Rating: S
Genre: perusdrama i guess
Summary: Bill Weasley, 12 vuotta, punaiset hiukset ja aina hieman ilkikurisia veljiä.
A/N: Tyylikkäästi melkein ajoissa tässäkin haasteessa! En tiedä tykkääkö tästä itseni lisäksi kukaan, mutta postaan tämän version josta itse pidän kaikkein eniten. (kirjoitin ainakin viisi ja niistä tuli jotenkin kökköjä, mut tästä pidän joten here we go)
Eli 12+ virkettä -haasteen ficcihän tämä.
Ketunpoikaveli
Äiti sanoo meitä aina ketunpojikseen, punaiset turkit ja niin nokkelia poikia. Hän katselee meitä usein ikkunasta, minua ja veljiäni juoksemassa niityllä, kantamassa toisiamme reppuselässä ja pyydystämässä perhosia.
On kesä, makaan paljas iho ruohoa vasten. Aurinko heittää säteitään silmiin ja sokaisee kirkkaudellaan. Äiti huutaa talosta ääni täynnä raivoa, mitähän minä nyt olen tehnyt. Juoksen nopeasti sisään ja siinä äiti seisoo, silmät piikkejä täynnä ja Charlie toisessa kädessään roikkuen. Veljen ilme on utuinen ja ilkkuva, se on kielinyt taas.
"Bill Weasley, kuinka sinä saatoit tehdä tämän?" äidin ääni on paksu ja tumma ja hän puristaa huomaamattaan kirsikoita kämmeniinsä. En ymmärrä mitään, mitä minä nyt taas, mutta Charlie nauraa, nauraa katseellaan ja tiedänhän minä, sen pää on terävä ja ovelia juonia täysi.
"Äiti, en minä..." yritän mutta silmissäni taitaa välkkyä pelko ja huomaan mistä kiikastaa. Äiti avaa suunsa ja käsky kiivetä omaan huoneeseen ja pysyä siellä iskee lujana kasvoille, tietysti minä tottelen.
Suljen oven selkäni takaa ja huomaan Charlien sängylläni, se makaa siinä silmät naurussa ja poski verisillä naarmuilla.
"Ei olisi kannattanut lyödä minua, ei tule jälkiruokaa tänään, Billy-Willy!"
Ketunpoikaveli, yhtä ovela ainakin, tekee mieli heittää sitä jollain mutta käteni ulottuvilla lepää vain vanha omena - se ei kelpaa. Valun vasten kylmää seinää, rapautuva kivi murskautuu lattiaan, ja kysyn mitä se on nyt oikein kertonut äidille. Saan kuulla sekavan selityksen, Charlie on kymmenen ja haluaa valtaa minun ylitseni. Välillä se puhuu jotain itse kuolemasta mutta minä en enää kuuntele, se on vasta kymmenen ja se on valehdellut taas, en minä ikinä löisi.
Hiljaisuus laskeutuu, ilma väreilee niin kuin sähkö lentäisi välillämme. Pian Charlie selaa yhtä kansioistaan, yhtä niistä kymmenistä lohikäärmeenkuvia sisältävistään, ja on unohtanut jo kaiken. Ketunpoika sisälläni alkaa pikkuhiljaa menettää otettani, se uppoaa suohon ja vain tarttumalla ranteisiin voi sen vielä pelastaa enkä minä taida tehdä sitä, en tarvitse kettuja enää, kyllä minä pärjään.
[size=85]Sanat:
1. Kettu
2. Selkä
3. Vihreä
4. Sokea
5. Raivo
6. Orjantappura
7. Huurre
8. Kirsikka
9. Sakset
10. Läikähtää
11. Avoin
12. Veri
13. Jäätelö
14. Omenanraato
15. Sementti
16. Valta
17. Viikatemies
18. Jännite
19. Arkistointimappi
20. Ranne[/size]
