Joulumaa (k11), fantasiaseikkailu, Jatkoa 18.5.//Keskeytysinfoa vikalla sivulla

[Pinski]

Taas meikäläinen kiittää ja kumartaa nenä lattiassa Sun kommenttis pelasti mun päivän, taas kerran Sainkin jo nyt uuden luvun valmiiksi. Sairaslomalla on aikaa tehdä vaikka mitä, jippii!

12. Reippahasti käypi askelet

"Tajuatko millaiseen pulaan olisimme voineet joutua?" Ben motkotti hämärästi jossain Sedin tajunnan rajamailla. Sed oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. Hänen silmänsä olivat olleet niin kauniin vihreät, kuin hennot jalokivet, Sed ajatteli. Hennot, pehmeät ja lämpöiset. Ja hänen tummat silmäripsensä olivat räpsähdellessään mullistaneet maailman. Miksei kukaan muu ollut huomannut sitä? Iho oli kylmän kalpea, varmasti se olisi tuntunut koskettaessa silkkiäkin kauniimmalta.

"Emma", Sed huokaisi ääneen.

"Haloo pahvi ja herätys!" Ben nappasi kiinni isoveljestään ja pyöräytti tämän itsensä eteen. "Tässä on Ben, Adeben, sinun pikkuveljesi. Minä en ole Emma, sinä et ole Emma, eikä tuo postilaatikko ole Emma!"

"Voi kun olisikin"

"Nyt riittää!"

"Heh, kuulostat aivan häneltä", Sed naurahti, mutta havahtui samalla hiukan paremmin todellisen maailman pariin pois harhakuvien luota.

"Kerrohan minulle", Ben pyysi mietteliäänä heidän kävellessään kohti seuraavaa testipaikkaa. "Onko tämä samanlainen yhden illan lisäys sinun tukkimiehen kirjanpitoosi -"

"Jonka muuten siirsin vaatekomerosta kaakaohyllyyni"

"-vai jotain vakavampaa?" Ben lopetti. Sed päätti valita seuraavat sanansa tarkoin ja harkiten. Hän halusi pikkuveljensä ymmärtävän, että nyt tällä kertaa, jostain kumman syystä, oli tosi kyseessä.

"Tiedäthän sen tunteen, kun keväällä ensimmäisen kerran tunnet auringon lämmittävän kasvojasi?" Sed kysyi veljeltään.

"Öh, juu -"

"Entäs sen tunteen, kun väsyneenä kaadut sänkyyn ja et pääse yli siitä asiasta, kuinka hyvältä viileän lämmin peitto tuntuu varpaiden päällä?"

"Niin"

"Ja sitten se, kun laitat kuuman kylpyveden valmiiksi ja hiipparoit vielä parvekkeella alasti varmistaakseksi, että sinulla varmasti on kylmä ennen kuin pulahdat tulikuuman veden alle"

"Anteeksi mitä?"

"Äh, älä takerru pikkuseikkoihin. Tarkoitan vain, että se ihana hyvänolontunne, joka kaikista pienistä asioista tulee -"

"Anna kun arvaan: Emma aiheuttaa sinulle saman tunteen?"

"Tuhatkertaisena", vahvisti Sed. Hänen hengityksensä nousi hennossa pakkasessa huuruna ilmaan, kun hän huokaisi syvään haaveillen.

"Mutta ethän sinä edes tunne häntä!" Ben yritti takoa järkeä Sedin päähän.

"No, eihän hän mikään hirviö voi olla", totesi Sed varmana ja ylitti suojatien reippain askelin Ben vierellään. He olivat matkalla Emman lukiolle, jossa heidän oli tarkoitus suorittaa seuraavat testit.

"Miten voit olla siitä niin varma? Eihän kauneus kaikkea ratkaise"

"Ei niin, mutta hän pelasti hämähäkin"

"Hei Sed, vaikka hän sai huippupisteet ensimmäisestä testistä, ei se tarkoita että hän olisi itse Joulupukki!" Ben virkkoi viisaasti ja tarkisti sähköisestä taskukartastaan, että he olivat menossa oikeaan suuntaan.

"Hyh älä viitsi! Olen vain yltiöpäisen onnellinen, ettei Emma ole itse Joulupukki!"

"Mitä? Eikö valkoinen partasuu ja tuhti vyötetty maha innosta sinua?" Ben vitsaili ja Sed puistelehti äänettömästi. "Mutta arvaas mitä veliseni? Olisi vain sinun onnesi, jos Emmasta kuoriutuisi jokin salainen Joulupukkiolento", Ben jatkoi.

"Miten niin? Kerrohan ihmeessä rakas veljeni, että millä ihmeellisen kummallisella tasolla se olisi minun onneni?" ihmetteli Sed tosissaan.

"Silloin sinä saisit tapailla häntä"

"Miksi en muka nyt saisi tapailla häntä?"

"Öö, odotas, hetkinen, voisikos sillä olla jotain tekemistä sen faktahomman kanssa, että hän on ihminen?"

"Niin? Kuka sanoo, etten minä saisi tapailla ihmistä?"

"Kaikki, Sed, kaikki!"huudahti Ben niin lujaa, että pari nuorta koululaispoikaa kääntyi katsomaan heitä ihmeissään. He olivat juuri kävelleet pienen alakoulun ohi ja näkivät jo edessään suuren lukiorakennuksen, jonka seinässä luki hiukan kuluinein kirjaimin Voionmaan lukio.

"Äh, mitä sitten", Sed huitaisi kädellään puolihuolimattomasti ja käveli veljensä vierellä lukion autiolle pihamaalle. Kello oli vasta tulossa puoli kahdeksan, joten piha vielä odotti oppilaita saapuviksi. Tonttuveljekset olivat suunnitelmallisesti ensimmäiset paikalla olijat, ellei koulun parkkipaikalla liikehtiviä opettajia laskettu.

"Sed, ihan totta. Jo perusopistossa meille puhuttiin siitä, että maailmamme ei saa paljastua kenellekään ihmiselle. Ja vakoiluopistossa painotettiin vielä raskaammin sitä, että kukaan ei saa ikinä missään tilanteessa nähdä meitä. Hitto vie, Sed, senhän takia meitä koulutettiin neljä vuotta pahimalla armeijakurilla! Ettemme vain jäisi ikinä kiinni ja välttäisimme myös vikkelimmät silmäparit. Mutta ehei, ei meidän Seddharthimme! Tämä ääliö korisee kuin karvapalloon tukehtumassa oleva kissa, kun nätti tyttö vähän hymyilee ovensuussa ja unohtaa käsiensä olemassa olon ja tiputtaa kaikki tärkeät tutkimuspaperitkin suoraan ihmisen jalkojen juureen -"

"Oletko sinä vihainen minulle?" Sed kysyi hämmästyneenä ja tunsi painon sydämessään. Ben oli hetken hiljaa ja vain katseli ympärilleen lukion pihalla.

"Mennään nyt ainakin aluksi tuonne pusikon taakse penkille. Sinne ei näe niin helposti", Ben mutisi alakuloisesti ja jätti vastaamatta Sedin kysymykseen. Sed seurasi raskain mielin pikkuveljeään pienelle vihreälle puistonpenkille, joka oli raahattu routaan kuolevien pusikoiden taakse piiloon. He istuivat hetken hiljaisuudessa ja selailivat Emman tutkimuspapereita. Ilma oli harmaa ja tuulinen, kylmäkin. Sed tunsi olonsa väsyneeksi, vaikka hänen viime unistaan ei ollut kovinkaan kauaa, vasta muutama päivä.

"Aika outoa, että meidän pitäisi saada enemmän tehokkuutta tuloksiimme ja sitten ne määräävät yllätysmaksimimäärän testejä - ", Sed aloitti, mutta Ben huokaisi niin äänekkäästi, että se keskeytti hänet.

"En minä ole vihainen sinulle, en tietenkään ole. Sinähän vain olet oma jääräpäinen itsesi, samanlainen kuin minä. Syyttäkäämme siitä äitiämme, tai isäämme. Ihan sama, mutta- "

"Tattis, veli", Sed naurahti lämpöisesti ja nappasi pikkuveljensä karhumaiseen veljelliseen halaukseen.

                                                   *

Emma istui väsyneenä välitunnilla puisen ulkopirttikaluston äärellä. Hän oli levittänyt historian kirjansa pöydän päälle ja luki vihkosta omia muistiinpanojaan läpi. Takkuisen tukkansa hän oli heittänyt sotkuiselle nutturalle päänsä laelle ja silmiinsä hän oli laittanut vain vähän ripsiväriä. Hänen aamunsa oli ollut niin outo, väsynyt ja loppujen lopuksi myös kiireinen, ettei hän ollut sen kummemmin jaksanut kiinnittää huomiota omaan ulkonäköönsä. Emma yritti unohtaa aamun outoudet ja pänttäsi ääneen vuosilukuja, sillä tentti olisi jo seuraavalla tunnilla.

"Hola", kuului yhtäkkiä Emman vierestä ja hän kääntyi katsomaan tutun äänen suuntaan. Lare.

"Missäs sinä olit? Koulu alkoi jo kahdeksalta, aamulla oli kaksoistunnit enkkua", Emma tiedusteli ja siirsi reppuaan sen verran, että Lare mahtui hänen viereensä istumaan.

"Minulla oli tänään aamusta se hammaslääkäri, etkö muistanut?"

"Ai niin, unohdin. Alkaa olemaan jo ihme, etten ole tähän hetkeen mennessä unohtanut vielä omaa nimeänikin"

"Miten niin?" kysyi Lare hiukan huolissaan. Emma päätteli, että väsymys ja pieni närkästys paistoi hänen kasvoiltaan yhtä selvästi kuin se olisi kirjoitettu hänen otsaansa.

"Minulla oli aivan hirveä yö historian kirjan parissa, vaikea aamuinen taistelu peiton kanssa, hämähäkki leikki haaksirikkoutunutta aamuteessäni ja sitten vielä ne ihme Sepot ja Pentit ja Erkit meidän pihapuussa ja vielä pitäisi jaksaa koulun jälkeen käydä kirjoittamassa työsopimus - "

"Anteeksi mikä oli?" Lare keskeytti kummissaan. "Palaahan vielä takaisin siihen pihapuuhun"

"Mutta kun en minä halua, ainakaan kirjaimellisesti", Emma puuskahti pelkästä muistosta, mutta Laren kysyvän huolestuneen ilmeen nähdessään hän selitti koko tarinan kahdesta oudosta PenttiSeposta heidän pihapuussaan.

"Ohhoh, aika outoa kyllä - ", Lare aloitti, mutta hänen puheensa keskeytyi yllättävään räksähdykseen. Heidän ohitseen oli juuri kävellyt tyttö iso koululaukku olallaan, kun nähtävästi olkalaukun nauha oli pettänyt ja laukku tipahti maahan levittäen myös sisältönsä pihan laatoitukselle. Tyttö punastui ja ryhtyi nopeasti keräämään tavaroitaan. Hänen penaalinsa oli ilmeisesti ollut myös auki tai sitten se oli auennut laukun tipahtaessa, sillä peltisen kynärasian koko sisältö oli levinnyt myös maahan ja osa kynistä oli kierinyt jopa Emman ja Laren penkin alle.

“Tässä”, Emma ojensi kyniä tytölle sitä mukaa, kun Lare reippaasti keräsi niitä penkin alta. “Tarvitsetko apua?” Emma kysyi vielä, mutta tyttö pudisti päätään.

“Kyllä tämä tästä”, nuori tyttö piipitti hymyillen. “En vain ymmärrä tätä laukkua”

“Minullekin on kerran käynyt samalla tavalla, kun kannoin kaikkia kirjoja repussani”, Emma kertoi sympaattisesti ja hymyili kannustavasti.

“Niin, mutta ei minulla ole kuin kaksi kirjaa täällä ja muutama pikkuvihko”, tyttö kertoi ja nappasi laukun tällä kertaa syliinsä.

“Saitko kerättyä kaiken?” Lare vielä varmisti ja tyttö nyökkäsi ennen kuin jatkoi matkaa.

“Outoa”, Emma pohti ääneen.

“Niin”, Lare myötäili. “Oudosta puheen ollen”, Lare jatkoi. “Olivatko ne edes hyvännäköisiä?”

“Ketkä?”

“Ne ErkkiPentit?”

“Ai niin, tarkoitat siis Seppoa ja Penttiä”, Emma ymmärsi. “Mikäli siis ne edes olivat heidän oikeat nimensä, mitä epäilen vahvasti”

“No?”

“Mitä no?”

“No minkä näköisiä he olivat?” Lare tiedusteli ja Emma palautti poikien kuvat mieleensä.

“He olivat aika pitkiä ja tummia. Tai siis tietyllä tavalla tosi kalpeita, mutta heillä oli todella ruskeat silmät ja toisella oli myös sellainen suklaanruskea tukka. Sellainen vähän ylikasvanut ruskea tukka. Ei siis mikään tyttötukka tai mitään, mutta sellainen, sellainen -”

“Hyvännäköinen?”

“Niin. Tai siis ei!” Emma korjasi nopeasti ja pyyhkiäkseen tietävän virneen pois ystävänsä kasvoilta hän jatkoi kuvailuaan. “Heillä kummallakin oli samanlaiset mustat vaatteet ja toisella oli musta pipo. Sillä hiustyypillä -”

“Eli sillä hyvännäköisellä”, Lare täsmensi virnistäen.

“Ei!” Emma huudahti kieltäen kaiken. “Sillä rasittavalla hiustyypillä taisi olla vähän sellaista parransänkeäkin, ellen väärin muista”

“Oletpa katsonut tarkkaan”

“Ja heillä oli mukanaan iso kasa jotain papereita ja sellainen hämärän näköinen musta kansiokin. En muuten muistanut kysyä heiltä siitä - “

“No, se asia on nopeasti korjattu”, Lare tokaisi ja katsoi jonnekin Emman olan yli. Emma oli hiukan hämillään.

“Miten niin?” hän kysyi ihmeissään ja Lare osoitti kohti pyörätelineitä.

“Eivätkös nuo ole ne samat tyypit? Sopivat ainakin kuvaukseesi”, Lare kuiskutti ja Emma kääntyi katsomaan hänen osoittamaansa suuntaan. Pyörätelineiden luona, pensaikon vieressä muka hyvin piilossa kyykisteli kaksi poikaa. Pojat olivat syventyneitä kirjoittamaan jotakin mustaan kansioonsa, eivätkä he huomanneet, että Emma katseli heitä.

