja aivotärähdykset hetkessä.  Miten Albus oppisi vuorosanat ajoissa? Joulunäytelmän kenraaliharjoitukset olisivat jo kahden viikon päästä.
   "James on sairaalasiivessä", Scorpius jatkoi vakavana. "Hän on vajonnut koomaan."
Siinä samassa Rose unohti koko joulunäytelmän ja keskittyi Scorpiuksen jälkimmäiseen lauseeseen. Hän on vajonnut koomaan.
   "Mutta – miten – sinä..." Rosen puhe oli pelkkää änkytystä. Hän puristi laukkunsa hihnaa tiukasti ja seisoi paikoillaan jäykkänä kuin patsas. Hänen pitäisi päästä sairaalasiipeen, mutta sinne tuntui olevan monen kilometrin mittainen matka.
   Rose tuskin huomasi, että Scorpius tarttui jälleen hänen käteensä.
Brinan täytyi olla myös sairaalasiivessä, koska hän oli muiden tavoin huolissaan Jamesista. Brina oli varmasti nähnyt huispauskentällä, mitä Jamesille oli tarkalleen ottaen käynyt. Tai ehkä... ehkä ne kaksi olivat taas tapelleet ja menneet liian pitkälle... Rose puri hampaansa yhteen. Brina oli halunnut kostaa Jamesille.
   Jos Jamesia ei osattu herättää taikakeinoin, hänen tilansa täytyi olla vakava. Rose alkoi täristä hienoisesti.
   "Minä näin illalla eteisaulassa, kun verinen James leijutettiin hoitoon", Scorpius sanoi hiljaa. "Hän on ollut mukava minulle ja auttanut minua näytelmän kanssa. Toivottavasti hän tulee kuntoon."
   Tai ehkä Scorpius oli itse satuttanut Jamesia ja esitti nyt Rosen ystävää peitelläkseen tekojaan. Malfoy oli aina ollut ovela liero.
   Rose riuhtaisi itsensä kauemmas, kun kyyneleet alkoivat poltella hänen silmissään. Sitten hän lähti juoksemaan.
    Ensin vaari ja nyt James. Rose yritti vakuuttaa itselleen, että joulunäytelmällä ei ollut mitään tekemistä vastoinkäymisten kanssa.

[The Mind]

Mahtava luku (ja fici)! En olisi osannut odottaa, että James joutuu noin karusti näytelmästä pois
Tämä fici pursuaa kivoja yksityiskohtia ja juoni pitää otteessaan. Odotan jatkoa mielenkiinnolla, tosin en haluaisi tämän loppuvan vielä piiiitkään aikaan!

[Swizzy]

Vau!

Hyvä että Arthur on kunnossa, mutta James... Et sitten ainakaan tapa sitä! Tämä oli tosi hieno luku, ja edelleenkin vähän kaikkea sopivasti. Tuo rehtorin nimi kiinnostaa mua, onkohan se jotain sukua kuningas Arthurille ja näille? Pendragon ei mun käsitykseni mukaan ole mikään yleinen nimi. Luvun tunnelma oli alussa kepeä ja huoleton, ja jännityslataus kasvoi loppua kohti. Se oli hienoa. Onnistuit kirjoittamaan tätä tosi intensiivisellä otteella, kiedoit lukijan mukaan tiukasti, ilman muuta reittiä ulos kuin lukea, lukea, lukea. Se on hieno taito. Mulle tulee aina tosta suudelmakohtauksesta deja vu, kun itse näyttelen harrastelijateatterissa, ja meidän kevätnäytelmässä on yksi kohtaus jossa mun vastanäyttelijäni pitää laitta käsi vyötärölleni. Se ei ole vieläkään tehnyt niin koskaan, vaikka me ollaan harjoteltu jo sitä näytelmää. Saa nähdä milloin se alkaa koskea muhun...?

Tykkään edelleen, nyt ja hamaan tulevaisuuteen, jatkoa!

♥

Swizzy

[Ledi]

Jeah! Oot taas jatkanu ja tosi nopeesti! 
 
Luku oli hyvä, enkä saa läheskään niin hienoa kommenttia kuin Swizzy, mutta kommentoin silti. Nyt on hammaskin ihan okei, joten ei ole mitään syytä huonoon kommenttiin, kääk! Joo. Musta toi oli ihana, kun Scorpilla ja Rosella oli vähän lämpimämmät välit tässä, ja toivon, et Jamesille käy hyvin, koska se nyt sattuu oleen yks suosikeistani Scorpiuksen kans. Ja jotenkin musta tuntuu, et Scorp haki Ronin rooliin ihan vaan Rosen takia ja et se ois ollu jo pitkään kusessa siihen. Ja jos Roxanne ois raskaana se ois ihan sika siistiä ja sitte se Arthur sais jonkun kamalan jälkitaudin ja kuolis siihen ja sit Rose murtuis ja Scorp lohduttais ja sit ne menis yhteen ja happy happy joy joy. Mut suunnitelma on vaan sellanen mun päässä ihan vääristynyt hommeli, et älä välitä. Ja James ei saa kuolla! Tai vammautua tai tulla yhtään erilaiseks ku se nyt tässä on, James is the best! 
 
Joops. Noi sun piirtämät kuvat on ihan sika hienoi! Ja vastaa aikalailla mun kuvitelmaa hahmoista, tosin en ikinä oo kuvitellu Lilylle silmälaseja, mut joo. Ja piristäppäs mun muitakin päiviäni pistämällä jatkoo!   
 
Ledi

[Welmasein]

Voi ei!

Ei saa tappaa Jamesia!

Mä oon jo jonku aikaa seurannu tätä tarinaa ja on muute aivan mahtava. Tää on hiukka erilainen ku muut potter-ficit ja hirmu hyvä sellanen.

Mä jään oottelee jatkoa ja siinä odotellessa opiskelen!

kiitos kaunis!

[Nici]

Eksyin sattuman kaupalla lukemaan tätä, kun en ole aiemmin ollut niin hirveän kiinnostunut kolmannesta sukupolvesta kertovista ficeistä. Pakko sanoa, että tähän jäi niin nalkkiin, että oli pakko lukea kaikki jo ilmestyneet osat mahdollisimman nopeasti (yhdeltä istumalta ei onnistunut, kiitos yliaktiivisen poikani :'D) mutta eihän onneksi mennyt kuin vajaan vuorokauden verran. Kirjoitat ihanan pitkiä lukuja!
Hmm... Varoitan jo valmiiksi, että tästä tulee toooosi pitkä kommentti, koska halusin kommentoida lukuja myös erikseen. Aloitetaanpa siis ensimmäisestä.

Löysin lyöntivirheitä (vaikkeivät olleetkaan kovin häiritseviä, kunhan iskivät niposilmääni) jokaisesta luvusta, mutta ensimmäisessä minua jäi häiritsemään seuraava lause:

"Äiti kyllä lähettää niille joulukortin, joissa on meidän kaikkien nimi."

Joulukorttihan on yksikössä, joten boldatun sanankin pitäisi olla; - joulukortin, jossa - .
- meidän kaikkien nimi särähti korvaani myöskin, lähinnä sen seikan vuoksi, että todennäköisesti tarkoitettiin jokaisen omaa etunimeä, mutta kyseinen muoto antoi ymmärtää, että korttiin on kirjoitettu kaikkien yhteinen kutsumanimi tms. Kuulostaisi siis huomattavasti loogisemmalta kirjoittaa meidän kaikkien nimet.

