Lumipallo takaraivossa [K-11, het, romance, drama, Lily/James] TÄRKEÄ ILMOITUS!

[FanGirl]

Minä taas lueskelen täällä yöllä. Tykkään! Vähän menee sekasin päässä, mutta sen siitä saa kun lukee liian montaa ficiä samaan aikaan ja vielä yöllä. Jatkoo!!

[Vedette]

Lisää, lisäää, lisääääää!!!!
Mulla kesti vähän aikaa löytää tää taas, en muistanu ficin nimee.... Mut ihana!!!! Paras Lily/James mitä oon koskaan lukenu!!!!!! Mut siiiis aivan ihanaa, tälläsii herkkui on harvassa!!!!!!
Jatkoa, jatkoa!!!!!

[Vedette]

Hei muuten, huomasin vaan sulla tässä näin koulusta tullessani (heti ekaks koneen ääreen...  ), että ei kelmit ja lily voinu olla tylypahkassa vuonna 87, koska harry menee ite tylypahkaan vuonna 97, ja syntyy vuonna 86...  Sori ett nipotan, mut mua vaan häiritsee tämmöset...
Niin mutta jatkoa kiiitos... 

[Ledi]

A/N: Hej på dej (oon imleisesti innostunu ruottista...)! Taaspa uutta osaa pukkailee (ihmeellisen nopeestikkin!), ja teksti onkin sitten tökkivää, varoitus jo nyt...
 
Swizzy: Ääh, olette aivan liian nopeita! Koodasin tätä vielä kommenttisi aikana... Virheet korjailen, kun jaksan kerkeän... Itse asiassa otin Sirren hiuspakkomielteen yheltä koulumme opettajista, tai no, ex-opettajista...    On myös aina palkitsevaa kuulla lukijoiden nauruista...    Kiitos kommentista! 
 
FanGirl: Kiitos kommentista!    Yritäthän myös nukkua..? 
 
Vedette: Voi, kiva että pidät noin paljon...    Noista vuosiluvuista, että heitin ne noin-arviolla, joten arvasin, että joku on pielessä...    Mutta korjailen ehkä...    Kiitoksia sinullekkin! 
 
Onko mulla joku himo pakkomielle noista  -hymiöistä, vai olenko muuten vaan vajaa..? No, kumminkin, kuten jo sain sanottua, että tämä luku tökkii, koska tässä on liikaa tunteenkuvausta omille yksinkertaisille, kaksimielisille aivoilleni... mutta koettakaa selviytyä! 
 
***

Luku 7: Kirjeitä ja huispausta



Oli keskiviikko 16. syyskuuta. Huispauksen koekarsinnat. Joukkueen kapteeni James Potter piti käsissään puoliksi syötyä nakkisämpylää ja toisessa kädessään pojalla oli pitkä lista nimiä. Koekarsintoihin pyrkivät.

…
D

Dyson, Marcus, pitäjä

E

Ebony, Christy, jahtaaja
Elanie, Kate, jahtaaja
Elanie, Nina, lyöjä
Esmilia, Victor, lyöjä
Evans, Lily, jahtaaja
…

Pojan suun liike keskeytyi haukkaukseen. Lily Evans haki huispausjoukkueeseen? Nyt olivat maailmankirjat sekaisin ja pahasti.
”Sarvihaara, sulje suusi ennen kuin sinne lentää kärpäsiä”, Sirius ilmoitti laiskasti paikaltaan Jamesia vastapäätä. Pojan hiukset oli taas tyylikkäästi muotoiltu ja paidan napit olivat kokonaan auki. Moni tyttö loi pitkiä katseita pojan vatsalihaksiin, josta Sirius oli vain innoissaan. Myös Joëlle, Jess, Sarah ja varsinkin Alice olivat vilkuilleet pojan paljasta vatsaa ja sen jälkeen kikattaneet kuin pikkutytöt konsanaan. Lily oli tuhahdellut ja Mary ei korvaansa lotkauttanut Siriuksen tempaukselle.
”Ei, kun katso. Lily on hakenut huispausjoukkueeseen!” James sanoi leyhytellen pergamenttia Siriuksen nenän edessä. Poika pudotti silmänsä puurolautaselleen.
”Mitäh? Meidän Evansko on päättänyt lentää?” Sirius kysyi yhtälailla hämmästyneenä. Molemmat katsoivat nyt Lilya, joka oli ilmiselvästi jännittynyt.

Samassa Saliin lennähtivät pöllöt. Joukossa oli yksi musta, iso huuhkaja, ruskea jästipostin yhteyspöllö ja muutama Blackin perheen nopeista varpuspöllöistä. Suurin osa jälkimmäisistä kaartoi suoraan Luihuisen pöytään, mutta yksi ainoa pikkupöllö lepatteli Rohkelikoille ja laskeutui Siriuksen lautaselle.
”Yyh, hyi. Katsokaas pojat, sain postia, joka ei ole räyhääjä!” Sirius riemuitsi. Kolme muuta kelmiä eivät huomanneet Siriuksen purkautumista, koska he katsoivat vain Jamesia, jonka hämmästynyt ilme oli vaihtunut hätääntyneeksi. Sanaakaan sanomatta James ojensi Siriukselle saamansa kirjeen.

Hyvä herra Potter,

olemme saaneet tietoomme, että vanhempanne, Charlotte ja Charles Potter ovat menehtyneet 15. syyskuuta 1977 kello 19:57. Kuolinsyynä oli ilmeisesti samaan aikaan sattunut voimakas räjähdys Godrickin notko 120:ssä.
    Räjähdyksen syynä oli tutkimustemme mukaan liiallinen tippa Hämyjuuren mehua Erossaman juuriuutteeseen sekoitettuna.

Osanottomme,

Miranda Kuo Lema, Taikaministeriön kuolinsyyntutkija
Kal Makoira, Taikaministeriön hätätiedotusten kirjoittaja

Sirius päästi kirjeen lipeämään sormistaan. Tämän täytyi olla jotain Luihuisten köyhää pilaa. Tämä ei voinut olla totta. Ei, ei Charlotte tai Charles voineet olla kuolleita. Eivät vain voineet. Sirius tunsi  yksinäisen kyyneleen valuvan silmänurkkäänsa. Poika pyyhkäisi sen pois ja tunsi sen saavan pian seuraa. Niinpä hän nousi pöydästä ja juoksi ulos samasta ovesta mistä Jameskin oli hetki sitten mennyt kyynelehtien vuolaasti.

Remus nosti Siriukselta pudonneen Jamesin kirjeen maasta. Poika luki sen järkyttyneenä ja pisti kaapunsa taskuun, säästöön Jamesia varten. Ei ihmekään, että molemmat pojat olivat häipyneet jonnekin. Sirius luultavasti hukuttamaan surunsa tuliviskikolpakkoon. Sellainen Sirius on. Siriukselle oli vaikeaa näyttää omat tunteensa, sen Remus tiesi. Osittain sen takia Sirius olikin niin rasavilli kauhukakara. James taas oli Remuksen mielestä rauhallisempaa sorttia. Hänellä ei koskaan ollut ollut vaikeuksia tunteidensa esittämisessä julkisesti, mutta pojan suuri ylpeys ei antanut tämän näyttää kyyneliään, vaikka melkein kaikki ne olivatkin nähneet. Nyt poika oli luultavimmin itkemässä joko vessassa, tuleemenee-huoneessa, makuusalissa taikka Röttelössä. Sellainen James on. Sitten hän saapuu takaisin parin tunnin kuluttua ja alkaa kaksimieleilemään. Ainakin ennen. Nyt oli kyseessä hiukan isompi asia kuin Lilyn pakit, Lilyn kirous tai joku muu yhtä mukava.
”Remus!” huusi joku tyttö.
”Ai hei, Joëlle”, Remus sanoi pohtien Joëllen motiivia tulla pojan luokse.
”Löysinpäs. Minne James ja Sirius menivät?” tyttö papatti melkein ymmärrettävällä englannilla.
”Je ne sais pas”, Remus sanoi ontuvalla ranskallaan.
”Tu as français?” Joëlle kysyi yhtälailla ranskaksi. (SUOMENNOS: Osaatko sinä ranskaa?) Tytön äänestä kuului yllättyneisyys.
”Oui. En tosin kauhean hyvin. James on opettanut hiukan”, Remus sanoi vaihtaen takaisin englantiin.
”Ai niin. 'Änhän osaa ranskaa 'yvin. Myös Lily osaa ranskaa ihan 'yvin”, Joëlle vaihtoi myös samalle kielelle. Tyttö painautui Remuksen kylkeen ja katsoi flirttailevasti ripsiensä alta. Jos poika olisi ollut kuka tahansa muu kuin Remus (tai joku muu kelmi), olisi tuo hiottu ja hyvin opeteltu flirtti mennyt täydestä. Mutta Remus oli nähnyt niin monen tytön tekevän sitä samaa kahdelle muulle kelmipojalle ja vähän hänelle itselleenkin. Remus oli myös nähnyt (ja tehnyt) hyvin monia hienovaraisia ja vähemmän hienovaraisia väistöliikkeitä. Yksi epähienovaraisimmista taisi olla Siriuksen eräs humalapäissään tekemä Jamesin suutelu. Se oli ollut Jamesille liikaa, ja poika oli mäjäyttänyt parasta ystäväänsä hieman kovemmin päähän.
”Remus! Remus Lupin! Minne James ja Sirius menivät? Miksi?” huusi Lily. Tyttö kuulosti huolestuneelta.
”No, James sai kirjeen Taikaministeriöstä, ja uutiset olivat huonot. Sarvihaaran vanhemmat ovat kuolleet. Neuvoisin sinua jättämään ainakin Siriuksen rauhaan; hänellä on taipumusta koviinkin aggressioihin ollessaan juomassa suruaan pulloon. Ainiin, käy katsomassa Jamesia poikien makuusalista, vessasta, tuleemenee-huoneesta tai Rääkyvästä Röttelöstä. Kehotan kokeilemaan makuusalia ja tuleemenee-huonetta”, Remus vastasi. Lilyn ilmeestä selvästikin näki, että tyttö ei oikein pitänyt Siriuksen tavasta ylipäästä surustaan.

Lily asteli poikien makuusaliin, josta Remus oli kehottanut häntä etsimään Jamesia. Jo oven avautuessa Lily tiesi pojan olevan sisällä, koska sieltä kuului tuhinaa. Poika oli ilmeisesti nukahtanut. Ihan hyvä vain niin, surulliset asiat on helpompi käydä läpi nukkumisen jälkeen. Lilylläkin oli asiasta kokemusta: Petunian iskettyä veitsen pikkusiskonsa lemmikkikanista läpi. Petunia oli ollut silloin vain kuusivuotias, ja Lily siis oli neljä ja puoli. Petunialla oli itsellään ollut hamsteri, mutta sen kuoltua pienestä tytöstä oli epäreilua, että pikkusiskolla oli vielä lemmikki ja tasavertaisuuden vuoksi vanhempi tyttö päätti, että toisenkin lemmikin on heitettävä veivinsä. Lily oli itkenyt neljä päivää putkeen tämän tapahtuman jälkeen. Tämän välikohtauksen jälkeen herra ja rouva Evans päättivät, että kumpikaan tytöistä ei saisi enää koskaan lemmikkejä. Lupaus kylläkin rikkoutui Lilyn mennessä Tylypahkaan ja saadessa pöllön. Tästä oli Petunia kateellisena saanut raivarit ja vastoin hienostoperheen tyttären säädyllistä mallia paiskonut tavaroita koko talossa. Se oli ollut Petunia Evansin teini-ikä ja kapinavaihe.
    James puhui unissaan. Poika mutisi jotain äidistä ja isästä ja sitten jatkoi pitkät pätkät ranskaksi. Lilyn käveltyä lähemmäksi hän näki, että pojan mustissa pitkissä ripsissä oli kyyneliä ja että tämä puristi hirvipehmoleluaan rintaansa vasten kuin talismaania.
    Lilyn kävi sääliksi poikaa ja niinpä tyttö istahti varovaisesti sängyn reunalle. Hän ei tiennyt yhtään mitä tehdä, ja teki sen ainoan asian joka vaikutti edes hiukan sopivalta; silitti pojan mustaa pörröpäätä. Poika huokaisi raskaasti unissaan ja kierähti laittaen kätensä Lilyn jalalle. Lilyäkin alkoi väsyttää ja hän sulki silmänsä, hetkeksi vain ihan hetkeksi vain.

James heräsi kolinaan. Möykkä kuului ilmeisesti makuusalin ulkopuolelta. Samassa pojan mieleen muistui taikaministeriön kirje, jonka jokainen sana oli kuin piikki, joka viiltää pojan sydäntä palasiksi, uudestaan ja uudestaan. Jamesin silmät kostuivat. Ei, hän aikoi olla iso poika, eikä itkeä. Hän aikoi olla vahva. Hän aikoi kätkeä surun sisimpäänsä, ja potea sitä silloin, kun kukaan muu ei olisi läsnä. Suru oli hänen, ei kenenkään muun, eikä kenenkään muun tulisi joutua kärsimään kyynelten juovittamista kasvoista, ei pirstaloituneesta olemuksesta. Vaikka pinnalta voisi muuta kuvitella, poika oli sisimmässään hyvin herkkä ja pikkupoikamainen. Hän tarvitsi rakkautta ja huolenpitoa, jota hänellä ei enää ollut tarjolla. Ainakaan vanhemmiltaan.
    Jamesin vieressä tuhahti joku. Tämän jonkun käsi oli pojan hiuksissa. Se tuntui niin lohduttavalta ja hyvältä, että sanat eivät sitä riitä kuvaamaan. Joku oli tyttö, jos mitään voi pitkistä, pehmeistä hiuksista pojan poskella päätellä. Kuin äidin hiukset. Yhtä pehmeät ja pitkät. Lohduttavat. Rakastavat. Ja poissa. Mutta nämä hiukset James tunnistaisi vaikka kuolleena. Lily Evans, jumalainen Lily Evans. Poika kömpi parempaan asentoon, puristi Herra Sorkkamäkeä paremmin rintaansa vasten ja nukahti uudelleen.

Lily heräsi täysin unenpöpperössä. Tytön päätä vasten oli jotakin kovaa, varmaan sängynpääty.  Toisella kädellä tuntui jotain pehmeää. Hiuksia. Missä hän oli? Lily avasi silmänsä. Ei voi olla totta. Jonkun yöpöydällä oli sieppikello, ja se yöpöytä kuului selkeästi James Potterille. Ei hitto, hänhän oli taas James Potterin sängyssä, käsi pojan hiuksissa. Jo toisen kerran tässä kuussa. Toisaalta, sänky oli ihan mukava. Vaikkakin ahdas, kun pitkä poika valtasi yli puolet. No, sänkyhän oli Jamesin. Lily nousi lähteäkseen.
”Lily, älä mene”, poika mutisi silmät suljettuina. Lily istui takaisin sängyn laidalle. James avasi silmänsä. Silmät, jotka olivat täynnä surua ja tuskaa. Lily painoi kätensä lohduttavasti pojan olkapäälle.
”Kuulin mitä tapahtui. Otan osaa. Haluatko kertoa?” Lily kysyi osaaottavalla äänellä.
”No, äiti ja isä olivat minulle hyvin rakkaita, vaikka heille vähän viisivee olinkin. Äitini oli Armorentian valmistaja, siis sen lemmenjuoman. Hän valmisti sitä velhoille, jotka sitä erinäisiin tarkoitusperiinsä käyttävät. Hyvin tuottoisa ura. Isä oli aurori. Äiti on ennenkin räjäyttänyt Armorentiansa juuri samaisessa valmistusvaiheessa. Se on siinä vaiheessa erittäin kipakkaa ja jos sinne menee hiukankin jotain ainesosaa liikaa, se räjähtää. Tällä kertaa kävi huonosti. Äiti sekoitti juuri niitä kahta ainetta liikaa, joita ei saisi pistää yhtään nanomilliäkään liikaa, tai sattuu ydinluokan räjähdys. Viimeksi he kerkisivät karkuun”, Jamesin ääni särkyi loppua kohden ja yksinäinen kyynel valui poskelle. Lily pyyhkäisi sen pois ja otti Jamesin syleilyynsä. Hän ei tajunnut miksi tai oliko sille jotain erityistä syytä, mutta hän halusi lohduttaa ja ilmaista tukensa. James painoi päänsä Lilyn olkaa vasten ja rutisti tytön rintaansa vasten.

