Fandom: Percy Jackson
Nimi: Jos menet pois
Kirjoittaja: minttuska
Beta: -
Ikäraja: K-11
// Zacharias laittoi ikärajan myös otsikkoonParitukset: Hermes/Apollon
Genre: Söpöstelyä
Lyhyesti: Hermes matkaa lapissa.
Vastuuvapaus:Hahmot omistaa Rick Riordan, vaikka Kreikan jumalina niitä ei kai omista kukaan. Enkä saa rahaa tai yritäkään saada, kunhan leikin.
A/N: Tämä on muistaakseni aika vanha. Kuulin biisin radiosta ja muistin että minulla oli joku tällainen. Ajattelin sen nyt sitten tänne julkaista vaikka tasosta en sano mitään. Idea vähän random. Mutta biisi on kyllä osuva vaikka itse sanonkin
(jos olisin nyt tehnyt tästä biisistä ficin, olisin tehnyt hieman erilaisen) Ajattelin että haluan avata oman pistetilini tällä fandomilla ja mikäs muukaan paritus olisi parempi? Söpöilyä, no niin kertokaapa oma mielipiteenne jos on sen arvoinen. Niin joo biisi on siis Suvi Teräsniskan Jos menet pois, siitä nimikin... aika mielikuvituksetonta minulta
Jos menet pois
Aamuauringon sivellin värittää maan
Värit hauraat sulattaa jään
Sinä olet niin kaunis, en henkeä saa
Annoit aurinkos mua lämmittääHermes istui yhden asuntonsa terassilla. Hän naputteli kannettavaansa ja joi kahvia. Oli aikainen kevätaamu ja hento aamu-usva peitti maita. Hermes hengitti hapekasta ja puhdasta ilmaa nauttien. Hän oli viettänyt liian kauan aikaa New Yorkissa. Vihdoin hän oli tajunnut kaipaavansa matkaamista ja luonnon rauhaa.
Valo häikäisi Hermeksen silmiä ja tämä nosti katseensa hymyillen kannettavastaan. Tunturin takaa nousi valopallo, veti vaaleat pensselinvedot maankamaran yli. Hermes vei katseensa ylös aurinkoon ja hymyili, tietäen Apollonin ajavan siellä jossain ylhäällä ja ohittavan Lapin tuntureita. Jumalten viestinviejä sulki silmänsä ja nautti lämpimästä auringonpaisteesta. Se oli ihanaa herkkua niin pohjoisessa, kuin missä hän matkasi. Tosin ei sillä, kyllä Hermes nautti auringosta aina ollessaan Olympoksellakin.
Jos menet pois, mitä minulle jää
Jos menet pois, kesä tää häviää
Jos menet pois, joet jäätyvät taas
Ja huurtumaan saat pihamaan pihlajan
Hermes vaelsi rinkka selässään. Matkaaminen oli sitten ihanaa. Tuntea miten kilometrit taittuivat taakse. Tuntea se raskas taakka selässään ja joka ilta katsoa auringon laskua ja tuntea voitonriemua siitä, miten oli edennyt monia kilometrejä päivän aikana.
Hermes saapui joen törmälle. Se oli jo sulanut aikapäiviä sitten ja virtasi iloisesti. Hermes hymähti ja tiputti rinkan selästään. Sitten hän käveli aivan veden rantaviivalle ja heitti kaikin voimin rinkkansa vastarannalle, ennen kuin loikkasi itse perässä joen yli. Se oli liian syvä ylitettäväksi, ilman että kastelisi jalkansa. Hermes hinasi rinkan takaisin selkäänsä ja lähti kulkemaan taas omaa reittiään. Ei ollut mitään polkua, mutta Hermes oli kävelevä navigaattori, joten se ei juuri haitannut. Sitä paitsi hänestä oli tylsää kävellä ihmisten tekemiä turvallisia polkuja. Missä oli jännitys?
Pohjantuuli liekillä leikittelee,
Mut valo lohtunsa tuoda jo saa
Valo seinillä kuin köynnös kiemurtelee
Saa puheesi sen kukkimaanHermes pysähtyi tyytyväisenä ja laski rinkkansa selästään. Hän oli laskenut päässään noin neljääkymmentä kilometriä. Jumalat kävelivät tehokkaammin kuin ihmiset. Kylmä pohjoistuuli puhalsi ja Hermes värähti. Aurinko alkoi jo laskea ja Hermes pystytti telttansa nopeasti. Hän keräsi keppejä maastosta nuotion tekotarpeiksi ja kumartui rinkkansa puoleen kaivamaan tulitikkuja.