Ensimmäisessä ja toisessa luvussa huomasin myös, että olit kirjoittanut suuri sali virheellisesti isolla alkukirjaimella. Seuraavissa luvuissa olit kuitenkin kirjoittanut sen pienellä, kuten kuuluukin, mutta jäi ihmetyttämään, mikset ole korjannut sitä aiemmasta tekstistä? Sama juttu pöllölän (joka on myös pienellä, kuten myöhemmin taisit huomata) kanssa.
Minua jäi kaivelemaan myös se, että olit joissain kohdin kirjoittanut joulunäytelmän isolla ja joissain pienellä. Se oli jotenkin hämmentävää, kun joulunäytelmän nimihän ei ollut Joulunäytelmä, vaan Viimeinen taistelu?

Myöhemmin isot ja pienet alkukirjaimet kummittelivat välillä väärissä paikoissa, joten ajattelin selventää vähän (ehkä tarpeettomastikin):
Tuvan nimi kirjoitetaan isolla, jos puhutaan tuvasta itsestään (kuten vaikka Luihuinen). Sama pätee myös muiden tupien kohdalla tietenkin. Tämän olit huomannut itsekin, vaikka välillä oli mennyt sekaisin alapuolella olevien kanssa.
Tupalaiset (tässä tapauksessa vaikkapa ne luihuiset) kuitenkin kirjoitetaan pienellä. Tuvan oleskeluhuoneesta puhuttaessa on kaksi vaihtoehtoa; luihuisten oleskeluhuone TAI Luihuisen oleskeluhuone (vrt. myös luihuisten tupapöytä TAI Luihuisen tupapöytä). Muutamassa kohdassa olit tosiaan sekoittanut näitä keskenään (esim. Luihuisten oleskeluhuone).

Kolmannessa luvussa, kun niitä näytelmäjuttuja pohdiskellaan, niin oli päässyt pieni ajatusvirhe;

- pohtivat, miten Tylypahkan kylä olisi helpoin toteuttaa.

Tuossahan varmasti kuuluisi lukea Tylyaho?

Sitten alkoi tulla jo kunnolla sitä hauskaakin. Hihitin hervottomasti ainakin näille kahdelle kohdalle:

"Minä haluan auroriksi! Harjoittelupaikka ministeriössä... minusta tulee sen hemmetin näytelmän tähti! Olen pääosassa, joten paikka on käytännössä minun!"
-  -  -  -  -
Neville: ”Lepakko on lähtenyt!”

Mies katseli vieressä vähän kieroon, kun hajosin niin pahasti ainakin tuolle lepakolle. :'DD
Ensimmäisen lainauksen kohdalla nauroin enemmänkin sille, miten paljon Jamesista tuli mieleen isoisänsä, James Potter senior. Muutenkin tuntuu olevan vähän samantapaiset herran elkeet!

Neljännen luvun alku tussahti ikävästi yhdyssanavirheeseen kivan ja toimivan kuvailun keskellä:

Masentavan vetinen ja kolea syyssää riepotteli oranssin ja punaisen kirjavia -

Oranssin- ja punaisenkirjavia, koska molemmat ovat yhdyssanoja.
Otin tämän nyt esimerkkinä, kun huomasin, että yhdyssanat tuottavat sinulle ainakin osittain vaikeuksia (niitä yhdyssanavirheitä oli joku muukin huomannut ja korjaillut) joten ehdottaisin seuraavaa: Jos olet epätietoinen jonkin sanan kirjoitusasusta, kirjoita se googleen! Google on todella kätevä yhdyssanaopas (ja oikeinkirjoitusopas muutenkin), eikä sitten tarvitse itsekseen tuskailla, että onkohan se nyt yhteen vai ei (näin minä ainakin teen, eikä ole tähän asti tuottanut pettymystä ). Jos et kuitenkaan tiedosta, että sanojen ulkoasussa olisi jotain hassua, niin suosittelisin lämpimästi betaa, joka auttaa.
Paras vaihtoehtohan olisi luettaa kaikki tekstit oikolukijalla (jota en ainakaan alkutiedoista löytänyt sinulla olevan), jotta esimerkiksi turhat lyöntivirheet ja muut, omaan silmään osumattomat pikkujutut löytyisivät suurimmaksi osaksi ennen julkaisua. (minä olen ainakin vapaaehtoinen betaamaan, hihi)

Samassa luvussa minua jäi ihmetyttämään yksi hassu sana:

Tilustenvahti Wilhelm Matoisa-Lankku -

Tuohon tilusten vahdin (joka ei valitettavasti ole yhteen) sopisi paremmin se riistanvartija, jota Hagridistakin kirjoissa käytettiin. Vaikutti jotenkin hassulta pestiltä tuo 'tilustenvahti'. (;

Pidin Profeetan artikkelista, jossa kerrottiin edellisen näytelmän kohtalosta. Alkoi naurattaa, kun "Suuri mato räjähti". Ehkä oman mielikuvani takia; kuvittelin jättiläisfletkumadon posahtavan taivaan tuuliin erittäin tahmaisen limasateen saattelemana.
Kyseisen artikkelin lopussa rehtori Armando Dippet kertoo, ettei kukaan loukkaantunut pysyvästi, mitä takerruin taas ihmettelemään. Oma vaihtoehtoni olisi kyseiselle ilmaisulle; ettei kukaan saanut pysyviä vammoja.

Ihmettelin sitäkin, miksi Rose olisi saanut isältään räyhääjän pilailuhämähäkin takia? Ei ihan kuulostanut Ronilta, joten se jäi vähän kaivelemaan. Pilailuhämähäkkilause (uh, mikä sanahirviö) oli jollain tapaa hassusti muotoiltu ja kuulosti sekavalta, mutten enää muista mikä siinä oli mielestäni "vikana", kun en napannut talteen, enkä nopean selailun tuloksena enää löytänyt kyseistä kohtaa ollenkaan.

Viidennessä luvussa sain ihan järjettömän, kunnon naurunpärskähdyksen:

"Minun tekee mieli jäätelöä", hän kuiskasi kuuluvasti ja läimäytti käden suulleen.

Eikä! Vatsaanikin sattui, kun tosissaan nauroin näitä näytelmäharjoituksia niin, että meinasin  pissata housuuni. Ovela pikku pirulainen se Scorpius. :'DD

Rosen linkkuveitsen kadotessa minua alkoi ärsyttää linkkari-sanan toisto. Puheessa se vielä menetteli, mutta kun käytit lyhennettä myös kirjakielisen kerronnan joukossa toistuvasti, se alkoi säristä korvaan ja pahasti. Osan linkkareista olisi voinut korvata joillain muillakin ilmaisuilla, kuten ihan vain veitsi, perintökalu ja tietenkin se itse linkkuveitsi. Tässä kohtaa olisin myös kysynyt, että eikö se Siriuksen vanha linkkuveitsi sulanut käyttökelvottomaksi, mutta joku sitä taisi jo kysyäkin.
Taiteilijan vapautenahan on korjata kirjojen jutut omaan tekstiinsä sopivaksi ja välillä vähän muunnella totuutta, joten en takerru tähän sen enempää.

Kuudennessa ja seitsemännessä luvussa oli paikoitellen hyvinkin epäselviä lauseita. Niissä meni helposti sekaisin, kenestä puhuttiin, kuten esimerkiksi tässä:

Hän ei halunnut suututtaa Jamesia yhtään enempää, koska Rose halusi vastauksia.

