Nimi: Jauhoposkia
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: K11
Paritus: Ron/Draco
Genre: Jouluisuus, romance, slash, fluff
Haasteet: Miesten kymppi
Vastuuvapaus: Row-täti omistaa Potterit, joten kaikki, minkä tunnistatte siihen kuuluvan, kuuluu hänelle. Itselleni kuuluu kirjoitukseni ja ideani. En saa tästä rahaa.
Omistus: Sinikeijulle. ♥ Hyvää joulua, muru.
A/N: Sinikeiju toivoi jouluista, söpöily Dronia, joten miksipä minä kieltäytymään. Dron on kuitenkin edelleen yksi niistä suosikkiparituksista Potterdomista, niin. En tosin ole täysin varma, että menikö hahmot OOC:ksi, mutta toivottavasti eivät ainakaan kovin pahasti! Minä toivotan syperhyperhyvää joulua ja muistutan, että muistakeehan syödä niitä jouluherkkuja oikeen paljon! 
Jauhoposkia
“Draco, sitä taikinaa ei ole tarkoitus syödä raakana!” Ron parahti ainakin kymmenennen kerran pari kuukautta vanhemmalle miehelle. Harmaiden silmien katse osui jäätävänä hänen omiin, mutta jos hän yhden asian oli oppinut suhteessaan Dracoon, niin se oli se, ettei periksi saanut antaa. Draco nimittäin käyttäytyi sen jälkeen kuin maailman kuningas ja teki mitä halusi, kenenkään sanomisista välittämättä.
“Ei sitä ole järkeä paistaakaan. Se on parempaa raakana”, Draco vastasi aavistuksen ylimielisesti virnistäen ja varasti palan Ronin vaivalla kaulimaa piparitaikinaa.
Ron oli tiennyt, ettei yhdessä leipominen – tai siis leipomisyritys – tulisi olemaan muuta kuin jonkin asteinen katastrofi, ja Draco oli sen ääneenkin todennut. Silti Ron ei ollut voinut olla yrittämättä. Ihan vain sen takia, että saisi olla poikkiteloin Dracon mielipiteen kanssa.
“Älä nyt pilaa tätä, Draco. Tämä on ensimmäinen joulu yhdessä. Me leivomme yhdessä ensimmäistä kertaa joulu–”
“Korjaan. Sinä leivot.”
Ron siristi silmiään ja heitti sen suurempia välittämättä kaulimen tiskialtaaseen saaden aikaan korvia särkevän kolinan. Draco nosti aavistuksen kulmakarvojaan ja päästi syvän huokauksen. Joskus hän mietti, miksi hän oli yhdessä Ronin kanssa? Miten juuri hän oli päätynyt luopumaan perinnöstään ja muuttamaan Weasleyn kanssa pieneen kaksioon jästialueelle. Sekin vain siksi, että jästialueella oli halvempi vuokra ja Viistokujalla sivukujilla oli hyvin harva asunto vapaana tai vapautumassa. Siellä asunnot olivat liian suuria tai liian pieniä heille kahdelle.
Liian pieneen muuttaminen olisi heistä jommankumman loppu jonkinlaisen kirouksen kautta. He tarvitsivat sen verran huoneita, että oli mahdollista lukittautua toista pakoon purkamaan kiukku sen jälkeen, kun riita oli osunut liian herkkään kohtaan. Anteeksi, kun he eivät osanneet pyytää – Draco oli liian ylpeä, ja Ron ei osannut ajoittaa oikeaan tilanteeseen. Seuraavana päivänä sanat oli yleensä unohdettu, tai vähintään sitä seuraavana. Viimeistään eleissä toisen anteeksipyyntö tuli selväksi; kosketukset ja katseet olivat hellempiä tai särkyneitä. Niin oli vain paljon helpompi kertoa, että se riita sattui yhtälailla.
“Hyvä on, hyvä on. Ei tarvitse alkaa riehua”, Draco puuskahti ja risti kädet rinnalleen.
“En minä ole mitään riehunut”, Ron kielsi happamana ja valitsi mieluisimpia piparimuotteja.
