FMA En jaksa elää yksin (osa 1) S

[Whitestar]

Kirjoittaja: Whitestar
Fandom: Fullmetal Alchemist
Ikäraja: S
Paritus/Hahmot: Ed, Al ja muita, ainakin toistaiseksi paritukseton
Vastuuvapaus: Hahmot eivät ole omiani ja en saa tästä palkkaa
A/N: Tälläistä aloittelin koulussa ja kun kotona puhtaaksi kirjoitin niin en oikein keksinyt mitään jatkoa niin päätin tehdä moniosaisen, ensimmäiseni.
Toivottavasti menee hyvin. Ja te pidätte

En jaksa elää yksin

Ed oli taas nukahtanut lattialle. Al katsoi isoveljeään, hän oli kerta kaikkiaan mahdoton.
Al ymmärsi kyllä, että Edillä oli rankkaa, mutta silti, ei tämä käynyt päinsä.
Al nosti varovasti Edin syliinsä ja kantoi veljensä hellästi nukkumaan hotellihuoneeseensa. Ed nukkui syvää unta, eikä edes tuntunut huomaavan.
Al istui nurkkaan ja katsoi lempeästi nukkuvaa isoveljeään. Hän oli iloinen, että veli sai nukuttua, vaikka häntä vaivasi Alin kehon menetys. Mutta Al tiesi, että Ed näki painajaisia ja hän tunsi valtavaa syyllisyyttä ja tuskaa. Al näki sen kyllä pelkästä veljen ilmeestä, kun tämä katsoi Alia.
Al oli hiljaa syvällä itsekseen kiitollinen Mustangille. Eversti oli heidän epäonnistumisensa jälkeen antanut Edille toivon, kun kertoi että armeijan palveluksessa Ed pääsisi käsiksi erikoislaatuisiin tutkimustuloksiin ja ehkä saisi heidän kehonsa takaisin.
Eversti aina myös kiusasi Ediä, hän koetteli Ediä. Hän ei antanut Edin luovuttaa, masentua. Hän myös antoi Edille toisenkin tavoitteen, näyttää Roylle että osasi asiansa.
Ed alkoi heräillä. Hän katseli hetken ympärilleen hetken kummissaan. Jos Al olisi pystynyt, hän olisi hymyillyt isoveljelleen. ”Huomenta isoveli. Miten nukuit?” Olit taas nukahtanut lattialle, niin toin sinut tänne nukkumaan.” Al sanoi ja Ed hymyili Alille, ”Kiitos, sinä olet kyllä niin ihana veli.” Ed sanoi iloisesti, kävi nopeasti halaamassa Alia ja alkoi sitten pukea. Al toivoi että olisi voinut tuntea veljensä halauksen.

Ed ei halunnut taas miettiä tekemäänsä virhettä. Hän ei halunnut taas tuntea sitä järjetöntä tuskaa. Mutta Alin katsominen sai aina sen haavan aukeamaan hänen sydämessään.
Hän oli vannonut hankkivansa Alin kehon takaisin ja hän vannoi sen yhä uudelleen itselleen. Hän ei voinut luovuttaa, ei vielä.
Ed työnsi aina tuskansa pois, hän tunki aina päättäväisyytensä tuskan päälle ja tukahdutti sen väkisin, ainakin hetkeksi aikaa.
Ed katui tekojaan, mutta oli kiitollinen, että Al silti oli hänen luonaan. Ed ei pärjäisi yksin, hän ei millään jaksaisi yrittää.

Al kuunteli hiljaa rautatien kalketta, ihmisten puheensorinaa ja Edin unista tuhinaa.
Alista tuntui yksinäiseltä hänen katsellessaan rauhassa Edin unta. Ed mumisi jotain unissaan, Al kumartui vähän lähemmäs kuullakseen paremmin. ”Älä huoli Al, ei hätää. Korjaan kaiken. Älä itke Al.” Ed mumisi. Al hämmentyi. Näkikö Ed unta hänestä? Ed taisi olla todella huolissaan hänestä. Al huomasi Edin silmäkulmassa kyyneleen. Al liikuttui, ”Isoveli, itketkö sinä minun vuokseni? Minun kyyneliäni?” Al kuiskasi. ”Al, minä olen aina luonasi.” Ed mumisi jälleen, jonka jälkeen alkoi jälleen tuhista unisesti.