Kuulostaa ihan siltä kuin joku muu kuin Rose haluaisi olla suututtamatta Jamesia, vaikka näin ei ollut. Tuon Rosen voi tiputtaa ihan kokonaan pois tuosta lauseesta, koska se on oikeastaan ainoa sana, joka sitä sotkee.
Samaan epäselvyyteen sortuu myös yksi (omasta mielestäni) irrallinen lause, joka ei tuntuisi edes kuuluvan tekstin joukkoon. Siinä joku oli leikellyt hiuksiaan, mutta jäi epäselväksi, että kuka, kun lause alkoi "Hän oli leikellyt...", mitä edeltävässä oli puhuttu muistaakseni ainakin kolmesta eri tyypistä. Luin muutamaan kertaan tuon kohdan ennen kuin tajusin, että taidettiin puhua Albuksesta?

Tämä on viimeinen nipotuslainaus, lupaan!

"Ehkä minut ja Scorpius pitää komentaa sen kohtauksen ajaksi", Rose ehdotti.

Tuossa pitäisi lukea kommennuttaa, joka viittaa komennusloitsuun. Komentaminen ja komennuttaminen kun ovat kaksi eri asiaa.

Hyi, kun olen taas nipottanut enemmän kuin tarpeeksi. :'D Olen pahoillani, jos koit korjausehdotukseni jollain tapaa tekstisi lyttäämiseksi, mutta en tarkoita niitä todellakaan sillä tavalla. Minä nyt vain satun olemaan tällainen kamala nipottaja, joten siitä ei kannata tosiaan pahastua.

Kahdeksannessa luvussa awwasin melkein ääneen tuolle pistorasianäyttelylle! Oli jotenkin niin suloinen ajatus, että tuollaisia järjestettäisiin. Arthur olisi niin kotonaan sellaisessa  paikassa!
Jamesin yllättävä kooma tuli kuitenkin niin puskista, ettei siihen osannut varautua, joten reaktioni oli lähinnä hämmentynyt ja utelias; Mitäköhän jatkossa tapahtuu?

Kokonaisuudessaan tekstisi oli sujuvaa ja mukaansa tempaavaa, kuten kuuluukin olla. Paikoittain nokkelat dialogit ja pienet huumoripalat tekivät tästä todella miellyttävää luettavaa. Hahmot olivat hyvin uskottavia, vaikkakin Rose kävi pahasti hermoille kuten välillä Jameskin. Ehkä se johtui teini-iästä, ehkä jostain muusta. En oikein saanut kiinni, mikä minua niin kauheasti näissä kahdessa risoi.

Neville oli koko ajan niin oma itsensä, että symppasin häntä kyllä ihan täysillä. Hassu professori. <3

Hämmennyin muuten siitäkin, että olin aluksi lukenut Brinan nimen Brianaksi. Puolen välin kohdalla tajusin, että eihän se mikään Briana ole ja oikein jumitin katselemaan taaksepäin, että lukeeko joka paikassa oikeasti Brina. Lukutaitoni nähtävästi tahtoo temppuilla toisinaan. :'DD

Muutaman ensimmäisen luvun jälkeen minua muuten alkoi ihan suunnattomasti ärsyttämään se, että mietiskellessä, ajatellessa tmvs imeskeltiin joka kerta huulia. Sama juttu tuon otsan hieromisen kanssa. Alunperin tuo huulten imeskeleminenkin oli minulle ihan virkistävä, uudempi tuttavuus sen iänikuisen huulten pureskelun jälkeen, mutta kun se alkoi esiintyä tuon otsan hieromisen lomassa useampaan otteeseen joka luvussa niin rupesi risomaan.

Edellisen lisäksi minua häiritsi myös sulkeiden käyttö. Sellaiset kohdat toimisivat mielestäni paremmin vaikkapa ajatusviivoja käyttämällä - lukuun ottamatta Selestina Taigoria, jonka koin tarpeettomaksi, mutta hauskaksi huomautukseksi - koska jotenkin tuo sulkeiden käyttö valutti niin lupaavasti kohonnutta mielenkiintoani tähän osittain hukkaan.

Joka tapauksessa toivoisin lukevani tätä pian lisää! Sait minut niin onnettomasti koukkuun, vaikken Siuntio Silosäkeen tarinoita olekaan vielä päässyt lukemaan. Idea itsessään on niin mielenkiintoinen, etten oikein malttaisi odottaa seuraavia tapahtumia. Jatkossakin tulen tätä kunnioittamaan läsnäolollani ja todennäköisesti myös kommenteillani, jotka tosiaan ovat tätä tapausta hyvinkin paljon lyhyempiä.

Olisin todella otettu siitäkin, jos tahtoisit minut oikolukijaksesi! Tykkäisin keskustella näistä jo ilmestyneistä ja tulevista luvuista lisääkin, mutta valitettavasti tämäkin kommentti on jo pitkä kuin nälkävuosi, joten en viitsi venyttää enempää.


Kiitokset tästä ihanaisesta ficistä!
Nici

//Hyi, miten sekavan kommentti.

[HinjaRawr]

Ihanaa. Olet jatkanut tätä. Taas 2 aivan ihanaa lukua. Kivasti tuo Scorpius pyyteli Roselta anteeksi, eikä näviny sitä.

Pinja

[Röhkö]

A/N: Mahtavan paljon tänne on jälleen ilmestynyt kommentteja! Kiitos!

The Mind: Tykkään väkertää yksityiskohtia, mutta toivottavasti kokonaisuus pysyy kasassa! Ikävä kyllä tämä fici jää vain kahteentoista lukuun, koska haluan pitää juonen ytimekkäänä.

Swizzy: heh, aika moni on toivonut, etten tappaisi Jamesia... Pitäisiköhän ihan vain kiusallani poistaa hänet pelistä >: ) Ja kyllä, rehtori on sukua Kuningas Arthurille. Kivaa, että joku huomasi yhtäläisyyden! Tsemppiä omaan näytelmääsi!

Ledi: Jopas nyt moni toivoo Arthur-vaarin kuolemaa. Ihanaa, kun lukijat ovat dramaattisia :') Kiitos myös kuvien kommentoinnista!

onski: Tervetuloa ficini pariin! Itse menen vieläkin henkilöissä välillä sekaisin, ainakin siinä, kellä nyt taas olikaan silmälasit ja kellä ei - siksi nuo piirrokset. Niitä on tulossa lisää myöhemmin. Tärkeintä kuitenkin on, että fici pysyisi suht selkeänä. Fred/George-kohtaus on myös yksi minun lempikohtauksistani.
Usko pois, kyllä niitä kirjoitusvirheitä siellä oli! Mutta onneksi siihen on tulossa muutosta betan ansiosta...

Welmasein: Imartelevaa kuulla, että tämä on erilainen kuin muut ficit (: Ja opiskelu kannattaa aina, itse tosin tällä hetkellä pidän enemmän ficien kirjoittamisesta. No, opiskelua sekin tukee jollain lailla, toivottavasti. 

