Nyt vastaan kommentteihinne kunnolla
Antelope, Mun mielikuvituksessa Sev on aina sellanen tavallista huolehtivaisempi isä, varsinkin, kun on yksinhuoltaja. Kiitos taas kommentistasi, sinä ikuinen kommentoija!
meFaireCroire, Hih, mä tyksin kirjottaa angstia ja tykkään todellakin kirjottaa Siriuksesta jotain angsista, vaikka se ansaitsisikin vierelleen jonkun rakkaan, Severuksen siis
Kiitos sinullekin kommentoimisesta!
my96, OMG!! Sinä!
Hih, kiitos!
Mort, Halusin todella kirjoittaa jotain hiukan erilaista ja tykkään kirjotta Severusta Harryn isäksi, joten päätin, että laitan velhomaailman samalla kunnolla sekaisin, eli tästä syntyi idea Dumbledoresta pahiksena. Lisäksi mua on aina kirjoissa ärsyttäny Dumbledoren ikuinen hyvyys ja tyyneys, joten ajattelin, et vaihtelu virkistää. Ja kuten jo Antelopelle sanoinkin, minun mielikuvituksessani Sev on aina huolehtiva ja hiukan pehmokin, mutta jollain tapaa myös kova ja ankara kasvattaja. Ja H/D:n jätän suosiolla myöhemmälle, koska pojat ovat vasta kolmentoista, joten ajattelin, että ei sen ikäisenä voi ainakaan mitään seksiä ruveta harrastamaan
Ja kiva, kun traileri onnistui, tein sitä varmaan tunnin
Kiitos tosi paljon kommentistasi ja voit etsiä niitä kirjoitusvirheitä, jos sinulla vain on aikaa ja jaksat, koska minut tuntien niitä riittää
Erityiskiitokset vielä kaikille kommentoimisesta, jos jotakuta unohdin kiittää ja kiitos myös muille lukijoilleni, ootte kaikki ihania!
- Miusamo
Luku 6,
Kouluun
Kesäloma oli ohitse, matka-arkut pakattu ja syksy ja koulu alkamassa. Harry, Draco, Severus, Lucius ja Narcissa seisoivat kaikki laiturilla yhdeksän ja kolme neljäsosaa. Harry tuskin kuunteli kummisetänsä ja isänsä vuoron perään jakelemia neuvoja- hän tähyili väkijoukkoon löytääkseen sieltä kahdet tutut kasvot. Kasvot, joita hän ei ollut nähnyt koko kesän aikana, sillä heidän sovittu Viistokuja-reissunsa oli mennyt piloille, koska Severus oli pannut viime hetkillä hanttiin ja sanonut, ettei voisi päästää Harrya yksin.
Harry nousi junaan sanottuaan Malfoyille ensin kiitokset kodista, ruuoasta ja kaikesta muustakin. Hänen isänsä ilmiintyi Tylyahon asemalle ja tämä kerkiäisi sen takia aikasemmin pitoihin. Draco hyppäsi Harryn perässä junaan vilkutettuaan vanhemmilleen ja yhdessä pojat lähtivät etsimään tyhjää vaunuosastoa. He löysivät tyhjän vaunuosaston heti junan keskivaiheilta ja jättivät matka-arkkunsa sinne. Heti sen jälkeen Harry kääntyi junan käytävää päin.
”Minne matka?” Draco kysyi.
”Käyn katsomassa Ronia ja Hermionea”, Harry vastasi ja Draco nyökkäsi. Harry aukaisi vaunuosaston oven ja käveli täynnä olevaa käytävää pitkin. Koululaiset halailivat toinen toisiaan eivätkä millään malttaneet kävellä vaunuosastoihin asti.
Harry löysi Ronin ja Hermionen junan päästä.
”Hei, Harry! Mitä kuuluu? Sinua ei olekaan näkynyt koko kesänä”, Ginny, Ronin pikkusisko sanoi iloisesti. Ginny istui Ronia vastapäätä. Ron söi suklaasammakkoa ja Hermione luki kirjaa nojaten penkkiin, hän istui lattialla. Molemmat heistä tervehtivät Harrya
Harry virnisti.
”Isä ei meinannut päästää minua käsistään. Kuka tuo muuten on?” hän kysyi osoittaen aikuista, rähjääntyneen näköistä miestä, joka nukkui vaunuosaston nurkassa.
”Professori Lupin- ilmeisesti uusi Pimeyden voimilta suojautumisen opettaja”, Hermione vastasi kaikkitietävään sävyyn.
