Title: Salaa vain
Author: Gelmir
Rating: K-11
Pairing: James/Sirius, yksipuolinen Remus/Sirius sekä hitusen James/Lilyä
Genre: Angst, Romance
Disclaimer: Kaikki kuuluu Rowlingille, minä vain leikin ilman rahallista korvausta.
Summary: Remuksella ei ollut tapana kadehtia, mutta joskus hänkin joutui kateuden valtaan.
A/N: Järkytin itseäni ja kirjoitin jotain mihin sisältyy Remus/Siriusta, vaikka sitten edes yksipuolisena (J/S-shipperi täällä hei). Ja pahoittelen, olen edelleen huono näiden ikärajojen kanssa että kertokaa jos olen hakoteillä.
Enjoy anyway.
Salaa vain
Remus Lupin ei ollut kateuteen tai mustasukkaisuuteen taipuvainen ihminen. Kaksi hänen parhaista ystävistään oli suosittuja huispaussankareita ja naistenmiehiä, mutta hän ei kadehtinut heitä sen takia. Remus piti enemmän hiljaisuudesta ja rauhasta ja jätti mielihyvin remuamisen Jamesille ja Siriukselle. Hän ei kadehtinut Peteriäkään, tosin Remuksen oli myönnettävä että harva muutenkaan kadehti Peteriä, jos ei laskettu sitä seikkaa että poika kuului Jamesin ja Siriuksen pikku jengin sisäpiiriin.
Remus oli vuosien aikana oppinut jopa hyväksymään susipuolensa eikä hän enää kovin usein maannut masentuneena sängyssään täysikuun lähestyessä ja toivonut olevansa tavallinen ihminen. Ihmissuteus oli osa häntä eikä Remus pääsisi siitä murehtimalla eroon. Hän oli ollut Dumbledorelle kiitollinen päästessään Tylypahkaan ja myöhemmin hän oli ollut ystävilleen kiitollinen siitä, etteivät nämä hylänneet häntä vaan sen sijaan auttoivat häntä enemmän kuin Remus olisi ikinä uskonut mahdolliseksi. Kaiken kaikkiaan hänellä oli asiat paljon paremmin kuin monilla muilla kaltaisillaan, ja Remus oli siitä onnellinen.
Oli kuitenkin jotain mitä Remus kadehti.
He olivat molemmat mustatukkaisia, hoikkia, sopusuhtaisia ja huispauksen ansiosta mukavan lihaksikkaita. He olivat älykkäitä, sanavalmiita, huumorintajuisia ja lahjakkaita velhoja, jotka eivät piitanneet liikaa säännöistä ja joilla oli itsevarmuutta jopa liiallisuuksiin asti. Kummaltakin löytyi myös tarvittava annos rohkeutta ja seikkailunhalua, kuten kunnon rohkelikoilta kuuluukin löytyä.
Ihmiset tapasivat sanoa, että he olisivat voineet olla veljeksiä, jopa kaksosia. Mutta Remuksen mielestä kuka tahansa, joka katsoi heidän kasvojaan, saattoi nähdä etteivät he olleet sukua ja kuka vain joka vietti tarpeeksi kauan aikaa heidän kanssaan saattoi huomata kuinka erilaisia he pohjimmiltaan olivat. Ja mikä tärkeintä, vaikkei Remuksella ollut veljeä, hän tiesi etteivät James ja Sirius käyttäytyneet kuin veljekset.
Jamesin tukka oli niin sotkuinen että se näytti yhtenään harakanpesältä, hänellä oli suklaanruskeat silmät ja silmälasit. Hänen leukansa oli kulmikkaampi, kasvot jämäkämmät ja vartensa jykevämpi kuin Siriuksella. Hän oli jääräpäinen, seisoi aina sanojensa takana ja piti periaatteistaan ja mielipiteistään kiinni joskus jopa tyhmyyteen asti. James oli avoin hölösuu joka ei pystynyt pitämään salaisuuksia itsellään turhan kauaa, mutta siitä huolimatta hänen ystävänsä luottivat häneen kuin kallioon.
Siriuksen hiukset olivat luonnostaan huolettoman tyylikkäät, silmät harmaat ja vakavat ja hienopiirteisistä kasvoista paistoi Mustan suvun aristokraattinen olemus, niin paljon kuin Sirius sukuaan vihasikin. Sirius oli aina ollut Jamesia sirompi ja pitempi, synkempi ja holtittomampi. Sirius oli harmaata aluetta: hänelle totuudet olivat veteen piirretty viiva ja periaatteet rikottavissa. Hän ei huudellut ajatuksiaan ja mielipiteitään maailmalle kuten James vaan varjeli omia ja muiden salaisuuksia tarkoin. Sirius oli salaisuus ja mysteeri itsessään, ja hän oli lumonnut Remuksen ensi hetkistä alkaen.