Nici: Mistähän aloittaisin... No, ensinnäkin, pitkissä kommenteissa ei ole mitään vikaa Ihanaa, kun joku pitkästä aikaa oikein kunnolla korjaa kirjoitusvirheitä: niin on tehny minulle viimeksi lukiossa. Yliopistossa voi ihan kevyesti saada esseestä viitosen (ainakin tietyiltä proffilta), vaikka tekstissä olisi sata typoa.
  Osa noista mainitsemistasi virheistä on ajatusvirheitä, osa ihan omaa tietämättömyyttä. Betalle on siis käyttöä!
Esim. tuossa joulukortti-lauseessa olen luultavasti aikonut kirjoittaa "äiti kyllä lähettää niille joulukortteja, joissa..." mutta olenkin muuttanut mieltä kesken virkkeen.
Meidän kaikkien nimet taas kuulostaa vähän siltä, että korttiin pitäisi kirjoittaa kaikkien kaikki etunimet (esim. Rose Jane). Mutta luulen, että se on makukysymys, tai sitten olet oikeassa. Ja luulen, että en ryhdy jokaista virhettäni perustelemaan, koska kuten huomaat, olen kova väittelemään ja puolustautumaan. Tarvittaessa kyllä joustan Mutta tämä (vasta)kommentti pitkittyy liikaa, jos jaarittelen. (x
Mutta haluan että kaikki tietävät, että tiedän, että se on Tylyahon eikä Tylypahkan kylä. Ajatushärö!
Suuri sali tulee välillä isolla Wordin automaattisen korjausasetuksen vuoksi. Oma moka, kun en ole korjannut.
   Tuota hiustenleikkauskohtaa en löytänyt pikaisella haulla. Ilmoittele myöhemmin, jos betauksen lomassa osut sen kohdalle, niin yritän parhaani mukaan selventää. (:
Tilusten vahti sanaa käytetään myös kaanonissa, ja minä olen jostain syystä tykästynyt siihen. Minun korvaani taas riistanvartija kuulostaa hassulta, ehkä siksi, että harrastan metsästystä.

Mutta virkistävän "nipotuksesi" jälkeen oli oikein mieltäylentävää, että olit löytänyt tekstistä myös myönteisiä juttuja. Itseasiassa palautteesi oli hyvä esimerkki hampurilaismalli-palautteesta: positiivista, negatiivista/rakentavaa ja loppuun taas positiivista :
Toivon todella, että myös ficin viimeiset osat miellyttävät!

Pinja: kiitos kiitos

Hankin/sain betan tälle ficille äskettäin, joten tämä ysiluku on oikoluettu. Aikaisemmin ilmestyneet luvut uusiutuvat/korjautuvat myöhemmin Kiitos Nici!

Niin ja taianomaista pääsiäistä kaikille lukijoille!

– Yhdeksäs luku –
Kenraaliharjoitukset

Kimaltelevat joulukoristeet olivat ilmestyneet Tylypahkan käytäville ja haarniskojen ympärille. Suureen saliin leijutettiin kaksitoista upeaa joulukuusta, joiden tuoksu lisäsi ihmisten hyvää mieltä.
    Kaikkien oppilaiden vanhemmille lähetettiin koreat kutsut joulunäytelmään nimeltä Valitun viimeinen taistelu. Joulunäytelmä järjestettäisiin koulussa vasta toista kertaa, joten kyseessä oli melko historiallinen tapahtuma. Esiintyjien vanhemmat saisivat eturivin paikat. Lisäksi aitiopaikalle pääsisivät Päivän Profeetan kulttuuritoimittaja, joka kirjoittaisi näytelmästä arvostelun, sekä ministeriön auroriviraston edustaja, joka etsi uusia kykyjä. Tietenkin myös taikaministeri Kingsley Kahlesalpa oli kutsuttu paikalle.

   Rehtori Pendragonin valmentama kuoro harjoitteli päivittäin suuressa salissa joululauluja. Vaikka Tylypahkan paras laulaja ja sopraano, Louis Weasley, ei voinut laulaa kuorossa roolinsa vuoksi, joululaulut viimeistelivät mukavasti jouluisen tunnelman. Ikävä kyllä kaikki eivät voineet nauttia sesongista täysin siemauksin.

Rose ei varmasti ollut koskaan nähnyt James-serkkuaan niin levollisena ja haavoittuvaisena kuin nyt, kun James makasi sairaalasiiven vuoteella silmät kiinni. Hänen päänsä ympärille oli kiedottu valkoinen side, ja hänen toinen jalkansa oli kipsissä.
   Rosen lisäksi vuoteen vierellä istuivat Ginny Potter ja Brina. Muut olivat aamiaisella tai edelleen nukkumassa. Ginny-täti oli vieraillut Tylypahkassa joka päivä Jamesin loukkaantumisesta kuultuaan: James oli kolmatta päivää koomassa.
   Harrykin oli vieraillut sairaalasiivessä ehtiessään työkiireiltään, mutta oli aina hyvin vaitonainen. Sen sijaan Jamesin äiti vakuutteli jatkuvasti, että heidän vanhin poikansa heräisi pian.

Yöpöydällä oli muutama Päivän Profeetta, joiden otsikot huusivat lähinnä, että velhomaailmassa oli kaikki hyvin. Täti oli lukenut ne jo moneen otteeseen läpi ja vilkuillut jokaisen uutisen kohdalla Jamesia. 
   "Kyllä hän selviää", Ginny-täti sanoi ääni täristen ja oikoi poikansa peittoa. "Hän on isänsä poika. Hän herää. Kyllä tässä on pahemmastakin selvitty."
Rose tarttui tätiään kädestä.
  "Totta kai hän herää", Rose vakuutti varmasti sadannen kerran.

Brina pysytteli vaiti ja katseli nukkuvaa Jamesia väsyneesti. Tuskin Brina edes huomasi, että hänellä oli sama paita päällään kolmatta päivää.
  "Minä en tehnyt sitä", Brina sanoi jälleen kerran, tällä kertaa todella hiljaa. Hän oli vakuuttanut olevansa syytön koko aamun, vaikka kukaan ei ollut edes syyttänyt häntä Jamesin loukkaantumisesta tai mistään muustakaan. Kaikki tiesivät, että Brina puhui totta: ensinnäkään hän ei osannut valehdella, ja toiseksi, hänen loitsutaitonsa eivät olisi riittäneet ihmisen harhauttamiseen.
  "Minä uskon sinua", Rose sanoi väsyneesti. "Albus kertoi jo monta kertaa, mitä harjoituksissa tapahtui. James törmäsi maalisalkoon vahingossa, ryhmy osui häneen ja hän tippui maahan."

Ginny-täti pudisti päätään hajamielisesti.
   "Mutta Junior on taitava lentäjä. Hänen ajatustensa on täytynyt olla jossain aivan muualla kuin huispauksessa", Ginny huomautti. Sitten hän vilkaisi rannekelloaan ja nousi seisomaan. Hän oli pukeutunut todella virallisesti valkoiseen kauluspaitaan ja kynähameeseen.
   "Minun täytyy palata Lontooseen. Olen sopinut haastattelusta Pikku Whingingin huispausseuran kapteenin kanssa", Ginny kertoi.

  Päivän Profeetan huispaustoimittajana toimiva Ginny joutui usein liikkumaan työnsä vuoksi, mikä ei yleensä haitannut tätiä yhtään. Tänään hän ei näyttänyt omalta itseltään, kipakalta ja sujuvasanaiselta, vaikka hänellä oli hienot vaatteet: Ginny-tädin silmänaluset olivat tummat, ja punaiset hiukset hapsottivat tiukasta nutturasta.

  Ginny-täti hyvästeli heidät ja pyysi Rosea ilmoittamaan hänelle heti, jos James heräisi. Sitten hän poistui sairaalasiivestä korot kivilattiaa vasten kopisten.
   "Hän on tosi kaunis", Brina kommentoi vaimeasti. "Hänellä on samanväriset silmät kuin Jamesilla."
Rose katsoi käsiään. Olisipa hänkin kaunis, niin kuin Ginny tai Fleur. Ikävä kyllä Rose ei ollut perinyt taipumusta urheilullisuuteen tai veeloihin.

  He katsoivat Jamesia murheellisesti. Brinan maha murisi äänekkäästi.
   "Mennään syömään jotakin", Rose ehdotti. "Meistä ei ole tässä mitään hyötyä."
Hän tarttui Brinan käteen ja veti tämän mukaansa alakertaan.
   
