Kirjoittaja: Whitestar
Ikäraja: S
Genre: Rakkaus/Draama(?)
Fandom: Fullmetall Alchemist
Paritus: Roy/Ed
Vastuuvapaus - Hahmot eivät ole omiani, enkä saa tästä mitään palkkaa, tämä on vain vapaa-ajan harrastus
A/N: Taas näitä minun FMA ficcejä, oli tylsää ja suomensin yhden biisin niin sain siitä idean ficciin, tämä on mielestäni ihan ok niin laitan sen tännekkin. Toivottavasti pidätte.
Epämääräiset tunteetEd makasi sängyllään, hän mietti Royta. Hän tiesi että hänen piti sanoa se, mutta ei siltikään. Ed ei oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä. Hän oli kuitenkin paljon Royta nuorempi ja Roy oli… no, hän oli mikä oli. Ei häntä varmaankaan kiinnostanut Edin kaltainen pikkupoika.
Eikä Roy ymmärtäisi kuitenkaan. Miksi hänen olisi pitänytkään? Hän sai käytännössä kenet halusi, ei hänen tarvinnut olla mitenkään samalla tavalla niissä asioissa kuin toisten, ”normaalien”. Ei hän Ediä huolisi.
Mutta kuitenkin. Ne kaikki Royn Edille lähiaikoina suomat katseet, entäs jos sittenkin? Edistä tuntui kuin he kiertäisivät kehää, kuin molemmat olisivat samanlaisia jästipäitä jotka eivät vain uskaltaneet sanoa sitä ääneen. Ed ei enää tiennyt mikä oli mitäkin, hän oli täysin sekaisin.
Ed toivoi että olisi Roylle täysin vieras, kuin he eivät olisi milloinkaan tavanneetkaan. Hän ei halunnut näitä epämääräisiä tunteita, se tuntui inhottavalta. Ed käänsi kylkeä ja yritti saada ajatuksensa muualle.
Hänestä tuntui kuin olisi kuollut, kuin Roy olisi tappanut hänet pelkällä katseellaan, eikä päästäisi rauhaan vaan säilyttelisi hänen ruumistaan. Se oli inhottava tunne, josta Ed halusi eroon, muttei päässyt.
Aamulla Edin piti viedä raporttinsa Roylle, kuten tavallisestikin. Roy mulkoili raporttia ja Ed yritti esittää viatonta. Kyllä hänen käsialansa oli hirveää mutta ei se silti tuollaista nyrpeyttä ansainnut. Ed katsoi Royta tarkkaan eikä huomannut kun tämä katsoi takaisin, vasta pitkän ajan kuluttua Ed tajusi sen ja punastui. Roykin katsoi muualle. Ed mietti mikä siinä oli? Mitä pahaa siinä olisi? Hän ei käsittänyt yhtään mitään. Roy katsoi Ediä kuin vastaten hänelle, hänen ilmeensä oli surullinen. Edistä tuntui kuin olisi ollut elokuvassa ja jostain syystä hänen mieleensä nousi sellainen kohtaus jossa Roy sanoisi, ”Olen pahoillani, mutta ei tämä onnistu. Anteeksi ja hyvästi.” Ajatus kylmäsi Ediä ja valtasi hänen mielensä ja hän lähti nopeasti Royn toimistosta Royn jäädessä ihmettelemään hänen jälkeensä.
Ed makasi huohottaen sängyllä, hän näytti väsyneeltä, iloiselta ja helpottuneelta. ”Mitä sinä virnistelet?” Roy kysyi ivallisesti. Ed kietoi kätensä Royn ympärille ja nousi istumaan ja tuli aivan kiinni Royhyn. ”Olen vain niin onnellinen” Ed kuiskasi ja Roy silitti hänen kultaisia hiuksiaan, ne olivat kauniit. Ed oli niin kaunis, ettei Roy saanut silmiään irti pojasta. Roy sulki silmänsä ja hymyili. ”Älä vain päästä minusta irti.” Hän kuiskasi ja Ed kiristi otettaan. ”Ei tulisi mieleenkään.” Ed virnisti. Molemmat hymyilivät. Ed ehkä näytti tytöltä, mutta ei todellakaan ollut, Roy ajatteli. Hän oli pelännyt ettei Ed pitäisi hänestä, että kaikki olisi ohi jo ennen alkua. Roy hengitti Edin tuoksua ja rentoutui.
Seuraavassa hetkessä Roy olikin jo pudonnut sängystään ja huomannut kaiken olleen unta. Hän painoi surullisena katseensa maahan, miksi sen piti olla unta? Roy oli kieltänyt itseään ajattelematta koko asiaa mutta ei oikein onnistunut. Hän nousi ja istui sängylleen ja mietti Ediä, tämä päivä oli todistanut Royn epäilykset. Mutta miten hän sanoisi sen? Miten hän pitäisi Edin luonaan? Hän ei tiennyt. Hän vain halusi ettei heidän yhteytensä katoaisi, se salainen ja heillekin tuntematon side, joka piti heidät yhteydessä toisiinsa. Roy kaipasi Ediä, ja kaipaisi aina.