Harry jäi aika pitkäksi aikaa muiden rohkelikkojen vaunuosastoon, sillä hän tiesi, että Draco saisi seurakseen muita luihuisia. He vaihtelivat kesäloma kuulumisiaan. Ron oli käynyt Egyptissä perheensä kanssa ja näytteli ylpeänä Päivän profeetan kuvaa. He olivat voittaneet arpajaisissa paljon kaljuunoita ja tieto sai Harryn hymyilemään, sillä hän tiesi, että Weasleyt olivat köyhiä ja että Ron oli jo pidemmän aikaan halunnut päästä käymään Egyptiin.
”Siellä oli hurjan hauskaa. Fred ja George yrittivät sulkea Percyä pyramidiin, mutta äiti tajusi sen ja kiljui heille puoli päivää siitä aiheesta”, Ron kertoi ja sai Harryn nauramaan. Harry pystyi hyvinkin kuvittelemaan Ronin isoveljet työntämässä Ronin toista isoveljeä pyramidiin.
”Bill vei meitä pyramideistä toiseen- ne oli kaikki hurjan mielenkiintoisia. Yhdessä roikkui kauheasti timantteja katoissa ja luolamaalauksia, jotka oli tehty kunnioituksenosoitukseksi vainajille”, Ginny jatkoi.
”Se viimeinen oli paras”, Ron ilmoitti.
”Äiti ei päästänyt minua sinne”, Ginny murehti.
”Saat takuulla toisen mahdollisuuden joskus”, Harry yritti piristää.
”Joo, meidän rahoilla, todellakin”, Ginny sanoi, mutta hymyili kaikesta huolimatta. Raha ei ollut Ginnylle arka paikka, toisin kuin se oli Ronille arka paikka. Valitettavasti luihuiset sattuivat tietämään tämän asian ja kiusasivat Ronia useinkin hänen perheen köyhyydestä.
Samassa juna pysähtyi ja kaikki kylmeni ja muuttui pimeäksi.
”Menikö veturi rikki?” Harry kysyi ja yritti päästä ylös lattialta, jonne oli tipahtanut. Hän pääsi seisomaan, mutta samassa hän törmäsi johonkin.
”Au”, Neville Longbottomin ääni sanoi.
”Neville!” Harry, Ginny, Ron ja Hermione huudahtivat yhtä aikaa.
”Istu”, Harry sanoi ja työnsi Nevilleä istumaan. Samassa vaunuosaston ovi aukeni ja hetken Harry luuli jo, että tulija oli Draco, joka tulisi katsomaan oliko hänellä kaikki okei, mutta hän ei kerennyt nähdä tulijaa ennen kuin hän alkoi kuulla kiljuntaa ja ääniä.
Nainen kirkui ja suojeli poikaansa... Nainen, kaunis punapää yritti kaikin voimin päästä pinnasängyn luokse, mutta kidutuskirous oli liian voimakas, eikä nainen saanut otettua askeltakaan. Hän makasi pitkin pituuttaan muutaman tuuman päästä pinnasängystä, niin lyhyen matkan, että jos hän kurottaisi kädellään hän osuisi pinnasänkyyn... Mutta hän ei pystynyt. Hän vain kirkui ja lapsi pinnasängyssä katseli viaton ilme kasvoillaan naista ja tuntematonta miestä, joka osoitti sauvallaan hänen äitiään.
”En jaksa katsella sinua ja sinun säälittävää kirkumistasi. Avada Kedavra!” mies huusi ja vihreä valo häikäisi kaiken...
”Harry!” joku läpsi hänen poskeaan. Harry aukaisi silmänsä, joita hän ei edes muistanut sulkeneensa. Hän näki edessään professori Lupinin ja tämän takana seisoi Ron ja Hermione näyttäen valtavan huolestuneilta. Ginny ja Neville istuivat penkeillä ja he näyttivät pelokkailta.
”Oliko se ankeuttaja?” Harry sai kysytyksi. Hänen isänsä oli kertonut hänelle Azkabanin ankeuttajista, jotka veivät kaiken ilon ja onnen pois.
”Oli”, professori Lupin vastasi ja pilkkoi samalla Harrylle ja muille suklaata. ”Ottakaa tästä- se helpottaa oloa”, mies sanoi ja jakoi kaikille yhden rivin.
Harry hymyili.
”Isä antoi aina suklaata”, hän sanoi ja pisti palasen suuhunsa. Lämpö alkoi virrata häneen. ”Isä on Tylypahkassa liemien professorina, mutta tietää paljon Pimeyden voimista”, hän selitti. Professori Lupin nyökkäsi. Opettaja katseli Harrya hyvin mielenkiintoisen näköisesti ja katse sai Harryn kääntämään oman katseensa ystäviinsä. Ron mutusteli suu täynnä suklaata ja Hermione oli kietonut kätensä lohduttavasti Ginnyn ympärille ja kuiskutteli tälle jotain. Harry nousi.