Heillä oli sinä päivänä vain pimeyden voimilta suojautumista sekä muodonmuutostunti. Sekä Jon että McGarmiwa olivat hyvin ymmärtäväisiä, eivätkä he vaatineet Roselta ja Albukselta vastauksia päivän kysymyksiin.
   Itse asiassa Jon kertoi luokalle, että täysikuu lähestyi jälleen, eikä siksi antanut yhtään läksyjä. Ei se ollut häntä ennenkään estänyt: oikeasti hän halusi vain helpottaa Albuksen ja Rosen oloa mahdollisimman paljon.

   "Al, ehkä sinun pitäisi mennä lepäämään", Rose huomautti, kun kello soi tunnin päättymisen merkiksi. Serkku näytti kalpealta ja melkein pahoinvoivalta, mutta pudisti päätään.
  "Ei minua vaivaa mikään", Albus sanoi karheasti.
  "Sinä et näytä siltä", Rose totesi.
Albus marssi jo ulos luokasta kuin hänellä olisi ollut tulenpalava kiire jonnekin - ehkä katsomaan isoveljeään. Aivan kuin hän olisi yrittänyt vältellä Rosen seuraa.

   Kun Rose käveli ajatuksissaan käytävälle, joku naputti häntä olkapäähän. Se oli Hank McBluewater, tankeatukkainen ja päivettynyt korpinkynsi, Hettyn kaksoisveli. Jos kaksosista piti väkisin löytää jotain yhteistä, se oli ehdottomasti taipumus kalliisiin harrastuksiin kuten laskuvarjohyppyyn, viulunsoittoon tai lentopooloon. Lisäksi Hank kuului Tylypahkan kuoroon.
  "Anteeksi, että häiritsen, mutta tiedätkö missä Al on?" Hank kysyi kohteliaasti. Hän oli selvästi paljon ystävällisempi kuin siskonsa.
  "Hän meni jo", Rose vastasi, "Ei jäänyt odottamaan edes minua."
Hän katsoi Hankia hieman hämmentyneesti. Tämä pyöri välillä Louisin kanssa, mutta muuten hän ei yleensä liikkunut Albuksen tai Rosen kanssa.
  "Onko teillä jokin ryhmätyö kesken? Pitääkö minun välittää viesti?" Rose veikkasi.
Hank katseli kynsiään mietteliäästi.
  "Sano vain, että minä etsin häntä." Sitten hän nyökkäsi lyhyesti ja lähti joustavin askelin portaikkoon. Rose huokaisi. Ei sillä ollut mitään väliä, vaikka hän löytäisi Albuksen. Hän ei silti tavoittaisi serkkuaan, tai ainakaan serkkunsa ajatuksia.

Viimeinen pukujen sovitus ja korjaus sujui alakuloisissa merkeissä. Mini oli siirtynyt käyttämään neulaa ja lankaa käsin, koska hän ei millään saanut ompelutaikaa toimimaan. Onneksi hän kiroili ranskaksi, koska paikalla oli muutama ensiluokkalainen. 
 Samalla Neville valmensi hermostuneen oloista Albusta ja kertoi tälle näytelmän yksityiskohtia.
   "Minä voin harjoitella hänen kanssaan", Rose lupasi ja hymyili serkulleen kannustavasti. Albus huokaisi raskaasti. Ei väkisin, Rose ajatteli katkerasti. Mitä pahaa hän muka oli tehnyt?
   "Miksi James teki tämän minulle?" Albus parahti.
Rose kohotti kulmiaan.
   "Etkö sinä ollut vapaaehtoinen rooliin?"
Albus kohautti olkiaan.
   "Olin, tai siis, minut suostuteltiin tähän, koska näytän isältä", hän mutisi ja vilkaisi merkitsevästi Louisia ja Hettyä.
  Niin, kuten Rose oli tuuminut jo koe-esiintymisissä, Albus sopisi Harry Potterin rooliin ihan yhtä hyvin kuin isoveljensä. Mutta tässä vaiheessa harjoituksia Alin pitäisi tehdä paljon töitä vuorosanojen muistamisen eteen eikä hän voisi tuhlata aikaa niskurointiin.
 
Kun muut viimeistelivät asujaan, Rose yritti jälleen etsiä kadonnutta linkkuveistään muodonmuutosluokasta. Sen oli pakko olla siellä, jos kukaan ei kerran ollut varastanut sitä. Rose vilkaisi Scorpiusta salaa. Tämä oli käyttäytynyt melko hillitysti ja jopa kysynyt Jamesin vointia.
   "Ehkä joku kotitontuista on vienyt linkkarin parempaan talteen", Al ehdotti ja meni sitten irvistäen Nevillen luokse: myös Alin otsaan täytyi taikoa salama-arpi.
   "Toivottavasti tuon arven saa pois", Hetty kommentoi Roselle. "Se näyttää tosi karulta."
   "Totta kai", Rose vastasi ja tarkkaili Hettyä hetken. Oliko tämän ja Albuksen välillä todella jotain kaveruutta enemmän?
Rosen mielestä Al ei käyttäytynyt Hettyn lähellä niin kuin olisi ihastunut häneen. Hetty piti Jamesin kaltaisista rehentelijöistä. Albus sen sijaan piti... no, ei ainakaan Hettyn kaltaisista hienostelijoista.

   Rose katsoi Channingia, joka heilutteli niin sanottua Rohkelikon miekkaa. Rose ei ikinä voisi puhua Channingille luontevasti ja punastumatta. Toisaalta, Rose tuumi, Channing oli melko lapsellinen tökkiessään kavereitaan tekomiekalla. 
   "Hank on hiiviskellyt viime aikoina tosi myöhään poikien makuusaliin", Louis huomautti yllättäen. Hän puhui Hettyn kaksoisveljestä, joka kuului Korpinkynnen tupaan Louisin tavoin.
   "Hänen puuhansa eivät kuulu minulle", Hetty ärähti. Kaikki tiesivät, että hän noudatti tarkasti kaikkia koulun sääntöjä. Hän, kuten Rose, tavoitteli kiihkeästi johtajaoppilaan asemaa. Edessä häämöttäisi tiukka taisto.
   "Hank ei yleensä hiiviskele öiseen aikaan käytävillä", Louis jatkoi pohdiskelua ja oikoi ratsastuskypärän näköistä pipoaan. "Ajattelin, että sinä tietäisit, mitä hän puuhaa."

   Jostain syystä Hetty näytti hieman nololta, mutta kukaan ei jatkanut aiheesta – Louis tosin höpisi jotain itsekseen ranskaksi samalla, kun ompeli vihreitä paljetteja siipiin. 
   Rose menetti kiinnostuksensa muihin ja päätti lähteä valmistautumaan taikaeläinten hoidon tunnille. Hän huitaisi irtonaiset paljetit kaavultaan ja heilautti laukun olalleen.

Kun hän avasi luokan oven poistuakseen, hän näki edessään yllättävän näyn: ruhjoutunut James tuijotti häntä suoraan kasvoihin. Rose kiljaisi ja peruutti muutaman askeleen.
   "Kiva nähdä sinuakin", James mutisi. Hän nojasi kahteen kävelykeppiin. Hänen päänsä ympärillä oli edelleen tiukka sideharso.
Muodonmuutosluokka hiljeni kuin salamaniskusta: puheensorina loppui ja kaikki jähmettyivät paikoilleen.
Rose tunsi olonsa kevenevän: James oli herännyt koomasta.
   "James!" Neville parahti lopulta. "Sinun pitäisi pysyä sairaalasiivessä lepäämässä!"
Hän käveli Jamesin luokse ja auttoi tämän istumaan.
   "Tiedättekö", James huokaisi, "ei ole kivaa herätä yksin isosta huoneesta ja huomata, että minut on korvattu näytelmässä. Minun yöpöydälläni ei ollut yhtään korttia tai suklaata!"
Hän katsoi merkitsevästi Albusta, jonka otsassa komeili nyt kirkas arpi.

