A/N: Tosi suuret pahoittelut kaikille lukijoille ylipitkäksi venyneestä kirjoitustauosta! Koko talvi on ollut tosi kiireinen, joten en ole ehtinyt jatkaa tätä ficciä. Nyt vihdoinkin ois tulossa jatkoa. Kiva nähdä, että näin monet on kiinnostunu tästä tarinasta! Se motivoi mua jatkamaan
Kiitos myös kaikille ihanista kommenteista! Tämän luvun jälkeen saattaa jälleen kerran mennä tovi ennen kuin saan uutta lukua kehiin, koska mulla alkaa ensiviikolla yo-kirjoitukset eli pakko rauhottaa se aika koululle. Toivon että ymmärrätte nää järjestelyt. Mutta nyt siihen tärkeimpään...
Hyviä lukuhetkiä!
Luku 4 Valssia ja paljonpuhuvia katseitaBella PoVOdottelin avarassa eteisaulassamme vieraitamme, joiden kuuluisi saapua aivan minä hetkenä hyvänsä. Olimme kutsuneet lähes kaikki lähiseudun tuttavamme juhliimme, sillä nämä olivat melko isot kutsut vähään aikaan. Juhliin saapuisi tietenkin lähimmät ystävämme Halet eli Rosalie, Jasper ja heidän isänsä Patrick. Rosalien ja Jasperin äiti oli kuollut vakavaan keuhkokuumeeseen silloin, kun he olivat olleet aivan pieniä, joten heitä tuli juhliin aina kolme. Heidän lisäkseen juhliin oli kutsuttu isäni paras ystävä Billy Black perheineen. Jacob tulisi myös. En osannut sanoa odotinko Jaken näkemistä ilolla vai kauhulla. Jacob oli mukavaa seuraa, mutta usein vähän liian tungetteleva ja selvästi ihastunut minuun. Valitettavasti en voinut sanoa tunteen olevan molemminpuolinen. Pidin Jacobista sillä tavalla kuin yleensä pidetään veljestä tai parhaasta kaverista. Valitettavasti myös esimerkiksi Charlie odotti meistä muutakin kuin ystäviä.
Sitten saapuisivat vielä Denalit. Eleazar ja Carmen Denali olivat mukavia ihmisiä ja heillä oli kolme tytärtä: Kate, Irina ja Tanya. En voinut sanoa, että olimme ylimpiä ystäviä, mutta riitti, että tulin heidän kanssaan toimeen. Katesta pidin eniten ja pystyinkin valehtelematta sanomaan, että olin jopa hänen ystävänsä. Tanyasta pidin vähiten. Hän vaikutti jotenkin todella ylimieliseltä ja hienostelevalta eikä hän pystynyt koskaan peittämään kateuttaan. Kyllä, niin ihmeellistä kuin se olikin, Tanya kadehti minua jostakin, vaikka hän itse oli kaunis ja rikas. Meille sattui aina välillä joitakin riitoja, mutta onneksi tällä hetkellä elimme sovussa.
Muistaessani vielä uudet tuttavani, Cullenit, sydämeni hypähti hassusti. Heidätkin oli kutsuttu aivan viime tingassa. He vaikuttivat todella mukavilta ja olivat jo nyt hyviä ystäviäni. Edwardkin tulisi. En malttanut odottaa sitä hetkeä, kun saisin taas nähdä hänet. En vain voinut saada hänestä tarpeekseni. Jos vain voisin tuijottelisin häntä koko illan. Toivoin vain, että perheenikin hyväksyisivät heidät.
