Taidan toistaa tässä itseäni, mutta jos joku
tahtoo jaksaa lukea vanhoja kirjoituksiani niin -
Pairing: Jori Hämäläinen/Enkeli(/Martes)/Ecke
Sulhanen
Sanoja x 1250
Jori Hämäläinen istuu baarijakkaralla vilkuillen olkansa yli miestä, jolla on vaalea tukka ja pari sinisiä silmiä kuin palasia yötaivaasta. Jori toivoo näkevänsä tähdenlennon miehen silmissä, saavansa toivoa omakseen miestä, joka näyttää enkeliltä. Ja sehän miehen nimi onkin: Enkeli Hartikainen. Jori hakee katseellaan siipiä Enkelin selästä, tietäähän jokainen enkeleiden lentävän.
Mutta Enkeli on laskostanut siivet vasten selkäänsä, miehen valkoisen paidan kauluksesta ei pilkota höyheniä. Jori tahtoo riisua paidan miehen päältä, haaveilee koskettavansa tämän selkää, Enkelin siipiä. Jori tahtoo kuljettaa käsiään pitkin Enkelin paljasta ihoa, painaa huulensa tämän kaulalle, ja leikkiä lentävänsä. Ehkä Enkelin siivet jaksaisivat kantaa kahta miestä yhden Enkelin sijasta.
Enkelin kääntyy katsomaan Joria pää kallellaan, vaaleat kiharat valahtavat sinisille silmille. Enkelin suupielet käätyvät ylössuin ja Enkeli hymyilee. Jorin posket palavat, olut on kaatua ja Jorin housut kastua, Jori kuulee Enkelin nauravan. Jori kohottaa lasin huulilleen, eikä hymyile takaisin Enkelille. Ähäkutti! rallattaa ääni Jorin päässä. Jori katsoo lasiinsa ja haaveilee hukuttautuvansa.
”Onko tää bisnestapaaminen?” Enkeli kysyy mieheltä, joka istuu tätä vastapäätä, tonkii taskustaan tupakka-askia.
Mies kaataa kurkkuunsa viimeiset tipat Guinnesia lasinsa pohjalta. ”On tää”, mies vastaa, pyyhkii suupielet hihaansa. ”Mitä sä luulit tän olevan?”
Enkeli mutristaa huuliaan, koskettaa mietteliäänä vaaleita kiharoitaan. Vaan Enkelin mieheen eivät tunnu vetoavan Enkelin nukenkasvot, rikkinäiset siivet. ”En kai mitään,” Enkeli sanoo varovasti, tämän sinisilmät välttelevät miehen katsetta. Ja silloin Jori tajuaa, että enkelitkin saattavat rakastua.
Mies naksauttaa liekin sytkäristään. ”Hyvä”, mies mutisee, sytyttää tupakan, ja antaa sytyttimen liekin hiljalleen sammua. Mies ei vilkaisekaan Enkelin kasvoja.
Mies tarttuu Enkelin käteen, eikä Enkeli vedä kättään pois tämän kädestä. Enkelin miehellä on parta ja paksut kulmakarvat, tupakka huulessa ja hengitys höyryää. Jorin Enkeliä yskittää. Partapotso tarjoaa Enkelille askistaan tupakkaa, Enkeli yökkää. Potso ei tiedä pitelevänsä kdestä jotakin täydellista. Jori huokaa – Jori antaisi miehestä mitä tahansa, siivettömästä enkelistä.
Mies, joka saa Jorin Enkelin värisemään tavoittaa Jorin katseen Enkelin nyökätessä. Mies katsoo Jorin liian lyhyitä housunlahkeita, harmaaksi haalistunutta takkia. Mies katsoo Jorin kalpeita kasvoja, suuta, joka ei muista, kuinka hymyillä, ja surullisia silmiä. Ja mies irrottaa otteensa kiireen vilkkaa Enkelin kädestä, ennen kuin kukaan erehtyy luulemaan heidän olevan yhdessä.
”Mun tarvitsee lähteä”, mies sanoo,ja Jori näkee surunsa peilautuvan Enkelin silmistä. Mies väistää Enkelin kättä, pälyilee lähtiessään Joria, joka on kuin ei näkisikään miestä, joka ei tahdo kenenkään tietävän heistä, miehestä ja Enkelistä.
”Mut Martes, älä vielä mee!” Enkeli huutaa miehen perään. Jori pudistaa päätään, tietää Enkelin olevan myöhässä. Mies on jo lähtenyt jälkeäkään jättämättä. Tuhkakupissa savuaa miehen puoliksi poltettama tupakka.