“Ei - voi - olla - totta!” Emma kiukustui. Nytkö häntä jo seurattiin? Hän nousi kiukkuisesti ylös jättäen kaikki kirjansa ja reppunsa leväälleen pöytäryhmän ääreen ja lähti tomerasti marssimaan kohti Seppoa ja Penttiä - tai mitä lie olivatkaan!

[Chuva]

Lol pojat, jäitte kiinni xD

Tää oli taas ihana luku, ei voi muuta sanoa. Emma on hauska kiukkupussi, mutta kuitenkin ystävällinen ja avulias ^^ Pojat taas... Ben on suloinen, kun se ajattelee "rationaalisemmin" kuin isoveli (nuo heittomerkit tulivat siksi, että mä rakastan tota Sed&Emma juttua ihan liikaa, että voisin sanoa rehellisesti, että Benin mielipiteet on viisaita. Tarkotin vaan sitä, että se ei halua niitä ongelmiin ja kun Sed on vähän sellanen hetken lapsi...)

"Mutta arvaas mitä veliseni? Olisi vain sinun onnesi, jos Emmasta kuoriutuisi jokin salainen Joulupukkiolento", Ben jatkoi.

"Miten niin? Kerrohan ihmeessä rakas veljeni, että millä ihmeellisen kummallisella tasolla se olisi minun onneni?" ihmetteli Sed tosissaan.

"Silloin sinä saisit tapailla häntä"

OHOOHOO!!! O_O <333 Voisko tää tarkoittaa sitä mitä mä toivon luulen??

Pyörätelineiden luona, pensaikon vieressä muka hyvin piilossa kyykisteli kaksi poikaa.

xDDD Fail.  Tais veljekset nukkua tunnilla, jolla kerrottiin piiloutumisesta :DD

Meinasin lainata ton luvun lopun kokonaan, mutta sitten totesin että no sense. Mutta se oli myös vallan hauskaa, kun Lare heti arvas, että Emman mielestä Sed oli hyvännäkönen :3 Ja hah, nyt on poijjaat ongelmissa *odottavaa virnistelyä*

Toivon taas hetipianäkkiä lisää osia, en malta lainkaan odottaa jatkoa!!

Tom^^

[Pinski]

Sun kommentteja on kyllä mukava lukea mutta hei, mä olen ollut reipas ja sain taas jo uuden luvun valmiiksi!

13. Revontulten leikki

Sed kirjasi viimeisimmän testin tuloksia pisteytyslappuun Benin kanssa. He olivat kyykistyneet pienen pensaikon taa tulosten kirjauksen ajaksi, ettei kohde huomaisi heitä. Sediä inhotti ajatella Emmaa vain kohteena, kun kulta, enkeli, mussukka tai hanipöö olisi ollut niin paljon sopivampi nimitys. Osa koulun pihalla välituntiaan viettävistä opiskelijoista loi heihin uteliaita katseita, mutta kukaan ei silti sen kummemmin tuntunut välittävän, että kaksi nuorta miestä kyykisteli matalan pusikon takana supattamassa keskenään.

”Mutta eihän hän itse niitä kyniä kerännyt, vaan hänen ystävänsä keräsi. Se on delegointia, Sed”, Ben järkeili. ”Ei voida laittaa täysiä pisteitä”

”Älähän nyt hosu, senkin kurahousu”, Sed hymähteli ja yritti napata kynän Benin kädestä.

”Siis mikä?” Ben piti hymyillen tiukemmin kiinni kynästään ja vetäisi myös papereita lähemmäs itseään.

”Vellipottu, puuropää, pullamössykkäinen”

”Sinä vain yrität harhauttaa minua, että saisit lätkäistyä täydet pisteet murmelillesi”

”Ahaa, nyt olet asian ytimessä Sherlock!”

”Sinä et siis osaa olla puolueeton hänen suhteensa?”

”Kenen suhteen?” kuului hieman äkäinen ääni poikien takaa ja he hätkähtivät irti keskustelustaan. Sed käännähti katsomaan taaksensa, mutta tiesi jo katsomattakin kenelle tuo ääni kuului. Emma. Tyttö seisoi heidän vieressään kädet puuskassa, hiukset pinottuna nutturalle ja vihreät silmät salamoiden. Hän naputti lenkkarillaan maata kärsimättömästi ja hieman hermostuneenkin oloisesti kuin odottaen poikien selitystä.

”No heipä hei taas!” Ben tervehti yrittäen voittaa aikaa ja Sed yritti kuumeisesti keksiä jotakin tarpeeksi hyvää selitystä, joka ei sisältäisi treffikutsua, kosintaa tai ylistysoodia Emman kauneudelle.

”No? Antaa tulla!” Emma vaati. ”Ensin löydän teidät pihaltani ja nyt koulultani. Mikähän kumma mahtaa olla selityksenne tällä kertaa?”

”Minun on pakko saada sinun kaunis puhelimesi kaakaolle!” Sed änkytti nopeasti ja Ben läimäytti itseään otsaan. Sed siristi silmiään: pieleen meni.

”Anteeksi mitä?” Emma hengitti syvään ja yritti kerätä rauhallisuuttaan.

”Tarkoitin siis sanoa, että voisinkohan saada kauniin neidon puhelinnumeron, että voisimme mennä jokin ilta kaakaolle?” Sed korjasi sanojaan.

”Hiukka imelä, mutta vähän parempi”, Ben kuiskutti veljelleen, jonka kasvoille levisi tyytyväinen hymy. Emman kasvot puolestaan olivat kaukana hymystä ja hänen poskilleen oli levinnyt pieni kiukun puna. Sedin mielestä se näytti hurjan söpöltä, mutta hänen itsesuojeluvaistonsa käski häntä olla kertomatta sitä Emmalle. Punainen tukka ja tulinen luonne, ajatteli Sed itsekseen ja hymyili vielä leveämmin. Hän piti Emmasta hetki hetkeltä enemmän.

”Minä en todellakaan anna puhelinnumeroani sinulle, senkin omahyväinen tonttu!” Emma puuskahti ja Sed ja Ben jäykistyivät jännittyneinä. Tietenkään Emma ei voinut tietää heidän oikeasti olevan tonttuja, mutta tytön sen hetkinen sanavalinta sai heidät hiukan varuilleen. Sana havahdutti myös Sedin taas hetkeksi todellisuuteen. Hän tuntui aina Emman läheisyydessä lipuvan jonnekin unimaailman ja haaveiden väliseen limboon. Sed tuumi, että ehkä nyt ei ollut vielä oikea aika paljastaa kaikkia korttejaan, etenkään sitä korttia, joka vakoili ihmisiä ja oli Joulupukin palkkalistoilla.

”No, parempi onni ensi kerralla!” Sed tokaisi teeskennellyn iloisesti ja lähti kävelemään raskain askelin pois Emman luota Benin seuratessa häntä. Pojat suuntasivat pois koulun asfaltoidulta pihalta ja kävelivät kohti hiekkakenttää, missä muutama lukiolaistyttö notkui jalkapallomaalien luona.

”Hetkinen, mihin te luulette menevänne?” Emma tivasi ja seurasi poikia pois koulun pihalta. Sed kuuli, kuinka Emman ystävä huhuili tytön perään penkkien luota, mutta Emma ei tuntunut kiinnittävän huomiota tähän seikkaan. Hän seurasi poikia kuin hai laivaa vaatien vastausta.

”Meidän täytyy ihan totta mennä nyt, kulta, jutellaan myöhemmin lisää”, Sed kääntyi sanomaan Emmalle, joka edelleen kulki heidän perässään. Emman suu oli mutrussa ja hänen silmissään oli hyvin määrätietoinen ilme.

”Tämä asia selvitetään nyt!” Emma vaati kovaäänisesti ja kentällä olleet tytöt kääntyivät katsomaan kummissaan heidän suuntaansa..

”Sinä siis vain seuraat kahta puolituntematonta hiipparia metsään ilman että kerrot kenellekään minne olet menossa?” Ben varmisti Emmalta. Koulua vastapäätä kohosi pieni, mutta tiheä metsäalue, joka koostui enimmäkseen havupuista ja sammalmättäistä. Heidän askelensa suuntasivat kohti tätä metsälaikkua. Sed huomasi, että Benin sanat näyttivät vetäisevän pienen epäilyksen varjon Emman kasvojen yli, mutta tyttö oli hyvin itsevarmalla päällä.

”Ette te minulle mitään tee”, hän tuntui vakuuttavan enemmän itselleen ja seurasi poikien kulkua. ”Nyt te pysähdytte ja kerrotte minulle, että mitä ihmettä on meneillään! Oletteko te jotain mielenvikaisia, vai onko joku palkannut teidät vakoilemaan minua?” Emma vaati tietää ja sitten hän yhtäkkiä pysähtyi. Hänen äkkinäinen hiljaisuutensa sai myös veljekset pysähtymään ja Sed kääntyi katsomaan Emmaa, jonka kasvoille oli syttynyt tietävä ilme. ”Roope”, Emma kuiskasi ääneen.

”Anteeksi mitä?” Ben kysyi ja katsahti Sediin kummastuneena.

”Palkkasiko Roope teidät vakoilemaan minua? Oletteko te hänen korisjoukkueessaan?”

”Kuka Roope?” Sed murisi ja yllättyi omaa reaktiotaan hiukan. Hän tunsi pientä mustasukkaisuutta ja kateutta, kun Emma lausui jonkun toisen pojan nimen. Sed veti syvään henkeä ja rauhoittui. Eihän Emma ollut hänen. Vielä. Metsä havisi ja rapisi heidän ympärillään. He olivat huomaamattaan kulkeneet jo aika syvälle metsän siimekseen, joka oli vielä täynnä aamun hämärää. Emma avasi suunsa vastatakseen Sedille jotain, mutta silloin metsästä kuului heleä nauru. Nauru oli pieni, mutta voimakas ja se tuntui kaikuvan heidän ympärillään hyvin aavemaisesti. Kaikki kolme jähmettyivät paikoilleen ja kuuntelivat tarkkaavaisesti. Sed tarkkaili veljensä reaktioita ja siirtyi vaistomaisesti lähemmäs Emmaa.

”Mikä se oli?” Emma kuiskasi hiukan pelokkaasti. Sedillä oli omat arvauksensa, mutta hän toivoi olevansa väärässä.

”Ben? Oliko se sinun mielestäsi sama kuin mitä minä luulen sen olevan?” Sed kysyi hiljaa veljeltään ja Emma kääntyi katsomaan heitä kumpaakin ihmetyksen vallassa.

”Oli”, Ben vastasi vakavasti, mutta vaikeni nopeasti, sillä yhtäkkiä nauru kuului hyvin läheltä heitä. Myös Ben siirtyi Emman ja Sedin luo.

”Emma”, Sed kuiskasi vakavana tytön korvaan ja Emma kääntyi katsomaan hänen ruskeisiin silmiinsä. Sed meni hetkeksi hiukan hämilleen nähdessään Emman vihreät silmät niin lähellä omiaan, mutta muisti sitten tilanteen vakavuuden ja ravisti itsensä nopeasti todellisuuteen. ”Emma, sinun täytyy nyt luottaa meihin. Kun käsken sinun juosta, sinä juokset niin kovaa kuin pääset takaisin koululle, etkä katso taaksesi. Ymmärrätkö?”

”Tuolla- tuolla nauraa joku - ”, Emma änkytti hiljaa ja hänen äänestään kuulsi pelko.

”Niin, ja se ei ole ystävällinen nauru. Emma, kuuntele nyt! Me selitämme kaiken kyllä myöhemmin, mutta nyt sinun täytyy vain luottaa minuun! Luottaa meihin”, Sed selitti ja nappasi Emmaa kädestä kiinni. Emman käsi tuntui tärisevän hiukan paksun villahansikkaan sisässä. ”Onnistuuko?” hän kysyi melkein kuiskaten ja Emma nyökkäsi varovasti.

”Sed”, Ben sanoi ja laski kätensä veljensä olkapäälle. ”Tuolla, puiden välissä!” Sed kääntyi katsomaan ja pelästyi hiukan nähdessään kirkkaan valon hyvinkin lähellä heitä. Nauru kuulosti jo lähempää hiukan käkätykseltä ja Sed tunsi Emman puristavan kättään hänen kädessään ja tulevan hiukan lähemmäs.

”Emma, nyt, juokse!” Sed käski raskaasti ja tunsi kuinka tytön käsi irrottautui hänen omastaan. Sed ei olisi halunnut irrottaa otettaan, mutta nyt, tällä kertaa hänen oli pakko. Emman juoksuaskeleet kantautuivat Sedin korviin, kun hän kääntyi veljensä kanssa kohti käkättävää valoa.

                                               *

Emma juoksi minkä jaloistaan pääsi. Hän kuuli poikien huutavan jotain takanaan ja tunsi sydämensä läpättävän silkasta pelosta. Häntä pelotti tuo outo nauru, sillä hän ei ollut koskaan kuullut mitään sen kaltaistakaan. Se oli aivan yhtäkkiä levittänyt pelkoa hänen jokaiseen ruumiinosaansa ja miltei kangistanut hänet siihen paikkaan. Häntä pelotti, että nauraja seuraisi häntä. Mutta kaikista eniten häntä pelotti (ja hän itsekin hämmästyi sitä), että pojille tapahtuisi jotain.

[Chuva]

O_O

Hihhih...

”Minun on pakko saada sinun kaunis puhelimesi kaakaolle!” Sed änkytti nopeasti ja Ben läimäytti itseään otsaan. Sed siristi silmiään: pieleen meni.

No mutta :3 Sed änkyttää!

Nauru kuulosti jo lähempää hiukan käkätykseltä ja Sed tunsi Emman puristavan kättään hänen kädessään ja tulevan hiukan lähemmäs.

Hmm <333333 Alkaakohan Emmakin nyt lämmetä..

Hei, ihana luku taas kerran, mä rakastan tätä tarinaa!

Mä en nyt oikein keksi mitään älyllistä, oon vähän sanaton Mutta laita jooko pikapikaa lisää osia, mä haluan kuollakseni tietää mitä tapahtuu!!

Tom^^

/ja tiedätsä, mun pitäis tälläkin hetkellä olla soittamassa, mutta kun huomasin uuden luvun niin...niin..niin Eh.

[Pinski]

Kiitos Tom kun oot näinkin pitkään jaksanu lukea ja seurata tonttupoikien sähellystä kohta alkaa olemaan ne luvut käsillä, joiden takia alunperin aloin tätä koko tarinaa kehittelemään Loppuu vaan pikkuhiljaa joululaulut kesken noista lukujen nimistä

14. Tonttu

Emma ei mennyt takaisin kouluun, vaan suunnisti suoraan kohti pyörätelineitä. Suurin osa oppilaista oli jo siirtynyt sisälle ja Emma arveli, että historian tentti oli alkamassa hetkenä minä hyvänsä. Edes kirkas päivänvalo ja tuttu koulurakennus eivät riittäneet viemään inhottavaa käkättävää naurua pois hänen ajatuksistaan.

