Nimi: Illuusion jälleenrakennus
Kirjoittaja: Hirmu
Ikäraja: K11
Genre: drama, angst, romance/fluff
Paritus: Lucius/Narcissa
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja miljöön, minulle ei makseta tästä.
Summary: Malfoyn perheen ensimmäinen ilta vapaudessa sodan ja oikeudenkäynnin jälkeen.
A/N: En vaan saa tästä perheestä kyllikseni.
Nimi on valitettavan kökkö, en monen päivän jälkeenkään keksinyt parempaa. Jättäkää ihmeessä kommenttia! =)
Eteishalli avautui tyhjänä ulko-oven jälkeen. Lucius astui eteenpäin, huokaisi raskaasti ja ripusti viittansa naulakkoon. Narcissa ja Draco seurasivat hiljaa perässä.
Heidät oli vapautettu syytteistä kuolonsyöjien joukoissa toimimisesta, kiitos Narcissan valheen pimeyden lordille. He olivat vapaita. Vapaita elämään taas turvassa ja onnellisina.
Tai ainakin turvassa.
Kartano oli samassa kunnossa kuin mihin se oli jätetty juuri ennen äkillistä sotaan lähtöä: olohuoneen järjestys oli sekaisin, matossa oli tunnistamattomia tahroja ja vierashuoneissa lojui luultavasti yhä ylimääräisiä tavaroita. Vallitseva hiljaisuus oli melkein ahdistavaa: ei ollut Bellatrixia käyskentelemässä kartanossa, ei muita kuolonsyöjiä keskustelemassa kovaäänisesti. Kaikki oli muuttunut.
Narcissa seisahtui keskelle olohuonetta tietämättä mitä tehdä, minne laskea katseensa. Joka puolella hän kuvitteli näkevänsä pimeyden lordin jakamassa käskyjä, Matohännän tallustelevan pitkin lattioita saastaisilla jaloillaan tai toisten kuolonsyöjien naureskelemassa Malfoyiden surkealle kohtalolle...
Draco seisoi hetken ovensuussa ja rojahti sitten lähimpään nojatuoliin sanomatta sanaakaan. Lucius katsoi neuvottomana ympärilleen, yskäisi ja sanoi sitten: "Meidän pitäisi saada jotakin syötävää."
"Niin tietysti. Minä laitan", Narcissa sanoi heti ja lähti kohti keittiötä. Hän oli tavattoman helpottunut saadessaan tekemistä.
Lucius vilkaisi Dracoon ja oli aikeissa sytyttää takkatulen, mutta muisti sitten olevansa yhä ilman taikasauvaa. Perheen ainoa sauva oli nyt Narcissalla – hän oli ottanut Bellatrixin sauvan talteen tämän kuoltua, eikä Lucius tohtinut pyytää sitä lainaksi. Narcissa oli ollut täysin vaiti Bellatrixista Tylypahkan taistelun jälkeen, mutta Lucius tiesi että sisimmässään hän oli rakastanut sisartaan.
Huokaisten Lucius istui alas kylmän takan ääreen. Hän varoi visusti katsomasta Dracoa silmiin. Kaikki ne aatteet, kaikki arvot joita hän oli takonut pojan päähän koko tämän pienen iän... ne olivat romuttuneet kertaheitolla. Koko perhe oli ollut vähällä kuolla. Kaiken sen jälkeen, kuinka Draco voisi enää ikinä luottaa isäänsä, jota ennen oli niin arvostanut?
Meni piinallisen kauan, ennen kuin Narcissa palasi olohuoneeseen ja ilmoitti illallisen olevan valmis. Lucius ja Draco nousivat ja lipuivat keittiöön kuin aaveet.
Illallinen oli vaatimaton, mutta pöytä oli kauniisti katettu. Valkoisten servettien taitteluun oli käytetty tarpeettoman paljon aikaa. Narcissa oli ottanut esille myös tonttuviinipullon.
"Vapaudelle", sanoi Lucius kohottaessaan maljansa.
"Vapaudelle", sanoivat toiset kaksi. Pikarit tyhjennettiin hiljaisuuden vallitessa.
Kaikkien lakattua syömästä Draco nousi ensimmäisenä pöydästä. "Kiitos", hän sanoi vanhempiinsa katsomatta ja poistui ruokasalista jättäen puolet ruoastaan koskemattomana lautaselle.
Narcissa ryhtyi keräämään astioita. Ehkä hän ei ollut vielä tottunut sisarensa sauvaan tai ehkä hän oli vain hyvin väsynyt, sillä loihtimisesta ei ollut tulla mitään. Kaksi lautasista putosi ja hajosi lattialle sadoiksi sirpaleiksi.
"Typerä sauva." Narcissa oli kumartumassa poimimaan siruja, kun Lucius tarttui hänen olkapäähänsä. "Anna minun. Mene ylös, tulen kohta perässä."
Narcissa ei väittänyt vastaan, vaan lähti suoraa päätä yläkertaan kylpyhuoneeseen. Hänellä oli yhä monen päivän takaiset vaatteensa, hänen hiuksensa olivat likaiset ja hänen kasvoissaan oli haava, jonka alkuperää hän ei muistanut.
