kirjoittaja: annicamaria
ikäraja: K-11
beta: noup
päähenkilö: Regulus Musta
haasteet: kerää kaikki hahmot- haaste
varoitukset: huumeiden käytön kevyttä kuvausta.
summary: Regulus Mustasta kerrotaan monenlaisia tarinoita. Mikä oli kuitenkin oikea motiivi sille, mitä hän teki? Miksi hän uhmasi Pimeyden Lordia? Reguluksen ajatuksia vain tunteja ennen kuolemaansa.
en omista hahmoja tai paikkoja, enkä saa sen puoleen hopeasirppejä, kuin kultakaljuunoitakaan kirjoituksistani. Elkää lähettäkö räyhääjiä.
PETOS
Mies seisoi keskeltä kuohuvaa merta nousevan kalliomuodostuman päällä. Aallot iskeytyivät rantakivikkoihin raivolla ja niiden voima jylläsi joka puolella, meri tuntui olevan suuttunut. Vihainen. Veden mustuus imi kaikki muut värit syövereihinsä ja ainoastaan vaaleat vaahtopäät näyttivät ystävällisiltä vasten tummentunutta taivasta.
Olen hullu.
Regulus Mustan hiukset liehuivat valtoimenaan tuulessa. Hän oli pukeutunut harmaisiin nahkasaappaisiin ja mustaan matkaviittaan, joka oli kiedottu tiukasti hänen vartalonsa suojaksi. Jalat tärisivät hieman kylmästä, mutta sitä ei Regulus olisi suostunut myöntämään. Hän oli kivenkova velho ja osasi tehdä uskomattomia asioita. Hän oli luihuinen, hän oli kuolonsyöjä, valta ja mahti olivat ne avainsanat, joilla hän teki itsensä kuuluisaksi.
Ja nyt hän oli matkalla pettämään tuon kaiken.
Regulus liikahti levottomasti, kun hän ajatteli asiaa. Miksi hän teki tämän? Kuka idiootti uhmaisi Pimeyden Lordia? Kaikkien aikojen mahtavinta velhoa, joka oli syntynyt vain ja ainoastaan tappamaan. Hän uhmasi. Se oli kaikki pelkkää itsemurhaa, toivoton yritys saavuttaa jotain elämässään, hento ote sankarin rippeissä, jotka olivat armotta kuihtuneet kokoon hänen liittyessään kuolonsyöjiin. Joka päivä pimeän piirto muistutti häntä siitä, miten hän myi itsensä pimeydelle sen sijaan, että olisi voinut olla jotain suurta. Kuolonsyöjä ei ikinä voinut olla mitään suurta, Voldemort oli. Hän pystyi tappamaan jokaisen, kenet hän koki uhaksi. Miettimättä sekuntiakaan.
Regulus oli kuitenkin jo suunnitellut kaiken huolellisesti. Hän ei voisi jäädä kiinni, ei voisi. Oljo auttaisi häntä varmasti selviytymään ja nappaamaan hirnyrkin. Sen jälkeen hän lähtisi maanpakoon kauas pohjoiseen mistä kukaan ei voisi löytää häntä.
No, Voldemort voisi.
Mies värähti ja pakotti äänen päässään hiljenemään. Hän selviytyisi kyllä, hän ei kuolisi. Hän tuhoaisi hirnyrkit yksi kerrallaan, hitaasti mutta varmasti.
Mutta pystytkö siihen?
Ääni ei hiljentynyt. Regulus puri huultaan ja ummisti silmänsä. Totta kai hän pystyi, hän oli Regulus Musta, helvetti soikoon! Se, mihin hän ei pystyisi, niin ei pystyisi Pimeyden Lordikaan. Hän oli käynyt suunnitelman päässään tuhansia kertoja. Mikään ei voinut mennä pieleen.
Regulus oli tiennyt tehneensä virheen liittyessään kuolonsyöjiin siitä lähtien, kun Pimeyden Lordi oli käskenyt häntä tappamaan viattomia jästejä, jästisyntyisiä ja jopa ihan tavallisia perheitä. Vauvoja, lapsia. Regulus oli vedenpitävä luihuinen, mutta raakalaiseksi hänestä ei ollut. Elämänjanon sammuminen kauhunsekaisissa silmissä oli näky, jota Regulus ei koskaan voisi unohtaa. Se porautui hänen sarveiskalvolleen kuin kalloon ammuttu kuula ja jätti syvän arven muistoksi tekemistään teoista.