"Hei Vesterinen!" kuului yhtäkkiä Emman takaa ja hän kääntyi hätkähtäen nähdäkseen vain Roopen kävelemässä häntä kohti. Roopen kasvoilla oli hiukan hämmästynyt ilme ja Emma tajusi näyttävänsä luultavasti aika säikähtäneeltä.

"Ai hei, Roope", Emma tervehti nopeasti ja vilkaisi samalla metsän suuntaan. Aivan kuin hän olisi nähnyt kirkkaan valon välkähtävän.

"Mitä kuuluu?" Roope kysyi ja kannatteli käsissään reppua. Hyvin tutun näköistä reppua.

"Hei, tuohan on minun reppuni", Emma totesi ja nappasi repun sen kummempia miettimättä Roopen käsistä.

"Niin, Laura jätti sen minulle, kun hänen piti lähteä tenttiin. Kenen poikien perässä sinä oikein hiihtelit?" Roope tenttasi, mutta Emma ei kuunnellut. Hän kaivoi nopeasti pyörän avaimensa repun pikkutaskusta, avasi pyörälukon ja hyppäsi satulaan.

"Minun täytyy nyt mennä, jutellaan myöhemmin lisää", Emma huusi vielä olkansa yli ennen kuin polki vimmattua vauhtia kohti kotiaan.

Emma pääsi nopeasti kotiin ja paiskasi ulko-oven perässään lukkoon, vaikka jostain kumman syystä hänellä oli tullut sellainen olo, etteivät lukot paljon pidättelisi omituista käkättäjää. Kotona ei ollut ketään muita, isäkin oli luultavasti lähtenyt käymään jossain. Emma juoksi vikkelästi rappuset ylös omaan huoneeseensa, heitti repun sängylleen ja hyppäsi itse perässä. Hän hengitti syvään ja tunsi tutun huoneen ja oman sängyn rauhoittavan hänen säikkyä mieltään. Mitä ihmettä tänään oli tapahtunut?

Emma istui sängyllään pitkään nojaten päätään seinään ja vain keskittyen hengittämään rauhallisesti. Hän muisteli nauravaa valoa ja tajusi jälkeenpäin, että valolla oli ollut muoto. Se oli ollut kuin ihminen. Emman mieleen pomppasivat heti erilaiset ufoilmiöt ja jaksot Salaisista kansioista ja hetken hän oli jopa aivan varma, että ne omituiset pojat olivat jotain salaisia ufonnappaaja-agentteja. Sitten hän ravisti päätään ja luopui hullusta ajatuksestaan.

Emma ei tiennyt, kuinka kauan hän sängyllään vain istui ja ajatteli, mutta ikkunaan kalahtava napautus sai hänet säpsähtämään hereille valveunestaan. Hän avasi silmänsä varovasti ja näki kahden tutun naaman leijuvan hänen ikkunansa takana. Pojat. Emma nousi ylös sängyltään ja kiirehti avaamaan ikkunan.

"Tulkaa ovesta, ette te mahdu tästä sisään!"Emma neuvoi. Hän huomasi poikien kasvojen olevan hiestä märät ja toisen poskeen oli ilmestynyt ikävän näköinen haava.

"Äh, senkin epäuskoiset ellit!" totesi toinen pojista, Sed-Seppo, joka työnsi päänsä pienestä avonaisesta ikkunanruudusta Emman huoneeseen. Emma väisti, kun poika yritti työntää ja punkea itseään pienestä raosta, josta Emma itse oli viimeksi mahtunut ala-asteella.

"Minähän sanoin, Sed, että tuo on tuhoontuomittu yritys!" huikkasi Ben-Pentti jostain alempaa palotikkailta, kun Sed ähelsi roikkuen jo puolittain huoneessa.

"Itse olet tuhoontuomittu yritys!" Sed naljaisi ja Emma huokaisi vilkuillen isomman ikkunaruudun kautta kadulle, ettei kukaan yli-innokas ohikulkija vain ollut soittamassa poliiseja paikalle. "Tuota, Ben", Sed jatkoi lopettaen riuhtomisen.

"No mitä?"

"Vedätkö jaloistani, että pääsen pois. Voisimme itse asiassa mennä oven kautta"

Emma kävi avaamassa oven pojille, jotka marssivat varovasti sisään. Pojat kulkivat vaitonaisina seuraten Emmaa tämän huoneeseen ja sulkivat oven perässään. Emma asettui tutulle paikalle sängylleen istumaan. Pipopäinen poika nappasi itselleen pyörivän toimistotuolin ja toinen istui Emman viereen sängyn reunalle. Hetken oli aivan hiljaista.

"No?" Emma kysyi lopulta ja katseli vuorotellen kumpaakin poikaa. Pojat vilkuilivat varovasti toisiaan ja aina silloin tällöin ikkunaa, aivan kuin peläten näkevänsä siellä jotain. "Aloittakaa nyt jostain", Emma enemmän vaati kuin pyysi.

"Seddharth Green", hänen vieressään istuva poika sanoi yllättäen. "Minun nimeni on Seddharth, mutta sinulle ja kaikille muilllekin olen Sed"

"Adeben Green, eli tutummin Ben vain", esittäytyi pipopää.

"Mistä te tulette? En ole ennen kuullut moisia nimiä", Emma totesi mietteliäänä.

"Sanotaanko nyt näin aluksi vain, että vaikka ulkomailta", Sed punnitsi sanojaan ja yhtäkkiä Ben näytti mietteliäältä.

"Miten niin aluksi?" Ben vaati tietää ja Sed katsoi häntä tiukasti silmiin. Emma seurasi tilannetta vaitonaisena.

"Minun mielestäni hänellä on oikeus tietää!" Sed tokaisi ja vilkaisi nopeasti Emman suuntaan. Emma hätkähti, kuinka vakava ilme Sedillä olikaan ja kuinka pojan ruskeat silmät välkähtivät hänen katsoessaan Emmaa.

"Äh, sinulta jos kysytään niin hänellä on oikeus vaikka pelata jalkapalloa sinun maailmallasi"

"Eihän. Tai joohan. Tai siis se ei nyt liity tähän"

"Liittyypäs"

"Eihän"

"Joohan"

"Eihän"

"Nyt suut poikki kumpikin!" Emma hermostui. "Minä haluan vain muutamaan kysymykseen vastauksen, onko se niin hankalaa?"

"Itse asiassa on, sillä ne vastaukset poikivat vain kuitenkin vain lisää kysymyksiä", Ben selitti Sedin kosketellessa varovasti poskeaan.

"Auts. Onko minulla haava tässä?" Hän kysyi ohimennen ja näytti haavaista poskeaan Emmalle, joka nyökkäsi."Niin vähän arvelinkin. Ben, minun mielestäni meidän pitäisi kertoa hänelle. Ei vain muutamaa asiaa, vaan kaikki, sillä nämä asiat tulevat kuitenkin jollain tavalla koskettamaan häntä!"

"Jos nyt tarkoitat jotain sinun outoja kosimisaikeitasi, niin -", Ben aloitti, mutta Sed keskeytti hänet ja Emman silmät rävähtivät auki.

"Ei, tällä kertaa en ajatellut itseäni, vaan sitä mitä tapahtui juuri hetki sitten metsässä", Sed selitti ja Benin kasvoille ilmestyi mietteliäs ilme. "Vai oletko ennen nähnyt Virvatulien ilmestyvän ihmisen läsnäollessa? Oletko ennen kuullut niiden seuraavan ihmistä?"

"Anteeksi mikä oli?" Emma hätkähti ja Ben vain pudisteli päätään.

"Ei, en ole ennen moisesta kuullut. Ehkä sinä olet oikeassa. Tämä koko tilanne vain on niin outo. Koko ikämme meille on paasattu siitä, etteivät ihmiset saa huomata meitä ja täällä me nyt istumme yhden ihmisen huoneessa juttelemassa Virvatulista sun muista", Ben pohti ja kummatkin pojat kääntyivät katsomaan Emmaa.

"Hei hei hei hei hei", Emma ravisti päätään nopeasti ja nosti kätensä ilmaan. "Nyt aikalisä! Mikä oli, missä oli ja mitä ihmettä täällä tapahtuu?" Pojat vilkaisivat toisiinsa Emman tunteenpurkauksen saattelemina.

"En tiedä mistä pitäisi aloittaa", Sed vastasi rehellisesti ja näytti hyvin mietteliäältä. Emma katsoi häntä tiiviisti.

"Jos annetaan Emman vaikka kysellä ja vastaillaan sitten hänen kysymyksiinsä parhaamme mukaan?" Ben ehdotti ja Sed nyökkäsi. Emma selasi ajatuksiaan, jotka tuntuivat heittävän karnevaalivoltteja hänen päässään.

"Okei", hän aloitti. "Mitä siellä metsässä tapahtui? Mikä se valo, ja se nauru oli?"

"Virvatulet", Sed vastasi samantien. "Tai ensin se oli vain yksi Virvatuli, mutta sitten niitä tuli lisää"

"Virvatuli?" Emma toisti, eikä ymmärtänyt alkuunkaan. "Mikä on Virvatuli?"

"Seita-noidan lähettämä ja luoma riivattu pahan hengen muoto", Ben selitti arkisesti.

"Sei-noi-", Emma änkytti ihmeissään kuulemastaan. "Ei noitia ole olemassa!"

"On niitä yksi, Seita", Sed järkeili, mutta Emma vain pudisteli päätään.

"Ei ole, en usko! Nyt ei ole pääsiäinen ja tämä ei ole mikään Kyöpelinvuoren painajainen! Kohta te varmaan väitätte olevanne pääsiäistipuja?"

"Ei, vaan itse asiassa joulutonttuja"

"Hah!" Emma nauroi. "Niin varmaan!"

"Emma", Sed kääntyi häneen päin lempeästi hymyillen. Emma katsoi Sediä syvälle silmiin ja huomasi niissä vakavan pilkkeen. Samassa Sed nosti kätensä ja napsautti sormiaan. Huoneeseen lankesi yllättävä pimeys ja Emma hätkähti. Ei päivällä voinut olla niin pimeää. Ensin hän luuli, että jotain pahaa oli taas tapahtumassa, mutta sitten hän kuuli kuinka Sed napsautti sormiaan toisen kerran hänen vieressään ja yöpöydällä ollut sydänlamppu syttyi hohtamaan punaista valoaan. Valo hohti Sedin lämpoisiltä kasvoilta, kun poika kumartui lähemmäs Emmaa. Emma oli aivan ihmeissään eikä kyennyt liikkumaan, mutta Sed nappasikin vain lampun syliinsä ja silitti sen rosoista pintaa.

"Mit-", Emma aloitti, mutta ei saanut enempää sanoja suustaan, sillä kun Sed nosti kätensä lampun pinnasta hohtivat hänen kätensäkin samanlaista hentoa punaista valoa kuin itse lamppu. Sed heilautti kättään muutaman kerran ilmassa niin, että punainen valo hänen käsistään hajosi sadaksi pieneksi tähdeksi heidän ympärilleen. Emmaa pyörrytti.

"Kaunista, eikö?" Sed kuiskasi hiljaa Emman korvaan ja Emma ei osannut muuta kuin nyökätä hämillään.

[Welmasein]

oooiiiiiii!

tää on aivan ihana idea ja tykkään hirmu paljon hahmoista. jatkoa saisko?

[Chuva]

Hooh <3333

Emmahan alkaa jo selkeästi lämmetä Sedille, kunhan ne vaan tapaa fiksummissa (tai no, fiksummissa ja fiksummissa) olosuhteissa. Me likes.

"Hei Vesterinen!" kuului yhtäkkiä Emman takaa ja hän kääntyi hätkähtäen nähdäkseen vain Roopen kävelemässä häntä kohti. Roopen kasvoilla oli hiukan hämmästynyt ilme ja Emma tajusi näyttävänsä luultavasti aika säikähtäneeltä.

Hei vaan ja hyvästi!! :C Ei kaivata tähän mitään roopeja!! Pääsi inhokkihahmokseni

"Jos nyt tarkoitat jotain sinun outoja kosimisaikeitasi, niin -", Ben aloitti, mutta Sed keskeytti hänet ja Emman silmät rävähtivät auki.

Ben-kultaseni, kiitos nauruista! xD

"Ei ole, en usko! Nyt ei ole pääsiäinen ja tämä ei ole mikään Kyöpelinvuoren painajainen! Kohta te varmaan väitätte olevanne pääsiäistipuja?"

"Ei, vaan itse asiassa joulutonttuja"

<33 Perus.

Mutta hei tää on edelleen ja iankaikkisesti ihana tarina ja laitas jooko kultaseni lisää osia...

Tom^^

[Pinski]

Welmasein, kiitos ja tervetuloa tonttuilemaan ^^ ja Tom-kulta, en minäkään siitä Roopesta tykkää mutta kyllä se tulee vielä tunkemaan nenänsä muiden asioihin :/

15. Talven ihmemaa

"Tonttuja?"

"Tonttuja"

"Siis tonttuja?"

"Kyllä, kulta"

"Mikä oli?"

"Kulta"

"En ole edelleenkään sinun kultasi, senkin senkin senkin tonttu!"

"Sepä se. Kävisikö hanipöö?"

"Ei!"

Emma istui edelleen huoneessaan Sedin ja Benin kanssa. Pojat olivat viimeisen puolen tunnin ajan vakuuttaneet hänelle olevansa oikeita Joulupukin tonttuja, jotka oli lähetetty vakoilemaan häntä ja suorittamaan hänelle jotain testejä. Emma ei oikein ymmärtänyt kaikkea, eikä hän ollut varma halusiko hän edes päästä kaikesta selville.

"Minä luulin, että tontut ovat parrakkaita punapukuisia kääpiöitä, jotka hiipparoivat lumihangessa pienillä tossuillaan", Emma puuskaisi lopulta hiljaisuuden päätteeksi.

"Ja minä luulin, että sinä luulit, ettei tonttuja ole olemassakaan", Sed viisasteli ja Emma mulkaisi häntä kiukkuisesti.

"Yritätkö sinä nyt saada minut uskomaan tähän koko juttuun vai et?" Emma tiuskaisi kärkevämmin kuin oli tarkoittanutkaan.

"Anteeksi", Sed pahoitteli pienesti hymyillen.

"Tossun alla jo nyt", lausahti Ben huoneen toisesta päästä. Hän oli riisunut vihdoinkin piponsa ja pörrötteli jo valmiiksi sotkuista tukkaansa. Tukan alta pilkisti selvästi suippo korvapari.

