Oi! ♥
Päätin piristää itseäni näin sunnuntaiaamun ratoksi lukemalla suloista Sirius/Remusta (ja samalla toki koitan kiriä taas vaihteeksi kiinni kommentti365-haastetta, kröhöm) ja voin sanoa, että tämä sopi molempiin tarkoituksiin loistavasti.
Laudoitetun ikkunan raosta harhailee lumihiutale sisään, laskeutuu ja sulaa suden kuonolle.
Tälle kohdalle melkein kuolin. Oi luoja. Tässä on tosi ihana ajatus, sellainen pieni asia, jonka kuvailu ficleteissä/raapaleissa joskus unohtuu. Tämän kohdan luettuani saatoin nähdä sieluni silmin tämän tapahtuvan. Niin pieni hetki. Melkein haavoittuvainen. Kaunis. Vau. Tämän kohdan lisäksi myös "susipoika" on tosi ihanasti sanottu. :>
Vaikka aihe, täysikuuyö, ei ole ainakaan Remuksen kannalta ajateltuna kauhean kiva asia, tässä ei silti ole tippaakaan surullisuutta tai murhetta. No okei, voihan tuon ekan kappaleen tulkita surulliseksi, kun kerrotaan, että Remus on yksin, mutta sekin tilanne kääntyy, ennen kuin asiaa ehditään suuremmin murehtia! Koska eksyin tänne haun avulla, en yhtään kiinnittänyt huomiota osastovalintaan, enkä sen puoleen lukenut alkutietojakaan kauhean tarkasti, luulin otsikosta, että tämä kertoo Remuksen surullisesta, yksinäisestä joulusta. Ihana yllätys, kun niin ei sitten ollutkaan, vaan Remus sai Siriuksensa ja Sirius Remuksensa. Tekstin onnellinen, suloisen fluffyinen ja rakkauden täyteinen tunnelma saa kyllä hymyilemään.
Sirius ja Remus vaikuttavat tässä täydellisesti omilta itsiltään ja tästä syystä tekstin tapahtumat tuntuvat hyvin aidoilta ja luonnollista. Sehän on hyvin mahdollista, että jotain tämän suuntaista on voinut tapahtua. Kuutamojoulu. Kaksikon yhteinen joulu. Aww.
Ja toinen vastaa suudelmaan. Joulusta ammennetulla rakkaudella, joka vain vahvistuu.
Tämä lopetuksesi on toinen lempikohdistani. Se on niin suloinen, niin suloinen, etten voinut olla hymyilemättä tuolle "joulusta ammennetulle rakkaudelle." Koska niinhän se on. Joulu on onnellisuuden ja rakkauden aikaa. Tosi ihana ajatus ihanasti toteutettuna. :>
Kiitos! : )
~ Herkku.
