Title: Oliks meillä karvanopat?
Author: neiti Rosemary Grant
Beta: Ei ole betaa tässä tekstissä, koska tämä on betalleni omistettu
Rating: S
//zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajojaGenre: Drama, humour, one-shot
Pairing: Ei paritusta
Summary: Ginnya tylsistyttää ja Hermionella on kapinallinen olo. Hermione avaa suuren suunsa siitä mitä haluaisi tehdä ja Ginny hyvänä ystävä rupeaa toteuttamaan sitä. Ja sitten Hermionea kaduttaa, vai kaduttaako?
Warnings: Tämä ei välttämättä naurata. En oikein osaa tätä huumoripuolta. Ja sisältää sisäpiirijuttuja.
Disclaimer: Rowling omistaa henkilöt, minä ja serkkuni tapahtumat, kymppi kioskin tämän omistaja (kuka sitten lieneekään)
A/N: Tämä on omistettu rakkaalle ja jopa minuakin oudommalle serkkulille. Ilman häntä elämäni olisi paljon tylsempää, kuten alta näkyy, sillä tämä on serkkuni inspiroima ficci. Ilman häntä tätä ei voisi olla olemassa
Muille: toivottavasti tekin saatte tästä jotain irti. Mukavia lukuhetkiä.
Oli rauhallinen iltapäivä rohkelikkotornissa. Oleskeluhuoneessa ei ollut tungosta. Harry ja Ron istuivat takan ääressä suklaasammakoita syöden. Muutama ensiluokkalainen tyttö teki läksyjään punaisen maton päällä lähellä tyttöjen makuuhuoneisiin vieviä portaita. Hermione ja Ginny istuivat ikkunan luona olevan pöydän ääressä tehden läksyjään enemmän tai vähemmän keskittyneessä mielentilassa. Hiljaisuuden rikkoivat vain poikien hiljainen puhe, sulkakynien rapina pergamenttia vasten ja kuiskaten vaihdetut kysymykset. Harvinainen rauha oleskeluhuoneessa ei olisikaan voinut kestää kovin kauaa.
Ginny istui penkillä ikkunan vieressä tuijotellen ulos auringon paisteeseen. Läksyt lojuivat hujanhajan pöydällä, eikä hän saanut niistä minkäänlaista otetta. Tälläisella säällä kaikkien olisi kuulunut olla ulkona pitämässä hauskaa, ei sisällä läksykirjojen parissa. Toisella puolella pöytää istuva Hermione oli ilmeisesti unohtunut miettimään jotain kohtaa kirjastaan, sillä tämä tuijotti seinää Ginnyn takana kulmat mietteliäästi rypyssä.
Ginnyn hämmästykseksi Hermionen seuraavat sanat eivät kuitenkaan liittyneet mitenkään läksyihin: "En olekkaan huomannut tuota taulua aikaisemmin. Onko Michael Jackson velho?" hän kysyi hämmästyneellä äänellä.
"Michael Jackson? Missä muka? Mistä sinä nyt oikein puhut?" Ginny ihmetteli kääntyessään katsomaan taulua, jossa joku mies tanssi pitäen hattuaan kasvojensa edessä. Hän tiesi kyllä kuka oli Michael Jackson, sillä heidän isäsänsä oli ostanut heille radion joskus innostuksen puuskassaan, ja lapset kuuntelivat sitä mielellään kotonaan. "Ei tuo ole mikään Michael Jakcson", hän puuskahti," sehän on Cowboy Gordon, se hullu velho professori joka pukeutui jästien cowboy vaatteisiin."
Hermione rypisti kulmiaan uudestaan: "Eivät nuo edes näytä cowboy vaatteilta. Se on selvästi Michael Jackson. Näyttää samalta ja tanssii samalla tavalla." Hermionen äänensävy oli päättäväinen.
Ginny pyöräytti tälle silmiään, mutta Hermione ei huomannut, koska oli jälleen keskittynyt läksyihinsä. Cowboysta itsekseen mutisten Ginny kumartui oman kirjansa puoleen, yrittäen keskittyä edessään olevaan monimutkaiseen esitelmään paksujuuripasomoiden moninaisista käyttötarkoituksista. Kirjan lukemisesta ei kuitenkaan tullut mitään, kun hän oli lukemassa samaa sivua viidettä kertaa, ymmärtämättä vieläkään mitä oli juuri lukenut, hän vihdoin luovutti. Hän keräsi kirjansa laukkuunsa vilkaisten pöydän toisella puolella istuvaa Hermionea hiukan uhmakkaasti. Ginny ei olisi jaksanut kuunnella juuri sillä hetkellä odotettavissa olevaa paasausta läksyjen tärkeydestä. Sitä paasausta ei kuitenkaan tullut. Hermione katsoi häntä silmissään mietteliäs katse. Sitten hän Ginnyn yllätykseksi laittoi omat kirjansa laukkuun. Ginny oli tiputtaa silmät päästään. Huomatessaan ystävänsä hämmästyksen, Hermione nauroi iloisesti.