Jamesin kyyneleet loppuivat hyvin pian. Pojan silmät olivat punaiset, turvonneet ja arastivat. Hän näytti kamalalta.
”Pitää mennä kentälle valmistelemaan koeratanne. Tuletko mukaan?” James kysyi turvonneella äänellä.
”Aiotko silti pitää karsinnat?” Lily ihmetteli. James nyökkäsi. Hän ei antaisi tällaisen oman asiansa tyrmätä koelentoja. Poika nousi ylös ja otti luutansa ja huispauskaapunsa.
”En taida. Anteeksi. Minun luultaisiin huijaavan ja et voisi ottaa minua joukkueeseen”, Lily pahoitteli. James nyökkäsi ja alkoi ottaa paitaansa pois. Lily pakeni portaikkoon yhdessä punaisten hiusten hulmahduksessa.

Alice kulki Lilyn rinnalla kohti huispausstadionia. Tytöllä oli kädessään upouusi luuta, Puhtolakaisu 4. Lilyllä oli kädessään Nimbus 1000. Punahiuksinen tyttö näytti jännittyneeltä.
”Lily, relaa. Me ollaan pitämässä hauskaa. Eikä se Jameskaan minnekään katoa, vaikka mokaisitkin”, Alice yritti rentouttaa Lilya. Turhaan.
”Muuten, mitä ihmettä sinä Jamesista höpäjät?” Lily kysyi kauhistuneena, yrittäen kuitenkin peittää sen.
”Eikös se ole itsestään selvää, että olet ihan hulluna siihen! Aina ruokailussakin stalkkaat sitä ja entäs tänään sitten? Ryntäsit salista Jamesin perään, etkä tullut taaskaan tunneille”, Alice selitti. Lily punastui. Noinko läpinäkyvä hän oli?
”Kuulin Remukselta Jamesin rynnättyä pois, että Jamesin vanhemmat ovat kuolleet”, Lily selitteli. Alice meni hiljaiseksi.
”Ai”
”Niin juuri”
    Tytöt saapuivat huispausstadionille. He eivät olleet ainoita, vaan stadion oli täyttynyt ihmismassalla.
”HYVÄ. TOIMII. SIISPÄ ALOITETAAN KARSINNAT KARSIMALLA HEIKOIMMAT YKSILÖT POIS KESTÄVYYSTESTILLÄ. JUOKSETTE STADIONIA YMPÄRI NIIN KAUAN, KUNNES ETTE ENÄÄ JAKSA, JA PYSÄHDYTTE SIIHEN. ALUKSI KARSIMME JAHTAAJAT, SITTEN LYÖJÄT JA LOPUKSI PITÄJÄN. JAHTAAJAT, VALMISTAUTUKAA. LÄMMITTELYAIKAA KYMMENEN MINUUTTIA, SITTEN SIIRRYTTE VIIVALLE”, kailotti James melutus-loitsun avulla. Pojan ääni oli vieläkin turvonnut, mutta hän yritti peittää sen reippaalla äänensävyllä.
”Lily, pitäisikö sinunkin venytellä ja valmistautua juoksuun?” Alice kysyi Lilyn korvan juuresta. Lily alkoi heti venytellä sysättyään päällysviittansa Alicen syliin. Toinen tyttö lässäytti sen maahan ja heitti omansa päälle.

Kymmenen minuutin kuluttua jahtaajakandidaatit seisoivat nätisti viivalla. Heitä oli paljon, useimmat tyttöjä, ja joukossa oli myös hyvin pieniä ja hinteliä kakkosluokkalaisia kuin myös lihavia, pitkiä, lihaksikkaita ja isokokoisia henkilöitä.
”HYVÄ. LASKEN LÄHDÖN, JA SITTEN KAIKKI JUOKSEVAT niin pitkälle – hitto!” joukosta kuului naurua Jamesin loitsun pettäessä.
”Melutus. NIIN, SIIS KAIKKI JUOKSEVAT NIIN PITKÄLLE KUIN JAKSAVAT JA SITTEN PYSÄHTYVÄT, KUN PITÄISI SIIRTYÄ KÄVELEMÄÄN. TÄSSÄ TESTISSÄ KÄVELYASKELEET HYLÄTÄÄN. KAIKKI OK?” poika selosti. Kun joukko pysyi hiljaa, James aloitti laskennan:
”PAIKOILLANNE. VALMIIT. JUOKSE!” poika huusi. Kuin tykin suusta kaikki säntäsivät juoksuun. Myös Lily juoksi minkä jaloistaan pääsi. Onnekseen Lily oli hyvässä kunnossa ja juoksutaktiikkakin oli mallillaan.
    Ensimmäiset juoksijat hyytyivät jo hyvin vähän ajan päästä. Joukossa oli ainakin kakkosluokkalaisia, lihava nelosluokkalainen ja yksi isokoinen poika viidenneltä. Kun yli puolet oli karsiutunut, ja loppujoukko oli juossut kaksi minuuttia kenenkään jäämättä jälkeen, James puhalsi pilliin.
”Hyvä. Te kahdeksan lennätte koelennot minun ja Leylahin valvonnassa. Leylah on joukkueen nykyinen jahtaaja. Teillä on palautumisaikaa muiden juoksujen päättymiseen asti”, James sanoi ja meni valmistelemaan lyöjiä tulevaan juoksuun.
”Hei! Te olette varmaan tulevia jahtaajia. Minä olen Leylah. Olen nykyinen jahtaaja, ja olen pelannut joukkueessa kolmosluokkalaisesta asti. Meillä on täällä karsinnoissa kaikki muut nykyisen joukkueen jäsenet paitsi Sirius Black, joka pelaa lyöjää. No, hän ei kauhean usein suvaitse ilmestyä treeneihinkään”, Leylah pulputti. Tyttö oli hyvin omalaatuisen näköinen. Hänen hiuksensa olivat kirkkaan pinkit ja silmät eriväriset, toinen musta, toinen jäänsininen. Hän oli jäntevä ja lihaksikas, muutta kasvoiltaan pikkutyttömäinen.
”Hei, Leylah. Minä olen Fernando Capperioni”, sanoi pitkä, lihaksikas arviolta noin kuudesluokkalainen poika ojentaen kätensä. Pojan leuka oli itsetietoisesti pystyssä ja ohuet sormet puristivat koskematonta luudanvartta, Kotkanlentoa, joka oli uusin, kallein ja nopein malli markkinoilla. Rikkaan perheen lellikkipoika. Pitihän se arvata jo kopeasta olemuksesta ja mittatilauskaavuista.   
    Leylah tarttui pojan käteen ronskisti ja ravisti sitä kuin jättiläinen. Säpsähtäen italialaispiirteinen hienostopoika veti kätensä toisen otteesta ja väänteli sormiaan.
”Anteeksi, herra Capperioni”, Leylah sanoi ristien kätensä selkänsä taakse. Tytön äänessä oli heikkoa ivaa, joka paistoi hänen kylmistä silmistään.
”Keitäs te muut olette?”
”Alice Prewett, päivää”, Alice sanoi reippaasti ja ojensi kätensä. Leylah puristi sitä hiukan kevyemmin kuin Fernandon kättä.
”Thomas Ghatti. Hauska tutustua”, sanoi lyhyt ja pulleahko neljäsluokkalainen, jolla oli ruskeat rastat.
”Mia Newman”, aranoloinen, hintelä, venytetyn näköinen laiha tyttö astui esiin. Leylah nyökkäsi tytölle pienesti.
”Ebony, Christy Ebony, hyvää päivää”, lyhythiuksinen, tanakka kolmosluokkalainen blondi ojensi raskaan kätensä, jota Leylah sitten puristi. Leylah oli tällä kertaa se, joka sormiansa joutui varomaan toisen tytön ronskissa otteessa.
”Lily Evans”, sanoi Lily ja kätteli Leylahia. Tytön kädenpuristus oli hyvin jämpti ja lyhyt, mutta ystävällinen. Lily hymyili Leylahille pienesti.
”Tina Shepherd”, esitteli itsensä oranssinpunertavahiuksinen, lyhyt tyttö ja puristi Leylahin kättä.
”Ja minä olen Jason Xenia”, sanoi viimeinen, porukan nuorin poika. Hyvin laiha poika, jolla oli hiirenruskeat hiukset ja kapeat kasvot.
”Hauska tutustua teihin kaikkiin. Jospa nyt katsoisitte muiden juoksun sillä aikaa, kun menen opastamaan Jamesin kanssa lyöjiä sen gigolonkuvatuksen puolesta”, Leylah sanoi kitkerästi, tarkoittaen gigolonkuvatuksella varmaankin Siriusta. Fernando alkoi vetää show'ta flirttaillen Alicelle, joka oli kuin myyty komean italialaisen edessä. Lily tuhahti. Aina Alice oli pokaamassa komeita ja suosittuja poikia, vaikka hänellä oli vakituinen suhde Frankiinkin. Moniavioinen hyyppä. Mia ja Thomas alkoivat jutella kiinnostuneina. Pian Thomas kietoikin kätensä Mian olkapäille ja puristi suunsa tytön huulille melkeinpä väkivaltaisesti. Neljätoista, hei haloo! Lily ei voinut ymmärtää, että niin nuoret halusivat olla aikuisia ja isoja ja niin edelleen. No, omatpahan ovat ongelmansa. Pah.
”Lily, hei”, kuiskasi tuttuakin tutumpi ääni Lilyn korvan juuresta. James.
”James, eikö sinun pitäisi olla Leylahin kanssa lyöjien opastuksessa?” Lily kysyi kääntyen ympäri. Hän tiedosti sivusilmällä ainakin Christyn, Tinan, Jasonin ja Alicen seuraavan heidän keskusteluaan. Pöh. Uteliaita pikku otuksia.
”En jaksanut. Leylah on hyvä lentämään ja muutakin, mutta osaa olla hiukan ärsyttävä ja saivartelija ja omalaatuinen aikuisteleva kakara”, James paasasi ja katsoi taakseen, ettei Leylah vain olisi missään lähellä.
”Vieläkin maassa?” Lily kysyi, vaikka tiesi vastauksen. James nyökkäsi. Lily kietoi kätensä pojan ympärille välittämättä muiden mielipiteistä.

Sirius istui Sianpäässä juoden varmaan kahdettakymmenettä tuliviskituopillista. Pää oli täysin sekaisin, ja jostain syystä hänen teki kovasti mieli laulaa. Miksi ei? Sirius avasi suunsa ja valmistautui lauluun.
”Heeeeeeerrraaan huuuuuuuooomaaaan oii heevosssshhhhkoootkaat!” Sirius rääkäisi omasta mielestään kauniilla äänellä. Joku nainen kaatoi tuoppinsa. Joku mies nielaisi kokonaisen pullan. Varmaankin siksi, että olen niin shokeeraavan hyvä laulamaan, ajatteli Sirius ja jatkoi hoilottamistaan. Pubin omistaja tuli, ja leijutti pojan ulos kapakasta Siriuksen kiroillessa rajusti laulun sanojen väliin.
”...huooomaaaaaaan vittu oiiiiii shaataanan heevooooossssshhhkooootkaaaat!” poika loilotti tömähtäessään maahan pyrstölleen. Ovi läimäistiin kiinni hänen takanaan. Miksihän hän edes oli tullut Tylyahoon?

Alice pujotteli rataa kiidättäen luutaansa entistä kovempaan vauhtiin kaato kainalossaan. Pujottelutolpat olivat metallisia, varmaankin kovia ja ilkeitä törmätä. Hänen oli pidettävä mielenkiintonsa täysin tolpissa. Aiemmin Lily oli suorittanut testin puhtaasti, ja sen Alicekin aikoi tehdä. Tolppa, tolppa, tolppa, tolppa... Oikea, vasen, oikea, vasen... Tytön polvi kosketti neljänneksiviimeitä tolppaa. Alice menetti tahtinsa. Seuraava tolppa oli suoraan tytön törmäyskurssilla. Klang. Luuta kolahti tolppaan, ja Alice tunsi putoavansa, putoavansa ja putoavansa, yhä korkeammalta ja korkeammalta. Ja sitten, kova tömähdys hiekkaan. Alice ei nähnyt enää mitään vaan pyörtyi siihen paikkaan.

”Onkohan hän kunnossa?” kuului tytön ääni, hämärästi tuttu. Taustalta kuului itkemistä.
”Varmasti on”, toinen tyttö sanoi syvemmällä äänellä.
”Lily, älä itke. Hän tulee kyllä kuntoon”, joku poika sanoi surullisella äänellä. Itkemisen ääni tukahtui kuin tyynyllä vaimennettuna.
    Alice ponnisteli silmänsä auki. Valkoista ja aina vain valkoista. Oliko hän kuollut? Ei, ei voinut olla, jos Lilykin oli täällä.
”Alice!” kuului innostunut huuto itkettyneellä äänellä. Samassa Alicen näkökenttä peittyi tummanpunaisiin hiuksiin. Lily.
”Varovasti, varovasti”, sanoi ilmiselvä matami Pomfreyn nuori ääni. Ahaa, hän oli sairaalasiivessä.
”Kuuletko minut?”kysyi pomfrey. Alice raakkui myöntävän vastauksen kuivasta kurkustaan.
”Hienoa. Juotan sinulle nyt tämän juoman, joka auttaa kylkiluitasi muotoutumaan uudelleen. Pyytäisin ystäviäsi poistumaan, kiitos”, Poppy sanoi ja kaatoi jonkun litkun tytön kurkusta alas.

Lily nojasi Jamesin olkapäähän, vaikka tiesi, että pojalla olisi ollut suurempi oikeus nojata häneen.
”Ainiin, Lily. Onneksi olkoon, olet hyväksytty Rohkelikon huispausjoukkueeseen”, James sanoi.
”Olenko? Vau! Keitä muita sinne tulee?” Lily kysyi kiinnostuneena.
”Jahtaajatoverksesi tulee Leylahin lisäksi Fernando Capperioni, lyöjäksi Anturajalan kanssa Nina Elanie ja pitäjäksi Christopher MacNalley ja minähän olen etsijä”, James esitteli uuden kokoonpanon. Lily voihkaisi kuullessaan Capperionin nimen. Hän ei haluaisi pelata sellaisen hienostoperheen vesan kanssa, mutta pakko oli.
”Tarkemmat viralliset listat ilmestyvät huomenna ilmoitustaululle. Samassa on myös ensimmäisten treenien aika ja pukuhuoneesta saatte nimikoidut huispauskaavut”, James jatkoi. Lily nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi.

Kun Lily ja James olivat päässeet Rohkelikkotorniin enemmän tai vähemmän toisiinsa nojaillen, istahti James sohvalle. Lily lysähti viereen.
”Eikös aamulla sinullekin tullut joku kirje?” James kysyi. Lily nyökkäsi ja kaivoi kaavuntaskustaan rypistyneen kirjekuoren ja avasi sen.

KUTSU

Petunia Miriam Deborah Evansin ja Vernon Christoffer Daniel Charles Dursleyn häihin. Juhlaseremonia suoritetaan 5. joulukuuta 1977 alkaen kello 11:00 Pikkuhirttivaaran kirkossa. 1 avec / henkilö.

