Author: Kettu
Genre: angst, drama
Pairing: H/D (ylläri!)
Rating: k-11
Disclaimer: J.K Rowling omistaa hahmot (valitettavasti).
Warnings: Inspiraatiota (plagiointia) suoraan HBP:sta leffana ja kirjana.
A/N: En enää muista miksi tätä joskus aikoinani aloin kirjoittamaan, mutta nyt kun 9kk jälkeen luen sen uudelleen, niin tämä oli hieman parempi kuin muistin. Siksi se ansaitsee mahdolliseen. Antakaa siis mahdollisuus! Dracon angst on jotain niin inspiroivaa, että pelkkä ajattelukin saa sormenpäät sähköistymään.
||
Ikuisesti
*
Kädet puristivat tiukasti valkoista lavuaaria. Rystyset olivat lähes värittömät.
Tiedän, että olet vihainen.
Harry oli nähnyt hänet. Se pieni häpeällinen hetki oli ollut tarpeeksi saamaan Draco kääntymään kannoillaan ja kävelemään pois. Hän mietti, oliko Harry nähnyt hänen kasvonsa? Mitä hän oli niiltä pystynyt lukemaan? Vihaa, surua, epätoivoa? Kenties myös pelkoa. Draco oli tahattomasti antanut niiden kaikkien näkyä. Mitä Harry ajattelisi tästä tunteiden sekamelskasta? Kykenisikö hän enää näkemään sitä, mitä niiden alla kyti?
Mutta vihaatko minua nyt?
Draco tuskin edes kuuli kuinka Harry astui sisälle pimeään tyttöjen vessaan. Hän ei kuullut tämä hiljaisia askelia eikä tiheää hengitystä. Kyyneleet olivat liian kuumat.
”Tiedän, mitä olet tehnyt, Malfoy.”
Totta kai tiedät. Kysymys kuuluukin, muuttaako se mitään?
Luihuinen nosti katseensa peiliin ja näki Harryn heijastuksen takanaan. Hän ei tahtonut kääntyä ja kohdata noita myrskyäviä silmiä. Miksi kukaan tahtoisi nähdä sitä vihaa ja inhoa heijastuneena rakastamansa ihmisen silmistä? Silti Draco kääntyi. Se oli nopea ja terävä ele. Hän tuijotti noihin vihreisiin silmiin, jotka lävistivät hänet vihallaan.
Eikä Dracolla ollut muuta annettavaa kuin kylmät kasvonsa.
Taikasauva oli hänen kädessään nopeammin kuin Harry ehti reagoida. Ensimmäinen taika oli heitetty. Tummatukkainen väisti sen täpärästi. Draco pyrähti suojaan ennen kuin poika ehtisi vastata kirouksellaan.
Anna tulla. Näytä minulle pystytkö siihen!
Harry hiipi koppien taakse. Draco kuuli jokaisen askeleen. Oli kuin hän olisi menettänyt kaiken kontrollin itsestään. Jotain pyrki ulos sisimmästä ja se janosi väkivaltaa. Se janosi päästä satuttamaan Harrya.
”Malfoy, kuuntele minua!”
Draco heitti toisen taian välittämättä enää edes tähdätä. Lavuaari pirstaloitui ja vesi alkoi valua vuolaana kiviselle lattialle. Se kastelisi heidän kenkänsä läpikohtaisin.
Minähän kuuntelen sinua.
”Älä pakota minua tähän”, Harryn ääni huusi. Se oli kova ja käskevä. Dracon mieli ei kuullut siinä tippaakaan myötätuntoa saatikka halua auttaa. Hän olisi yksin, kuten aina ennenkin. Ei Harry häntä oikeasti rakastanut. Se oli vain jotain, minkä Dracon mieli oli kehittänyt tyydyttämään ahdistusta ja mielipahaansa. Se oli ansa, jonka hän oli itse itselleen langettanut. Vastoin kaikkia odotuksiaan, hän oli pudonnut siihen syvään kuoppaan, jota muut saattoivat kutsua rakkaudeksi. Dracolle se oli epätoivoa. Mustan kuopan reunat painoivat hänen kylkiään tehden hengittämisen vaikeaksi.
Päästä minut pois!
”Lopeta. Rauhoitu, en tahdo sinulle pahaa”, Harry huusi. Ääni kaikui kivisessä huoneessa.
”Ei”, Draco sanoi ja paiskasi uuden taian äänen suuntaan. Tällä kertaa siihen vastattiin.
Puisen vessakopin seinät hajosivat säpäleiksi ja lentelivät pitkin lattiaa. Yhtäkkiä Draco oli ilman suojaa. Hän syöksyi seuraavan seinän taakse. Sekin räjäytettiin.
”Lopetetaan tämä ennen kuin jompikumpi saa osuman!”
”Eikö tässä ole siitä kyse?” Draco vastasi. Hänen taikasauvastaan karkasi punainen salamankaltainen purkaus.
Sitä pitää tarkoittaa, muuten taika ei toimi.
”Otitko anteeksiantamattomat käyttöön vai?”
”Se on sinun syytäsi!”
”Älä vieritä tätä minun niskoilleni, Malfoy!”
Dracoon sattui Harryn kylmät sanat.
