AN: Kiitos kaikille, jotka ovat viitsineet kommentoida.
It makes me happy.
S
Drama, Romance
Warning: Kliseitä, kliseitä, kliseitä.
Viimeinen valssiHidas valssi soi tanssisalissa ja vieraat tanssivat. Iloinen nauru ja rupattelu kuuluivat vaimeana terassille, houkutellen nuorukaista takaisin sisälle liittymään tanssiin. Naisilla oli kauniit pitkät ja näyttävät iltapukunsa yllään ja miehillä viimeisen päälle räätälöidyt frakit. Tänä iltana kaikilla oli kevyt mieli ja hyväntekeväisyysjuhlat tulisivat keräämään paljon voittoa.
”Äiti on varmasti onnessaan.” Percy ajatteli hymähtäen hieman huvittuneesti nojatessaan marmoriseen kaiteeseen.
Huokaisten nuorukainen kuitenkin ojentui, siisti hieman mustaa takkiaan ennen kuin suuntasi kulkunsa takaisin sisätiloihin. Siniset silmät tarkkailivat näennäisen rentoutuneena salin tanssijoita, sekä seinustoilla seisovia rupattelevia vieraita. Kappale vaihtui ja Percy hymyili kohteliaasti viereensä tulleelle nuorelle naiselle. Kumartaen pienesti Percy tarttui tätä kädestä ja johdatti valssiin.
”Voi hyvät jumalat sentään…” Percy ajatteli tuskastuneena tuntiessaan tytön painautuvan ujosti hieman lähemmäs kuin olisi tarpeen, hymyn kuitenkin säilyessä hieman väkinäisesti huulilla. Kappale päättyi ja Percy erkani helpottuneena tanssikumppanistaan. Hän avasi suunsa pahoitellakseen poistumistaan, kun huomasi toiveikkaan ilmeen tämän kasvoilla.
”Hitto, olet aivan liian hyväsydäminen.” Percy sätti itseään aloittaessaan vielä yhden tanssin iholle liimatuvan neidin kanssa. Kesken kaiken hän kuitenkin tunsi kevyen kosketuksen olallaan ja vilkaisi kummastuneena taakseen. Hänen serkkunsa Thalia seisoi hänen takanaan mustassa iltapuvussaan hymyillen hieman omahyväisesti.
”Anteeksi keskeytykseni,” Thalia vilkaisi nopeasti Percyn tanssipartneriin, ennen kuin käänsi katseensa takaisin nuorukaiseen. ”Mutta joudun varastamaan komean serkkuni seuraani.” Tämän sanottuaan Thalia vetäisi Percyn mukanaan ja jättäen nuoremman naisen seisomaan orvon näköisenä keskelle salia. Percy heitti pahoittelevan hymyn tälle, mutta seurasi kuitenkin kuuliaisesti serkkuaan.
”No niin, voit kiittää minua myöhemmin sankarillisesta pelastamisestasi.” Thalia aloitti heidän keinuessa hiljaa kappaleen tahdissa.
”Ja mikähän sai sinut kuvittelemaan minun tarvitseneen pelastusta?” Percy kysyi hymyillen hurmaavasti kumartuen samalla lähemmäs naista. Thalia pyöritteli silmiään serkulleen, muttei voinut estää hentoa punastusta kiipeämästä kasvoilleen tuntiessaan jäntevän kehon vasten omaansa ja kuuman hengityksen korvansa juurella.
”Älä viitsi, ilmeesi näytti kuin olisit syönyt jotain hyvin hapanta ja kenties haistanut jotain vielä pahempaa.” Thalia tuhahti vieden kätensä leikkimään Percyn niskahiuksilla.
”Tuo oli ilkeästi sanottu hänestä, hän ei haissut pahalta.” Percy mumisi.
”No, ehkä sinun olisi sitten pitänyt pitää ilmeesi kurissa. Olen varma, että ainakin suurin osa lähellänne tanssivista vieraista luuli samaa kuin minä.” Thalia virnisti kiusaten.