”Menen katsomaan, miten Draco voi”, hän ilmoitti ja käveli junan käytävään. Juna liikkui taas ja lamput olivat syttyneet. Harry käveli luihuisten vaunuosastoa kohti, huokaisi syvään ja aukaisi oven.
Draco istui kalpeana penkillä, häntä vastapäätä istui pelokas Blaise ja Blaisen vieressä taas istui Theodore, jota vastapäätä istui Pansy ja hänen vieressään Grabbe ja Goyle. Kaikki näyttivät hurjan kalpeilta ja pelokkailta.
Draco ponkaisi ylös huomattuaan Harryn.
”Kuulin Longbottomilta, että sinä pyörryit. Oletko kunnossa?” poika kysyi huolestuneena.
Harry huokaisi uudelleen syvään.
”Olen”, hän sanoi. ”Älä viitsi käyttäytyä isän tapaan”, hän jatkoi saaden aikaan hennon hymyn. Draco nyökkäsi ja yllättäen halasi Harrya. Se oli heidän ensimmäinen halauksensa pitkään aikaan.
Lopulta Draco irrottautui, pyysi anteeksi ja istuutui uudelleen Pansyn viereen.
Tylypahkassa Minerva McGarmiwa, rohkelikkojen tuvanjohtaja, pyysi Harrya ja Hermionea mukaansa. Harrya siksi, koska oli kuullut tämän pyörtymisestä ja Hermionea siksi, koska halusi jutella tämän lukujärjestyksestä.
McGarmiwa vei Harryn ja Hermionen Severuksen huonetta kohti ja siitä Harry arvasi, että myös hänen isälleen oli kerrottu hänen pyörtymisestään. Tieto sai hänet hermostumaan, sillä hän ei ollut koskaan ennen pyörtynyt samalla tavalla ja hän oli vuoden varma siitä, että isä nostaisi metelin. Pahimmassa tapauksessa hän ei pääsisi Tylypahkaan enää koskaan, isä ottaisi eron ja opettaisi häntä kotona. Pelkkä ajatuskin siitä sai Harryn voimaan pahoin.
McGarmiwa koputti Severuksen oveen ja tämä otti heidät vastaan. Isä seisoi keskellä huonetta, katse ikkunassa, mutta heidän sisään astuessaan tämä käänsi katseensa heihin, käveli suoraan Harryn luokse ja kysyi, oliko poika kunnossa.
”Olen”, Harry vastasi huokaisten.
”Pitäisikö hänen olla yö sairaalasiivessä?” Severus kysyi McGarmiwalta. Nainen kohotti olkapäitään.
”Minähän en tiedä näistä asioista, mutta uskoakseni herra Kalkaros on kunnossa”, hän sanoi arvokkaasti ja väläytti Harrylle hymyn, johon poika vastasi.
”Oletko saanut suklaata?” Severus kysyi Harrylta.
”Olen. Professori Lupin antoi”, Harry vastasi pyöräyttäen silmiään.
Jostain syystä isän otsa rypistyi ja hänen kasvoilleen tuli inhoava ilme.
”Niinpä tietysti”, Severus mumisi hyvin pienellä äänellä. ”Jos olet kunnossa voimme varmaan mennä pitoihin”, hän jatkoi kuuluvammalla äänellä.
Pidot olivat täysin samanlaiset, kuin aina ennenkin. Tyypilliseen tuuriinsa Harry oli joutunut jättämään lajittelun väliin. Uudet rohkelikot istuivat pöydän päässä, silmäilivät utelijoina Suurta salia ja Harrya. Harry oli kuuluisa, hänen arpensa teki hänestä kuuluisan. Arven Harry oli saanut sinä iltana, kun Lily Kalkaros oli kuollut. Harryn isä oli ollut silloin viettämässä iltaansa jossain ja Harry oli ollut kahdestaan äitinsä kanssa kotona. Juuri sinä iltana lordi Voldemort oli saapunut- eikä todellakaan missään ystävällisissä merkeissä. Tämän tarinan Harry oli kuullut kaikilta muilta, Hagridilta, Dumbledorelta, Weasleyiltä... Kiltalaisilta lyhyesti sanottuna. Isältään hän oli kuullut jotain aivan muuta.
