Orenji: Kiitän ja kumarran kommentistasi! Hah, onko mitään hahmoa Percyn lisäksi, josta pidät? ; ) Mutta mutta! Hienoa, että onnistuin mielestäsi ja sehän se pääasia onkin! Mulla itelläni on aina ollut sellane mielikuva, että Drew inhoaa todella, todella paljon leiriä.
AN: Pahoittelen jälleen kerran tätä hiljaiseloa. Suuri suunnitelmani oli, että olisin pääsiäislomalla tehtaillut teille lukemista oikein roppakaupalla mutta! Tietenkin tulin kipeäksi -.- Jonkun aikaa olin niin taju kankaalla, ettei kirjoittamisesta tullut mitään. Kun nyt olen lähes melkein terve, olen saanut pöpöhuuruissani teille yhden palleroisen kirjoitettua. Ja niinhän se menee, että jos minä olen sairas, niin totta hitossa myös Percykin on! Muahhahhahhaa, tuntekoon hänkin kuumeilun tuskan
Eli, seuraavassa siis Percyn surkeasti edestyvää taistelua kuumetta vastaan ; )
Percabeth
S
Fluff?
Sick daysPercy makasi selällään pehmeällä sohvalla. Sameat silmät tuijottivat väsyneinä vaaleaa kattoa ja aivot löivät tyhjää. Ajatukset tuntuivat puurolta, eikä Percy oikeastaan kyennyt muistamaan mitä oli äsken miettinyt. Hengitys rahisi inhottavasti ja raollaan olevan suun huulet olivat kuivuneet.
Percy oli sairastunut.
Voipuneesti hän käänsi päätään ja etsi katseellaan puhtaita nenäliinoja sohvapöydältä. Percy huokaisi raskaasti ja käänsi päänsä takaisin suoraan. Ihan liian kaukana.
Voisikohan Annabeth ojentaa ne hänelle? Percy rypisti kulmiaan mietteliäästi. Hän muisti etäisesti tytön olleen tässä vielä hetki sitten. Nyt Annebethia ei kuitenkaan näkynyt missään.
Yskän puuska keskeytti Percyn ankaran mietiskelyn. Poseidonin poika niiskutti surkeasti, kutittava kurkku ja tukkoinen nenä tuntuivat suorastaan inhottavalta! Lopulta olo tuntui niin sietämättömältä, että Percyn oli pakko ojentaa kätensä ja haparoida nenäliinat käsiinsä.
Viimeisillä voimillaan Percy kohottautui istumaan ja niisti.
Mutta ei, tuo kelju räkä oli ja pysyi kiusaamassa poikarukkaa.
Voimattomana Percy lysähti takaisin selälleen heittäen paperit takaisin pöydälle ja peittäen silmänsä toisella käsivarrellaan.
”Percy?” Kuului vaimea ääni eteisestä.
”Percy? Oletko hereillä?” Annabeth huhuili astuessaan pieni muovipussi kädessään olohuoneeseen.
Percy kurkisti käsivartensa alta tuntiessaan viileän käden painuvan otsaansa vasten.
”Missä sinä olit?” Percy rahisi ja yritti tuijottaa syyttävästi punoittavilla silmillään. Annabeth hymähti huvittuneena ja yritti estää hymynpoikasta pääsemästä huulilleen. Percy kuitenkin huomasi ja tuhahti (korahti) säälittävästi.
”Sinä naurat minulle.” Percy sanoi surullisena ja katsoi tyttöystäväänsä silmät viiruina.
”Enkä naura.” Annabeth kielsi hymyillen ja pudisti päätään, mutta katsoi sitten huolestuneena, kun Percy joutui uuden yskän puuskan kouriin.
”Missä olit?” Percy kysyi uudelleen yskän laannuttua.