Ed haukotteli noustessaan junasta. Hän muisteli unta, jonka oli nähnyt junassa.
Al oli muuttunut, hän oli laihtunut ja kasvanut, mutta Ed tunnisti hänet silti heti. Al oli itkenyt. Ed astui lähemmäs Alia. ”Al” Ed kuiskasi, pikkuveli katsoi häntä kyynelten läpi. ”Veli, en ole täällä. Olen vain keho, pelkkä kuori.” Al sanoi. Ed pysähtyi kesken askeleen. Hän katsoi laihaa ja kärsinyttä Alia, häntä itketti. ”Al, minä lupasin hakea sinut.” Ed sanoi hiljaa, mutta Al pudisti päätään, ”Tämä on vain unta, vielä ei ole aika.” Al sanoi hiljaa.
Ed tuijotti järkyttyneenä veljeään. ”Minä haen sinut vielä takaisin, lupaan sen.” Ed sanoi päättäväisenä. Al nyökkäsi ja hymyili. Ed hymyili itsekin. Samassa hän tunsi käden olkapäällään, kääntyessään hän näki takanaan ”totuuden”.
”Terve” Se sanoi ja virnisti. Se työnsi Edin johonkin aukkoon. Ed putosi pitkän matkan, tai siltä se ainakin tuntui. Lopulta hän putosi johonkin kovaan. Hän huomasi pudonneensa Alin syliin. Ed ilahtui silminnähden. ”Al…” Ed sanoi, mutta ei päässyt pidemmälle, kun Al hajosi osiin. Ed näki verisinetin läpi kulkevan ison halkeaman. Ed katsoi Alin haarniskaa järkyttyneenä. Ed tunsi kyynelten tunkevan esiin. Al. Ei, ei Alphonsea. Ei!!
Ed kuuli pientä vaikerointia ja vasta nyt hän katsoi ympärilleen, mikä oli virhe. Hän järkyttyi nähdessään maassa verisiä ruumiita. Hän tunnisti armeijan väkeä, Winryn ja Pinakon. Äidin ja Hohenheimin.
Ed katseli näkyä kykenemättä liikkumaan.

Siihen Ed oli herännyt, eikä hän halunnut muistella untaan. Edillä kulki kylmiä väreitä ajatellessaankin että jos tuo olisikin totta.

Al katsoi veljeään, hän ajatteli junamatkaa, joka oli ollut aika kummallinen laadultaan muihin verrattuina.
Mustang käveli veljeksiä vastaan luutnantti takanaan. ”Terve pojat, miten matka sujui?” Mustang kysyi iloisesti. Ed katsoi Mustangia ilmeellä joka kertoi paljon.
Ed ja Al kävelivät Mustangin ja luutnantin perässä juna-aseman ihmismassan läpi, eikä kukaan huomannut että heitä tarkkailtiin.

~jatkuu~

//Classick muokkasi ikärajan

[Teräsedward]

Hooo~~ Tää alkaa jännästi BDDD
Jatkoa nopeasti kiitos<3

[YaoiFan485]

Osittain surullinen mutta silti ihana tarina. Odotan innolla jatkoa :3

[Whitestar]

Kiitos molemmille♥ 
Jonkinlaista suunnitelmaa minulla on, muttei vielä täysin käsinkosketeltavaa. Katsotaan miten tässä edetään
Kiitos kommenteista~

Kirjoittaja: Whitestar
Ikäraja: K-7
Fandom: Fullmetal Alchemist
Paritus/Hahmot: Ed, Al, tuntematon heppu. Paritukseton
Vastuuvapaus - Hahmot ovat Hiromu Arakawan enkä saa tästä rahaa
A/N: Sainkin keksittyä lisää tähän nyt jo. Tästäkin tuli vähän lyhyt, mutta se on ihan hyväkin. Tässä on parikin juttua, jotka pidetään lukijoilta salassa, se on ihan tarkoituksellista, ne kyllä selviävät myöhemmissä osissa.