Terveisin
Petunia Evans ja Vernon Dursley

Lily katsoa möllötti kirjettä suu apposen auki. Petunia oli aina puhunut kesähäistä, ja nyt tällainen veto, keskellä talvea.
”Mikä tuli?” James kysyi ja kumartui Lilyn olan yli lukemaan kirjettä. Pojan kuuma hengitys tuntui Lilyn niskassa ja aiheutti kylmiä väreitä, hyvällä tavalla.
”Ahaa, siskosi menee siis naimisiin. Monenko vanha hän on?” James kysyi puhuen melkein kokoajan suoraan Lilyn niskaan. Jamesin hengitys tytön niskassa esti kirkkaasti ajattelun ja sekoitti tytön päätä.
”Hä? Ai, hän on puolitoista vuotta minua vanhempi, eli kahdeksantoista”, Lily sanoi hengästyneenä jostain oudosta syystä.
”Naimisiin jo niin nuorena? Pilaa vain elämänsä, hän ja sulhasensa”, James puuskahti ja jäätyi.
”Öh, siis no kaikilla on omat mieltymyksensä ja tuo oli vain minun näkökulmani...”, James selitteli. Lily virnisti. Typerä poika, typerä mutta suloinen.
”Pah, minä vihaan Petuniaa, vihaan isolla V:llä. Hän on karmea jästijästi, ei tajua, että muutoinkin voi elää kuin täydellisen jästimäisen vanhahtavasti. Vernon taas on lihava sika, jonka painoindeksi on varmaan Eiffel-tornin korkuinen. Hän on juuri sopiva Petunialle, toinen jästijästi, joka on ylisyötetty hemmoteltu hienostopoika joka vihaa minua koko sydämensä pohjasta”, Lily paasasi. James naurahti. Lily pani merkille, että se oli ensimmäinen naurahdus sinä päivänä sitten aamupalan.
”Sisarusrakkautta syvimmillään”, poika kuittasi. Lily naurahti ja huokaisi samaan hengenvetoon. Petunia muuttaisi pois kotoa. Onneksi. Lily saisi olla ensi kesän rauhassa, jos asuisi vielä silloin kotona.
”Hei, siellä on toinenkin kirje!” James pisti merkille kuoresta sojottavan paperinkulman. Lily veti sen esille ja luki.

10. syyskuuta 1977

Hei Lily!

Et ole kirjoittanut. Miten koulusi on alkanut? Toivomme isäsi kanssa että hyvin. Petunialla on jo kova kiire hääjärjestelyissä. Sait varmaan kutsun, joka oli liitteenä kuoressa. Eikö olekin mahtavaa! Voi kun sinäkin löytäisit jonkun hyvän nuoren miehen rinnallesi sieltä koulustasi tai ihan Lontoosta!
    En tiedä, kuinka nopeita nämä teidän pöllönne ovat, mutta toivon tämän ehtivän sinulle jouluun mennessä. Tulethan jouluksi kotiin? Me toivoisimme isäsi kanssa että tulet. Toivomme kaikki kolme että pystyisit osallistumaan Petunian hääseremoniaan. Joulujuhliimme voit kutsua myös ystäväsi, jos haluat. He voivat vaikka yöpyä meillä uuteenvuoteen asti.  Olisi niin mukava saada sinut jouluksi kotiin.
    Meillä menee täällä todella hyvin. Naapurin rouva Writs on hankkinut uuden kissan, joka makoilee roskapönttömme päällä melkein päivittäin. Se on hyvin ärsyttävää, kun se ei meinaa liikkua siitä ollenkaan. Myös sadettimemme hajosi, ja nyt se on korjaajalla. Ruohikkomme on nykyisin ihan vaaleanvihreä, kun syyssateet eivät vielä ole kerinneet tänne saakka.
    Kerro terveisiä Alicelle, Sarahille, Jessicalle ja Marylle!

    Rakkaudella,
    äiti, isä ja Petunia

P.S. Kerrothan meille, jos löydät poikaystävän ja tuothan hänet näytille joulujuhliimme? Ajattelin lähinnä sitä tummaa poikaa, jota halasit siellä ostospaikkanne ulkopuolella. Terv. Isäsi
P.P.S. Friikki, älä tuo mitään laumaa niitä friikkiystäviäsi meille, äläkä varsinkaan ota ketään niistä aveciksesi häihini! T: Petunia
P.P.P.S. En sitten tiedä, mitä Petunia ja Matthew oikein kirjoittivat tuohon, eivät siis ole minun vastuullani! Äitisi

Jokin nestemäinen tipahti Lilyn niskaan. Tyttö kääntyi katsomaan, mistä se tuli, ja näki Jamesin, joka yritti parhaansa mukaan peittää kyyneliään. Lily siirtyi ja halasi poikaa tiukasti.
”James, älä itke. Kaikki kääntyy vielä paremmaksi, usko pois”, Lily sanoi myötätuntoisesti. James ryhdistäytyi ja sanoi kovalla, paksulla äänellä:
”Pitää mennä nukkumaan. Hyvää yötä, Lily”, James sanoi ja nousi ylös. Lily seurasi perässä.
”Lupaa, ettet vatvo asioita koko yötä”, tyttö katsoi poikaa vaativasti silmiin. James nyökkäsi.
”Hyvää yötä”, Lilykin toivotti ja suikkasi pienen pusun Jamesin poskelle ja pakeni makuusaliin jättäen hölmistyneen Jamesin selkänsä taakse.


***

A/N2: Nooh, mitäs mieltä olitte? Kommentteja voipi lähettää... *vink vink* 

[Swizzy]

Oih, ihana luku! ♥

Hauska oli jälleen kerran, ja repesin pahasti siinä kohdassa missä Sirius laulaa humalassa. Siis oikeasti, en edes tiedä mikä siinä oli niin huvittavaa, mutta ulkopuolinen olisi varmaan luullut mua hulluksi. Tuli mielikuva teini-Siriuksen ja Aristokattien sen niiden hanhien sedän sekoituksesta. Niin järkevää, mutta sellainen ajatus siitä tuli. Ja tietysti hekotin vielä pahemmin kun tiedostin sen.

Vaikka epäilitkin, että tunnekuvaus ei ole sun juttusi, mun mielestä se silti onnistui hyvin. Ja ekstrahyvä, ettei ollut huumoria ja tunnekuvausta samassa kohtaa. Hieno tunnekuvaus tai naurattava huumori rikastuttaa tekstiä, mutta tälläisessä ficissä vähemmän on enemmän. Joten kymmenen pistettä ja papukaijamerkki siitä hyvästä.

Tykkäsin tapahtumista, enkä olisi kyllä osannut aavistaa, että Jamesin vanhemmat kuolevat. Tykkäsin tämän luvun James/Lilystä (ja kaikissa muissakin kyllä tykkään siitä, ei sen puoleen). Multakin pääsi voihkaisu, kun luin, että Fernando Capperioni pääsi joukkueeseen, pläh! (eli en tykkää kyseisestä tyypistä, olkoot mikä tahansa italialainen söpöläinen)

Yksi pieni kirjoitusvirhe etsi silmäni:

”Kuuletko minut?”kysyi pomfrey.

Eli Pomfrey
(Ja tuota quoten kohtaa hakiessa törmäsin taas humalaiseen laulavaan Sirreen, ja sain taas hekotuskohtauksen.)

Ja  vaan sullekin.

Niiden kuolinsyytutkijoiden ja minkälieneekään nimet...

Sait hymyn huulille loppupäiväksi, kiitos suunnattomasti.

(Ja ihme kyllä en tukehtunut suklaaseeni.)

Ja jatkoa tietysti toivon!

Swizzy

[Vedette]

Oooi, vihdoinkin jatkoa!!! 

Oli ihanasti kirjotettu  Olit onnistunu hyvin noiden tunteiden kuvailussa, se oli ihan hirvee se kirje taikaministeriöstä 
Aloin oikeesti itekeen 
Ainut mitä voisit lisätä ois tota kemiaa ja enemmän "säpinää" (anteek toi nolo ilmaus....) Lilyn ja Jamesin välille
Mutta edelleenkin:
JATKOAAAA!!!!!!!!             JATKOAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!Kiitos jo etukäteen!!!!! 

[Tonks]

TERVEISIÄ POHJOISNAVALTA!!

joo sekosin...

”Äh, ei minulla mitään taida olla, mutta tuleeko Kuutamoinen ja Matis?”
”Kuutamoinen? Matis? Joo, tulevat. Mutta mistä sinä nuo lempinimet pöllit?”
”Täältä yli-inhimillisestä päästäni ihan sen hankin”
”Miten kaksi näin isoa egoa voi olla samassa talossa talon poksahtamatta?” ihmetteli James.
”Niinpä, sitä olen minäkin täällä aivo-osassani pähkäillyt päivät pitkät”
”Omistatko sinäkin aivot?”

tsihih! Repss

Sieltä pilkisti pakenevan Siriuksen selkä. Tyttö vetäisi paidan päälleen, ja kiljui Siriuksen perään:
”Sirius Black, sinä saasta, etkö osaa edes hetkeä pitää noita pervoja silmiäsi erossa puolialastomista tytöistä!” Mutta Sirius oli jo kaukana. Remus pyöritteli päätään ja huokaisi raskaasti, tömäytti päänsä seinään hiukan liian kovaa ja kirosi hiljaa.

---

”Remus, Sirius, juna pysähtyi pikkuiset. Nyt astutaan junasta ulos ja kävellään kivasti käsi kädessä kivoihin pikku thestraleiden vetämiin vaunuihin, joista ei roikuta eikä työnnetä sormia pinnojen väliin”, opasti James äidillisellä äänellä.
”Kyllä, äiti. Saako thestraleita lyödä?” kysyi Sirius eläytyen pikkulapsen rooliin ja ottaen Jamesin kädestä kiinni.
”Ei saa lyödä, ja päästä irti kädestäni!” James murahti ja mulkaisi toista. Sirius nurisi jotain ja Remus huomautti jotain Siriuksesta ja miehiin suuntautuneisuudesta ja sai mulkaisun.

oih söpöys <33

”Voi McGarmiwan nuttura sentään!” huusi Sirius hysteerisesti. Pojan pahaksi onneksi professori kuuli pojan manauksen ja palasi tämän luo kädet puuskassa ja suu mutrussa.
”Mitäs herra Black sanoikaan? Viisi pistettä Rohkelikolta siitä samasta syystä kuin ennenkin”
”Jaa mistä niistä? Vessan räjäyttämisestä, Dumbbiksen parran muuttamisesta siniseksi, Lipetitin taikomisesta lentäväksi vai jostain muusta..?”

ihana Sirius <33

Moro!

 
Okei, en ennen ole tehnyt mitään näin typerää, kuin kirjoittanut jotain helkutin mahtavia ajatuksiani siriuksenkestämättömälle viholle, mutta ihan sama. MINÄ SUUTELIN LILY EVANSIA!

 
James

ihku Jamsie

ANTEEEKS ku lainaan tyylii koko tarinan...

”Hahaa! Sainpas kassisi alas!”

koht juoksen vessaan!

”Pojat”, sanoi Sirius totisena.
”Tytöt”, ehdotti Remus.
”Transut”, sanoi James keikauttaen Remus-paran vatsansa päältä suoraan lattialle.
”Häh?” sanoi Peter, taas vaihteeksi jäljessä.
”Ei kun oikeasti”, Sirius turhautui.
”Leikistipäs”, Remus kuittasi lattialta
”Kaksimielisestihän”, James haukotteli.
”Mistä puhutaan?” kysyi Peter pääsemättä vieläkään kärryille.
”Olkaa mitä olette ja käsittäkää asiat miten vain, mutta Sarvekas, en halua sinun kaksimielisiä välihuomautuksiasi, joten tuki turpasi”
”Millä?”
”Ei välihuomautuksia!”

NYT JUOKSIN OIKEESTI VESSAAN KU REPESIN NII PAHASTI!!! ok helvetin kaksimelistä...

JATKOAA!!
KRHM. Sekosin tälle täysin, kokonaan. en muista et olisin ikinä lukenu yht koukuttavaa jatkisficcii <33

~Tonks

”Sarvihaaratin, Sarvihaaratin, mitä vittua kuvittelet tekeväsi, hirvi!?”

[Vedette]

Hei hetkonen,
Harry synty vuonna 80, kun lily ja james kuoli 81...  Tarkistin tossa noin vaa kuolemanvarjeluksista...  Eli molemmat synty vuonna 60, meni tylypahkaan 71, ja kuoli 81. Ett näin vaa... 

[Ledi]

A/N: Heips! Täällä taas uuden osan kanssa, joka on melkein täyttä kerrontaa...
 
Swizzy: Kiitos kommentista! Se Siriuksen humalatoilailu tuli vaan sillein, et aattelin tosta osasta tulevan liian synkän ja tunteellisen ja liikaa Jamesin maailmaa, joten Sirius tasoitti tilannetta...  Aristokatit on hyviä, varsinkin just se hanhi... Repesin kans, kun kerroit tosta yhtälöstä...  Niitten nimien kans oli kieltämättä vähän ajatustyötä, mutta sain ne pätkittyä oikein hyvin omasta mielestäni (itserakas kun olen ^^)...
 
Vedette: Kiitos kommentista! Hyvä, että onnistui, koska tunteenkuvauksen kanssa oli oikeasti paljon ongelmia... Onneksi sain sen sitten hyvin hoidelluksi, ainakin teidän kommenttien mukaan... Voi ei, sainko sut itkeen? Eikä, onnistuinko oikeasti tunteissa niin hyvin?    Sitä "säpinää" on luvassa ysiluvussa, mutta enempää en paljastakkaan...    Voi kökkö! Ne vuosiluvut olikin sitten vieläkin vääremmät kun oletin! No pöh... Korjailen!
 
Tonks: Kiitos kommentista! Nämä tähänastiset kaksimielisyydet ovat vielä aika lieviä, että vessakäyntejä luultavasti jatkossakin on luvassa... 
 
Niin, että tämä osa on suurilta osin suoraa kerrontaa ja kepposessa avusti iki-ihana Binzei-betani, kiitokset hänelle! Meneppäs jo lukemaan! 
 
***
 
Luku 8: Vuosisadan kepponen (ja koko lokakuu pikakelauksena)

Koko koulu oli hulissut kurpitsajuhlasta koko lokakuun. Paitsi kelmit. Sirius oli kiertänyt luutakomeroita kahdeksan eri tytön kanssa. Victoria oli viskattu puskaan neljäsluokkalaisen Lydia Chalimontin tieltä. Suhde teiniprinsessa Lydian kanssa kesti neljä päivää. Sitten oli vuorossa saman ikäinen Puuskupuh Belinda MacMissery, lyhyt feministityttö vaaleanruskeilla pystyhiuksilla. Suhde oli jopa viikon voimassa, osasyynä taisi olla Belindan naisarvo, joka ei antanut hänen rynnätä suin päin makuukammariin. Felicia Anthony, pitkänhuiskea, kaunis Korpinkynsi oli saanut luvan olla Siriuksen lelu jopa neljä kokonaista päivää. Sitten oli tietenkin Miranda ja Mia Hughens, kaksoset, jotka olivat viihdyttäneet Siriusta yhdessä. Tytöt olivat vain kolmasluokkalaisia, raukka parat. Lisa Chamberry oli ollut seuraavana jonossa. Lisa oli saanut Siriuksen sylipaikan neljäksi päiväksi. Lisa oli kuudesluokkalainen, vahva Rohkelikko pitkillä, mustilla hiuksilla ja tummilla ruskeilla silmillä. Hyvin kaunis. Viimeistä edellinen oli Elizabeth Pine, keskipitkä viidesluokkalainen hieman peuramaisilla piirteillä: suuret ruskeat silmät ja vaaleanruskeat hiukset mustilla ohuilla raidoilla. Nyt kurpitsajuhlan kynnyksellä oli luvan saanut Lilyn ystävä Sarah, jonka Sirius oli julmasti vietellyt tuliviskillä ja kelmicharmilla kainaloonsa.

James taas oli selibaatissa, jos ei lasketa satunnaisia humalatoilailuja Tylyahossa. Hän oli vieläkin masentunut ja pojat saattoivat kuula hänen yksinäisen itkunsa hämärissä illoissa. Poika myös psyykkasi Rohkelikkojoukkuetta harjoittelemaan vyötärönmittaisessa kurassa juoksemista ja sen jälkeen vielä lentämään jäisen sateen vihmottavana. Lopulta koko joukkue vihasi Jamesia. Paitsi Lily, joka vain ihastui Jamesiin syvemmin kurasta huolimatta.

