Nimi: Aina ja ikuisesti
Kirjoittaja: Joulutonttu
Fandom: Axis power Hetalia
Genre: Angst, fluffy
Ikäraja: K-11 (Saa muuttaa mihin suuntaan tahansa, oon huono laittamaan ikärajoja 
Päähenkilöt/paritukset: Suomi/Tino Väinämöinen ja Ruotsi/Berwald Oxenstierna, SuFin
Summary: Miksi Brerwald ei luo edes pientä katsetta Tinoon? Onko Tino tehnyt jotain väärää? Tino päättää järjestää rakkaallen yllätyksen, jota tämä ei unohtaisi ikinä - menisi se syteen tai saveen.
Disclaimer: En omista Hetaliaa, niiden hahmoja, enkä saa tästä rahallista korvausta.
Tino käveli varovaisesti kohti huonetta, jossa ruotsalainen oli ollut koko päivän. Hän oli eilen pahoittanut toisen valtion mielen huomaamattaan, kun he olivat juhlimassa baarissa Tanskan kanssa. Tai, Tanska ja Tino olivat juhlineet varsin riehakkaasti, toisin kuin Berwald, joka oli ollut lähinnä vahtimassa Tinoa ja Tanskaa. Tino ei muistanut, mitä oli tapahtunut, mutta hän vain huomasi, kuinka Ruotsalainen lähti baarista entinstä jäätävämmän näköisenä ja lukittautunut huoneeseensa. Kun Tino oli yrittänyt puhua tämän kanssa, Ruotsalainen oli vain mulkaissut häntä pahasti ja noussut pöydästä jättäen Tinon loihtiman aterian kesken. Ja vaikka Tino oli väläyttänyt tälle upeimman hymynsä, johon normaalisti pidempi valtio suli, oli Ruotsalainen vain kävellyt tämän ohi vilkaisematta tähän. Tino kohotti kätensä koputtakseen, mutta epäröi silloin. Jo muutaman sekunnin kuluttua ovi avattiin, kuin Tino olisi koputtanutkin, ja Tino sai osakseen vain jäänsiniset, vihaisen katseen, kun Ruotsalainen vain ohitti Tinon, kuin tämä olisi ilmaa. Tino ei saannut sanaa suustaan, eikä hän pystynyt liikahtamaan, edes katsomaan takanansa pois kävelevää Ruotsalaista. Hän vain kuuli yhä vaimeammat askeleet, ennen kuin vajosi polvilleen. Su-san ei kestänyt Suomalaisen kosketusta, ei hymyillyt tälle, eikä katseessa ollut samanlaista lämpöä kuin ennen. Tino toivoi, että voisi muistaa, mitä teki tai sanoi edellisenä iltana. Tanska olisi varmasti kovemmassa krapulassa, kuin Tino (Jonka krapulaa ei edes huomannut) ja muutenkin tämä vain vitsailisi heidän riidastansa. Suomen paras ystävä, Viro, ei hänkään osaisi auttaa.Viro ei ollut suhteessa, eikä tiennyt rakkaudesta. Tosin tietokoneistsa Viro, nimeltään Eduard, kyllä tiesi. Norjaa Tino ei ollut nähnyt viikkoihin, eikä myöskään tämän nuorempaa veljeä, Islantia. Tino ei saannut sanaakaan suusta Berwaldin seurassa, pala juuttui aina kurkkuun sen pienen hetken ajaksi. Tino myös.. oli alannut pelkäämään Ruotsalaista. Mutta Tinoin täytyi myöntää myös rakastavansa tätä edelleen. Hän rakastaisi häntä aina, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Syylisyys painoi Tinoa, eikä hän nähnyt jälleen huoneeseensa lukittautunutta valtiota enään sinä iltana.
Tino kieriskeli rauhattomana sängyssä. Normaalisti hän kuuli viereltään tutun tuhinan ja tunsi lämpimän käden kädessään. Mutta tänä yönä vuode oli kylmä, ja se tuntui nielevän Tinon kokonaan murheen alhoon. Toisessa tilanteessä hän olisi voinnut vain koputtaa Berwaldin oveen ja kömpiä tämän viereen, lämpimään kainaloon. Mutta asiat olivat muuttuneet. Tino ei halunnut katsoa totuutta silmiin – hän tiesi – tai ainakin uskoi, että Berwald ei rakastaisi häntä enään. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, kaikki olisi ohi. Tino ei voinnut ymmärtää, kuinka yksi sana tai yksi teko voisi viedä rakkaansa mennessään. Rakkauden, onnellisuuden.. Tino nappasi vieressänsä lojuvan tyynyn ja rutisti tätä lujaa painaen päänsä siihen. Kuumat kyyneleet tulivat vihdoin yli nuoren pohjoismaan mustikansinisistä silmistään. Nyyhkytys hukkui tyynyyn suomen käpertyessä sikiöasentoon. Tino tärisi, pelkäsi, mitä huominen toisi tullessaan. Vihdoin kyyneleiden saattelemana hän astui unien laivaan. Vain unessa hän saisi olla onnellinen rakkaansa rinnalla.