"Onko sinut kirottu? Oletko sairas? Vienkö sinut matami Pomfreyn luo?" Ginny kysyi toiselta huolestunutta teeskennellen.
Hermione virnisti: "Ensinnäkään, kuka tässä voi tehdä läksyjä, kun sinä huokailet siinä vieressä kyllästyneen oloisena? Toisekseen minua ei huvita tehdä läksyjä, kun se Pimennon akka on täällä. Ainakaan tänään." Hän lisäsi vielä kiireesti.
Ginny virnisti ilahtuneena.
"Oletko muuten kuunnellut sen cd:een, jonka toin sinulle?" Hermione kysyi innostuneena.
"Sanoin jo aamulla, etten voi. Mankkani taika ei jostain syystä toimi", Ginny vastasi puhuen Tylypahkassakin toimimaan viritellystä soittimestaan.
"Ai. Harmi." Hermione mumisi.
"No, mitäs tehdään?" Ginny kysyi sitten pirteänä
Hermione rypisti mietteliäänä otsaansa. "Oikeastaan minun tekisi mieli mennä käymään kioskilla, siis sellaisella jästikioskilla jossa myydään vähän kaikenlaista, mutta koska se ei tietenkään ole mitenkään mahdollista, niin ehdottaisin että menemme ulos."
Ginnyn kasvoille oli syntynyt mietteliäs ilme. "Ehkäpä se onkin mahdollista, ehkäpä hyvinkin."
"Mitä?! Oletko hullu. Emme me voi noin vain poistua koulusta! Saati sitten lähteä jästimaailmaan!" Hermione kiljahti. Pari ekaluokkalaista tyttöä katsoi häntä kummissaan, mutta tiukka mulkaisu sai nämä nopeasti keskittymään taas omiin läksyihinsä.
"Miksemme? Eikös sinulla ollut kapinallinen olo? Mikä olisi sen parempaa, kuin karata jästimaailmaan Pimennon nenän alla?"
"Mutta jos jäädään kiinni? Meidät erotetaan koulusta."
"Ei jäädä. Taidat unohtaa, että olen kasvanut Fredin ja Georgen kanssa." Ginny sanoi virnistäen.
"Mutta, miten se edes voisi onnistua? Eihän täältä pääse pois. Vaikka osaisimmekin kaikkoontua, ei tylypahkan mailla voi kaikkoontua, emmekä me edes osaa. Muurejen yli emme pääse, ne ovat liian hyvin suojatut, samoin kun portti. Lupaa emme taatusti saa, vaikka pyytäisimmekin." Hermione pälpätti hermostuneena kuin viimeistä päivää.
"Mitä ideaa siinä nyt olisi, jos pyytäisimme luvan? Eikös karkaaminen ollut ideana?"
"Minusta kioskilla käyminen oli se idea", Hermione yritti hermostuneena.
"Ei, ei, ei. Sinulla on kapinallinen olo, joten meidän täytyy karata. Odotas kun mietin hetken."
Hermione aukaisi suunsa vastustellakseen. Tyttö oli todellakin kasvanut Fredin ja Georgen kanssa samassa perheessä, ja se huolestutti häntä enemmän kuin paljon. Kaksosilla oli tapana kehitellä vähän turhankin lennokkaita ideoita, eikä hän pitänyt ajatuksesta että joutuisi itse sellaiseen mukaan. Hän alkoi vähitellen katua, että oli avannut suuren suunsa. Kaikkea mitä ajatteli, ei tosiaankaan olisi tarvinnut sanoa ääneen. Toisaalta häntä myös houkutteli ajatus karata, antaa kerrankin vain mennä. Hermionen painiessa omatuntonsa kanssa, Ginnyn ilme oli äkkiä kirkastunut.
"Nyt sain idean!" hän huudahti innoissaan, pompaten seisomaan ja juosten saman tien takan ääressä istuvien poikien luo. Hermione katsoi kummissaan kuinka tämä puhui posket innosta punoittaen tummatukkaisen pojan korvaan. Harry nyökkäsi vastaten tytölle jotakin. Sitten he katosivat yhdessä yläkertaan. Hermione ja Ron katsoivat toisiaan oleskeluhuoneen läpi hämmästyneinä. Mitä ihmettä Ginny oikein touhusi? Hermione mietti kummissaan. Ei kai nyt ollut oikea aika ruveta iskemään poikia? Melkein samassa tämä kuitenkin tuli takaisin Harry perässään, kiiruhtaen Hermionen luokse Harryn palatessa istumaan takan ääreen. Hermione ehti nähdä Ronin katsovan Harrya kysyvästi, kun Ginny tempaisi hänet mukaansa. Hermione kompuroi muotokuva aukossa lentäen melkein nenälleen. Hän olisi luultavasti lentänytkin ellei Ginny olisi vetänyt häntä perässään niin vauhdikkaasti, ettei hänellä ollut yksinkertaisesti aikaa kaatumiseen. Käytävässä Ginny kuitenkin rauhoitti askeliaan, sillä käytävissä juokseminen oli kiellettyä, eikä hän halunnut kenenkään hidastavan heidän menoaan paasaamalla asiasta.