Remus Lupin luki kokeisiin. Hänellä ei ollut päässään kuin S.U.P.E.R.:it ja koulu. Ja Peterin, Jamesin ja Siriuksen hillitseminen. Kolme muuta poikaa keppostelivat oikein olan takaa, varsinkin Severukselle. Mustahiuksinen Ruikuli löytyi kerran pinkissä balettimekossa keskellä Suurta Salia kokovartalolukkoon loitsittuna. Tästä hyvästä Sirius ja James saivat kaksi viikkoa jälki-istuntoa. James luikerteli rangaistuksesta puhujantaidoillaan, mutta aina yhtä hyvänä ystävänä hän jätti vahingoniloisena Siriuksen kärsimään rangaistuksesta. Kaksinkertaisena, koska James oli paljastanut pari muutakin pikkiriikkistä tempausta Siriuksen piikkiin. Että niin hyvä ystävä. Sirius piti mykkäkoulua kaksi tuntia. Alkuperäinen suunnitelma oli kaksi viikkoa.

Ja Peter, niin Peter roikkui porukan mukana tuoden oman lisänsä kepposiin ja yrittäen (toivottomasti) iskeä naisia. Sirius jakeli hänelle vinkkejä, ja muutaman kerran makuusaliin pöllähtäneet James tai Remus saattoivat nähdä Peter-raukan vetämässä vatsoja hiki hatussa. Sirius teki vatsoja vieressä puolta nopeammin.

Ja kaiken vatsalihasharjoittelun, pänttäämisen, rääkkitreenaamisen ja luutakomeroiden tutkimisen välissä kelmit suunnittelivat viimeistä kurpitsajuhlakeppostaan, jonka piti lyödä ällikällä kaikki, jopa kriittinen professori McGarmiwa. Tempaus oli huolella suunniteltu ja sisälsi paljon yöhiipparointia, nousu- ja laskuhumalaa, tupapisteiden menetystä, Voro ja kelmit-leikkiä (vastaava on jästeillä kissa ja hiiri), salaisen osaston kirjojen penkomista ja Kalkaroksen nöyryyttämistä. Ruikuli-parka oli kelmien koekaniini uusissa loitsuissa, ja sairaalasiivessä oli monta kertaa käyty poistattamassa jos jonkinlaista paisetta ja finniä jos jonkinlaisista paikoista.

Myös Lilyllä piti kiirettä. Tyttö luki ahkerasti S.U.P.E.R.:eihin, joutui juoksemaan mudassa huispauksen yhteydessä, hoiti johtajaoppilastehtäviään ja valmisteli Jamesin kanssa joulutanssiaisia ideoiden tarjoiltavia, bändejä, ikärajoja, kutsuja, mainoksia ja Jamesin kauhuksi pukuetikettiä (vaikka James onkin seurapiireissä pyörivästä maineikkaasta perheestä, vihaa hän silti juhlapukuja). Johtajaoppilaille tuli asioista vähän väliä riitaa, ja heistä tuntui, että he eivät ikinä tulisi saamaan asioita valmiiksi ajoissa.

Sarah taas poti tunnontuskia loikattuaan vakituisesta, luottamuksellisesta parisuhteesta suoraan koko koulun pahimman gigolon kainaloon. Jason Bentey oli jäänyt kuin nalli kalliolle yhden pullonpyöritysillan, anteeksi, tuliviskinhuuruisen pullonpyöritysillan päätteeksi.

Marylla ja Averylla meni taas oikein hyvin. Avery oli jopa oppinut arvostamaan Marya ihmisenä, eikä vain nuolemiskoneena. Marykin oli tyytyväinen tilanteeseen, sillä olihan hän saanut komean ja suositun pojan, jonka älykkyysosamäärä tosin oli pienempi kuin tämän kengännumero (ja vaikka Averysta ei sitä uskoisikaan, pojan jalat ovat kuin kiinalaisen keisarinnan, pienet). Luihuispoika oli jopa alkanut osoittaa kiintymystä Marylle ihan sanoinkin, eikä vain elein. Mary oli ylpeä pojasta.

Jess ja Reguluskin olivat vakaalla pohjalla ja Jesskään ei ihan vielä osoittanut kiinnostusta Bellatrixiin tai Narcissaan. Onneksi. Reguluksen itsekeskeisyyskin oli hieman laskenut, ja alkoi huolestuttavasti näyttää jopa siltä, että itsetietoinen luihuispoika olisi pehmennyt ja alkanut todenteolla välittää jostain muustakin kuin omasta pitkästä nokastaan (joka tosin ei ollut pitkä). Jessiä ei näkynyt enää melkein ollenkaan Rohkelikon pöydässä, vaan hän oli aina Reguluksen kanssa jossain aivan muualla kuin Suuressa Salissa.

Alice oli useimmiten yksin, tosin Lilyn kanssa hän liikkui niin kuin ennenkin, mutta kun Lily oli alkanut liikuskella Jamesin kanssa, Alice oli päättänyt jäädä sivuun, koska ei halunnut Lilyn ja Jamesin suhteen tökkäävän hänen vuokseen. Tai no, ei siinä nyt vielä mitään kunnon suhdetta ollutkaan, vaan pelkät vankat perustukset. Alice oli oikein kunnon stalkkeri, ja urkki jopa Lilyn päiväkirjaa saadakseen tietoa Lilyn tunteista Jamesiin. Yllätyksekseen tyttö olikin huomannut parhaan ystävänsä olevan pahemmin Jamesin kimpussa kuin oli edes ajatellut mahdolliseksi. Hän ei voinut käsittää, miksi Lily jahkaili, olihan James komea, lihaksikas ja omisti ihanat silmät. Jos Alice olisi ollut Lily, hän olisi loikannut suoraan Jamesin kaulaan. Toisaalta, Lily on ujo, jahkaileva ja ei halua nolata itseään Jamesille. Pöh.

Joëlle oli oma itsensä. Useimmat pojat loivat häneen kiinnostuneita katseita ja hiukan liian avoimia tuijotuksia. Joëlle rakasti sitä; Olla poikien suosiossa, olla rakastettu, olla ennen kaikkea kaunis. Ainoa, mikä tyttöä nyt ärsytti, oli Potter, hyvin komea, atleettinen ja suosittu poika, joka vain juoksi sen hiton Lilyn perässä. Joëlle vihasi Lilyä ja Jessiä. Sarahin hän oli jo onnistunut manipuloimaan ystäväkseen, Alice oli vain Lilyn kaveri ja Mary oli ruma. Rumuus pilaisi täysin hänen tarkoitusperänsä.

Lokakuussa käytiin myös ensimmäinen huispausottelu, Rohkelikko-Puuskupuh. Rohkelikko voitti 210-70. Eli mutatreenit auttoivat. Lily teki yhden maalin, Fernando tippui luudalta heti ensimmäisen maalin jälkeen ja Leylah hoiteli loput maalit siististi sisään. Sirius tiputti Puuskupuhin toisen lyöjän ja loppuottelun Sirius huristeli Jamesin ympärillä pamautellen tätä mailalla päähän kuitenkin sen verran hellästi, ettei päässä ollut kuin kanankokoinen kuhmu (kanan, ei kananmunan). Siriuksen sabotoinnista huolimatta sieppi päätyi turvallisesti taitavan etsijä-kapteenin pikku nyrkin sisään.

Juhlat hiuspausottelun jälkeen olivat huumaavat. Puoli porukkaa makaili sammuneena takassa (jonne innokkaimmat tanssijat olivat heidät heivanneet, takassa ei ollut onneksi tulta), Sirius innostui pöydällä tanssista, ja esitteli taitojaan killumalla pelkissä boksereissa jopa kattokruunussa. Lily veti suklaasammakkoja tasaiseen tahtiin, ja kun muut olivat humalassa, oli Lily sokerihumalassa. James heilui innokkaiden vielä pystyssä olevien Rohkelikkojen käsivarsilla huutaen, kiljuen, karjuen ja räkättäen vuoron perään. Ja James oli vesiselvä (ihme kyllä). Remus haukotteli nurkassa juoden kermakaljaa ja lukien kirjaa. Peter kauppasi ensiluokkalaisille tuliviskiä. Muut tytöt paitsi Jess ja Joëlle olivat kiltisti nukkumassa. Tai yrittämässä nukkua. Ja Jessin olinpaikka taisi olla jokin luutakomero ja seurana Regulus. Ihme juttu. Joëlle taas flirttaili Remukselle taitavasti.

Lokakuussa juhlittiin vielä lisää. Oli nimittäin herra Piskuilanin ja herra Potterin syntymäpäivät. Nyt oli Sirius-parka ainoa juniori kelmeistä. Tai no, jos nyt tarkkoja ollaan, kelmit ovat kaikki henkisesti viisi vee, paitsi Remus ja Sirius, joista vanhempi (eli Remus) oli jopa kuusi vee ja Sirius ikuisena junnuna viisi kuukautta.
    Poikien syntymäpäiviä vietettiin samoilla juhlilla kuten edellisvuosinakin, koska James oli syntynyt 15. lokakuuta ja Peter 20. lokakuuta. Eli verrattain lähekkäin. Juhlat pidettiin pienelle suljetulle piirille, joka kattoi noin puolet koko koulun 4.-7. luokkalaisista, eli kaikki Siriuksen ex-heilat (kukaan ei tiedä miksi), Jamesin huispaustiimin ja siihen pyrkineet, Peterin harvat ystävät ja iki-ihanan Ruikulin ihan vain maalitauluksi kaikille kirouksille. Juhlat eivät sujuneet rauhallisesti, vaan lopulta Sirius hillui ilman paitaa lavalla aivan kaatokännissä (taas vaihteeksi), James istui lattialla hoilaten La Marseillasea (Marseljeesia, Ranskan kansallislaulua), Peter sammui käytävään ja Remus oli paennut jo ennen puoltayötä. Myös tytöt olivat juhlimassa. Jess veti ihan omaa showtansa, Mary oli onnitellut poikia ja lähtenyt, Lily oli vahtinut Jamesia jonkin yllättävän kohtauksen varalta, Sarah oli juonut (ihme kyllä) ja hurrasi Siriukselle lavan reunalta täysissä pukeissa, Joëlle nuoleskeli Jamesia (siis mielisteli) ja Alice kuolasi Siriuksen vatsalihasten perään. Turha kai on sanoa, että seuraava päivä meni ohi kaikilta muilta paitsi Lilyltä, Marylta ja Remukselta.


***


Oli kurpitsajuhlailta. Kelmitkin olivat pukeutuneet hieman juhlallisemmin (eli Siriuksella oli paita housuissa), ja istuivat parhaillaan ihmeellisen hiljaa oleskeluhuoneen nurkassa päät yhdessä.
”Okei, siis aluksi Kuutamo tekee sen karkotaseetin, ja sitten minä ja Antura vaihdetaan vaatteet ja Matohäntä piilottaa niitten omat vaatteet. Sitten Kuutamo taikoo niitten puheen ja minä, Antura ja Matohäntä taiotaan ne lentäviksi. Ja vikana muodonmuutos, okei?” James supatti muille. Kaikki nyökkäsivät ja kolauttivat nyrkkinsä (ja päänsä) yhteen.

Lily istui Salissa tietäen, että kelmeillä oli taas jotakin professorien päiden menoksi. Dumbledore piti pienen puheen kurpitsajuhlan historiasta ja Alice raportoi kaikista kelmien tekemistä asioista, kuten Peterin silmien räpäytyksestä, Lilylle.
”Nyt James virnisti hölmösti Siriukselle ja ne alkoivat räkättää”
”Ihanko tosi”, sanoi Lily sarkastisesti varmaan miljoonannen kerran.
”Joo, ja nyt Lupin vetäisi sauvan hihastaan”
”Aha”
”Ja nyt se taikoi opettajiin aseistariisuntaloitsun”
”Mitä?”
”Joo, ihan tosi. James ja Sirius manaa kanssa jotain pitempää loitsua. Mitäköhän nyt tapahtuu?”
”Alice-kulta, minulla on silmät päässä”, sanoi Lily kyllästyneesti katsoessaan kelmien tempausta muiden lailla kiinnostuneena.

Peter kipitti hakemaan professorien vaatteita samalla kun James ja Sirius muuttivat hysteeriset, Rohkelikolta tupapisteitä vähentävät professorit pinkkeihin balettimekkoihin. Dumbledore nauroi sydämellisesti pinkissä mekossaan istuen. Ihan tosi, oliko se höyrypää juonut jotain kurpitsamehua vahvempaa? McGarmiwa kirosi kelmejä varsin epämcgarmiwamaisilla ja kekseliäillä ilmauksilla, kuten: ”Minä vielä joskus tulen kostamaan teille, senkin kakaramaiset hirmuliskot”. Kuhnusarvio näytti lähinnä balettimekkoon puetulta lihavalta syöttöporsaalta, joka ei todellakaan ollut kaunis näky. Binns ei kaikkien onneksi ollut syömässä, sillä kukaan ei varmaan halua nähdä aavetta balettimekossa.

Remus huiskautti sauvaansa ja pian kaikki tupapisteitä vähentävät professorit karjuivat rivouksia ja rumia sanoja oppilaille. Ensiluokkalaiset katselivat ja kuuntelivat täysin ihmetellen McGarmiwaa, joka huusi:
”Imekää kyrpää, runkkarit!” Vielä Jamesin ja Siriuksen liidätysloitsu, ja opettajakunnasta tulisi maailman ensimmäinen rumuuksia huuteleva, lentävä balettitanssiryhmä joka oli koottu Tylypahkan professoreista.

Lily joutui paniikin valtaan kuullessaan Dumbledoren huutavan eräälle toisluokkalaiselle:
”Vedäs nyt käteen, vitun mulkku!” Mitä. Ihmettä. Kelmit. Olivat. Menneet. Tekemään? No, ainakin professorikunta alkoi kohota ja kohota kohti kattoa lupaavasti huudellen koko ajan aina vain irstaampia kommentteja monilla kirosanoilla varustettuna. Ei hitto. James Potter saisi nyt kuulla kyllä kunniansa!

