Author: minttuska
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: Angst lähinnä, romance mukana
Rating: K11
Pairing: Alec/Magnus
Disclaimer: Varjojen kaupungit on Cassie Claren keksimä sarja enkä yritä mitään hyötyä saada. Biisi on Korkokengät ja kuuluu Stellan tuotantoon.
A/N: Elikkä. Minulla on ollut jo kauan aikomus kirjoittaa tästä biisistä songfic. Tykkään biisistä tosi paljon ja koska minä vain yksinkertaisesti näen Magnus/Alec tarinan tässä biisissä oli ihan pakko päästä toteuttamaan. Mielikuvitukseni on huono, joten nimi on nyt suora lainaus lyricseistä.
Eikä luovu mistään
Korkokengissään
yli sillan kulkee
kotia kohti vaeltaa
ja häpeä pieksee rintaa
häpeä pieksee rintaa
Kop, kop, kop. Alec käveli rivakasti tummaa Brooklynin siltaa pitkin, yritti olla kuulematta kopinaa joka syntyi askeltaessaan. Homo, homo, homo ne hokivat kuin mantraa, pinkkien korollisten kenkien iskiessä yhä uudelleen asfalttiin. Askel osuu kengänsyrjään, jalka keikahtaa, Alec horjahtaa. Hän onnistuu vaivoin pitämään tasapainonsa ja pysähtyy hetkeksi, hengittelee viileää yöilmaa, katsoo kuinka hento höyry katoaa taivaalle. Hitaasti hän suoristautuu ja ottaa varovan askeleen, varmistaa pysyvänsä pystyssä ennen kuin jatkaa. Hän vetää huppuaan paremmin päänsä peitoksi, helottavien poskien suojaksi, kunnian vartijaksi. Jos Izzy tai hänen vanhempansa näkisivät hänet nyt… tai Jace.
jää vaatteet eteiseen
korvarengas puuttuu
kaulassa merkki "syyllinen"
Alec vetää oven hitaasti auki. Heti sen tehtyään hän riisuu kengät jalastaan, jättää makaamaan kynnysmatolle. Tasainen alusta tuntuu taivaalliselta jalkojen alla. Miten tytöt pystyvät kävelemään niillä? Miten Magnus pystyy kävelemään niillä?
”Ajattelitko ilmoittautua Top Modeliin?” kuuluu laiskan venyvä ääni ja Alec käännähtää hätkähtäen. Jace nojailee portaikkoon, katselee veljeään virnuillen.
”Täh?” Alec hämmentyy. Jacen kasvoilla ollut virne leviää.
”Mietin vain että olitko harjoittelemassa lavakävelyä noilla”, tämä nyökkää kohti räikeän värisiä kenkiä Alecin takana. ”Ikävä puhkaista kuplasi, mutta ohjelma on tarkoitettu vain naisille.”
”Haise pahalle”, Alec murahtaa ja riisuu takkinsa, ripustaa naulaan.
”En koskaan, veli hyvä. Hygieniatasoni on aina moitteeton”, Jace julistaa. Alec tuntee tämän laiskan katseen harhailevan itsessään.
”Kiva fritsu, muuten”, Jace nyökkää. Alecin käsi lennähtää täsmälleen sinne, mistä muistaa Magnuksen imeneen tavallista kovempaa. Kultatukan virne levenee entisestään, Alec tuntee poskiensa kuumottavan.
”Ei se ole…”
”Mikä jollei?” Jace keskeyttää. Alec pysyy hetken vaiti.
”Izzy läimäisi”, Alec valehtelee.
”Kaulaan?” Jace kysyy kummastuneena.
”Yritti poskelle, väistin”, Alec selittää kireästi. Jace näyttää hetken epäluuloiselta.
”Olenko nähnyt nuo kengät joskus ennenkin?” tämän huomio kääntyy kenkiin. Tämä katselee kenkiä otsa rypyssä. Alec nappaa kengät nopeasti lattialta, piilottaa ne selkänsä taakse.
”Otin ne Izzyltä”, Alec vastaa.
”Ei Izzyllä ole pinkkejä korkoja”, Jace vastaa.
”Oletko tutkinut?” Alec kysyy purevasti. Jace kohauttaa harteitaan.
”En, mutta en muista hänen koskaan käyttäneen…”, pojan kasvot kirkastuvat. ”Magnuksen! Eivätkö olekin?”
