Nimi: Surumielinen hetki koulun pihalla
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Angst
Yhteenveto: Muistatko vielä, miltä tuntui juosta koulua ympäri ystävien kanssa? Muistatko vielä, miltä tuntui pelata jalkapalloa koulun kentällä? Muistatko vielä, miltä tuntui juosta riemusta kiljuen hippaa koulun pihalla? Muistatko vielä, miltä tuntui leikkiä piilosta koulun pihalla?
Oma sana: Nimi on kai aika kamala, mutta en nyt keksinyt sen parempaakaan. Kaikki on kerrankin totta, koko tämä on totta. Hetki ja kaikki olen kokenut.
Surumielinen hetki koulun pihalla
Nojaat tiiliseinään antaen sateen kastella itsesi kokonaan. Katselet, kun koirasi nuuhkii ympäristöä, mutta et anna sen häiritä tätä hetkeä. Sillä tämä hetki, saattaa olla ainoa hetki, jolloin saat vielä tuntea vanhan koulun seinän omaa selkääsi vasten. Silmäilet koulun tyhjää pihaa, sen laudoitettuja ikkunoita ja ovia.
Muistatko vielä, miltä tuntui juosta koulua ympäri ystävien kanssa? Muistatko vielä, miltä tuntui pelata jalkapalloa koulun kentällä? Muistatko vielä, miltä tuntui juosta riemusta kiljuen hippaa koulun pihalla? Muistatko vielä, miltä tuntui leikkiä piilosta koulun pihalla?
Saatuasi tietää, että vanha koulu, koulu, jota rakastat, puretaan, sinä vain odotit hetkeä, jolloin voisit tulla taas tänne, vanhan koulun pihaan. Sillä vaikka siitä on yhdeksän vuotta, yhdeksän pitkää vuotta, jolloin ensimmäistä kertaa olet astunut koulun pihalle, vaikka siitä on niin kauan, rakastat silti tätä koulua yhä.
Sataa. Sinusta tuntuu, kuin taivaskin itkisi koulun purkamista. Muistat, miten äänekkäästi huusit vastalauseen, kun sinulle kerrottiin, että koulu puretaan. Eikä siitä koskaan tulisi samanlainen. Uusi koulu, joka tulisi parin vuoden päästä... Siihen tulisi pelkästään päiväkoti, esikoulu ja luokat yksi ja kaksi. Loput menisivät uuteen isoon kouluun, joka valmistuisi muutaman kuukauden päästä.
Äkkiä vihaat kaikkia isoja kouluja, vihaat päätöksen tekijää. Tämä sinulle niin rakas maalaiskoulu, jossa äitisi, enosi ja jopa äitisi äiti ovat käyneet koulua, se merkitsee sinulle paljon. Mielestäsi tuleville sukupolville olisi pitänyt antaa sama ilo, kuin sinulle. Se on niin väärin.
Et halua lähteä. Nojaat vain koulun seinään ja kuuntelet musiikkia kuulokkeet korvissasi. Vesipisarat löytävät tiensä poskillesi. Aivan kuin kyyneleet. Mutta et halua itkeä, et vaikka sinulla olisi siihen aihetta. Haluat olla rohkea, haluat olla vahva.
Niin paljon hyviä muistoja...
Äkkiä muistat, mitä isäsi sanoi sinulle pari vuotta sitten, kun valitit uudesta isosta koulusta.
”Mitä vanhemmaksi muuttuu, sen huonompi koulu on.”
Niin totta. Ainakin sinun omassa pienessä kokemattomassa mielikuvituksessasi. Ethän sinä olekaan ollut kuin vasta kolmessa eri koulussa, joista paras on ehdottomasti ollut ensimmäinen.
Koirasi vetää sinua kärsimättömänä jo poispäin koulun pihalta. Huokaiset, mutta lähdet kävelemään vanhaa tuttua polkua.
Koulun aidan kohdalla, jossa on pieni rako, se rako, josta sinä aina pienempänä juoksit veljesi kanssa pois koulusta, sen kohdalla käännyt vielä kerran katsomaan keltaista, haalistunutta koulua ja äkkiä poskellesi vierähtää kyynel.