Kepponen oli tähän asti oikein onnistunut: opettajat huutelivat rumuuksia katosta balettimekoissa ilman sauvoja tai omia vaatteitaan (jotka olivat varmassa tallessa eräässä Siriuksen tarkoin lukitussa luutakomerossa). Enää oli vaikein osuus: muodonmuutos koko koulun edessä. Kelmit kerääntyivät riviin, ja nousivat pöydälle seisomaan pitääkseen puheen.
    Koko sali hiljeni (jos ei oteta lukuun katossa killuvia professoreja). James rykäisi ja aloitti puheenvuoronsa:
”Kerran, kauan aikaa sitten olin kiltti pieni ensiluokkalainen menossa Tylypahkaan ensimmäistä vuottani. Olin ajatellut kaiken valmiiksi, kuten opiskeluaikatauluni, nukkumaanmenoaikani ja muut ällöttävän kiltit toimenpiteet. Osasin kirjat ulkoa kannesta kanteen ja olin valmis tulevaan vuoteen. Sitten. Sitten tuli turmelus. Sirius Pollux Black. Eli tämä kaikkien tuntema casanova, joka on asunut meillä viime kesästä lähtien karattuaan kotoaan. Ja nyt, katsokaa mitä olemme tehneet! Teistä kaikista ensiluokkalaisista voi tulla suosittuja, taitavia seitsemäsluokkalaisia, joilla on hallussa koko koulun suurin jälki-istuntolappuvuori. Sirius, ole hyvä”
”Niin, mitäs tässä nyt pitäisi sanoa. Olen monta vuotta katsellut kuinka tämä meidän Jamie-poika on hylännyt kaikki kauniit, hyväperseiset ja isotissiset tytöt vain yhden tulisen, punahiuksisen chilipippurin takia. Lily Evans, heivaa luusi tänne”, Sirius jatkoi ja auttoi vastahakoisen Lilyn pöydälle.
”Hyvä perse, punapää”, huusi professori Kuhnusarvio ja vislasi. Kauhistunut Lily yritti alas pöydältä, mutta Sirius veti hänet takaisin.
”Ensimmäisenä vuonna, kun meidät kaikki lajiteltiin Rohkelikkoon, joka muuten on komeimpien uroiden tupa, että on your face, Luihuiset! Niin, siis me olemme Rohkelikkoja ja huomasin jo ensimmäisellä luokalla että meidän Sarvihaaramme on pihkassa Evansiin. Aloin kiusaamaan häntä siitä. Niin meni kolmannelle asti, jolloin Jamesista tuli niin mies, kuin tuollaisesta hirvestä voikaan tulla. Sitten tämä oma selibaattimiehemme alkoi iskeä Evansia. Jamie käytti mitä kummallisimpia menetelmiä: kiusasi Evansin ystäviä, ahdisteli, pyyteli Tylyahoon ja rehenteli ja oli muutenkin Lilylle kuin sairas kusipäinen mulkvisti. Nooh, nelonen ja vitonen meni Potter-Evansilla ja ahdisteluilla. Kuudennella James alkoi vieläkin kusipäisemmäksi. Hän alkoi iskeä Lilyn ystäviä ja Lilyä samaan aikaan. Varsinkin humalassa. Ja me sitten emme ole ikinä kännännet, että tuo viimeinen lause oli harhakuvaa. Nyt viimein seiskalla, James on AIKUISTUNUT, vittu soikoon! Anteeksi, en ollut minä, se oli Remus joka kiroili. Tuosta kusipäisestä hirvenraadosta, jota kutsun parhaaksi ystäväkseni, on tullut hitto vie Johtajapoika yhdessä meidän hikke-Evansimme kanssa. Nyt heillä onkin ollut jo jotain säpinää, ja otan vastaan vedonlyöntejä, kiitos, kiitos”, Sirius kumarsi yleisölleen ja viittasi Remukseen.
”Huh, sainpas suunvuoron. Meillä on vielä viimeisenä vuotenamme edessä jännittävä tehtävä: me aiomme tehdä tästä koulusta jotakin sellaista, josta ette ikinä ole edes uneksineet. Näette sen huomenaamuna, kiitos”, Remus sanoi ja antoi vuoron Peterille.
”Ja muistakaa, portaikot eivät ole enää tämän illan jälkeen turvallisia! Ja elämänkertamme tulevat myyntiin joskus, kunhan Sirius on selvin päin, jota tuskin tulee ikinä tapahtumaankaan. Ja muistakaa, että me emme ole vastuussa puheesta, vaan professorit, kiitos kiitos!” Peter lopetti ja James kuiskasi Lilylle ohjeistuksen loitsuun. Vastahakoinen Lily suostui Jamesin hyvin epäonnisen koiranpentuilmeen alla ja kaikki viisi mutisivat loitsun ja sauvojen kärjistä purkautui oranssit leimahdukset.

***
 
A/N2: Kommenttienne arvoinen? 

[FanGirl]

Mä suutuin muulle perheelle ja istun nyt vaatekaapissani. En tiennyt että mahdin tänne... Kumminkin viimeinen(/viimeiset) luku on ihana. Pila oli mahtava. Lily ja James voisi päätyä vauhdilla yhteen ja Remukselle nainen! Yritän aina olla välittämättä Sirkuksen puuhista, mutta niin monta naista? Jaa ei sillä etten olis tottunut. Tajusin vasta äsken että tytöillä on enemmän luihuis poikakavereita kun missään muussa. Kiva. Mä en oo varma mitä oon kirjoittanut... ei oo mun vika jos sieltä jotain epä normaalia löytyy... Syytetään Siriusta. Kumminkin jatkoa ja nopeasti! Ja HYVÄÄ JOULUA!!

[Swizzy]

Vai että kommenttiemme arvoinen? No totta ihmeessä! Siis oikeasti, repeilin taas hulluna. Suunnilleen koko ajan oli jotain hauskaa. Mutta tällä kertaa osaan nostaa yhden kohdan yli muiden. Se vuodisadan kepponen oli kyllä niin hyvä. Ja Siriuksen puhe, yeah. Ja professorien käyttäytyminen, voi vitsi. Tämä on nyt hyvin lyhyt ja surkea kommentti, mutta...
Jatkoa tietysti!
Ja hyvää joulua!
Swizzy

[Vedette]

Tää oli mulle melkein joululahja, olit kirjottanu JATKOOO!!!!!!!!!!
Mutta siiis, jotain rakentavaa, aivan... Hyvä jos Lily/Jamesille on tulossa säpinää, sitä mää just kaipaankin, Siriuksen puhe rokkas, kepponen oli aivan loistava... Mitä muuta vielä keksis??  Aaivan, JATKOA!!!!!!

                                                                                     JATKOOOOOOO!!!!!!!!!Niin, ja hyvää joulua kaikille!!!!

[Tonks]

Ei nyt kyllä oikeesti herranjestas halleluja mikä luku! Repesin pahasti (oisko jollain lainata liimaa?) kiroileville professoreille xD

Noniinmuttatuota.
ämä pisti silmään:
"SAha"
Sen kuuluisi olla:
"Aha."

Olen kännykällä netissä, en jaksa säätää lainauksia.

Jatkoa, tottakai!

[Ledi]

A/N: Heipä hei! Ja vielä tämän vuoden puolella saatte tämän osan! 
 
FanGirl: Kiitos kommentista, Remuksen varalle on jo suunnitelmia, paaaaljon suunnitelmia, joten wait and see, wait and see...  Mutta tulethan ulos sieltä kaapistakin..? 
 
Swizzy: Kiitos kommentista! Vaikka mielestäsi olikin lyhyt ja surkea, minulle kaaaikilla kommenteilla on arvoa, koska on kiva tietää mielipiteitänne juonesta... Kiva jos kepponen miellytti! 
 
Vedette: Kiitos kommentista! Lily/James löytyy ihan tästä luvusta... 
 
Tonks: Kiitos sinullekkin! Liima on juuri nyt loppu, joten en voi lainata... Ja yritän nuo ylimääräiset sahat ottaa pois...    Kiva jos pidit! 
***

Noh, tässä tuleekin jo sitten nimikkoluku, ja tapahtumatkin saattavat olla jo täysin selvää pässinlihaa, joten lukemaan, hus hus!

***

Luku 9: Lumipallo takaraivossa

”Sarvihaara! Lunta! Lunta! Sarvihaara! Lunta!” oli ensimmäinen asia, jonka James kuuli. Oli lauantaiaamu, ja pojan rinnalla oli hyvin epämiellyttävä paino.
”Lunta! Sarvihaara! Lunta!” Ei hitto. Se oli Sirius, joka pomppi Jamesin rintalastalla polvillaan.
”Lunta!”
”Anturajalka, alas rinnaltani. Anna minun nukkua!”
”Lunta, Sarvihaara, lunta!” huusi Sirius rynkyttäen entistä kovempaa. James ei meinannut saada henkeä.
”Sanavarastosi on tainnut pienentyä viimenäkemästä, Antura”, James huomautti hinkuen. Sirius kävi kierroksilla. Tosiasiassa se oli aika normaalia.
”Lunta!”
”Ihanko tosi?”
”Lunta!”
”Aha”
”LUNTA!”
”Päästä nyt minutkin katsomaan, kapinen rakki”, James ärähti ja työnsi hyppivän Siriuksen rinnaltaan. Sirius nousi takaisin. Joskus oli Jamesille vaikeaa olla tuollaisen Duracell-pupun paras ystävä.
”Lunta!”
”Tajuttu on”
”Lunta!”
”Vittu, pää kiinni”
”Sarvihaara, lunta!”
”Sulje nyt se vitun kuonosi!”
”Okei”, sanoi Sirius Jamesin karjuttua tälle. Hyppivä nousi nukkuneen rinnalta ja repi hänet housun vyötäröstä ikkunalle. Housunkauluksesta siksi, koska Jamesilla ei ollut paitaa.
   Ulkona todellakin satoi lunta, oikein pyrytti. Se oli harvinaista Iso-Britanniassa, että marraskuussa sataa lunta, mutta nyt tuli sekin pikkeus. Maa oli peittynyt kokonaan lumesta, eli ilmeisesti oli satanut koko yön.
”Kutsutaan Lily ja tytöt lumisotaan, tehdään lumi-Dumbledore, leikitään lumessa, tuodaan Voron toimisto täyteen lunta, lumotaan lumipallot seuraamaan Ruikulia ja vaikka mitä muuta!” kiljui Sirius onnesta soikeana kuin pikkukakara. No, Siriushan oli pikkukakara.

Lily asteli oleskeluhuoneeseen, jossa oli pahemman luokan älämölö. Kelmit taiteilivat portaita alas silmät ristissä Siriuksen käydessä kierroksilla. James piristyi nähdessään punaiset hiukset ja raahasi puolinukkuvan Peterin, jonka paita oli väärinpäin, tytön luokse Siriuksen loikkiessa vierellä. Remus laahautui perässä haukotellen makeasti. James huiskutti ylienergisesti ja Sirius kysyi Jamesin kanssa yhteen ääneen:
”Tuletko lumisotaa?”
”Lumisotaa?” Lily kysyi ihmetellen.
”Se on sellainen peli, jossa luodaan joukkueeet, tehdään suojat ja piiloudutaan niiden taakse. Sitten heitellään toisia lumipalloilla ja pyritään tekemään lumipesuja, valloittamaan toisten linnake ja tuhoamaan se. Käsitätkö?” selitti Sirius pelin säännöt. Lily tuhahti ja vastasi:
”Kyllä minä tiedän mitä on lumisota ja kuinka sitä pelataan, mutta varmistin vain, etten kuullut väärin tai muuta vastaavaa. Onko siellä muka niin paljon lunta?”
”Joo-o. Niin että tuletko?” kysyi James hymyillen koko hammaskalustollaan, näyttäen lähinnä mielenvikaiselta.
”Kai sitten, mutta odottakaa, käyn ensin pistämässä toppakerroksen ylleni!” Lily huusi portaista pojille. Sirius katsoi hölmistyneenä Jamesiin kysyen:
”Mikä on toppakerros?” James pyöritteli silmiään.

Pojat juoksivat jo pihalle Lilyn edeltä. Peter juuttui neljästi kompaportaisiin, jotka he olivat itse luoneet kurpitsajuhlassa samalla kun muunsivat koulun oranssiksi, isoksi kurpitsalyhdyksi.
Sirius aloitti joukkueiden jakamisen:
”Minä ja Sarvihaara ollaan joukkue ja Kuutamo ja Matohäntä on toinen. Katsotaan sitten loput jaot kun Lily tulee, ihan sen mukaan paljonko lisäjoukkoja chili tuo mukanaan”, Sirius selosti.
”Chili?” kysyi James ihmetellen.
”Chili. Katsos, Lily on tulinen ja sellainen, ööh, punainen”
”Punainen!? Anteeksi vain, herra Black, minä EN ole punainen!” sanoi paikalle saapunut Lily kipakasti. Sirius väänsi iskuhymyn kasvoilleen.
”Et sinä punainen ole, ei ei, punainen vain on sinulle sopiva väri”, poika selitti. James naureskeli Siriukselle vahingoniloisesti.
”Vaikka minulla onkin punaiset hiukset, en ole chili. Jatketaan”, Lily kuittasi asian terävästi.
”No, paljonko teitä tyttöjä tulee?” kysyi Remus ottaen vuoron.
”Ette te varsinaisesti puhuneet muista kuin minusta, mutta pyysin Alicea, Jessiä ja Joëa mukaan oman käden oikeudella. Joëa vain, koska hänkin oli makuusalissa, enkä voinut rajata häntä kutsun ulkopuolelle”, Lily selitti.
”Hyvä, saadaan parilliset joukkueet. Millainen sihti Joëllella on, tiedätkö?” kysyi James tasapuolisien joukkuejakojen vuoksi.
”En kyllä yhtään tiedä. Mutta millaiset jaot teillä on? Tämä nyt on vaikeaa, koska meitä on kolme huispaajaa, ja me kaikki pelaamme sihtipaikoilla”, Lily vastasi.
”Minä ja Anturajalka ollaan samassa ja ajattelin tuossa, että jos sinä ja Alice voisitte mennä Kuutamon ja Matohännän kanssa ja sitten nuo kaksi muuta tulevat meille, käykö?” James sanoi. Kaikki mutisivat hyväksyvästi.

Kun meikattu, korkeakorkoinen Joëlle, mustaan pipoon ja lapasiin puettu Jess ja koko värikartan asuunsa sisäistänyt Alice olivat paikalla, joukko alkoi luoda linnakkeitaan. Yhdessä oltiin sovittu, että taikoja saa käyttää, hieman tasoituksena Remuksen joukkueelle, jolla ei ollut mitään huippuunsa treenattuja, pitkiä mieshahmoja (naisia kyllä, mutta lyhyitä sellaisia). Heillä tosin oli parempia taikojia kuin James ja Sirius, jotka vain leijuttivat jättimäisiä lumipalloja toistensa päiden päällä ja tiputtivat niitä nauraen höntisti. Joëlle ja Jess olivat hermoromahduksen partaalla ja molemmat huusivat käkättäville pojille.
   Toisen puolen valmistelut sujuivat paremmin, linnoitus oli jo hyvissä mitoissa pikkuisen Lilyn keikkuessa seinän päällä ja ohjeistamassa muita.
”Peter, ohjaa se pallo tännepäin! AI HITTO!” Lily karjui lipsahtaen rumien sanojen puolelle hyvin epälilymäiseen tapaan Peterin jättimäisen pallon tönäistessä häntä. Onneksi Lilyn tasapaino oli hyvä, joten hän vain horjahti.
”Anteeksi, Lily!” huusi Peter luoden uuden pallon ja leijuttaen sen oikealle paikalleen.
”Ei mitään! Alice, tuo sitä hiukan tännepäin, noin hyvä, juuri siihen, laske varovasti alas, hyvä”, ohjeisti Lily.
”Eiköhän ala olla valmista?” kysyi Remus. Lily nyökkäsi ja hyppäsi muurilta alas. Alicen pinkki pipo oli lumessa, samoin Remuken vaaleanruskeat hiukset. Lily kietoi Rohkelikkohuiviaan tiukemmin kaulaansa.
”Melutus. OLETTEKO VALMIITA?” kysyi Lily vastakkaiselta joukkueelta.
”EI!” kuului Jessin ja Joëllen yhteen ääneen huudettu vastaus ja Siriuksen räkätystä.
”James Potter ja Sirius Black! 'Eti töihin!” kiljui Joëlle. Räkätystä.
”Haa-haa, Sarvihaara, siitäs sait!” käkätti Sirius. Kuului tumpsahdus ja Siriuksen laskettelemia ärräpäitä litanja ja Jamesin kuplivaa naurua.
”Sarvi ja Antura, koittakaa edes!” karjui Remus toiselta puolelta. Lisää naurua. Mäiskähdys ja Siriuksen haukahteleva käkätys. Toinen mäiskähdys ja ärräpäitä.
”Nyt töihin siitä kumpainenkin tai saatte maistaa uudestaan nyrkistäni!”

Kun myös Jamesin ja Siriuksen puoli oli saanut kyhättyä edes jonkinlaisen lumiläjän, joka epäilyttävästi muistutti kamelia, jolla on seitsemän kyttyrää, sota voitiin aloittaa. Jamesin ja Siriuksen puoli oli nimennyt joukkueensa Seitsemänkyttyräiseksi kameliksi juuri linnoituksensa muodon vuoksi. Lilyn ja Alicen joukkue oli nimennyt itsensä Nimettömäksi, koska he eivät keksineet nimeä. Tosin, James ja Sirius huutelivat toiselta puolen erittäin ”hyviä” nimiehdotuksia vastapuolelle, kuten Chilit, joka oli Siriuksen ehdotus, Kaunottaret+Peter, joka oli myös Siriuksen ehdotus ja Lilyn tiimi, jonka ehdottajaa ei edes tarvitse kertoa.