”Mistä minä Banen kengät olisin repinyt? Ne ovat Izzyn, usko huviksesi”, Alec ärähtää ja ryhtyy kävelemään kohti portaita ja omaa huonettaan, ohi veljensä joka jää tuijottamaan perään.
”Miksi sinä käytit niitä?” huutaa perään.
”Ei ole ongelmasi!” Alec huutaa selkänsä taakse, lähes juoksee viimeiset portaat ylös.
käsivartta koristaa
arvet toisten öiden
pakoa päältä kaivertaa
Alec läimäisee huoneensa oven kiinni, painaa selkänsä sitä vasten ja hengittää raskaasti. Hän antaa itsensä valua sitä vasten alas ja paukauttaa päänsä oveen. Hän kerää kädet jalkojensa ympärille ja kenkien korot tökkäävät sääreen. Alec laskee katseensa hitaasti käsiinsä ja pinkkeihin korkokenkiin. Hän viskaa kengät yhdellä nopealla ja aggressiivisella liikkeellä sängyn alle. Sinne ne jäävät kummittelemaan, häilyvät näkökentässä.
Hän oli tehnyt sen taas. Hän oli mennyt Magnuksen luokse. Magnus Banen, Brooklynin päävelhon ja painanut huulensa tämän huulille ja antanut tämän vetää hänen paitansa pois ja sivellä ihoa, piirtää sormellaan uudelleen jo haalistuneita riimuja. Ja Alec oli katsonut, katsonut kissansilmien leikkiä, sivellyt muutamia piikkejä, painanut mieleensä velhon kasvonpiirteitä, alahuulen linjaa. Suudellut uudelleen, antanut tämän kivuta lanteilleen ja katsellut miten velho oli tarttunut paitansa helmaan, vetänyt sen hitaasti pois, paljastaen pehmeän ruskettunutta ihoa vähä vähältä. Magnus oli kumartunut ja sivellyt Alecin ihoa hitaan tutkivasti. Jokainen hipaisu oli jättänyt ihon kihelmöimään kosketuksesta.
”Sinulla on aika paljon parantavia riimuja, rakas, jopa varjometsästäjäksi”, Magnus oli todennut, laskiessaan taas Alecin riimuja muistiin. Tämän sormi oli matkannut kohti oikeaa käsivartta, pysähtynyt yhden melko tuoreen riimun kohdalle.
”Tätä ei ollut viimeksi”, hän oli huomauttanut, sivellyt riimun pintaa, nostanut katseensa Aleciin. ”Sattuiko jotain?” Alec oli kohottanut huolettoman hymyn huulilleen.
”Käytiin viime yönä demonijahdissa ja yksi taisi saada minusta palasen”, hymähtänyt. Magnus oli katsonut häntä hetken ilmeettömästi ennen kuin oli nyökännyt, kumartunut painamaan suudelman riimun päälle, kuljettanut kieltään riimun viivojen mukaan.
kun häpeä pieksee rintaa
ei henkeä saa
häpeä pieksee rintaa
ei henkeä saa
ja se yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa
se yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa
Alec tiukensi otettaan itsensä ympäriltä, halasi itseään. Hänen kroppansa lävisti kylmä värähdys ja hän vei katseensa hitaasti oikeaan käsivarteensa. Hetken tuijotettuaan hihalla verhottua käsivarttaan hän päästi itsestään irti ja vapisevan hitaasti veti oikean kätensä hihan ylös. Hänen katseensa osui riimuun, jota Magnus oli suudellut. Parantava riimu hohti yhä tuoreena kalvakkaa ihoa vasten.
Alecin katse valui alemmas riimua kohti vaaleita umpeutuneita arpien jonoa. Ne olivat säännöllisiä ja viilletty aivan vierekkäin. Hassua ettei Magnus ollut huomannut. Kuinka kauan Alec pystyisi sitä peittelemään. Kuinka monta parantavaa riimua hänen pitäisi vielä itseensä kaivertaa ennen kuin Magnus todella tajuaisi jonkin olevan vinossa? Alec ei halunnut tietää, ei halunnut sen päivän tulevan. Sillä silloin kun Magnus tajuaisi, sitä päivää ei Alec kestäisi. Ei sitä kauhistunutta katsetta, ei sitä sääliä tihkuvaa katsetta. Ei sitä särkynyttä ja surevaa myötätuntoista. Ei Alec halunnut Magnukseen sattuvan, tämän kärsivän, vähiten itsensä takia. Eikö ollut tarpeeksi että yksi heistä kärsi?