"Tässä ei nyt kukaan ole minkään tossun alla, eikä kukaan ole pääsemässäkään minkään tossun alle!" puuskahti Emma.

"Oi, minun tossuni ovat menneet rikki", Sed tokaisi ohimennen ja vilkaisi omia lämpöisiä kenkiään, joiden mustaan pintaan oli tullut heidän metsäseikkailun tuloksena monta rispaantunutta reikää.

"Äh, unohtakaa jo ne tossut!" Emma hermostui ja pudisti väsyneesti punaista päätään.

"Selvä, tahtosi olkoon lakini!" Sed paasasi arvokkaasti ja teki pienen hovikumarruksen Emman suuntaan.

"Mitäs minä sanoin", lauleli Ben ja katseli muina miehinä ympärilleen.

"Minä en kestä teitä", Emma huokaisi. He istuivat hetken hiljaisuuden vallitessa, luultavasti pojat antoivat Emmalle taas sulatteluaikaa. Emma hieroi ohimoitaan ja sulki hetkeksi silmänsä. Tonttuja, tonttuja hänen huoneessaan. Eikä mitään hauskoja punanenäisiä kotitonttuja, vaan miehenmittaisia taikovia, ruskeasilmäisiä, melko lihaksikkaita - ei, ei vaan rasittavia ja keskenkasvuisia, lapsellisia miehenpuolikkaita. Tonttuja.

"Emma?" Sed kysyi varovasti hänen viereltään ja Emma räpsäytti nopeasti silmänsä auki katsoen suoraan Sediin. TUMPS.

"Mitä ihmettä, Sed?" Ben havahtui myös hereille ajatuksistaan äänekkään tumpsahduksen seurauksena. Sed nousi lattialta ja hieroi takamustaan kärsivän näköisenä.

"Tipahdin sängyltä"

"No niin näkyy", Ben nauroi. "Voisitkohan sinä Emma ryhtyä harrastamaan jonkin sortin naamioita tai kenties alkaa pitämään paperipussia päässäsi, että tuo meidän mestarivakoojamme pysyisi edes hetken tolpillaan?" Ben ehdotti virnistäen ja Emma tunsi punastuvansa hiukan. Mitä ihmettä Sed näki hänessä?

"Okei, minulla olisi taas muutama kysymys", Emma ilmoitti ja Sed hyppäsi takaisin hänen viereensä sängylle. "Te siis testaatte ihmisiä?" Emma varmisti ja pojat nyökkäsivät. "Ja kirjaatte ylös pisteitä?"

"Niin"

"Ja mitä enemmän pisteitä, sitä enemmän joululahjoja?"

"Ei, vaan itse asiassa se menee niin, että mitä enemmän pisteitä, sitä parempi joululahja"

"Parempi?" Emma ihmetteli ja heilautti tukkansa pois silmiltään. Sed katsoi äkkiä pois päin ja Emmaa hymyilytti.

"Niin. Katsos kun", Ben rullasi toimistotuolillaan lähemmäs Emmaa ja ryhtyi selittämään. "Ne joululahjat, joita te ihmiset saatte kuusen alta, lahjasukista tai valepukeilta, ovat vain markkinatavaraa. Ne ovat ihmisten tuotteita, ja meillä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Ne ovat vain turhantärkeitä tavaroita. Ihan kivojahan nekin ovat, mutta meidän lahjamme ovat paljon henkilökohtaisempia"

"Millaisia teidän lahjanne sitten ovat?" Emmaa kiinnosti.

"Toivomuksia", Sed puolestaan kertoi. "Lelutehtaamme valmistaa niin kauniita ja uskomattomia esineitä, että vain sellaisen saaja voi todella ymmärtää sen kauneuden. Ne ovat hentoja ja siroja, vertaansa vailla. Ne näyttävät niin särkyviltä suloisuudessaan, mutta kun niihin tarkemmin tutustuu, huomaa että ne ovatkin vahvoja ja tulisia luonteeltaan"

"Sed", Ben huomautti väliin. "Yritähän pysyä aiheessa, jookos?"

"Se on veli-kulta välillä vähän hankalaa", Sed hymyili lammasmaisesti ja viittasi Benin jatkamaan.

"Jokainen lelutehtaassa valmistettu esine sisältää toivomuksen. Toivomuksen vahvuus riippuu ihmisen testipisteistä", Ben kertoi.

"Minä olisin antanut sinulle täydet pisteet", Sed pisti väliin ja vinkkasi silmää Emmalle.

"Eli te toteutatte kilttien lasten toiveita?" Emma kysyi välittämättä Sedin silmän vinkkauksesta

"Lasten, aikuisten, vanhusten", Ben luetteli. "Ja nyt ei ole sitten kyse mistään haluatko miljonääriksi-toiveista, vaan ihan perus arkisista huolista"

"Kaunis sää hääpäiväksi, työhaastattelussa onnistuminen, pyörällä ajon oppiminen. Kaikki riippuu testipisteistä ja siitä, kuinka suuri toivomus sinulle on annettu lahjaksi", Sed luetteli.

"Mistä ihmiset tietävät käyttää toivomukset, jos te ette koskaan paljasta itseänne?"

"Heh, paljasta", Sed naurahti ja myös Ben tirskahti.

"Pojat, keskittykää!"

"Juu, tietenkin", Sed keräili itsensä Benin vielä hekottaessa. "Lahjat jaetaan tarpeeksi pisteitä saaneille ihmisille joulupäivänä. Ihmiset löytävät esineet, eivätkä raaski heittää niitä pois. Se on osa esineiden taikuutta"

"He säilyttävät esineitään, kunnes sattuvat toivomaan tarpeeksi pienen, mutta tärkeän asian. Moni toive toivotaan uutena vuotena", Ben kertoi

"Teettekö te itse taikalahjat?" Emmaa kiinnosti. Hänen päänsä tuntui olevan vähintäänkin pyörällä kaikesta hänen saamastaan tiedosta.

"Ei, me vain keräämme tiedot ja toimitamme ne arkistointikeskukseen. Tiedot arkistoidaan, jonka jälkeen tutkijatontut analysoivat pisteet ja antavat toimeksiannot lelutehtaalle. Lelutehdas valmistaa lahjat, jotka me sitten noudamme valmiina ja toimitamme oikeisiin osoitteisiin", Sed selitti huitoen samalla käsillään aivan kuin osoittaen, missä suunnassa arkistointikeskus ja lelutehdas sijaitsivat, ja siitä Emma keksikin seuraavan kysmyksensä.

"Missä te asutte?"

"Talossa", Sed vastasi nopeasti hymyillen ja Emma puuskahti kärsimättömästi. "Ei vaan, Joulumaassa", Sed täydensi heti perään.

"Joulumaassa?" Emma kiinnostui.

"Niin, Lumikylässä. Joulumaassa on Joulukaupunki, jossa kaikki suurimmat virastot ja tehtaat sijaitsevat ja Lumikylä, joka on enemmän tunnelmallinen pikku maalaisseutu", Sed kertoi. "Sinä pitäisit siitä", hän lisäsi hiukan kuiskuttaen Emmalle.

"Onko teillä poroja?"

"Tottakai meillä on poroja!" Ben huudahti aivan kuin se olisi itsestään selvä asia. Niin kuin se varmasti heille olikin, Emma tuumi itsekseen.

"Miten Joulumaahan pääsee?" Emma kysyi mietteliäänä. Sed ja Ben vilkaisivat toisiaan ja pojat nyökkäsivät jostain kumman sanattomasta sopimuksesta. Sed nousi ylös sängyltä ja kaivoi housujensa taskusta pienen korttikotelon. Hän avasi metallisen kotelon, joka piti pienen napsahtavan äänen ja veti esiin punaisen pankkikortin. Hän ojensi kortin hölmistyneelle Emmalle.

"Mikä tämä on?" Emma ihmetteli ja käänteli punaista korttia käsissään. Se oli aivan identtinen kaikkien hänen näkemien pankkikorttiensa kanssa, paitsi että se oli täysin tummanpunainen, myös kortissa oleva siru hohti punaisena. Kortissa luki hopeisin painokirjaimin Seddharth Green ja siinä missä normaalisti olisi ollut kortin numero luki vain koodi Y-788.

"Minun kulkukorttini", Sed selitti. "Benillä on samanlainen ja niin on kaikilla muillakin tontuilla"

"Tälläkö pääsee Joulumaahan?" Emma kysyi hiukan epäuskoisena käännellessään korttia käsissään.

"Juu juu", Sed vakuutteli. "Laitat vain kortin automaattiin -"

"Automaattiin?"

"Niin, Otto-automaattiin"

"Et voi olla tosissasi!" Emma parahti ja Sed naurahti hänen hömistyneelle ilmeelleen.

"Yhtä tosissani kuin sinun kanssasi murmel-"

"Sed! Riittää kiitos", Emma keskeytti muka tomerasti, mutta tajusi hymyilleensä vaivihkaa. Hän oli juuri keksimässä taas liudan lisäkysymyksiä, kun Ben nousi äkisti ylös tuoliltaan ja huudahti jotain, mutta Emma ei saanut selvää mitä. Myös Sed oli havahtunut hereille Emman hymystä ja pompannut pystyyn sängyltä. Kummatkin pojat tuijottivat tiiviisti ikkunaa. Myös Emma käänsi katseensa ikkunaan ja tunsi sydämensä miltei pysähtyvän.

Hänen ikkunansa takaa heitä tarkkaili nainen, jos sitä nyt edes naiseksi pystyi kutsumaan. Sen koko ruumis näytti olevan rakennettu silkasta kirkkaasta valosta, mutta silti sen piirteet ja raajat erottuivat selvästi. Kasvoissaan sillä oli suuret ilmeettömät linnunsilmät ja hymyilevä suu. Nenää ei ollut laisinkaan, Emma huomasi ja tajusi tärisevänsä pelosta, kun kuuli saman käkättävän naurun purkautuvan tuon naisen suusta kuin minkä oli metsässä kuullut. Nainen koputteli ikkunaa pitkillä valkoisilla sormillaan ja kallisteli päätään kuin marionetti nukke. Emma pomppasi ylös sängyltä ja siinä silmänräpäyksessä olivat Sed ja Ben ilmestyneet hänen eteensä kuin suojakilveksi.

"Älä liiku", kuiskasi Sed Emmalle.

"Virvatuli", henkäisi Emma melkein kysyvästi ja Sed vain nyökkäsi.

"Sed", Ben supatti hiljaa suunpielestään Virvatulen edelleen vain tarkkaillessa ja vahtiessa heitä. "Hyökkäys vai puolustus?"

"Normaalisti sanoisin aina hyökkäys", Sed kuiskasi vakavasti. "Mutta en tällä kertaa", hän lisäsi vilkaisten nopeasti pelokasta Emmaa. "En halua-"

"Tiedän, veli", Ben täsmensi vilkuillen koko ajan samalla Virvatulta hyökkäyksen varalta. "Suunnitelma Alma-lehmän alkkarit?" Ben kysyi veljeltään, joka nyökkäsi. Emma ei edes kysynyt oudosta suunnitelman nimestä, hän halusi vain pois siitä tilanteesta.

"Toimitaan NYT", Sed huudahti, jolloin Ben napsautti sormillaan koko huoneen pimeäksi. Sed tarttui Emmaa paidan hihasta kiinni ja kiidätti tämän ulos huoneesta ja alakertaan. Ben seurasi pian heidän perässään ja kaivoi taskustaan pienen purkin. Sed työnsi Emman pöydän alle piiloon ja pojat jäivät itse odottelemaan kulman taakse. Äkkiä yläkerran rappusissa näkyi välkkyvää valoa. Virvatuli oli sisällä talossa.

Emma tarkkaili pelokkaana Sedin ja Benin vakavia kasvoja, kun pojat kommunikoivat keskenään ilman sanoja. Virvatulen valo poukkoili kauniisti helkkyen porraskäytävässä, kun se lähestyi heitä. Välillä kuului heleä nauru, joka kuitenkin muutti ilmassa muotonsa ilkeäksi käkätykseksi. Mihin minä olen pääni pistänyt, Emma ajatteli itsekseen. Sitten hän näki Virvatulen. Se lipui kauniin pelottavasti kohti heitä ja Emma huomasi, kuinka pojat jännittyivät aloilleen ja aivan yhtäkkiä, odottamattomasti, Ben liikahti. Poika heitti kädessään olleen purkin kohti Virvatulta ja siinä samassa Sed oli jo kaapannut Emman syliinsä ja kolmikko ryntäsi ulos talosta.

"Mitä tapahtui? Millä sinä heitit sitä? Olemmeko turvassa? Miksi ihmeessä minä olen sinun sylissäsi?" Emma säpsähti, kun he pääsivät pihatielle ja hypähti nopeasti pois Sedin käsivarsilta. Sedin ilme oli edelleen hiukan säikky, mutta myös hiukan pahoillaan oleva.

"Anteeksi, Emma", Sed pyysi hiljaa tarkkaillen kuitenkin koko ajan sivusilmällään talon suuntaan. He lähtivät kävelemään pois päin Emman talolta ja nappasivat myös Emman mukaansa. Sed piti varovasti kiinni Emman hihasta ja talutti tyttöä mukanaan.

"Mitä nyt tapahtuu? Mihin me olemme menossa?" Emma kysyi edelleenkin hiukan hätääntyneenä. Hän ei ravistanut Sedin kättä pois.

"Joulumaahan", Ben vastasi vakavana.

[Welmasein]

Jännäks menee!

Oi rttä, tykkäsin taas ihan selvästi ja tykkään myös kirjotustyylistäs!

Jännittää mitä tuleekaa tapahtumaan Joulumaassa, tuleeko Emmasta valetonttu
tai vastaavaa?

Jatkoa odottelen innoissani, kiitos tästäkin luvusta

[Chuva]

Oijoi

Tästä tulee nyt pikakommentti, mun on pakko lähteä kaupunkiin.

HITTO. Roope siis tulee olemaan myös jatkossa? DD::: Sinä julma, julma ihminen!

Ja hei, Sed on suloinen :3 ja Ben :3 ja Emma :3

Vakkarilauseenikin tähän lisään, eli IHANA luku ja rakastan edelleen sun kirjotustyyliäs ja hahmoja jnejne. JA JATKOA!

Tom^^

[Pinski]

Kiitos kaunis Ja Welmasein, oot aika oikeilla jäljillä ja hei Tom, en mä ole julma, Roope vaan on ekstrasitkeä nahkiainen!