Ulos päästyään Ginny lähti kulkemaan rantaa kohden, Hermionen seuratessa tätä kummissaan. Ginnylla kun ei enää tuntunut olevan kiire enää minnekkään. Tämä käveli kaikessa rauhassa kohti rantaa, kuin he olisivat olleet maleksimassa auringon paisteessa, oikeastaan tietämättä mitä halusivat tehdä. He kävelivät järvenrantaa pitkin punatukkaisen tytön jutellessa hänelle niitä näitä. Tämä puhui huispauksesta, Harrysta, perheestään ja koulujutuista, haukkui luihusia, poimi välillä kukkia maasta, eikä millään lailla osoittanut, että he olisivat aikeissa tehdä jotain luvatonta. Ensin Hermionen teki mieli huutaa Ginnylle, että mitä tyttö oikein meinasi. Mutta sitten hän rauhoitteli itseään, eikö hän juuri tätä ollut hallunnutkin? Kävellä kaikessa rauhassa ulkona nauttien kauniista ilmasta yhden parhaista ystävistään kanssa. Hermione saatua itsensä rauhoiteltua, hän yhtyi Ginnyn rupatteluun iloisena. Ei näin kauniina päivänä jaksanut riehua kenellekkään. Hänen mieltään oli hipaissut nopeasti pettymys, mutta hän painoi sen päättäväisesti syrjään, eikä hetken kuluttua enää uskonut sellaista edes olleen.
"Oletko muuten kuunnellut jo sen cd:een jonka annoin sinulle?" Hermione kysyi rupattelun sivutessa musiikkia
"Edelleenkään minun mankkani ei toimi", Ginny sanoi silmiään pyöritellen.
"Ai nii joo."
Rupatellessaan he olivat tulleet sille reunalle järveä, joka kulki Kielletyn metsän rinnalla. He kulkivat sitä kaikessa rauhassa, eikä Hermione edes huomannut, että he olivat aina vain lähempänä ja lähempänä metsän reunaa. Äkkiä Ginny vilkaisi nopeasti ympärilleen, vetäen hänet nopeasti metsän siimekseen. Ginny juoksi pitkän matkaa syvemmälle metsään vetäen häntä perässään. Hermione juoksi suunnaten kaiken keskittymiskykynsä pystyssä pysymiseen kaikkien juurien, kivien ja möykkyjen keskellä, ja koska, kuten me kaikki hyvin tiedämme, Hermionen keskittymiskyky on valtaisa, hän myös säästyi kaatumiselta. Kun metsästä ei enää nähnyt ulos, Ginny pysähtyi viimein. Hermione nojasi huohottaen polviinsa, katsahtaen moittivasti ystäväänsä.
"Mikä hitto sinua oikein riivaa? Ensin olet aivan innoissasi viemässä minua ties mihin vaikeuksiin, sitten olet kuin et mitään aikoisikaan jutellen kanssani aivan normaaleista asioista ja sitten sinä aivan varoittamatta ryntäät Kiellettyyn metsään, minne me emme muuten edes saisi mennä jos saan huomauttaa, repien minut mukanasi. Minusta se ei ole ollenkaan mukavaa, ei sitten ollenkaan, jos saan sanoa." Hermionen ääni vaipui pikkuhiljaa huudosta muminaksi Ginnyn kohottaessa sormen huulilleen hiljaisuuden merkiksi. Tottahan hän nyt tiesi ettei Kielletyssä metsässä ollut järkevää huutaa, muttei ollut ajatellut sitä hetkeäkään, hän oli liian kiukkuinen toiselle tytölle.
"Mitä sinä oikein aiot?" hän kysyi tällä kertaa hiljaisella änellä,"Kielletty metsä on aivan liian suuri ja vaarallinen jotta sen läpi voisi kulkea."
"En minä nyt niin tyhmä ole, että aikoisin kävellä kielletyn metsän läpi", Ginny sanoi tuhahtaen kaivaessaan taikasauvansa esille,"ajattele nyt mikä on ainut tapa päästä pois Tylypahkan mailta?" Hermione mietti toisen lausuessa loitsun niin hiljaa ettei hän kuullut mitä tämä sanoi. Ja koska, kuten me kaikki hyvin tiedämme, Hermonen äly hakee vertaistaan, hän keksi nopeasti mitä toinen ajoi takaa.
"Tarkoitatko että lennämme täältä pois?" Hän kysyi hermostuneesti, koska ei ollut koskaan oppinut suhtautumaan rauhallisesti lentämiseen. Toinen nyökäytti päätään keskittyen katsomaan metsään, aivan kuin olisi odottanut jotakin.
"Mutta, eihän meillä ole luutiakaan, ja matkaa on liikaa niillä lentämiseen", hän yritti vielä. Tämä oli todellakin liian lennokas idea hänelle.
"Kuka luudista on puhunutkaan?" Ginny kysyi keskittyneenä.
