A/N:
Criss, AWWW, thank u!
toivottavasti ei tule nyt sinullle papatuksia, mutta oli kyllä ihana sinun kommentti, KIIIIITOS!<3
mutta siis niin, tähän tulee nyt seuraavaksi tuolla parituksella OC/Theo ja sitten tulee pätkä H/D:ta
Lill, kiiiiiiiitos sinullekin hirvejästi kommentistasi!
joo tuo oli lyhyt, koska ajattelin näistä ihan vaan tällasia pikku rääpäleitä (:
joo, en muista lukeneeni tuota paritusta, mutta halusin kokeilla jotain itselleni ihan uutta, ja nähtävästi se toimi! kiitos kiitos ihan kamalasti!!!
Joo, ittekkin mietin tuota, mutta kai minä ajattelin notta kun Blaise oli ihastunut Dracoon, muttei saanukaan sitä ja aatteli että saamarin paskiainen, mutta kun Seamus tuli tyrkylle ja ne tutustu paremmin ja tuntu että oih ja pussata muiskauttelivat! ...
JA TÄSSÄ OSA 2! 2.
Sean O'Connel karkasi kiireesti Pansy Parkinsonin ja tämän kauhistuttavien ystävien luota Suuresta salista. Koko illan ajan nämä vain olivat piirittäneet häntä, kysellen elämästä Romaniassa. Noh, se oli lyhyesti sanottuna perseestä. Koulu oli täynnä heteroja, ja hän oli aina ollut mahdollisimman selvästi oma itsensä: homo. Kaiken maailman Viktor Krumit körmyineen olivat pompotelleet häntä joka päivä.
Lopulta Sean oli kyllästynyt siihen, ja ilmoittanut vanhemmilleen, ettei aikonut enää elää jokaisen koppavan lellityn kakaran ovimattona, vain koska nämä luulivat olevansa jotenkin häntä parempia! Siispä vanhemmat olivat siirtyneet takaisin auroritöihinsä Englantiin. Ja nyt oli uusi vuosi, ja hän oli tullut kesken joululoman Tylypahkaan. Ja onneksi päässyt Luihuiseen!
Poika oli jo tutustunut muutamiin luokkatovereihinsa, kuten Pansyyn - valitettavasti, ja Blaise Zabiniin, Draco Malfoyhyn ja Theodore Nottiin.
Nott tosin oli hänelle varsinainen arvoitus ja mysteeri. Poika ei yleensä juuri puhua pukahtanut, ja vietti aikaa omissa oloissaan kirjastossa. Kai hän sitten luki, tai teki läksyjä tai jotain mitä kirjastossa yleensäkin ottaen tehtiin. Sean piti lukemisesta. Itse asiassa hän luki paljonkin, yleensä paksuja romaaneja, jotka kertoivat mahdottoman rakkauden saavuttamisesta kaikilla mahdollisilla tavoilla. Mutta hän vähän epäili ettei tuo salaperäinen luihuispoika tainnut lukea samanlaisia kirjoja...
Theodoresta puheenollen, hän päättikin lähteä kohti kirjastoa. Ehkä poika olisi siellä, ja tarjoaisi hänelle hieman laadukkaampaa seuraa?
~*~*~
Theodore Nott ei ollut ikinä pystynyt olemaan oma itsensä ihmisten kanssa. Ei edes perheensä, se ei vain jotenkin onnistunut. Aina hän tunsi olonsa jotenkin ulkopuoliseksi tai joksikin toiseksi kuin itsekseen. Se oli outoa, mutta ei se enää oikeastaan poikaa haitannut.
Silloin hän yleensä vain vetäytyi omiin oloihinsa. Koulussa kirjastoon, kuten nytkin. Ei hän aina lukenut, joskus vain istui kirja nenänsä edessä jossain hiljaisemmassa nurkkauksessa ikkunan vieressä katsellen lumihiutaleiden matkaa maahan, tai syksyn kauniiden ja värikkäiden lehtien lentoa tuulessa. Ehkä hän saattoi joskus myös nähdä kuinka lämmin kesätuuli puhalsi jonkun hiuksiin pihamaalla.