Silloin Enkelin lasi helähtää lattiaan, Jori kuulee lasin särkyvän, tietää Enkelin haaveilleen miehestä, joka ei tahdo pitää Enkeleistä. Enkeli on yrittänyt pokata heteromiestä. Enkeli painaa pään käsiensä varaan ja vavahtaa. Ja Jori tietää Enkelin juoneen liikaa. Enkeli tahtoi Martesin, enää vain itkeä, Jori sen sijaan koskettaa Enkeliä, Enkelin levittävän siipensä ja lentävän.
Jori laskee lasin kädestään, katselee kaarta, jonka lasin pohja piirtää baaritiskiin, ajattelee rakastuneensa. Jori noustessa seisomaan lasi heittää varjon lattiaan. Jori huokaa, haroo hiuksensa korvan taa. Jori tietää heidän olevan varjokuvia Tampereen yössä, jossa kaikki on mahdollista. Tampereen yössä enkelitkin oppivat rakastumaan uudestaan.
Jori laskee kätensä Martesin tuolin selkänojalle. ”Haittaako sua jos mä istun tähän?” Jori kysyy Enkeliltä, joka yhä riiputtaa päätään, katselee lattialla kimaltavia lasinsirpaleita.
Enkeli pudistaa päätään.
He istuvat hiljaa aloillaan, sanomatta sanaakaan. Jori kumartuu kohottamaan Enkelin kasvoja. Heidän katseensa kohtaavat, Enkeli itkee edelleen, ja Jori tietää tahtovansa Enkelin itselleen.
*
Aamulla Jori Hämäläisen herätessä tämän vieressä nukkuu mies, joka näyttää Enkeliltä. Jori kääntää kylkeä odotushuoneen sohvalla, kiertää kätensä Enkelin vyötäisille. Eikä Jori vielä tahtoisi avata silmiään, katsella auringonpaistetta ikkunalasissa. Jori tahtoo tuntea Enkelin lämpimän hengityksen vasten niskaansa, kuiskata tämän korvaan kauniita sanoja rakkaudesta.
Eikä sillä ole väliä, ettei Enkeli vielä rakasta Jori Hämäläistä, kaitakasvoista eläinlääkäriä, jonka matkaan lähti edellisiltana Jorin pyyhittyä kyynelet Enkelin sinisistä silmistä. Enää Enkelin kasvoilta ei erota kyynelten piirtämiä rantuja, silmistä surua. Ei sillä ole väliä, ettei Enkeli tiedä, kuinka hymyillä, ei sillä, että Enkeli osaa vain itkeä.
Ei Enkeli itkenyt Jorin painaessa tämän selkä vasten sohvanlaitaa, suudellessa huulia, jotka aiemmin illalla olivat kuiskineet Martesia. Enkelin suudelmat maistuivat alkoholilta, makealta, miltä Enkelit nyt maistuivatkaan. Ei Enkeli itkenyt Jorin koskettaessa tämän kasvoja, tahtoessa Enkelin suutelevan kaulalleen mustelman. Ja Enkeli suuteli.
Enkeli antoi Jorin kuljettaa käsiään pitkin paljasta selkäänsä, koskettaa lapojaan, jotka törröttivät tämän kalpean ihon alta, löytää siivet, jotka Enkeli sanoi levittävänsä lentäessään. Vaan aamulla Jorin hapuillessa siipiparia Enkelin selästä tämän kädet tavoittivat enää tyhjää. Ehkä puheet siivistä olivat olleet pelkkiä päiväunia enkeleistä. Ehkei Enkeli osaa lentää.
Jori painaa huulensa vasten nukkuvan Enkelin niskaa, kuiskaa: ”Huomenta, kulta.” Jori keinuttaa Enkeliä sylissään tämän herätessä, levittäessä käsivartensa kuin haavelisi lentävänsä. Enkeli tuntuu pieneltä ja lämpöiseltä, kuin kiiltokuvaenkeleiltä. Hetken Jori miettii, osaavatko enkelit hengittää, muistaa sitten Enkelin henkäiseen vasten huuliaan väristessä sylissään.
Jori suutelee Enkelin poskea, huulien kaarta, suupieliä Enkelin kurtistaessa kulmiaan kummastuneena. Jorin huulet kulkevat Enkelin kaulalle tämän tuhahtaessa unissaan, kuiskatessa Martesia. Jorin sydän jättää välistä yhden ainokaisen lyönnin, Jori leikkii kestävänsä sen, että Enkeli rakastaa toista miestä. Ja Enkelin värähtäessä Jori huomaa Martesista huolimatta hymyilevänsä.