"Mutta millä sit...iik!" Hermionen sanat vaihtuivat tukahtuneeseen kirkaisuun kun metsästä tuli rämisten ja kolahdellen sininen rähjäisen näköinen Ford Anglia. Se pysähtyi heidän eteensä moottoria huudattaen ja sen kaikki ovet rämähtivät auki kovalla metelillä. Se oli maannut jo niin kauan metsässä, että alkoi kyllästyä siihen. Se kaipasi seikkailua. Ja juuri siksi se oli vastannut nuoren Weasleyn kutsuun. Vaikka siitähän tytöllä ei tokikaan ollut minkäänlaista aavistusta. Tämä luuli auton vain tulleen onnistuneen kutsuloitsun ansiosta.
"Emmehän me tuolla voi lentää!" Hermione sanoi saadessaan itseään koottua hieman.
"Miksemme muka?" Ginny kysyi häneltä haastavasti," se sopii tarkoitukseemme täydellisesti."
"Mutta sehän meni aivan rikkikin", Hermione alkoi kuullostaa jo hieman epätoivoiselta. Hänen olisi pitänyt pitää suuri suunsa kiinni.
"Isä asensi siihen loitsun, että se korjaa itse itseään."
"Mutta-"
Vastalauseet jäivät kuulumattomiin auton töötätessä kovaan ääneen, sen kyllästyttyä odottelemaan. Metsä ympärillä tuntui siltä kuin olisi herännyt henkiin. Se ryskyi, ratisi, ulvoi ja puhisi. Meteli yltyi koko ajan, kuullostaen siltä, että tuli jatkuvasti lähempää.
"Äkkiä autoon siitä!" Ginny tiuskahti jähmettyneelle Hermionelle tönäisten tätä selkään juostessaan samalla itse toiselle etupenkille jättäen kuskinpaikan hänelle. Metsään pelokkaasti vilkaisten hän istui autoon, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Saman tien kun Hermionen peppu osui autonpenkkiin, Ford Anglia kaasutti kovalla vauhdilla eteenpäin. Ovi läimähti kiinni kiihdytyksen voimasta. Auto pomppi juurakoissa saaden tytöt lyömään päänsä kattoon. Sitten se äkkiä kohosikin ilmaan lentäen Tylypahkan taivaalle. Kiroten ja kipeää päätään hieroen Ginny painoi nopeasti Anglian näkymättömyysnappia. Kaikeksi onneksi se toimi.
"Toivottavasti kukaan ei ehtinyt nähdä", Hermione sanoi hieroen itsekkin päätään.
"Ei varmaankaan", Ginny koitti sanoa vakuuttavasti, onnistumatta siinä kuitenkaan kovinkaan hyvin.
"Meitä kuitenkaan tuskin huomattiin, vaikka auto olisikin nähty", tämä jatkoi äkkiä iloisemmalla äänellä.
Hermione ei ollut asiasta ollenkaan niin varma, mutta antoi asian olla. Vähitellen hän rentoutui alkaen nauttimaan sinisestä taivaasta ympärillään. Tuuli suhisi auton kyljissä rauhoittavasti. Hän tunsi itsensä niin - vapaaksi. Kaikki huolet ja murheet tuntuivat niin kaukaisilta, aivan kuin ne olisivat jääneet kauas maan pinnalle. Hermione vilkaisi ystäväänsä, joka oli sulkenut silmänsä. Tämä tuntui nauttivan joka hetkestä. Siroilla pisamaisilla kasvoilla oli helpottunut, rauhallinen ilme. Aivan kuin tämänkin huolet olisivat jääneet kauas taakse. Tältäköhän luudilla lentäminen heistä tuntui? Tämänkö takia he rakastivat sitä niin paljon?
Hermione avasi jo suunsa kysyäkseen tätä Ginnyltä, kun hänen eteensä napsahti äkkiä turvavyöt. Eivät suinkaan olleet mitkään tavalliset vyöt, vaan samanlaiset, joita käytettiin jästien hurjimmissa huvipuistovempeleissä. Säikähtäneenä Hermione tarrautui niihin kiinni käsillään. Häntä oli alkanut äkkiä jälleen hermostuttamaan. Hänestä alkoi jo tuntua, että hermostuneisuus jäisi hänelle pysyväksi mielentilaksi tätä menoa. Samassa auto kiihdytti hurjaan menoon, saaden Hermionen suusta pääsemään vain pitkittyneen vinkaisun. Ginny hänen vieressään puolestaan kiljahti riemusta, joka lisääntyi auton lähtiessä kieppumaan. Hermione puristi turvavöitä rystyset valkoisina silmiään tiukasti kiinni puristaen. Rähjäinen Ford Anglia huvitteli sydämensä kyllyydestä. Sillä ei ollut ollut näin hauskaa pitkiin aikoihin. Metsässä ajelu ja vauhtikilpailut yksisarvisten kanssa eivät pidemmän päälle jaksaneet huvittaa. Se oli saanut tarpeekseen tylsyydestä. Auto lähti pitkään syöksyyn suoraan alaspäin. Hermionesta tuntui kuin hänen vatsalaukkunsa olisi noussut sydämen paikalle rintaan ja sydän hypännyt jyskimään korviin. Hän kerkesi vain epätoivoisesti ajattelemaan jotain suuresta suustaan, kun Anglia teki silkasta riemusta silmukan kihhdyttäen jälleen luotisuoraan ylöspäin. Hermionen vatsalaukku valahti takaisin navan alapuolelle ja sydän jyskyttämään hurjaa vauhtiaan rintaan. Ginny nauroi riemusta kiljahdellen aina välillä iloisesti.
"Silmukoita, haluan lisää kieppejä!" hän huusi innoissaan.
Hermione yritti avata suunsa kieltääkseen, muttei pystynyt. Niimpä hän tyytyi vain puristamaan turvavöitään entistä kovempaa. Anglia totteli mielellään hurjapäisen tytön toiveita aloittaen pitkän kieppisarjan. Se kiemurteli sinisellä taivaalla tehden upeita kuvioita pilvien alla. Hermione joutui keskittämään kaikki voimansa jottei olisi oksentanut. Punatukkainen tyttö sen sijaan nautti koko olemuksellaan. Tämähän oli melkein yhtä ihanaa kuin luudalla lento! Vielä hetken reviteltyään auto kuitenkin rauhoittui, laskeutuakseen hiljaiselle metsätielle. Se poisti paksummat turvavyöt muuttuen samalla itsekseen näkyväksi.
Auto ajoi huristen pitkin jästikatua pienenhkön kylän laitamilla. Tytöt edelleen hiukan pöllämystyneinä hetken, yrittäen rauhoitella takovia sydämiään. Sitten Hermione tarttui rattiin tajuten heidän olevan keskellä jästejä, ja yritti kovasti näyttää siltä että ajoi autoa.
Ginny puolestaan virnisti iloisesti: "Sepäs oli hurjaa menoa! Ihanaa!"
Hermione ei ollut aivan yhtä varma asiasta, mutta näki pahaakseen keskittyä hiljaa ratin kääntelyyn, koska pelkäsi oksentavansa jos puhuisi. Yhä virnistellen Ginny napsautti radion päälle kuunnellakseen musiikkia. Radiossa soi eräs yhdeksänkymmentä luvun hiteistä. Hermione rentoutui pikkuhiljaa tutun kappaleen tahdissa alkaen laulamaan mukana. Hän niin rakasti tätä kappaletta. Vähän aikaa lauleltuaan hän huomasi nuoremman tytön kasvoilla kyllästyneen ilmeen.
"No mikä nyt? Etkö pidä kappaleesta?" hän kysyi hämmentyneenä.
"Ihan liian vanha!" Ginny tuhahti.
"Hae sitten jotain parempaa!" Hermione sanoi hiukan äkäisenä.
Ginny painoi radion kanavanhaku nappia. Radio alkoi soittaa iskelmää. Ginny painoi nappia uudestaan. Jazzia. Taas tyttö painoi. Auton täytti Elviksen pehmeä ääni: "Love me tender, love me sweet." Hermione tuijotti Ginnyä epäuskoinen ilme kasvoillaan. Tämä oli nojautunut selkänojaa vasten, silmät kiinni, selvästi nauttien musiikista joka solullaan.
"Ja tämähän onkin onneksi ihan tuore kappale. Ei sitten yhtään vanha." Hermione sanoi hieman sarkastisesti.
Ginny havahtui musiikin maailmasta vain näyttääkseen Hermionelle kieltä ja vaipui sitten takaisin. Hermione pyöritteli silmiään itsekseen.
"Musiikista tulikin mieleeni, että mitä pidit siitä cd:stä, jonka annoin sinulle?"
"Hermione, koita jo muistaa että mankkani on rikki!"
"Niinhän olikin!"
Auto pysähtyi yllättäen. Hämmästyksekseen Hermione huomasi heidän olevan erään rakennuksen pihassa parkkipaikalla. Hämmästyksen aiheuttaja oli erään oven päällä lukeva suuri numeroinen kymmenen, ja sen alla lukeva kioski. Miten auto oli tiennyt tulla tänne? Eivät he olleet edes puhuneet autossa kioskista mitään. Lukiko se ajatuksia? Ajatukset kuitenkin keskeytyivät, Ginnyn nykäistessä häntä käsivarresta.
"Mennään jo! Haluan nähdä mitä tuommoinen tioski sisältää."
"Kioski", hän korjasi tyttöä automaattisesti noustessaan autosta.
Pieni hiiri kipitti ulkona seinän viertä heidän astuessaan sisään kioskiin. He kiertelivät kaikessa rauhassa ahtaassa liikkeessä, Hermionen miettiessä mitä hän ostaisi. Onneksi hänellä sattui olemaan jästirahaa mukanaan. Hän otti pari Cola-tölkkiä hyllystä, lightia totta kai, tavallinen maistui vain sokerille. Sitten hän siirtyi tutkimaan jäätelö valikoimaa. Ginny oli ottanut hyllystä lehden ja tutki nyt hämmentyneen näköisenä sen liikkumattomia kuvia ja omituisen näköistä tekstiä. Hetken mietittyään Hermione valikoi kaksi jäätelöä siirtyen kassalle maksamaan. Hän nappasi lehden Ginnylta katsomatta mikä se oli, liittääksen sen muiden ostosten joukkoon. Myyjä kohotti hieman kulmiaan lehdelle ottaessaan siitä hinnan. Hermione keräsi ostokset syliinsä lähtien kävelemään ulko-ovelle päin, vilkaisten samalla lehteä. Se sai hänen kasvonsa karahtamaan syvän punaisiksi.