Kappaleen loputtua he suuntasivat kohti salonkia pysähtyen välillä juttelemaan vieraille. Thalia, joka seisoi Percyn käsipuolessa, huokaisi hiljaa turhautuneena ja yritti huomaamattomasti nykiä Percyä liikkeelle. Percyä huvitti Thalian lyhyt pinna ja hyvästeli parin, jonka kanssa jutteli. ”Pinna kireällä?” Hän kysyi serkultaan virnuillen pienesti. Thalia mulkaisi tätä kuivasti kirvoittaen hilpeän naurun tyrskähdyksen nuorukaisen huulilta.
He istuutuivat lähekkäin mukavaan sohvaan ja siemailivat tarjoilijoiden antamista shampanja laseista. Pian heidän seuraansa liittyi Thalian veli Jason, heidän serkkunsa Nico sekä heidän ystävänsä, suosittu seurapiiriperhonen Silena Beauregard. Seurue jutteli hyväntuulisesti satunnaisista asioista aina seurapiiri juoruista opintoihin ja muista arkisimmista asioista.
Aika lipui nuorien ohitse aivan heidän huomamaattaan, kun Thalia yllättäen nousi ripeästi seisomaan henkäisten samalla terävästi. Muut vilkaisivat kummastuneena mustahiuksiseen tyttöön, kun tämä vilkuili hieman hätäisenä ympärilleen.
”Mitä nyt Thals?” Percy kysyi hämmentyneenä.
”Minä aivan unohdin Annien!” Thalia vastasi hätäisesti ennen kuin lähti kulkemaan kohti aulaa. Muut vilkaisivat edelleen hämmentyneinä Thalian perään ja sitten hihittävään Jasoniin.
”Jas? Mistä Thalia puhui?” Silena kysyi pehmeästi ja asetti siron kämmenensä blondin nuorukaisen käsivarrelle. Jason lopetti hihittelynsä kuin seinään ja katsoi suoraan Silenan silmiin.
”Jason? Jason!” Nico napsautti sormiaan toisen silmien edessä. ”Älä sentään kuolamaan ala.”
Jason hätkähti nolostuneena ja pyyhkäisi vaistomaisesti suutaan saaden ystäviensä virnistykset ratkeamaan nauruksi.
”Niinpä niin, naurakaa vaan.” Jason nurisi tyytymättömänä.
Lopulta Silena keräsi heistä ensimmäisenä itsensä kokoon ja yritti hillitä nauruaan. ”Niin, kerro toki, minne sisaresi noin kiireellä lähti.”
”Kuten tiedätte, näihin hyväntekeväisyysjuhliin sai tuoda mukanaan avecin, mikäli tahtoi. Ja Thalia toi,” Jason virnisti ja muut vilkaisivat toisiaan yllättyneinä. Thalia ei koskaan tuonut mukanaan avecia. ”Mutta näyttää siltä, että rakas siskoni unohti seuralaisensa olemassa olon tyystin ja lähti nyt etsimään häntä.” Jason lopetti tarkkaillen tyytyväisenä ystäviensä hämmästyneitä ilmeitä.
”Kenet Thals toi?” Percy kysyi uteliaana. Jason vain kohautti olkapäitään ja heilautti kättään vähättelevästi. ”Jonkun kaverinsa yliopistolta.”
Percy raahautui väsyneenä pois vieraiden täyttämistä huoneistoista, kohti itäsiiven keittiötä. Hiljainen piano musiikki kantautui avoimien ovien ja ikkunoiden kautta keittiöön, kun Percy laahusti jääkaapille. Hän otti vesipullon, avasi sen ja joi ahnaasti samalla kääntyen. Ja hän oli tukehtua veteen huomatessaan, ettei ollutkaan yksin keittiössä. Ikkunan lähellä, keittiö tasoon nojaten seisoi kaunein nainen, jonka Percy oli koskaan nähnyt. Yönsinisessä mekossaan, vaaleilla kiharoillaan ja pistävän harmailla silmillään tämä oli varsin näyttävä kokonaisuus.
Pärskiessään erittäin epäedustavasti vettä henkitorvestaan Percy vilkuili hieman varautuneesti vieraaseen, joka seurasi hänen yskimistä huvittuneena joskin hieman huolestuneena.