Illan tärkeimmät vieraat olivat tietenkin Volturit, Provencen ruhtinaat. Tällä kertaa heidät kaikki oli kutsuttu. Ruhtinasveljekset Aro, Cauis, Marcus vaimoineen, pukusuunnittelijani Heidi ja hänen veljensä Felix ja Demetri sekä perheen jälkikasvu kaksoset Jane ja Alec. Lisäksi juhliin saapuisi muutamia Volturien muita sukulaisia. Voltureiden takia juhliin oltiin panostettu tavallista enemmän, olivathan he sentään alueen hallitsijoita. Alunperin olimme tutustuneet heihin Charlien työn kautta. Meidän perheyrityksemme valmisti jalokivikoruja. Äitini suunnitteli korut ja isäni hoiti kaupankäyntiä ja toimituksia. Volturit alueen rikkaimpana sukuna olivat luonnollisesti kanta-asiakkaitamme. Pikkuhiljaa olin tutustunut myös Heidiin ja hänestä oli tullut minun vakiopukusuunnittelijani. Volturit olivat kohteliaita, mutta melko etäisiä. Joskus minusta tuntui, että heissä oli jotakin omituista, mutten ollut uskaltanut sanoa sitä kenellekään ääneen. Eihän niin arvovaltaisia henkilöitä sopinut arvostella. Jo pitkään minusta oli tuntunut siltä, että Volturit olivat enemmän kiinnostuneita meistä, etenkin minusta, kuin jalokivistämme. Se oli jotenkin todella karmiva ajatus ja se häiritsi minua usein. En siitäkään ollut uskaltanut kertoa kenellekään. Koko ajatuskin kuulosti ihan absurdilta, mutta niin minusta jokatapauksessa tuntui.
Sopivasti, juuri ajatellessani Voltureita ja jalokiviämme, Angela kiiruhti luokseni kantaen kädessään pientä rasiaa.
”Bella, löysin sen kauan kadoksissa olleen korvakorusi. Nyt voit käyttää niitä molempia tänään, kun toinenkin löytyi!”Angela ilmoitti avatessaan rasian.
Sen sisältä paljastui valkokultainen roikkuva korvakoru, johon oli upotettu helmiä ja ruusukvartseja. Kiitin Angelaa ja kiinnitin korun vasempaan korvaani. Se oli samaa sarjaa kaulakoruni kanssa, jotka äitini oli suunnitellut minulle syntymäpäivälahjaksi muutama vuosi sitten. Angelan mentyä kulman takaa luokseni pyyhälsi Emmett, joka näytti epätavallisen siistiltä juhlapuvussaan.
”Kas, ehdit sitten ajoissa.” , naljailin hänelle.
”Kreivin aikaan, tietenkin”, hän vastasi pöyhien hiuksiaan parempaan kuosiin.
”Tajusithan vitsin, Bella? Kreivin aikaan. Minä olen kreivi!”
”Tyhmä, totta kai tajusin”, vastasin hänelle, vaikken oikeasti ollut tajunnut vitsiä. En halunnut jäädä toiseksi Emmettille. Virnistin itsekseni.
”Valmiina hurmaamaan miesvieraat, eikö vain?” Emmett kiusasi. Loin Emmettiin kyllästyneen katseen.
”Mitä? Miehiähän lakoilee jalkoihisi siellä missä kuljet! ” Emmett protestoi ja jatkoi virnistäen:
”Muista kuitenkin pysyä pois luotani, ettet jää minun varjooni. Minähän olen se kaikkein kaunein.”
Löin nyrkilläni Emmettiä käsivarteen ja kiitin onneani, ettei ensimmäiset sisään astuvat vieraat huomanneet sitä. Samassa me molemmat terästäydyimme ja otimme soveliaamman näköiset ilmeet kasvoillemme. Ensimmäiset vieraat olivat joitakin isäni tuttuja, joita en pahemmin tuntenut, mutta tervehdin heitä kuitenkin ja otin vastaan tavanomaiset, kliseiset kiitokset ja ylistykset siitä, kuinka ihanaa oli nähdä ja kuinka hurmaavalta näytin tänään ja niin edelleen.
Muutamien mielenkiinnottomien vieraiden jälkeen sisään saapuivat Jasper, Rosalie ja Patrick ja heidän perässään koko Denalin perhe. Olin juuri halaamassa Rosalieta, kun joku työnsi töykeästi Rosalien luotani.
”Ah Bella, niin hurmaavaa nähdä taas. Mukavaa, että kerrankin saitte järjestettyä juhlat”, kuulin Tanyan kimakan äänen lässyttävän hänen tupsahtaessaan eteeni kättelemään. ”Näytät kauniilta tänään, vaikka sinuna olisin valinnut toisenlaiset korut. Nuo eivät sovi ollenkaan pukusi tyyliin.”