Isän mukaan lordi Voldemort oli ollut heidän luonaan, kyllä, mutta ei suinkaan tappamisretkillä vaan pitämässä pientä kokousta, Harryn äidin ja isän kanssa. Isän mukaan itse professori Dumbledore oli hyökännyt heille ja yrittänyt tappaa Harryn ja Harryn vanhemmat sekä myös Voldemortin. Isän mukaan juuri Dumbledore oli taikonut Harrylle arven, tuon salamanmuotoisen arven, jonka takia hän oli niin kuuluisa. Ja saman taian voimasta Voldemort oli melkein kuollut. Oli edelleen ja silti taistelu hyvän ja pahan välillä jatkui. Tosin Harry ei enää tiennyt, kumpi puoli oli hyvä ja kumpi paha. Tai ehkä ei ollut olemassa hyvää ja pahaa, kuten isä oli sanonut. Ehkä oli olemassa vain kostoa ja rakkautta. Ehkä kiltalaiset taistelivat rakkaudesta, suojallakseen muita ja kuolonsyöjät kostosta, kostaakseen kiltalaisille kaiken.
Pitojen jälkeen Harry oli niin väsynyt, että hän nukahti heti, kun hänen päänsä vain kosketti tyynyä. Hän nukkui yön unia näkemättä ja heräämättä kertaakaan. Vaihteeksi hän oli virkeä herätessään aamulla herätyskellon pirinään. Hän oli tarkoituksella laittanut kellon soimaan viisi minuuttia normaalia aikaisempaan, jotta pääsisi ensimmäisenä käymään suihkussa. Tosin heistä pojista vain hän ja Ron taisivat aamuisin käydä suihkussa. Seamus ja Dean heräsivät aina niin viime minuuteilla, etteivät kerenneet käydä suihkussa ja Neville ei vain viitsinyt. Ron kyllä heräsi myös usein niin viime minuuteilla, mutta yleensä Harry kiskoi pojan ylös sängystä, sillä myöhemmin päivällä Ron olisi ruvennut valittamaan siitä, ettei Harry herättänyt häntä koskaan ajoissa.
Harry kokeili sormellaan vettä ennen kuin astui sen alle. Vesi oli ihanan viileää ja sai ajatukset helposti pois kaikesta. Mustasta, isästä, Dumbeldoresta, Voldemortista... Harry sulki silmänsä.
”Sulje hana ja päästä minut sinne!” kuului Ronin ääni oven takaa. Poika hakkasi nyrkeillään ovea niin kovaa, että jopa seinät heiluivat hiukan.
”Joo, joo! Lopeta se hakkaaminen!” Harry huusi takaisin ja kietoi pyyhkeensä paljaan vartalonsa ympärille. Hän aukaisi oven ja Ron seisoi kädet lanteilla hänen edessään. Harry meinasi törmätä ystäväänsä. Hänen oli pakko nauraa, sillä Ron näytti niin huvittavalta, jotenkin tyttömäiseltä.
”Kiva, kun sinulla on hauskaa”, Ron mutisi mennessään suihkuun. Sillä välin Harry vaihtoi vaatteet päälleen ja jäi odottelemaan Ronia, joka etsi sukkiaan sänkynsä alta. Harry naputteli sormillaan kärsimättömästi ovenkarmiin ja vaihtoi painoa toiselle jalalleen. Ron vilkaisi ystäväänsä ja kätki salakalavan hymynsä.
”Mille virnistelet?” Harry kysyi kärsimättömänä. ”Etkö voisi panna vauhtia töppösiin? Minä haluan syömään ennen kuin ruoat loppuvat”, hän sanoi ja sai Roniin liikettä. Oli Ronin vuoro hoputtaa Harrya ja kauhukuva ruoan loppumisesta valtasi pojan mielen.
He saivat lukujärjestyksensä ja Harry vilkaisi ankeana omaansa. Heti sinä aamuna kaksoistunti Taikaolentojen hoitoa, sen jälkeen kaksoistunti loitsuja, sen jälkeen muodonmuutoksia ja lopuksi kaksoistunti Taikaliemiä luihuisten kanssa. Kolmasluokkalaiset huokailivat pettymyksestä. Kuudesluokkalaiset sen sijaan naureskelivat ja nauttivat kolmesta hyppytunnistaan.
”Kunhan me saamme hyppyntunteja...”, Ron aloitti. ”Aion lähettää noille kirjeen, jossa kerron, että makaan rohkelikkojen oleskeluhuoneessa ja syön suklaata- sillä aikaa, kun he raatavat töissä”, hän jatkoi melkein sihisten.
Hermione henkäisi kauhistuneena.
”Ron, ne hyppytunnit on tarkoitettu läksyihin. Kuudennella me saamme taatusti tuplasti enemmän läksyjä, kun mitä me nyt saamme”, hän sanoi.
Harry hymyili. Hän sai Dracoon katsekontaktin ja virnisti pojalle. Draco nosti peukalonsa pystyyn.