"Ginny! Miksi sinä katselet tällaisia lehtiä!" hän kirkaisi heidän astuessa ulos ovesta.
Tämä tyytyi kohauttamaan olkapäitään: "Se oli outo."
Hermione vilkaisi uudestaan kantta, jossa joku nainen poseerasi vailla rihmankiertämää varsin tuhma katse silmissään. Nopeasti hän käänsi katseensa taas pois punastuen jälleen. Hän työnsi lehden toiselle tytölle lähes kiivaalla käden liikkeellä.
"Pidä vain hyvänäsi. Ja ole kiltti ja pidä se poissa silmistäni."
Tämä vain kohautti olkiaan uudestaan, ja työnsi lehden olkalaukkuunsa.
Sitten Ginny pysähtyi äkkiä kuin seinään. Hermione pysähtyi myös kääntyen katsomaan ystäväänsä hieman ärtyneenä. Mitä nyt taas? Mihin hänen mukavan rauhallinen päivänsä oli kadonnut niin totaalisesti? Hänen olisi todellakin vain pitänyt pitää liian suuri suunsa kiiinni.
"Mitä nyt? Näitkö kenties traktorin?" hän kysyi hieman ilkeästi hämmästyneen näköiseltä Ginnylta, arvellen tämän nähneen jonkin jästivehkeen.
"Oliko meillä karvanopat?" tämä kysyi perin kummastuneella äänellä.
Hermione kääntyi autojen puoleen. Hän katsoi edessään olevaa punaista toyotaa, sitten tyttöä, sitten taas toyotaa, sitten taas tyttöä kuin tämä olisi tärähtänyt.
"Ensinnäkin, meidän automme on ford ja tuo on toyota. Toisinnakin meidän automme on sininen, EI punainen", Hermione sanoi painokkaasti kävellessään punaisen auton vieressä olevalle siniselle autolle silmiään pyöritellen. Hän istui kuskin paikalle avaten jäätelönsä kuoret. Hetken päästä myös toinen tuli autoon hieman nolon olisena. Hän avasi oman jäätelönsä ja hetken he istuivat hiljaisuudessa syöden jäätelöitään. Siinä syödessään he innoistuivat miettimään mitä kioskin edessä pyörivät ihmiset suunnittelivat. Näillä ei näyttänyt olevan aikomustakaan mennä kioskiin. Tytöt keksivät toinen toistaan hurjempia juttuja. Ginny tietenkin keksi kaikkein hurjimmat, ja senhän ymmärtää kun tietää, kuten me varsin hyvin tiedämme, keiden kanssa hän oli kasvanut. Naureskellen jutuilleen, he avasivat cola-tölkkinsä. Hermione hieroi tölkkinsä juoma-aukon ympärystää hihallaan.
"Mtä ihmettä sinä puuhaat?" Ginny kysyi kummissaan.
"Puhdistan tätä. Se on likainen."
"Pöh!"
"No mieluummin minä omia pöpöjäni saan, kuin jonkun kärpäsen varpaidenvälihikeä!"
"Mitä?"
"Tai jonkun äijän kynnenalusmömmöjä!" Hermione tuhahti vielä.
Ginny rypisti kulmiaan ja virnisti sitten huvittuneesti: "Mutta kärpäsen varpaisenvälihikeä. Mistä sinä sen keksit?"
Hermione tuhahti nauravalle Ginnylle, nostaen puhdistetun tölkin huulilleen. Ginnykin hörppäsi tölkistään naurunsa lomassa ja hänen ilmeensä muuttui yllättyneeksi.
"Tämä on hassun makuista. Omituista juomaa, mutta itseasiassa aika hyvää!"
Heidän juodessa hiljalleen juomiaan, auto lähti ajamaan kohti metsikköä. Metsätiellä Hermione painoi näkymättömyys nappia auton kiihdyttäessä lentoon lähtöä varten. Paluumatka linnaan sujui kaikessa hiljaisuudessa. Aurinko näkyi puolikkaana pallona taivaan reunassa, valaisten kaiken kullallaan. Oli rauhallista. Autokaan ei kiihdytellyt, eikä kieppunut. Tytöt nojasivat uneliaina selkänojiin hörppien aina välillä juomistaan ja jutellen. Oli mukavaa rentoutua maisemia ihaillen hyvän ystävän seurassa. Aivan liian pian auto laskeutui aivan Kielletyn metsän laidalle. He nousivat autosta kiittäen sitä, johon se vastasi pehmeästi hyrräten. Sitten se hävisi metsän uumeniin. Hetken tytöt vain katselivat sen perään.
"Ja mitenkähän ajattelit meidän pääsevän linnaan takaisin huomaamatta?" kysyi Hermione hieman haastavasti.
