Title: Voittamattomat
Author: Zacharias
Rating: K11
Fandom: American Horror Story
Character: Tate Langdon
Genre: angst
Summary:
Elämä on kilpakumppani, jota ei voita, jos uskoo.A/N: Katsoin eilen kaikki AHS jaksot putkeen, ja olen aivan koukussa. Kuten miulle niin tyypillistä on, nousi Tate Langdon (aka se psykopaattisin) automaattisesti suosikiksi. Tuli hirveä pakonomainen tarve päästä kirjoittamaan pojasta, joten tässä ollaan. Vaikka luulen ja arvelen, ettei finissä pahemmin AHS-tietäjiä ole, niin I don’t care. Miehen pitää tehdä, mitä miehen pitää.
Voittamattomat
Utopia. Tate ei usko siihen, vaikka se kiertää maailman ulkolaidoilla. Ei halua uskoa. Elämä on kilpakumppani, jota ei voita, jos uskoo. Jossain kaukana, sitten kun sulkee silmänsä kaikelta, voi saavuttaa rauhan. Siihen asti on juostava, juostava, juostava. Kuunneltava, kun ne huutavat, ja vastattava ääneti takaisin. Katsoen, miten tuhannet hopeat lävistävät kehon ja saavat ne luovuttamaan. Se on palvelus ja kosto samaan aikaan. Tate tietää, että on turha suudella, jos katse ei harhaile samaan aikaan veitsenterällä.
Niin, tietää. Tietää, että jossain on vastaus siihen miksi hän tietää kaiken. Paradoksi. Ihminen tuntee vain, jotta joku muu voisi korjata talteen. Maailmaa ei tarvitse pelastaa. On vain pelastettava ne, jotka joutuvat elämään sen päällä. Tate hukkuu niiden kuviin, niiden verenkiertoon. Niihin silmiin, jotka eivät löytäneet veitsenterää suudellessaan. Kukaan ei ole paha, mutta silti jokin estää olemasta hyväkään. Haluaa olla. Tahtoo olla. Tahtoo löytää sen tiedon, jota missään ei lue. Sisällä kuolee ja yksinäisen sielu laulaa Kurt Cobainin äänellä.
Lävistä
Huuda
Itke
Elämä ohittaa ja Tate sulkee silmänsä. Aukaistessaan ne uudestaan, ei maailma muutu piirtoakaan.
Ehkä hän ei tiennyt uskovansa utopiaan.