16. Talven ihmemaa

Emman sydän ravasi edelleen kuin kilparadalla. Hän oli kulkenut Sedin ja Benin kanssa Jyväskylän keskustan laitamille vaihtaen poikien kanssa vain muutaman sanan. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Ensin hän oli tavannut muutaman joulutontun, ihan kuin sellaista vain sattuisi joka päivä. Sitten Virvatuli oli tullut hänen kotiinsa ja Emma oli saanut sen käsityksen, ettei tuo kyseinen Virvatuli ollut tullut vain piipahtamaan päiväkahville. Nyt hän kulki kahden tontun kanssa pitkin kaupunkia etsien pankkiautomaattia, jonka kautta he voisivat siirtyä Joulumaahan. Emma huokaisi. Normaalisti hän olisi sanonut, että tämä oli niin hänen tuuriaan, mutta jotenkin se ei vain sopinut koko tilanteeseen. Ei tällainen voinut olla kenenkään tuuria. Eihän tällaista pitäisi edes olla olemassa, Emma pohti itsekseen.

Vielä hetken aikaa kuljettuaan kolmikon edessä avautui autio kauppakatu. Kauppakadulla oli muutama aikansa elänyt lastenvaateputiikki, laukkukauppa sekä vanha pankki ja pankin kyljessä törrötti -

"Automaatti. Vihdoinkin", Sed huokaisi ja johdatti heidät automaatin luo. Ben kaivoi oman korttinsa esille automaatin luona, kun Sed tarkkaili heidän selustaansa. Emma epäröi ja astui varovaisesti pienen askelen taaksepäin. Pojat kääntyivät katsomaan häntä.

"Tuota", Emma aloitti epäröiden. "Minulla olisi vielä muutama kysymys"

"Eivätkö ne voi odottaa, että pääsemme turvaan?" Ben vaati tietää nyökytellen kohti Otto-automaattia. Jos tilanne ei olisi ollut niin vakava, olisi Emmaa voinut jopa naurattaa koominen ajatus siitä, että pankkiautomaatti tarjosi heille muka turvapaikan.

"Ei", Emma vastasi rehellisesti. "Nämä vastaukset minun on saatava ennen kuin lähden minnekään"

"Kysy vain", Sed kehotti lempeästi ja jollain tavalla hyvin kiireettömästi. Aivan kuin heillä ei mitään vaaratilannetta olisi ollutkaan. Sillä hetkellä Emma oli hyvin kiitollinen Sedille siitä, että poika ymmärsi kuinka vaikea tuo koko tilanne oli Emmalle.

"Kiitos", Emma kiitti huokaisten. "Ensimmäiseksi haluan tietää, ettei perheelleni koidu tästä mitään vaaraa? Haluan tietää että he ovat turvassa"

"Mitään en voi täysin varmasti sinulle luvata", Sed vastasi katsoen Emmaa tiukasti silmiin. "Mutta olen melkein sataprosenttisen varma, että Virvatuli on herättyään lähtenyt meidän peräämme. Sinut se näyttää haluavan jostain kumman syystä"

"Ai kun mukavaa", Emma vastasi ironisesti ja tunsi inhottavan muljahduksen vatsassaan. "Toinen kysymys: voinko nopeasti laittaa kaksi tekstiviestiä ennen kuin menemme?"

"Tottakai", Sed ja Ben vastasivat melkein kuorossa. "Kenelle?" Sed jatkoi.

"Ensimmäisen viesti laitan äidilleni ja selitän, että menen Larelle yöksi. Ystävälleni Lauralle siis", Emma täsmensi pojille, jotka nyökkäsivät. "Ja toisen viestin laitan Larelle, jota pyydän valehtelemaan puolestani jos äitini sattuu soittamaan"

"Ovela tyttö", Ben kehui ja jostain kumman syystä Sed hehkui iloisena. "Mikäs kumma sinuun iski?" Ben kysyi veljeltään.

Sed hymyili. "Hoksasin juuri, kuinka ihana tilanne tämä olisi, jos tilanne ei olisi oikeasti niin pelottava. Tai siis kun tilanne on mikä tilanne on, niin meidän on vain otettava kaikki tästä tilanteesta irti. Tajuatko tilanteen?"

"Nyt se sitten tapahtui", Ben julisti.

"Mikä niin?" Emma ihmetteli katsellen veljeksiä kummissaan ja näpytteli samalla viestiä Larelle.

"Sed tärähti lopullisesti", selvensi Ben ja taputti lohduttavasti veljensä selkää.

"Enhän", intti Sed vastaan. "Pönttö"

"Linnunpönttö?"

"Ei vaan vessanpönttö"

"Pönttöjä te olette kummatkin", Emma totesi ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. "Eikös meillä ollut kiire?"

"Itse asiassa oli ja on edelleen", Ben myönsi ja työnsi punaisen sirukorttinsa pankkiautomaattiin. Automaatti vaati tunnuslukua ja Emma kurkki Benin olan yli, kun poika näpytteli numerot.

"2412? Oikeasti?" Emma hekotti, mutta pojat kohauttivat olkapäitään.

"Eipähän ainakaan tule unohdettua", selitti Sed ja vilkaisi vielä nopeasti ympärilleen, ettei kadulla näkynyt ketään. "Oletko valmis?" Sed kysyi varovasti ja Emma nyökkäsi. Ben painoi automaatista puheajanlataus kohdan ja kun automaatti kysyi puhelinnumeroa, näpytteli Ben pitkän numerosarjan ulkomuististaan tyhjälle riville.

"Mikä tuo on?" Emma kysyi uteliaasti.

"Koodi Joulumaalle", Ben kertoi. Näppäiltyään oikean koodin Ben painoi punaista keskeytys-nappia ja automaatti sylkäisi hänen korttinsa ulos. Sitten Ben tarttui tottuneesti kiinni automaatin alalaidasta ja pyysi vielä Sediä varmistamaan selustan. Kun ketään ei näkynyt, Ben nosti automaattia ja Emma joutui hieraisemaan silmiään muutamaan otteeseen, kun hän katsoi automaatin nousevan ilmaan kuin auton peräluukun. He pujahtivat sisään automaattiin: ensin Ben, joka otti Emman vastaan ja viimeisenä Sed, joka sulki luukun heidän perässään.

                                            *

Emma ei ollut koskaan nähnyt mitään sen tapaistakaan. He olivat saapuneet Joulumaan puolelle miltei identtisestä automaatista ja seisoivat nyt selvästikin poikien kuvaileman Kaupungin keskustassa. Nopealla ensi silmäyksellä kaikki vaikutti ensin aivan normaalilta, mutta kun silmä ehti tottua lumiseen kaupunkimaisemaan ja kirkkauteen, huomasi Emma ensimmäisenä outoutena suurien lyhtyjen toimivan katuvaloina. Ei lyhdyissä mitään outoa sinänsä, mutta nämäpä leijuivatkin korkealla maan pinnan yläpuolella ilman minkäänlaisia näkyviä naruja tai kannattimia.

Valoja oli kaikkialla: lyhtyjä, soihtuja ja ulkotulia pilvin pimein. Oli myös erivärisiä pikkulamppuja ja koristeellisia valopylväitä. Vaikka valoja oli joka puolella, oli silti hennosti myös hämärää, tunnelmallista. Emma katsahti ylöspäin. Oli hänen mielestään outoa, että vaikka oli päivä erotti hän selvästi sadat tähdet, jotka tuikkivat taivaalla. Mutta mikäpä täällä nyt ei outoa olisi, Emma ajatteli itsekseen, kun kahden poron vetämä pieni reki sujahti heidän ohitseen kohti lumisia kauppakatuja.

Ilma Emman ympärillä tuoksui kanelilta ja lämmöltä. Hänen korviinsa kantautui tasainen puheensorina viereiseltä markkina-alueelta ja silloin vasta hän tajusi seisoneensa koko ajan suu loksahtaneena auki.

"No, mitäs tuumaat?" Sed kuiskasi Emman korvaan.

"Uskomaton", henkäsi Emma aivan ihastuneena. "Miksi täällä ei ole kylmä?" hän kysyi ensimmäisen päähänsä pälkähtäneen kysymyksen.

"Se vain aluksi tuntuu siltä, sillä teidän maailmassanne on paljon kylmempi", kertoi Ben, joka seisoi Emman toisella puolen. "Kyllä sinulle vielä kylmä tulee, älä huoli"

"Ben, älä viitsi olla ilonpilaaja", Sed torui. "Älä välitä, Ems. Ben nyt palelisi vaikka aurinkotuolissa Bahamalla"

"Ems?" Emma toisti kysyvästi.

"Mutta hei Sed älä unohda!" Ben pisti väliin. "Minä en ollut se, jonka piti Ruotsissa päästä aivan-heti-nyt-äkkiä-nopeasti-siltä-seisomalta saunaan!"

"Mutta hei Ben älä unohda!" toisti Sed matkien. "Sinä et ollut se, joka piiloutui vihaisia palomiehiä avantoon!"

"Heh, en niin", hekotti Ben. "Minä piilouduin saunarakennukseen"

"Etkä voinut päästää minua sisään", Sed nurisi muistellen.

"No hei, minä luulin sinua palomieheksi!" Ben puolustautui. "Ainakin aluksi"

"Hei nyt seis!" Emma pisti väliin pakottaen oudot mielikuvat pois ajatuksistaan. "Eikö meillä ollut kiire?" hän kysyi hiukan ihmeissään.

"Eipä oikeastaan enää", Sed kertoi. "Virvatulet eivät pääse Joulumaahan"

"Mutta itse asiassa", ilmoitti Ben. "Meillä on tietyllä tavalla aivan uudenlainen hoppu"

"Miten niin?" Emma kysyi ja katsahti poikia.

"Meidän täytyy piilottaa sinut", Ben kertoi. "Kukaan ei saa tietää, että toimme ihmisen Joulumaahan"

"Hei hei hetkinen!" Emma vastusti. "Minä en suostu kyyristelemään missään pienessä piilopaikassa, kun te nuuskitte ja selvitätte asioita"

"Mutta-"

"Ei mitään muttia! Minuahan se Virvatuli ajoi takaa, te itse sanoitte niin. Minulla on oikeus saada tietää mitä tapahtuu!" Emma korotti ääntään. Muutama lähellä seissyt tonttu kääntyi katsomaan heitä kummissaan ja hiukan liian kiinnostuneina. Sed liikkui nopeasti ja painoi Emman kiinni heidän takanaan ollesseen tiiliseinään ja jäi itse seisomaan hänen eteensä. Emma henkäisi yllättyneesti. Sed seisoi hyvin lähellä häntä tarkoituksenaan peittää hänet uteliailta katseilta. Emma nosti katseensa ja kohtasi Sedin ruskeat silmät, jotka tutkivat hänen joka piirrettään. He katselivat toisiaan silmiin. Vihreät lukittautuivat ruskeisiin. Emman valtasi yllättävä halu koskettaa pojan kasvoja ja sipaista kuritonta tukkaa.

"Ainahan me voimme turvautua valepukuun", Ben tokaisi heidän viereltään ja Emma säpsähti takaisin todellisuuteen. Tai siihen mitä hänen todellisuutensa nykyään oli: Virvatulia, tonttuja ja leijailevia lyhtyjä.

[Chuva]

Ohh, Emma ja Sedhän lähenee ryminällä :3 hyvähyvä!!!

Sed liikkui nopeasti ja painoi Emman kiinni heidän takanaan ollesseen tiiliseinään ja jäi itse seisomaan hänen eteensä. Emma henkäisi yllättyneesti. Sed seisoi hyvin lähellä häntä tarkoituksenaan peittää hänet uteliailta katseilta. Emma nosti katseensa ja kohtasi Sedin ruskeat silmät, jotka tutkivat hänen joka piirrettään. He katselivat toisiaan silmiin. Vihreät lukittautuivat ruskeisiin. Emman valtasi yllättävä halu koskettaa pojan kasvoja ja sipaista kuritonta tukkaa.

Grr <3 Luin tän kohdan ehkä noin tuhat kertaa ja hymyilin silmät sydäminä ja suu korvissa!

Tykkäsin myös tosi paljon tosta vikasta kappaleesta, se on jotenkin tunnelmallinen ja sellanen... öö... kiehtova tai jotain.

Hei mä fanitan sua yli muiden, kun lisäät lukuja niin ihanan nopeasti <3 Laita jooko taas äkkiä lisää, nälkä nimittäin todellaki kasvaa syödessä (varsinkin kun on näin mielettömän hyvälaatuista ja mieltä kutkuttavaa ruokaa )...

Sinun nro 1 fanisi,
Tom^^

/Ja taas näitä mun tarkentavia typeriä kysymyksiäni, eli minkä ikäsiä poijjaat on? Kun jossain mainittiin, että alle parikymppisiä. Sed on isoveli, mutta ei Ben ilmeisesti ole kauheasti sitä nuorempi? Sedillä on kanssa sänkeä, eli epäilisin, että se on siinä 18-19? Eli onko Ben jotain... 17-18? (Vai onko ne kaksoset..) Tai sitte tässä on joku samanlainen juttu kuin esim. haltioissa (tai kaikkien rakastamissa vampyyreissa), että ne näyttää alle parikymppisiltä, mutta todellisuudessa ne on jotain 1560v... Toivottavasti ei :3

[Pinski]

Heh, kiva vaan ku jaksat kommentoida lukuja tulee tällä hetkellä niin nopeeta tahtia ku meikäläinen on sairaslomalla tämän viikon saattaa olla että ensi viikolla tahti taas vähän hidastuu :/

Juu eli pientä ikäinfoa pojista: Sed on tosiaan vanhempi ja on 18, täyttää puolen vuoden sisään 19. Ben taas täyttää 18 joulun jälkeen tammikuussa, eli on vielä 17 eli aika hyvin sä veikkasit, 10 pistettä ja papukaijamerkki! Poikien piti ensin olla ikääntymättömiä 300-vuotiaita käppäniä, mutta jotenki se vaan kuulosti liian oudolta, varsinkin Emman suhteen Edward ja Bella sai sen toimimaan, Sed ja Emma ei

btw, jos sulla tai jollakulla muulla on linkkiä jonnekin hyvälle joululaulu sivustolle, niin nyt olis hyvä aika vetästä se hihasta! mulla loppuu joululaulujen nimet kesken

17. Joulu on nyt herttainen

Joulukaupungin syrjäisemmät kadut olivat hiukan hiljaisempia kuin pääkatu ja keskusta, mutta silti yhtä tunnelmallisia. Kaupungin syrjälaitamilla talot muuttuivat enemmän kerrostalotyyppisistä mökkimäisemmiksi ja asutusta oli harvemmassa. Ben ja Sed olivat päättäneet, että paras vaihtoehto olisi pukea Emma mahdollisimman tonttumaisiin vaatteisiin ja toivoa, ettei kukaan tulisi kyselemään mitään. He olivat matkalla tapaamaan erästä Sedille tuttua tonttutyttöä. Sed oli vakuuttanut, että tältä tytöltä he voisivat pyytää muutamaa vaatetta lainaan ilman, että tyttö kyselisi sen enempiä. Benillä oli omat aavistuksensa siitä, mistä tämä tyttö oli hänen veljellensä tuttu.

