Nimi: Kullattu tyrmä
Kirjoittaja: Minä, Belsissa
Ikäraja: S
Tyylilaji: Fantasy
***
Kullatut vankilat ovat kaikista kammottavimpia. Tiedäthän, sellaiset, joissa eläminen olisi jollekin toiselle unelmien täyttymys. Sellit, joissa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta joista puuttuu jotakin. Minun kotini on myös tyrmäni. Valtakunta, jossa olen melkeinpä prinsessan asemassa ja etuoikeutettu saamaan lähes kaiken mitä tahdon. Kaiken paitsi vapautta. Etenkään minunlaisillani ylimystön jäsenillä ei ole mitään asiaa lähteä ulkomaailmaan kotimetsämme syvyyksistä. Sen sanotaan turmelevan sielumme, tekevän meistä karkeita, julmia ja välinpitämättömiä, lähemmäksi sellaisia kuin ihmiset ovat. Jo pelkästään halua pois kodista pidetään täällä epäilyttävänä. Miksi kukaan haluaisi lähteä turvallisesta metsästämme alttiiksi niin sanotulle pahalle ilmalle? Sillä nimellä kutsutaan täällä ulkomaailman huonoa vaikutusta. Minä en kuitenkaan usko, että muualla asiat olisivat hirvittävän paljon huonommin kuin täälläkään. Olen monesti salaa hiipinyt metsän reunaan ja seurannut läheisen ihmiskylän elämää. Minusta se on sangen kiehtovaa, eivätkä asukkaat vaikuta ollenkaan sellaisilta kuin yhteisömme vanhimmat ovat kertoneet. Minun olisi tehnyt mieli monesti karata kylään hetkeksi matkailijan roolissa. Tuskin pettäisin ketään, sillä vaikka peittäisin haltijamerkkini vasemmasta olkapäästäni ja yliluonnollisen punaisina hehkuvat hiukseni, en siltikään sulautuisi joukkoon vitivalkoisen ihoni ja pistävän violettien silmieni johdosta. Minä kun en satu kuulumaan siihen haltijaryhmään, jotka saattaa sekoittaa ihmisiin. Tämä johtuen lähinnä siitä, että sukuni on elänyt jo pitkän ajan eristyksissä tässä metsässä. Nämä toiset taas ovat risteytyneet ihmisten kanssa enemmän tai tulleet osaksi yhteisöä vasta myöhemmin, jota ennen ovat saattaneet elää jopa ihmisten keskuudessa. Lähinnä heitä varten on kehitetty aikaisemmin mainitsemani haltijamerkki. Sen avuin saatamme todistaa olevamme metsän kansaa, emmekä ihmisiä, jos sitä on muuten vaikea osoittaa.
Minä olen ylpeä juuristani, mutta minusta tuntuu, ettei tällainen elämä ole minua varten: istua hiljaa paikoillaan vailla mahdollisuutta näyttää mihin kaikkeen minusta olisi. Minulla on luja tahto, kiinnostusta, sisua ja lisäksi vielä hieman miekkailutaitoakin. Me naisethan emme moisiin aseisiin saisi koskeakaan, mutta onnistuin taivuttelemaan serkkuni opettamaan minua hieman. Nuorukainen on sen verran uudistusmielinen, että uskalsin sitä hänelle ehdottaa. Se on ehdottomasti hyvä piirre hänessä, etenkin kun serkkuni on itse asiassa suuren kuninkaamme poika. Ehkä jonakin päivänä kaikki muuttuu. Emme ole koskaan keskustelleet ulkomaailmasta, mutten voi uskoa, että hän kieltäisi minulta mahdollisuuden saavuttaa unelmani. Siihen on kuitenkin vielä varmasti aikaa, sillä nykyinen kuninkaamme Ailill on vielä hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. Kuinka erilainen hän voikaan olla poikansa kanssa! Hän tuskin edes jaksaisi kuunnella pyyntöäni kaikessa suuruudessaan. Mitäpä suuri valtias minun haaveideni toteutumisesta hyötyisi, ei mitenkään. Hänelle tuntuu olevan tärkeämpää kehittää entistä suurempia muotoja haltijataikuudesta. Tosin epäilen senkin johtuvan vain siitä, että kuninkaamme haluaa jäädä historiankirjoihin merkittävänä nimenä.
Huolimatta siitä, että unelmani on yksi vaikeimmista toteuttavista, tarpeeni nähdä koko maailma on suurempi kuin mikään este. Onhan minulla täällä asiat kohtuullisen hyvin, enkä ole varsinaisesti yksinäinenkään, sillä onhan ympärilläni paljon ystäviä. Haluan kuitenkin nähdä enemmän kuin tämän yhden metsän elämässäni. Tahdon nähdä koko maailman, ne pimeimmätkin kolkat vain tietääkseni lisää. Aion kärkkyä tilaisuutta haukan lailla. Minä tiedän kyllä, että joskus tulee päivä, jolloin vapaudun. Minä suorastaan saatan tuntea sen. Sen varmuuden antamilla siivillä jaksan pitää mieleni poissa maasta. Kunhan jaksan odottaa ja pitää silmäni auki niin jonakin päivänä tilaisuuteni vielä koittaa. Siihen asti minun ei kuitenkaan auta kuin näytellä roolini hauraana prinsessana. Soturin haarniska saa odottaa salaisessa piilossaan, kunnes jonakin päivänä sulaudun lopullisesti osaksi sitä.