”Huomenta”, Enkeli vastaa unenpöpperössä, santakakkuja sinisissä silmissään, jotka näyttävät Jorista ikkunaan vilahtavan taivaankaistaleen värisiltä. Enkeli kääntää katseensa Jorin kasvoista, Jorin vatsassa muljahtaa, kun Enkeli ei leikilläänkään vastaa: kultaseni. Enkeli ajattelee yhä Martesia, Jori koskettavansa Enkeliä sieltä, täältä ja tuolta.
”Otatko sä kahvia?” Jori kysyy sivellen Enkelin selkää pitkillä sormillaan, saa suapposen avoinna haukottelevan Enkelin huokaamaan hiljaa. Jori liu'uttaa kätensä Enkelin lanteille, Enkeli äännähtää unisena, tukahduttaa huokauksen, toisen, kolmannen Jorin käsien kulkiessa pitkin vatsaansa, selkärankaa, selkärangan nikamia. Mutta siipiä Jori ei tavoita, kosketuksesta lavoilla Enkeli ei vavahda.
”Kyllä kiitos,” Enkeli vastaa asiallisesti, nousee istumaan levitellen lapojaan. Jori katselee Enkelin paljasta ihoa, varovaisesti hymyileviä kasvoja. Ja tällä kertaa Jori vastaa Enkelin hymyyn, tanssittaa sormiaan Enkelin käsivarrella. Enkeli heiluttelee jalkojaan odotushuoneen sohvan laidalla, ja he ovat hiljaa, vaikka Jori tahtoisi sanoa rakastavansa.
Jori kumartuu lähemmäs Enkelin kasvoja. ”Saako sua vielä suudella?” Jori kuiskaa, tahtoo muistaa, miltä maistuu enkelinmakuinen suudelma. Jori tahtoo painaa huulensa Enkelin huulille, ja saada Enkelin unohtamaan tämän koskaan rakastuneenkaan mieheen, jota kutsui Martesiksi unessa, valveilla, rakastellessaan Joria. Sillä Enkeli rakastaa sellaista, jota ei voi saada.
Enkeli nyökkää, kiertää kätensä Jorin niskan taa. Enkelin huulet painuvat vasten Jorin suuta, ja Jori muistaa, miltä Enkelit maistuvat. Jori vetää Enkelin syliinsä, painaa tämän selälleen sohvanlaidalle, eikä Enkeli yritä räpistellä. Enkelin sormet takertuvat Jorin tukkaan, Enkeli vetää Jorin kasvot kasvojensa tasalle, ja suutelee.
Ja Jori tietää, mistä on enkelit tehty:
tähdensirpaleista, taivaanpalasista, valonvälkkeestä ikkunalasissa.
*
Ja Enkeli jää Jorin elämään, vaikkei tahtoisi jäädäkään. Enkeli myy asuntonsa neljännestä kerroksesta, ja he muuttavat Kalevan keskustaan pienen silmälasipäisen miehen naapuriin, joka katselee Enkeliä hieman turhankin ystävällisesti. Enkeli avaa valokuvausliikkeen Väinämöisenkadulle, ja Jori ostaa vastaanotolleen uuden sohvan entisen tilalle.
He leikkivät onnellisia, ja kun Jori eräänä päivänä pujottaa Enkelin vasempaan nimettömään sormuksen, Enkeli painaa Jorin vasten parvekkeen kaidetta ja suutelee, vaikka tietää, että naapurin Ecke painaa kasvonsa vasten ikkunalasia ja katselee heitä, Jorin Enkeliä. Heidän postilaatikossaan lukee Hämäläinen, eikä Jori vieläkään tiedä Enkelin oikeaa nimeä. Mies on Enkeli Hartikainen, Jorin sulhanen.
Ja kun naapurin Ecke kampaa tukkansa ja soittaa ovikelloa, Jori hymyilee tekohymyä, ja tarttuu Enkeliä kädestä. Jori ei tahdo Enkelin haaveilevan Eckestä, jolla on tumma tukka ja jalassaan pari haalistuneita Stalkereita aivan kuin miehellä, jonka takia enkeli särki sydämensä. Jori tietää, että Enkeli tahtoisi jo mennä. Jori tietää, että Enkeli tahtoisi oppia lentämään.
He nukkuvat vieretysten sängyssä, Jori oikealla, Enkeli vasemmalla puolella. Jori nukahtaa iltaisin pidellen sylissään Enkeliä, joka valvoo yöt läpeensä ja haaveilee särkyvänsä. Jori herää aamuisin herätyskellon soidessa, Enkeli makaa vuoteessa silmät suljettuina, itkee itsensä uneen kun tietää, ettei Jori enää ole näkemässä. Eikä Jori tiedä, että enkelitkin voivat olla rikkinäisiä.
Enää Jorin Enkeli ei hengitä.
