Ficin nimi: "Tule kotiin..."
Kirjoittaja: Eririn
Fandom: Naapureina Madridissa (Aquí no hay quien viva)
Tyylilaji: Fluff, slash, AU
Ikäraja: K-11 (pohdin tätä pitkään ja tämä tuntui osuvimmalta)
Paritus: Mauri/Fernando
Yhteenveto: Fernando on Japanissa hoitamassa liikeasioita koskien syömäpuikkofirman ostamista espanjalaiselle yhtiölle. Mauri ei kestä yksinäisyyttä.
A/N: Tämä ei todellakaan vastaa sitä mitä todellisuudessa tapahtui (kuten sunnuntain 28. elokuuta jaksosta voimme nähdä). Tämä on tyystin omaa mielikuvitukseni tuotetta, oikeastaan sellainen versio mitä olisin halunnut tapahtuvan.
Vastuunvapaus: Omistan tämän tarinan, that's all. Hahmot ja fandom kuuluvat sille tyypille, joka Naapureina Madridissa -sarjan kehitti.
Nauttikaa~
___________________________________________________________
"Tule kotiin..."
Mauri Hidalgo käveli kotiin Desengaño 21:een kustannustoimittajansa luota. Keskustelut eivät olleet tuottaneet minkään näköistä tulosta, vaikka Maurin tuleva romaani oli hyvällä mallilla. Desengaño 21 oli entisellä mallillaan. Emilio lakaisi portaita ja kadulle asti kuului toisesta kerroksesta riitelyä. Juan Cuesta oli näköjään aloittanut taas yhden jonninjoutavan yhtiökokouksen. Kumma, ettei Emilio ollut paikalla.
”Hei, Mauri!” Emilio huikkasi. ”Mikset ole kokouksessa? Siellä ei ole 1 B:stä ketään.”
”Olin keskustelemassa kustannustoimittajani kanssa”, Mauri vastasi tylsistyneenä. ”Eikä minua kiinnosta helvetin vertaa, mistä porukka taas riitelee. Mitä Lucían isä nyt on saanut aikaan?”
Emilio laittoi luutansa nojaamaan seinää vasten salaliittolaisen elkein. ”Don Rafael yrittää häätää Pablon vintiltä ja rakentaa tilalle jonkinlaisen saunatilan.”
”Ei kai taas”, Mauri voihkaisi. ”Mokomasta syntyy vain vesivahinkoja.”
”Sitä señor Juankin sanoi”, Emilio supatti. ”Siitä ne riitelevätkin.”
Toisesta kerroksesta kuului kohta selvästi doña Conchan huuto: ”
Chorizo!” Mauri pyöritteli silmiään. Desengaño 21:en taloyhtiö ei muuttuisi ikinä mihinkään. Kohta kuului, miten Cuestan asunnon ovi aukesi ja taloyhtiön asukkaat hajaantuivat ympäri taloa. Doña Concha huusi vielä: ”Erotkaa, señor Cuesta! Erotkaa!” Mauri päätti kävellä kiireesti ylös ensimmäiseen kerrokseen. Mitä vähemmän hänen tarvitsi törmätä tehotyttöihin, eli Conchaan, Vicentaan ja Marisaan, sen parempi. Fernandon Japaniin lähdön jälkeen Mauri ei ollut jaksanut ketään taloyhtiössä minuuttia kauempaa, ellei laskettu Beaa, Anaa ja Ezequieliä. Bean ja Anan tuki oli ollut viimeisten kahden viikon aikana korvaamatonta ja Ezequiel alkoi oppia jo puhumaan muutaman pienen sanan lauseita.
