Nimi: Mitä sitten, jos ei platonista?
Fandom: Star Trek: Deep Space 9
Paritus: Julian Bashir/Elim Garak
Genre: Draaman tapainen. One-shot.
Ikäraja: K-11
Vastuuvapaus: Paramount omistaa kaiken, minä se kun vain liekin muiden leluilla ilman rahallista korvausta.
A/N: Jos jotakuta kiinnostaa, niin tämä ficci löytyy myös
englanniksi. Ihan itse olen kirjoittanut, en osaa sanoa kumpi näistä on itse asiassa käännös, kun työstin molempia yhtäaikaisesti
Varmasti englannikielinen versio sisältää noloja suomalaisuuksia ja toisinpäin.
2020 päivitys: Erittäin ihana ja ystävällinen
sambi on omaksi ja nyt myös meidän huviksemme lukenut tämän tarinan podfikiksi. Sen latauslinkin löydät
tästä viestistä, tai kelaamalla topikin loppuun. Kiitokset hänelle, ja muistakaa lapset kommentoida myös häntä.
Mitä sitten, jos ei platonista?Tämä heidän välinen juttu oli kaukana platonisesta ja Bashir kyllä tiesi sen takaraivossaan.
Tosin hän ei kutsuisi sitä seksuaaliseksi vetovoimaksikaan, tai miksikään romanttiseksi. Romantiikka totisesti oli niitä asioita joita ei voi liittää tähän nimenomaiseen cardassialaiseen räätäliin. Ei siksi etteikö
Garak olisi tarpeeksi hurmaava rakastajaksi, mutta oikea rakkaus ei vain kasva valheista. Halu, miksei. Intohimo, ehkäpä. Mutta rakkaus? Tai ehkä ihmisperspektiivi romantiikkaan on Garakin sisällyttääkseen liian kapea. Siitä huolimatta, rakkaus ei ollut niiden kuvausten joukossa, joilla Bashir oli halukas kutsumaan heidän epätavallista kemiaansa.
Kuitenkaan sitä ei oikein voinut nimetä myöskään ystävyydeksi, sillä Bashir ei ollut oikein varma
olivatko he ystäviä sinänsä. Outoa ajatella sitä niin, varsinkin kun Bashir kyllä näki miten puhtaasti hauskoja hänen ja Garakin lounaat yhdessä olivat. Mutta vaikka hän oli uskonut henkensäkin Garakin käsiin useammin kuin vain muutaman kerran, Bashir ei ollut niinkään varma tekisikö hän niin jos olisi vara valita. Siitä huolimatta, jostain uskomattomasta syystä hän tunsi olonsa kyseisen cardassialaisen ympärillä mukavaksi, nauttien kiihkeistä keskusteluista kirjallisuudesta, filosofiasta ja taiteesta. Mutta Garakista ei voi koskaan olla liian varma.
Ehkä heidän tunteensa olivat molemminpuolisia, tai toisaalta, ehkä ei. Oli niin tai näin, yksi asia oli varma –
platoninen oli ihan yhtä väärä sana kuin
romanttinenkin kuvaamaan mitään.
Ei sillä että Bashir halusi pohtia itseään ja Garakia näin paljon, mutta hän arveli olevan vain inhimillistä haluta kategorisoida ja lajitella kaikki mitä tuleekin vastaan. Käyttäytyminen olisi paljon helpompaa jos tietäisi mitä hittoa edes tapahtuu. Ehkä hän ei tuntisi itseään niin... jotenkin pois sijoiltansa, jos hän tietäisi mitä se on mitä hänellä ja Garakilla on?
Pitkään Bashir oli nähnyt Garakin jonkin sortin pulmana, mahdollisesti ratkaisemattomana sellaisena. Oli ihan oikeasti jännittävää vain kuunnella häntä ja arvuutella mitkä tarinoista oli tosia tai kuinka paljon noista sanoista oli valheita. Joka kerta kun he istuivat ja puhuivat ilmeni jotain uutta, ja jotakin muuta tuli hylättyä ristiriitaisena informaationa. Kuva muuttui koko ajan ja se juuri antoi ne kiksit jotka sai Bashirin tulemaan takaisin yhä uudestaan ja uudestaan. Tai, noin hän alun perin oli ajatellut.