”Kuka sinä olet?” Percy kysyi selvittyään yskästään ja laski pullon tasolle.
”Kovin kohteliasta ja ei se taida sinulle kuulua.” Tyttö vastasi sarkastisesti laittaen kätensä puolustavasti puuskaan.
”Kun ottaa huomioon, että tämä on minun kotini ja sinä olet minun keittiössäni, niin kyllä se taitaa minulle kuulua.” Percy vastasi väsyneenä ja istuutui keittiö saarekkeen jakkaralle tuijottaen edelleen kiinteästi naista edessään. Percy seurasi kiinnostuneena, kuinka väri näytti katoavan naisen kasvoilta tämän tajuttuaan olleensa töykeä talon isännälle. Huvittuneena Percy pani merkille sisäisen kamppailun, jota nainen tuntui käyvän itsekseen. Lopulta tämä vain huokaisi ja mutisi anteeksi pyynnön.
”Anteeksi, en tainnut oikein kuulla.” Percy vastasi virnistellen.
Nainen mulkaisi häneen varoittavasti. ”Älä koettele onneasi, vaikka rikas oletkin.”
Percy huokaisi alistuneena, jälleen kerran raha otettiin puheeksi, sillä syyteltiin ja tuomittiin.
”Tyypillistä.” Percy ajatteli.
”Paina puuta.” Nuorukainen sanoi lopulta viitaten tuoliin. Nainen vilkaisi sitä ensin epäröiden, sitten taakseen puutarhaan, ennen kuin asteli penkille kuitenkin.
”Joten aiotko kertoa nimesi?” Percy kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Annabeth.” Nainen vastasi lyhyesti vilkaisten häneen.
”Annabeth. En ole tainnut nähdä sinua aiemmin, mistä perheestä tulet?” Annabeth pyöritteli silmiään Percylle, tämän olettaessa heti hänen kuuluvan johonkin varakkaaseen sukuun.
”Et aio kertoa vai?” Percy virnisti. ”Ei se mitään, meillä on paljon aikaa tutustua toisiimme.”
”Mikä saa sinut luulemaan, että me tulemme enää näkemään?” Annabeth kysyi nostaen kulmaansa. Percy pysähtyi ihailemaan Annabethin kauniita kasvoja ja kurottautui pyyhkäisemään hiussuortuvan pois tämän kasvojen edestä.
”Minä en luule, vaan tiedän” Percy vasta vinkaten silmäänsä. Juuri kun Annabeth aukaisi suunsa vastatakseen Percy hiljensi hänet.
”Shh. Kuuletko? Viimeinen tanssi alkaa.” Sen sanottuaan hän nousi ja kiersi saarekkeen ympäri.
”Mit-? Ei. Ei,ei,ei. En aio tanssia kanssasi.” Annabeth yritti vastustella saaden nuorukaisen nauramaan.
”Totta kai sinä tanssit, siitä ei ole epäilystäkään.”
”Ei, en edes osaa tanssia.” Annabeth vinkaisi Percyn tarttuessa häntä käsivarresta ja saattaen keskemmälle keittiötä. ”Tanssisalissa on varmasti monia naisia, jotka haluaisivat kuollakseen tanssia kanssasi, miksi sinun pitää kiusata minua?” Annabeth sanoi epätoivoisena.
”Aivan varmasti on, olenhan hätkähdyttävän komea.” Percy nauroi. ”Tulehan nyt.”
Ja niin Annabeth huomasi keinuvansa pehmeän musiikin tahtiin, Percyn jäntevä ja lämmin vartalo painautuneena hänen omaansa vasten. Annabethin sydän jyskytti kiivaasti rinnassa, kuuntelematta laisinkaan hänen käskyjään rauhoittua. Percy hymyili aavistuksen verran katsellessaan naisen hennosti punoittavia kasvoja ja haparoivia liikkeitä.