Miksi et kutsu minua enää Dracoksi?
”Kaikki on sinun syytäsi!” Harry huusi. ”Mitä peliä sinä oikein pelaat?”
Miksi et enää kerro välittäväsi?
”Mikä saa sinut luulemaan, että olet mukana pelissä?”
Miksi et enää hymyile ja huokaise olleesi väärässä minun suhteen?
Loitsu osui aivan Dracon korvan juureen. Harry oli parempi kuin hän oli kuvitellutkaan. Tällä tavalla tämä päättyisi nopeammin kuin se oli ehtinyt alkaakaan.
Draco heitti vielä viimeisen loitsun Harryyn päin – se ei tietenkään osunut. Mutta Harry luuli hänen olevan vain vihan sokaisema. Se teki kenen tahansa loitsuista huolimattomia. Draco laski hitaasti viidestä alaspäin ja veti syvään henkeä.
Harry oli valmiina. Taikasauva kädessään hän odotti, että Draco tekisi seuraavan siirtonsa. Olisiko se toinen kidutuskirous? Kuinka Draco saattoi tehdä tämän hänelle?
Jossain kalahti laudanpätkä. Veden solina ei riittänyt peittämään hiljaisia askeleita. Hän näki kuinka Dracon varjo liikkui taikasauva valmiina. Kohta hän iskisi ja Harry olisi valmiina.
Draco vilkaisi Harryn suuntaan ja pysyi hetken piilossa keräten rohkeuttaan. Hän sulki silmänsä ja antoi ryhtinsä vajota hetkeksi. Vedettyään terävästi henkeä, Draco valmistautui ja hyppäsi varjoista. Harry oli jo valmiina.
”Sektumsempra!”
Draco lensi kaaressa pois näkyvistä. Jotain kalahti veden peittämälle lattialle. Harry katsoi kauhistuneena eteensä, sitten taikasauvaansa. Ei hän ollut tarkoittanut! Jotenkin loitsu oli vain ponnahtanut hänen mieleensä, vaikka oli tarkoittanut jotain aivan muuta.
Juoksuaskeleet vetisellä kivilattialla. Joku oli varmasti jo kuullut heidän kaksintaistelunsa äänet.
”Draco?”
Älä tule lähelleni.
Harry katsoi silmät laajenneina maassa makaavaa poikaa. Tämän valkoinen paita oli riekaleina ja kolmesta syvästä haavasta valui valtoimenaan verta. Se sekoittui veteen, mutta ei laimennut. Harry katsoi kuinka tämä punainen vesi ympäröi vaalean miehen. Polvet pettivät alta.
”Älä tule tänne”, Draco nyyhkytti. Siitä huolimatta Harry konttasi voimattomana häntä kohti. Hän toi kasvonsa Dracon kasvojen ylle ja katsoi tämän kivun vääntämiä suupieliä. Hitaasti hän laski suudelman molemmille puolille.
”Miksi sinä…” hän aloitti, muttei kyennyt jatkamaan. Sen sijaan hän polvistui ja veti Dracon pään syliinsä. Tämä irvisti kivusta.
”Olen pahoillani, Harry.”
”Mistä? Tästä?”
”Kaikesta”, Draco henkäisi. ”Minä en pysty siihen. En edes tahdo pystyä siihen.”
”Mihin?” Harry kysyi kyyneleiden kuristaessa nielua.
”Minä en ole tappaja.”
”Et tietenkään ole.”
”Mutta hän tahtoo minun olevan!”
”Kuka? Voldemortko?”
”Älä sano hänen nimeään”, Draco sihahti. Näkö alkoi karata hänen silmistään. Harryn kasvot olivat enää pelkkä sumea läntti.
”Vau. Minä menetän hitosti verta”, hän naurahti.
”Joku tulee auttamaan”, Harry vakuutteli ja painoi huulensa Dracon otsalle. ”Anna anteeksi, Draco.”
”Ei. Näin sen pitää mennä.”
”Et sinä kuole!”
”Ehkä en, mutta vielä tulee päivä kun toivot, että olisin.”
”Mistä sinä puhut?”
”Sieluni on jo tahrittu. Et voi pelastaa minua enää, vaikka tahtoisit, kultapoika”, Draco naurahti katkerasti.
Hänen yllätykseksi Harry laski huulensa Dracon omia vasten. Ne painoivat hellästi, mutta merkityksellisesti.
”Sinä et taida ihan ymmärtää”, Harry kuiskasi. ”Minä rakastan sinua.”
”Sinä säälit minua”, oli Dracon ensimmäinen kommentti.
”Haluatko, että sanon sen uudelleen?”
Draco pudisti päätään pienesti. Kipu alkoi jo turtua.
Pelastaisitko minut?
”Ehkä se kuoppa ei olekaan se, joka minut tukahduttaa…”
”Älä puhu enää. Kuulen askelia, joku tulee auttamaan.”
”Se kuilu on piilopaikkani. Minun oma turvani.”
Tarvitsen sinua nyt enemmän kuin koskaan.
”Se olet sinä. Ja minä tahdon pysyä sinussa ikuisesti.”
Draco sulki silmänsä ja huokaisi.
Ikuisesti.
||
A/N2: Antakaa myös kommentti! (: