Se oli oikea, ei koskaan väärä | S | Harry/Sirius | Angst/Fluffy

[insatiable]

Title; Se oli oikea, ei koskaan väärä
Author; insatiable

Rating; S
Genre; Angst/Fluffy
Pairing; Harry/Sirius

Summary; 'Tapaamme vielä, älä huoli'
A/N; Tajunnanvirtaa ja sanahelinää. Taustalla soi aluksi Pinkin Who knew, josta ehkäpä sain hiukan inspistä! Pairing ei varsinaisesti tapahdu, mutta kuitenkin hiukan angstfluffy ehkäpä. Tuli vaan niin tämänlainen fiilis näiden kahden suhteesta.
Haasteet; Fan Fic 100 - Tylypahkan miespuoliset; 024. Perhe, Slash 10; Harry/Sirius, One True Something 20; One-shot, Tunne10; Suru, 3 kertaa kun..II; 3 kertaa, kun Sirius suuteli Harrya.
Disclaimer; The whole world of Harry Potter is created by J.K. Rowling and all I can do is to enjoy and play with her creations. I do not get paid or any kind of other refunds of my game with these best characters in the world.

*

Se oli oikea, ei koskaan väärä

Kuten niin monta kertaa aiemmin sinä kesänä, oli aurinko jo noussut korkealle ennen kuin nostin pääni tyynyltä. Jälleen kankeana laskin jalkapohjani viileän lattian pintaa vasten ja otin uuden päivän vastaan. Astelin alakertaan ja työnsin kädet pyjamani taskuihin. Odotin kuulevani ääntä, mutta kaikkialla hiljaisuus imi minut sisäänsä vielä voimakkaammin kuin ennen.

Tunsin käteni puristuvan nyrkkiin vasemmassa taskussani, kun annoin katseeni harhailla ympärilleni eteenpäin kävellessäni. Talo – ennen sinun, nykyään minun – näytti edelleen vieraalta enkä tunnistanut jalkojeni askelia ennen niin tuttuja portaita vasten. Ehkä etsin sinua katseellani, mutta olit poissa niin kuin eilenkin ja niin kauan ennen sitä. Tahdoin tietää, milloin löytäisin sinut uudestaan.

Kun istahdin tuoliin tässä niin pimeässä ja vanhassa huoneessa, en jaksanut sytyttää valoa seurakseni.

Ja minä muistelin. Annoin itseni vajota muistojen hiljaiseen maailmaan ja näin kasvosi. Sen ensimmäisen kerran, kun näin sinut edessäni. Sen vihan tunteen, joka minut silloin valtasi. Sen onnellisuuden, kun sain tietää totuuden sinusta.

Ja kun sanoimme ensimmäisen kerran hyvästit enkä tiennyt, koska näen sinut uudestaan, en olisi tahtonut antaa itseni murtua. Ja ennen kuin nousit taivaalle ja kiitit minua ymmärtämisestäsi sekä hyväksynnästäsi, otit käteni käteesi ja silmissäsi paloi liekki.

”Tapaamme vielä, älä huoli”, kuiskasit minulle ja yön keskellä painoit suudelman poskelleni, aivan kuin et olisi koskaan poissa ollutkaan - aivan kuin olisimme tunteneet aina. Ja kun heilutin kädelläni hyvästit, en antanut kyynelen vierähtää oikealle poskelleni huultesi kosketusta tahraamaan.


Kului liikaa aikaa, liian monta kuukautta, jotka jouduin sinua ikävöimään. Kirjeitä tuli ja meni, niin sinulta kuin monelta muultakin. Kellon viisarit liikkuivat liian kauan eteenpäin ja joka sekunti huoleni kasvoi – olitko kunnossa, olitko turvassa?

Lumi oli jo satanut maahan, kun sain nähdä taas kasvosi. Ne eivät olleet onnelliset, mutta ilo täytti sinut, kun sait sulkea minut halaukseesi. Silmäsi olivat syvemmän tuntuiset kuin aikaisemmin, mutta ehkä muistini petti minut, koska aika tekee tepposensa viisaimmillekin meistä.

Istuit siinä minun ja kahden ystäväni keskellä ja kuuntelimme seikkailuasi – kuinka selviydyitkään siitä kaikesta. Lehdet kirjoittivat – vankikarkuri, murhaaja, kuolonsyöjä, verenpetturikin, mutta sanoit selviäväsi. Minä luotin sinuun ja sanaasi enemmän kuin monen muun enkä lukenut artikkeleita sinusta ja uskoin, kun sanoit olevasi turvassa aina. Vaikka olit ollut elämässäni vain ohikiitävän hetken, en epäillyt sinua hetkeäkään sen jälkeen, kun minulle kerrottiin liian kauan pimennossa ollut totuus. Saatoin olla hiukan naiivi, mutta mitä syytä sinulla olisi ollut valehdella.

Kun tuli aika jälleen hyvästellä ja sanoa näkemiin, annoin toisten mennä edeltäni, jotta saisin hetken kanssasi kahden. Lumi oli alkanut putoilla taivaasta jälleen, kun halasimme pitkään kallion suojassa. Nyt oli minun vuoroni jättää sinut yksin. Silmistäsi näin, että tiesit meidän tapaavan vielä ja ehkä pidempäänkin. Kumpikaan ei antanut epävarmuuden haitata, vain tahto hallitsi tunteita, jotka huutaisivat taas kaipuuta.

Jälleen ennen kuin käänsimme katseet pois viimeisen kerran, painoit suudelman oikean poskipääni korkeimpaan kohtaan ja kuiskasit ”Älä huoli, tapaamme vielä” ja minä tiesin sinun puhuvan totta.


Eikä minun ei enää tarvinnut odottaa niin pitkään, kuin aikaisemmin. Näimme seuraavan kerran jo muutaman kuukauden päästä, vaikkakin vain hetken. Mutta se oli minulle arvokas, koska siinä sairaalasiiven vuoteella maatessani sain tuntea sinut vierelläni ja tiesin sinun olevan huolesta lamaantuneena, vaikka niin hyvin sen peitit.

Pian kaipasin sinua jälleen, kun ruohonkorret heiluivat kesätuulessa ja lintujen poikaset hyppivät alas puista. Aloin jo luopua toivosta. Ei vastausta mistään, ei toivoa ilmassa ja tuuleen huudettu kysymys vailla kuulijaa.

Mutta vihdoin, liian kauan odotettuani, sinä kesänä minun toiveeni täyttyi ja sain viettää tunteja, jopa päiviä kanssasi. Kahden istuimme pitkälle yöhön käyden keskusteluja, joita vain sinun kanssasi saatoin käydä. Olit ainoa yhteys perheeseeni, joka oli minut niin kauan sitten jättänyt yksin. Minä en ollut katkera, vain kiitollinen. Minun sisälläni oli tunne uudesta toivosta ja sinun kanssasi saatoin unohtaa hetkeksi kuka olinkaan. Saatoin olla poika, jolla oli kummisetä vierellään.  Saatoin olla tavallinen nuori velho vailla vastuun taakkaa harteillaan.

Kun syksyn lehdet alkoivat jälleen tippua puista, tiesimme, että oli taas minun aikani palata kouluun ja lähteä pois luotasi. Mutta tällä kerralla se oli erilaista. Kun hyvästelimme, oli ilmassa toivoa ja onnea, kun saatoimme ilman epävarmuutta  tulevasta halata toisiamme.

Jälleen kumarruit kuiskaamaan korvaani ”Tapaamme vielä, älä huoli” ja äänestäsi kuulsi odottavaisuus, innostuneisuus . Ei yksikään tavu värissyt eikä epätoivo kajastanut siitä laisinkaan. Painoit suudelman oikealle poskelleni ja minä halasin sinua vielä kerran. Olin löytänyt yhden suuren palan sydämeni palapeliin, enkä uskonut kenenkään koskaan vievän sitä pois. Ja voi, kuinka väärässä olinkaan.


Muistoissani tulisit elämään ikuisesti, vaikka yksin jäinkin. Sinä, kuten niin monet muutkin, olit luotani lähtenyt, mutta minä en ollut katkera. Minä olin aina kiitollinen siitä, että olimme löytäneet toisemme. Ja siitä, että olit minulle enemmän perhettä, kuin ehkä kukaan muu koskaan ennen ja pitkään sen jälkeenkään.

Ennen kuin nousin tuolistani, kyynel vierähti väärälle poskelle tässä yhä hämärässä huoneessa, jossa kanssasi sen alkusyksyn niin monet yöt istuin.

Yhä joskus odotin sinun suudelmaa poskelleni, koska vieläkään en ollut valmis heittämään hyvästejä.

*

[Stargazer]

Sirius/Harry kuuluu niihin parituksiin, joihin en normaalisti koske pitkällä tikullakaan, mutta päätin nyt olla rohkea ja ennakkoluuloton!

Hmm hmm. Nätti kertaus tutuista tapahtumista. En hirveästi välitä siitä, että tarinassa on hahmoina "minä ja sinä" koska varsinkin angstin kanssa se luisuu helposti sellaiseen "sinä jätit minut" - tyyppiseen tekstiin. Tässäkin ficissä kerronta alkoi välistä hieman riepoa, mutta kuitenkaan mitenkään liikaa.

Tekstistä löytyi joitain todella hienoja sanavalintoja! Kuten esimerkiksi "poskipään korkein kohta" oli sellainen mistä pidin, samoin "kun istuin tuoliin en jaksanut sytyttää valoa seurakseni". Tykkäsin myös tuosta tapahtuvasta toistosta - Siriuksen samana pysyvästä lauseesta ja suudelmasta poskelle. Hyvä että se pysyi pelkkänä poskisuudelmana, nyt tämän pystyi lukemaan ilman sitä paritustakin. (;

Juoni nyt etenee kuten Rowlingin kirjoissa, olisin kaivannut ehkä myös jotain omia kohtauksia, vaikka näihin tulikin se Harryn näkökulma vielä enemmän kuin alkuperäisteoksessa. Olisin myös ehkä karsinut vähän noita kuluneita sananparsia kuten loppupuolella nuo "olin löytänyt palan sydämeni palapeliin" ja "kyynel vierähti poskelleni". Harrystahan kuoriutui varsinainen romantikkopoika tässä tekstissä! Itse olen aina jotenkin ajatellut, että hän on enemmänkin taipuvainen vihaan ja katkeruuteen kuin tällaiseen surumielisyyteen.

Teksti on kuitenkin kokonaisuudessaan toimiva ja sujuvaa kieltä, ei anneta henkilökohtaisten mieltymysten ja epämieltymysten häiritä!

[Carolynne]

Oi <3

Harry/Sirius oli pari vuotta sitten minun ehdoton OTP:ni, ja vaikka en sitä viime aikoina ole lukenutkaan, on se edelleen ihanaa <3 Tämä oli tosi surumielinen teksti, mutta samalla kovin kaunis ja koskettava. Paritus oli minusta enemmänkin viitteellinen, sillä minusta tämä toimi todella kauniisti myös pelkkänä kuvauksena pojasta, joka on löytänyt itselleen huolehtivan aikuisen, ja josta totta kai tulee tärkeä tälle. Oli kuitenkin hienoa, että lukijalle oli jätetty mahdollisuus omaan tulkintaan, eikä paritusta siis ollut lyöty lukkoon. Siinä se Siriuksen ja Harryn tragedia minusta onkin: aika loppuu kesken, eikä unelmia ehditä toteuttaa. Olit tuonut sen esille tässä tekstissä tosi hyvin.

Olit myös hienosti löytänyt Harryn ja Siriuksen suhteen kohokohdat, ja ihailen sitä, miten olit saanut niistä irti niin paljon, vaikka näkökulma oli sama kuin kirjoissa. Kertaus hetkistä oli surumielinen ja kosketti, ja pystyin lukijana eläytymään Harryyn todella hyvin: pelkäsin Siriuksen puolesta ja toivoin joka hetki, että hahmot vielä tapaavat (mikä on hassua, koska tiesin oikein hyvin sen, että esim. kolmoskirjan tutustumisen jälkeen totta kai hahmoilla on vielä paljon yhteisiä kohtauksia jäljellä).