Olikohan Fernandolla kaikki kunnossa? Mauri ei ollut kuullut sulhasestaan mitään moneen päivään. Tietysti Fernandolla oli kova kiire kaikkien omituisten sopimusten kanssa, mutta oliko liikaa vaadittu, että tämä joskus soittaisi? Ai niin, aikaero, Mauri muisti siinä samassa. Japanissa kello oli kahdeksan tuntia enemmän kuin Espanjassa, ja aina kun Fernandolla oli vapaata, Mauri joko nukkui tai oli toimituksessa kirjoittamassa turhia juttuja eroavista julkkiksista – ja silloin kun Maurilla oli vapaata, Fernando nukkui tai oli neuvotteluissa. Mauri irvisti. Fernandolla oli takuulla hauskaa Japanissa. Hänellä oli varmasti jokaisessa neuvottelussa mukana ainakin kaksi geishaa, jotka täydellä varmuudella houkuttelisivat Fernandosta esille sen piiloheteron, joka aikoinaan oli lähtenyt Lontooseen… Voi ei! Niin ei voisi käydä. Mauri päätti soittaa Fernandolle heti asuntoonsa päästyään, oli kello Japanissa mitä hyvänsä. Tällainen ei käynyt laatuun!
Mauri käveli kahdet portaat ylös ensimmäiseen kerrokseen, muttei ollut kunnolla päässyt edes tasanteelle, kun Vicenta, Concha ja Marisa hoksasivat hänet. Voi ei, siinä sitä taas oltiin. Tässä talossa ei saanut hetken rauhaa Radio Patiolta, Mauri ajatteli katkerana.
”Katsokaa, homppeli suvaitsee näyttää naamansa!” Marisa huudahti tupakka kädessään.
”Marisa, eikö sinun pitänyt lopettaa?” Mauri tivasi.
”Poltan vain kaksi askia päivässä, eikä sekään ole tarpeeksi.”
”Anteeksi, Mauri, tiedämme miten masentunut olet kun Fernando jätti…” Vicenta aloitti, muttei päässyt loppuun asti, kun Mauri karjaisi: ”Fernando
ei jättänyt minua! Hän on vain liikematkalla! Hänenlaisiaan eteviä asianajajia ei kasva joka hemmetin puussa! Syömäpuikkotehtaan myyminen espanjalaiselle firmalle ei käy leikiten, siellä tarvitaan joku osaava ihminen, joka tuntee liikemaailman kieroilut!”
Mauri toivoi, että olisi itse voinut uskoa sanoihinsa.
”No mikset ole kuullut hänestä aikoihin?” Concha virnuili. ”Marisa, milloin Fernando soittikaan viimeksi?”
”Seitsemän päivää, viisi tuntia ja… kymmenen minuuttia sitten”, Marisa vastasi virnuillen yhtä pirullisesti kuin Concha. Vicenta yritti rauhoitella heitä, mutta yritykset olivat suunnilleen yhtä hyödyllisiä kuin koiran pieru.
”Minä en oikeasti jaksa teitä juuri nyt”, Mauri kivahti. ”Minulla oli paskamainen päivä töissä, kustannustoimittajani ei luota tulevaan kirjaani, eikä se ainakaan helpota, ettei Fernando ole soittanut! Painukaa hemmettiin koko kolmikko! Voi hyvää päivää…”
Concha ja Marisa menivät asuntoonsa vastapäätä Maurin luukkua. Vicenta sanoi jotain, että toisi leivoksia myöhemmin, mutta Mauri ei kuunnellut. Hän heittäisi laukun syrjään, ottaisi lasin viiniä ja ehkä valittaisi kovaa kohtaloaan Bealle ja Analle. Bealla oli siihen velvollisuus, olihan Mauri niin avokätisesti luovuttanut hänelle spermaa, jotta Ezequiel olisi syntynyt. Tai vielä parempaa, Mauri ruikuttaisi Belénille, jolle oli ruikuttanut aiemminkin ja toisin päin.
Mauri kaivoi avaimet taskustaan ja avasi oven.
Huone oli täynnä kynttilöitä. Pöydällä odotti vuoallinen höyryävää lasagnea ja kaksi lasillista viiniä. Mauri tuijotti tätä kaikkea, kunnes kuuli tutun, lämpimän äänen.
”
Okaeri”, Fernando sanoi hymyillen. Maurilta loksahti suu auki, eikä hän saanut sanaakaan suustaan.
”Sano nyt jotain, hintti!” kuului Conchan ääni pation toiselta puolelta. Mauri heräsi transsistaan ja häneltä pääsi pienenä pihahduksena: ”Sinä olet Japanissa.”