   Rose ei ehtinyt edes tajuta Jamesin sanoja kunnolla, kun hän jo seurasi sivusta, kuinka Brina tömisteli huoneen läpi ja läimäytti Jamesia poskelle.
   "Luuletko että meistä on kivaa seurata sivusta, kun sinä melkein kuolet?" Brina tiuskaisi. Sitten hän marssi ulos luokasta ja jätti hämmentyneen Jamesin istumaan paikoilleen.
   "Se oli ihan varmasti hän!" James parkaisi. "Brina myrkytti minun jalkani! Hän haluaa nähdä minut heikkona ja rumana!"
    Rose kurtisti kulmiaan ja päätti olla välittämättä Brinan väkivaltaisesta käytöksestä. Jos kooma ei saanut Jamesin itserakkautta katoamaan, niin hän oli ansainnut pienen läimäyksen.
   "Myrkytetty jalka?" Rose kysyi hämmästyneenä.

James katseli ulos ovesta, josta Brina oli äsken mennyt.
   "Niin, matami Hafwordin mukaan minun jalassani on myrkytys. Hän epäili, että murtumani haavaan on päässyt huispauskentän nurmesta jotain vaarallista ainetta, jonka on tarkoitus pitää ruoho vihreänä talvisin", James selitti ykskantaan. "Oikea jalkani näyttää nyt mädäntyneeltä."
Hetty ynähti inhoten.
   "James", Albus sanoi heikosti, "sinä saat roolisi koska vain takaisin. Minä en halua olla pääosassa."
James pudisti päätään.
   "Al, se on sinun hommasi nyt. Ei kukaan halua nähdä kävelykeppien kanssa taistelevaa Harry Potteria."
Albus vaihtoi painoa jalalta toiselle. Neville näytti mietteliäältä.
   "Voit halutessasi osallistua valmisteluihin", Neville ehdotti lopulta. "Osaat kuitenkin näytelmän ulkoa. Voit toimia Albukselle kuiskaajana ja auttaa muutenkin."
   "Teen sen mielelläni. Mutta sitä ennen haluan päivittäisen kipulääkkeeni", James sanoi irvistäen ja kapusi seisomaan.

Seuraavana päivänä James päästettiin sairaalasiivestä jälleen Rohkelikkotornin huomaan. Hän joutui edelleen kinkkaamaan keppien kanssa, mutta ainakin hän pääsi osallistumaan tunneille. Hän oli yllättävän hyvällä tuulella, vaikka hänen jalkansa parantumisesta ei ollut vielä täysiä takeita. Rose tiesi, että jalan tila pelotti Jamesia: hänen tulevaisuutensa joko huispaajana tai aurorina riippuisi paranemisesta. 
   "Tarkemmin ajateltuna näytelmään osallistuminen olisi ollut sosiaalinen itsemurha", James kommentoi, kun he valmistelivat suurta salia näytelmää varten. "Kukaan ei kunnioittaisi minua enää huispauskapteenina, jos olisin hypellyt lavalla hölmön näköisenä."
   Rose kiristeli hampaitaan, mutta ei viitsinyt alkaa kinastella.

Rehtori Pendragon oli taikonut opettajien suuren pöydän taakse ison lavan, joka ikään kuin uppoutui seinään. Sen taakse oli tehty myös takahuone, jossa näyttelijät voisivat odottaa vuoroaan.
    Kaikki pöydät siirrettäisiin joulunäytelmän ajaksi sivuun ja tilalle asetettaisiin hienoja, pehmustettuja tuoleja. Suuresta salista tehtäisiin oikea teatteri.
 
Rose ja Brina ripustivat punaista samettiesirippua lavan eteen. James auttoi heitä huutelemalla neuvoja kauempaa.
   "Minusta joululaulut eivät oikein sovi tähän esitykseen", Brina huomautti, kun he saivat viimeisen reunan kiinnitettyä kattoon.
   "Minusta on hyvä, että esitämme edes jotain jouluun liittyvää", Rose sanoi. Hän olisi itsekin halunnut laulaa kuorossa, koska hän rakasti joululauluja. Oikeastaan Rose piti kaikesta jouluun liittyvästä – paitsi mistelinoksista. Ernie McMillan Junior oli ottanut tavakseen odotella pahaa-aavistamattomia tyttöjä niiden alla. Rose ei missään nimessä halunnut saada ensisuudelmaansa Ernieltä, varsinkaan jonkun hölmön mistelinoksan takia.
 Brina pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
   "Huh, en tajunnut, kuinka vähän aikaa meillä on enää jäljellä. Minun pitää vielä lisätä muutamaan valetaikasauvaan tehosteita, jotta kukaan ei satuttaisi itseään..."
Brina hätkähti, kun Pendragonin suuri käsi läimähti hänen olalleen.
   "Neiti Finnigan! Kuulostaa siltä, että te tarvitsette itsellenne avustajan", rehtori hörähti. Jollain ihmeen tavalla häneltä ei voinut pitää mitään salassa.

Brina näytti hieman säikähtäneeltä.
   "En minä sillä – kyllä minä ihan mieluusti –"
Pendragon osoitti Jamesia sormellaan.
   "Herra Potter, te olette tästä lähtien erikoistehostevastaavan avustaja."
Sekä Brina että James näyttivät pöllämystyneiltä.
   "Rehtori, minä pärjään yksinkin", Brina totesi kiireesti.
   "Rehtori, minä olen jo kuiskaaja", James huomautti.
   "Rehtori, minä haluan näytelmän onnistuvan", Rose huomautti. Hänestä oli huono idea, että nuo kaksi riitapukaria työskentelisivät yhdessä.
Pendragon kuitenkin piti päänsä ja antoi Jamesille kopion tehosteiden muistiinpanoista. Brina risti kätensä ja sulki hetkeksi silmänsä.

*

Rosea hermostutti. Hänellä olisi enää viikko aikaa saavuttaa täydellinen näyttelijättären olemus. Kenraaliharjoitukset pidettäisiin muutaman päivän päästä.
   Ikävä kyllä lähestyvä joululoma sai kaikki muut Tylypahkan oppilaat käyttäytymään kuin villieläimet: Rohkelikkotornissa ei yksinkertaisesti voinut ajatella hiljaa itsekseen.
   Kirjastossa sen sijaan oli liian hiljaista. Rose halusi tilaa harjoitella, joten hän hiipi eräänä vapaapäivänään muodonmuutosluokkaan, jonka oven hän oli tahallaan jättänyt edellisissä harjoituksissa auki.
   Luokka tuntui mukavan kotoisalta, koska se oli täynnä rooliasuja ja meikkauspeilejä. Rose hypisteli hetken tavaroita, kuten Puuskupuhin kuppia ja Rohkelikon miekkaa. Ne eivät tietenkään olleet aitoja, mutta esineille oli helppo kuvitella maagisia voimia. Pienen hetken Rose tunsi olevansa jälleen lapsi, kun hän tanssahteli ympäri huonetta diadeemi päässään.

   Ajatella, että hänen vanhempansa olivat oikeasti joutuneet kokemaan sen kaiken, mikä oli Roselle ja hänen ystävilleen vain näytelmää, leikkiä. Alle kouluikäisenä Rose oli monesti etsinyt serkkujensa kanssa heidän takapihaltaan hirnyrkkejä ja kuvitellut, että naapurin äksy herra Sottons oli paha Voldemort. Rosen vanhemmat olivat useammin kuin kerran joutuneet selittämään herra Sottonsille, miksi tämän pihamaalla suoritettiin milloin mitäkin rituaalimenoja.