”Tervetuloa Tanya, mukava nähdä koko perhettänne. Valitettavasti olen eri mieltä kanssasi. Koruni ovat uniikit, äitini suunnittelemat ja pidän niitä suuressa arvossa. Vaikka totta kai, jokaisella saa olla omat mielipiteensä. Toivon, että nautitte juhlista”, vastasin kylmästi Tanyan ilkeään kommenttiin.
”Se nähdään”, kuulin Tanyan mutisevan hänen katsellessaan arvostelevasti ympärilleen. Muut Denalit poistuivat nopeasti luotani vieden Tanyan mennessään. Eleazar kysyi vielä meiltä, mistä voisi löytää vanhempamme ja kerroin Charlien ja Reneen olevan toisella sisäänkäynnillä vastaanottamassa muita vieraita. Denalien poistuessa näin Katen luovan minuun anteeksipyytelevän katseen. Onneksi sentään ilmiriita minun ja Tanyan välillä oli vältetty.
”Tekopyhä, valittava sika. Eikö tuo ämmä koskaan opi?” Emmett valitti. En ehtinyt vastata mitään, kun jo Blackit saapuivat.
”Bella, Emmett, kuinka mahtavaa nähdä taas! Emmettkin on saatu turvallisesti kotio. No poikaseni, miten matka sujui?” Billy tuli tervehtimään meitä silmät nauraen ja syventyen heti Emmettin kanssa keskusteluun.
Sillä välin Jacob astui luokseni sulaen vähän liian ihailevaan hymyyn.
”Olet kaunis tänään, kuten aina”, Jacob sanoi tarttuessaan kädestäni kiinni. Tunsin oloni vaikeaksi hänen pitäessään minua kädestä. Loin katseeni alas käsiimme, jotka näyttivät oudoilta yhteen liitettyinä. Minun siro käteni lepäsi hänen valtavassa, päivettyneessä kourassaan. En voinut olla ajattelematta kuinka paljon paremmalta käteni näyttäisi Edwardin marmorinvaalealla kämmenellä. Ja taas huomasin eksyneeni lempi aiheekseni muodostuneeseen asiaan, Edwardiin. Naurahdin kevyesti ja olin iloinen, ettei Jacob tiennyt mille, vastatessani hänelle:
”Pitkästä aikaa, Jake. Hyvä, että pääsitte tulemaan. Onneksi täällä on edes muutama tuttukin paikalla, kun tuntuu, että koko paikka pursuaa vain isän työtovereita.”
”Totta kai. Minä olen aina paikalla sinua varten.”
Vaikka Jaken heitto olikin tarkoitettu vitsinä, en silti voinut olla huomaamatta siihen kätkettyä piiloviestiä. Tajusin sen tasan tarkkaan. Jacob jaksaisi odottaa minua. Hän kyllä jaksaisi odottaa hyväksyntääni. Pelkäsin vain, ettei sitä hyväksyntää kuultaisi koskaan. Se ei ollut tarkoitettu Jacobille vaan jollekin aivan muulle. Juuri samaan aikaan, kesken pohdiskelujeni, sisään astuivat Cullenit ja olin punastua taas kerran, kun näin hänet, jota olin juuri ajattelemassa. Taas kerran Edward näytti jumalaiselta. Itseasiassa koko heidän perheensä oli todella huomiotaherättävä ja silmiinpistävän kaunis. Ympäriltämme alkoi kuulua hiljaista kuiskailua, sillä Cullenit olivat aivan uusia kaikille muille paitsi minulle.
”Mitäs hittoa? Keitä nuo kiiltokuva-hemmot oikein ovat?”
Samaan aikaan Emmettin avatessa suunsa tajusin, ettei kukaan ollut ehtinyt mainita hänelle mitään Culleneista.
”Uusia naapureita”, ehdin supattaa takaisin ja sitten Cullenit olivatkin jo luonamme.
”Hyvää iltaa Isabella ja arvatenkin... Emmett?” Carlisle tervehti ensimmäisenä.