"Hän asuu muistaakseni tuolla", Sed osoitti pitkää mökkirivistöä. "Rivimökeissä"

"Mistä sinä hänet tunnet? Mikä hänen nimensä on?" Ben kysyi veljeltään. Emma käveli vaitonaisena poikien vierellä.

"Alysa Charron", Sed kertoi ja vilkaisi varovasti ohimennen Emmaa.

"Alysa? Aly? Aly sieltä kaakaopaikasta?" Ben hämmästyi. "Minä luulin, että hän asuu Lumikylässä"

"Ei, he olivat siskonsa kanssa vain käymässä"

"Ai niin, unohdinkin jo, että hänen siskonsa oli huutava jukeboksi jaloilla varustettuna", Ben muisteli ja Sed naurahti.

"En kyllä ymmärrä, miksi meidän piti kävellä tänne asti vain muutaman vaatekappaleen takia", Emma jupisi väsyneen näköisenä. Ben pisti korvan taakse, että täytyi jossain vaiheessa löytää tytölle sopiva lepopaikka. "Kyllä minä olisin muutenkin tontusta mennyt"

Sed hymyili Emmalle. "Ikävä kyllä Las Palmasin huppari ja merkkifarkut eivät oikein huuda tonttua", hän huomautti. "Vaikka näyttävät kyllä sinun päälläsi upeilta"

"Voisitko jo luovuttaa?" Emma huokaisi ja nyki vihreää huppariaan hiukan hermostuneesti alaspäin piilottaen kädet taskuihinsa.

"En ikinä", Sed virnisti.

"En haluaisi keskeyttää", Ben aloitti ja tökkäsi Sediä olkapäähän. "Mutta pitäisiköhän meidän mennä sisäänkin, kun tänne asti tultiin?" He olivat huomaamattaan seisseet jo pienen tovin punaisen hirsimökkirivistön edessä ja pysähtyneet erään vihreän oven eteen, johon oli kiinnitetty puinen laatta. Lähemmin tarkasteltuna laatassa luki koukeroisin kirjaimin Alysa & Elyna Charron.

"Auts", Sed henkäisi. "En tiennyt, että hän asuu siskonsa kanssa"

Ben virnisti veljelleen. "Huutoa tiedossa", hän sanoi työntäen veljeään edemmäs ja astui itse askelen kauemmas ovesta. "Me jäämme Emman kanssa ulos odottamaan, kun sinä menet kuuntelemaan kivikovia totuuksia sydänten särkemisestä"

"Anteeksi mikä oli?" Emma höristi korviaan, vilkaisi vaativasti Beniin ja siirsi heti sen jälkeen vihreiden silmiensä pistävän katseen Sediin. Ben tajusi päästäneensä suustaan sammakon ja katsahti anteeksipyytävästi veljeensä. Ben tiesi, että jostain kumman syystä Emma oli hänen veljellensä erityinen ja nyt Emman kasvoille oli ilmestynyt tiedonhaluinen ilme. Mitähän tyttö tuumaisi, kun kuulisi olevansa Joulumaan pahimpien naistennaurattajien seurassa?

"Minä menen nyt sisälle ja tulen kohta takaisin", Sed puhui hitaasti ja rauhallisesti ja loi merkitsevän katseen Beniin. "Te voitte sillä välin odottaa vaikka tuolla puiston penkillä ja keskustella, mitä tarkoitit tuolla niin ihanan järkevällä möläytykselläsi", Sed mutisi yhteen puristettujen huultensa välistä. Ben nappasi hiukan vastustelevan Emman käsikynkkäänsä ja talutti tytön vierellään vastapäiseen puistoon.

Puisto oli hyvin pieni. Sen keskellä oli jäätynyt suihkulähde, jonka keskellä seisova patsas esitti koristeltua joulukuusta. Suihkulähteen ympärille oli asetettu kahdenistuttavia penkkejä ja yhdelle tällaiselle penkille myös Ben talutti Emman. He katselivat hiljaisina, kuinka Sed koputti Charroneiden oveen. Kesti hetken ennen kuin ovi aukesi ja kaunis, punaposkinen tonttutyttö Alysa tuli avaamaan oven. Alysa oli ehdottomasti yllättynyt nähdessään Sedin, mutta samanaikaisesti oli myös selvästi huomattavissa, että tyttö oli enemmän kuin iloinen.

Ben kääntyi katsomaan Emmaa, jonka katse seurasi heidän edessään avautuvaa tapahtumaa hyvin tarkkaavaisena. Emman silmät siristyivät hiukan, kun Alysa tervehti Sediä nopealla halauksella ja kutsui pojan sisään iloisesti. Beniä hymyilytti. Emma esitti niin kovaluontoista ja pisti aina Sedin iskuyrityksille tiukan vastalauseen, mutta sillä hetkellä tytön ilme kieli kaikesta aivan muusta.

"Mistä te tunnette tuon tytön?" Emma kysyi muka ohimennen.

"Hän on Sedin ystävä", Ben vastasi hiukan ilkikurisesti. "Miten niin?"

"Mitä se puhe sydänten särkemisestä oli?" Emma kysyi vastaamatta Benin uteluun.

"No, siis, sehän tuota - "

"Ben, rehellinen vastaus kiitos"

"No katsos kun siis -"

"Ben, nyt"

"Odota, kun latailen hetken vastaustani", Ben puuskahti. Hän oli ensin päättänyt kierrellä totuutta, mutta ajatteli asian oikean laidan paljastuvan kuitenkin jossain vaiheessa.

"Ben?"

"No siis aloitetaan faktoista", Ben virkkoi puhuen hyvin nopeasti. "Minä ja Sed, mehän olemme aika ihmeen hyvännäköisiä tyyppejä!"

"Vaatimatonta, Ben", Emma vastasi ironisesti hymähtäen. "Todella vaatimatonta"

"No niin kaikki tytöt meille aina kertoivat"

"Kaikki tytöt?"

"Niin, tuota, meillä oli Sedin kanssa aina välillä tapana, tuota - ", Ben änkytti miettien miten muotoilisi parhaiten asiansa. "-tutustua uusiin henkilöihin"

"Tutustua uusiin henkilöihin? Tarkoitat siis tyttöjä", Emma selvensi ja hänen kasvoilleen ilmestyi tietävä ilme. Ben huokaisi. Emma taisi jo tietää, mihin tulokseen oltiin tulossa.

"Niin. Tutustuimme uusiin tyttöihin. Usein"

"Eli selvällä suomen kielellä: te vaihdatte tyttöjä kuin sukkia?"

"Ei. Tai joo. Tai siis", Ben pohti sanojaan. "Emme me sitä kiusallamme tee. Olemme vain pienestä pitäen olleet todella sosiaalisia ja uteliaita ja -"

"Ei tarvitse kertoa enempää, eiköhän tämä riittänyt jo selittämään kaiken", Emma töksäytti ja Ben huomasi selvästi ärtymyksen varjon tytön kasvoilla.

"Emma", Ben aloitti huokaisten ja kääntyi paremmin tyttöön päin. "Me emme leiki tyttöjen tunteilla, emme ainakaan tahallaan. Kaikki osapuolet ovat olleet aina tietoisia siitä, että tässä ollaan vielä nuoria, eikä kukaan ole juoksemassa kohti alttaria. Tytöt vain ovat -"

"Tytöt ovat tyttöjä", Emma toisti monotonisesti ja nyökkäsi. "Mutta voitko silti syyttää minua, jos en halua joutua vain viivaksi veljesi sängynpäätyyn?"

"Itse asiassa kaakaohyllyyn"

"Mitä?"

"Ei mitään. Koko pointtihan oli", Ben selosti. "että Sed ei ole enää oma itsensä. Ei sen jälkeen, kun hän sinut tapasi. Kuule, Emma", Ben huokaisi taas ja käänsi katseensa taivaalle pohtien syvästi. "Minun täytyy myöntää, että suutuin ensin Sedille, kun hän menetti sydämensä sinulle. Paasasin hänelle tonttujen laista ja kaikesta muustakin, mikä tuntuu kuitenkin loppujen lopuksi turhalta. Totuushan on, että jos tunnet Sedin niin hyvin kuin minä tunnen, niin silloin huomaat sen"

"Huomaat minkä?" Emmaa kiinnosti ja Ben huomasi, että ärtyneisyys oli hävinnyt tytön kalpeilta kasvoilta. Vihreät silmät olivat täyttyneet uteliaisuudella.

"Kaipuun", Ben puhui hiljaa, miltei kuiskaamalla. "Kaipuun sinun luoksesi, kun et ole lähellä. Ja kaipuun lähemmäs, kun olet hänen vieressään"

"No niin, kuka tilasi vaatteita!" kuului yllättäen heidän vierestään. Ben hätkähti hiukan ja huomasi Sedin ilmestyneen heidän luokseen. Ben katsahti vielä nopeasti Emmaa, joka näytti hieman häkeltyneeltä.

"No, etsitäänpäs Emskulille sopiva vaatteiden vaihtopaikka ja jatketaan sitten matkaa. Vakoilutoimistoon on täältä aika pitkä kävelymatka, täytyy varmaan ottaa rekikyyti", Ben lausahti nousten venytellen ylös penkiltä. Sedin katse oli kuitenkin jumittunut Emmaan, joka vain istui hiljaa penkillä.

"Em", Sed kumartui hiukan huolestuneena lähemmäs tyttöä. "Oletko kunnossa?"

"On hän", Ben vastasi Emman puolesta. "Hänellä vain on paljon ajateltavaa"

"Sed", Emma sanoi hennosti ja nousi ylös penkiltä. "Kiitos"

Sedin kasvoilla oli hämmästynyt ilme. "Mistä hyvästä?"

"Vaatteista tietenkin", Emma virnisti leveästi ja nappasi vaatepinon Sedin käsivarsilta.

[Chuva]

<3

TEINISYDÄN ISKEE!!

Aww, hymyilin kuin mikäkin ääliö koko luvun läpi Ben oli ihan paras tässä luvussa, se taatusti edisti Sedin ja Emman suhdetta Hyvähyvä! Ja toi Benin yritys olla kertomatta totuutta oli hyvin kirjotettu, ehkä just sen takia että usein sellasten "epämiellyttävien" totuuksien kertominen on vaikeeta...

Ja mä tykkään Emmasta aina vaan enemmän, koska se on niin inhimillinen! Toi on hauskaa luettavaa, kun Sed aina heittää just noita "kullanmuru, hanipöö" -juttuja ja Emma rupee esittämään, että se on vihanen. Vaikka sehän vaan tykästyy Sediin hetki hetkeltä enemmän

"Kaipuun", Ben puhui hiljaa, miltei kuiskaamalla. "Kaipuun sinun luoksesi, kun et ole lähellä. Ja kaipuun lähemmäs, kun olet hänen vieressään"

...oi. :3

Jatkoa taas, kunhan kerkiät, olis kiva saada!!

Googlaamalla ootko koittanu ettiä? Ja ainaki wikipediasta löyty jonkunnäkönen lista...

Tom^^

[Pinski]

Ben on piilofiksu ja jep, ton wikipedian listan koluan joka ikinen päivä läpi, mutta osa niistä biisien nimistä ei vaan sovi millään ilveellä tähän tarinaan, ei vaikka kuinka väkisin yrittäis  Täytyy varmaan seuraavaks alkaa pommittaa youtubea

Ai niin ja kiitos taas ihanasta kommentista hanipöö!

18. Tonttu Torvinen

Kaupunkireki oli pienempi ja hitaampi kuin kaukomatkoihin tarkoitettu pikareki, jolla tonttuveljekset yleensä matkustivat Lumikylästä Joulukaupunkiin. Siinä missä pikarekeen kuului monta rekiosastoa, mahtui kaupunkireen kyytiin vain kymmenisen henkilöä. Näitä pikkurekiä Kaupungissa oli useita ja ne kulkivat sinne, minne matkustajat niitä pyysivät menemään.

Iltapäivän sää oli hyvin seesteinen. Reki kulki rauhallista vauhtia Kaupungin laitamilta kohti keskustaa ja vetoporojen ohjaksissa helkkyvät kulkuset kilisivät vienosti. Kuljettajan penkillä istui vanha parrakas tonttumies, jonka suojaavat silmälasit muistuttivat hyvin paljon uimalaseja suurine kehyksineen ja paksuine sankoineen.

Sed istui hiljaisen Emman vieressä ja jutteli vaimeasti heitä vastapäätä istuvan Benin kanssa. Aina silloin tällöin Sed loi katseensa Emmaan, joka tarkkaili vaitonaisena heidän ympäristöään ja maisemia. Emma oli vaihtanut mukisematta farkkunsa lämpöisiin, mustiin housuihin ja vetänyt päälleen pitkän, miltei mekkomaisen ruskean nappitakin. Punaisten hiusten päällä keikkui pieni, hennosti hiippamallinen pipo ja valkeat sormet olivat piiloutuneet villaisten sormikkaiden sisään. Sed hymyili itsekseen huomatessaan, että vihreä Las Palmasin huppari pilkotti edelleen Emman takin kauluksesta.

Reki pysähtyi kansainvälisen arkistomuseon edustalle, mistä oli hyvin lyhyt kävelymatka Tiedustelutoimistoon. Sed ja Ben hyppäsivät ketterästi pois reen kyydistä ja Sed pysähtyi auttamaan myös Emman pois. Hän ojensi kätensä tytölle herrasmiesmaisesti.

"Pääsen minä itsekin", Emma tokaisi itsenäisesti ja asetti jalkansa kapealle askelmalle. Reen metalliset rappuset olivat kuitenkin hieman liukkaat, eikä Emman tennarinpohjia oltu suunniteltu talvisiin olosuhteisiin. Niinpä kun hän astui ensimmäiselle rappuselle, päätti hänen kenkänsä liukua samantien toiselle askelmalle ja siitä supernopeasti kolmannelle.

"Hupsista!" Sed naurahti hiukan napatessaan Emman kainaloista kiinni juuri ennen kuin tyttö olisi mätkähtänyt maahan.

"No siinä oli tyyliä", hekotti Ben ja ojensi nopeasti Emman tippuneen pipon takaisin tytölle.