Seitsemänkyttyräiset kamelit johtivat aluksi, mutta kun Remus uskaltautui ulos linnoituksesta, SKK:n onni kääntyi, koska ensimmäinen lumipallo, joka linnoituksen seinään osui, romahdutti rakennelman kasaksi lunta. Että ei niistä neljästä insinööreiksi ole, ei. Joëlle pakeni lumiläjän taakse ensimmäisen lumipallon osuttua häntä kasvoihin. Jess oli sarjatulen kohteena, kun Lily ja Alice kiipesivät muurinsa päälle. James ja Sirius päätyivät lyömään päänsä yhteen, ja Sirius taisi kolauttaa kaalinsa pahemman kerran, koska hän jäi huutamaan maahan:
”Lunta! Lunta!” James oli sen sijaan kykeneväinen jatkamaan.

Myös Nimettömien linnoitus kaatui parin tunnin sodan jälkeen Jamesin ja Jessin hyökkäyksen päätteksi. Nyt käytiin avointa sotaa. Sirius teki lumienkeleitä keskellä kenttää. James oli elementissään; hän loikki ja hyppeli kuin mikäkin pupujussi ja sihtasi hyvin tarkkaan. Joëlle sipsutteli kentällä ja väisteli huonolla menestyksellä lumipalloja. Remus kulki kultaista keskitietä; hän osui hyvin, mutta häneenkin osui hyvin. Lily oli taitava strategiansa kannalta, mutta sihti oli hieman vino. Peterkin oli ihmeellisen hyvä, hän sai annettua maassa makaavalle Siriukselle lumipesun. Vau.  Alice oli aika surkea; hän ei olisi osunut edes tiiliseinään metrin päästä, joten arvata saattoi, kuinka lumessa hän oli. Toisaalta, Alice oli taitava juoksemaan pakoon ja piiloutumaan. Jess oli rohkea lumisoturi ja hyökkäsi ilman minkäänlaista strategiaa.

Alkoi olla keskipäivä. Lily oli uupunut ja sihti oli heikennyt heikkenemistään. Hän juoksi päämäärättömästi pakoon lumipalloja, jotka lähestyivät, kunnes... LÄTS! Lumipallo osui suoraan Lilyn takaraivoon. Hän kääntyi varovaisesti katsomaan, mistä pallo oli tullut.
   Siinä oli James, jonka ruskeista silmistä paistoi leikkisyys, mustat hiukset olivat lumessa, posket punersivat ja hengitys huurusi. Poika oli ihmeellisen lähellä, ja katsoi suoraan Lilyyn. Jokin napsahti Lilyn päässä, ja hän syöksyi suin päin Jamesin kaulaan suudellen tämän viileitä huulia. Lily tunsi katseet selässään ja irrottautui nopeasti. Liian pian. Hän olisi vain halunnut jatkaa, mutta ei tiennyt mikä häneen meni. Hölmistynyt James seisoi hänen edessään suu avoinna ja pää kallellaan. Poika oli suloinen. Liian suloinen. Välittämättä muista, Lily syöksyi uudelleen pojan kaulaan kietoen kätensä tämän niskaan ja sulkien silmänsä.

”Mitä vittua?” sai Sirius sanottua istuessaan maassa höntisti Jamesin ja Lilyn vihdoin erkaannuttua. Lily punastui ja mumisi jotain. James näytti siltä, kuin muutama ruuvi hänen päästään olisi loksahtanut väärään asentoon pojan seistessä suu auki katsoen pöllämystyneenä Lilyyn.
”Hahaa! Te olette yhdessä!” Sirius koki ahaa-elämyksen...ensimmäistä kertaaa elämäsään. Lily mumisi ja punastui uudelleen. Remus loi tuiman katseen lörpöttelevään Siriukseen.  Alice kiljui:
”Hyvä Lily! Päiväkirjassasi lukee, että tykkäät Jamesista!”
”Sinäkö olet lukenut päiväkirjaani!?” Lily kysyi järkyttyneenä ja nolostuneena. Alice mumisi ja käänsi katseensa maahan mutisten jotakin. Joëlle marssi pois nakellen niskojaan ja Jess katseli pää pyörällä pihan tapahtumia.
”Ai ai ai, ovatkos verenpetturi-Potter ja kuraveri-Evans yhdessä?” kuului ilkeä, laiska tytön ääni.
”Ai, terve Bella! Mitäs sinulle nyt kuuluu, armas serkkutyttöni?” Sirius kysyi iskuhymyllään.
”Ei minun asiani kuulu sinulle, verenpetturi”, Bellatrix vastasi ja sylkäisi maahan. Samoin teki kaartillinen Luihuistyttöjä hänen takanaan, mukanaan Narcissa.
”Ei kuulukkaan, mutta miksikäs sitten ylipäänsä tänne tulitte? Olikos ihan asiaakin?” Sirius kysyi pilkallisesti.
”Hah, mitä asiaa meillä muka sinunlaisillesi olisi? Voi, me tulimme katsomaan vain, että ketkä täällä niin aktiivisesti toisiaan nuolivat”, Bellatrix sanoi nyrpeästi tuhahtaen sanojensa päätteeksi Jamesille ja Lilylle. Hän heilautti kaapuaan mahtipontisesti ja lähti tepastelemaan nokka pystyssä poispäin hännystelijät perässään.

Samana iltana oleskeluhuoneessa Lily istui sohvalla miettien. Hän mietti kaikkea, mitä hänen ja Jamesin tulisi tehdä ja kuinka paljon juttu leviäisi.
”Lily, hei”, James sanoi ja tuli Lilyn viereen. Siinä maha missä painitaan.
”Hei”
”Ööö, no miten me tehdään? Tuolla kulkee juoruja, että ollaan yhdessä. Ollaanko?” James kysyi raapien päätään.
”En minä tiedä!” Lily lähes huusi. James painoi Lilyn kädet tytön kylkiin ja katsoi tätä vetoavasti. Lilystä tuntui siltä, että hän olisi sulanut tuon katseen alla lätäköksi sohvalle.
”Shh, Lily, shh, herätät vielä ensiluokkalaiset”, hyssytteli James ja pyyhkäisi kevyesti Lilyn poninhännästä karanneen suortuvan pois tytön kasvoilta.
”AIVAN SAMA VAIKKA HERÄTTÄISIN KOKO KOULUN, MUTTA TAHDON TÄMÄN HELKUTIN ASIAN POIS ALTA NYT --”, Lilyn huuto katkesi Jamesin painaessa huulensa Lilyn huulille ja suutelemalla tätä lähes aggressiivisesti. Lily kietoi kätensä Jamesin niskaan ja vastasi suudelmaan kaatuen pojan painon alla sohvalle selälleen, James päällään.

Emily heräsi karjuntaan alakerrasta.
”AIVAN SAMA VAIKKA HERÄTTÄISIN KOKO KOULUN, MUTTA TAHDON TÄMÄN HELKUTIN ASIAN POIS ALTA NYT --”, huusi joku tytön ääni, hämärästi tuttu. Myös Rachel oli herännyt samaan ääneen, ja istui nyt haukotellen sänkynsä laidalla ruskeat hiukset pörrössä. Emilykin nousi istumaan, ja kuiskasi parhaalle ystävälleen:
”Mitäköhän tapahtuu?”
”En tiedä, käydäänkö katsomassa?” Rachel sanoi ja loikkasi alas sängyltään. Emily tassutteli paljain jaloin ovelle toisen tytön seuratessa tätä.

Oleskeluhuoneessa oli vielä joku. Tai jotkut. Siellä oli punahiuksinen tyttö ja silmälasipäinen poika suutelemassa sohvalla. Molemmat olivat aika vanhoja, kuudes- tai seitsemäsluokkalaisia. Poika irroittautui tytöstä painaen kumminkin käden tämän suulle. Tyttö katsoi Emilyyn ja Racheliin päin ja punastui. Hän viittasi katseellaan pojallekin ensiluokkalaisien tyttöjen suuntaan. Tummahiuksisen pojan kasvoille levisi komea hymy ja hän katsoi tyttöihin päin.
”Hei, keitäs te olette, ja miksi olette jalkeilla?” poika kysyi.
”Minä olen Emily ja hän on Rachel”, Emily sanoi tassutellen alas portaita.
”Hei tytöt. Jospa menisitte nukkumaan, ettei meidän tarvitse vähentää teiltä pisteitä”, poika jatkoi hurmaavasti hymyillen. Rachel oli Emilyn vieressä kuin sulaa vahaa, Emily vaistosi sen.
”Entäpä jos kertoisimme professori McGarmiwalle, että tekin olette hereillä ja huudatte oleskeluhuoneessa”, Emily haastoi vanhemman pojan kovalla katseella. Poika naurahti, ja hymynkare muuttui irvistykseksi punahiuksisen tytön puraistessa tätä sormesta. Poika nosti kätensä välittömästi pois nuoren naisen suulta.
”Mutta kun me olemme johtajaoppilaita. Olen James Potter ja tämä hurmaava seuralaiseni on johtajatyttö Lily Evans”, Jamesiksi itsensä esitellyt poika sanoi hymyillen.
”Mutta professoreilla on korkeampi valta kuin johtajaoppilailla”, Emily vastasi pirullisesti virnistäen.
”Ääh, ei Minniellä meihin mitään valtaa ole, kelmit ovat kelmejä ja proffat ovat tottuneet tempauksiimme”, James sanoi.
”Mutta nyt, tytöt nukkumaan, ja James, turpa kiinni”, Lily patisti sohvalta arvovaltaisella äänellä. Emily veti Jamesia suu auki tuijottavan Rachelin makuusaliin perässään. Ei se ylimielinen, pörröpäinen Potter nyt ihan niin hurmaava ollut!

***

A/N2: Okkei, mitäs piditte? No, puolustuksekseni sanon vain, että EN OSAA KIRJOITTAA KUNNON FLUFFYÄ, joten antakaa anteeksi... *luikkii piiloon kivenkoloon*

[Swizzy]

Ihanaihanaihana! Ihanat suutelukohtaukset! Aww (voisin jatkaa tätä ensi vuoteen asti, johon ei muuten ole kovin kauan joten ehkä sitäseuraavaan) ♥

Pari virhettä huomasin:

Alicen pinkki pipo oli lumessa, samoin Remuken vaaleanruskeat hiukset.

Remuksen

pyyhkäisi kevyesti Lilyn poninkännästä karanneen suortuvan pois tytön kasvoilta.

poninhännästä

Kiva tuo alku, Siriuksen "Lunta!". Mä ja bestiksenikin tässä joku aikaa sitten ensilumen (tai jo toisen) sataessa pompittiin (hillitysti, ei toistemme päällä) huutaen (hillitysti) "Lunta, lunta, lunta!" Hillitysti koska oltiin koulun pihalla. Joten Siriuksen käyttäytyminen oli äärimmäisen siriusmainen.

Repeilin koko ajan. Siis ihan koko ajan.

Ja todellakin ihmettelen kuka hullu lähtee lumisotaan korkeilla koroilla? Nehän uppoaa lumeen. Ja henk. koht. kokemuksesta voin sanoa että jo vähäkin lumi ja matalat korot on vaarallinen yhdistelmä (ja hidas).

Pitiköhän mun sanoa jotain muutakin? Jaa eipä kai. Mutta ne Lily/James -kohtaukset oli söpöjä. ♥

Jatkoa!

Swizzy

[Vedette]

”Sarvihaara! Lunta! Lunta! Sarvihaara! Lunta!” oli ensimmäinen asia, jonka James kuuli. Oli lauantaiaamu, ja pojan rinnalla oli hyvin epämiellyttävä paino.
”Lunta! Sarvihaara! Lunta!” Ei hitto. Se oli Sirius, joka pomppi Jamesin rintalastalla polvillaan.
”Lunta!”
”Anturajalka, alas rinnaltani. Anna minun nukkua!”
”Lunta, Sarvihaara, lunta!” huusi Sirius rynkyttäen entistä kovempaa. James ei meinannut saada henkeä.
”Sanavarastosi on tainnut pienentyä viimenäkemästä, Antura”, James huomautti hinkuen. Sirius kävi kierroksilla. Tosiasiassa se oli aika normaalia.
”Lunta!”
”Ihanko tosi?”
”Lunta!”
”Aha”
”LUNTA!”
”Päästä nyt minutkin katsomaan, kapinen rakki”, James ärähti ja työnsi hyppivän Siriuksen rinnaltaan. Sirius nousi takaisin. Joskus oli Jamesille vaikeaa olla tuollaisen Duracell-pupun paras ystävä.
”Lunta!”
”Tajuttu on”
”Lunta!”
”Vittu, pää kiinni”
”Sarvihaara, lunta!”
”Sulje nyt se vitun kuonosi!”
”Okei”, sanoi Sirius Jamesin karjuttua tälle. Hyppivä nousi nukkuneen rinnalta ja repi hänet housun vyötäröstä ikkunalle. Housunkauluksesta siksi, koska Jamesilla ei ollut paitaa.
   Ulkona todellakin satoi lunta, oikein pyrytti. Se oli harvinaista Iso-Britanniassa, että marraskuussa sataa lunta, mutta nyt tuli sekin pikkeus. Maa oli peittynyt kokonaan lumesta, eli ilmeisesti oli satanut koko yön.
”Kutsutaan Lily ja tytöt lumisotaan, tehdään lumi-Dumbledore, leikitään lumessa, tuodaan Voron toimisto täyteen lunta, lumotaan lumipallot seuraamaan Ruikulia ja vaikka mitä muuta!” kiljui Sirius onnesta soikeana kuin pikkukakara. No, Siriushan oli pikkukakara.

Toi oli aivan mahtava, housunkaulukset ja kaikki... Nauroin iha hulluna  Mutta sitä "säpinää" (hyi kamala mikä sana...  ) ja suutelua löyty, ja tämä ikuinen romantikko ei saa koskaan tarpeekseen, eli sen tyyppistä jatkoa, jooko??  Mut siis, niinku Swizzy jo kirjottikin, nii siel oli piieniä kirjotusvirheitä, mut osaa ei kyl huomannu, kun ne "korjaantu" automaattisesti päässä, mut esim. toi ponikännästä, nii siinä kyll jo vähä pysähty, ja alko miettiin et hei hetkonen...  Mutta jatkoa, jatkoa, mut sitte viä keksin tossa, et sitä draamaa ehkä?? Entäs ne häät??  Okei, voi sulla kyl nyt mennä liiian vaikeeks... Mää täs ny lopetan... 
Hyvää uutta vuotta!!!!!!!!!!!!!!!!

[Arion]

Tässä tulee aika pahasti hajoiltua tälle fikille, että ihan hyvähän tämä on, ainakin tarinaltaan ja tapahtumiltaan. :'''''DD

Mutta noi ikä-jutut heittää vähän pahemmin. Olet kumminkin aloittanut tämän fikin viimeisimmän Potterin ilmestymisen jälkeen ja viimeisessä Potter kirjassa sanotaan aika selkeästi Jamesin syntymäpäivä, joka on 27.3., Siriuksen syntymäpäivästä ei tarkkaa ole tietoa, mutta on vuoden loppukuukausina, ja koska kutsut Tylypahkaan tulee täytettyään 11, Sirius olisi näin ollen vanhin, ainakin jollain tapaa, Kelmeistä. Remuksen olisi 10.3.:tta ja Peter on syntynyt samana vuonna, kun pääsi Tylypahkaan. Hänenkään syntymäpäivää ei tiedetä tarkasti.
Joo, tiedän, tämä on vähän pilkunviilausta, mutta aattein nyt kumminkin ilmoittaa näistä. Potterwiki ja HP-fanien nettisivut ovat luotettavat lähteet ja paikat tarkistaa nopeastikin asioita. Näin vinkkinä vastaisuudessa.

Lhteet tämän kommentin antamille tiedoille (vaikka osasin ulkoa silti nämä tiedot):
http://fi.harrypotter.shoutwiki.com/wiki/Peter_Piskuilan
http://fi.harrypotter.shoutwiki.com/wiki/Sirius_Musta
http://hpfanit.vuotis.net/index.php?option=com_wrapper&view=wrapper&Itemid=133

Mutta toi oli vain pientä pilkunviilausta, jos annat sen anteeksi. Muuten tämä on todella hyvä fikki!
Siriuksen ja Jamesin reaktiot Jamesin vanhempien kuolemaan oli aika sellaiset, kuin pystyi kuvittelemaan.

