Kevätaurinko ikkunasta, hiukan Snow Patrolia taustalle ja tämä, oi! Kyllä sai koulukirjat hetkeksi väistyä nyt :--D
Musta on mieletöntä lukea sun ficcejä ja huomata, kuinka paljon olet kehittynyt ja kasvanut kirjoittajana - tämä on toki jo puolisen vuotta vanha, mutta joka tapauksessa on ihanaa huomata miten jokainen sinun ficci on erilainen kuin edellinen, kuinka kehityt ja pistät parastasi jokaisessa. Olen lukenut tämän jo useampia kertoja, syksystä lähtien ja pitkin talvea, ja ai että kun sun kuvailut vieläkin vie mennessään ja laittaa kesäisen merituulen puhaltamaan kasvoille, kerta toisensa jälkeen!
Nimet on usein mun lempikohta ficeissä, musta on jollain tapaa kiehtovaa, miten eri kirjoittajat valitsevat nimiä tarinoilleen.
Merikaupungeista ja vesineidoista on hurjan kaunis, ja kuvastaa kyllä hyvin tarinan fiilistä, sillä meri on koko ajan tässä läsnä, mutta mun on pakko myöntää, että pelkkä
Merikaupungeista olisi ehkä uponnut minuun vielä hivenen paremmin. Kuten edellä joku jo sanoikin, vesineidot olivat kuitenkin sen verran ohimennen mainitut, että ne tuntuivat olevan otsikossa vähän liikaa.
Arastelen usein Fleurista lukemista, koska itsellä on niin kovin vahvat näkemykset hänestä hahmona, ja toisaalta myös koska itse kirjoitan niin paljon Fleurista - joku kovin vahvasti eroava näkemys menisi sekoittamaan. Ehkä johtuen sun kirjoitustyylistä, jota rakastan, mua ei kuitenkaan tässä haitannut, vaikka Fleurissa ei ollutkaan ihan niin paljon särmää kuin olisin itse hänelle kirjoittanut - tai se, että Fleur oli se, joka jäi jälkeen. Tähän se vain sopi, meri ja aloilleen asettuminen ja kaikki. Cho taas - no, tykkäsin myös sun tavasta kirjoittaa Cho! Usein Fleurin parina Chosta helposti tulee se itkuinen nuori naiivi tyttönen, mutta ikäeron voi hyödyntää näinkin; Fleurin ollessa jo villeimpien nuoruusvuosiensa tuolla puolen, Cho on pari vuotta nuorempana vielä kovin menevä, ja näin Fleur jää kotiin ja Cho pakenee merikaupunkeihin. Uskottavaa, tyttöseni! ♥
Ihan parista kohdasta mulla olisi huomautettavaa:
Fleur rakasti taloa, sen seiniin pirskottuja maaleja ja vangittuja sateen kuluttamia postikortteja. Lyhdyt levittelivät valoa kaikkialle, lämmittivät usvan kietomaa mökkiä ja puhalsivat keveästi varjot pois nurkista.
Ensimmäisen lauseen kuvailut!!! Ai että, sinä se kyllä osaat! Sateen kuluttamista postikorteista tuli heti mieleen sateessa lentäviä postipöllöjä ja seinän poikki vedetty pyykkinaru, jossa kuivuu postikortteja kaukaisilta mailta. Toisessa lauseessa taas kuivatettiin edellisen lauseen sateita, ja nurkista keveästi puhalletut varjot olivat ihania. (Ainoa huomautus oli oikeastaan se, että omaan korvaani tuo
levittelivät tökkää vähän,
levittivät menisi kenties sulavammin.)
Heidän aamunsa pitivät olla sellaisia kuin sadusta, suudelmia huuliin herätykseksi, kuunnellaan talon ääniä tai naurettiin sille, että yhteiset suudelmat olivat silloin liian hassuja unohdettavaksi.
Heidän aamujensa piti olla sellaisia kuin saduissa tai
Heidän aamujensa piti olla kuin sadusta mieluummin
Lisäksi sulla pomppaa tuolla aikamuoto, kuunneltiin - naurettiin tai kuunnellaan - nauretaan, ei molempia sekaisin!
Hän ei pysynyt kauan aloillaan, tyytyi hetken hauraaseen suhdealkuun, mutta lopulta Fleur huomasi ne merkit.
Ihan vain koska sun Fleur. ♥ Sait minutkin muuttamaan kuvaani Fleurista - ainakin tämän ficin ajaksi. (ja
suhdealku tökkää jälleen korvaani, itse laittaisin
suhteenalku, mutta eipä tuo kai virhe sinänsä ole)
Siinä rosoisen kallion reunalle rakennetussa talossa hän asui. Se oli kulunut, ulkoseiniä pitkin sammaleet olivat kiivenneet ja joka puolella tuoksui syyssateisille aamuille.
Ehkä ihanin aloituslause pitkään aikaan! On paljon alusta kiinni, luetaanko ficci loppuun, ja olen sitä mieltä että jos tämä aloitus ei saa lukemaan, vika on jossain ihan muualla kuin kirjoittajassa! Ihaniaihania kuvailujasi, näihin voi kyllä aina luottaa.
Rakastuin tähän ihan täysin ja ympäri uudelleen, kiitos siis sinulle. ♥