”Älä suotta vaivaudu”, kuului kuitenkin Hermekselle liiankin tuttu ääni ja tämä käännähti ääneen. Auringon jumala seisoi muutaman askeleen päässä nuotiosta ja hymyili säteillen valkoista virheetöntä hymyään. Tästä hehkui valo, joka valaisi jo muuten pimenneen illan. Valon jumala napsautti sormiaan ja samassa tuli jo rätisi nuotiossa.
”Apollon”, Hermes totesi, eikä voinut estää hymyään muodostumasta huulilleen.
”Minä itse”, Apollon virnisti ja käveli muutaman askeleen Hermestä kohti.
”Luuletko etten osaa sytyttää nuotiota ilman tulitikkuja itsekin?” Hermes kysyi kulma koholla.
”No siltä se aika pahasti näytti”, Apollon vastasi.
”Eräretkissä juuri hauskinta on se, että kaikki on tehtävä itse, tiedätkös?” Hermes kysyi. Apollon kurtisti kulmiaan.
”Minusta se on typerää. Kuka tänne pohjolaan oikein haluaa? Olisit voinut valita jonkun vähän lämpimämmän kohteen kulta”, Apollon sanoi. Hermes naurahti.
”Ehkä valitsin sen, jotta pelkäisit minun jäätyvän ja tulisit tänne lämmittämään”, Hermes sanoi virnistäen. Apollon hymähti hyväksyvästi.
”Ovela suunnitelma, se toimi”, hän sanoi ja näytti olevan mielissään, vaikka varmasti tiesi, että Hermes oli vain mielistellyt häntä.
Jos menet pois, mitä minulle jää
Jos menet pois, kesä tää häviää
Jos menet pois, joet jäätyvät taas
Ja huurtumaan saat pihamaan pihlajan
Apollon istui Hermeksen istuinalustalla ja viestinviejä itse oli vedettynä puolittain tämän syliin. Hermes tuijotti nuotiota vaiti, kun hänen mieleensä kehittyi omituinen kysymys.
”Apollon”, hän sanoi. Apollon mutisi Hermeksen mustiin kiharoihin:
”Niin Hermes?”
”Kumpi teistä tuo kasvukauden, Demeter vai sinä?” varkaiden jumala kysyi. Apollon nosti kasvonsa rakastajansa hiuksista kummeksuen.
”Mistä tuo tuli mieleesi?” hän kysyi. Hermes kohautti harteitaan.
”Mietin vain… kun aurinkohan sulattaa jäänkin… niin että kumpi?” Apollon ei vastannut heti.
”Jos puhut kasvukaudesta minä, mutta jos yleensä kysyt kumpi saa kasvit kasvamaan, niin kumpainenkin. Mutta se ei ole silloin vain Demeterin työtä. Hän huolehtii maanviljelystä, ei luonnosta maassa yleensä, tosin hänelläkin tietysti on osansa.” Hermes nyökkäsi.
”Mistä moinen kysymys?” Apollon kysyi.
”Mietin vain, että sinähän olet kirjaimellisesti kaiken elämän lähde.”
”Oho”, Apollon sanoi, mutta äänestä kuvastui selvä mieltymys. ”Etköhän vähän liioittele”, hän sanoi. Hermes kallisti päätään, niin että kohtasi Apollonin hymyilevät kasvot ja hehkuvan lämpimän ruskeat silmät.
”Auringosta kaikki energia on lähtöisin”, Hermes sanoi todeten.
”Totta, mutta minä vain ohjaan vaunuja, minä en ole sama asia kuin aurinko, vaikka onkin aika ihanaa, että ajattelet sen niin”, Apollon sanoi hymyillen leveästi. Hermes laski katseensa takaisin nuotioon ja tunsi miten suudelma laskettiin hänen kiharoilleen. Apollon katseli tämän vakavaa profiilia lievästi huvittuneena.
”Miksi sinä noin vakavia mietit?” hän kysyi. Hermes kohautti harteitaan. Apollon tiukensi otettaan viestinviejästä.
”Sinä olet liian totisella päällä tänään. Luulin, että tulit tänne rentoutumaan. Missä on minun rasavilli kiusankappale Hermekseni, joka varasti lehmäni?” Apollon kysyi leikkisästi ja näykkäisi tätä niskasta. Hermes päästi ilmoille helisevän raikkaan naurun ja Apollon oli hyvillään työnsä tuloksesta.
”Rasavilli?” varkaiden jumala toisti kulma ylhäällä ja kääntyi Apolloniin päin.
”Niin juuri. Minun”, suudelma, ”rasavilli”, suudelma, ”lapsellinen”, suudelma”, Hermekseni.” Hermes vetäytyi viimeisestä suudelmasta.
”Lapsellinen?” tämä toisti ja vetäytyi auringon jumalasta. Apollon hymyili.
