Nimi: Varpunen
Kirjoittaja: Hellitrix
Fandomit: Muumit, Sherlock Holmes, Death Note //Kupla muokkasi fandomit selvemmiksi otsikkoon.//
Ikäraja: Sallittu //Classick lisäsi ikärajan otsikkoon
Genre: draama
Paritus: (ei pääosassa) Nuuskamuikkunen/Muumipeikko, Sherlock Holmes/Tohtori Watson, L Lawliet/Light Yagami
Tekijänoikeus: Muumit on kirjoittanut ihana Tove Jansson, Sherlock Holmesit hauska Sir Arthur Conan Doyle ja Death Noten Tsugumi Ōba ja Takeshi Obata. Heille kunnianosoitukset ja minulle ei mitään korvausta tämän kirjoituksesta.
Summary: Neljän kummallisen henkilön kahvihetki Baker Streetin lähellä.
A/N: Osallistuu Haastavat crossoverit 5 -haasteeseen. Tätä oli oikein miellyttävä kirjoittaa ja pidin ideasta muutenkin kovasti. Omistettu Ginnifer Prymille! Lukuiloa!
Varpunen
Nuuskamuikkunen käveli reppu selässään ja piippuaan poltellen pitkin Baker Streetiä. Kaupunki tuoksui lievästi paahtuneelle asfaltille, mutta silti kokenut matkailija erotti viileän luonnon kutsumuksen kaiken sen yllä. Hän kohotti katseensa taivaaseen ja näki sinitaivasta vasten pyrähtävän varpuslauman. Jännitys kihelmöi hänen varpaissaan ja taskuihin työnnetyt sormet hamusivat jo huuliharppua itselleen.
Nuuskamuikkunen katseli ohi pyyhältäviä, tärkeän näköisiä ihmisiä ja huomasi kartan Madame Tussaudsin vahakapinetin näyteikkunassa. Hän asteli rauhassa sen luokse ja huomasi, kuinka kaksi läheisellä penkillä istuvaa miestä katselivat kiinnostuneena häntä. Nuuskamuikkusen astuessa kartan eteen nousi toinen heistä - pitkä, laiha, mustatukkainen ja terävänenäinen mies - seisomaan ja huudahti mitä sydämellisimmin:
“Minne matka, reissumies hyvä?”
“Lähimpään kahvilaan”, Nuuskamuikkunen sanoi ja nosti vihreää hattuaan hieman pois silmiltään tarkastellakseen eleganttia miestä edessään. Miehellä oli sormissaan pitkä ja käyrä piippu ja päässään komea metsästäjänhattu. Tämän miehen seuralainen ei ollut yhtä huomattava kuin kumppaninsa, mutta mies oli silti jykeväpiirteinen ja viiksekäs.
“Ah. Olet varmasti tehnyt pitkän matkan ja täten olet nälkäinen? Ai, mutta - aivan, kiitos huomautuksesta, Watson - olinpa minä röyhkeä. Suonet varmaan anteeksi kun aivan unohdin esittäytyä. Minun nimeni on Sherlock Holmes ja tässä on hyvä ystäväni Tohtori Watson.”
Nuuskamuikkunen kätteli pikaisesti kumpaakin miestä ja lausui sitten: “Minun nimeni on Nuuskamuikkunen.”
“Sangen mielenkiintoinen nimi. Ja saanen nopeasti ylistää herra piippunne kokoa! Varsin kadehdittavaa. Mutta asiasta ensimmäiseen. Mekin olimme Watsonin kanssa menossa juuri piipahtamaan pullakahville, eikö totta Watson?”
“Niinhän se oli.”
“Joten haluaisitko tulla vaikka meidän kanssamme tämän komean päivän kunniaksi nauttimaan kupillista kiehuvaa?”
Nuuskamuikkunen mietiskeli asiaa hetken ja tuli siinä samassa lainanneeksi piippuaan herra Holmesille, joka työnsi tyytymättömän näköisenä omansa Watsonille. Lopulta miehet tosiaan sopivat, että he menisivät yhdessä seuraavalla kadulla sijaitsevaan kahvilaan. Matkan varrella Holmes tuli ylistäneeksi Nuuskamuikkusen takkia ja Nuuskamuikkunen sai tietää Watsonin kirjailuista sekä toimista lääkärinä.
Kahvila oli melkoisen täynnä, mutta se ei näyttänyt haittaavan harvinaisen hyvätuulista Sherlock Holmesia tai tohtori Watsonia, joka vinkkasi silmää tutulle tarjoilijalle. Heidät johdatettiin kiireesti pöytään, jossa istui heitä ennen vain yksi henkilö - ja perin kummassa asennossa tämä istuikin.
Sherlock Holmes ei ilmeisesti piitannut kumman nuoren miehen kyykkymäisestä asennosta vaan istahti tämän viereen ja avasi suunsa: “Näytät yllättyneeltä, poika, mutta minusta tuntuu että tosiasiassa olet enemmän kyllästynyt kuin mitään muuta. Et myöskään ole nukkunut pitkiin aikoihin mikä näkyy - erittäin näteistä - mustista ympyröistä silmiesi alla. Saanen arvata, että olet tulossa Japanista?”
“Aivan oikein”, poika sanoi monotonisella äänellä ja käänsi suurien harmaiden silmiensä katseen Holmesiin. “Hyvin päätelty, herra Holmes.”
Watson näytti hämmästyvän samoin kuin Nuuskamuikkunenkin, mutta Sherlock Holmes itse näytti vain ja ainoastaan perin kiinnostuneelta.
“Mistä arvasit tuon, L?”
“Sinua ei ole hankala tunnistaa”, L-niminen poika sanoi ja poimi suuresta pikkukakku kasastaan erään mehevän näköisen kakkusen peukalon ja etusormensa väliin ja katseli sitä pää kallellaan. “Mutta täytyy myöntää, että sinun hattusi melkein hämäsi minua.”
“Aivan, ja silti se on yksi minun lukuisista tavaramerkeistäni”, Sherlock Holmes sanoi huvittuneesti hymyillen ja kääntyi sitten kahden ulkopuoliseksi jääneen seuralaisensa puoleen: “Nuuskamuikkunen, Watson - tässä on kuuluisa mestarietsijä L. Ja L, tässä on minun vanha ja luotettu kumppanini, tohtori Watson ja meidän uusi tuttavuutemme herra Nuuskamuikkunen.”
“Hauska tavata”, L sanoi perin vähäisen kiinnostuneella äänellä ja upotti kakkusen huuliensa väliin. Sillä välin tarjoilija ennätti tulla heidän luokseen ja Watson tilasi seurueelle väkevät mustat kahvit. Sherlock Holmes katseli kiinnostuneena jo seuraavaa kakkusta kädessään punnitsevaa L:ää, joka oli nostanut peukalonkyntensä mietteliäästi alahuultaan vasten.
“Joten mikä tuokaan sinut tänään tänne Baker Streetin lähelle, rakas ystävä?” Holmes kysyi ja siemaisi vahvaa kahviaan tyytyväisen näköisenä. “Ei kai vain sentään mikään tutkimus?”
“Ei mitään sellaista”, L vastasi ja puristi leivosta sormiensa välissä. “Minun poikaystäväni etsii matkamuistoja viereisestä putiikista.”
“Ahaa”, Sherlock Holmes sanoi piristyneesti ja käänsi katseensa hiljaisena pysytelleeseen Nuuskamuikkuseen. “Sinun kaltaistasi reissumiestä ei moinen lempi varmaan ole koskaan pysäyttänyt?”
“Ei ole”, Nuuskamuikkunen vastasi hiljaa ja ajatteli nopeasti Muumipeikkoa. “Liian monta tietä takana.”
“Se on valitettavaa, ystävä hyvä”, Sherlock Holmes hymähti ja hipelöi punastuvan tohtori Watsonin kättä. L heilutteli varpaitaan Englannin viileässä tuulessa ja lisäsi kermaa pieneen teekuppiinsa.