En jaksa elää yksin osa 2

Juoksen, pakenen. En voi pysähtyä, en voi katsoa taakseni, minun on vain juostava, juostava ja juostava, pysähtymättä milloinkaan. Mitä minä pakenen? Miksi minä pakenen?
En tiedä, mutta tiedän, että minun juostava pois täältä, nopeasti.
Putoan pimeyteen. En näe mitään, en kuule mitään, en tunne mitään. Mitä tämä on? Missä minä olen? Onko tämä edes todellista?
Kaadun maahan, ympärilläni palaa. Vaarallinen tuli, hengenvaarallinen. Mutta, niin houkutteleva. Niin kaunis. Ei minua kukaan kaipaa, ei minulla ole syytä elää. Mitä muka edes teen tässä maailmassa? Astun liekkeihin hymyillen, vihdoinkin, tilaisuus.

Ed istui kirjastossa ja luki. Tai kaikki luulivat hänen lukevan. Oikeasti Ed oli syvällä ajatuksissaan.
Hän ei vain oikein tiennyt mitä edes ajatteli. Hän vain halusi tyhjentää mielensä ajatuksista.
Ed kohotti katsettaan ja ehdi nähdä kuinka kirjaston nurkalla kääntyi nopeasti joku ja lähti. Ed ei jaksanut vaivautua, kaipa joku armeijasta vain oli käynyt katsomassa Ediä, muttei uskaltanut häiritä ja kun meinasi jäädä kiinni, pakeni.
Ed syventyi jälleen ajatuksiinsa kun hänen mieleensä pomppasi kuin tyhjästä ajatus. Se tuli kuin joku olisi kuiskannut sen hänelle.
Ed nousi ylös ja etsi kirjaston hyllystöstä jotain kirjaa, aiheeseen liittyvää. Hän ei tajunnut mistä se ajatus tuli ja miksi se edes liikutti häntä, mutta hän ei voinut asian antaa olla.
Pian Ed löysi etsimänsä ja palasi pöydän ääreen lukemaan sitä.

Kolmisen tuntia myöhemmin Ed käveli ulos kirjastosta. Hän lähti majatalolle jossa he asuivat Alin kanssa siihen asti että lähtisivät taas matkaan.
Ed mietti Alia. Veli oli ollut vähän kummallinen jo jonkin aikaa. Mistähän se johtui?
Ed käveli ajatuksissaan jotakuta päin. Ed pahoitteli törmäilyään ja kohotti katseensa ja katsoi suoraan heppuun, jolla oli musta huppu päässään ja musta avonainen viitta. Tyyppi virnisti Edille ja lähti pois. Ed jäi kummissaan katsomaan hepun perään, hän ei ollut ehtinyt edes nähdä tämän kasvoja hupun alta.

Al istui nurkalla, hän silitti pientä kissanpentua joka kehräsi Alin sylissä. Al oli iloinen kun eläimet pitivät hänestä, varsinkin kissat. Ne olivat niin suloisia.
Al havahtui kuullessaan askelia. Ed käveli melkein Alia päin. Veli oli painanut katseensa maahan ja oli aivan ajatuksissaan.
”Isoveli, herätys. Monenko ihmisen päälle olet jo kävellyt?” Al sanoi isoveljelleen joka kohotti päänsä kuin pelästyen. Hän naurahti hiljaa, ”Yhden vain. Sellaisen kummallisen huppupää hepun.”
Al katsoi isoveljeään nyrpeästi, tai ainakin yritti. ”Ed. Koeta nyt keskittyä edes kävelemiseen ettet satuta viattomia ihmisiä.” Al sanoi. Ed kohautti olkiaan ja mumisi jotain itsekseen. ”Mikä hätänä veli?” Al kysyi nyt huolissaan, veli ei ollut oma itsensä. ”En tiedä. Hei Al, tuletko jo sisälle?” Ed kysyi. Al katsoi veljeään. ”Miksi?” Ed näytti nololta, ”En tykkää olla yksin. Kaipaan seuraa nyt.” Hän sanoi hiljaa.
Edillä oli ikävä epäilys jostain, eikä hän halunnut altistaa rakasta veljeään sille. Hän ei halunnut menettää Alia yhtikäs minnekään.
Al laski kissanpennun maahan ja he menivät sisälle. Pentu jäi katsomaan surullisesti heidän peräänsä. Yhtäkkiä joku nosti hellästi pennun syliinsä. ”Ei hätää.” Nuori poika,  noin Edin ikäinen, sanoi kissanpennulle, silitti sitä ja katsoi Edin ja Alin huoneelle päin huppunsa alta. ”Vai että Edward ja Alphonse Elric, tästä tuleekin kivaa.” Poika naurahti ja katosi sitten varjoihin.