”Et voi kieltääkään”, hän sanoi. Hermeksen kulmat kohosivat.
”En vai?”
Taivas halkeaa
Rakkaus päällemme sataa
Lumen, jään sulattaa
Sade tää armahtaaHermes tarrasi Apollonia hartioista ja törkkäsi tämän alleen vaativasti. Hän konttasi hajareisin tämän päälle.
”Lapsellinen vai?” hän kysyi. Apollon vain hymyili ja nyökkäsi.
”Oikea kakara”, tämä vielä lisäsi. Hermes hymisi ja Apollon huolestui pientä pirullista sävähdystä.
”Sinä varastit lehmäni”, Apollon huomautti. Hermes kohautti harteitaan.
”Totta”, hän myönsi.
”Sinä olet varastanut yhtä sun toistakin”, Apollon sanoi. Hermes nyökkäsi hyväksyvästi.
”Olet oikeassa”, hän sanoi. ”Mutta, osaako lapsi suudella näin?” hän kysyi ja kumartui suutelemaan Apollonia kaikella taidollaan. Apollonin oli pakko sulkea silmänsä ja kun Hermes vetäytyi, hän ei voinut estää huokausta karkaamasta huuliltaan. Hänen oli myös myönnettävä, ettei ollut koskaan saanut moista suudelmaa niin aikuiselta kuin lapseltakaan. Ei sillä että Apollon olisi harrastanut pedofiliaa. Apollon avasi silmänsä ja kohtasi ilkikurisesti välkkyvät siniset silmät.
”No?” Hermes kysyi.
”Hmm… hyvä on, mutta olet edelleen pelkkä teini.” Hermes puhkesi raikuvaan nauruun. Hän kumartui auringonjumalan puoleen.
”Sittenhän meitä on kaksi”, hän kuiskasi. ”Murrosikäinen”, Hermes mutisi. Apollon tuhahti.
”Enkä ole!” hän kielsi. Hermes hymisi.
”Etpä.”
Sinä olet niin kaunis en henkeä saa,
Hetket unta on vain haihtuvaa
Sinä hymyilet kauniimmin kuin aiemmin
Sulta hetkeksi en rauhaa saaHermes avasi silmänsä. Hän löysi itsensä Apollonin temppelin sängystä Olympokselta. Se kaikki oli ollutkin vain unta. Hermes katseli nukkuvaa Apollonia vieressään. Tämä oli vain niin kaunis nukkuessaan… Korkeahkot poskipäät, sileä ruskettunut iho ja vaaleat hiukset… Hermes nosti kättään ja ojensi sen silittämään hiussuortuvia. Tyytyväinen kehräys kuului Apollonin suusta. Hermeksen kasvoille levisi hymy.
Samassa Apollonin silmät raottuivat ja Hermes kohtasi lämpimän ruskeat silmät. Apollonin katse hakeutui Hermeksen kädenliikkeisiin, ennen kuin siirtyivät vaaleisiin silmiin.
”Sinä tuijotit minua taas”, Apollon sanoi. Hermeksen hymy vain levisi entisestään.
”Turha kieltää, ettet itse koskaan katselisi kun minä nukun”, hän sanoi. Apollon hymähti.
”Totta”, hän sanoi ja tarrasi Hermestä ranteesta. Tämä laski sen alas, ennen kuin nojautui eteenpäin laskemaan suudelman himoitsemilleen huulille. Hermes vastasi.
Jos menet pois, mitä minulle jää
Jos menet pois, kesä tää häviää
Jos menet pois, joet jäätyvät taas
Ja huurtumaan saat pihamaan pihlajan
”Ethän lähde minnekään?” Hermes kysyi. Apollon näytti kummeksuvan kysymystä.
”Miksi menisin?” hän kysyi. Hermes kohautti harteitaan.
”Ei, en mene”, Apollon vakuutti.
”Entä jos minä lähden?” Hermes kysyi.
”Sitten minä tulen mukaasi”, Apollon vastasi. Hermes hymyili vastaukselle, sen hän oli halunnutkin kuulla.
”Minä haluaisin lähteä jonnekin vaeltamaan”, hän sanoi. Apollon rypisti otsaansa.
”Miksi?” hän kysyä töksäytti.
”Matkalaisten jumala, muistatkos?” Hermes kysyi lievästi huvittuneena. Apollon nyökkäsi.
”Hyvä on, siinä tapauksessa minä tulen mukaasi. Millaista kohdetta ajattelit? Miten olisi joku sademetsä tai aavikko?” Apollon kaavaili. Hermes tukahdutti hymynsä.
”Miten olisi Lappi?”
Sinä olet niin kaunis en henkeä saa,
Hetket unta on vain haihtuvaa