Glee, Älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua | Blaine/Kurt | S

[kiilibiili]

Title Älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua
Author kiilibiili
Beta Melba
Rating S
Fandom Glee
Pairing Blaine/Kurt
Genre angst

A/N Herranjestas, ette voi uskoakaan kuinka pelottavaa tää on :---D Ensimmäinen ficcini ikinä koskaan ja tähän mennessä myöskin ainoa valmiiksi saatu julkaistu tekstini. Ettei enää sekavammaksi ehtisi mennä niin siitä vain lukemaan ! Otsikosta kiitokset Mamballe.


Älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua

Minä en usko sinua. En usko sinua, ennen kuin muutat sanojasi. Ei, älä vain yritä olla nokkela vaihtamalla sanajärjestystä, koska sillä ei ole mitään väliä, ellei sanomasi lauseen merkitys muutu, ja sinä tiedät sen hyvin itsekin. Ethän sinä voi sanoa noin, kaikista maailman seitsemästä miljardista ihmisestä juuri sinä, jota minä rakastan. Kuuletko, sanon, että minä rakastan sinua! Niin sinunkin kuuluisi sanoa, niin olet sanonut ennenkin, etkö olekin? Minulla saattaa olla vilkas mielikuvitus, mutta en minä sentään ole voinut kuvitella noin suuria sanoja, ja sinä tiedät sen, vaikket enää myönnäkään.

Sinä kerrot suurista tunteista ja suurten tunteiden suurista kuolemista. Etkö sinä tiedä, etteivät tunteet kuole? Ihmiset kuolevat, eivät tunteet. Ei varsinkaan rakkaus. Ja taas sinä muutat sanojasi, tällä kertaa sanot, että tuntemasi rakkaus minua kohtaan on kadonnut. Miten sinä tai kukaan muukaan voisi kadottaa jotain niin valtavaa, eihän tässä maailmassa edes ole sen kokoista paikkaa, johon rakkaus voisi kadota! En suostu ymmärtämään sinua. Sulkeudun kuoreeni mutta samalla hetkellä seison edessäsi avoimempana kuin koskaan aiemmin.

Näytät turhautuneelta. Kerron sen sinulle, anovat ruskeat silmäni suunnattuna sinun suuriin, sinisiin, maailman kauneimpiin silmiisi, ja sinä vastaat olevasi turhautunut kaikkeen. Turhautunut Ohioon, turhautunut rakkauteen, turhautunut minuun. Sanasi saavat jälleen kerran silmäni leviämään, ja tartun kouristuksenomaisesti kapeisiin harteisiisi, jotka hassua kyllä ovat lähes kymmenen senttiä minun harteitani korkeammalla. Onko sinusta jotenkin hauskaa katsella, kuinka minä kidun, kun latelet sanojasi iskuina vasten kasvojani? Eikö siinä ollutkaan tarpeeksi, että jätät minut, että rakastit minua mutta et rakasta enää, nytkö sinä vielä sanot jättäväsi Ohion? Kokonaisen osavaltion? Minne sinä muka menisit, eihän sinua rakasteta missään muualla samalla tavalla kuin täällä. Ei kukaan rakasta sinua samalla tavalla kuin minä.

Kasvojesi ilme muuttuu. Aiemmin näytit lähinnä eläinlääkäriltä, joka joutuu lopettamaan oman koiransa, esitit urheaa, että minäkin olisin urhea, mutta nyt näen, että urhea kuoresi rakoilee. Sanani haavoittivat sinua. Eivät yhtä paljon kuin sinun sanasi ovat haavoittaneet minua, koska mikään ei voisi sattua niin paljon, mutta ne kuitenkin tekivät suojakilpeesi muutamia naarmuja. Tiedänhän minä, että sinä haluat tasan kahta asiaa: laulaa ja tuntea itsesi rakastetuksi. Mutta miten voisit tuntea itsesi rakastetuksi, ellei sinulla ole lähelläsi ketään, joka rakastaisi sinua? Sinä tarvitset minua.

Ilmeesi särkyy. Tunnen, kuinka hajoat palasiksi käsieni välissä. Pohjattoman syvänsinisiin silmiisi kohoaa muutama kyynel, kun kohotat sirot, valkeat kätesi kummallekin poskelleni. Näytät niin heikolta, että lähes hätkähdän yllätyksestä, kun avaat suusi puhuaksesi. Sanat, jotka putoavat huuliltasi hitaasti, ovat niin vakaasti lausuttuja, etten olisi koskaan uskonut sinun kykenevän moiseen. Tuijotan sinua epäuskoisesti, kun toistat vielä kerran kaikki ne asiat, joilla romahdutit minun maailmani tänä iltana.

