-
Kirjoittaja: Classick
-
Beta: -
-
Ikäraja: S
-
Genre: Angst
-
Disclaimer: JKR omistaa henkilöt ja kaiken muun tunnistettavan
-
Varoitukset: -
-
Haasteet: Albumihaaste #2 Greendayn kappaleella Homecoming
-
Summary: Totta kai tiesimme riskit, emmehän olleet typeriä. Mutta olit sinä. Ei kukaan koskaan osannut ajatella. Ei kukaan edes halunnut ajatella, että sinä olisit se, joka lähtee.-
A/N: Kirjoitin tän FFF10V kilpailuun, muttei päässyt jatkoon. Toivottavasti joku kuitenkin tykkää
Pala kokonaisuudesta
My heart is beating from me,
I am standing all alone,
Please call me only if you are coming home
Tiedäthän, minun ei koskaan ollut tarkoitus elää ilman sinua. Synnytään yhdessä, eletään kahdestaan, kuollaan käsikkäin. Niinhän me vannoimmekin, vaikka tuskin muistitkaan sitä. Lupausta olla aina yhdessä, jättämättä toista pulaan. Ainakin toinen meistä piti sen lupauksen.
Älä käsitä väärin, en minä sinua syytä. Tuskin kukaan osasi arvata tätä. Totta kai tiesimme riskit, emmehän olleet typeriä. Mutta olit sinä. Ei kukaan koskaan osannut ajatella. Ei kukaan edes halunnut ajatella, että sinä olisit se, joka lähtee. En edes minä. Etenkään minä. Kuvittelin aina, että lähtisimme yhdessä vanhuuden kynnyksellä. Tai aikaisemminkin, jos niin olisi tarkoitus.
Totta puhuen en ollut koskaan pelännyt kuolemaa. En itseni tai läheisteni. Hassua sillä lähiaikoina juuri meidänhän olisi pitänyt pelätä sitä. Killassa kun olimme ja kaikkea. Silti tuntui, ettei mikään voisi koskaan satuttaa läheisiäni. Etenkään sinua. Mutta toisin kävi. Taisin olla lapsellinen, kun ajattelin, että olimme yhdessä vahvempia kuin kuolema.
Aina välillä ajattelen, että jätit minut. Olisit voinut taistella kovemmin. Tai pyytää apua. Joskus olen jopa vihainen. Jätit minut yksin kaikkien säälittäväksi. Kenen kanssa jaan nyt ajatukseni? Kuka päättää lauseeni ennen kuin tiedän itsekään, mitä aioin sanoa? Joudunko tästä lähin avautumaan Ronille? Tiedät itsekin, että olet korvaamaton. Ei kahta samanlaista maailmassa. En ymmärrä kuinka ihmiset pystyivät sekoittamaan meidät. Nykyään sitäkään ei enää tapahdu. Hassua miten sitä arvostaa joitakin asioita vasta, kun ne ovat poissa.
Jos se olisi minusta kiinni, seuraisin sinua heti perässä. Mutten voi tehdä sitä äidille. Tai muillekaan. En voi jättää heitä niin kuin sinä teit. Täytyyhän edes toisen meistä pitää paikat koossa. Vaikka enhän koskaan voi korvata sinua. Eikä mikään pysty täyttämään sitä tyhjyyttä arjessa, kun en tunne läsnäoloasi. Kunpa voisin vielä edes kerran ottaa kiinni kädestäsi ja olla päästämättä irti. Muuta en pyydä. Vain hetkeä, jolloin olisin jälleen kokonainen.