~jatkuu~

[Teräsedward]

OMG!! Tuo huppu hyybä on tosi kiva! Just sellainen salaperäinen! Se tuntee Edon ja Alin, mutta me ei tuneta sitöä BD Just sitä parasta materiaalia <3 Jatkoa kiittooos <3

[Whitestar]

=D Kiitos Edo.
Se hyybä liittyy omiin aikaisempiin randomideoiniini. Myöskään Al ja Ed ei tunne sitä, vielä ainakaan.
Tahallani pidän jännitystä yllä. Kiitos kommentistasi^^

[Whitestar]

Kirjoittaja: Whitestar
Ikäraja: K-7
Fandom: Fullmetal Alchemist
Paritus/Hahmot: Ed, Al, tuntematon heppu. Paritukseton
Vastuuvapaus - Hahmot ovat Hiromu Arakawan enkä saa tästä rahaa
A/N: Noniin, kolmas osa on viimein valmis Nyt paljastuu jonkin verran mutta moni asia on vieläkin arvoitus, joten odottakaa jännityksellä nelososaa.
Tämä huppuheppu on oikeastaan minun vanha Cosplay ideani, jonka ehkä joskus toteutan, että jos conissa joskus hahmoon törmäätte, voitte arvata että se olen minäXD Mutta asiaan.

En jaksa elää yksin 3

Mustahuppuinen poika astui pieneen mökkiin. Hän riisui huppunsa ja päästi mustat hiuksensa tippumaan hupun päälle. Hän sytytti pienen kynttilän ja istuutui lehtikasan eteen. Hän nosti kuvan noin viisitoista vuotta vanhasta pojasta, jolla oli pitkät vaaleat hiukset ja iloinen hymy. Hän hymyili itsekseen, viimeinkin. Poika nosti päätään ja otti pienestä horjuvasta hyllystä kirjan. Se oli leikekirja, tästä samaisesta pojasta, josta kuvakin oli. Poika selasi kuvia, tekstejä ja muistiinpanoja. Sitten hän sulki kirjan ja laski sen maahan etukansi ylöspäin, siinä luki kauniin kirjaimin, ”Edward Elric.”

Ed haukotteli ja venytteli tuolissaan. Hän ei millään olisi jaksanut tehdä raporttia everstille, mutta harmi vain, se oli pakollista. Ed huokaisi ja katsoi kirjoituskoneen avulla syntynyttä hienoa tekstiä. Hän ei ollut päässyt paljoa alkua pitemmälle. Hän mietti hetken ja haki sitten kupin kahvia, ilman sitä hänellä ei onnistunut mikään.
Ed palasi kirjoituspöytänsä ääreen syvään huokaisten. Hän jatkoi raportin kirjoittamista, mutta oli silti aivan ajatuksissaan. Hän muisteli sitä kummaa mustahuppuista tyyppiä ja sitä pahaa epäilystä. Ed ei tajunnut miksi edes mietti koko asiaa. Mutta silti se vaivasi häntä. Kuka se mustahuppuinen heppu oikein oli? Se Ediä kummastutti eniten. Kuka haluaisi peittää kasvonsa niin täydellisesti? Ja Edistä siinä tyypissä oli ollut jotain tuttua, jotain hyvin tuttua.
Ed ravisteli ajatuksen pois mielestään ja yritti keskittyä raporttiin, Mustang suuttuisi jos se ei olisi valmis tänään.