Aamulla Tino toivoi, että kaikki olisi vain ollutkin pahaa unta, mutta kohdatessaan Ruotsalaisen, hän tiesi, ettei mikään ollut muuttunut, kuten hän arvelikin. Ei yksi yö voisi mitään muuttaa. Tinon silmät olivat edelleen punaiset ja turvonneet, mutta Ruotsalainen ei välittänyt, ei ainakaan sanoilla. Ennen ruotsalainen olisi kysynyt, mikä hänellä olisi ja kietonut voimakaat käsivartensa nuoren Suomalainen ympärille kuiskien rakkauden sanoja sekä lupauksia tämän korvaan. Tino joi aamukahvinsa vain yksinäisyys seuranaan.
Suomalainen päätti, että sinä iltana hänen olisi puhuttava Ruotsalaisen kanssa keinolla millä hyvänsä. Hän päätti tekevänsä kaikesta täydellistä. Hän pukeutuisi parhaimpiinsa, leipoisi sekä sirottelisi huoneeseen terälehtiä sekä asettaisi kynttilöitä tunnelmaa luomaan. Hän ei kestäisi tätä syylisyyden tunnetta joka painoi hänen rinnassa, raastoi hänen sieluansa. Hän ei haluaisi nähdä enään yhtään ylmää katsetta. Tino oli muutenkin hyvin herkkä, vaikkakin poikeuksellisen sisukas. Hän olisi valmis yrittämään niin kauan, kunnes pidempi valtio viimein antaisi anteeksi. Hän oli valmis antamaan tälle vaikka koko elämänsä. Hän olisi valmis sotimaan tämän puolesta, vaikka vaarana olisi kuolema. Hän olisi valmis kaikkeen, mitä Berwald pyytäisi. Epätietoisuudessa eläminen oli vain niin kamalaa. Hän ei halunnut päästää irti.
Suomalainen aloitti työnsä heti. Hän leipoi kaikenlaisia herkkuja sekä osti suklaata - tietysti Karl Fazeria. Suomalainen arvasi oikein, ettei Berwaldia kiinnostaisi hänen tekemisensä. Tino pyyhki silmien eteen menneitä hiuksia etsiessään kaikenlaista romanttista. Hän löysi paljon tuoksukynttilöitä kaapista, ja ihasteli niiden hurmaavaa tuoksua. Hetkeksi Tino vaipui unelmiinsa, jotka hymyilyttivät pientä suomalaismiestä. Tino oli täynnä energiaa, ja viimein hän tunsi elävänsä jälleen. Hetkeksi hän unohti riitansa kunnes karu totuus iskeytyi häneen yhä suuremmalla voimalla. Tino päätti pysyä vahvana, ja pyyhki vuotavat silmänsä nopeasti hihaan. Tino kipaisi hakemassa monen värisiä ruusuja, ja irroitti niistä terälehdet jättäen muutaman säästetyn ruusun maljakkoon keittiön pöydälle. Tino kaivoi upeimman pukunsa esille, puhdisti siitä suurimmat pölyt sekä silitti vaatteet. Tunnit kuluivat hitaasti lisäten Tinon jännitystä. Hän tunsi olevansa pieni poika valmistautumassa esitykseen. Mutta nyt kyse oli jostain suuremmasta kuin onnistumisesta. Oli kyse rakkaudesta. Tino haroi kädellään hiuksiaan ja katseli levottomana, ettei Ruotsalainen yht'äkkiä pelmahtaisi huoneestansa pilaten yllätystänsä. Tino aikoi pysyä vahvana - vaikka hän saisi pakit, hän varmasti ei lopettaisi yrittämistä. Ei koskaan.
Ruotsalainen oli pysynyt Tinon onneksi koko päivän huoneessansa. Illan tullen hän laittoi hiljaisesti rauhallisen musiikin soimaan, ja keräsi rohkeutensa. Olisi totuuden hetki. Suomalainen käveli varmoin askelein kohti ruotsalaisen huoneen ovea tiiraillen itseänsä vielä kerran suuresta kokovartalopeilistä. Hän siisti vielä hiuksiaan, kunnes koputti ruotsalaisen oveen. Sisältä kuului vain murahdus, jonka Tino oletti olevan myönteinen vastaus. Tino avasi hitaasti oven jännittyneenä. Hänen katseensa osui heti pitkään ruotsalaiseen, ja he tuijottivat toisiaan pitkään. Tino huomasi Ruotsalaisella hiukan punoittavat silmät, mutta piti viehkeimmän hymyn huulillaan.