Pystyisikö hän silti uhmaamaan Voldemortia näin?
Tärisevin käsin Regulus kaivoi taskustaan valmiiksi käärityn savukkeen. Yksi hänen (harvoista) jästisyntyisistä ystävistään oli joskus aikoinaan salakuljettanut Regulukselle ainetta, jota he jästit kutsuivat ruohoksi. Siitä sai kuulemma hyvän olon, tuntui kuin kaikki huoli olisi kadonnut koko maailmasta, hetken kaikki olisi täydellistä. Paketti oli jäänyt lojumaan kaapin pohjalle, mutta pakatessaan tavaroitaan ennen lähtöään Regulus oli löytänyt sen jälleen.
Mitäpä haittaa tästäkään olisi? Kuolevaisia olemme kuitenkin.
Regulus sytytti savukkeen heilauttamalla sauvaansa ja imaisi. Hetkeen ei tuntunut miltään, mutta sitten lämpö alkoi pikkuhiljaa virrata hänen kaikkiin jäseniinsä. Mies tunsi olonsa rentoutuneemmaksi ja uskalsi jopa hymyillä vähän. Tässä hän seisoi. Mitä hänen vanhempansakin sanoisivat jos tietäisivät? Entäpä Sirius?
Niin, Sirius.
Regulus oli kauan miettinyt, että kertoisiko aikeistaan veljelleen, mutta oli päättänyt sitten pitää sen ainoastaan omana tietonaan. Hän ei halunnut riskeerata Siriuksen elämää tässä epäreilussa ja kohtalokkaassa itsemurhapelissä. Sitä tämä oli, täyttä hulluutta. Pelko puristi Reguluksen rintaa ruohon tuomasta hyvänolontunteesta huolimatta. Regulus heitti loput savukkeenrippeistä kuohuvaan mereen ja jäi katselemaan aallokkoon ajatuksiinsa syventyneenä.
Aika on lopussa.
Miksi hänen piti tehdä tämä? Miksi hänen piti mennä tuonne kirousten täyttämään luolaan hakemaan jotain saakelin helyä? Miksei hän vain hypännyt meren syvyyksiin ja lopettanut kaikkea itse?
Niin, miksi?
Koska hän oli sen velkaa yhteiskunnalle, velkaa itselleen. Regulus tiesi tehneensä teon, jota ei ikinä voisi antaa anteeksi. Hän ei edes haluaisi. Joko hän tekisi lopun Pimeyden Lordista tai kuolisi sitä yrittäessään. Kuolema, yksi sana niin täynnä merkitystä ja silti niin tyhjä. Se odotti vääjäämättä edessäpäin, halusi Regulus sitä tai ei.
räks
Mies säpsähti kuultuaan vierestään rasahduksen ja menetti tasapainonsa. Hänen viereensä ilmiintynyt Oljo ehti juuri tarraamaan hänen saappaaseensa ennen, kuin hänen jalkansa luisti harmaalla kivellä. Kotitontun onnistui sormiaan napsauttamalla palauttaa Reguluksen tasapaino takaisin.
”Mitä te pelästyitte, herra Musta?” Oljo kysyi ja katsoi huolestuneena suurilla silmillään mieheen.
”En mitään, kallio oli liukas.”
”Mutta te säpsähditte, herra Musta.”
”Ei se kuulu sinulle!”
Oljo vinkaisi ja kumarsi nöyrästi niin syvään, että sen kyömyinen nenä hipoi maata.
”Oljo on pahoillaan. Oljo toi teille kaiken mitä pyysitte, herra Musta. Oljolla on ne tässä repussa, minkä te käskitte tuoda, herra Musta.”
”Okei. Kiitos Oljo.”
Oljon posket punehtuivat mielihyvästä.
”Oi, te olette niin hyvä isäntä, herra Musta! Oletteko valmis, herra Musta?” Oljo kysyi ja tarrasi pienellä kädellään kiinni Reguluksen kädestä.
Nyt tai ei koskaan.
”Olen.”
Ja niin he kaikkoontuivat, eikä Reguluksella ollut aavistustakaan siitä, ettei tulisi koskaan enää palaamaan takaisin.