Kun Ed lähti illalla töistä, ulkona satoi kaatamalla. Ed irvisti, mutta päätti lähteä sateessa kotiin. Hän kastui nopeasti litimäräksi.
Ed oli kävellyt vähän matkaa kun häntä vastaan tuli joku mustaan pukeutunut tyyppi. Sateen takia Ed ei nähnyt henkilöä kunnolla. ”Moi Ed.” Poika sanoi iloisesti käheällä äänellä. Ed pysähtyi ja katsoi tyypin perään. Kuka hitto tuo oli? Ed mietti.
Edille tuli äkkiä inhottava olo ja hän juoksi koko loppumatkan.
Kun Ed saapui perille, Al oli ulkona odottamassa häntä. ”Isoveli?” Al huudahti kun näki Edin juoksevan paniikissa hänen luokseen. ”Mikä hätänä?” Al kysyi, Ed huohotti ja yritti tasata hengitystään. ”Joku kumma tyyppi moikkasi minua enkä todellakaan tuntenut häntä.” Ed huohotti. Al katsoi veljeään, muttei sanonut mitään. He menivät sisälle.

Mustahuppuinen poika istui Edin ja Alin majatalon edessä, satoi kaatamalla, mutta poika ei välittänyt siitä. Hän vilkaisi majatalon ovea mutta pettymyksekseen se ei auennut.
Poika painoi päänsä jalkoihinsa ja kuunteli hiljaa kaikkia ääniä. Pian majatalon ulko-ovi aukesi ja Ed astui rappusille. Hän katsoi sadetta irvistäen inhoavasti. Al tuli veljensä taakse ja he lähtivät.
Poika nousi ylös ja lähti seuraamaan veljeksiä. Al huomasi sen, mutta päätti katsoa mitä tapahtuisi.
Ed käveli kädet taskussa Alin edellä, hän potki pikkukiveä edellään.
Ed kääntyi vanhan tehtaan pihaan ja pysähtyi, ”Kuka oletkaan, lakkaa seuraamasta meitä tai tule sanomaan jos on asiaa.” Ed sanoi korottaen ääntään.
Poika hätkähti piilossaan, mutta päätti totella. Hän astui esiin roskiksen takaa ja katsoi Ediä hämillään.
Ed mulkaisi poikaa, ”Mitä sinä haluat?” Ed murisi. Poika huokaisi, ”En kyllä uskonut että haluat tietää, Nii-san.” Poika sanoi hiljaa. Ed katsoi poikaa hämmentyneenä, ”Kuka helvetti sinä olet?” Ed sanoi purren hampaansa yhteen. Poika virnisti, hän avasi takkinsa ja otti sen kokonaan pois. Hänen mustat hiuksensa, jotka olivat takaa letillä, lennähtivät ilmaan. Ed ja Al katsoivat poikaa järkyttyneinä. Poika virnisti ilkikurisesti, ”Kukako olen? Olen sinä, tavallaan. Olen Black Ed.” Poika sanoi naurahtaen pienesti. Ed katsoi poikaa suu auki. Poika oli aivan kuin hän, mutta negatiivisena. Silmät ja hiukset olivat mustat, mutta kasvonpiirteet täsmäsivät. Asukin oli samanlainen, värit vain olivat päinvastoin. ”Black Ed?” Ed toisti kysyvästi ja poika nyökkäsi. ”Geenikopio sinusta, tosin virheellinen.” Black Ed sanoi päätään pudistaen, ”se on varmasti järkyttävää etkä halua uskoa, mutta se on totta. Usko pois vain Nii-san.” Al astui edemmäs ja mulkaisi toista Ediä, ”Mitä oikein selität? Taidat olla päästäsi vialla.” Al karjui. Black Ed huokaisi, muttei ehtinyt sanoa mitään, koska Ed huudahti väliin. ”Hei Black, miten tämä on mahdollista?” Ed huusi, mutta Al asettui Edien väliin. Black Ed naurahti ja kääntyi, ”Alphonse ei ilmeisesti halua minun olevan täällä, joten lähden.” Black Ed sanoi ja lähti kävelemään pois.
Ed juoksi pari askelta tämän perään, mutta Al pysäytti hänet. Ed katsoi Alia, ”Hitto vieköön, minä haluan puhua hänen kanssaan tarkemmin.” Ed sanoi päättäväisenä ja Al myöntyi, he juoksivat Black Edin perään, mutta poika oli jo kadonnut.