"Äh, olkaahan siinä", Emma puuskahti asettaen pipon tarkasti tukkansa ja etenkin korviensa päälle. "Minnekäs nyt?" hän vaihtoi puheenaihetta nopeasti. Sed hymyili Emman punaisille poskille ja hiukan nolostuneelle ilmeelle.

"Tämä on arkistomuseo", Ben selitti Emmalle osoittaen heidän taakseen jäänyttä korkeaa rakennusta. "Sinne on arkistoitu jokaikinen tutkimustulos ja jokaisen tutkitun ihmisen tiedot"

"Karmivaa", Emma henkäisi. "Tai siis jollain tavalla todella outoa"

"Näkisitpä arkistointitontut", Sed puuskahti ja Ben nyökytteli vieressä. "Ne vasta karmivan outoja ovatkin"

"Tuolla vähän matkan päässä", Ben jatkoi. "Tuo iso harmaa rakennus. Näetkö? Se on Tiedustelutoimisto"

"Sielläkö te olette töissä?" Emmaa kiinnosti ja pojat nyökkäsivät.

"Mistä muistuikin mieleeni", Sed keksi ja avasi reppunsa. Hän kaivoi repusta vihreän viittansa ja punaisen kravattinsa. "Virkapuku päälle", hän kertoi Emmalle, jonka ilme oli ollut kysyvä. Sed heilautti viitan harteilleen ja kiinnitti tottunein elein kravatin roikkumaan kaulalleen. Pukiessaan hän seurasi, kuinka Emma katseli poikien touhuja tarkkaavaisena.

"Viitat?" Emma katsoi poikia kummissaan. "Teillä on viitat?"

"Jep", Sed vastasi ja suuntasi kulkunsa kohti toimistoa. Muut seurasivat hänen vierellään.

"Mitä seuraavaksi", Emma huokaisi. "Kryptoniittia ja sukkahousujako?"

"Siitähän sinä pitäisit", Sed virnisti leikitellen. "Ei vaan, on minulla tällainen", hän sanoi napaten reppunsa käsivarsilleen ja tonkien sen sisältöä. Sitten hän vetäisi repun pohjalta paksun, mustan putkilon.

"Okei, minä en edes halua tietää enempää", Emma sanoi ja naurahti hieman katsellessaan mustaa patukkaa, jota Sed pyöritteli käsissään ylpeän näköisenä. Sed katsoi Emmaa ensin hiukan kummissaan, ennen kuin oivallus valaisi hänen kasvonsa.

"Sinä senkin kaksimielinen höntti!" Sed nauroi ja nakkasi pötkylän takaisin reppuunsa ja heitti repun selkäänsä. "Se oli säiliö erilaisille hyödyllisille taioille"

Emmaa nauratti edelleen. "No minkäs minä sille voin, että se näytti aivan -"

"Niin, sano vain miltä se sinun kierossa mielessäsi näytti", Sed kehotti virnistäen ja tökki Emmaa kiusoitellen kylkeen. "Sano, sano sano"

"Enhän sano", Emma nauroi ja hyppelehti keveästi pois Sedin tökkivien sormien ulottuvilta. Sed pysähtyi paikoilleen ottaen kasvoilleen muka-vakavan ilmeen. Ilmeellä oli toivottu vaikutus, sillä Emma seisahtui kummissaan vähän matkan päähän Sedistä.

"Kukaan", Sed murisi hyvin vakavalla äänellä. "Kukaan ei karkaa minun mahtavilta tököttitöks-sormiltani", hän murahti ja säntäsi uskomattomalla nopeudella Emmaa kohti. Emma kirkaisi naurahtaen ja pinkaisi juoksuun yrittäen turhaan päästä pakoon Sediä.

"Lapset", Ben nauroi itsekseen ja seurasi kaksikkoa kävellen turvallisen välimatkan päässä heistä.

Tiedustelutoimiston luo päästyään Emmaa hengästytti, Sediä nauratti ja Ben vain pudisteli päätään. He keskustelivat hetken siitä, mikä Emman rooli olisi. Sed oli sitä mieltä, että Emma voisi odottaa toimiston aulassa sillä välin, kun pojat etsisivät käsiinsä päällikkö Drummondin. Emma itse halusi kulkea poikien mukana ja kuulla kaikki vastaukset omin korvinensa. Ben taas pelkäsi, että joku tulisi kyselemään liikaa kysymyksiä Emman alkuperästä ja ehdotti, että Emma odottaisi heitä kokonaan toimiston ulkopuolella hyvässä piilopaikassa. Tämän ehdotuksen Emma tyrmäsi heti.

"Ei todellakaan käy!" Emma vastusti ja hänen kasvoilleen ilmestyi määrätietoinen ilme.

"Pakko se on käydä", Ben intti Sedin vain tarkastellessa vieressä syntyvää kinaa. "Et sinä osaa esittää tonttua!"

"Osaanhan", Emma väitti vastaan.

"Ethän"

"Joohan"

"Ethän"

"Joohan"

"Kyllä hän minun mielestäni alkaa jo tontulta kuulostamaan", hymähti Sed.

"Hyvä on", Ben myöntyi. "Kompromissi? Tulet mukaan, mutta jäät aulaan tai käytävään odottamaan meitä?"

"Millä tavalla se on kompromissi?" Emma halusi tietää. "Sehän on vain täsmälleen sama, mitä Sed ehdotti"

"Niinpä", Sed hymyili valkoiset hampaat välkkyen. "Minä olen katsos herra kompromissi itse"

"Herra leuhka sinä olet", Emma näytti Sedille kieltä.

"Kypsää, rakas"

"Hiljaa, torvi"

"Tätä menoa me olemme tässä vielä huomennakin", Ben muistutti ja kääntyi Emmaan päin. "Miten on?"

Emma mietti hetken. "Hyvä on", hän sanoi lopulta. "Mutta minä haluan sitten kuulla kaiken rehellisesti sanasta sanaan"

"Selvä", pojat nyökkäsivät. He kävelivät Ben etunenässä rakennuksen rappuset ylös ja kulkivat sisään kirkkaista lasiovista. Emma jättäytyi poikien taakse, kun he saapuivat kirkkaaseen aulaan. Sed ohjasi nopeasti Emman eteisaulan odotuspenkeille ja huomasi, että tyttö vilkuili varovasti ja epäluuloisesti vastaanottotiskin takana istuvaa kirjanpitäjätonttua.

"Älä huoli", Sed kuiskutti Emman korvaan hiljaa. "Hän ei puhu sinulle, jos sinä et puhu hänelle"

"Oletko varma? Hän näyttää aika ilkeältä", Emma totesi ja nojautui kurkistamaan vanhaa tonttumiestä hiukan tarkemmin. Sen tehdessään hänen tukkansa miltei hipaisi Sedin kasvoja ja Sed tunsi hennon tuoksun, jossa sekoittui vanilja sekä lilja.

"Minäjäänsnunkans -", Sed mumisi. Emma kääntyi katsomaan änkyttävää Sediä ja Ben käveli kuiskuttavan kaksikon luo.

"Mikä kestää?" Ben tiedusteli ja vilkaisi ensin hölmistyneen näköistä Emmaa ja sitten onnellista Sediä. "Sed, mennään. Emma kyllä pärjää hetken ilman sinun hämmästyttävää läsnäoloasi"

"Mutta minä ajattelin", Sed ryki kurkkuaan siirtämättä katsettaan Emmasta. "Ajattelin, että voisin jäädä Emman seuraksi tähän odottamaan. Ihan vain varmuuden vuoksi siis", hän selvensi ja osoitti varovasti mahonkisen vastaanottotiskin takana istuvaa virkailijaa. "Ettei tuo saa mitään outoja ajatuksia päähänsä"

"Sed, ainoa jolla täällä on outoja ajatuksia päänupissaan olet sinä", Ben myhäili ja nappasi veljeään käsivarresta kiinni taluttaen tätä kohti tiskiä. "Emma, me tulemme kohta takaisin", Ben huikkasi Emmalle, joka nyökkäsi vaitonaisena.

"Mutta Ben", Sed vaati kuiskaten ja polki maata kuin viisivuotias. "Hänen tukkansa tuoksui kukkasilta"

"Ihan sama, vaikka olisi tuoksunut leppäkerttuvauvoilta ja keijunsiiviltä", Ben kuiskutti takaisin. "Meidän on nyt etsittävä Drummond ja kysyttävä häneltä muutama tarkoin valittu kysymys. Emman takia"

"Emman takia", Sed toisti ja kääntyi nopeasti vielä vilkaisemaan tyttöä, joka istui hiukan orvon näköisenä odotuspenkeillä ja katseli ympärilleen uteliaana.

"Iltapäivää", tervehti Ben vastaanottovirkailijaa. Virkailija kääntyi vihdoin heihin päin laiskan näköisenä.

"Nimi ja virkatunnus?" virkailija pyysi ja veti tietokoneensa näppäimistön lähemmäs itseään. Vanha mies puhui hiukan sössöttämällä, aivan kuin hänellä olisi vain puolikas kieli käytössään.

"Adeben Green, virkatunnuksella Y-789"

"Seddharth Green, virkatunnuksella Y-788"

"Ja?" virkailija kysyi vilkaisten nopeasti Emmaa, joka oli napannut käsiinsä Joulumaan luetuimman aikakauslehden ja tutki sitä sellaisella ilmeellä kuin olisi vasta tajunnut näkökykynsä olemassaolon.

"Hän on tuota", Sed aloitti ja tarkasteli Emmaa, joka pyöritteli lehteä käsissään kuin pikkulapsi. "Hän on meidän henkilökohtainen avustajamme"

"Avustaja?" sössötti virkailija epäilevästi.

"Jep, vain parhaista parhaimmille myönnetään omat palvelijat", Ben myhäili hiukan leuhkasti ja virkailija vain tuhahti kääntyen tietokoneeseensa päin. Hetken ukko vain naputteli konettaan.

"Virkatunnuksilla Y-789 ja Y-788 ei ole aktiivisia pyyntöjä kuin vasta ensi viikolla", virkailijaukko kertoi lopulta. "Täällä lukee, että teidät on sijoitettu kentälle"

"Pitää paikkansa", Sed myönsi. "Haluaisimme kuitenkin tavata tonttupäällikkö Drummondin mitä pikimmiten"

"Drummond, Drummond", ukko näpytteli taas koneensa näppäimistöä. "Hänen pitäisi olla toimistossaan. Hänen seuraava kokouksensa alkaa viidentoista minuutin päästä"

"Kiitos. Kuittaatko meidät sisään?" Sed pyysi ja virkailija nyökkäsi.

"Kaikki kolmeko?"

"Ei tuota", Ben pisti väliin. "Henkilökohtainen avustajasihteerimme jää odottamaan tänne. Hänelle ei kannata kuitenkaan puhua", Ben kehotti virkailijaa. "Tuppaa olemaan vähän hitaamman puoleinen yksilö"

Sed ja Ben kiirehtivät vapaaseen hissiin ja matkustivat sillä seitsemänteen kerrokseen. Hissi toi heidät avoimeen odotustilaan, josta erkani kaksi pitkää käytävää oikealle sekä vasemmalle. Pojat kääntyivät oikealle johtavalle käytävälle ja ohittivat palaverihuoneen, jossa he vasta vähän aikaa sitten olivat istuneet saamassa tehtävänjakoaan. He kävelivät käytävän päähän ja kääntyivät vasemmalle, missä käytävä jatkui. Heidän ei tarvinnut kävellä pitkälle tätä käytävää, sillä pian heidän oikealla puolellaan luki eräässä suljetussa ovessa Drummond. Sed koputti oveen varovasti ja kääntyi vasta sitten Beniin päin hiukan hermostunut ilme kasvoillaan.

"Mitä me muuten sanomme hänelle?" Sed kuiskutti veljelleen ja kuuli kuinka tuolin jalat raapivat lattiaa Drummondin huoneessa.

"En minä vain tiedä", Ben kohautti olkiaan epätietoisen näköisenä. "Minä luulin, että sinulla oli suunnitelma"

"No eipä ole", Sed sähisi ja silloin ovi avautui. Päällikkö Drummond seisoi heidän edessään perusvakava ilme kasvoillaan.

"Green. Ja toinen Green", Drummond totesi. Se ei ollut tervehdys. "Mikä teidät tänne tuo teille määrättyjen työtehtävien keskellä?"

"Ömh", Sed pohti epäröivästi. "Saisimmeko tulla sisään? Se on aika pitkä juttu"

Drummond näytti rasittuneelta. "Älä vain sano, että te olette taas jollain ilveellä pilannut palolaitoksia sianjätteillä tai muuttaneet poliisien aseet vesipyssyiksi"

"Voi kun olisimmekin", Ben totesi vakavana ja Drummond päästi heidät toimistoonsa.

[Chuva]

Hihhelihoi, kun oli taas ihana luku! Emma ja Sedhän on kuin vanha kinasteleva aviopari, kun ne vähän väliä kuittailee toisilleen Tykkään kovasti siitä, miten sä kirjotat dialogia, se on jotenki sellasta eteenpäin soljuvaa, eikä millään lailla pakotettua. Ja selkeästi jokaiselle on kehittyny ainakin jossain määrin omaperäinen tapa puhua ja esiintyä. Pidän siitäkin, koska ainakin omissa teksteissäni ihmiset tuppaa olemaan liian helposti toistensa kopioita.

"Niin, sano vain miltä se sinun kierossa mielessäsi näytti", Sed kehotti virnistäen ja tökki Emmaa kiusoitellen kylkeen. "Sano, sano sano"

"Enhän sano", Emma nauroi ja hyppelehti keveästi pois Sedin tökkivien sormien ulottuvilta. Sed pysähtyi paikoilleen ottaen kasvoilleen muka-vakavan ilmeen. Ilmeellä oli toivottu vaikutus, sillä Emma seisahtui kummissaan vähän matkan päähän Sedistä.

Selkeästi ollaan näiden kahden suhteen menossa eteenpäin, koska aiemmin Emma olis ruvennu luultavasti kiukuttelemaan ja ärisemään kun Sed vaan koskeekaan häneen...

Nyt mulla on kyllä jotain aavistuksia siitä, mitä on tulossa. Kohta varmaan tapahtuu jotain, joko jotain tyhmää tai jotain vaarallista (KANNATAN VAARALLISTA!!). Jotenkin sellainen olo. Tai sitten selviää jotain Emman taustasta ja sitten kaikki on ihan että mitä ihmettä. Tai sitten Ben&Sed ei kuitenkaan kerro kaikkea Emmalle D: Toivottavasti kertoo.

Sen tehdessään hänen tukkansa miltei hipaisi Sedin kasvoja ja Sed tunsi hennon tuoksun, jossa sekoittui vanilja sekä lilja.

