Nimi: Sananlaskuista ja elämänviisauksista eli kun Seamus tunnusti Ronille
Kirjoittaja: kanelimarja
Beta: Sansku
Ikäraja: K-11
Genre: Fluffy
Paritus: Seamus/Ron
A/N: Noniin, noniin. Kiitokset
Sanskulle betauksesta.
Sananlaskuista ja elämänviisauksista
Eli kun Seamus tunnusti Ronille
Pehmeänpunaiset huulet nappasivat sokerisulkakynän pään kiinni, kurkun hidas tempoilu kertoi imeskelystä ja Seamus olisi toivonut nuo huulet omilleen – tai jonnekin alemmas – kosteina ja hellinä, mutta eihän sellaista saanut ajatella.
Ei toisesta pojasta ainakaan.
Tai yhdestä kaveristaan.
Sairasta.
Kieroutunutta.
Ja ihan pirun koukuttavaa.
Ronin ihon alla aataminomena kohoili ja Seamus joutui poistumaan oleskeluhuoneesta, ettei olisi hyökännyt vaalean kaulan kimppuun.
Hänen pitäisi keskittyä, pitää langat omissa käsissään, silkkiset, punaiset suortuvat, jotka –
Voi helkkari.
~ * ~
Deanin katse oli kysyvä, kun Seamus seuraavana aamuna onnistui nousemaan lämpimän peiton alta.
”Oletko sinä ihan kunnossa?”
”Joo. Miten niin?”
”Olet ollut vähän outo – ”
Epäily tukahdutettiin vähättelevällä puuskahduksella ja Seamus keskittyi välttelemään ystävänsä katsetta, oli parempi olla kuin ei olisikaan ja etsiä sukkaa sängyn alta niin kuin joka aamu tähän mennessä.
Valitettavasti sukan etsimiseen ei saanut kulumaan kuin puoli minuuttia ja Deanin katse oli yhä kysyvä.
”Okei. Minä olen ihastunut – rakas – ihastu – jotain.”
”Sinä olet jotain?”
”Niin.”
”Ahaa.”
Hiljaisuus.
”Keneen?”
”No sehän tässä se ongelma onkin. Yhteen tyyppiin, johon en saisi ehkä olla.”
Ääni pieneni loppua kohden.
Dean virnisti.
”Kuka määrittelee, keneen joku saa olla ihastunut?”
Seamus oli juuri selittämässä jotain ympäripyöreää yhteiskunnasta ja normeista ja vanhemmista, kun toisen pojan sanat saivat yhä kädessä riippuvan sukan palaamaan takaisin lattialle otteen hervotessa.
”Ja sitä paitsi – Ron on ihan hauska.”
”R – Mitä? Miten sinä - ?”
Tummaihoisen pojan hymy läikehti kasvoilla.
”Me olemme parhaita kavereita ja sinä olet ehkä läpinäkyvin ihminen, jonka olen koskaan tuntenut.”
~ * ~
Seamuksen pitäisi tehdä jotain.
Hän oli joutunut kärsimään aivan liikaa Deanin vihjailevia virneitä.
Kivuliaita tökkäyksiä kyynärpäällä.
Piti valita kahdesta pahasta se pienempi.
Ja jotain muuta viisasta, mitä äiti oli höpöttänyt joskus aikaa sitten.
Samana iltapäivänä poika pyysi Ronin varjoisaan nurkkaan.
Nyt tai ei koskaan.
Syteen tai saveen.
Parempi pyy pivossa kuin –
Ei.
Seamus oli aina vihannut sitä sananlaskua, eihän se edes tarkoittanut mitään.
”Minä pidän sinusta.”
”Ollaanhan me kuitenkin kavereita.”
Ronin vastaus oli välttelevä.
Seamus puraisi huultaan.
”Ei. Minä
pidän sinusta.”
Siniset silmät levisivät sanojen iskostuessa tajuntaan.
Unelmahuulet kaartuivat hymyyn hetkeksi ennen kuin ne hipaisivat Seamuksen poskea.
Yhtäkkiä pyyt ja pivot olivatkin hyvin merkityksellisiä.