Black Ed puki mustan viittansa ylleen ja nosti katseensa ja katsoi Armeijan esikunnan rakennusta. Hän virnisti ja lähti. ”Nii-san, vielä ei ole oikea aika, mutta pian kaikki selviää. Sulattele tätä rauhassa, niin kyllä vielä tulee aika.” Black Ed sanoi ja käveli varjoihin leveästi hymyillen.

Black Ed astui sisään ränsistyneeseen mökkiin. Hän riisui viittansa ja takkinsa. Hän käveli avaamaan ikkunaverhot. Ulkoa tuleva valo heijastui hänen vasemman kätensä metallisesta automailista. Valo näytti pöydällä olevan muistiinpanon tekstin täydellisesti.

Olen Edward Elric, mutta en ole. Olen vain kopio, mutta minussa on virhe.
Minut luotiin laboratoriossa, minut kidnapattiin ja minua geenimuunneltiin.
Minusta ei kuitenkaan tullut toivottua, minusta ei tullut Edward Elricin kopiota, vaan vastakohta.
Ulkonäköni on muuten sama, mutta hiukseni ja silmäni ovat mustat, kun Edwardilla taas kultaiset.
Olemme luonteeltamme muuten samanlaisia, mutta minä vain en suutu kuten hän, vaan nauran. Olen myös hiljaisempi. Mutta ei ihmekään, Nii-sanhan se alkuperäinen on. En minä. Olen vain virheellinen kopio, vain epäonnistunut jäljitelmä.
Olen Nii-sanin vastakohta, Automailinikin ovat eripäin kuin hänellä, päinvastoin. Samoin asuni, viittani on musta ja muu asu punainen.
Minulla ei ole pikkuveljeä, professorit eivät ehtineet tehdä, onneksi.

Vaikka olemme niin samanlaisia, olemme silti liian erilaisia. Olen negatiivinen Edward. Olen tunteettomampi kuin Edward, tosin se voi johtua siitä, ettei minulla ole ystäviä.
Olen etsinyt Nii-sania jo pitkään. Nyt löysin hänet, oikean, ainoan Edwardin. Nyt pitäisi vielä esittäytyä. Uskon ettei Edward halua minua elämäänsä. Olen niin erilainen, mutta silti liian samanlainen.
Nyt kun Nii-san on tuossa edessäni, alan epäröidä. Koko elämäni olen etsinyt häntä, hänen löytämisensä on ollut ainut päämääräni, ja nyt epäröin, nyt tuntuu, että mitä järkeä tässä on. Mutta tässä sitä nyt ollaan, eikä enää voi perääntyä, nyt teen sen.

Tässä minä nyt olen, tästä ei enää voi perääntyä.
Tämä on minun elämääni, minun tuskainen elämäni, vaikken tuskaa tunnekaan, en mitään.
I am Black Ed, Nii-sanin painajainen. Varo vain, Edward, täältä minä tulen. Enkä suostu peräänymään.


~jatkuu~

[YaoiFan485]

Mahtava idea toi Black Ed, anna tulla jatkoa ~  :3

[Teräsedward]

HOOOO!!! OMG TÄÄ OLI TOSI MahTAVA!!! O.O Black Ed on mahtava keksintö ja loi kunnon juonen tarinaan. Ensi alkuun ajattelin Envyä ja sitä, että hän selailee Edwardin kuvia siinä toivossa, että heistä voisi vielä tulla veljes kolmikko (Siis Envyhän on Edwardin ja Alphonsen isovelipuoli). Sitten aloin ajattella Hohenheimia, kun se oli kaipaava.