Nytkin hän vain istui siellä, omakseen tuntemassaan hiljaisen autiossa kirjaston nurkkapöydässä katsellen siitä samaisesta ikkunasta taivaan räiskettä.
Yhtäkkiä luihuispoika kuuli jonkun askeleet vierestään.
Tulija istahti häntä vastapäätä sanomatta mitään. Sean O'Connel... Uusi poika oli kummallinen. Kaikki olivat jo näiden vähäisten päivien aikana huomanneet, että tämä oli selvästi homo. Hänen ei tiedetty kuitenkaan seurustelevan tai mitään. Poika vain pukeutui harvinaisen hyvin, huolehti itsestään ja ulkonäöstään, ja muutenkin oli tehnyt käytöksellään ja puheillaan selväksi seksuaalisensuuntautumisensa. Stereotyyppistä, tiedetään, tiedetään. Mutta silti.
Aivan hiljaa he ties miten pitkään vain katselivat pimeää taivasta, joka aina välillä rävähti mitä villimpiin liekkeihin. Kaunista...
"Joten. Mitäs sä täällä?" Theodore rikkoi hiljaisuuden virkanneen verkon. "Luulin, että menit juhliin."
"Äh, ei mua kiinnostanut olla siellä Pansyn ja harpyyjoiden piiritettävänä." Sean käänsi katseensa toiseen arvioiden tätä. Yhtäkkiä hänen kasvoilleen nousikin ilkikurisin virnistys, jonka Theodore oli ikinä nähnyt. Edes Draco Malfoy ei pystynyt samaan, ja se oli paljon se!
"Mistäs sinä tiesit että mä menin juhliin? Stalkkeroitko sä mua?" hän kiusoitteli saaden Nottin punastumaan.
"No en todellakaan! Tiedänhän minä, että esimerkiksi Pansykin on siellä!"
"Niin, koska minä sanoin sen äsken sinulle!" Sean nauroi liukuen tuoliltaan toisen viereen ja nojasi pöytään.
"M-m-mitä sinä -!?" tämä ei kerennyt lopettaa lausettaan kun Sean jo painoi etusormensa hänen huulilleen.
"Äläpäs selittele, Theodore." poika naurahti virnuillen. "Theodore. Hmm. Se on pitkä nimi," hän jatkoi istahtaen toisen syliin. "enkö voisi sanoa sinua vaikkapa... Theoksi?"
Theodore Nott vihasi sitä, että joku kutsui häntä Theoksi, ja alkoi kihistä sisäisesti. Ja Sean O'Connel nautti siitä...
"Et. Et tosiaan voi." Theodore kiristeli hampaitaan.
"No mutta miksi?" toinen kysyi muka viattomana. "Etkö sinä...
pidä, siitä?" hän kysyi kohottaen kulmiaan kiusoitellen.
"En suuremmin."
"No mutta miksi?" Sean ihmetteli, ja nojautui aivan toisen luihuispojan korvan juureen ja kuiskasi, "Mutta Theo, minä pidän siitä."
Kumpikin oli ihan hiljaa ja katsoi toista silmiin, miettien voisiko päästää irti kaikista ennakkoluuloista, peloista ja tarttua unelmiin. Uskoisiko toinen, uskaltaisiko toinen? Halusiko itse, ja halusiko hän?
Molemmat yllättäen Theodore oli se, joka heräsi usvasta ensin. Kuin tarkoitettuina hän nojasi lähemmäs Seania ja painoi huulensa tämän omille. Varoen tämä vastasi suudelmaan, joka kuitenkin jäi lyhyeksi.
Hiljaisuus laskeutui poikien ylle taas, tällä kertaa hipaisun kiusallisena.
"Tuota... Vau." Sean naurahti saaden Theodoren nauramaan.
Kun pojat katsoivat toisiaan uudestaan silmiin, aika pysähtyi eikä kumpikaan pystynyt hengittämään.
Hitaasti huulet hipaisivat toisiaan. Kerran, ja toisen.
Äskeinen suudelma ei todellakaan jäänyt viimeiseksi, eivätkä myöskään sen aikana käsille suodut vapaudet koskettaa toista.