Vastaamatta tytön kysymykseen, Ginny veti kaapunsa sisältä jotain hopeista, lähes nestemäistä.
"Näkymättömyysviitta!" Hermione huudahti iloisesti," Ginny, sinä olet nero!"
Ginny virnisti omahyväisesti: "Hyvä kun huomasit sen viimein."
"Vai sitä sinä siis touhusit Harryn kanssa."
"Niin. Mitä sinä sitten luulit?"
"Eeen mitään." Hermione sanoi viatonta äänensävyä tavoitellen.
Ginny muksaisi häntä kylkeen. Hymyillen Hermione veti näkymättömyysviitan heidän ylleen.
Linnan käytävillä valui oppilaita kohti suurta salia. Ihmetellen mitä mahtoi olla tekeillä, he kiirehtivät kohti Rohkelikkotornia. Neville sattui juuri sopivasti tulemaan ulos muotokuva-aukosta, joten he pääsivät livahtamaan sisään. Poikien makuusalista kantautui professori McGarmiwan napakka ääni, mutta he eivät erottaneet sanoja. Kiiruhdettuaan tyttöjen makuusaliin, Hermione piilotti viitan tyynynsä alle. He ehtivät juuri asettumaan sellaisiin asentoihin, että heidän olisi voinut luulla olleen siellä tuntikausia muutaman minuutin sijaan, kun professori McGarmiwa vetäisi oven rivakasti auki. Sängyn päätyä vasten istuva Hermione nosti katseensa kirjastaan, Ginnyn vain ynähtäessä omassa sängyssään peiton alla.
"Ginerva, herää!" professori sanoi tomerasti.
Ginny hätkähti nousten sitten istumaan sänkynsä reunalle uneliaan näköisenä. Tämä hieroi silmiään haukotellen. Molemmat katsoivat kysyvinä tuvanjohtajaansa.
"Rehtori vaatii kaikkia oppilaita saapumaan suureen saliin."
Hermione oli varma, että oli erottanut tämän äänessä hyvin halveksivan sävyn.
"Mitä on tapahtunut?" hän kysyi heidän lähtiessä professori McGarmivan perässä kohti suurta salia.
"Eiköhän rehtorimme kerro sen kun pääsemme saliin", tällä kertaa Hermione oli entistäkin varmempi äänen halveksivasta sävystä.
Suuressa salissa tytöt kiiruhtivat istumaan vastapäätä Harrya ja Ronia. Nämä näyttivät suunnattoman helpottuneilta heidät nähdessään.
"Höm höm!" kaikui salissa heidän suuresti inhoamansa ääni vahvistettuna moninkertaiseksi.
Sali vaimeni kuullakseen, miksi heidät oli raahattu saliin tähän aikaan.
"Joku on tänään lähtenyt luvattomille teille", Pimento sanoi mairealla äänellä," ja mehän tiedämme mitä siitä seuraa."
Kohina kävi läpi suuren salin oppilaiden puhuessa yhteen ääneen. Pimento antoi heidän puhua hetken, mutta jatkoi sitten vaarallisen lempeällä äänellä: "Päivällä tehtiin havainto lentävästä sinisestä autosta. Sen jälkeen sitä ei ole nähty. Inkvisitiopartio ystävällisesti lupautui vartioimaan paluun varalle, mutta auto ei palannut. Niimpä minä keräsin teidät tänne, jotta näkisimme kuka puuttuu. Tällä kertaa he eivät pääse pälkähästä."
Taas kohina kävi läpi salin, kaikkien yrittäessä selvittää puuttuiko joku. Hermione ja Ginny pohtivat asiaa muiden mukana, jotteivat näyttäisi syyllisiltä.
"Katsotaampa", rehtori sanoi heilauttaen taikasauvaansa," paljastus puuttumos."
Mitään ei tapahtunut. Kohina alkoi salissa uudestaan.
"Paljastus puuttumos!" hän huudahti kovempaa.
"Paljastus puuttumos, paljastus puuttumos! Mitä tämä tarkoittaa!" hän kiljui kiukkuisesti.
"Mielestäni se tarkoittaa sitä, ettei kukaan puutu!" professori McGarmiwa kajautti kovaan ääneen.
Nauru kimpoili suuressa salissa. Rehtorin naama alkoi punoittaa vaarallisesti.
"Kaikki nukkumaan! Nyt heti! Alkakaas mennä jo siitä! Ja jos näen yhdenkin oppilaan vielä tänään poissa tuvastaan, hän saa sellaisen opetuksen että muistaa sen lopun ikäänsä!" rehtorin vahvistettu ääni kaikui kovana salissa.
Oppilaat tottelivat käskyä enemmän kuin mielellään. He halusivat salista ulos niin pian kuin mahdollista, ja niin kauas Pimennosta kuin vain voisivat. Helpottuneina Hermione ja Ginny kiiruhtivat omaa tupaansa kohden. Oli ollut todella lähellä, etteivät he olleet jääneet kiinni.