Musiikin päätyttyä Percy painoi kasvonsa hetkeksi Annabethin hiuksia vasten ja veti aivan lähelleen. ”Hyvää yötä neiti Annabeth.” Hän mutisi hiljaa, ennen kuin hipaisi huulillaan naisen poskea. Percy suoristautui ja astui askeleen kauemmas hieman pökertyneen oloisesta naisesta ja virnisti veitikkamaisesti, ennen kuin asteli ulos keittiöstä.
Annabeth seisoi hetken paikallaan, ennen kuin liikahti kohti eteisaulaa, seuraten muiden vieraiden innostunutta spekulointia illan juhlista.
”-nie! Annie! Annabeth!” Annabeth kuuli parhaan ystävänsä huutavan peräänsä, muttei vaivautunut pysähtymään. Hän oli edelleen hieman äkäinen tämän katoamisesta.
Pian hän tunsi jämäkän otteen käsivarrellaan ja pysähtyi katsomaan suoraan Thalian pahoitteleviin silmiin.
”Anna anteeksi, ei ollut tarkoitus unohtaa sinua.” Thalia sanoi matalalla äänellä ja veti häntä kauemmaksi väkijoukosta. ”Korvaan tämän kyllä.”
Annabeth risti kätensä rinnalleen mulkoillen samalla ystäväänsä syyttävästi. ”Sinä tiedät, etten ole koskaan ollut tälläisissä juhlissa. Enkä olisi edes halunnut tulla tännekään.” Hän sanoi syyttävästi. Thalia Huokaisi syvään ja vilkaisi ovelle. ”Sanoinhan jo olevani pahoillani. Korvaan tämän kyllä. Ostan sinulle huomenna suklaacroissantin. Pussillisen.” Thalia houkutteli. Annabeth tuhahti hiljaa, mutta Thalia huomasi kiinnostuneen pilkkeen tämän silmissä.
”Ei riitä.”
”No entäs pussillinen croissanteja ja leffamaraton minun piikkiini? Hmm?” Thalia sanoi parhaimmallaan koiranpentuilmeellään. Hän pystyi näkemään Annabethin epäröinnin. ”Ja suolakeksejä.” Hän lisäsi.
Lopulta Annabeth tuhahti hymyillen ja kääntyi kävelemään ulko-ovelle, Thalia kannoillaan. ”Hyvä on. Mutta sinä maksat. Ja minä valitsen kaikki elokuvat.” Hän kuuli Thalian voihkaisun takanaan ja hymyili ilkeästi. ”Sen lisäksi ostat puolitusinaa vaahtokarkkeja, etkä unohda niitä suolakeksejä.” Annaneth kääntyi katsomaan ystävänsä kärsivää ilmettä. ”Ai niin, ja tästä hyvästä saat myös osallistua kanssani tiedekerhon syyskaudelle.” Hän lisäsi vielä enkelimäinen hymy huulillaan joka suli nauruksi nähtyään Thalian kauhistuneen ilmeen. ”Mutta Annabeth…” Thalia nurisi, avatessaan autonsa lukot, mutta Annabethin tiukka katse sai hänet vaikenemaan ja alistumaan kohtaloonsa.
”No…” Thalia sanoi hetken päästä heidän ajaessaan kohti yhteistä asuntoaan. ”Tapasitko ketään mielenkiintoista?” Annabeth hätkähti hieman ja vilkaisi syrjäsilmällä ystäväänsä. ”En, enpä oikeastaan.” Hän vastasi ja käänsi katseensa ikkunaan. ”Et vai?” Thalia virnisti huomaten punoituksen Annabethin poskilla. Annabeth upposi penkillä hieman ja tuijotti itsepäisesti ikkunasta ulos. ”En.”
Thalia nauroi hyvän tuulisesti uskomatta sanaakaan ystävänsä puheesta. ”Oletko aivan varma.”
”Olen.”
”Näinköhän.”
”Lopeta nauraminen.”
”Kerro totuus sitten.”
”Ole hiljaa.”
~*~
Hmm... Alunperin tästä piti tulla raapale, mutta se vähän venyi. Ja tässä tätä Percabethiä sitten oli kaikille siitä pitäville.
Seuraavaan kertaan ja muistakaahan kertoa mielipiteenne!