Annabeth nosti kulmiaan hämmästyneenä ja nosti pientä pussia. ”Apteekissa, kuten sanoin puoli tuntia sitten. Kävin hakemassa sinulle lääkettä, etkö muista?” Percy pudisti väsyneesti päätään ja huokaisi onnellisena Annabethin silittäessä hänen hiuksiaan hellästi. Hetken Annabeth istui poikaystävänsä vierellä silittäen tämän hiuksia, pannen samalla huolestuneena merkille, kuinka kalpeaksi Percy oli jo tullut. Paitsi tietenkin poskilta ja nenästään.
”Aika ottaa lääke, Percy,” Annabeth sanoi reippaasti ja nousi ylös. Percy heitti häneen surkean katseen, joka selvästi sanoi ”onko pakko?”
”On,” Annabeth naurahti ja kävi hakemassa keittiöstä puhtaan lasin ja uuden kannun vettä. Asetettuaan ne pöydälle, Annabeth otti lääke purkit pussista ja rupesi laskemaan oikeita määriä. Percy kohottautui jälleen istumaan ja nyrpisteli nenäänsä pillereiden määrälle. Annabeth huomasi tämän ja hymyili huvittuneena ojentaessaan lääkkeet. ”Juot vaan vettä päälle,” Annabeth yritti lohduttaa. ”Pian olosi helpottaa,” hän lisäsi pehmeästi.
Percy nieli vaikeasti lääkkeet ja pärski vettä sen mennessä henkitorveen. Annabeth pyöritteli silmiään ja huokaisi, ”Ei sinun olisi tarvinnut kaikkea kerralla ottaa.” Percy, joka oli jo puoliksi tajuttomana, tapitti Annabethia hämmästyneenä suurilla silmillään, eikä selvästikään enää muistanut.
Annabeth pyöritteli jälleen silmiään, miettien miksi edes yritti. Sitten hän auttoi Percyn takaisin selälleen ja haki huovan (vaikka tiesi, että pian Percy potkisi sen pois). Juuri kun hän oli kääntymässä mennäkseen keittiöön lukemaan tentteihinsä, Percy tarttui hänen käteensä.
”Jää, ole kiltti,” Percy sanoi tihrustaessaan puoliksi ummessa olevilla silmillään tyttöä. Annabethilla oli jälleen vaikeuksia pidätellä liian leveää hymyään näyn edessä ja kääntyikin nopeasti pois.
”Enkä, sinä tartutat minut,” Annabeth vastasi vilkaistessaan jälleen taakseen.
”En tartuta, ole kiltti?” Percy sanoi ja yritti katsoa koiran pentu ilmeellä. Harmi vain, se ei tehonnut Annabehtiin. Ei niin ollenkaan.
Eip, ei tehoa.
Ei sitten yhtään, hän oli tuon katseen yläpuolella.
Ei… Tehoa…
Lopulta Annabeth huokaisi ja nyökäytti päätään. ”Hyvä on.” Percy hymyili voitonriemuisesti ja yritti nykiä Annabethia lähemmäs. ”Älähän hoppuile,” Annabeth sanoi ja nykäisi kätensä Percyn otteesta. ”Käyn hakemassa kirjani tänne.” Annabeth lisäsi katsottuaan poikaystävänsä murtunutta ilmettä saaden pojan hymyilemään leveästi.
Haettuaan kirjansa Annabeth asettui kirjoineen lattialle, aivan sohvan viereen, aseteltuaan ensin tyynyn takamuksensa alle. Percy nyki vaaleita hiuksia ja tuhahteli tyytymättömänä. ”Älä luulekaan merileväaivo, siinä ei ole tilaa meille kahdelle,” Annabeth hymähti ja avasi kirjan. Hetken päästä hän kuuli Percyn liikkuvan ähkivän vaivalloisesti takanaan ja pian hän tunsikin Percyn painavan otsansa hänen olkapäätään vasten. Annabeth hymyili ja nosti toisen kätensä taas silittämään Percyn hiuksia. Hetken päästä hän kuulikin rauhallista tuhinaa Percyn nukahtaessa.
”Hölmö,” Annabeth ajatteli lempeästi ja pudisti päätään.
~*~
Sitten vaan kommentoimaan :p