”Minä rakastin sinua, Blaine. Minä oikeasti rakastin, mutta asiat muuttuvat. Minä muutun. En rakasta sinua enää, hyväksyt sinä sitä tai et. Olet oikeassa, kaikki joita minä koskaan olen rakastanut tai jotka koskaan ovat rakastaneet minua, ovat täällä, Ohiossa, mutta olen varma, että tapaan vielä muitakin, jotka tulevat rakastamaan minua sellaisena kuin olen. Olen pahoillani kaikesta, mutta minun täytyy mennä. Anna laululinnun lentää häkistään.”

Ensimmäistä kertaa viimeisten seurassasi kuluneiden tuntien aikana menen täysin sanattomaksi. Tuo oli kaiken viimeistellyt isku, eikä minulla ole enää voimaa pitää itseäni koossa. Hiljaisena nauhana kyynelpurot valuvat silmistäni sumentaen kaiken muun paitsi sinut, sillä sinä olet minun tähteni, kirkkaus maailmani pimeydessä. Hymyilet, mutta hymysi on iloton. Koko olemuksesi loistaa puhdasta surua, mutta sinä tiedät, että sinun on kestettävä. Ja että minunkin olisi kestettävä. Otat kätesi kasvoiltani ja irrotat lempeästi, pehmeästi minun käteni harteiltasi. En voi tehdä mitään, sillä sinä sait minut lamaantumaan. Aikoinaan annoit minulle syyn elää, ja nyt olet ottanut sen pois.

”Ja Blaine, sinä olet väärässä, en minä tarvitse sinua. Sinä tarvitset minua”, toteat – vaikka se onkin niin itsestään selvää, sinun sanomanasi se kuulostaa uskomattoman julmalta –, käännyt ja kävelet pois luotani varmoin, kepein askelin. Noiden askeleiden kuljettamasta ihmisestä vielä äsken heijastunut suru on kuin poispyyhkäisty. Sinun surusi painaa nyt vain minun sydäntäni.

Katselen, kuinka jatkat menoasi välittämättä minusta, äänettömästä itkustani tai poljetusta rakkaudestani. Yritän juosta perääsi, mutta jalkani ovat liian heikot toteuttaakseen tahtoni. Putoan polvilleni maahan. Olet jo kaukana näköpiirini laidalla, ennen kuin tajuan huutaa perääsi.
”Odota! Kurt, odota! Sinä et jätä minua, älä vain jätä minua! Kenelle minä nyt laulan typerät rakkauslauluni?”
Mutta laululintu on jo lentänyt häkistään.


A/N2 Aukesko kellekään viittaus kakkoskauden 12. jaksossa esitettyyn Silly Love Songsiin?

[Pähkinäinen]

”Kenelle minä nyt laulan typerät rakkauslauluni?”

Voi pientä, niin se venäläinen sanontakin kuuluu, että rakkaus tulee ja menee, mutta nälkä on aina. En löytänyt virheitä, ja loppu oli tosi ihana, vaikka en voi kuvitellakaan, että ero tapahtuisi näin, jos se kävisi oikeasti. Uskon enemmänkin, että jos Kurt ja Blaine eroaisivat, se olisi sellainen hidas tunteiden hiipuminen, mutta tämäkin oli kaunis.
Kyllä muuten varmasti uskon, että pelottaa. Olen näet kokenut sen aika vastikään - karmi niin paljon, että pakotin beetan julkaisemaan tekstin puolestani :'D Eli olet aika rohkea, kun itse onnistuit julkaisemaan. Cx

[Drizzle]

Vyäääääääääh, ei ne saa erota :< Ei, ei, ei ja ei 

Krhm._{Kokoa itsesi, nainen, kokoa itsesi.}

Kirjotat hyvin, ei mitään syytä pelätä:) _{en väitä etteikö itseä pelottanu ensimmäisen ficin julkasu. Mutta silti:)}
Kaunista kuvailua, Kurt oli kirjotettu oikeentuntusesti:) Ja voi sitä Blainea, tuska välittyy heti ensimmäisistä lauseista:(

Aww, miten näin kaunista voi kommentoida?

Tiedänhän minä, että sinä haluat tasan kahta asiaa: laulaa ja tuntea itsesi rakastetuksi. Mutta miten voisit tuntea itsesi rakastetuksi, ellei sinulla ole lähelläsi ketään, joka rakastaisi sinua? Sinä tarvitset minua.