Rose asetti diadeemin takaisin paikoilleen ja vilkaisi kirkkaasti valaistuun peiliin. Isä oli aina sanonut, että Hermione ja lapset olivat parasta, mitä hänelle oli koskaan tapahtunut. Rosen mielestä se kuulosti todella hölmöltä: kaikillahan oli puoliso ja lapsia. Isä oli sentään taistellut kuolonsyöjiä vastaan ja käynyt Salaisuuksien kammiossa.
   Ehkä arkiset asiat kuitenkin tuntuivat todella myönteisiltä, kun oli ensin kokenut vastoinkäymisiä. Rose huokaisi. Hän ei ollut kokenut mitään jännittävää. Riittäisikö joulunäytelmä ruokkimaan hänen seikkailunnälkäänsä?

Rosen iholla kukki muutama finni. Hän ei näyttänyt seikkailijalta. Rosella ei ollut lainkaan arpia tai mustelmia. Hän näytti siltä kuin olisi viettänyt koko pienen elämänsä kirjastossa.
   "Ajattelitko vielä kauankin tuijottaa itseäsi?"
Rose murahti itsekseen ja käännähti kannoillaan.
  "Malfoy, älä häiritse minua!"

Punatukkainen Scorpius oli tällä kertaa taikonut kasvoilleen pisamia ja pidentänyt nenäänsä. Hän näytti typerältä, Rose ajatteli. Punaiset hiukset ja pisamat olivat typerintä, mitä Rose tiesi. No, Minilläkin toki oli pisamia, mutta hänellä niitä oli vain muutama, ja ne olivat asettuneet juuri oikeisiin kohtiin tytön poskipäille.
  "Täällä ei saa olla", Rose huomautti ja nojasi meikkauspöytään.
Scorpius naurahti pilkallisesti.
  "Tulin vain hakemaan sen valokuvan perheestäsi, jotta voisin ottaa siitä mallia. Unohdin sen aiemmin", hän selitti.
Rose äkkäsi perhekuvansa yhdellä pöydällä ja sieppasi sen nopeasti käteensä.
  "En minä halua, että sinä kanniskelet kuvaa meidän suvusta", Rose kommentoi kärkkäästi.
Scorpius näytti ärtyneeltä.
  "Älä viitsi", hän parahti, "Se on vain valokuva!"

Rose piti pintansa. Scorpius yritti napata kuvan häneltä, mutta Rose väisti.
  "Olet surkea näyttelijä", Scorpius syytti. "Pelkäät, että minä olen parempi."
Hän yritti selvästi loukata Rosea ja saada hänet tolaltaan.
  "Turha yrittää haukkua minua", Rose sanoi ivallisesti. "Se kertoo vain omasta epävarmuudestasi."
Scorpius huokaisi raskaasti.
  "Miksi minä olisin epävarma?" hän kysyi synkästi. "Minun ei tarvitse kilpailla huomiosta kenenkään, kuten sukulaisten, kanssa."
Touché.

Rose aukoi suutaan eikä osannut vastata mitään piikikästä takaisin. Scorpius hymyili voitonriemuisesti. Rose viskasi valokuvan häntä kohti, mutta se leijaili materiaalinsa vuoksi tyynesti kieppuen maahan.
   "Pidä se", Rose tiuskaisi. "Siinä sinulle kilpailukumppaneita."
Scorpius rypisti hienoisesti otsaansa. Hän näytti heti muutamaa vuotta vanhemmalta, kun hänen kasvoilleen ilmestyi uomia.

   "Suurin osa aikuisista sukulaisistani työskentelee ministeriön johtoportaassa", Rose sanoi äänellä, joka oli muuttunut vahingossa muutamaa oktaavia korkeammaksi kuin yleensä. "Olen pienestä asti joutunut toimittajien kynsiin. Vanhempani haluavat parantaa maailmaa. Ehkä minä en haluakaan olla enää osa heitä. Sinä voit mennä minun tilalleni esittämään täydellistä sotasankarin jälkeläistä, koska olet niin hyvä näyttelemään!"
  Scorpius näytti typertyneeltä, mutta vain hetken.
   "Sinä olet siis raivoissasi siitä, että vanhempasi ovat velhomaailman ihailemia?" hän kysyi inhoten. "Sinä olet niin hemmoteltu."
Rose kohotti kulmiaan ja katsoi merkitsevästi Scorpiuksen uusia kiiltonahkakenkiä sekä kallista merkkilaukkua.
   "Minä en ole ylpeä kaikesta siitä, mitä isäni on tehnyt nuorena", Scorpius selitti, "mutta hän oli kuitenkin vain koululainen. Minä olen ylpeä siitä, mitä hän on saavuttanut myöhemmin."

Käytävältä kaikui ääniä, jolloin he molemmat hätkähtivät. Rose säikähti: he eivät olisi saaneet olla muodonmuutosluokassa kaksin. Hän kuuli askelten lähestyvän ovea.
  Rose veti Scorpiuksen perässään suuren kaapin luokse ja syöksyi sen sisään. Samalla Scorpius älähti vastahakoisesti, mutta Rose vaiensi hänet katseellaan ja veti pojan viereensä.
   "Minä en halua jälki-istuntoa taas!" hän sihahti.
Luokan ovi aukesi narahtaen ja he vaikenivat.
   "...mutta koska sinä olet rampa, minä voin hoitaa raskaat työt", Brinan ääni selitti kovaa. Rose raotti kaapin ovea varovaisesti. Brina kantoi suurta laatikkoa, jossa oli epäilemättä uusia räjähteitä.

  James kinkkasi luokkaan kävelykeppien avulla. Hän jupisi itsekseen.
Rose olisi poistunut ahtaasta kaapista, mutta sitten hän näki rehtori Pendragonin saapuvan luokkaan mahtipontisessa kaavussa, johon oli maalattu galaksi.
   Ehkä oli parempi pysytellä piilossa kunnes rehtori olisi häipynyt. Rose hengitti pölyistä ilmaa ja yritti pysytellä niin kaukana vieressään seisovasta Scorpiuksesta kuin mahdollista. Samalla hän kihisi kiukusta, koska häntä oli väitetty hemmotelluksi.

   James lysähti maahan ja viskasi kävelykepit äkäisesti sivuun. Hän katsoi kipsattua jalkaansa inhoten.
   "Herra Potter, teistä tulee varmasti mainio erikoistehostevastaavan apulainen vielä joskus", Pendragon mairitteli. Jos hän yritti lohduttaa, hän ei ollut siinä kovin etevä.
Brina tuhahti.
  "Minä vien ensimmäisen lastin suureen saliin", rehtori selitti. "En halua, että kukaan muu kuin minä joutuu vaaraan näiden herkkien esineiden vuoksi."
Brina ja James katsoivat rehtoria alta kulmien.
   "Niin no", rehtori sopersi hymyillen, "teidän taitoihinne minä luotan. Erotelkaa täällä sillä aikaa pienet raketit suurista."
   Sitten Pendragon lähti leijuttamaan muutamaa jättikokoista räjähdettä luokasta. James istui edelleen lattialla, kun Brina alkoi etsiä oikean kokoisia raketteja Weasleyn Welhowitsien paketeista.
  "Se ministeriön kykyjenetsijä bongaa minut taatusti lavan takaa", James mutisi katkerasti. "Olen erikoistetehostevastaavan apulainen. Se aurorien kesätyöpaikka on minun."