”Hei Carlisle. Ja muistakin, että olen vain pelkkä Bella.”
”No, pelkkä-Bella, saammeko vihdoin tavata veljesi?”
”Ai niin, kyllä. Em, tässä ovat Carlisle, Esme, Edward ja Alice Cullen. He ovat uusia naapureitamme. He pelastivat minut tänään kävelemästä tuolta tienposkesta, kun Rodan sairastui. Ja tosiaan tässä on siis minun isoveljeni Emmett Swan.”
Hetken aikaa Emmett vain seisoi paikallaan katsellen uusia tuttaviamme. Saatoin melkein kuulla hänen aivojensa raksuttavan, kunnes:
”Cullen? Edward Cullen? Siinä tosiaan on ihkaelävänä sotamies-Eddie! Terve mieheen, kuoma!” Emmett huudahti ja läimäisi Edwardia selkään kuin vanhaa lapsuuden ystävää. Kuulin Edwardin nauravan melodista nauruaan.
”Taisit hetken aikaa olla vähän pihalla, Emmett? Totta se kuitenkin on. Me olemme tästä lähin teidän naapureitanne.”
Edward esitteli vielä kertaalleen perheensä Emmettille. Minun riemukseni vaikutti siltä, että ainakin Emmett tuli heidän kanssaan hyvin toimeen.
”Sutjakkaan näköinen sisko sinulla, Edward”, kuulin Emmettin hekottavan tervehdittyään Alicea.
”Puhumattakaan omastasi, Emmett.”
Lehahdin punaiseksi, kun kuulin Edwardin sanat. Mitä? Vinkkasiko hän vielä silmää? Jos mahdollista kasvojeni sävy punertui entisestään. Sillä hetkellä olin niin kateellinen Alicen tyyneydelle. Hän vain pyöräytti silmiään veljeni letkaukselle, näytti kieltään ja muistutti, että Emmettillä oli jo tyttöystävä.
”Mitä! Joko Bella on mennyt juoruamaan minusta kaikki henkilökohtaisuudet? On se kivaa, kun on siskona tuollainen juoruakka”, Emmett huudahti ja sai osakseen kummastuneita katseita muilta vierailta.
”Minusta on tosi hellyyttävää, että tuollainen jätti seurustelee”, Alice supisi hihittäen.
”Jätti vai? Jos minä olen jätti niin mikä sinä sitten olet? Joku kääpiö! Ja sitä paitsi, kukaan ei voi olla rakastumatta Roseen. Hän kerää miesten katseet. Odotas Edward, kun näet hänet.”
”Ei huolta, kaveri. Minulla on aivan toiset tytöt mielessä.”
Tällä kertaa menin niin sekaisin, että aivan varmasti vain unohdin punastua. Kun Edward sanoi, mitä sanoi hän katsahti minuun ja väläytti huumaavan hymynsä. Eikö hänen kannattaisi vähän varoa puheitaan? Nytkin Emmett jäi katsomaan meitä kahta hassusti. Valitettavasti ovesta tupsahti lisää vieraita ja uusien naapureidemme täytyi liikkua eteenpäin. Edwardin poistuessa hän muodosti huulillaan sanat:
Nähdään myöhemmin. Alice vilkutti minulle iloisesti, mutta Carlisle ja Esme vaikuttivat hieman varautuneilta ja näyttivät etsivän jotakuta. Vaikka olisin halunnut jäädä tarkkailemaan Culleneita pitemmäksi aikaa, en voinut, sillä minun oli vastaanotettava vielä muutamia vieraita. Vieressäni Emmett näytti tavallistakin innostuneemmalta ja kyseli jatkuvasti, miksen ollut kertonut hänelle aikaisemmin, että Cullenit olivat muuttaneet naapureiksemme. Tyhmä Emmett, eikö hän tajunnut, että hän oli ollut koko päivän Rosalien kanssa?
Tapansa mukaan ja tyylilleen ja arvolleen uskollisina Volturit purjehtivat sisään viimeisinä vieraina. Heidän saapuessaan paikalle äitini ja isäni olivat liittyneet minun ja Emmettin seuraan tervehtimään heitä. Aro käveli joukon etunenässä aulan poikki muut Volturit vanavedessään. Useimmat vieraistamme taipuivat kumartamaan tai niiaamaan pienesti ruhtinaiden kulkiessa ohitse.