Se oli sitten O'Brien, joka sivumennen vitsaili, että Bashir todellakin käyttäytyi niin kuin pihkaantunut poika Garakin seurassa (ja aina muisti lisätä, että jos hän oli, niin se olisi typerintä mitä hän on ikinä tehnyt. Hän oli hyvin todennäköisesti siinä oikeassa, ihastumiset cardassialaisiin vakoojiin – yksi tapa varmistaa oma vääjäämätön kuolema). Ja se oli sitten se kohta milloin Bashir alkoi epäillä omia motiivejaan. Garak ei ollut enää se ainoa mysteeri, nyt Bashirin täytyi selvittää myös
itsensä. Oikeasti, kuinka on mahdollista, ettei yhtäkkiä tunne enää edes itseään
ollenkaan?
Ironista tässä on se, että Garak oli jo hänet varmasti selvittänyt. Ei vain sano mitään.
Paskiainen.Niinpä, ilman epäilystäkään, heidän välillään oli paljon sähköä. Runsaasti latautuneista kosketuksia, joista Bashir sai kylmiä väreitä. Shokkeja joka kerta kun heidän kätensä hipaisivat toisiaan, tai kun Garak seisoi taas hieman liian lähellä... se oli ihan kunnon siveellisyyden rajamailla, muttei koskaan mennyt sen rajan ylitse. Voisiko se
siltikin olla jollain tavalla seksuaalista? Vai vain Garakille tyypillistä röyhkeyttä?
Tässä vaiheessa Bashir oli valmis myöntämään, että siellä jossain oli todella mukana eroottinen elementti. Oli
pakko olla. Sen ei ole väliä tarkoittivatko he sitä vai eivät.
Ehkä aluksi Bashir ei ollut ollenkaan tietoinen kyseisestä aspektista, mutta olemassa se oli, ihan alusta lähtien. Vai miksi sitä sähköiskua pitäisi kutsua, jonka Bashir koki kun Garakin kädet lepäsivät hänen olkapäillään ensimmäisen kerran? Bashirin oli täyttänyt riemu, kaikki sen olivat huomanneet.
Toiseksi, entäs ne joutilaat päiväunet, joita Bashir näki silloin tällöin? Varmasti tiedätte ne pienet ideoiden pätkät, jotka jumiutuvat aivoihin kun on liian tylsää tai liian rentoutunut. Jokainen on varmasti joskus löytänyt itsensä miettimästä millaista olisi epäsopivasti suudella tai hyväillä kaikkein parasta ystäväänsä, tai vihatuinta vihollistaan, tai pomoaan tai yleisesti ottaen jotakuta josta
ei missään nimessä pitäisi ajatella niin säädyttömästi. Kaikilla on sellaisia hetkiä. Kun niin tapahtuu, niin sitä kai vain rutistaa kulmiaan ja nauraa omalle alitajunnalleen, mutta Bashir... no,
Bashirille siitä tuli paljon isompi juttu kuin pitäisi.
Niin nyt Bashir löysi itsensä jatkuvasti miettimästä miltä kiihkeä suudelma tuntuisi, tai miltä tuntuisi olla intiimisti, ilman että hän olisi
oikeasti halunnut mitään sellaista. Kuten sanottua, hän ei oikein voinut kuvitella suhdetta henkilöön johon ei voisi luottaa
ollenkaan. Aivan sama mitä cardassialainen kirjallisuus sanoo rakkaudesta, Bashirille rakkautta ei ole ilman rehellisyyttä. Mutta samaan aikaan Bashir myös tiedosti, etteivät hänen tunteensa olleet pelkästään lihallisin. Niin, olisi kai ollut liian helppoa toivoa pelkkää muhinointia, eikös vaan? Totta kai sen piti olla jotain paljon monimutkaisempaa.
Ja ongelma on edelleen ratkaisematta. Ja ei ole mitään syytä olettaa, etteikö Garak ole tietoinen Bashirin dilemmoista, hän aina
tiesi. On hänelle luonteenomaista tietää, sen näkee hänen omahyväisestä naamastaankin, ainoa asia josta voi edes olla varma. Ja jossain tuon kiusoittelevan hymyn takana on myös se ratkaisu, Bashir kirosi. Ei vain ollut pienintäkään mahdollisuuttakaan saada sitä tietoonsa, ei edes jos hän kysyisi suoraa (
Eritoten ei, jos hän kysyisi suoraa).
Lopulta Bashirin oli pakko tulla siihen tulokseen, että kaikki oli arvoitusta, tämä heidän välinen juttunsa pysyy mysteerinä, koska niin Garak sen
haluaa.
Ja mahdollisesti niin sen Bashir haluaa myös.
FIN