"Tule, minulla on asiaa", Tino sanoi lyhyesti ja tarttui Ruotsalaista kädestä ennen kuin ruotsalainen kerkesi edes reagoida Suomalainen ilmoitusasiaan. Hän tunsi Berwaldin joka lihaksen jäykistyvän, ja tunsi tämän kavahtavan tämän kosketusta. Häntä hermostutti tämän ujous, mutta hymyili silti vetäen tätä heidän makuuhuoneeseensa - jossa Tino oli tosin muutaman yön jo nukkunut yksin. Valoa huoneeseen loivat vain tuoksukynttilät, joita tosin oli paljon. Terälehtiä oli levitetty kaikkialle - sängylle, matolle, lipastoille sekä ikkunalaudallekkin. Musiikki soi hiljaa taustalla, ja herkut lepäsivät molempien yöpöydällä sekä lipastojen päällä. Tino nappasi Berwaldia molemmista käsistä pakottaen tämän katsomaan häneen. Ruotsalainen ei edes tuntunut vastustelevan. Tai sitten Tino vain kuvitteli niin. Tino katsoi lumoutuneena vaaleisiin silmiin, haluten tuntea Berwaldin jokaisen hermon, jokaisen vaalean hiussuortuvan. Tino kosketti varovaisesti toisen poskea, kunnes tajusi, että hänellä oli myös paljon sanottavaa toiselle miehelle.
"Berwald.. Tahdon.. Tahdon pyytää anteeksi.. En muista, mitä sanoin, mitä tein, mutta olen syvästi pahoillani.. Tämä sattuu minuun samalla lailla kuin sinuunkin. Valtava syylisyys.. Tuska.. epätietoisuus.. Tahtoisin.. vain olla kanssasi, tuntea sinut läpikotaisin. Haluaisin pitää sinua lähelläni ja haluaisin rakastaa sinua ikuisesti." poika sanoi tuntien poskiensa kuumottavan. Hän kuitenkin nousi varpailleen ja painoi suudelman toisen suulle. Tinon yllätykseksi Berwald ei vetäytynt pois tai vastustellut, vaan vastasi varovaisesti suudelmaan, kuin Tino olisi posliininukke, joka olisi hauras sekä hajoaisi kovemmasta kosketuksesta. Tino tunnusteli kielellään toisen kieltä silittäen Berwaldin vaaleita hiuksia toisella kädellään. Yht'äkkiä ruotsalainen kaappasi suomalaisen syyliinsä ja kantoi tämän sängylle irroten vasta silloin suudelmasta. Hän itse jäi lattialle polvistuen hiukan vapisevasti sängyllä istuvan suomalaisen eteen. Berwald kaivoi taskustaan jotain, jonka Tino toivoi olevansa se, mitä hän toivoikin. Pian Ruotsalaisen kämmenessä kökötti punainen pieni samettirasia, jonka hän avasi vapisevin käsin, ja rasian avautuessa Tino vetäisi syvään henkeä tuntien punan vahvistuvan vaaleilla poskillaan.
"Tuletko va-.. tai siis, tuletko miehekseni?" Ruotsalainen kysyi vahvalla aksentillaan silti pehmeästi ja lempeästi. Ruotsalaisen katse oli ujo mutta aito. Suomalaisen teki mieli heittäytyä Berwaldin kaulaan, mutta hillitsi juuri ja juuri itsensä. Nyt ei ollut varaa mokata.
"Minä.. Tulen," Tino sanoi onnenkyynelten lomasta, jotka Berwald pyyhkäisi pois ennen kuin asetti kauniin timanttisormuksen Tinon yllättävän siroihin sormiin. Sitä hetkeä ei voisi pilata mitään. Oli vain hän ja Berwald.
"Sinä et sanonut tai tehnyt mitään väärää, minua vain hermostutti.. Tiesin jo silloin, että halusin sinut.. omakseni.. Olen tiennyt sen aina.. Odotin vain sopivaa tilaisuutta, mutta sinä päätitkin ottaa tilanteen omiin käsiisi.." Ruotsalainen selitti omien onnenkyynelten lomasta. Tämä asettui Tinon vierelle sängylle vangiten suomalainmiehen hellästi kainaloonsa. Hän hautasi kasvonsa Suomalaisen sileisiin hiuksiin suukottaen niitä. Sitten hän vetäytyi katsoakseen vielä kerran mustikansinisiin silmiin yrittäen painaa joka hetken visusti mieleensä. Sitten hän painoi varovaisen suudelman Suomalaisen pehmeille huulille unohtaen kaiken muun ympärillään.
"Sano vain vaimo", Tino myöntyi hymyillen.
"Jag.. Jag älsker dig, min fru.."
"Jag älskar dig också.. Aina ja ikuisesti", Tino kuiskasi. Hän tiesi, ettei Ruotsalainen ymmärtäisi kolmea viimeistä sanaa, mutta hänelle se merkisti enemmän kuin kenellekkään muulle. Ruotsalainen loi vielä kummastuneen katseen Tinoon, joka vain hymyili yhä leveämmin - jos se oli todellakin mahdollista. He olisivat yhdessä aina ja ikuisesti.
A/N: Ei kai minulla mitään sanottavaa ole.. Huomauttakaa kirjoitusvirheistä, niitä on varmasti paljon !
Tää oli mun eka ficci ja tästä tuli varmaan vähän liiankin romanttinen, ja heti ekassa ficissä naimisiin/kihloihin o.o Mutta toivottavasti nautitte! ps. oon pahoillani Ruotsin kieli kusee .. OON NIIN PAHOILLANI KIRJOITUSVIRHEISTÄ !*NIISK*