”Rakas Kreivitär Renee ja Kreivi Charlie! Kuinka mahdottoman mukavaa nähdä jälleen”, Aro naurahti teatraalisesti hitusen liian korkealla äänellään tarttuessaan suutelemaan äitini kättä.
”Kuin myös, Ruhtinas. Ette tiedäkään, kuinka suuri kunnia on saada teidät mukaan juhliimme”, äitini vastasi kohteliaasti.
”Ei sitä tiedäkään, vaikka tietäisinkin”, Aro lisäsi huvittuneesti. Muut Volturit hänen takanaan naurahtivat hänen oudolle vitsilleen. Äitinikin naurahti kevyesti, vaikka olin varma, ettei äiti pitänyt Aron kommenttia lainkaan vitsikkäänä. Sitten Aro kääntyi minun ja Emmettin puoleen. Hän suli ilahtuneeseen hymyyn kohdatessaan katseemme.
”Aivan, aivan, täältähän löytyy kotiinpalannut Kreivi Emmett. Tervetuloa takaisin ja onnittelumme hyvin suoritetun upseeripalveluksen johdosta.”
”Tuhannet kiitokset. Täytyy myöntää, että on hauskaa olla vihdoinkin kotona”, Emmett vastasi tavalla, joka ei ollenkaan sopinut hänen rääväsuiseen tyyliinsä.
Sitten Aro käännähti puoleeni melkein ahneen näköisesti ja väläytti odottavan hymynsä minulle. Ojensin hänelle käteni ja sävähdin hänen ihonsa kylmää kosketusta. Laskiessaan käteni Aro näytti jokseenkin turhautuneelta, mutta pyyhki ilmeen kasvoiltaan salamannopeasti pois.
”Kreivitär Isabella,
notre étoile du soir, on aina niin hurmaavaa tavata teitä.”
”Kiitoksia Ruhtinas Aro. Kiitos kovasti, kun pääsitte tulemaan. Toithan Ruhtinatar Heidinkin mukanasi?”
”Ah, tietenkin Isabellallamme on puvut mielessään. Toin Heidin ja toin paljon muitakin tuttuja mukanani. Mutta ennen kuin päästän heidät viemään huomionne minun on ihailtava tuota upeaa kaulakoruanne. Valkokultaa... veikkaisin?”
”Kyllä. Äitini suunnittelema lahja helmistä ja ruusukvartseista.”
”Aivan... todella taidokasta työtä...”, Aro sanoi viedessään kylmän kätensä kaulalleni, koskettamaan korua. Hänen kosketuksensa sai ihoni menemään kananlihalle. Aron katse valui pitkin rintakehälläni lepäävää korua. Yhtäkkiä olin hyvin tietoinen todella avonaisesta kaula-aukostani, kun huomasin Aron katseen lipuvan vielä alemmas.
”Aivan, aivan todella kaunis koru todella kauniin naisen yllä on upea näky”, Aro sanoi nostaessaan katseensa. Hetken olin näkevinäni hänen silmiensä kiiltävän miltei verenpunaisena. Pelästyin sitä hieman, mutta järkiinnyin katsoessani uudestaan hänen silmiinsä. Nyt ne olivat taas entisen punertavan kastanjanruskeat. Salissa palavat kynttilät olivat varmaankin saaneet aikaan oudon värisen heijastuksen hänen silmiinsä.
Aro antoi muidenkin Voltureiden tervehtiä meitä. Aron veljet Marcus ja Cauis olivat molemmat samanlaisia kohteliaita, mutta etäisiä vanhoja miehiä kuin aina ennenkin. Heidän vaimonsa olivat vieläkin etäisempiä, sillä he nyökäyttivät ainoastaan päätänsä tervehdykseksi.Heidi oli tietenkin aivan toista maata. Hän oli Voltureista minulle läheisin. Hän vaikutti myös vähiten totisimmalta veljiensä Felixin ja Demetrin kanssa.
