Kirjoittaja: Lasikuula
Ikäraja: S
Varoitukset: Synnytyksen kuvaaminen
A/N: Osallistuu
Originaali 10 sanalla Aamu ja
Jouluhaaste V:hen
Halla, joulun ihme
Oli joulukuun kahdeskymmenesneljäs päivä, vuonna kaksituhatta. Kello näytti puolta kymmentä aamulla ja ulkona paistoi aurinko. Edellisenä yönä satanut lumi hohteli saaden monet etsimään aurinkolasit kasvoilleen. Villalapasiin ja lakkeihin kääriytyneet ihmiset tekivät aamulenkkejään, vierailivat tuttaviensa luona ja veivät viime hetken paketteja lapsenlapsilleen. Eräs nuoripari oli kuitenkin päätynyt sairaalaan jouluaan viettämään. Ei minkään pahan onnettomuuden takia, vaan uuden elämän vuoksi.
”Ponnista!” lääkäri käski. Sairaala sängyssä makasi nainen jalat levällään, tuskainen ilme kasvoillaan. Vaaleat, laineille kääntyvät hiukset olivat liimautuneet otsalle, kädestä piti rystyset valkeina kiinni ruskeatukkainen nuori mies, joka kuiskaili lohduttavia sanoja rakkaansa korvaan.
”Pystyt siihen, hyvä, ponnista Maria, ponnista!” Lääkärit määräsivät hengittämään ja Mariahan hengitti. Nainen puuskutti kuin viimeistä päivää ja yritti nähdä sen, minkä hoitajatkin. Hän tahtoi nähdä lapsensa ensimmäisenä, ennen kuin kukaan muu näkisi sen. Maria yritti katsoa vihreän sairaala-asun ylitse, mutta seuraava supistus tuntui turruttavan mielen ja kehon kipuaalloillaan. Maria huusi tuskaansa, upotti kyntensä miehen käteen ja toisen lakanaan.
”Nyt!” lääkäri määräsi ja Maria yritti tehdä työtä käskettyä. Kipu tuntui sietämättömältä ja naisesta tuntui, että hän voisi luovuttaa siihen paikkaan. Patrikin lohduttavat sanat korvassa saivat kuitenkin hänet yrittämään vielä kerran, vielä kerran ponnistamaan. Maria tunsi, kuinka viimeinen ponnistus, viimeinen yritys sai uuden elämänalun viimein näkemään päivän valon. Marian silmistä valuivat onnen kyyneleet. Hänen pienokaisensa. Vauva parkaisi ensimmäisen kerran ja Maria painoi päänsä tyynyyn perin väsyneenä. Hän oli onnistunut.
Hän oli tehnyt sen, hän oli synnyttänyt oman lapsen. Lapsi pestiin ja punnittiin, pituuskin mitattiin. Maria kurotti automaattisesti käsiään kohti nyyttiä, jota lääkäri piteli käsissään.
”Kuinka kauniit hymykuopat hänellä onkaan”, lääkäri ihasteli heijaten vauvaa pienesti käsissään ja auttajat yhtyivät mielipiteeseen.
”Kumpi se on?” Maria ähkäisi. Hän tahtoi vauvansa käsivarsilleen.
”Se on niin kaunis”, lääkäri ei varmaankaan kuullut naisen heikkoa kysymystä.
”Mutta kumpi se on?” Maria sanoi vähän kovemmalla äänellä.
”Ai”, lääkäri hämmentyi ja ojensi nyytin Marialle. ”Hän on kaunis, sievä tyttö.” Maria tunsi jokaisen kivun katoavan sillä hetkellä, kun hän sai käsiinsä pehmeään pyyhkeeseen käärityn tyttärensä. Hän siveli sen punertavaa poskea ja katsoi sen tumman sinisiin, yötaivaan sävyisiin silmiin.
”Tämän parempaa joululahjaa emme voi saada”, Patrik kuiskasi ja suuteli Mariaa suulle samalla, kun hän siveli tummanruskeita hiuskiehkuroita, joita vauvan päälaella kasvoi harvakseltaan. Maria hymyili.
”Niin”, hän henkäisi. ”Meidän pikku Hallamme.”