Jo parin päivän päästä Edin piti lähteä taas, hänestä tuntui että hän tahtoi sitä mutta ei kuitenkaan. Hän oli kierrellyt paljon Alin kanssa, muttei siltikään ollut kunnolla tottunut olemaan erossa Roysta. Ehkä ero teki hyvää, mutta tällä kertaa Ed ei oikein toivonut sitä. Hän oli saanut paljon kokemusta matkoillaan, monesta asiasta, muttei rakkaudesta. Se oli ainut laji jota Ed ei osannut lainkaan. Eilen Roy oli kysynyt minne he olivat menossa, mutta Ed ei ollut pystynyt vastaamaan, hän vain sanoi että vähän sinne tänne. Tällä hetkellä Ed vain halusi jonnekin kauas, mutta jos olisi saanut valita, hän olisi ottanut Royn mukaansa. Hän tiesi että he olisivat taas kauan poissa, mutta silti he palaisivat takaisin. Heidän oli pakko. Vaikka Ed pelkäsi tunteitaan Royta kohtaan, silti hän piti niistä, hän ei osannut selittää edes itselleen niitä. Jokin vain sai hänet aina palaamaan, vaikka se oli kuinka vaikeaa, hän palasi aina.
Roy ei halunnut Edin lähtevän yhtään mihinkään, hän halusi pitää pojan luonaan ikuisesti. Hänestä tuntui väärältä kun heidän piti olla erossa. Roy halusi pitää Edin luonaan, todellakin. Mutta miten hän saisi sen sanottua. Nytkin poika oli jo matkalla juna-asemalle. Tosin jos Roy tahtoisi, hän voisi ehtiä, mutta halusiko hän? Oliko hänen pakko joutua tämän valinnan eteen. Roy mietti hetken ja huomaamattaan samalla puki jo takkia ylleen.
Kun Roy saapui juna-asemalle, hän näki Edin välittömästi ja Alin, joka oli vähän kauempana. Mitäs nyt? Ei Roy uskaltanut mennä puheille, hänen jalkansa eivät liikkuneet vaikka hän halusi.
Roy mietti ja mietti ja juuri silloin Ed huomasi hänet. Poika näytti yllättyneeltä ja säikähtäneeltä. Hän lähti kävelemään varovasti Royta kohti ja Roy sai itsensä aisoihin ja lähti myös poikaa kohti.
Mitään ajattelematta Roy halasi Ediä ollessaan tämän luona. Roy ei ehtinyt tajuta sitä tarpeeksi nopeasti ja Edkin tuntui säikähtäneen pahanpäiväisesti. Hän kuitenkin katsoi Royta silmiin ihmeissään. ”Mitä ihmettä sinä teet?” Hän kysyi. Roy yritti nopeasti keksiä jotain järkevää. Hän ei kuitenkaan keksinyt mitään vaan sanoi. ”No tuota, en vain halua että lähdet pois, ainakaan vielä.” Hän virnisti ja taaskaan mitään ajattelematta suuteli Ediä. Ed vastasi Royn suudelmaan ja he halasivat toisiaan pitkään. ”Palaathan pian takaisin?” Roy kysyi. Ed hymyili Royn sylissä ja nyökkäsi, ”ennen kuin huomaatkaan.” Ed virnisti. ”Hyvä” Roy sanoi ja suuteli Ediä uudelleen, jonka jälkeen he hyvästelivät ja Ed nousi junaan.
Ne eivät olleet jäähyväiset, Roy ajatteli, hän palaa vielä luokseni. Hän hymyili ja lähti takaisin toimistolle, odottamaan Edin paluuta.
Simple Plan- The endOlen yrittänyt kertoa sinulle jotain,
Mutta et koskaan ymmärrä
Minusta tuntuu kuin olisimme vain kiertäneet kehää
Katsoa minua kuin minusta olisi tullut ventovieras kadulla,
Luuranko joka piilottelee kaapissa
Näen sinut vieressäni, mutta silti tunnut niin kaukaiselta
Missä teimme väärin? (Missä teimme väärin?)
Luulen että tämä on kohtaus jolloin katsot minua ja sanot: "Hyvästi"
Älä, älä irroita otetta minusta
Se ei ole loppu, whoa
Tyttö sinä tiedät
Se ei ole niin paha
Se ei ole loppu
Whoa, sinä tiedät ettei se ole loppu
Olen ollut ympäri maailmaa,
Ja olen nähnyt niin monia asioita
En voi edes kertoa sinulle minne olen menossa
Mutta ei väliä minne suuntaan
Ja ei väliä mitä teen
Jokin saa minut palaamaan luoksesi
Näen sinut vieressäni, mutta silti tunnut niin kaukaiselta
Missä teimme väärin? (Missä teimme väärin?)
Luulen että tämä on kohtaus jolloin katsot minua ja sanot: "Hyvästi"
Älä, älä irroita otetta minusta
Se ei ole loppu, whoa
Tyttö sinä tiedät
Se ei ole niin paha
Se ei ole loppu
Whoa, sinä tiedät ettei se ole loppu
Mitä voin tehdä, kun olet mennyt, kun se tuntuu niin väärältä?
Mitä voin sanoa, että saan sinut jäämään?
Joten mitä voin tehdä, älä jätä minua tällä tavalla, koska se tuntuu niin väärältä
Lopeta kaikki nämä pelit, koska en vain voi sanoa hyvästi
Älä, älä irroita otetta minusta
Se ei ole loppu, whoa
Tyttö sinä tiedät
Se ei ole niin paha
Se ei ole loppu
Whoa, sinä tiedät ettei se ole loppu
Älä, älä irroita otetta minusta
Se ei ole loppu, whoa
Tyttö sinä tiedät
Se ei ole niin paha
Se ei ole loppu
Whoa, sinä tiedät ettei se ole loppu
A/N: Kiitos lukemisesta, kommentit piristäisivät