Oli kuitenkin yksi periaate mistä James ei pitänyt kiinni, jälleen yksi sääntö jota Sirius rikkoi ja se yksi asia minkä takia Remus kadehti Jamesia. Remus ei yksinkertaisesti käsittänyt miten muut saattoivat olla niin sokeita, etteivät nähneet sitä kaikkea. Hän itse näki totuuden kirjoitettuna räikeästi heidän kasvoilleen. Ehkä se johtui rakkaudesta: Remus oli rakastanut Siriusta niin kauan kuin saattoi muistaa. Hän katseli Siriusta, uneksi Siriuksesta ja nautti saadessaan olla hetken kahden kesken tämän kanssa. Sirius oli niin erilainen kuin hän itse, kaunis ja kiehtova, eikä Remus ollut koskaan pystynyt vastustamaan häntä. Pojassa oli yllättäviä varjoja ja syvyyksiä, ja Remus mietti joskus paljastiko Sirius itsestään kaikkea edes Jamesille. Remus toivoi itsekkäästi, ettei. Hän olisi halunnut olla se, jolle Sirius paljasti synkimmät salaisuutensa ja villeimmät haaveensa, mutta Sirius ei ollut koskaan ollut hänen.
Sen saattoi huomata Jamesin ojentaessa Siriukselle aamupalalla marmeladia, kun heidän sormensa hipaisivat tahattomasti ja he vaihtoivat katseita joiden merkitystä kukaan muu ei ymmärtänyt. Tai silloin kun Sirius onnitteli Jamesia loistavasta siepin nappaamisesta ja halasi toista hieman liian pitkään. Kun he istuivat oleskeluhuoneessa kylki kyljessä, reidet painautuneena toisiaan vasten vaikka sohvalla olisi ollut runsaasti tyhjää tilaa. Kun he katosivat tuntikausiksi omille teilleen niin että Lily huolestui ja alkoi kysellä oliko kukaan nähnyt hänen poikaystäväänsä. Tai, samalla tavalla kuin Remus oli saanut vihdoin vahvistuksen epäilyksilleen, silloin kun he suutelivat nälkäisesti tyhjässä käytävässä oppituntien välillä luullen, ettei kukaan ollut näkemässä.
Kun Remus oli sinä päivänä katsonut Siriusta Jamesin vahvat käsivarret ympärillään, huulet toisen pojan huulilla, hän oli tuntenut kuinka kateus salakavalasti otti hänet pitkien sormiensa pihtimäiseen otteeseen ja kiemurteli hänen sisälleen. Remuksen sydäntä särki, niin paljon hän olisi halunnut olla siinä Jamesin paikalla, upottaa sormensa Siriuksen hiuksiin, hukuttaa huulet suudelmiin ja sivellä lihaksikasta selkää.
Remuksen rakkaudella ei kuitenkaan ollut merkitystä. James ja Sirius olivat aina olleet parhaita ystävyksiä ja jossain vaiheessa heidän rakkautensa oli lakannut olemasta pelkästään platonista. Remus oli aina rakastanut Siriusta omalla tavallaan, silloinkin kun hän oli ollut liian nuori ymmärtämään tunteitaan. Mutta mitä ikinä hän olikaan sanonut tai tehnyt, Sirius oli aina rakastanut Jamesia enemmän. Remus tiesi, ettei Sirius ollut eikä tulisi koskaan olemaankaan hänen. Sirius oli aina kuulunut Jamesille tavalla tai toisella.
Kun James ja Lily menisivät jonakin päivänä naimisiin, sillä Remus oli varma että niin tapahtuisi ennemmin tai myöhemmin, hän olisi paikalla korjaamassa sen mitä Siriuksesta olisi jäljellä. Hän tiesi, että Sirius jäisi nuolemaan haavojaan jotka eivät koskaan paranisi, muistelisi Jamesin käsien tuntua ihollaan ja tuudittautuisi valheelliseen toiveikkuuteen että jonakin päivänä James olisi jälleen hänen. Remus oli valmis olemaan silloin hänen vierellään, lohduttamassa hiljaa ja rohkaisemassa jatkamaan elämää eteenpäin käsittäen ettei Sirius kuitenkaan koskaan tekisi niin. Siitä huolimatta Remus tekisi sen pyyteettömästi ystävänsä vuoksi tietäen samalla, että mitä ikinä tapahtuisikaan, Sirius ei milloinkaan suuntaisi rakkauttaan häneen, sillä James oli ainoa jota Sirius oli koskaan rakastanut.