Ainakin lämmin suihku sai hetkeksi unohtamaan kaiken. Oli vain virtaava vesi, ääneti kohoava vesihöyry ja hunajasaippuan tuoksu. Narcissa ei tiennyt kauanko oli viettänyt aikaansa kylpyhuoneessa kun viimein havahtui ja sammutti veden. Hän kietaisi pehmeän kylpytakin ympärilleen, loihti hiuksiinsa pikaisen kuivatusloitsun ja ryhtyi etsimään itselleen yöpaitaa.
Narcissan saapuessa makuukamariin Lucius istui jo sängynlaidalla. Vaimonsa nähdessään tämä nousi ylös ja asteli hänen luokseen. "Cissy..." Hän tarttui Narcissan pehmeisiin käsiin ja antoi katseensa harhailla niissä. "Minä – ihanaa että olemme taas yhdessä. Turvassa."
Narcissa nyökkäsi. Lucius epäröi. "Ja minä... olen – olen pahoillani." Hän kohotti katseensa ja kohtasi vaimonsa aina niin kylmät ja tutkimattomat silmät. Yhtäkkiä hänen äänensä värisi. "Kaikki... kaikki oli minun syytäni, olen tehnyt pelkkiä virheitä! Menetin Dracon luottamuksen, menetin sauvani... lopulta halusin vain pitää teidät elossa. Olitte ainoa mitä minulla enää oli – ja tajusin – tärkeintä mitä oli." Hän puristi Narcissan käsiä ja katsoi tämän silmiin. "Ilman sinua olisimme kaikki mennyttä. Minä en tiedä – Cissy... voitko antaa minulle anteeksi?"
Hetken ajaksi Narcissa tuntui menettäneen puhekykynsä. Lucius oli aina ollut, aina ehdottomasti halunnut olla, perheen pää. Se joka on oikeassa, se joka päättää. Ja nyt hän oli myöntänyt omat virheensä ja osoitti olevansa pahoillaan, oli valmis ottamaan vastuun.
"Tietysti", Narcissa sanoi lopulta ja antautui miehensä halaukseen. "Ei se ollut sinun vikasi. Olisimme kuolleet jos olisimme vastustaneet häntä." Hän nojasi hetken hiljaa Luciukseen, mutta jatkoi sitten uudella äänensävyllä: "En voi kieltää etten olisi pelännyt. Meidän kaikkien puolesta. En edes tiedä kuinka jaksoin. Yhtäkkiä kaikki kaatui ja oli vain yritettävä jatkaa... pelastaa Draco... pysyä hengissä... se oli... se oli..."
"Tiedän", Lucius sanoi voimattomalla äänellä. "Minä tiedän. Olisin luopunut mistä tahansa saadakseni teidät turvaan..." Hän irrottautui Narcissasta niin että saattoi katsoa tätä silmiin. "Sinä olit niin urhea, Cissy. Olit loistava. Tiesin aina etten nainut mitään idioottia. Mutta silti..."
Kevyt hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Hetken päästä Lucius puhui taas.
"Minä saan kaiken järjestettyä. Aivan kuin viime kerrallakin. Pian kukaan ei enää muista kenen puolella olimme, asemamme ei järky. Luotathan minuun?" Hän oli hetken hiljaa, huokaisi ja jatkoi: "Ja minä puhun Dracolle. Sanon että olin väärässä ja että aion korjata kaiken. Että pidän teidät turvassa tästä lähtien."
Narcissa nyökkäsi ja hymyili pienesti. "Hyvä on. Se on hyvä. Menisimmekö nukkumaan?"
Kumpikaan ei ollut nukahtanut vielä puolen tunnin päästä vuoteeseen menemisestä. Lucius tuijotti kattoon ja Narcissa makasi kyljellään selkä tähän päin. Hän oli juuri laittanut silmänsä kiinni kun oli kuulevinaan pienen nyyhkäisyn.
Hän käänsi varovasti päätään. Lucius pyyhki vaivihkaa silmiään. Narcissa huokaisi ja kääntyi hitaasti ympäri.
"Lucius?"
"Niin?"
"Pidä minua lähellä."
Lucius tarjosi kainalonsa ja Narcissa kömpi sinne, painoi päänsä Luciuksen rintakehään. "Kaikki järjestyy", Lucius sanoi ja kietoi kätensä tiukasti Narcissan ympäri. "Minä järjestän kaiken."
"Tiedän", Narcissa sanoi hiljaa. Loppujen lopuksi, kaiken jälkeenkin, hänestä tuntui tärkeältä antaa miehelleen illuusio, että tämä hallitsi kaiken. Siten hänenkin olisi parempi olla. Kaikkien olisi.
Eikä pimeyden lordi palaisi enää. Mikään ei voisi sotkea perheen asioita enää. Kenties kaikki todella, jollain ihmeen tavalla järjestyisi.
Narcissa painoi suukon Luciuksen kaulalle ja kuiskasi: "Minä luotan sinuun."
Hetken päästä he olivat nukahtaneet. Ja – huolimatta viimeaikaisista tapahtumista, joiden tuoreet muistot kummittelivat mielessä valmiina vyörymään uniin – kummankin kasvoilla kareili omahyväinen hymy.
