Otsikko: Sinä loistava
Kynäillyt: Käreitär
Oikoluku: Muutako Wordia niin en käytä vieläkään
Paritus: Charlie/Fred
Ikäraja: k-11
VAROITUKSET!!: insesti
Muuta: Angstista ja fluffyistä. Siirappistakin välillä. FF-100, paino sanalla Tunto. Taustalla kannattaa kuunnella
While your lips are still red -biisiä.
Sinä loistavaAinahan minä sinua olen rakastanut. Olethan veljeni. Mutta rakkaus muuttui intohimoksi siinä välissä, kun sinä kasvoit aikuiseksi.
Muistatko, kun tulin käymään kotona, ja sinä halusit lähteä kanssani kävelemään? Kerroit että George oli suudellut sinua, ja ettei se haitannut sinua. Kysyit minulta, isoveljeltäsi neuvoa samalla kun nyt jo nuoren miehen hikinen kätesi puristi omaa karheaa kouraani.
Kerroit myös, että Georgen suudelma ei ollut se mitä kaipasit.
Naistako? Muistan kysyneeni, samalla kun nakkelin jo nahistuneita ja tahmeita omenia takaisin metsään.
Ei, vaan sinua, oli vastauksesi ja pehmeät huulesi huulillani. Hengityksesi kaulallani oli lämmin, kutitteleva. Hiuksesi samaa pehmeää punaista kuin äidin villapaita, toista kuin oma karhea harjani. Suudelman loputtua, riemun hiljentyessä sydämessäni, otin kostean kämmenesi taas käteeni ja kävelimme takaisin kotiin.
Minä palasin takaisin, ja sinä kouluusi. Mutta aina lomilla kotona, kun vain mahdollista, me karkasimme metsään tekosyynä luudalla lentely ja huispaustekniikoiden opettelu. Vaikka luudalla lentäminen aiheutti mahanpohjassani värinöitä, se ei ollut mitään verrattuna siihen tunteeseen joka syttyi, kun sinä painoit pääsi vatsalleni. Lämpö levisi rusottavasta poskestasi ihosi kautta iholleni, kiiveten sydämeeni. Ja kun käsi hakeutui käteen, tunsin maailman kokonaiseksi.
Eräänä kesäpäivänä, kun makasimme taas lehdossa sylikkäin, sinä käännyit suutelemaan minua. Ja et enää lopettanutkaan suudelmaasi, vaan jatkoit, ja jatkoit ja jatkoit, kunnes tuntui että pakahdun. Kätesi oli yhtä aikaa kuuma ja viileä, arka ja rohkea, kun se vaelsi vaatteideni seassa. En tiennyt mitä tehdä, koska en halunnut satuttaa sinua. Sanoit tehneesi sitä jo tyttöjen kanssa, mistä olisin kai voinut olla mustasukkainen. Mutta kun jatkoit, että se ei tuntunut lainkaan niin hyvältä kuin tämä jo tähän asti, sait kaiken anteeksi.
Vaikka yritin olla satuttamatta sinua, huulesi olivat lopulta purtu rikki, kun olit yrittänyt estää valitusta karkaamasta niiden välistä. Silti sanoin nauttineesi siitä, ja uskoin sinua.
Kun sota lopulta puhkesi, puhkesi myös sydämeni. Minun täytyi jäädä lohikäärmeiden luokse, ja sinun palava sydämesi pakotti sinut sotaan. Elin päivät kuin sumussa, odottaen sitä viestiä jota en halunnut kuulla. Sumuunkin turtui, sitä helvytti vain sinun laittamasi kirjeet välillä. Olit siis hengissä.
Kunnes eräänä päivänä kuulin ilouutisen. Sota oli ohi! En jäänyt odottamaan muita uutisia, vaan lähdin heti kotiin.
Sydäntäni puristi, henkeäni ahdisti. Helpotus, hätä, onni, kauhistus. Riuhtaisin oven auki, juoksin keittiöön.
Ja kun näin siellä istuvat ihmiset, ja heidän kasvonsa maailmani romahti. Kukaan, ei kukaan näyttänyt iloiselta, ja sinä et ollut siellä heidän kanssaan. Kun äiti romahti käsivarsilleni itkemään ja sopertamaan nimeäsi, tiesin mitä oli tapahtunut.
Olin menettänyt sinut sodalle, sinun leimuavan rakkautesi.
Pihan kivet porautuivat jalkapohjiini, lehdet takertuivat niihin. Kävelin lehtoon, ja nojasin siihen puuhun, jonka alla hengityksemme vannoivat toisilleen ikuista rakkautta. Itkin, kuin pieni lapsi, kuin aikuinen joka on menettänyt rakkaansa, kuin tähtensä menettänyt kuu.
Lopulta itku tyrehtyi, ja minun oli mahdollista kerätä jokainen muiston sirpale tästä paikasta, sinun rakkaudestasi minun huulillani. Niiden voimalla jaksoin elää tähän päivään saakka, ja tästä eteenpäin. Sinä loistava.