kolme päivää
aikaa on päättää
yhä tuntee sen pojan sisällään
Ensi torstaina. Niin Magnus oli sanonut, niin he olivat sopineet. Kolme päivää. Alec tiesi sen olevan hulluutta, tiesi ettei se voisi kestää. Tiesi ettei saisi, tiesi tekevänsä väärin. Vaan mitä hän pystyi tekemään? ”Terapiaan mars! ”olisi hänen äitinsä käskenyt jos olisi tiennyt. Kun ei tiennyt. Alec ei halunnut homopojan, homppelin, hintin mainetta. Ei halunnut piirileikkiä ympärilleen pyörimään ja hokemaan; ”Hintti, homo, huora!”
Alec sulki silmänsä ja antoi ensimmäisen kyyneleen valua poskeaan pitkin. Hän muisti miten Magnus oli suudellut, kaatanut alleen ja riuhtonut vaatteet hänen yltään. Hän muisti sen huohotuksen ja hien ja sen nautinnon ja sen miten Magnuksen silmät olivat kuin hehkuneet. Hän muisti miten tämä oli… Eikä Alec saanut ajatella sitä. Oli sairasta miten hänen sydämensä hakkasi ja huulille syntyi hymy, vaikkei edes yrittänyt kun vain muisteli sitä.
putoaa polvilleen
kun vahvoin viilloin
syvemmälle kuin ennen pakenee
Alec asteli kylmään suihkuun. Hänen olisi saatava päänsä järjestykseen. Jääkylmä vesi sai hänen vartalonsa tärisemään, mutta Alec ei suonut itselleen lämmintä suihkua. Tämä vain oli oikein ja osa rangaistusta siitä mitä hän oli ja mitä tunsi. Jos hän ottaisi joka kerta kylmän suihkun kun ajatteli Magnusta sillä tavalla, hän varmasti pääsisi sairaista ajatuksistaan vähitellen eroon.
Alec sammutti suihkun ja asteli lammikoita muodostaen ulos suihkusta. Hän tarrasi karkeaan pyyhkeeseen ja kietoi sen lähes epätoivoisesti ympärilleen, kylmästä hytisten. Alec kuivasi itsensä pikaisesti, sillä halusi mahdollisimman nopeasti lämmintä päälleen. Hän kaappasi vaatekasan lattialta syliinsä, kun jotain tipahti housujen taskusta, kolahti kaakelilattialle. Alec kumartui nostamaan sitä, tylsähkö veitsi. Alec nosti sen hajamielisesti ylös, hän oli unohtanut jättäneenä sen sinne. Hän katsoi itseään peilistä, kalpeita alakuloisia kasvoja, suojattu veitsi kädessään. Alec katseli veistä ja kuvajaistaan ja jostain itselleen tuntemattomasta syystä hän alkoi täristä. Itku ja kyyneleet alkoivat kerääntyä hänen silmiinsä ja hän lysähti vessanpöntölle itkien hervottomasti itseään.
Alec ei voinut itselleen mitään. Polvistuneena suihkun alle hän upotti terän oikeaan käteensä, tehden uuden siistin viillon muiden kaltaistensa joukkoon. Punainen veri valui kättä pitkin ja tippui yksinäisin pisaroin valkeille kaakeleille. Kipu tuntui hyvältä, puhdistavalta. Tuntui hyvältä saada konkretisoitua kaikki se tuska joka velloi pojan sisällä ja pyrki pakenemaan ulos. Hänestä tuntui kuin osa kivusta olisi valunut ulos pisaroiden mukana.
”Alec! Aiotko viettää siellä koko loppuillan!” Izzyn ääni kantautui ärtyneenä kylpyhuoneen toiselta puolelta. Alec hätkähti pelästyneenä ja vilkaisi taakseen ovelle. Hän käänsi katseensa sydän pamppaillen takaisin veitseen ja juuri viiltämäänsä haavaansa ja iloitsi että oli muistanut lukita oven.
”Ihan kohta!” Alec huusi vaikka kuuli äänensä värisevän vähän, mutta vain vähän.