”Isabella, tuo on kerrassaan mahtava pukuvalinta! Rubiininpunainen tafti sopii sinulle todella hyvin. Ja ihan totta, minä jumaloin noita helman laskoksia.”
”Kiitos Heidi. Osaksi saan kiittää teitä, sillä olen noudattanut tarkkaan neuvojanne. Nyt ennen kuin unohdan minun on kerrottava jotakin. Eräs uusi ystäväni on hyvin muotitietoinen nainen ja hän on kovin innokas tapaamaan teitä, sillä hänkin kaipaa hyvää pukusuunnittelijaa. Tavatessamme suosittelin teitä hänelle. Hän on parhaillaan täällä juhlissamme, joten voisitte tavata jo tänään.”
”Hyvä on. Katsotaan, jos saisimme järjestettyä hiukan aikaa tapaamisellemme hieman illemmalla.”
”Oi hyvä. Hän tulee ilahtumaan.”
Heidin mentyä, meitä tervehtimään tulivat Jane ja Alec, kauhukaksoset. Heissä molemmissa oli jotakin todella karmivaa. Jane oli koppava, kylmä ja jopa avoimen ilkeä. Alec taas oli oudon imarteleva ja siksi pelottava. Nytkin Jane tuli luokseni, tervehti jäisesti ja puristi kättäni kuin aikoisi satuttaa. Alec taas piti kädestäni kiinni tavallista kauemmin ja vaikka hän oli kohtelias, minua hermostutti – ehkä juuri hänen liiallisen kohteliaisuutensa takia.
Jotkut Volturit eivät tulleet ollenkaan tervehtimään. Eräs nainen esimerkiksi kulki aina Aron vierellä tai muuten pysytteli hänen lähellään. Joskus hän jopa kävi koskettamassa Aroa. Aron vaimo tämä kyseinen nainen ei kuitenkaan ollut, sillä olin kuullut, että hänen vaimonsa oli kuollut jo jokin aika sitten. Sen naisen käytöstä en tajunnut ollenkaan, mutta kukapa nyt ymmärtäisikään kokonaan outoa Volturin sukua?
Kun kuulumiset oli vaihdettu, isäni pyysi Voltureita siirtymään muiden juhlijoiden joukkoon ja nauttimaan olostaan, kuin olisivat kotonaan. Satuin katsahtamaan sillä hetkellä Janeen ja näin hänen virnistävän ilkeästi isäni pyynnölle. Demetrikin vaikutti huvittuneelta. Mitä ihmettä? He olivat todella outoja.
Ensimmäisten valssin sävelten kajahtaessa juhlasalissamme Jasper tupsahti luokseni.
”Kai voit tanssia tänäänkin avaustanssin kanssani? En tiedä ketään muuta tyttöä, jonka kanssa voisin tanssia. Ajattelin, että voisimme taas noudattaa vanhaa tuttua sopimusta.”
”No miten olisi vaikkapa Tanya? Eikö hänen kanssaan oliskin
hurmaavaa tanssia?”
”Olen tosissani, Bella. Minua hermostuttaa. Tiedät muutenkin, kuinka kehno olen tanssimaan. Sinä olet ainoa, jonka kanssa olen tottunut tanssimaan.”
”No totta kai voin tanssia kanssasi. Sinä hermoilet turhaan, Jasper. Ainahan me olemme tanssineet yhdessä!”
Ja niin Jasper tarttui kädestäni kiinni ja johdatti minut tanssilattialle lisäten:
”Näin me yksinäiset sudet tanssimme keskenämme.”
Valitettavasti heti ensimmäisen tanssin jälkeen minun oli pakko hylätä Jasper hetkeksi, sillä en voinut kieltäytyä Jacobin tanssipyynnöstä. Loin anteeksipyytelevän ilmeen Jasperiin kävellessäni Jacobin kanssa tanssimaan. Pyörähdellessämme lattialla minä todella nautin olostani. Taustalla soi ihana kappale, ympärilläni pyörähteli iloisia ihmisiä ja minä tunsin oloni turvalliseksi Jacobin käsivarsilla. Jake todella osasi viedä. Tosin, kun vertailukohteena oli Jasper, ei se oikeastaan ollut edes paljon sanottu. Naurahdin ajatuksilleni, jolloin Jacob kysyi kulmiaan nostaen:
”Mitä?”
