Author: Sole
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: Angst, (Romance)
Rating: K-11
Pairing: Isabelle/Aline/Clary, Alec/Magnus
Disclaimer: Varjojen kaupungit kuuluu Cassie Clarelle
Summary: Hän ei tahtonut olla pelkkä kiltti tyttö kauniissa mekossa kaunis naamio kasvoillaan.
Osallistuu Älyttömät otsikot -haasteeseen. Kävi silleen vähän nolosti että muistin tuon otsikon väärin ja kirjoitin sen pohjalta, mutta toivottavasti tästä löytyy otsikon kanssa edes vähän yhtäläisyyksiä :3
Kesyttämätön teiniprinsessa haaremihousuissaan
Isabellelle se ei ole samanlaista kuin Alecille. Hänen sanansa eivät tarkoita mitään. Hänen ilmeensä ovat naamioita, joita hän vaihtaa kuin vaatteita. Hänelle rakkaus on hiekkalinna, helposti sortuvaa. Hiekkalinnan huuhtoutuessa nousuveden mukana vesirajasta sen voi rakentaa aina uudestaan. Jos vesi ei tule ja vie linnaa tarpeeksi nopeasti, Isabelle potkaisee sen itse rikki. Isabelle hiekkalinnat ovat leikkiä. Leikkiä, jota leikkimään tarvitaan kaksi. Isabellen leikit eivät koskaan pääty onnellisesti. Ne loppuvat aina samalla tavalla. Sydänsuruihin. Alec on sanonut, ettei rakkaus ole hiekkalinna. Mutta Isabelle ei kuuntele Alecia. Alechan on heistä se, joka opetteli rakastamaan vasta aikuisena. Isabellen ei tarvise osata rakastua. Miksi tarvitsisikaan? Eihän Isabelle osaa edes tuntea. Isabellella ei ole tunteita. Vain hiekkalinnoja.
Kun Alec kertoi heidän vanhemmilleen Magnuksesta, he eivät olleet vihaisia. Vain surullisia. Surullisia siitä, että Alecilta kesti niin kauan kertoa heille, ketä rakastaa. Alec ja Magnus olivat seurustelleet jo monta kuukautta. Salaa. Heidän vanhempansa hymyilivät tekohymyjään ja hyväksyivät sen. Mutta Isabellea he eivät hyväksyisi. Isabellen on itsekin vaikea hyväksyä itseään. Joinakin päivinä liian vaikeaa. Häntä heidän vanhempansa eivät halaisi sanoisi kaiken olevan hyvin. Isabelle ei osaa enää laskea, kuinka monta sydäntä on särkenyt hymyllänsä, kuinka monen hiekkalinnan katsellut luhistuvan. Jotkin niistä olivat menneet rikki nopeasti, toisten seinät olivat varisseet hitaasti ja kaatuneet vasta paperinohuena korttitalona. On kuin Isabellella ei olisi sydäntä. Isabelle on tehnyt itsestään sydämettömän. Ensin Alecin takia, myöhemmin itsensä.
Isabellelle ihmissuhteet ovat kertakäyttöisiä. Eikä niiden edes tarvitse olla ihmissuhteita. Isabelle seurustelee kenen tahansa kanssa. Hänelle tieto häneen itseensä kohdistuvat yksipuolisesta rakkaudesta on kuin huumetta. Isabelle ei kiinnostu kenestäkään. Muut kiinnostuvat hänestä. Isabelle vain leikkii mukana. Omilla säännöillään. Joskus hän miettii, onko kaikki sen arvoista. Onko mikään sen arvoista. Ennen Isabelle peitteli Alecia vanhemmiltaan. Turhaan. Alec osasi tehdä itsestään näkymättömän ilman häntä. Isabelle alkoi hakea huomiota. Tapailla alamaailmalaisia. Haltioita. Ihmisiä. Hän tahtoi yhtä aikaa jäädä kiinni ja olla jäämättä. Hän ei tahtonut olla pelkkä kiltti tyttö kauniissa mekossa kaunis naamio kasvoillaan. Hymynaamio. Hän tahtoi vanhempiensa näkevän hänen naamionsa läpi. Mutta he eivät nähneet.