”Pidä kiirettä sitten! Muutkin täällä haluavat käyttää kylppäriä!” Izzy huusi toiselta puolelta. Alec nousi ja huuhteli veitsen ja kätensä suihkun alla, huuhteli veren pikaisesti lattialta. Hän kaivoi steelensä farkkujensa, jotka lepäsivät myttynä lattialla, taskusta ja piirsi pikaisesti parantavan riimun. Hän katseli miten haava umpeutui hitaasti ja haalistui identtiseksi muiden samanlaisten kanssa. Hän kietoi pyyhkeen lanteilleen ja keräsi vaatemytyn syliinsä.
”Aiotko sinä muuttaa sinne vai mikä siellä kestää?!” Izzyn äänen sävy lähenteli jo raivoa. Alec avasi lukon tyynesti ja tarttui oven kahvaan, väänsi sen auki.
”Oli jo aikakin!” Izzyn pureva sävy, ennen kuin tyttö säntäsi veljensä ohi, omimaan suihkuaan.
”Sori, meni ajantaju”, Alec mutisi hymyillen pienesti. Valhehymy. Ei Alec enää hymyillyt, ei vilpittömiä oikeita onnellisia hymyjä, vain katkeria tai suupieliin pakotettuja.
kun häpeä pieksee rintaa
ei henkeä saa
häpeä pieksee rintaa
Ja Alec inhosi itseään. Inhosi, inhosi, inhosi. Inhosi sitä mitä teki itselleen. Kyllä hän tiesi sen sairaaksi. Tiesi miten mielenvikainen oli oltava viillelläkseen itseään. Vaan minkä hän sille teki? Hän kieriskeli vihassaan, surussaan, häpeässään ja mitä hän teki jos ei ollut tapaa vuodattaa edes osaa tunteistaan pois, olkoonkin että kivun muodossa. Ei hän niistä Magnukselle voisi kertoa. Tämä vielä jättäisi mielenvikaisen varjometsästäjän joka ei osannut hyväksyä itseään. Ja mitä Alec tekisi jos ainoa ihminen tai velho, puolidemoni, miten vaan, joka tiesi kuka hän tosiasiassa oli ja hyväksyi hänet ja kenties ehkä rakasti häntä hänenä itsenään, jättäisi hänet?
Kuka häntä rakastaisi homona jos ei hänen homorakastajansa?
Kuka tekisi Alecin elämästä elämää?
Kuka pitäisi hänet hengissä?
ei henkeä saa
ja se yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa
se yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa
Magnus. Siihen ajatukseen Alec kääriytyi, kun ei mistään parempaa käärinliinaa löytänyt. Magnus rakasti häntä. Rakasti silti, olkoonkin, ettei olisi ehkä rakastanut häntä jos olisi tiennyt mitä hän itselleen teki. Olkoonkin että se oli väärin. Ei Alec tiennyt mihin kipunsa turruttaa jos ei ajatukseen siitä, että vielä hän saisi painautua Magnusta vasten ja kuulla tämän huulilta rakkauden sanat. Vielä.
kaataa hyllyt
riuhtoo verhot maahan
ikkunaan huuruhunnun puuskuttaa
Viha ja raivo täytti Alecin ajatukset. Se kihosi ja kasvoi salakavalasti, valtasi Alecin niin tavallisesti tyynen mielen. Miksei elämä voinut olla sellaista kuin saduissa? Miksei Alec voinut vain rakastaa ja painaa päätään velhonsa rintaa vasten ja nukahtaa siihen? Mikseivät muut voineet katsella sitä hymyillen, onnellisina Alecin onnesta? Miksi piti löytyä halveksuntaa ja inhoa jostain niin kauniista asiasta kuin rakkaus? Alecista se oli kaunista tai kai se oli myös erittäin rumaa jos se sai tällaista aikaan.
Alec katseli ympärilleen. Se oli siisti ja järjestetty. Aivan muuta, mitä Alec oli. Hänen sisällään kuohui. Jos huone olisi edustanut hänen todellista tunnetilaansa, eikä täydellisen tyytyväistä poikaa, se olisi ollut myllerretty, kaikki lattialla sellaisena läjänä kuin Magnuksen asunto tuntui usein olevan.