Hetken aikaa Draco antoi vain hiljaisuuden vallita heidän yllään, ennen kuin nousi seisomaan. Tuolin jalat riipivät lattiaa, mutta Ron ei nostanut katsetta muoteista häneen. Hitaasti Draco asteli Ronin viereen ja nappasi sydämen muotoisen muotin juuri Ronin nenän edestä. Punapään katse singahti salamana ylös, mutta tämä ei sanonut mitään. Tuijotti hetken, ennen kuin hymähti huvittuneena. Draco kiersi puolitoistatuumaa pidemmän miehen takaa ja hipaisi kädellään farkuilla vuorattua takamusta.
“Ei sitä keskeltä aloiteta!” Ron parkaisi juuri ja juuri ajoissa. Draco oli kerennyt asetella sydänmuottinsa täysin keskelle kaulittua taikinaa ja katsoi nyt häntä suoraan silmiin jäätävän syyttävälle katseella. “Se pitää aloittaa reunasta, muuten taikinan joutuu kaulimaan useamman kerran uusiksi”, Ron selitti ja vastasi Dracon painostavaan tuijotukseen, vaikka hänen tekikin pariin otteeseen mieli jättää kisa väliin. Jokin Dracon välinpitämättömässä katseessa sai aina kiukun ja halun tulvahtamaan hänen vartaloonsa, eikä häntä kiinnostanut painella muotteja seisokin kera.
Jästiradio soitti rakkaimpia joululauluja, eikä Draco ollut kuullut niistä yhtäkään ennen. Hän vilkaisi hyräilevää Ronia, joka lapsen innokkuudella paineli muotteja yksi toisensa jälkeen taikinalevyyn. Sinissä silmissä vilkkui onnellisuus ja hymy huulilla oli pelkkää puhdasta, lapsekasta iloa. Itsekseen hymähtäen Draco aloitti painamaan reunaa pitkin riviin sydämiä, tullen koko ajan pikku hiljaa lähemmäksi Ronia, kunnes lopulta heidän kylkensä koskivat toisiaan.
“Mikä tässä on niin hauskaa?” Draco kysyi miltei kuiskaten, kun puhumattomuudesta karhea kurkku ei meinannut muuta ääntä päästää ilmoille. Radio koitti hukuttaa hänen kysymyksensä alleen, mutta Ronin vilkaisu kertoi, että punapää kuuli hänet.
“Eikö tämä tuo sinulle muka yhtään muistoa mieleen lapsuudesta?”
“Emme me leiponeet yhdessä koskaan…” Draco mutisi ja painoi sydämen nurinpäin heihin nähden. Ron oli siihen asti hiljaa, että he saivat paineltua taikinalevyn täyteen muottien kuvia. Tyytyväisesti nyökäten Ron otti Dracon kasvot jauhoisien kämmeniensä väliin ja kumartui suutelemaan tämän ohuita huulia.
Dracon syvensi suudelmaa mutisten ensin itsekseen Ronin huulia vasten, kuinka nyt hänen poskensa olivat ihan jauhoissa.
Ja kyllä hän tiesi, miksi hän oli Ronin kanssa yhdessä, vaikka heillä ei aina ollutkaan helppoa, eikä tasaisia päiviä löytynyt oikeastaan koskaan. Ron oli omalla tavallaan hänen vastaparinsa, joka sai hänet syttymään pelkästään tietynlaisella katseella. Ei heidän suhteeseensa voinut kyllästyä, kun se oli jatkuvaa ylä- ja alamäkeä; riitoja ja sopuja – sovintoseksiä.
Heidän erottua suudelmasta Ronin posket punersivat aavistuksen ja huulet olivat tumman punaiset hankauksesta. Tämän huulilta tippui naurahdus Dracon jauhoisia poskia kohtaan ja huulet tiputtivat nopean pusun lyhyemmän nenänpäähän, ennen kuin tämä alkoi pyyhkiä poskiaan Ronin mustaan pitkähihaiseen.
“Tuota et sitten tee Kotikolossa.”
“En, en”, Ron lupasi, mutta tiesi silti tekevänsä, kun hän vain saisi hieman jauhoja käsiinsä lasten alkaessa pipareita kaulimaan Mollyn avustuksella.