”Sitä vaan, että Jasper ei osaa tanssia.”
”Heh, no siinä ei ollut kyllä mitään uutta.”
”Mutta on hellyyttävää, että hän kuitenkin yrittää.”
”Niin, ehkä Jasperkin vielä oppii. Mutta sillä aikaa kun hän harjoittelee, minä voin tanssia kanssasi.”
”Sinä tanssit hyvin.”
”Ja sinä näytät suloiselta, kun tanssit.”
”Kiitos.”
Meillä oli todella hauskaa keskenämme Jacobin kanssa, mutta tanssin loppuessa, tiesin Jasperin tarvitsevan minua. Poistuessamme tanssilattialta Jacobin kanssa meitä vastaan tuli kolme ihmistä. Jasper tuli oikealta ja Edward ja Alice vasemmalta suunnalta. Edward ja Alice saavuttivat meidät ensimmäisinä. Edward loi minuun onnellisen katseen, jossa oli ripaus viettelevyyttä. Heti Edwardin nähtyään Jacob kurtisti kulmiaan. Edwardkin loi todella tuiman katseen Jacobiin.
”Ketä he ovat, Bella?”
”Edward ja Alice Cullen, uusia naapureitamme.”
”Hei, sinun täytyy olla Jacob Black. Hauska tutustua.” Alice sanoi omaan positiiviseen tyyliinsä. Jacob sanoi vain ”hei”, muttei tarttunut Alicen ojennettuun käteen. Olin hiukan ihmeissäni, sillä ei Jacob yleensä ollut noin varautunut uusia ihmisiä kohtaan.
”Olin juuri tulossa kysymään sinua tanssimaan... Joten saisinko luvan, Bella?” Edward kysyi, enkä olisi voinut tuntea itseäni yhtään onnellisemmaksi. Hän halusi tanssia kanssani! Sen oli pakko tarkoittaa sitä, että hän oli kiinnostunut minusta. Samalla tunsin pienen omantunnon pistoksen, kun olin päätäpahkaa aikomassa vastata myöntävästi. Olinhan sentään luvannut Jasperille tanssivani hänen kanssaan. Juuri silloin Jasper saapui luoksemme ja oli avaamassa suutaan, kun yhtäkkiä Edward huudahti:
”Jasper! Olisi pitänyt arvata, että sinäkin olet täällä, kun kerran Emmettkin on!”
”Edward..? Mitäs pirua sinä täällä teet?”
”Me muutimme tänne, juuri tänään. Ja ajattele, minä kun luulin, ettemme näkisi enää koskaan.”
”No jätkä, tervetuloa kotiin!”
”Hmm.. Hei, minä olen Alice, Edwardin sisko. Sinä siis olet Jasper”, Alice esitteli itsensä Jasperille.
Jasper meni hetkeksi aikaa aivan mykäksi ja jäi vain katselemaan Alicea. Alice naurahti pienesti Jasperin reaktiolle ja ojensi kätensä. Minä taas mietin, kuinka jonkun nauru pystyi kuulostamaan niin paljon puron liplatukselta tai joltakin tuulikellon helinältä. Jasper oli saanut koottua itsensä ja tervehti nyt Alicea.
Voi Jasper! Hän oli niin läpinäkyvä ja niin selvästi ihastunut Aliceen. En voinut moittia Jasperia, olihan Alice kaunis ja ihana luonteeltaan.
”Joten, tuletko kanssani tanssimaan, Bella?” Edward kysyi uudelleen.
”Jos Jasperilla ei ole mitään sitä vastaan. Ehdin näet jo luvata hänelle.”
”Mene vain Bella. Enhän minä voi varata sinua koko ajan itselläni”, Jasper myöntyi.
”Mehän voimme tanssia keskenämme, Jazz!” Alice hihkaisi odottavasti.
”Jazz? Mistä sinä sen repäisit?” Jasper kysyi hölmistyneenä.