Alec tarrasi suutuspäissään lähimpään kaappiin ja kaatoi sen maahan. Tavarat putoilivat hyllyiltä ja kaappi kaatui kovaan ääneen pamahtaen. Alec hengitti raskaasti ja tunsi suurta tyydytystä. Hän riuhtaisi katseensa taakseen ja se osui siisteihin verhoihin. Hän tarrasi kankaisiin ja repi ne alas lattialle. Alec käännähti tekonsa yllyttämänä ja etsi mitä muuta heittää lattialle. Hän ehti tarttua jo pöytälamppuunsa, kun tajusi mitä oli tekemässä ja miten typerä oli. Asioiden viskeleminen ja rikkominen ei auttaisi mitään. Aiheuttaisi hänelle vain saarnan ja pitkän siivousurakan.
Alec laski lampun tyynesti pöydälle ja suuntasi ikkunalle. Hän tuijotti siitä ulos turtana ja paukautti otsansa kylmää lasia vasten. Hän katseli öistä kaupunkia ja hengityksensä tiivistymistä ikkunan pintaan.
sormella siihen piirtää
silmät, nenän ja suun
siihen piirtää
Alec kohotti kätensä hitaasti ja vetäytyi lasista. Hän laski sormensa hengityksen tiivistyneeseen läikkään ja piirsi hitaasti siihen silmän. Kapean ja elegantin silmän ja piirsi kissan viirun sen iiriksen tilalle. Hän piirsi sen viereen hitaasti toisen, sitten nenän ja lopuksi suun hienoiseen virneeseen.
Kännykkä piippasi hiljaa pöydällä ja Alec kääntyi sen puoleen, nappasi puhelimen käteensä. Yksi viesti, Magnukselta:
Löysin kenkäsi. Tule hakemaan ne joku päivä, ellet halua kävellä korkkareilla torstaihin asti. Odotan XO XOAlec nosti katseensa hitaasti kännykästään, suuntasi sen ikkunaan jossa virnistävät kasvot jo katosivat vähitellen.
eikä luovu mistään
vaikkei henkeä saa
eikä luovu mistään
vaikkei henkeä saa
Alec työnsi kännykkänsä farkkujensa taskuun.
”Alec, mitä täällä oikein tapahtuu? Kuulin rämähdyksen ja… herrajumala, mitä sinä olet tehnyt?” Izzy oli ilmestynyt oviaukkoon ja napsauttanut valot päälle. Alec ei vaivautunut vastaamaan, vaan suuntasi askeleensa ohi kaatuneen hyllyn, kumartui sänkynsä viereen ja kurotti noukkimaan aikaisemmin sänkynsä alle viskaamansa pinkit korkokengät. Izzy tuijotti tätä tyrmistyneenä.
”Miksi sinulla on korkokengät?” tämä töksäytti. Alec ei vaivautunut vastaamaan. Hän käveli ohi siskonsa ovesta ulos, tyynen määrätietoisesti kohti portaita ja ne alas aulaan. Alec nappasi eteisestä kumisaappaansa, tavallisten kenkiensä puutteessa ja otti takkinsa naulakosta.
”Hei, minne sinä luulet meneväsi?” Izzy huusi portaiden yläpäästä.
”Käyn palauttamassa jotakin”, Alec vastasi ja veti oven auki. Alec pystyi aistimaan miten hänen siskonsa katse osui korkokenkiin, joita Alec riiputti oikeassa kädessään.
”Eikö se voi odottaa aamuun, Alec…”, loppu jäi kuulematta, sillä Alec sulki oven perässään.
arvet yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa
hänet yksin aikoo kantaa
halki näiden öiden keinuttaa
Alec puristi kenkiä kädessään koko matkan päättäväisesti. Hän oli päätöksensä tehnyt. Magnus oli hänen ja velhostaan Alec pitäisi kiinni. Vaikka se tuottaisi arpia ja vaikkei sitä hyväksyttäisi Magnus parantaisi hänen haavansa. Yksin Alec niitä kantaisi, velhon tietämättä, mutta silti Magnus parantaisi. Nyt, aina.
huutaa itkee
paiskoo kengät seinään
Alec työnsi avaimen oven reikään ja käänsi sitä. Hän tarttui oven kahvaan ja väänsi sen auki, astui yhä valaistuun eteiseen. Hän asteli sisään ja viskasi korkokengät kädestään vastapäiseen seinään. Hän oli saanut tarpeekseen koko kengistä. Magnus lipui eteiseen suu auki loksahtaneena.