”Minä rakastin sinua, Blaine. Minä oikeasti rakastin, mutta asiat muuttuvat. Minä muutun. En rakasta sinua enää, hyväksyt sinä sitä tai et. Olet oikeassa, kaikki joita minä koskaan olen rakastanut tai jotka koskaan ovat rakastaneet minua, ovat täällä, Ohiossa, mutta olen varma, että tapaan vielä muitakin, jotka tulevat rakastamaan minua sellaisena kuin olen. Olen pahoillani kaikesta, mutta minun täytyy mennä. Anna laululinnun lentää häkistään.”

Ihanaa että oot ottanu Gleestä irti kaikenlaisia pikku asioita ja hyödyntäny tässä:3

”Odota! Kurt, odota! Sinä et jätä minua, älä vain jätä minua! Kenelle minä nyt laulan typerät rakkauslauluni?”
Mutta laululintu on jo lentänyt häkistään.

Miks kauneimmat loput on aina surullisimpia?

No siis, kun julkaset seuraavan ficin, ilmottelehan tännesuuntaan-fandomilla/parituksella ei väliä- Seuraavaa odotellessa


~Kiddo-sama

[sourwolf]

legit tears.

Asdsfjkdjskkjal en tiedä. En yleensä lue suomeksi, varsinkaan Gleetä, mutta *le shrug* ja to be honest, tykkään edelleen enemmän englanninkielisestä, mutta tää ei ollut ollenkaan huono, päinvastoin.

Ajkfjsaldjsk en osaa sanoo mitään. Tää oli ihana ja sydäntäsärkevä ja tykkäsin tosta minä-sinä-jutusta ja tää oli ihana ;_______;

[kiilibiili]

voi jestas, kiitos erittäin paljon, että ootte lukenu ! ja vielä enemmän kiitoksia kommenteista ! olin ihan stressaantunu ku julkasin tämän ja meni pari päivää etten saanu mielenrauhaa, joten olin koko ajan painelemassa päivitä-nappulaa täällä Toinen ulottuvuus -osiossa. vihdoinki oon saanu kerättyä itseni vastaamaan jotain epäjärkevää kommentteihin, oon kyllä lukenu ne vaikka kuinka monesti enkä voi uskoa, että tästä tykättiin :----D

Lasisydän, en usko mäkään, enkä varsinkaan toivo, että näiden ero olis tällänen, mutta koska tykkään lukea ja kirjottaa surullisia loppuja, niin tämmöstä tekstiä sitte tuli :--D mulla vaan ei oo yleensä sydäntä jättää surullisia angstiloppuja sellasiks, ja lopulta kirjotan jatkoa.. itse asiassa mulla on tähänkin harkinnan työn alla jonkinlainen irrallinen jatko-osa, mutta pitää nyt kattoa tuleeko siitä mitään :'D kiva kuulla etten oo ainoa, jolle tää julkaiseminen on liian pelottavaa :'D

Kaitou Kid-fan 4ever, kiitos paljon kehuista! ja hyvä että tykkäsit kuvailusta, beta lähinnä sen puutteesta moitti kun luki tämän :'D tykkään tollasista pienistä viittauksista joihinkin Gleen biiseihin/tapahtumiin, kiva kuulla että muukin kuin minä on niitä hoksannut ilmoittelen sitten kun saan jotain uutta aikaiseksi, näin alustavasti voin sanoa että Klainella jatkan, voi vaan hetken kestää kun oon vähän epäaktiivinen kirjoittelija :---D

Hysteric, kiva kuulla että tykkäsit ! (en osaa enää muuta sanoa) itekin tykkään englanniksi kirjoitetuista enemmän, mutta mukava että luit vaikka suomeksi olikin :--------)

[Melba]

No eihän mulle ikinä missään mikään riitä, aina on pakko jostain repiä ees jotain kritiikkiä, kuten tässä nyt tosta kuvailusta. :-------D olikin kyllä astetta vaikeempi ylipäätään löytää mitään aihetta napinaan, edelleenkin vaan tulen tänne kehumaan että tykkään kovastipaljon sun kirjoitustyylistä~

Lukaisin tämän nyt vielä kerran läpi enkä taida olla väärässä sanoessani että oot mahdollisesti totellut noita minun turhia marinoitani? Great, koska nyt ainakin mun on paljon helpompi päästä käsiks niihin mielikuviin mitä kustakin kohtauksesta päässäni muodostan. Ehkä en tässä enää toista niitä samoja toteamuksia kuin aiemmin, voisin niiden sijaan poimia tähän nyt ehkä ennemminkin niitä lempikohtiani? :---) ylläripylläri kuvailuita ja kielikuvia kaikki.