"Mitä ihmettä te olette oikein touhunneet?" Harry kysyi saavutettuaan heidät Ronin kanssa.
"Emme mitään erikoista", Ginny sanoi viatonta teeskennellen.
"Emme niin mitään", Hermione säesti yrittäen pitää itsensä vakavana.
"Ensin Ginny tulee pyytämään Harrylta näkymättömyysviittaa lainaan, sitten teitä ei näy koko loppupäivänä ja sitten on nähty meidän vanha Ford Angliamme, ettekä te ole tehneet muka mitään! Tosi uskottavaa!" Ron tuhahti heidän astuessaan oleskeluhuoneeseen.
"Hyvä on. Kerromme teille huomenna kaiken, mutta nyt minua ainakin väsyttää liikaa", Hermione sanoi haukotellen.
"Niin minuakin", Ginny sanoi epäselvästi, sillä haukotus oli tarttunut häneenkin.
"Okei, mutta kerrottekin sitten heti aamulla", Harry vannotti vielä.
"Joo joo", Hermione vastasi uupuneena.
Tytöt suuntasivat kohti tyttöjen makuusalia.
"Michael Jakcson", hän sanoi Ginnylle heidän ohittaessaan yhä vain tanssivan taulun.
"Cowboy Gordon", Ginny livautti heti takaisin.
Tytöt näyttivät toisilleen kieltä kömpiessään vuoteisiinsa. Hetkessä vuoteista kuului vain rauhallinen tuhina.
Aamulla nelikko jutteli aamiaspöydässä muodonmuutoksen läksyistä. He olivat kertoneet pojille jo aikaisemmin aamulla, mitä oli tapahtunut. Nyt Ron loi vähän väliä Hermioneen ihailevia katseita ja Harry kiusoitteli Ginnya koko ajan. Kumpikaan tytöistä ei pannut asiaa ollenkaan pahakseen. Seamus istahti väsyneen näköisenä heidän viereensä. Hän kuunteli hetken puolella korvalla puhetta läksyistä voidellen paahtoleipäänsä hillolla, kun äkkiä tuntui tajuavan jotain.
"Mitä?! Onko meillä muodonmuutoksia seuraavaksi? Eikö meillä olekkaan nyt liemiä?" hän kysyi pöllämystyneen näköisenä.
Ginny katsoi Hermioneen silmät tuikkien: "Oliks meillä karvanopat?"
Kaikki neljä purskahtivat iloiseen nauruun hämmästyneen Seamuksen tuijottaessa heitä. Tämä sai aikaan vain kovemman naurun, joka sai hämmentyneen ja itsekseen mutisevan Seamuksen siirtymään kauempana heistä istuvan Nevillen seuraan. Kesti kauan ennen kuin he saivat itsensä hillittyä.
"Tää on niin vanha!" puuskahti Hermione äkkiä heidän rauhoituttuaan.
Ginnyltä pärskähti kurpitsamehut vastapäätä istuvan Harryn naamalle, heidän purskahdettuaan jälleen nauruun. Nauraen Harry putsasi lasejaan hihallaan. Kaikki tuijottivat laseja hankaavaa hihaa, jolloin heidän naurunsa vain yltyi. Mahaansa pidellessään Hermione ajatteli naurunsa lomassa, että taisi sittenkin olla vain hyvä asia, kun hän oli avannut liian suuren suunsa.
EpilogiIllalla tyttöjen makuusalissa:
"Ginny"
"Niin?"
"Piditkö siitä cd:stä jonka annoin sinulle?"
"Hermione, minun mankkani on edelleen rikki."
"Ai niin. Miten minä en ikinä muista sitä?"
"En tiedä. Minusta alkaa melkein tuntua, että sinut on kirottu olemaan muistamatta sitä, tai alkaisi ellei se olisi typerää."
"Niinpä niin. Mutta mitäs sinä muuten pidit siitä kohdasta siinä CD:ssä, jossa..."
"HERMIONE! SE MANKKA ON EDELLEEN RIKKI!"
A/N: Jossain vaiheessa kirjoittaessani inhosin tätä suunnattomasti. Jaksoin kuitenkin sinnitellen kirjoittaa tämän loppuun serkkuni päättäväisessä painostuksessa. Tämä jäi itseasiassa yhdessä vaiheessa jumiin, mutta sitten menin lupaamaan, että jos serkkuni piirtää minulle sarjakuvan tuosta karvanoppa tapauksesta, minä kirjoitan tämän vihdoin viimein loppuun. Eli tässä tämä nyt sitten on. Enkä vieläkään oikein tiedä pidänkö siitä. No, jos se ilahduttaa serkkuani, se on täydellinen
Ja tiedän ettei nimi ole paras mahdollinen, mutta tässä tapauksessa se oli ainut mahdollisuus
Kommentti on tottakai tervetullutta ja toivottavaa
Olin ajatellut, että parituksen poisjättäminen olisi tarpeeksi. En edes tiennyt, että siihenkin on oma sanansa. No, lisään sen tuonne otsikkoon, vaikkei se varmaan enää olisi tarpeenkaan. Harva tännen varmaan enää eksyy.