Niinä iltoina kun Alec ei ole kotona ja muut jo nukkuvat, Isabelle makaa sängyssään hereillä, tummat silmät selällään yöhön. Silloin hän ajattelee sanoja, joita ei tahtoisi muistaa. Sanoja, joilla häntä on yritetty satuttaa yhtä paljon kuin hän on satuttanut teoillaan.
Eikö äitisi opettanut sinulle, etteivät kiltit tytöt leiki muiden sydämillä?
Etkö tiennyt, että valehteleminen on rumaa?
En se ole minä, se olet sinä.
Haista vittu.
Silti Isabelle jatkaa leikkiään. Hän ei osaa lopettaa enää. On niin paljon helpompaa vain antaa kaiken tapahtua. Välittää vain itsestään. Claryn tavatessaan Isabelle hymyili vahingossa. Jokin Claryssa sai hänet katsomaan tätä toisen kerran. Ehkä se oli Claryn punainen tukka, joka kehysti tämän kasvoja pieninä kiharoina. Claryn kasvot olivat kalpeat ja pisamaiset. Tämän silmät olivat kirkkaanvihreät ja suu ilmeikäs. Clary oli lyhyt ja laiha. Tämän rintakehä oli litteä. Peilissä Isabellen heijastuksen rinnalla Claryn peilikuva näytti pieneltä ja kapealta. Ja Isabelle tahtoi nostaa Claryn syliinsä ja pyörittää tätä ympäri ja ympäri. Niin että Claryn pää menisi pyörälle. Isabelle näki kuinka Jace katsoi Clarya. Se teki kaikesta vielä kamalampaa. Sillä Jace osasi rakastua, vaikka Isabelle ei osannutkaan. Isabelle vei Claryn Jacelta. Mutta Jace ei lakannut rakastamasta Clarya. Eikä Clary koskaan kertonut tälle Isabellesta.
Lopulta Jace sai tietää heistä. Clarysta ja Isabellesta. Kahdesta sisarestaan, joista rakasti toista, vaikka ei olisi saanutkaan rakastaa. Heidän lähtiessään Alicanteen tämä kielsi Clarya lähtemästä. Valehteli Isabellelle, ettei Clary tahdo lähteä. Eikä Isabelle heti tiennyt sen olevan valhetta. Hän oli melkein surullinen. Yritti tuntea. Magnus piirsi portaalin Instituutin seinään ja suuteli Alecia hieman liian pitkään. Painoi tämän vasten seinää ja halasi niin tiukasti, ettei Alec voinut hengittää. Isabelle meni edeltä. Hän ei tahtonut nähdä veljeään onnellisena. Eihän hän itse osannut olla onnellinen. Alec tuli portaalista viimeisenä. Alecin posket olivat punaiset ja tämän huulet olivat huulipunassa. Mutta äiti vain nauroi. Äidistä oli hienoa, että Alecilla oli joku, josta pitää kiinni. Näkihän äitikin, että Magnus rakasti Alecia. Rakasti liikaa.
Alicantessa Alinesta tuli Isabellen uusi nukke. Aline tahtoi olla hänen nukkensa. Alinella oli kahvinvärinen iho ja ruskea silmät. Alinen ripset olivat pitkät ja tämän sulkiessa silmänsä ne piirsivät kaaret tämän korkeille poskipäille. Alinen kasvot olivat kapeat ja hiukset pitkät ja tummat. Heidän suudellessaan Aline nousi varpaisilleen. Isabellesta tuntui hyvältä pidellä Alinea sylissään. Aline oli kevyt. Ei yhtä kevyt kuin Clary, mutta tarpeeksi kevyt kuitenkin. Alinessa oli paljon samaa kuin Claryssa. Siksi Isabelle ei osannut valita kahden välillä Claryn tullessa Alicanteen etsimään häntä. Hänen molemmat nukkensa kuvittelivat Isabellen rakastavan heitä. Mutta Isabelle ei rakastanut heistä kumpaakaan. Hän vain leikki molemmilla. Isabelle tahtoi olla niin kuin Alec. Hyväksytty. Hän haki huomiota, antoi kosketuksensa viipyä nukkejensa iholla. Silti kukaan ei nähnyt häntä.
Isabelle tahtoo olla näkyvä. Kapinoida päivänvalossa.
Mutta kukaan ei näe hänen kapinaansa.
Isabelle ei osaa kesyttää itseään.