Sinä kerrot suurista tunteista ja suurten tunteiden suurista kuolemista. Etkö sinä tiedä, etteivät tunteet kuole? Ihmiset kuolevat, eivät tunteet. Ei varsinkaan rakkaus. Ja taas sinä muutat sanojasi, tällä kertaa sanot, että tuntemasi rakkaus minua kohtaan on kadonnut. Miten sinä tai kukaan muukaan voisi kadottaa jotain niin valtavaa, eihän tässä maailmassa edes ole sen kokoista paikkaa, johon rakkaus voisi kadota! En suostu ymmärtämään sinua. Sulkeudun kuoreeni mutta samalla hetkellä seison edessäsi avoimempana kuin koskaan aiemmin.

Tämä on varsin mukava pikku kappale, I like. En oikeastaan osaa tästä nyt mitään sen suurempia analyyseja ruveta kokoamaan, totean vain että tykkäsin tästä. :----D Varsinkin tuosta "Eihän tässä maailmassa edes ole sen kokoista paikkaa, johon rakkaus voisi kadota!" -kohdasta. Tuollainen kiva pikku huudahdus, vähän jotenkin epätoivoinenkin ehkä. Tai ei epätoivoinen, epäuskoinen ehkä ennemminkin. Huutomerkki sopii kivasti ja lause erottuu muutenkin tuolta kaiken muun puhelun seasta. Ja mikä tärkeintä: hieno toteamus, olen samaa mieltä. :-----D
Samaten tuo viimeinen kappale, se oli ehkä jopa ihan lempilauseita koko tekstistä. Vaikka tekisikin mieli inistä jotakin siitä että minusta se ja tämä ja tuo sana kuulostaisi paremmalta. Voisin kitistäkin: minusta sana 'ja' olis jotenkin parempi kuin 'mutta', ja tuleeko siihen muuten pilkkukin? :--D No en tiiä, en osaa pilkkusääntöjä. No joka tapauksessa, jotenkin ihanan.... rehellinen lause.

Mutta miten voisit tuntea itsesi rakastetuksi, ellei sinulla ole lähelläsi ketään, joka rakastaisi sinua? Sinä tarvitset minua.

Voi Blaine, tässä olet jo melkein itsekkään kuuloinen. :---D Tarkoitan nimenomaan tuota 'sinä tarvitset minua'-kohtaa. Taas rehellinen, tosiaan itsekäs lause.

sillä sinä olet minun tähteni, kirkkaus maailmani pimeydessä. Hymyilet, mutta hymysi on iloton. Koko olemuksesi loistaa puhdasta surua, mutta sinä tiedät, että sinun on kestettävä. Ja että minunkin olisi kestettävä. Otat kätesi kasvoiltani ja irrotat lempeästi, pehmeästi minun käteni harteiltasi.

Söpöä, varsinkin tuon ensimmäisen kaltaiset lauseet saa minut aina sulamaan pieneksi lammikoksi lattialle vaikka pakko myöntääkin, että on tuossa jotain ehkä vähän kliseisenkin makuista. Mutta ei se haittaa, se sopii tähän kyllä niin erinomaisesti kuin vaan voi. Samoin tuo viimeinen virke, siinä on nyt jotain sellasta vähän päättäväistä mutta silti pahoillaan olevaa Kurtia, sitä mitä jäin kaipaamaan tuossa edellisessä. :---)

Ja loppua on pakko kehua, ihan ehdottomasti paljon parempi näin! Enkä nyt tällä tarkoita pelkästään viimeistä lausetta vaan molempia kahta viimeistä kappaletta. Niistä tykkään kovasti mutta en nyt jaksa niitä tähän liittää koska no, mainitsin jo että tykkäsin. :--------) Viimeinen lause on musta kans jotenkin johdonmukaisempi, ei jätä tavallaan kaikkea ~ihan niin avoimeksi kuin miten se ekaks oli, vaan jotenkin kuitenkin osoittaa että se oli kans viimeinen lause, piste.

Paitsi jos nyt päätät kirjoittaa lisää. :------) Mitä kyllä todellakin toivon että päätät. Ja että muistat mulleki ilmoittaa että oot kirjoittanu lisää!