   Brina ei välittänyt kiukuttelusta vaan käsitteli raketteja edelleen varovaisesti. Rose ei vieläkään viitsinyt poistua kaapista, koska ensinnäkin rehtori saattaisi yllättäen palata, ja toiseksi huonotuulinen James varmasti kiroaisi hänet salakuuntelusta.
  "Minä olen kyllästynyt pilailutuotteisiin", James marisi. "Saan niitä jokaisena syntymäpäivänäni."

Brina kolisteli laatikkojen parissa eikä näyttänyt kuuntelevan marinaa, joka ärsytti ainakin Rosea. Jos James luuli olevansa tympääntynyt pilailutuotteisiin, niin miltä Roxannesta mahtoi tuntua?
  "Voisin lyödä vaikka vetoa, Finnigan, että olen noiden rakettien kanssa parempi kuin sinä. Olen joutunut katselemaan niitä koko ikäni, enkä ole koskaan saanut ainoatakaan palohaavaa", James sanoi kyllästyneesti.
Brina viskasi käsissään olevat ilotulitteet maahan ja syöksähti varoittamatta Jamesin eteen lattialle.
   "Voi pientä James-raukkaa!" Brina huudahti ivallisesti. "Sinulta jää ehkä yksi kesätyöpaikka saamatta, mitä sitten! Luuletko, ettei sinua jo tunneta ministeriössä? He kaikki tietävät, kuka sinun isäsi on!"

   Brinan koko olemus enteili vaaraa. Hänen silmänsä kipunoivat. Rose ihmetteli, miksi James ei yrittänyt paeta. Tosin, Rose tajusi, tavallaan nuo kaksi riitelivät melko samasta aiheesta kuin hän ja Scorpius juuri hetki sitten: perhetaustoista ja niiden hyväksymisestä.
   "Minä en halua menestyä isäni ansiosta!" James puolustautui, aivan samalla tavalla kuin Rose olisi puolustautunut. Rose oli kuitenkin aina luullut, että juuri James Potter Junior olisi se, joka yrittäisi hyötyä isänsä kuuluisuudesta kaikin keinoin.
  Rose toivoi, että Scorpius ei olisi siinä hänen vieressään. Nuo kaksi kiistelivät selvästikin yksityisistä asioistaan ja tuntemuksistaan. Ja henkilökohtaisempaan suuntaan porskutettiin koko ajan:
   "Sinun mielestäni minä olen mitättömyys", Brina tokaisi ykskantaan. "Et edes huolinut minua huispausjoukkueeseen. Olen vain irlantilainen poikatyttö, joka ei tiedä kumpaa sukupuolta haluaisi olla eikä pysty pelaamaan sytyttämättä kenttää tuleen!"

   James aukoi suutaan ja yritti selvästi keksiä jotain nasevaa vastausta. Lopulta hän sulki suunsa ja pudisti päätään.
   "Sinä olet 14-vuotias ja ihan selvästi tyttö, muuten et edes muistaisi tuota kommenttia", James sanoi lopulta rauhallisesti. "Eikö me kaikki olla näin nuorina aika mitättömiä?"
Hän hymyili. Brina hengitti edelleen kiihtyneesti, mutta lopulta hän kohautti olkiaan ja virnisti.
   "Onneksi sinä heräsit koomasta", Brina sanoi hiljaa.
James kohotti tuuheita kulmiaan niin, että ne katosivat hiuspehkon alle.
   "Sinusta olisi tullut huispauskapteeni, jos minä en olisi herännyt", James huomautti.
Brinan kasvoille levisi hämmentynyt ilme.
   "Älä naurata."
Jamesin ilme oli vakava, kun hän puhui:
  "Kysy vaikka Albukselta. Hän on ainoa, jolle ehdotin sinua varakapteeniksi pari viikkoa sitten. Kukaan muu joukkueessa ei ole yhtä voimakastahtoinen ja – auts!"

  James vingahti, kun Brina nojasi hänen kipsatun jalkansa yli, mutta vaikeni nopeasti, kun Brinan huulet kohtasivat hänen omansa.
He suutelivat.
Rose läimäytti vaistomaisesti kätensä Scorpiuksen silmille. Tuo oli jo liian intiimiä.
   "Hei –!"
   "Shh!"
Scorpius taisteli silmänsä vapaiksi, minkä jälkeen he molemmat tuijottivat äimistyneinä luokkaan. James ja Brina pitivät kiinni toisistaan ja näyttivät siltä, ettei heillä todella ollut aikomustakaan irrottautua toisistaan hetkeen.
   "Älä katso!" Rose sihahti Scorpiukselle.
   "Katsot itsekin", tämä huomautti.
   "He ovat minun tuttujani!"

Brina oli saanut ensisuudelmansa, tai siis sai sitä parhaillaan. Rose tunsi olonsa hieman tukalaksi. Kohta hän itse voisi ryhtyä nunnaksi tai vain lähteä suoraan vanhainkotiin... 
   Eikä tuo ollut mikä tahansa pusu: James ja Brina näyttivät siltä, kuin olisivat jo pidemmän aikaa odottaneet pääsevänsä toistensa kimppuun.
 
   Luokan ovi pamahti äänekkäästi auki ja kaikki hätkähtivät. Pendragon palasi luokkaan.
James ja Brina peruuttivat nopeasti kauemmas toisistaan. Brina punastui railakkaasti.
   "Jaa, hmm", Pendragon myhäili typerästi, "neiti Finnigan, voisitteko mennä tarkistamaan lavan valot? Yksi niistä ei syty."
   Tässä kohtaa Rose muisti, että lavan valot toimivat erinomaisesti taikakeinoin eivätkä ne siis voineet mennä rikki sähkölamppujen tavoin.
   Silti Brina nousi ripeästi seisomaan ja juoksi ulos luokasta naama raivokkaasti hehkuen.
"Herra Potter, etsikää minulle se kirottua tulta esittävä hologrammi", Pendragon jatkoi ohjeistamista, "ja napittakaa paitanne."

Kun kenraaliharjoitukset koittivat, kaikki erikoistehosteet toimivat moitteettomasti ja juuri oikeaan aikaan. Silti, kun tuli kohutun Ronin ja Hermionen suudelmakohtauksen vuoro, pääpari tyytyi vain kiirehtimään seuraavaan kohtaukseen ja jätti intiimin hellyydenosoituksen odottamaan varsinaista näytöstä.


------

Scorpius

[Swizzy]

Hieno luku, taas kerran. Mä en osaa sanoa mitään uutta/järkevää. Oon sitä mieltä, että tämä on tosi hienosti kirjoitettu ja mielenkiintoinen. Saat aina odottamaan jatkoa, ja taas tavallaan ei haluaisi tämän loppuvan. Ihanaa Brina/Jamesia. ♥ Taianomaista pääsiäistä sullekin!
Jatkoa odotellen,
Swizzy

[renessie-]

Oijoijoi! Satuin tän sun ficcis eilen löytämään ja tää on ihana! Luen tosi harvoin uudemman sukupolven ficcejä, koska musta ne on ollu aina tosi laimeita tai muuten vaa huonoi ..Sä oot saanu näistä hahmoista tosi onnistuneet ja aika samankaltaset mitä mäkin heistä olin kuvitellu.

Tarinan juonikin on tosi hyvä !! Odotan täälä salaa jotain Rose/Scorpius kohtausta ..
Brina/James paritus on myös tosi ihana! Kirjoitusvirheitä mä en ikinä eti, enkä niitä muutenkaa varmaa löytäis, ku kirjotan itekki iha mite sattuu

Rakentavaa palautetta en oikee osaa antaa, mut pian pian lisää jatkoa

Ja hyvää pääsiäistä !!