Jamesin vanhemmista vielä hieman pilkunviilausta:
http://harrypotter.wikia.com/wiki/House_of_Black
tuolta näkee, mitä kautta James on sukua Siriukselle, josta näkee, että Jamesin äidin nimi on Dorea ja on Siriuksen isotäti, näin btw...

Anteeksi, kun tuli aika paljon nippelitiedosta huomauttelua, se vain pisti silmään, niin ajattelin, jos haluttaisi tietää vähän tarkemmin asioita. Ei ole kumminkaan mitään syytä muuttaa tätä fikkiä näiden takia, virheitä sattuu kaikille, ja saahan sitä itsekin muokkailla näitä. (toisessakin fikissä olin törmännyt tähän Siriuksen ikä-juttuun, jossa koko juoni perustuu siihen, joten olisi ollut vaikea muuttaa asiaa, joten eni juonen piikkiin, enkä tarkoita, että sinulla pitäisi olla joku, jonka piikkiin pistää tästä...) Sori oikeesti, jos tuli vähän kriittistä palautetta.
Ja kun kritiikistä tuli vielä puhetta, niin kirjoitat ehkä hieman puhekielenomaisesti tätä tarinaa, mutta ei tässä muuta kai ollut enää rakentavasta kritiikistä. Muuten kirjoitat hyvin ja juoni on hyvä ja vetää mukansa, ja hahmot osaat kirjoittaa todella hyvin, ainakin hahmot ovat omia itsejään - Sirius täysi tohelo, vaikka osaakin kuulua koko koulun parhaimpiin oppilaisiin (josta oikestaan silti ihmettelen, miten ei tajua espanjan No problemous, jonka voisi päätellä :oo noh, menee taas hirveän kriittiseksi, sori... ), James Lilyn pauloissa, Remus järkenä, Peter taustalla. :DD

Mutta jos nyt et aio heittää mua pois tämän kommentin takia, niin ryhtyisin silti mielelläni lukijaksi tälle fikille.

[Tonks]

JEEAAAH jatkoa !!

En ole ehtinyt piiiiiiitkään aikaan kommaamaan, että niin.

Lily-chili, hahaa :DD

”Sarvihaara! Lunta! Lunta! Sarvihaara! Lunta!” oli ensimmäinen asia, jonka James kuuli. Oli lauantaiaamu, ja pojan rinnalla oli hyvin epämiellyttävä paino.
”Lunta! Sarvihaara! Lunta!” Ei hitto. Se oli Sirius, joka pomppi Jamesin rintalastalla polvillaan.
”Lunta!”
”Anturajalka, alas rinnaltani. Anna minun nukkua!”
”Lunta, Sarvihaara, lunta!” huusi Sirius rynkyttäen entistä kovempaa. James ei meinannut saada henkeä.
”Sanavarastosi on tainnut pienentyä viimenäkemästä, Antura”, James huomautti hinkuen. Sirius kävi kierroksilla. Tosiasiassa se oli aika normaalia.
”Lunta!”
”Ihanko tosi?”
”Lunta!”
”Aha”
”LUNTA!”
”Päästä nyt minutkin katsomaan, kapinen rakki”, James ärähti ja työnsi hyppivän Siriuksen rinnaltaan. Sirius nousi takaisin. Joskus oli Jamesille vaikeaa olla tuollaisen Duracell-pupun paras ystävä.
”Lunta!”
”Tajuttu on”
”Lunta!”
”Vittu, pää kiinni”
”Sarvihaara, lunta!”
”Sulje nyt se vitun kuonosi!”

Sirius on söpöööö!!!

Tuotajoo, oon siis väsyny.

Mut yhest jutust mun pitäis varmaa huomauttaa... ku siis jos on käyttäny niitä lainausmerkkejä (”) ni ennen sitä viimeistä tulee piste, ellei siinä lue kuka sen on sanonu... no olipas taas mahtava selitys, mutta siis..
Eli jos lukee näin:
”Lunta!”
”Tajuttu on”
”Lunta!”
”Vittu, pää kiinni”
”Sarvihaara, lunta!”
niin noissa alleviivatuissa kohdissa pitäis olla piste, tajusitko?

MUTTASIISJOO. Ei ollu (noita^ lukuunottamatta) kirjotusvirheitä, ja mä tykkään sun tavasta kirjottaa, mut se nyt on ihan turha sanoo koska oon ihan varmasti sanonu sen jo :D

Joo ja sitä JATKOA!!

~Tonks

[Ledi]

A/N: Hyvää tätä vuotta 2012! Hyvä aloittaa kaksinumeroiset luvut heti (heti ja heti... -.-) uuden vuoden vaihteessa... 
 
Swizzy: Kiitos kommentistasi! Nuo virheet korjasinkin jo aktiivisesti, ihanaa oikeasti, että ilmoitat noista pienistä mokista... Noista edellisen osan kämmeistä voi syyttää ainoastaan OpenOffice.org Writeria, jossa on puutteellinen korjaustaktiikka, koska betani ollessa meillä (joo, Binzei on kaveri) yötä, betailtiin tuo... Keskellä yötä, mutta mutta...    Ja itsekkin olen koroilla yrittänyt lumessa tarpoa, joten siksi ne niin turhamaisen Joëllen jalkaan tunkasinkin... 
 
Vedette: Kiitos sinullekkin! Draamaa saapuu, ennemmin tai myöhemmin, mutta häät ovat jo täysin valmiina päässäni... samoin koko joululoma, joten kun siihen asti joskus pääsenkin, niin odotettavissa on sellainen spurtti, ettei mitään rajaa! 
 
Anturajalka93: Kiitos rakentavasta! Nuo vuosilukuhommat korjasin ihan hetki sitten, ja huomasin, että kutos-seiskaosan liepeillä oli mennyt vahingossa numerot väärinpäin, eli 78 tuli 87... Ja sitten vähän kuin jäi päälle... Tuo Jamesin syntymäpäivähommeli oli vähän kuin vahinko, koska en ole Pottereita taas hetkeen lukenut... Jamesin sukua en pahemmin olekaan tutkinut, siitä kämmi... *punastuu*  Ja no, tykkään pistää ihan kirjojenkin hahmot, joiden syntymäpäivä on itselleni auki, syntyneeksi loppuvuodesta, koska itsein olen loppuvuodesta syntynyt ja no... En haluaisi olla ainoa...    Puhelielestä sen verran, että olen palautetta saanut äidinkielenopettajaltanikin asiasta, mutta näin harrastelijapiirissä, ja varsinkin tästä ikäluokasta kirjoitettuna, ajattelin, että siitä ei olisi pahemmin haittaa... Tulin tuota no problemos-hommelia ajatelluksi itse ihan hetkonen sitten, että voi ei, ne on englannista, ja englannin no problem on ihan samantyylinen... Suomalaisesti kirjoitettuna en tietenkään sitä ajatellut... Ja älä huoli, en sinua aio mihinkään heittää, oikeasti pidän rakentavasta, koska silloin saan oikein hyviä vinkkejä kirjoittamisen parantamiseen. 
 
Tonks: Hehheh, et ole ainoa pisteestähuomauttelija... Äikänopettajani on siitä(kin) taas sanonut muutaman valitun sanasen...    Mukavaa, että kirjoitustapani miellyttää (ja btw, äikänope vihaa mun tapaa kirjottaa melkein puhekielisesti, siitä johtuneekin se äikän itsepintanen 9)...    Kiitos kommentista!
***
 
Joo-o, tämä osa on aika väliosa, mutta pari tärkeääkin tapahtumaa nostetaan mukaan... 
 
***
 
Luku 10: Puhevaikeuksia ja tyhmyyttä ilmassa

Lily pesi hampaitaan vessassa. Tyttöjen makuusalista kuului kolahdus, ikkunan narinaa ja Jessin karjunta:
”Sinä saatanan jukuripäinen muuli! Mitä vittua kuvittelet tekeväsi!?” Mitähän siellä oli taas tapahtunut?
”Hyvää huomenta sinullekin, Jess! Minulla olisi asiaa Lilylle, ja arvelin hänen olevan täällä”, kuului Jamesin ääni. Mitä ihmettä James Potter teki tyttöjen makuusalissa puoli yhdeksältä sunnuntaiaamuna?
”Olen täällä!” huusi Lily vessasta sylkien hammastahnansa lavuaariin. Hän pyyhkäisi suunsa kämmenselkäänsä, mitä Lilyn äiti vihasi. Paha tapa, mihinkäs siitä pääsee? Tyttö asteli makuusalin puolelle hiukset pörrössä ja pelkkä flanellipyjama yllään. Ensimmäisenä hän näki Jamesin, joka nojaili rennosti luudanvarteensa avoimen ikkunan edessä. Jaahas, että niin sitä oli tunkeuduttu tyttöjen puolelle. Sitten hän näki takkutukkaisen Jessin paitulissaan ja pörröisissä aamutossuissaan sänkynsä vieressä haukotellen. Muut nukkuivat vielä, paitsi Joëlle, joka istui sänkynsä reunalla paljastavassa, vaaleanpunaisessa pitsiyöpaidassaan hiukset sekaisin. Joëlle kirkaisi nähdessään Jamesin ja piiloutui verhojen taakse. Ranskalaisilla leikkaa vähän hitaasti, jos se primadonna huomasi Jamesin vasta nyt.
”Huomenta Lily. Näytät kukoistavalta, rakkaani”, James yritti hempeillä, mutta viimeistään pojan typerä hymy karkotti kaiken romantiikan sadan kilometrin säteellä. Jess tyrskähti yrittäen peittää sen yskähdykseksi huonolla menestyksellä.
”Voi kiitos, ja hyvää huomenta sinullekin, hanipuppelini”, Lily liittyi leikkiin hymyilemällä vinosti.
”Saanko varastaa suudelman?” James kysyi toiveikkaana. Lily heläytti naurun ja vastasi:
”Et, sillä minä annan sinulle yhden”
”Tuo oli harvinaisen huono”, James vastasi hampaat välähtäen ja tukahdutti heidän leikkisän sanailunsa huulillaan.
”Hankkikaa huone!” karjaisi Jess ja näytteli oksentavansa.

Joëlle istui aamiaispöydässä ja kirosi huonoa tuuriaan. Se helkutin Evans oli mennyt varastamaan Jamesin puolta kauniimman tytön nokan edestä täysin varoittamatta. Joëllen olisi tyydyttävä helpompiin tapauksiin ja huonompiin lihaksiin. Pyh. Blackin poika olisi helppo saalis, tuntuisi samalta kuin varastaisi suklaasammakon lapselta. Mutta sitten oli salaperäinen Remus Lupin, jossa taas oli haastetta vaikka muille jakaa. Ja Jason Bentey, se Korpinkynsi, jonka Sarah oli jättänyt. Haastetta sinänsä.
”Hei Joë!” huudahti Sarah iloisesti. Joëllekin hymyili ja nyökkäsi pienesti. Sarah istuutui tytön viereen.
”Mitenkäs aamu?” tyttö kysyi ja lappasi annoksen puuroa lautaselleen. Puuro oli samaa kuin aina ja ei niin hyvää, kuin muut antoivat ymmärtää. Joëlle söi mieluummin paahtoleipiä.
”Muuten 'yvin, paitsi se James lentää liihotteli makuusaliin 'erättämään minut aikaisin nuollakseen uutta tyttöystäväänsä”, Joëlle vastasi ja haukkasi ison palan leipää siististi ilman pöydälle tippuvia murusia.
”No hyvä. Sinulla on hauska korostus englantiin. Se on kyllä laantunut jo oikein paljon”, Sarah sanoi. Joëlle oli tyytyväinen. Siksihän hän tänne 1800-luvulle jämähtäneeseen Iso-Britanniaan olikin tullut, oppimaan englantia. Paremmin. Ranskalla ei enää pärjännyt kuin Euroopassa, ja Joëllen tavoitteet olivat korkeammalla, hän aikoi työskennellä Etelä-Amerikassa tai Afrikassa velhoyhteisön yhtenäisyyden puolesta.
”Merci. Osaatko ranskaa sanaakaan?” Joëlle esitti kysymyksen.
”Oui, kaksi sanaa, oui ja non, ja nyt myös merci”, Sarah sanoi. Hän äänsi hyvin englantilaisittain, ei ollenkaan ranskankaltaisesti.
”Voisin opettaa sinulle 'ieman, ja varmaan myös Lily voisi perusteet opettaa”, Joëlle tarjoutui. Sarah oli yksi hänen parhaista ystävistään koko koulussa, ja hän halusi tytön vierailulle joskus. Hänen perheensä ei osannut englantia hyvin, joten ranskan välttäväkin osaaminen olisi hyväksi.
”Joo, jos vain viitsisit. Olisi oikein kivaa”, toinen tyttö vastasi hilpeästi.

Lily oli aamiaisella jo ennen Jamesia, koska poika oli mennyt herättämään muut kelmit. Lily nakersi paahtoleivän kulmaa ja odotti kelmejä. Myös Sarah ja Joëlle olivat ruokailussa, mutta muut tytöt olivat vielä laittautumassa.
    Kolahdus kuului kun ovi aukeni. Kelmit olivat luultavasti tulossa ruokailuun, kukaan muu ei pidä sellaista mölyä kuin ne neljä nulikkaa.
”Hei Chili!” karjaisi Sirius ja rojahti penkille Lilyä vastapäätä.
”Huomenta Lily!” sanoi Remus ja istuutui Siriuksen viereen.
”Moi Lily!” tervehti Peter ja istui Remuksen viereen.
”Terve taas, hani”, kuiskasi James Lilyn korvaan ja painoi suukon tämän poskelle.
”Hani? Voi herranjestas, nuo nimet ovat aivan käsittämättömiä!” saarnasi Lily Jamesille, joka vain naurahti ja kietaisi kätensä Lilyn olkapäille.
”Mitä vikaa niissä on, kultsi?” James kysyi muka viattomana. Lily naurahti.
”Ne kuulostavat vain yököttävän imeliltä ja siirappisilta”
”Siirappi on hyvää”, liittyi Sirius mukaan keskusteluun. Kaikki muut neljä katsoivat Siriusta kuin järkensä menettänyttä.
”Mitä, se on”, Sirius ihmetteli. Muut purskahtivat nauruun.
”Sirius, senkin rakki! Siirapilla voidaan tarkoittaa muutakin kuin sitä tahmaista mönjää”, nauroi James ja heitti Siriusta nakilla.
”Sarvihaara, ei tarvitse nakkeja heitellä, mutta siirappi on hyvää”, Sirius intti ja tunki nakin kokonaisena suuhunsa.
”Pöytätavat, Sirius!” muistutti Lily ja katsoi merkitsevästi kultalautaselle tippunutta pureskeltua nakinpalaa.
”Huhhohha”, mäyssyytti Sirius ja tiputti lisää nakkia lautaselle.
”Jaa on vai kunnossa?” Lily sanoi sarkastisesti ja heitti Siriusta leivällä.
”Hep”, Sirius jatkoi tunkien puolet leivänpalasta suuhunsa nakin lisäksi.
”Miten tuo voi syödä noin paljon?” kysyi Lily Jamesilta, joka tunki neljättä paahtoleipää suuhunsa.
”He hohehhe hehhehä, heihhä hoh hohhahoh hahha”, James mussutti. Lily läiskäisi kädellä otsaansa.
”Me olemme kelmejä, meillä on pohjaton vatsa”, selvensi James nielaistuaan kuuluvasti ja kaapaten uuden leivän.
”Siltä näyttää”, sanoi Lily katsoen merkitsevästi Jamesia, joka tunki kaksin käsin leipää suuhunsa, Siriusta, joka söi nakkia, leipää, puuroa ja jotain ihme vanukasta samanaikaisesti ja Peteriä, joka oli nukahtanut sämpylä suussa puurolautaselleen.