Vaunut kolistelivat pienen ulkokahvilan ohitse ja linnut visersivät paikoilleen istutettujen puiden latvoissa. Nuuskamuikkunen katseli haikeana varpusia ja laski kahvikupin kädestään. Hän kaivoi taskustaan vanhan ja kuluneen huuliharpun huulilleen ja aloitti haikean sävelmän, joka tuntui hiljentävän koko kahvilan heidän ympäriltään.
“Ah, musiikkia”, Sherlock Holmes henkäisi ja taputti Watsonin polvea. “Miten kaunista! Voi, Watson, kumpa minulla vain olisi vanha viuluni mukana.”
Varpuset kirmailivat nelikon päiden ylitse ja yhtyivät kiljaisuillaan Nuuskamuikkusen surulliseen kesäballadiin, josta uupuivat ainoastaan todelliset sanat. L kuunteli soittoa silmät pyöreinä ja Holmes taas autuaana, silmät kiinni puristettuina ja Nuuskamuikkusen piippua poltellen.
Riipivän surullinen sävelmä päättyi haikeaan nuottiin ja synkkäilmeisen Nuuskamuikkusen laskiessa huuliharpun puhkesi puoli kahvilaa - Sherlock Holmes, Tohtori Watson ja L mukaan lukien - raikuviin suosionosoituksiin. Nuuskamuikkunen ei vaikuttanut välittävän tästä, sillä hän tunsi kutsuvan tuulen kasvoillaan ja tiesi, että oli aika lähteä kohti seuraavaa mannerta.
Heidän luokseen asteli silloin komea, mutta kylmäkiskoisen näköinen poika, jonka nähdessään L:n peukalo lennähti alahuulelle ja poika raahautui vaivalloisesti seisomaan.
“Onko tämä se poika, jonka mainitsit, L?” Sherlock Holmes kysyi äärimmäisen kiinnostuneena ja mittaili katseellaan atleettisen näköistä nuorukaista.
L nyökkäsi ja mutisi: “Light, tässä on Sherlock Holmes, tohtori Watson ja Nuuskamuikkunen. Tässä on puolisoni Light Yagami.”
“Hauska tutustua, herra Holmes”, Light sanoi kohteliaasti ja kätteli miehen kättä. “Olen kuullut paljon teistä.”
“Samat sanat! Etkös juuri sinä ollut se Japanin poliisipäällikön poika, joka ratkaisi muutama vuosi sitten sen vakuutusmaksumurha-tapauksen?”
“Olinhan minä, mutta tietenkin vain, koska halusin auttaa isääni.”
“Sehän on selvää”, Holmes huokaisi ja nousi sitten väsyneen näköisenä seisomaan Watsonin seuratessa esimerkkiä. “Kyllä se aika vain rientää. Luulen, että meidän on pakko luopua tästä mitä ihastuttavimmasta seurasta, Watson. Luulenpa, että tietty maaseutulääkäri on piakkoin saapumassa meidän juttusillemme emmekä me toki voi silloin viivytellä tässä kahvilassa, vaikka se sääli onkin.”
“Sääli tosiaan.”
“Minäkin lähden”, Nuuskamuikkunen sanoi hiljaa ja napitti vihreän takkinsa tiukasti kiinni. “Maailma odottaa minua ja huuliharppuani.”
“Pärjäätkö tosiaan noin vähillä varusteilla, hyvä mies?”
“Kenenkään ei pitäisi omistaa enemmän kuin jaksaa mukanaan kantaa.”
“No, siinä olet kyllä oikeassa, rakas ystävä. Laitoithan sen muistiin tuohon nerokkaaseen mieleesi, Watson?”
“Laitoinhan minä.”
“Hienoa! Tämä oli mitä yllättävin iltapäivä ja olen pahoillani kun sen täytyy näin päättyä.”
“Kohtaamme varmasti vielä uudelleen.”
“Aivan. Ja sitä odotellessa… Tule, rakas Watson, meillä on seuraava tapaus ratkaistavana."