”En enää”, Fernando sanoi ykskantaan. ”Tulin kotiin kolme tuntia sitten. Vaikka minulla on kamala jet lag, Bea auttoi minua laittamaan ruokaa ja pyysimme naapureita olemaan hiiskumatta. Halusin tämän olevan yllätys.”
Mauri pudotti laukun kädestään. Hänen huulensa tärisivät, kun hän riensi halaamaan Fernandoa. Sulkiessaan poikaystävänsä syleilyynsä hän purskahti itkuun. Pato hänen sisällään murtui lopullisesti. Fernando taputti Maurin selkää, mutta hänelläkään ei hengityksen katkonaisuuden perusteella ollut itku kaukana.
Patiolta kuului taputusta. Mauri ja Fernando menivät ikkunaan katsomaan, mitä oikein oli menossa. Lähes kaikki asukkaat don Rafaelia lukuun ottamatta olivat ikkunassa kuuntelemassa.
”Jo oli aikakin, että Radio Patio saa homojuorunsa takaisin”, Marisa käkätti.
”Voi Fernando, ihanaa että olet palannut”, Vicenta huokasi.
”Mauri, syökää se lasagne ennen kuin se jäähtyy!” Bea huusi kolmannesta kerroksesta.
”No jopas on romanttinen ohje”, Mauri vastasi, muttei itku silmässä jaksanut räyhätä. Hän ei jaksanut edes kunnolla noteerata naapureitaan. Fernando pyyhki silmiään ja sulki ikkunan vetäen myös verhot eteen. Muutamia etäisiä vastalauseita saattoi kuulua, mutta Mauri ei keskittynyt niihin. Hän oli hyvin lähellä Fernandoa, joka pyyhki nyt hänen kyyneliään. Mauri oli jo melkein unohtanut Fernandon lämpimän hymyn, pehmeät hiukset ja tuikkivat silmät. He olivat olleet erossa vain kaksi viikkoa ja silti se tuntui kuin he tapaisivat ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.
”Kotona ollaan”, Fernando sanoi yhä hiukan itkuisella äänellä.
”Tervetuloa kotiin”, Mauri vastasi ääni yhtä lailla väristen. He pyyhkivät silmiään vielä hetken ja sitten suutelivat toisiaan kiihkeämmin kuin koskaan ennen. Bean lasagne oli unohtunut täysin, kun he liikkuivat kohti makuuhuonetta kiinni toisissaan. Kaikki kahden viikon aikana patoutuneet tunteet purkautuivat nyt sellaisella voimalla, että tulivuori Krakataukin olisi kalvennut sen rinnalla.
”Mauri”, Fernando sanoi kun suutelemiselta kykeni. ”Haluatko edelleen mennä naimisiin kanssani?”
”Tarvitseeko edes vastata?” Mauri naurahti ja painoi huulensa Fernandon huulia vasten hellästi. ”Tuo oli ’tahdon’, jos et heti ymmärtänyt”, hän sanoi virnistäen hiukan. Fernando hymyili taas niin, että Mauri muisti yhä uudelleen ja uudelleen miksi oli alun perin rakastunut häneen. He repivät vaatteet toistensa yltä nopeasti ja painautuivat sitten taas toisiaan vasten.
Kaikki kotiinpaluut saisivat olla näin ihania.
A/N:http://fi.wikipedia.org/wiki/Krakataun_tulivuorenpurkaus_1883http://fi.wikipedia.org/wiki/Naapureina_MadridissaJa Espanjassa samaa sukupuolta olevat parit saavat mennä naimisiin. Kamalan epäreilua, että katolisessa Espanjassa se on mahdollista ja täällä Suomessa ei. Suomen poliitikot ovat syvältä >_<
No mutta joo, Naapureina Madridissa on yksi suosikkisarjojani tällä hetkellä ja olin todella onnellinen katsottuani viime keskiviikon jakson, jossa Fernando kosii Mauria. Se oli eka kerta kun tämän sarjan kanssa minulta tuli itku. Toinen itku tulikin sitten siinä, kun Fernando lähti Japaniin. Mutta joo, kirjoitin tämän aika lailla keskellä yötä, toivottavasti se ei paista tästä läpi.