”Liiilyyy, mitä tehdään”, ruinasi James Lilyltä keikkuen Lilyn nojatuolin selkänojalla tytön lukiessa muodonmuutoksia tuolissa.
”James, turpa kiinni”, Lily sanoi täysin muodonmuutosten maailmassa. James horjahti selkänojalla.
”Liiilyyy, minulla on tylsää”, James ruikutti ja loikkasi kevyesti käsinojalle.
”Jaahas”
”Liiilyyy, tule tuleemeneehuoneeseen”, James ruinasi seisten nyt käsinojilla jalat levällään X-asennossa.
”Kohta”
”Liiilyyy, tule jo”, James jatkoi mankumistaan asettuen istumaan käsinojalle.
”James Potter, pysy hitto vieköön aloillasi!” Lily kimpaantui.
”Liiilyyy, minä voin opettaa sinulle kaaaaiken --” James kääntyi katsomaan muodonmuutoskappaleen otsikon
”Animaageista”, James lopetti tirskahtaen tyttömäisesti.
”Hah. Mitä sinä muka animaageista tiedät?” Lily kysyi ivallisesti.
”Paljonkin, kultaseni, enemmän kuin aavistaisitkaan”, James vastasi, iski silmää flirttailevasti ja siirtyi selkänojalle istumaan suukottaen Lilyn hiuksia mennessään.
”Ja pah. Sinäkö muka tiedät jotain muodonmuutoksista?” Lily sanoi sarkastisesti, vaikka tiesi Jamesin olevan todella hyvä muodonmuutoksissa. Jopa parempi kuin Lily, mikä nyt tyttöä luonnollisesti kismitti.
”Etkö muka ole ikinä nähnyt minun muodonmuutostaitojani, voi Merlin!” James pöyristeli ja Lily pyöräytti silmiään.
”Olen. Muutit silloin sen papukaijan siniseksi ja sitten räjäytit sen, vaikka siitä olisi pitänyt tehdä muotokuva”, Lily muisteli tapahtumaa kuudennelta luokalta.
”No, se ei oikein tainnut tykätä yrityksestäni tehdä siitä sinun muotokuvasi. Toisaalta, olisi ollut vähemmän räjähtävä ilman sitä sinun kiroustasi, joka esti papukaijaa muuttumasta näköiseksesi”, James puolusteli loikatessaan lattialle akrobaatinpaikaltaan.
”Ehkä”, Lily sanoi ja paukautti kirjansa kiinni.
”Mennäänkö johonkin?” kuiskasi James Lilyn korvaan ja hipaisi tytön poskea huulillaan.
”Riippuu vähän minne”, Lily sanoi ja tarttui Jamesin käteen.
”Vaikka tuleemeneehuoneeseen..?” ehdotti James ja veti Lilyä muotokuva-aukolle päin.
”Mitä me siellä sitten tehtäisiin?” Lily kysyi. James vain vinkkasi silmää.

Peter vippasi Siriukselle kaljuunan. Taas nuorempi poika oli voittanut vedonlyönnin. Remuksen mielestä Siriuksen ja Peterin vedonlyönti parhaasta ystävästään oli moraalitonta ja kaikkea sellaista, joilla oli niin hienot nimet, että Sirius ei niitä ymmärtänyt.
”Ihan tosi, Matohäntä ja Anturajalka, eikö teidän omaatuntoanne yhtään kolkuta tuo, että te lyötte vetoa Sarvihaarasta ja Lilystä?” Remus saarnasi. Vaihteeksi.
”Ihan tosi, Kuutamo! Relaa, ei Sarvihaara siitä mieltänsä pahoita, että minä rikastun hänen kustannuksellaan”, Sirius sanoi rennosti ja heitti jokamaunrakeen ilmaan ja koppasi sen kitaansa.
”Sitäpaitsi, Kuutamo, meillä on ihan kunnialliset aiheet vedonlyönnille”, lisäsi Peter.
”Saanko kysyä sitten herroilta, mikä teidän aiheenne tälläkertaa oli?” Remus uteli ja nappasi Siriuksen jokamaunraepussin ja sai tumman pojan nurisemaan.
”Se, että menevätkö Chili ja Sarvihaara naimaan jonnekin muualle kuin siihen nojatuoliin”, Sirius vastasi täysin rennosti ja hyökkäsi Remuksen (ja jokamaunrakeiden) kimppuun kutittamalla.
”Ja se, että kauanko siinä kestää. Molemmista on panoksena kaljuuna. Sirius voitti ekan erän”, Peter jatkoi ja nappasi suojattoman jokamaunraepussin itselleen. Kaksi painivaa poikaa jähmettyivät ja katsoivat Peteriä ja karkkeja. Sirius oli Remuksen päällä polvi toisen vatsalla ja Remuksen kädet olivat Siriuksen kyljillä kutittamassa. Sitten molempien kasvoille nousi julma virne ja he juoksivat karjaisten Peterin ja karkkien kimppuun.
    Kun ”tappelu” oli saatu päätökseen karkkien lopulta kaaduttua lattialle, Remus sanoi:
”Niin että siitä vedonlyönnistä... Tuo teidän aiheenne oli totaalisen surkea, ja ihan oikeastiko te luulette, että Lily ja James menivät tarvehuoneeseen naimaan?”
”Mitä ne sitten muka tekevät?” Sirius kysyi.
”Kenties juttelevat, tutustuvat, hengaavat ja tekevät jotain sellaista, mihinkä ei liity mitään alastonta tai muuta sensorttista. Onko tämä, Anturajalka, täysin vieras ajatus sinulle?”
”En ymmärtänyt tuosta sinun pötköstäsi kuin sanan 'alaston' ja 'Anturajalka', joten en tiedä mitä kysyit”, Sirius heitti.
”Sirius, mitenkäs olisi yleissivistävä kurssi?” Peter kysyi.
”Mitä vittua yleissivistävä tarkoittaa?”
”Sirius! Ihan tosi, missä säkissä sinä olet elänyt?” Peter huudahti.
”Kalmanhanaukio 12:sta, jos ymmärrät mitä tarkoitan...”
”Justiinsa juu”
”Minä kuitenkin häivyn nyt tukkimaan vessoja, että bienvenue!” Sirius toivotti.
”Anturajalka, tiedätkö, mitä bienvenue tarkoittaa?” Remus kysyi.
”En, mutta se kuulosti hyvältä. Mitä kieltä se edes on?”
”Ranskaa. Ja se tarkoittaa 'tervetuloa'” Remus huomautti.
”No olkoon mitä on, minä kuitenkin häivyn tukkimaan vessoja ja aiheuttamaan Vorolle harmaita hiuksia tukoittain. Morjensta!” kajautti Sirius ja luikki muotokuva-aukosta pihalle.

Lily oli käpertynyt Jamesin lämpimään kainaloon. He istuivat tarvehuoneen sohvalla pienessä, kodikkaassa huoneessa, joka vaikutti enemmänkin kirjastolta kuin olohuoneelta.
”Mitä sinä oikein harrastat? Siis huispauksen lisäksi. Minä en tiedä kyllä yhtään jästiharrastusta, joten sinä joudut selittämään niitä minulle”, James kuiskasi Lilylle ja hipaisi tytön korvanlehteä huulillaan saaden kylmät väreet aikaan hyvässä mielessä.
”Harrastan aita- ja pikajuoksua 100 metrin matkoilla, kirjoitan, luen, maalaan, joskus lauloin, mutta nykyään en enää sitä tee, ainakaan usein”, Lily vastasi.
”Mitä on aitajapikajuoksu?” James kysyi. Lily naurahti ja tökkäsi poikaa nenään.
”Hölmö. Aitajuoksua, väli, ja, väli, pikajuoksua”, tyttö selitti.
”Ai. Mitä se aitajuoksu on?”
”Siinä on aitoja, joiden yli hypitään juoksusta ja yritetään keritä ensimmäisenä maaliin”
”Ahaa. Mikä on lempieläimesi?” James vastasi.
”En tiedä. Joku villi ja vapaa. Suuri. Kuten karhu tai susi. Tai villihevonen. Kotka. Peura. En tiedä”, Lily luetteli kohautellen olkapäitään joissakin väleissä. James suukotti tytön hiuksia.
”Tai hirvi”, lisäsi James.
”Tai hirvi”, vahvisti Lilykin asian.
”Minäkin pidän hirvistä, paljon. Niillä on voimaa. Kokoa. Mutta silti ne ovat hyvin herkkiä ja haavoittuvaisia. Kasvissyöjiä”
”Kuten minäkin”, Lily sanoi ohimennen.
”Hä?”
”Minä. Olen. Kasvissyöjä. Tarkemmin sanottuna demivegetaristi”
”Demiveegtaratistimi?”
”De-mi-ve-ge-ta-ris-ti”, Lily tavutti.
”Eli?”
”En syö nisäkkäiden lihaa enkä käytä aidosta nahasta valmistettuja vaatteita tai esineitä”, Lily selitti.
”Ahaa. Siis demivetegariti”
”Melkein. Demivegetaristi”
”Ihan sama. Joku käsittämättömän vaikea sana silti. Lempikelmisi?” James pilaili.
”Katsotaampas. Ei Sirius, et sinä, eikä Remuskaan. Peter”, Lily pilaili ja vääntäytyi kasvot Jamesiin päin. ”Sinä tietenkin”, Lily jatkoi ja suuteli Jamesia huulille, jotka maistuivat jonkinlaiselta kirpeältä marjalta. Karpalolta tai puolukalta. Aivan käsittämättömän ihanalta silti.

”Sinä senkin kuriton kakara! Minä ripustan sinut roikkumaan peukaloistasi kattoon!” hinkui Voro juostessaan Siriuksen perässä. Sirius jatkoi vain juoksemistaan. Perillä, aivan kohta perillä...
RYSKIS!
Haarniska kaatui kolisten Siriuksen juostessa sitä päin. Voihan vittujen äiti!
”Hahaa! Sainpas sinut riiviön kiinni. Nyt olet ongelmissa...”, Voro hinkui voitonriemuisesti kaksinkerroin taipuneena.
”Voihan helvetin helvetti!” Sirius kirosi ja nousi kolisten lattialta.
”DUMBLEDORE! DUMBLEDORE! SAIN SIRIUS BLACKIN KIINNI KÄYTÄVILTÄ!” karjui Voro juostessaan poispäin. Ei voi kerta kaikkiaan olla noin tyhmä! Edes Voro. Niin vähin äänin kuin rymisevästä haarniskasta vain pois pääsee, Sirius lähti luikkimaan kohti Rohkelikkotornia.
”Jaahas, serkkuseni. Mitäs sitä on taas tehty, kun noin kiireisesti juostaan sotakypärä päässä käytävillä”, ilkkui vastaan tullut Bellatrix. Tänään ei ollut Siriuksen päivä.
”No heipä hei, kultaseni. Aina yhtä hurmaavaa nähdä sinuakin”, Sirius sanoi ja nosti päähänsä jääneen kypärän kainaloonsa.
”Suksi kuuseen”, Bellatrix sanoi kylmästi ja kääntyi lähteäkseen. Sirius heitti tyttöä kypärällä ja lampsi pakoon hykerrellen naurusta.

”Remus! Remus Lupin!” kuului korkea ääni täpötäydessä oleskeluhuoneessa. Remus hätkähti kesken räjähtävä näpäys-otteluaan Peterin kanssa. Seuraukset olivat sitten arvattavat; rakennelma räjähti molempien kasvoille peittäen pojat nokeen. Hetkeksi laskeutui hiljaisuus. Sitten molemmat räjähtivät nauruun.
”Remus Lupin!” kimitti ääni uudestaan. Joëlle. Remus heitti kaljuunan Peterille.
”Mitä?” poika vastasi Joëllelle, joka oli puikkinut väkimassan läpi. Remus pyyhkäisi noet kaavun helmaansa ja suki hiuksensa paremmin.
”'Eipä 'ei”, Joëlle toivotti ja istui Remuksen syliin.
”No hei. Mikäs sinut tänne lennätti?”
”En minä lentänyt. Ihan kävelin”, sutkautti Joëlle ja siirsi kättään. Suoraan Remuksen reidelle. Pojan silmät muljahtivat.
”Näin. Tu-tuota, mi-mitä sinulle kuuluu?” Remus takelteli.
”'Yvää. Sinulle?” tyttö sanoi ja siirtyi istumaan hajareisin kasvot Remukseen päin. Käsi siirtyi ylemmäs reidellä. Remus hätkähti rajusti ja oli melkein tiputtaa molemmat lattialle.
”Hy-hyvää”, Remus jatkoi hengittäen epätasaisesti.
”'Yvä. Täällä on kuuma”, tyttö sanoi ja raotti muutenkin avonaista kaula-aukkoaan. Remus nielaisi kuuluvasti. Voi ei, Remus, tuo tyttöhän on oikea flirttailijamestari! Sinulla ei ole mahdollisuuksia! Remuksen järki toitotti, mutta toinen puoli aivoista kehotti poikaa jatkamaan.
”Ni-niin on”, Remus sanoi kahden vaiheilla; katsoako, mihin tämä johtaa vai lopettaa hyvän sään aikaan.
”'Öpsö. Eikö sinulla ole kuuma noin paksussa kaavussa?” Joëlle kuiskasi hivuttautuen vähitellen lähemmäs Remuksen lantiota. Tyttö avasi ensimmäisen napin Remuksen kauluspaidasta. Toisen. Ja kosketti pojan rintaa. Remuksen hengitys salpautui.
”O-on, kyllä on”, Remus takelteli sanojen juuttuessa kurkkuun. Voi ei. Joëllen toinen käsi oli vielä ylempänä pojan reidellä, melkein nivusissa, toinen rinnalla.
”Ota sitten tuo kuuma kaapu pois”, Joë sanoi hurmaavasti ja avasi viitan kiinnitysnapin päästäen sen putoamaan lattialle. Sitten tyttö teki jotain ennalta-arvaamatonta. Painoi pehmeät, täyteläiset huulensa Remuksen suulle ja hivuttautui aivan kiinni poikaan. Tytön kieli vaelteli Remuksen suussa, ja yhtäkkiä poika huomasi vastanneensa suudelmaan vähemmän haluttomasti.

***

A/N2: Nooh, mitenkäs meni alas..?  Kommentteja edelleen häpeämättömästi ruikutan... 
 
// HUOM! Joo-o, huomasin, että tuolla oli vuosiluvut edelleen ihan oudot, kun kelmien syyslukukausi oli 1977 eikä 1978... Korjasin noi virheet, ja jos näätte viel jossain niitä 78 TAI 87:ja, ilmotelkaa... 

[Tonks]

;__; mä jo kuvittelin et sä paritat Remuksen Siriukselle ... Nyyhkis...

Jospa pikkasen pilkunviilausta tähän ekaks.  <--- ton on tarkotus olla viaton hymy.

”Anturajalka, tiedätkö, mitä bienvenue tarkoittaa?” Remus kysyi.
”En, mutta se kuulosti hyvältä. Mitä keiltä se edes on?”

Joo eli siis kieltä.

Okei, jätetään se pilkunpahoinpitely sit siihen (kunseonihanturhaa), ja jatketaa positiivisiin asioihin

”Hei Chili!” karjaisi Sirius ja rojahti penkille Lilyä vastapäätä.
---
”Siirappi on hyvää”, liittyi Sirius mukaan keskusteluun. Kaikki muut neljä katsoivat Siriusta kuin järkensä menettänyttä.
”Mitä, se on”, Sirius ihmetteli.

Oioi, Sirius syömässä siirappia, eikä toki mitään mielikuvia :DD Edelleen jaksaa naurattaa toi Chili, me loves sirius <33

Mutta yhyh, mua ottaa toi Joëlle päähän, koska se on niin kauheen täydellinen :S siis se on tosi hyvä hahmo tarinassa ylipäätään mut se on ärsyttävä. Ja osaa se olla ihan kivakin, siiis toi Sarah-kohtaus ja näin.

Ja sitten. James. AHIHI SE ON IHANA <33333 awwwwww toi Liiiiilyyyyy -juttu, hihihihih jos se ei olis varattu Lilylle ni mä olisin jo iskeny sen taisiis.

MUTTA  Remus EI sitte mee Joëllen kaa yhteen koska Sirius. ._. Yääh... Remus... Sirius... Kaikki... Nyyh.

Jatkoa kehiiin ja vähän äkkiä!!

~Tonks