"Minäjäänsnunkans -", Sed mumisi. Emma kääntyi katsomaan änkyttävää Sediä ja Ben käveli kuiskuttavan kaksikon luo.

Anteeksi nyt vaan, kun lainailen taas liikaa, mutta kun änkyttävä Sed on niin ylisuloinen :3

Tom^^

[Welmasein]

vähänks siistiä!

nysse menee jännäks! jatkoo jooko?

[Pinski]

Hyvät on aavistukset sulla Tomppasein onneksi "kohta" on aika laaja käsite Juu tuo dialogi, varsinkin poikien keskustelut pyörii päässä silloinki ku en kirjota. Välillä se on varmaan vähän mielenvikasen näköstä ku hekottelen yksikseni kaupassa tms. 

Tässä taas jatkoa Tompsulille ja Welmuskalle

19. Ilouutinen?

Emma istui kädet sylissään ja varoi katsomasta vastaanottotiskin takana istuvaa vanhaa virkailijaukkoa. Hän pelkäsi, että ukko tulisi kysymään häneltä kysymyksiä, joihin hänellä ei olisi vastauksia. Entäs jos ukko hoksaisi, että hän oli ihminen? Mitä hänelle tapahtuisi? Olikohan tontuilla vankiloita? Vai polttivatko he kaikki tunkeilijat elävältä ja syöttivät hammaskeijuille? Emma pudisti päätään omille ajatuksilleen. Kaikki tuntui niin hullulta. Tonttuja, siis todella tonttuja oli olemassa. Oli olemassa paikka nimeltä Joulumaa ja hän istui siellä odottamassa vastauksia siihen, miksi olennot nimeltä Virvatulet vainosivat häntä.

Emma ei tiennyt kuinka kauan hän vain istui omien ajatustensa seurana, mutta yhtäkkiä hän havahtui siihen, kun hänen penkkirivissään narahti ja kuului pitkästynyt huokaus. Joku oli myös istunut odotuspenkeille. Emma päätti ensin olla katsomatta, mutta uteliaisuus vei taas kerran voiton ja hän kurkisti varovasti sivusilmällä penkkirivin päähän. Penkillä istui tyttö, joka ei voinut olla kovin paljoa Emmaa vanhempi. Tytöllä oli päällään musta-punainen tyylikäs takki sekä mustat housut. Tytön tukka oli musta ja lyhyt sekä tyylikkäästi sotkuinen ja jätti paljaaksi hänen suipot korvannipukkansa. Tonttutyttö nappasi käsiinsä muutaman aikakauslehden lehtikorista ja ryhtyi selailemaan niitä tylsistyneen näköisenä. Emma käänsi nopeasti katseensa pois, jotta tyttö ei huomaisi hänen tarkkailleen.

"Aina samat jutut", tonttutyttö puuskahti yhtäkkiä ja Emma hätkähti. Hänellekö tyttö puhui?

"Anteeksi?" Emma kokeili varovasti.

"Näissä lehdissä", tyttö vastasi. "Aina samat jutut. Kuunteles nyt tätäkin: 10 parasta pipariohjetta tonttumiehen hurmaamiseen. Pöh, ihan kuin pipareilla olisi mitään väliä, kun ne hölmöläiset ovat hulluna vain kaakaoon"

"Heh, niin", Emma vastasi hiljaa. Hän oli aivan paniikissa.

"Tai sitten tämä: kuuluisa laulaja Fiona von Tiuku manasi itse Joulupukkia suorassa radiolähetyksessä", tonttutyttö luki lehdestä. "Minä en henkilökohtaisesti jaksaisi enää lukea yhtäkään von Tiukun edesottamuksista. Glögeissäänhän se aina on"

"Niinpä", Emma myötäili.

Tyttö laski lehdet pois käsistään. "Odotatko jotain?" hän kysyi Emmalta ja Emmalla tuli epämiellyttävän itsetietoinen olo, kun tyttö kääntyi häntä kohden. Emma yritti ottaa mahdollisimman rennon asennon, ettei näyttäisi niin hermostuneelta.

"Paria kaveria", hän vastasi ja haukotteli muka tylsistyneenä. "Sinä?"

"Isääni", tyttö kertoi ja kohautti olkapäitään. "Lupasin lähteä hänen kanssaan luistelemaan"

"Onko isäsi töissä täällä?" Emma kysyi, vaikka hänen vaistonsa käski lopettamaan keskustelun heti kun mahdollista.

"Jep. Entä sinun kaverisi?" tyttö kysyi ja Emma nyökkäsi.

"Salandra", tyttö sanoi ja ojensi kätensä. Emma tarttui tytön käteen ja kätteli tätä.

"Emma", hän sanoi oman nimensä ja oli vetämässä kättään pois, mutta Salandraksi esittäytynyt tyttö ei päästänyt irti.

"Aivan ihanat villasormikkaat", hän ihasteli Emman käsissä olevien käsineiden pikkutarkkoja kirjailuja. "Mistä sinä olet ostanut nämä?"

"Öö", Emma meni aivan hämilleen. "Ne tuota minä", hän änkytti. "Sain ne isoäidiltäni", hän valehteli lopulta ja toivoi totisesti, että tontuilla ylipäätään oli isoäitejä.

"Höh", Salandra henkäisi ja Emma tajusi pidättävän omaa hengitystään. "Olisin halunnut samanlaiset"

"Hän ei ikävä kyllä enää tee käsitöitä", Emma jatkoi valehtelua. "Hänen sormensa paleltuivat pahasti vuosi sitten, kun hän veisteli lumilyhtyjä." Lopeta ajoissa, Emma käski itseään ja puri huultaan.

"Auts", Salandra tokaisi. "Se mahtoi sattua?"

"Juu, hän makasi sängyssä kolme päivää ja masentui, kun ei voinut leipoa pipareita ja keittää glögiä", Emma jatkoi ja oli jo valmis potkaisemaan itseään.

"Hän masentui siitä?" Salandra toisti hiukan hämmentyneenä.

"Niin, hän tuota", Emma nieleskeli. "Hänellä oli pakkomielle leipoa joka päivä tusina pipareita naapureille ja kun hän ei kolmeen päivään päässyt piparitaikinan ääreen niin hän vain yksinkertaisesti masentui", Emma tajusi pajattavansa nopeaan tahtiin.

"Isoäitisi kuulostaa mielenkiintoiselta", Salandra totesi ja Emma hymähti hiljaa. Mielenkiintoiselta ja täysin tuulesta temmatulta, Emma lisäsi mielessään.

"Sitä hän olikin", Emma myönsi mielikuvitusmummo mielessään. "Tai siis on edelleenkin. Eihän hän ole minnekään mennyt", Emma naurahti hermostuneesti ja totesi itsekseen, että tämän keskustelun jälkeen hän pitäisi mielikuvitukselliset hautajaiset valemummolleen. Emma ja Salandra istuivat hetken hiljaisuudessa ja kuuntelivat kuinka vastaanottitiskin takana virkailijaukko tuhisi itsekseen. Sitten Salandra kysyi erään niistä kysymyksistä, joita Emma oli pelännyt heidän keskustelun alustaan lähtien.

"Missä sinä muuten olet töissä?" Salandra kysyi. Emma nielaisi hermostuneesti.

                                                  *

Sed ja Ben seisoivat päällikkönsä työpöydän edessä vakavina. He olivat juuri kertoneet koko tarinan Virvatulista jättäen pois ne kohdat, joissa he juttelivat Emman kanssa totuuksia. He olivat muuttaneet tarinaansa sujuvasti sen verran, että kuulosti siltä kuin he olisivat löytäneet Emman metsästä Virvatulien ympäröimänä ja kolkanneet Virvatulen Emman kotona unihiekalla vasta sitten, kun tyttö oli jo muka juossut ulos talostaan. Mutta mikään ei voinut valmistaa veljeksiä päällikkö Drummondin reaktioon tämän kuultua heidän tarinansa.

"Aivan", Drummond tokaisi hieroen rasittuneena ohimoitaan. "Se siis pitää paikkansa"

"Mitä sinä tuolla tarkoitat? Mikä pitää paikkansa?" Sed töksäytti kovaäänisesti ja Drummond mulkaisi häntä vihaisesti. "Päällikkö-herra-isoherra?" Sed lisäsi vielä lopuksi.

"Te olette vakoojiemme parhaimmistoa", Drummond myönsi. "Mutta esimiehillenne te ette kyllä ikinä opi puhumaan kunnioittavasti"

"Päällikkö", Ben sanoi varovasti. "Mikä pitää paikkansa?"

Drummond suki partaansa mietteliäästi. "Te varmasti ihmettelitte, miksi määräsimme kohteellenne tuplamäärän testejä?"

Sed nyökkäsi. "Kieltämättä"

"Testit määrättiin sen takia", päällikkö sanoi ja nousi ylös tuoliltaan. "koska tämä tyttö kiinnosti meitä. Ja kiinnostaa edelleen"

"Miksi?" Sed ihmetteli. "Päällikkö?"

"Minä en tiedä kaikkia yksityiskohtia. Käskyt tulevat minuakin ylemmältä taholta", Drummond kertoi ja kääntyi selin veljeksiin. Sed ja Ben vilkaisivat toisiaan kummastuneina. "Mutta tämän voin kertoa: kaksi viikkoa sitten meillä heräsi eräästä syystä aavistus, että Seita olisi kiinnostunut tästä ihmistytöstä"

"Mistä te sen kuulitte?" parahti Sed.

"Green, muista puhuttelutapa", Drummond muistutti. "Ja se on salaiseksi luokiteltua tietoa"

"Miksi juuri Em- tai siis miksi juuri tämä ihminen?" Sed vaati tietää.

"Mekään emme tiedä kaikkia vastauksia. Määräsimme tytölle lisätestit siinä toivossa, että niistä selviäisi jotain tarkentavaa"

"No eipä selvinnyt", Sed puuskahti hiukan kiukkuisena ja Ben loi häneen varoittavan katseen.

"Itse asiassa olet väärässä, Green", Drummond virkkoi ja kääntyi poikiin päin. "Nyt meille ainakin varmistui se, että tietolähteemme oli oikeassa. Seita todellakin on tämän tytön perässä"

"Mutta häntä pitää suojella!" Sed huudahti yllättyen hieman itsekin omaa lujaa äänensävyään. Sed ei ollut ikinä tavannut tai nähnyt Seita-noitaa omin silmin, mutta tarinat joita hän oli kuullut olivat sitäkin kamalampia.

"Siinä olet täysin oikeassa", Drummond myönsi vakavasti ja ojensi kätensä kohti veljeksiä. "Luovuttakaa kaikki muut kohteenne minulle. Teidän uusi tehtävänne on tarkkailla, seurata ja suojella tätä ihmistä päivin ja öin niin kauan kunnes saamme tähän koko tilanteeseen jotakin selkoa"

"Oi", Sed henkäisi ja tunsi hehkuvansa yllättävästä ilosta. "Oi että minä rakastan sinua Drummis!" Sed vannoi ja tunsi, kuinka Ben potkaisi hänen sääreensä merkitsevästi.

"Mitä?" Drummond häkeltyi ja hänen parrakkaat kasvonsa punehtuivat, mutta ei ilosta vaan kasvavasta raivosta.

"Ei mitään. Anteeksi päällikkö, herra, ylhäisyys", Sed luetteli ja hän kaivoi äkkiä heidän kohdekansionsa repustaan ojentaen sen Drummondille. Drummond mulkoili edelleenkin Sediä vihaisena ottaen kansion tämän käsistä ja kääntyi sitten Beniin päin. Sed vilkaisi veljensä kasvoja ja huomasi, että Ben valmistautui ottamaan seuraavat haukut vastaan. Niitä ei kuitenkaan tullut.

"Äh, antaa olla, menkäähän silmistäni. Minun pitäisi jo kohta olla seuraavassa aluekokouksessa ja tyttärenikin odottaa jo luultavasti minua. Osastomme perinteiset joulutanssiaiset ovat sitten joulukuun ensimmäisenä lauantaina. Olkaa silloin paikalla valmiina raportoimaan. Suojelutehtävän hoitaa sinä iltana jokin muu osasto", Drummond ohjeisti ja veljekset nyökkäsivät kääntyen kohti ovea yllättyneinä siitä, että Sedin rakkaudentunnustus ei aiheuttanut tavallista raivoan-pää-tulipunaisena-kohtausta niin kuin yleensä. "Ja yrittäkää tällä kertaa muistaa", päällikkö jatkoi. "että kyseessä on juhlallinen ja virallinen tilaisuus!"

"Tuo varmaan tarkoittaa, ettemme tänä vuonna saa laittaa pierupusseja päällikön vaimon tuolille", Ben supatti Sedin korvaan heidän kulkiessaan ulos Drummondin toimistosta.

[Chuva]

Nais!

Olipa taas hieno luku!

"Minä en henkilökohtaisesti jaksaisi enää lukea yhtäkään von Tiukun edesottamuksista. Glögeissäänhän se aina on"

Glögeissään <333 Tontut taitaa olla jännää sakkia, kun alkoholin sijaan ne on kaakaoriippuvaisia ja menee känniin glögistä :DD Tykkään kovasti tästä, miten oon tehny tontuista niin omanlaisiaan, mutta silti hyvin ihmistenkaltaisia.

"Hän masentui siitä?" Salandra toisti hiukan hämmentyneenä.

Miten musta nyt vähän tuntuu siltä, että tontut ei mitenkään hurjan helposti masennu? :DD

Ja hei muuten näin asiaan liittyen(kö?), onko niin, että tontut jotenkin tarvii harvemmin/vähemmän unta? Kun siitä aina silloin tällöin on mainittu, että Sed&Ben nukkuu aika harvoin yms...

"Mutta tämän voin kertoa: kaksi viikkoa sitten meillä heräsi eräästä syystä aavistus, että Seita olisi kiinnostunut tästä ihmistytöstä"

Emma on supersankari Tai noita :ooo tai...tai... joku!!

Sed oli suloinen, kun se heti vaati, että Emmaa pitää vahtia ^^ Hihhih.

Tom^^

[Welmasein]

hihihih!

nysse selkis miks emma on tarkkailtavana. mahtaakohan Drummond alkaa raivoomaan pojille ku löytää emman odotushuoneesta. ja että emma onko kui pahoihi ongelmii päätyny... jännää, jännää...

jatkoa en malta oottaa

P.S. Mulla ei oo sulle nettisivuu missä ois joululauluja, mutta jos mä laitan sulle yksärinä muutamia (köh,köh... kymmenestä ylöspäin)  nimiä nyt samantien. << Sieltä löytyy!