Tykkäsin siitä, että Harry aikuisena muisteli tapahtumia ja nimenomaan Kalmahanaukiolla, lavasteet olivat siis kunnossa ja alusta alkaen tunnelmaan pääsi hyvin mukaan. Rakastuin myös tuohon poskipään suutelemiseen, varsinkin kun se toistui joka kerta, eikä kertaakaan livennyt suudelmaksi. Olisin minäkin ehkä kaivannut joitain omia kohtauksia mukaan, mutta siis todella hyvin olit kirjojenkin tapaamisista saanut irti!

Kiitos tästä!

[insatiable]

Omfg, kommentteja! Yippee! ^^

Stargazer; Hahaha, jee! Onneksi olit rohkea ja ennakkoluuloton! Heeh, mulla tuntuu aina olevan muutenkin aiheena semmmoi 'sinä jätit minut'-homma, joten ei ole yllätys tämänkään kohdalla! riepoa? Hetken aikaa sanaa googletettuani tiedän mitä se tarkoittaa! Mutta siis hyvä, ettei kuitenkaan ihan liioiksi mennyt ^^

Hih, hyvä että löysit positiivistakin! Ja joo, halusin pitää tuon ihan vain poskipusuna, koska en jotenkin osaa ehkä vielä ajatella, että tämä paritus oikeasti tapahtuisi. Mutta siihen suuntaan olen kyllä menossa

Joo, otin tähän tosiaan näitä, mut jotenkin halusin elää ne hetket, koska ne on ihania. Ja en viittinyt työntää tähän liikaa, joten siksi pysyin noissa tutuissa kohtauksissa ^^ Ja mulle Harry on semmoi angstromantikko, joka kutienkin osaa olla tulinenkin. Jotenkin oon viime aikoina enemmän mieltynyt Harryn pehmeään puoleen ja siksi niin näin

Hyvä, että olet tuota mieltä ja tosiaan meillä kaikilla on mieltymyksemme ! ^^ Kiitos kommentistasi suuresti 

Carolynne; Kommenttisi alkoi positiivisesti, hiiih ^^ Itse oon vasta vähän aikaa sitten alkanut oikeastaan tutustua ko. paritukseen ja oli nyt pakko päästä kokeileen sitä. Ja paritus tosiaan pysyi viitteellisenä, mutta tulkinnanvapaudelle on tilaa Tosiaan siinähän se tragedia on ja se pistää aina haikeaksi. Ihanaa kuulla, että se oli tullut hyvin esille!

Hui, mahtavaa kuulla, että olin mielestäni saanut niistä paljon irti! ^^ Aww, jotenkin niin suloista kuulla kun joku sanoo, että toivoo jotain hahmon puolesta! Ja varsinkin kun tosiaan tietää, että sellaista on tapahtumassa

Kalmanhaukio oli paikaksi aika luonnollinen, joten hyvä kuulla, että se toimi. Ja hih, tuosta poskipususta tämä idea oikeastaan lähtikin, joten hyvä, että se oli mielestäsi rakastumisen arvoinen Jee, ja ehkä otan tästä opikseni ja jatkossa pidän niitä omia kohtauksia mukana ficeissä ^^ Hyvä kuitenkin, että tykkäsit!

Kiitos suuresti sinullekin kommentistasi! 

xo, ins

[Natural]

Whiuiuiuiuiuuu ja poks!

Tämä oli todella kaunis ficci. Tykkäsin kovasti.
Yleensä minulla menee hermot Harryn kanssa, koska hän vain on jotenkin ärsyttävä, mutta tässä, teki mieleni käydä lohduttamassa häntä.

Kuvailu oli taas kerran aivan ihana, pidin paljon.

Jälleen ennen kuin käänsimme katseet pois viimeisen kerran, painoit suudelman oikean poskipääni korkeimpaan kohtaan ja kuiskasit ”Älä huoli, tapaamme vielä” ja minä tiesin sinun puhuvan totta.

Awwawaw, tämä oli todella kaunis kohta. Pidin varsinkin tuosta ''poskipääni korkeimpaan kohtaan'' -kohdasta, kauniisti kuvailtu.

Ää, miksi minä en osaa kommentoida ikinä mitään rakentavaa?
Mutta siis, pidin tästä oikein paljon ja kovasti, rakastuin!