”Alec. Kun minä kehotin pistäytymään joskus, en tarkoittanut että sinun olisi rynnättävä tänne välittömästi”, tämä sanoi hieman typertyneenä. Nopeasti hämmennys muuttui kuitenkin virneeksi. ”Tosin, ei minulla mitään tätä vastaankaan ole…”, hän mutisi virneen kohotessa suupieleensä.
”Missä ne kengät ovat?” Alec murahti. Magnuksen virne laski hieman.
”Ai, ne, tuolla”, velho osoitti nurkkaa kohti. Alec käänsi katseensa ja näki tutun parin ruskeita kenkiä. Ne jotka hän oli hukuttanut Magnuksen tavaravyöryn sekään aikaisemmin samana päivänä.
”Tulitko sinä vain kenkiesi takia?” Magnus kysyi hieman kummastuneena, osittain loukkaantuneena. Alec vei katseensa pois kengistään, suuntasi sen Magnukseen, kissansilmiin. Hän riisui saappaat jalastaan.
”En”, hän vastasi ainoastaan. Magnus näytti piristyvän.
”Ai, no miksi sitten?” hän kysyi. Alec tuijotti velhoa hetken lasittunein silmin, suu tiukkana viivana.
”Mitä nyt?” Magnus kysyi yhtäkkiä huolestuneena. Alec tunsi kyynelten kerääntyvän silmiinsä. Hän ei ollut täysin varma miksi, mutta hänen polvensa löivät loukkua.
”Alec! Mikä hätänä?” Magnus kysyi pelästyneenä, ryntäsi poikaystävänsä luokse. Alec pudisti päätään.
”Onko jotain sattunut?” Magnus kysyi huolestuneena, tyynnyttelevään sävyyn. Alec pudisti päätään toistamiseen, tarrasi velhoa niskasta ja veti huulet omilleen melko kovakouraisesti. Magnus vaikutti melko yllättyneeltä, mutta vastasi suudelmaan.
mytty raivoisaa voimaa
kaataa hyllyt
Alec ryhtyi kuljettamaan heitä peremmälle asunnolle ja he törmäsivät kirjahyllyyn, töytäisivät sen kumoon. Magnuksen kirjahyllyt eivät olleet niitä vakaita ja raskaita puisia hyllyjä. Alec tunsi miten Magnus vetäytyi raskaan rysähdyksen jäljiltä ja vilkaisi tuhoa jonka he olivat saaneet aikaan.
”Wow, sinä olet tänään aggressiivisella tuulella”, tämä totesi. ”Ei sillä että minulla olisi mitään sitä vastaan”, tämä lisäsi nopeasti leikkisästi. ”Mutta ehkä olisi parempi jos jatkettaisiin makuuhuoneen puolella.”
riuhtoo verhot maahan
Tällä kertaa Magnus oli ottanut ohjat ja tämä kuljetti Alecia selkä edellä. Alec kompastui yllättyen sängyn reunasta ja tarrasi ensimmäiseen asiaan tukea hakien kaatuessaan. Verhot lensivät tangoistaan ja pian hänen ja Magnuksen päällä lepäsi viileää kangasta.
Magnus kohottautui ja pyyhkäisi verhot syrjään. Tämä katsoi Alecia huvittuneena.
”Joku tosiaan on kovakouraisella päällä”, tämän silmät kiiluivat ja suupieli kohosi vinoon hymyyn. ”Minä pidän siitä”, velho kuiskasi Alecin korvaan.
ikkunasta yötä vasten heijastuu
Alec tavoitti Magnuksen huulet ja kiepautti asetelman toisin päin. Hän suuteli pitkään ja kovakouraisen omistavasti. Magnuksen kädet kohosivat hänen selälleen seikkailemaan paidan alle. Alec kohotti katseensa ja näki ikkunasta heidän heijastuksensa. Hän hymyili pikaisesti onnellisena kuvajaiselleen ennen kuin kumartui suutelemaan velhoaan.
A/N: Olin itse asiassa yllättynyt että sain vaihteeksi Malecia kirjoitettua. Kommenttia saa toki antaa jos oli sen arvoinen.