Mutta ei ylitit odotukseni!

Jatkoa nopeasti kiittooos~~

[Whitestar]

Kiitos Teräsedward ja YaoiFan
Jatkan toivottavasti pian.
Joo, Black Ed oli joku random ajatus kun mietin cossia ja tuli jo silloin ajatus että haluan hänet ficciin, mutten tiennyt silloin mihin mutta tähän hän nyt päätyi.
Kiitos kommenteistanne^^

A/N: Tässä päätin nyt panostaa tähänkin ficciin enemmän kun tämä on vähän tökkinyt.

En jaksa elää yksin 4

Ed istui hämmentyneenä majatalon sängyllä ja luki saamansa kirjeen ties monetta kertaa läpi. Teksti oli kirjoitettu käsialalla, joka muistutti paljon hänen omaansa. Se oli vieläpä sitä hänen kamalinta käsialaansa. Ed tiesi kyllä että se ei kirjoittajaa haitannut, koska kirjettä ei ilmiselvästi kenenkään muun kuin hänen kuulunut lukevan. Eikä kovin moni kyllä saisi selvääkään.

”Jos haluat tietää kaiken, tule sinne missä tapasimme aikaisemmin. Mutta tule yksin.
Ehkä paljastan kaiken.

Black Ed”

Ediä ihmetytti se, miksi kirjeessä ei kerrottu koska hänen täytyi tulla paikalle. Nytkö? Ed mietti pitkään eri vaihtoehtoja, kunnes lopulta nousi ylös, rypisti kirjeen taskuunsa ja lähti.
Ed käveli hiljaa ulos, herättämättä huomiota. Hän lähti kävelemään kädet taskussa kohti vanhaa tehdasta kuin olisi ollut iltapäiväkävelyllä.
Edin sydän hakkasi jännityksestä ja hän toivoi saapuvansa tehtaalle pian.

*

Ed tutki katseellaan tyhjää tehtaan pihaa. Hänet oli ilmeisesti sittenkin huijattu tänne, mutta silti Ed päätti odottaa hetken.
Yhtäkkiä alkoi sataa ja Ed käveli suojaan jonkin vanhan katoksen alle. Hän seisoi nojaten seinään ja katsoi sadetta ennen kuin tajusi että joku istui hänen vieressään.

Ensin Ed luuli että poika oli loukkaantunut, hän istui seinää vasten jalat koukussa, pää polvissa ja kädet jalkojen ympäri kiedottu. Tarkemmin katsottuaan Ed tunnisti Black Edin.
Hän katsoi poikaa hiljaa eikä kumpikaan sanonut mitään. Black Ed ei edes vilkaissut Ediä päin, vaikka Ed oli varma että poika oli huomannut hänet.
Ed valutti itsensä seinää pitkin istumaan ja katsoi sadetta, joka oli yltynyt niin lujaksi että rakennuksia ei oikein erottanut.

Pitkään kestäneen hiljaisuuden rikkoi lopulta Black Ed. ”Haluatko todella tietää?” Hän kysyi hiljaisella äänellä ja vilkaisi Ediä, joka katsoi takaisin ja nyökkäsi.
”En millään keksi itse selitystä tähän, niin sinun kai pitää kertoa se.” Ed sanoi hiljaa, varoen sanojaan.
Black Ed katsoi Ediä, sitten sadetta, painoi taas katseensa ja mietti hetken mitä sanoisi. Hän tuntui epäröivän hetken, kunnes nosti katseensa sateeseen ja huokaisi.
”En itsekkään tiedä aivan kaikkea. Mutta voin kertoa sen minkä tiedän.” Kertoessaan hän palasi siihen aikaan, niihin päiviin.

Pimeys, pelko, kaikki ne ihmiset, koneet, aineet, hajut, äänet.