Kiittäen, kumartaen ja hattua nostaen,
Natural

[insatiable]

Jau! Natural; Voi pieni, olen kaivannut kommenttejasi ihanainen <3' Ja mahtavinta kuulla, että pidit tästä! Ja Harry nyt on angstipentu ja ärsyttävä, mutta vain niin aww :'> Joten hyvä, että sai tuollaisen reaktion aikaan! ^^ Ihanaa, että pidit kuvailusta!

Oi, hyvä että pidit tuosta. Itsekin tykkän - näin itserakkaasti sanottuna - tuosta poskipäähommasta. Olis tuntunut liian tylsältä laittaa siihen vain 'poski' tms, joten tuo oli kiva vaihtoehto sille ^^

Rakentava on yliarvostettua, hih ^^ Kiitos kommentistasi jälleen ! 

xo, ins

[Lils]

Harry/Sirius on itse parituksena aina tuntunut minulle vähän hassulta. Näin päin se ehkä toimiikin; pystyn kuvittelemaan Harryn ottavan kaiken irti siitä isällisyydestä ja lämmöstä ja hyvästä olosta ja lopulta ajattelemaan enemmänkin, mutta parituksenaparituksena öhm en vain siedä. Onneksi tämä fic oli juuri sopivasti sellainen, että ilman tuota paritusmerkintää otsikoinnissa ei olisi koko asiaa tarvinnut ajatella, vaan lukija luki niin kuin halusi lukea, ja se oli todella hyvä.

Tämä fic oli oikea ennakkoluulotesti, nimittäin minulle ei oikein istu myöskään minäkertoja lainkaan. Se tuntuu aina vähän sellaiselta, no, niin kuin on jo sanottukin - turhan angstiselta ja itsesääliin vajoavalta, liian sellaiselta vellovalta. Tämä onnistui pysyttelemään kuitenkin ihan hyvin oikealla puolella, eikä kerronta ärsyttänyt kuin aina välillä (ehkä sitäkin olisi voinut karsia jättämällä enemmän pois tuollaisia kliseisempiä mainintoja, lausemuotoja, sanoja). Tässä olisi voinut olla kirjoitustyylin osalta enemmän persoonallisuutta - pieniä erilaisia pilkahduksia väleissä kuitenkin oli, ja niissä sitten viipyilinkin.

Pidin taas siitä kuitenkin, miten fic eteni. Harryn ja Siriuksen yhteinen polku kierteli ja kaarteli ja pysähtelikin, mutta tämä fic pysytteli nätisti ja kiltisti mukana ja kertoi kaiken ja enemmänkin. Harry on vähän tuskainen ja märehtivä hahmo, joka sopi tähän hyvin (tosin sen realistisuuden takia ehkä tämäkin alkoi välillä puuduttaa). Joka tapauksessa tykkäsin juonikulusta ja siitä, miten tapahtumat etenivät tunnemyrskypilvi mukanaan yksitellen ja rauhallisesti. Ja tuo Siriuksen poskisuudelma (onneksi poski, oi) ja toistuva lause, ihana! Se teki ficciin sellaisen hienon jatkuvuuden ja muutenkin oli jotenkin vain aw.

Kiitos tästä! : )

[insatiable]

Oh no! Oon ignorannut taas kommentin ihan kokonaan! Anteeksi tästä <3'

Lils; Hihih, mulla itelläkin H/S on vähän niin ja näin haluaisikin nyt välttämättä, että paritus todella on siten olemassa. Mut hyvä, että pystyit lumeen niinkuin halusit ^^ oo, minulla taasjotenkin minäkertoja on jumittunut tajuntaan ihan kokonaan ja melkein automaattisesti aina meinaa tulla kaikissa ficeissä se jossain kohden oon liian mieltynyt siihen :') naw, kiitos tuosta, että mitä olisin voinut tehdä toisin, voin nyt kiinnittää huomiota siihen! ^^

Pfyäh, en mää nyt osaa tän järkevämmin vastata sulle kiitos kommentistasi (vaikka se onkin tullu joskus neljä kuukautta sitten, heeeh...) ja kiitos kun luit tämän!

xo, ins

[Bourke]

Kiitos paljon mahtavasta lukukokemuksesta. En ole ennen vaivautunut Harry/Sirius ficceihin, mutta en kyllä kadu kun luin tämän!