Title: Haalistuneet valokuvat lompakossa kertovat ikävästä
Author: sannnamoi
Pairing: Draco/Blaise
Rating: S
Genre: slash, romance, angst
Wordcount: 596
Summary: ...Ja kumpikaan heistä ei uskaltanut ottaa yhteyttä toiseen, ei vaikka he aloittivat kymmeniä kirjeitä jotka kuitenkin aina jo muutaman lauseen kuluttua lensivät roskakoriin.
A/N: Ficci FF-100 haasteeseen (98 to go !), sanalle 010. Vuodet. Tuntu kivalta taas kirjottaa pitkästä aikaa, ja vaihteeksi vielä jotain muutakin kuin Frerardia. 8D Kyllä mä tähän oon oikeastaan aika tosi tyytyväinen, en edes oo osannut kirjoittaa näin pitkää ficciä pitkiin aikoihin ! Kommentit olisi kivoja kylläjoo.
Haalistuneet valokuvat lompakossa kertovat ikävästä
Kaksi jo harmaantunutta miestä istuu Kolmessa Luudanvarressa juoden hitaasti kermakaljojaan. Siitä on kauan kun he ovat viimeksi nähneet. Silloin he osasivat puhua toisilleen, eikä kummallakaan ollut tietoakaan harmaista hiuksista tai ikävästä. Nyt molemmat vain istuvat muistoihinsa vaipuneena, toisen näkeminen saa ne kaikki taas tulvimaan mieleen.
Tunnilla Draco sai yhtäkkiä eteensä lapun, jossa häntä pyydettiin tulemaan illalla järvelle. Hänellä ei ollut aavistustakaan lähettäjästä, mutta hänen uteliaisuutensa heräsi (toisin kuin hänen uniset aivonsa).
Kun hän saapui järvelle, hän ei nähnyt ketään. Istuttuaan nurmella jo jonkin aikaa hän tunsi kuinka joku käveli hänen viereensä ja istui alas. Silmäkulmastaan hän näki vilauksen tummista sormista, jotka juuri ja juuri pilkistivät esiin vaaleansinisen paidan alta. Hän tunnisti henkilön Blaiseksi, Blaise rakasti pitkiä hihoja.
Kun Draco käänsi päätään nähdäkseen kunnolla ystävänsä, hän tunsi toisen huulet omillaan. Hän tajusi tilanteen vasta kun Blaisen kieli kosketti hänen huuliaan, ja silloin hänen sydämensä räjähti tunteesta.
Se oli heidän ensisuudelmansa, hetki jota Draco oli odottanut niin pitkään.
Se sama tunne alkaa saada taas valtaansa Dracosta, ja hänen vanha sydämensä tuntuu jättävän pari lyöntiä välistä kun Blaise huomaa hänen tuijotuksensa ja hymyilee. Se hymy polttaa Dracon sisuksia, mutta hyvällä tavalla.
Sitten hänen katseensa kääntyy kohti Blaisen hihoja, ja ne saavat hänet virnistämään. Tumma mies rakastaa edelleen pitkiä hihoja.
Vaivaantunut hiljaisuus ympäröi taas heidät ja molemmat miehet ryystävät edelleen kermakaljojen vaahtoja. Toisessa pöydässä joku tippuu tuolilta ja muut nauravat.
Blaise pamautti Suuren salin oven vihaisesti kiinni ja marssi kohti tyrmiä. Hän kuuli juoksuaskeleita takaansa, mutta ei jaksanut vaivautua katsomaan. Hänellä ei nimittäin ollut epäilystäkään, kuka juoksija oli.
Draco sai Blaisen kiinni ja tarttui tätä olkapäästä, kääntäen tumman pojan itseään kohti. Hän suuteli Blaisen otsaa hellästi, eikä Blaise osannut olla vihainen.
”Anteeksi”, Draco kuiskasi. Hän painoi Blaisen itseään vasten, ja maailma näytti hetkessä taas miljoona kertaa kauniimmalta.
Blaise näprää ylipitkiä hihojaan ja yrittää keksiä jotain sanottavaa. Tämän ei kuulu mennä näin, vaikka ehkä se on parempi näin. Parempi, kun kumpikaan ei sano merkityksettömiä sanoja, kysy kuulumisia kun vastaus olisi kuitenkin ollut vale. Kummallakin oli ollut sairas ikävä toista, kymmenien vuosien ajan oli kannettu toisen kuvaa lompakossa ja mietitty milloin olisi oikea aika taas nähdä.
Seitsemännen luokan päättäjäiset. Koko edellisen yön he olivat viettäneet yhdessä, jutelleet kaikesta ja itkeneet kaiken pahan olon ulos. Keskenään he pystyivät olemaan normaaleja, heidän ei tarvinnut esittää. Satoja suudelmia oli vaihdettu yhden yön aikana, tuhansia sanoja.
Ja Blaisea pelotti, että kaikki se hyvä päättyisi nyt, että he eivät enää näkisi. Koko junamatkan ajan Tylypahkasta hän tuijotti Dracoa, yritti painaa mieleensä jokaisen piirteen pojassa, otti mielessään miljoona valokuvaa maailman kauneimmasta asiasta.
Ja kun he astuivat ulos junasta he seisoivat ainakin tunnin kahdestaan asemalla, kunnes Draco painoi suudelman Blaisen otsalle ja lähti. Ja Blaiselle tuli henkisesti niin huono olo että hänen oli pakko juosta vessaan ja yrittää saada kaikki se pois sisältään, saada kaikki taas hyväksi.
Hän ei tiennyt mitään siitä, kuinka sekaisin Draco oli lähtönsä jälkeen. Ilta toisensa jälkeen hän toivoi voivansa palata takaisin, toivoi ettei olisi koskaan lähtenyt.
Ja kumpikaan heistä ei uskaltanut ottaa yhteyttä toiseen, ei vaikka he aloittivat kymmeniä kirjeitä jotka kuitenkin aina jo muutaman lauseen kuluttua lensivät roskakoriin.
He kävelevät yhdessä ulos, kumpikaan ei edelleenkään sano sanaakaan. Pakkasessa hengitys höyryää ja Draco pistää kädet taskuun pysyäkseen lämpimänä. He saapuvat juna-asemalle palatakseen Lontooseen, istuvat junaan ja katsovat ikkunasta lumisadetta. Lopulta he saapuvat Lontooseen, junamatka tuntui pidemmältä kuin koskaan. Ja kun Draco painaa huulensa Blaisen otsalle, molempien sydän särkyy uudelleen.
”Minulla oli ikävä sinua”, Blaise kuiskaa ilmaan ja juuri silloin Draco kääntyy katsomaan taakseen aivan kuin olisi kuullut, ja hän tiesi että se on mahdotonta sillä Draco on jo liian kaukana kuullakseen.