Viisivuotias kidnapataan laboratorioon koekaniiniksi. Häntä geenimuunnellaan, rääkätään. Kokeet tavallaan epäonnistuvat. Tulokset ovat epätoivottuja ja se merkitsee koekaniinin tuhoamista.

Ahdistava pelko, viha, kipu, tuska.

Pakomatka pimeyteen, takaa-ajo, paon jälkeinen piilottelu, yksinäisyys, järjetön yksinäisyys.

Kaikki se tuska. Kaikki se pelko. Kaikki se oli liikaa.

Ed huomasi kyllä ettei Black Ed ollut läsnä kun kertoi tarinansa. Loppuvaiheessa hän tuntui palaavan todellisuuteen.

”…loppuvaiheessa en edes tahtonut elää, olin ihan sekaisin. Kun pakenin, en osannut kuin juosta. En muista siitä juuri mitään.
Viimeinen muistikuvani on kun astuin liekkeihin. En tajua sitä itsekään.
Mutta sen jälkeen piilottelin niiltä jotka minut kidnappasivat ja vasta nyt olen uskaltanut liikkua vapaammin, näin monen vuoden päästä.” Black Ed selitti hiljaa.

Ed katsoi vieressään istuvaa poikaa. Ei varmasti ollut helppoa piilotella yksin vuosia.
”Mistä keksit etsiä minut?” Hän kysyi hiljaa. Black Ed vilkaisi Ediä. ”Kuulin kerran kun ne minut napanneet tyypit puhuivat että ’toivottavasti saamme luotua toisen Edward Elricin’ ja sen pohjalta otin selvää sinusta.
Olin yksinäinen, siksi halusin löytää sinut. En ole koskaan halunnut elää näiden vuosien aikana.” Black Ed sanoi ja Ed katsoi toista ymmärtäväinen ilme kasvoillaan. Se mahtoi olla kamalaa.
Poikien välillä vallitsi pitkä hiljaisuus.

Hiljaisuuden rikkoi lopulta Black Ed, ”Mitäs nyt? Ajatko minut pois vai mitä?” Hän kysyi hiljaa, arasti ja alistuneen oloisesti.
Ed ei pystynyt katsomaan ’veljeään’ vaan katsoi yhä jatkuvaa sadetta ja mietti. ”En tietenkään aja sinua pois. Jos tulet joksikin aikaa minun ja Alin luokse niin mietitään mitä tehdään?” Ed ehdotti lopulta.
Black Ed katsoi Ediä hämillään, ”Oikeasti?” Ed hymyili pojalle ja nyökkäsi.
Ed nousi ylös ja viittasi Black Ediä seuraamaan. Poika nousi ylös ja samalla uteliaasti, myös hämillään seurasi Ediä sateen läpi.

*

Black Ed istui mietteissään huoneen nurkassa ja kuunteli puolella korvalla kun Ed selitti Alille kaiken.
Black Ed ei meinannut millään jaksaa keskittyä kuuntelemaan Edin selitystä. Hän mietti tulevaisuutta, kunnes Alin huuto havahdutti hänet.
”Et voi olla tosissasi. Veli, tuohan on ihan mahdoton ajatus. Mitä jos hän jäisi kiinni? Silloin mekin olisimme pulassa.” Al huusi Edille.
Black Ed päätti esittää ettei kuullutkaan, vaikka oikeasti hän kuuntelikin.
”Mutta ei häntä voi vain ajaa pois. Kyllä hänkin ansaitsee elämän ja ystäviä, vai oletko eri mieltä?” Ed sanoi ja ihan selvästi yritti hillitä raivoaan.
”En. No okei, katsotaan, mutta voimme joutua ongelmiin kun ottaa asemasi huomioon, veli.” Al sanoi ja Ed huokaisi. ”Tiedän, mutta se on sitten sen ajan murhe.” Ed sanoi ilmiselvästi tympääntyneenä.
Black Ed huokaisi syvään. Tästä sitten alkaisi joko täysi helvetti tai se kauan odotettu hyvä aika.