”Minusta sinä näytät ihan Jazzilta. Se on ihana lempinimi sinulle, jos siis annat minun käyttää sitä..?”
”No hyvä on, jos kerran haluat noin kovasti, Alice... tai miten olisi vaikka
Lice-Lice?
Jälleen kerran Alice nauroi suloisesti. Nuo kaksi tulivat kyllä hyvin juttuun. Oli aika epätavallista Jasperilta olla noin luonteva vieraan ihmisen seurassa. Mutta kukapa ei olisi luonteva Alicen seurassa?
”Sinun kannattaisi vähän miettiä kenen seuraan uskaltaudut, Bella. On sääli, ettei naapureitaan voi valita, mutta ystävät voi valita. Siksi pyydänkin sinua vielä harkitsemaan”, Jacob sanoi tehdessämme lähtöä Edwardin kanssa.
”Mikä sinun on Jake? Kyllähän minä voin tanssia kenen seurassa tahansa ja niin voit sinäkin. Sitä paitsi minä pidän jo Edwardia ystävänäni. Ja jos tämä sinua niin paljon häiritsee, niin voin luvata tanssia sinun kanssasi vielä myöhemmin.”
Jacob ei sanonut mitään, mutta näytti vain vihaiselta.
”Mene nyt vaikka pyytämään Rachelia tanssimaan. Hän näyttää niin yksinäiseltä.”
”Ei huvita. Minulla ei edes ole hirveän hyvä olo. Taidan mennä haukkaamaan raitista ilmaa.”
Ja niine hyvineen Jacob oli poissa.
”Ei Jacob yleensä tuollainen ole. Hän on usein mukava uusia ihmisiä kohtaan”, selitin Edwardille astellessamme Jasperin ja Alicen
– anteeksi, Jazzin ja Lice-Licen – perässä tanssimaan.
”Ehkä hänellä vain ei ollut hyvä päivä tänään”, Edward ehdotti lisäten: ”Mutta minullapas on.”
”Saanen kysyä, miksi ihmeessä sinulla sitten on?”
”Koska minulla on sinut.”
Sen sanottuaan Edward kiersi toisen kätensä vyötäisilleni ja vei minut tanssiin, jollaista en vielä koskaan ollut tanssinut. Se oli kuin satua. Minusta tuntui paremminkin siltä kuin olisin lentänyt, enkä astellut tanssilattialla. Tanssiminen oli niin helppoa! Jos Jacob oli ollut hyvä viemään pariaan niin Edward oli siinä täydellinen. Olikohan hän oikeasti joku tanssija? Yhdestä asiasta olin täysin varma. Hän oli unelmani. Koko ajan minä tuijotin Edwardia silmiin, silmiin, joista löysin jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Ne olivat niin syvät ja viisaat. Minä ihan totta taisin hukkua hänen silmiensä kultapyörteisiin. Oli hyvä, että hän piti niin lujasti minusta kiinni. Kappaleen päättyessä tuntui siltä kuin olisin herännyt jostain unesta. Edward kumarsi minulle hauskasti ja väläytti hymynsä.
Yhtäkkiä hänen silmiensä katse muuttui tummaksi ja hänen olemuksensa varautuneeksi. Katsahdin samaan suuntaan, johon näin Edwardinkin katsovan. Nyt näin itsekin mitä Edward tuijotti. Väkijoukosta erottui Aro, joka lähestyi meitä kahta.
Bellan puku:
http://www.google.fi/imgres?q=ball+gown&um=1&hl=fi&sa=N&biw=1280&bih=705&tbm=isch&tbnid=YDDJ28uPm2z4CM:&imgrefurl=http://www.ofdress.net/25/Ball-Dress/&docid=jUHDikIG67TmeM&imgurl=http://www.ofdress.net/img/Cute-Ball-Gown-Marriage.jpg&w=400&h=567&ei=5AhWT9LuOqPa4QTi9Zy4Cg&zoom=1&iact=hc&vpx=1049&vpy=265&dur=1399&hovh=267&hovw=188&tx=183&ty=142&sig=117659129530192363301&page=2&tbnh=153&tbnw=108&start=24&ndsp=32&ved=1t:429,r:31,s:24Komentteja?